Villiä vilskettä helinään helskettä...

Jokohan tämä joulurumba alkaa rauhoittua? Tosin tuskin tämä rytmi tästä paljon arkeen rauhoittuu, sellaista rumbaa tämä elämä on muutenkin. ;)

Tänä(kin) aamuna Sami heräsi ensimmäisenä lähteäkseen Peten ja Mariannen kanssa A-hallille treenaamaan. Nano kävi pihalla ja kipusi sitten välittömästi takaisin yläkertaan joten Sami toi sen minun kanssani jatkamaan unia. Ei siitä mitään harrastuskoiraa tule vaan puhdas seurakoira...nukuimme yhdessä vielä tunnin verran Nano minun kainalossani...ihan kirjaimellisesti. Kovin rauhallista minun uneni ei tosin ollut, sillä näin kurjaa painajaista; unessani vein Nanon elukka-asemalle, jossa siltä tutkittiin sydänääniä jne. jne. Ja tietysti koira oli kovin vakavasti sairas ja se piti leikata heti. Ongelma vain oli se, että Pärnäsen Juha on sairaslomalla koko tammikuun (aivan oikeassa elämässäkin) ja niin Nanoa tutkimaan ja operoimaan saapui joku ihan vieras lääkärisetä, joka puhuin lääkärislangia, eikä tahtonut selittää minulle tyhmälle omistajalle mitään ihan ihmisten kielellä. Minähän siitä tietysti suivaannuin ja laitoin pystyyn aikamoisen mekkalan, jonka jälkeen suuri tohtorikin yritti kangerrellen puhua suomea ja hoitajat ottivat yhteyttä Pärnäseen. Huoh, kyllä taas hävetti oma käytös ihan herättyänikin! Olipa uni! Toivottavasti koiramme eivät kaipaa rokotuksia kummepaa hoivaa Juhan loman aikana. ;)

Herättyäni varasinkin sitten Nanolle rokotusajan ensi viikoksi ja kerroin samalla puhelimeen vastanneelle Elinalle unestani. Mahtaa elukka-asemalla taas olla henkilökunnalla hauskaa! Elina kyllä lupaili, että jos jotain ihan akuuttia tulee, niin kyllähän se Juha voi töihin tulla. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Joulu on siis jolkotellut jo menemään. Meillä oli hiukan erikoinen joulu, kun Lotta oli koko aaton 39,5 asteen kuumeessa ja lähinnä vain nukkui. Onneksi kuume ei ole tarttunut meihin muihin, tosin Kuopion suunnalta tuli viestiä, että tätsy on saanut nauttia samanlaisesta kuumeesta nyt tällä viikolla. Oli se kumma tauti, kun mitään muita oireita ei ollut, vain kova kuume ja sekin laski vuorokaudessa. Alla Lotta-reppana voipuneena mummulan sohvalla jouluaattona ja edellämainittu kainolakoira kauniine sheltinkorvineen lämmikkeenä vieressä.

Joulun olimme siis Lappeenrannassa mummulassa, jossa koirilla oli oikein luksusoltavat; paljon rapsuttajia, mukavat lenkkimaastot ja tietysti omat joulupaketit nameineen. Itse muistelen kaiholla mummulan pesuhuoneen lattialämmitystä, jolla koirat kuivattelivat tassunsa lenkkien päälle.

Joulun jälkeen tungimme Tuulokseen moikkaamaan Enskaa ja Vinskiä ja Nano pääsi tietysti mukaan isoveikkaa ja enoa katsomaan ja siinä varjolla uusia maisemia katsastamaan. Nano oli kahden sekunnin alkujännityksen jälkeen oma itsensä; Enskan kimpussa koko ajan. Hyvin noilla leikki sujuikin. Vauhti oli kova, ja Nanosta ihanaa, että kerrankin oli leikkikaveri jolta ei jatkuvasti tullut hammasta. Nano ei ollut millänsäkään Lotan, Tonin tai Niko halailusta. Itseasiassa siinä istuskellessamme alkoi keittiöstä kuulua Lotan laulua; "pää, olka, polvi ja varvas, pää, olka, polvi ja varvas..." ja kukas muu se siellä Lotan sylissä köllötti leikkimässä kuin Nano. Eipä tuo siitäkään ollut millänsäkään. Merikankin piti sitten kokeilla, ja niin vain Nano nukkui siinä sylissä kun Merikan harakka keitti huttua Nanon paljaalla vauvamassulla.:o Alla vielä sisko ja veli vauhdissa.


Nyt kotosalla Sami on treenannut agilitya sanoisinko aktiivisesti. Kun on hyvää treeniseuraa aamu-uninenkin nousee mielellään reippaana treenaamaan. Meillä on kyllä roolit heittäneet ihan häränpyllyä, kun minä sitten aamuisin nukun pitempään. Hiukan olen minänkin yrittänyt hyödyntää lomaa ja treenailla koirien kanssa. Maanantaina ja eilen kävin hallin kentällä tokoilemassa, kun omalla pihalla ja tässä lähistöllä on lunta niin tolkuttomasti, ettei Nanon kanssa oikein ole järkeä siellä kahlata. Nanon kanssa onkin ollut hyvä siellä auratulla kentällä puuhata, se kun matalassa lumessa menee helposti kauemmaskin, ja sieltä sitä sitten on hyvä kutsua taas luo. Eilen se tuli jo ihan kom-käskylläkin, mutta maanantaina vaadittiin nan-nan-naata...sävelenä käy joko Nylon beatin viimeinen tai "tänä iltana ei tuu pakkeja"...mikähän tosimies se biisi nyt lie. Eilen Nano kävi ekaa kertaa hallissa sisälläkin...kovastihan siellä oli haisteltavaa ja ihmeteltävää, mutta kyllä siellä narulelun kanssa leikittiinkin pari sylkkärin ja putken läpijuoksun verran. Eli oikein hyvät treenit. Hippu on edelleen aika turhauttava treenikaveri, joten minulla on isoja vaikeuksia löytää sen kanssa oikeaa viretilaa itselleni. Jekku sen sijaan on aivan ihana; Eilen tein alkuun pitkän pätkän siirtymiä oikealle (jättehyvä), vasemalle (hyvä...alan saada homman toimimaan kunhan muistan antaa sille käskyn selvästi ennen kuin lähden itse liikkumaan), taakse (yksi askel hyvä+ , kahta en vielä ota, jotta se uskoo etten jyrää varpaille), ja eteen parin askeleen verran. Sen jälkeen tein ruutua, joka sujui ok namilla/narupallolla palkaten...kovin alkuvaiheessahan se on vielä. Lopuksi Jekku sai superpalkaksi odottaa piilossa maaten kun vein tunnarikapulan piilon kentän toiseen reunaan lumikinokseen ja palkattuani paikallamakuun lähetin Jekun hakemaan kapulaa...se ole superhyvä!!!! Tuota pitää muistaa hyödyntää samoin kuin muitakin noutoja, kun se kerran niistä tykkää niin paljon. Metallin kanssa kun vaan saadaan homma toimimaan.

Nanokin näyttää tykkäävän kapuloista, sillä maanantaina se mietti selvästi hetken kannattaako kapulaa tuoda minulle pelkän namin takia, vai leikkisikö sillä mieluummin itse. Ei huono juttu ollenkaan. :)

Nanosta alkaa löytyä koko ajan enemmän Even ja Hipun piirteitä...joko opittuja tai perittyjä. Todellinen Hippulainen siitä paljastui kun Sami unohti jossain hässäkässä tyhjän oluttölkin nojatuoliin: Kukas se siellä olikaan lipomassa jossei Nano. Vertailun vuoksi alla kuva myös Hipusta syksyllä 2004 lonkeropullon kimpussa. Evehän ei viinaksista piittaa, vaan siirtyy pärskien kauemmaksi jos ahneuksissaan sattuu jotain sellaista haistamaan/maistamaan. Ja alimpana koirien vesikuppia hävyttömästi hyväkseen käyttävä pikkujuomari...olisikohan meillä kasvamassa sellainen susilapsi. Saisikos sellaisesta paljon rahaa joltain sirkukselta. :p

Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin... :P

Nonniin nonniin...kyllä sitä tekstiä tulee...ja kuvia, kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä samalla kuittaantuu sitten aikasta monta kirjoituskertaa, vai miten se nyt menikään. ;)

Viime viikko oltiin tiiviisti sängyn pohjalla. Sami oli saikulla koko viikon, Lotta sisätiloissa, Sagalla antibiootit ja minulla ei ääntä. Että voi koira-parkoja. Nyt muilla alkaa helpottaa, minulla ääni edelleen kähisee. Asiaahan tietysti auttoi käynti Messarissa lauantaina. Shelttikehän laidalla katselimme nartut...urokset olen katsellut jälkikäteen kuvagallerioista. Ja täytyy sanoa, että olipa vaihtelevan tasoisia koiria. Lauantaina tykkäsin kovasti Narttujen voittajasta ja juniorivoittajasta, mutta muuten olikin vähän siinä ja siinä. Uroksissa oli kuvien puolesta kauniita koiria, mutta sanotaanko näin, ettei Enskalla olisi junnu-uroksissa ollut mitään hävettävää. Tosin enhän minä ole nähnyt sitä aikoihin, enkä tiedä kuinka turkiton se todellisuudessa on. :)

No, kun kotiin pääsimme, ehti Hippu tarkistaa kassin noin minuutissa ja löysi tietysti eväspussin...tyhjän sellaisen. Kauan se tosin ei tyhjänä pysynyt, siitä muori piti huolta. Ahneella on kakkainen loppu...vai kuinka? :D Frouva oli hiukan nolona jäätyään kiinni verekseltään ja vielä kuvattavaksikin.


No, siitä sitten pika pikaa jatkoimme Sirkan luo Huvikumpuun avointen ovien glögipäivään. Olipa mukava nähdä Heliä, Raijaa ja Ullaakin pikaisesti. Näin talvisaikaan kun on kylmää ja pimeää ja treenit enemmän tai vähemmän tauolla ja omaehtoisia, ei tule tuttujakaan nähtyä niinkuin kesäaikaan. Nano pääsi Sirkalle mukaan kavereita katsomaan, ja se olikin aivan onnessaan juostessaan jäljellä olevien Usvan pentujen kanssa. Etenkin Trickin kanssa meno oli huimaa. Riiviö-kissa oli tällä kertaa jo vanha kaveri, mutta ihmisistä tuo pieni ei edelleenkään piittaa. Se kyllä käy moikkaamassa ja pikaisesti vilkaisemassa, mutta muuten se ei ole tippaakaan kiinnostunut heistä. En nyt tiedä pitäisikö minun ruveta oikein opettamaan sitä pitämään ihmisistä (jonkinsortin makkararinkiä) vai annanko vain olla, niinkauan kun se ei pelkää ketään.

Treenaaminen on edelleen jäänyt hävettävän vähälle. Nanon kanssa lähinnä olen jotain tehnyt. Aloitimme viime viikolla nenänkäyttöharjoitukset namipiiloilla sisällä, ja hyvinhän tuo tuntuu nenäänsä käyttävän. Lähinnä ajattelin pohjustaa tällä tunnaria, joka voi Hipulle olla täyttä hepreaa, koska se ei juuri nenäänsä välitä käyttää. Kärjistetysti se ei löydä namia vaikka tökkäisi nenänsä siihen. Eri asia sitten jos se on nähnyt mihin se on laitettu. Eilen intouduin pitämään koko jengille yhteiset metallitreenit; Jekku kun edelleen kaipaa Hipun tukea kapulan pitämiseen, vaikka se nyt suostuu jo laittamaan suutaan kiinni kun kapula on siellä, eikä enää roikuta sitä hampaiden varassa. No, ihan hyvä treenihän siitä tuli; Hipun kanssa treenattiin kapulan luovuttamista (se tarjoaa edelleen iloisena tassua kapulan seuraksi) ja Samin ehdotuksesta otin kapulan pois yläkautta, en alakautta kuten Jekulta. Ainakin pääasiassa se toimikin hyvin. JEE!!! Jekku siis piti jo kohtuullisesti kapulaa, ja Evekin otti sen hetkeksi suuhunsa namin toivossa, ja saikin hurjan kehutulvan (sen kanssa ei ole noutoa tehty ikinä...ja Samihan sen kanssa on luvannut tokoilla ;) ) Ainoa haittapuoli tässä treenissä oli se, että Even sylkäistessä kapulan suustaan namin ilmestyessä näkyviin, Nano oli kärppänä paikalla ja varasti kapulan, juoksi onnellisena sen kanssa toiseen huoneeseen/pöydän alle, ja alkoi jäytää aarrettaan. Sen kanssa tuskin tulee ongelmaa metallin suuhunotosta. ;)



Nano tuli eilen kunnioitettavat 3 kuukautta, ja sen kunniaksi mittasimme sen; painoa noin 2,9kg ja korkeus huitelee 25 cm kieppeillä. Sievä pieni siis. Kuukausien täyttymisen kunniaksi kuva pikkuhirviöstä valloitetun lelukorin päällä. Ja lisäksi siirtäessäni kuvat kameralta koneelle, silmiini sattui tyttöjen rumpubändi...ja sen vieraileva tähti... onko se sitten ihme, etteivät kovat äänet pelota meidän koiriamme (tai kasvattejamme).

terveisiä sairastuvalta!

Edelleen kipeinä koko sakki! Huoh! Sagalla ja Samilla on ihan antibiootit ja me Lotan kanssa toistaiseksi sinnittelemme. Saisi jo parantua tämä olo. Koirillakin on jos jotain; ne ovat oksennelleet vuorotellen öisin (tietenkin öisin). Eve eniten ja luulimmekin aluksi, että vikaa on vain siinä ja mietimme jo kaikki mahdolliset vakavat eri elinten vajaatoiminnot, suolitukokset ja myrkytykset, mutta kun Keiju ja Jekkukin oksensivat, aloimme uskoa, että kyseessä on jokin muu...mikä? Hauskinta tässä on, ettei yhdelläkään ole ripulia, joka liittyisi koirien normaaleihin vatsavaivoihin. Mutta ehkä se tästä...seuraillaan.

Nano ja Keijukin kävivät tänään lääkärillä; Keijulta jäi kohtu sinne ja kyynärätkin mummulta tarkistettiin, kun Omar-pojalla oli niitten suhteen niin heikko tuuri. Eihän niissä mitään vikaa ollut vaan ihan priimaa ilman minkäänlaisia nivelrikkomuutoksia...eli agilityn parissa pelleily jatkuu. ;)Nano puolestaan kävi ekoilla rokotuksilla ja olikin oikein edukseen. Se ei piitannut rokotuksesta mitään, tylsempää oli hampaitten katsominen. Siitä oli hurjan hauskaa tutkia huoneita elukka-asemalla ja yrittää seurata henkilökuntaa joka suuntaan. Pärnänen antoi epävirallisen lausunnonkin; "onpa erikoinen tapaus" (ihmetellen Nanon maailmanvalloittajan mentaliteettia) Ja minä olin supertyytyväinen Nanon reippauteen.

Nyt Nano onkin sitten kovin huolissaan, kun hänen Keiju-mummonsa makaa vain lattialla kauluri päässään ja on surkea ja haiseekin vähän oudolle (vatsassa on edelleen lappu, johon haava on hiukan vuotanut...otan sen pois huomenna). Se nuolee Keijun suupieliä, kiehnäisi kyljessä...ja pureskelisi kauluri reunaa.

Eilen Nano pääsi ensimmäisen kerran mummilaan...ja ihan yksin, isot koirat jätettiin kotiin. Se teki myös Nanolle tosi hyvää; se tutki paikat ihan reippaana, mutta vinkui aluksi hiukan ilmeisesti ihan sitä, että hän on aivan yksin. Kävimme myös mummilan pihassa pyörähtämässä ja tutustumassa naapurin ajokoiraan. Nanosta se, kuten kaikki muutkin koirat Tuubia lukuunottamatta, oli aivan ihana ja Nano yritti kovasti saada sen leikkimään kanssaan.

Nanon treeni edistyy omalla painollaan, aina jotain yritetään tehdä joka päivä. Pitäisi tehdä suunnitelmallisempi treenisuunnitelma, mutta en yksinkertaisesti ole jaksanut. Jekun kanssa treenasin viime viikolla useampanakin päivänä, Hipun kanssa hiukan vähemmän. Nyt kun ollaan sairaina ja väsyneinä, pitää treenimotivaatio repiä itsestä vaikeimman kautta, ja oikean mielentilan löytyminen on työn takana. Jotain kuitenkin on saatu aikaan, siitä todisteena allaoleva kuva, jonka siskoni mies otti kun he toissa viikonloppuna olivat täällä ja lähetti minulle nyt myöhemmin. Huomatkaa miten isolta pikkuinen tunnaripalikka näyttää pikkuisen Nanon suussa...Nano painoi elukka-aseman vaa'an mukaan tänään 2,7kg ja korkeutta sillä on sellaiset 23-24cm, eli ei mikään iso elukka.


Ehkä meikäläinen keskittyy vain jouluvalmisteluihin ja unohtaa koko koiraharrastuksen hetkeksi...että tip tap tip tap vaan kaikille!

Niin on viikko vierähtänyt juhliessa. Allekirjoittaneella oli synttärit, joita viikonloppuna juhlittiin sitten meillä tätsyjen ja niitten puoliskojen kanssa. Eli siskoni ja Nea-serkku olivat vieraina pe-su. Ja kyllä oli Nanolla leikittäjää. Perjantai-illan jälkeen tuomio oli, että kamala pentu...sehän roikkuu koko ajan lahkeissa ja itse kukin esitteli naarmuuntuneita ranteitaan. :)

Hyväähän tuo Nanolle teki, kun oli talo täynnä väkeä! Ja jotta viikonloppu olisi ollut vieläkin mukavampi, kävimme Sirkalla viemässä Keijukaisen näytille kun sen lapsenlapsia tultiin katsomaan. Minä nappasin Nanon mukaan ja se sai tutustua tulevaan leikkikaveriinsa Trick:iin, joka muuttaa Maikun luo. Meillä kun on Maikun kanssa tapana ottaa koirat yhtä aikaa; Hipulla ja Omarilla on päivä ikäeroa, Usvalla ja Evellä kaksi viikkoa ja nyt Nanolla ja Trickillä viisi viikkoa. Saavat sitten pentuset juosta keskenään kuten äitinsäkin aikanaan. Lisäksi Sirkalla oli lauma muita koiria ihmeteltävänä; Juulia vähän pelotti Nanoa, mummot Helmi ja Metku olivat ihan kivoja, Usvaa piti hiukan varoa ja isi-Röllin kanssa laitettiin pystyyn kunnon juoksuleikki. Kaikkein kummalisin juttu Sirkalla oli kuitenkin se harmaa pitkähäntäinen koira, joka ei tainnut koira olla ollenkaan. Onneksi vara-mummo Keiju näytti kuinka kissan kanssa toimitaan, ettei Nanon tarvinnut koko aikaa sille haukkua. Varsin tapahtumarikas reissu siis.

Nanon elämään ei juuri muuta sitten kuulukaan; noutoja on treenailtu enemmän tai vähemmän, aika kivasti tuo jo alkaa tuoda tunnaripalikkaa luo, kun juoksee karkuun ja sikahyvin se lähtee hakemaan sitä. Tarkoitukseni ei ollut lainkaan näyttää Nanolle vielä muita kapuloita, mutta Saga päätti, että kyllä Nano on jo riittävän kypsä (iso?) niillekin, ja kaatoi kapulapurkkini eteisen lattialle; Nano sitten tyytyväisenä haki kasasta metallikapulan ja kantoi sen olohuoneeseen, ei siis mitään ongelmia. Hippu-muori vahti Nanoa ja kapulaa silmä kovana ja kun tilaisuus tuli, haki sen Nanolta ja meni sohvalle vahtimaan aarrettaan; olishan se nyt katastrofi jos joku muu saisi kapulan kanssa pelaamisesta namia, Hipullehan ne kuuluvat! ;)

Lisäksi Nano on harjoitellut hihnassa kulkemista...joka ei suju vielä kovin kaksisesti. :P Hiukan agilityohjauksia ja kiertämistäkin on aloiteltu, joten eiköhän tässä vauvakouluksi ole ihan riittävästi.

Saga ja nyt Sami ovat olleet kipeinä, joten minä olen saanut nauttia koirien lenkittämisestä enemmän tai vähemmän mudassa... onneksi tänä aamuna oli pakkasta ja ulkona kaunis, lähes aurinkoinen ilma. Olemme käyneet Päivin kanssa sekä eilen että tänään hallilla lenkillä ja treenanneetkin hiukan. Oikein hyviä ratoja. Keijulla ei ollut eilen vauhtia, mutta takaakierrot sujuivat. Tänään oli vauhtikin löytynyt. Lisäksi olen viihdyttänyt itseäni hammaslääkärikäynneillä; kaksi takana tällä viikolla ja kaksi edessä... plääh! :(

Nanolla on ollut oikeaa teho-opetusta; maanantaina ajeltiin illalla Hollolaan koululle hakemaan Samia töistä kun sillä oli taas niitä vanhempainvartteja. Mukaan pääsivät Nano ja Hippu. Perillä Nano sai vaan ihmetellä, ja pari paikalle osunutta oppilasta silitteli sitä. Hippu puolestaan sai pienen tokotreenin, häiriöitä yllättäen.

Eilen käytiin isojen koirien kanssa hallilla iltapäivällä ja sekä Jekku että Hippu tekivät erinomaisen tokotreenin; molemmat hyppyä ja suoran luoksetulon (Jekulla loistava vauhti...jee!) ja lisäksi merkkiä sekä pientä takapäänkäyttötreeniä. Illalla sitten lähdin muka pikaisesti käymään piirin hallilla hakemassa tiliotteita jotta voin tarkistaa jäsenmaksut. Nano lähti tietysti totuttelemaan mukaan ja Hippu autoon tueksi ja turvaksi. Nano sitten saikin tehdä vähän sivulletuloja, pari luoksetuloa (kiitos vaan Elina avusta) ja leikimme tunnaripalikalla. Tuo muksuhan on kasvanut ihan huimasti ja tunnaripalikka toimi jo kohtuullisesti. Innolla se juoksi perään kun heitin kapulaa n. puolen metrin päähän itsestäni ja toi sen myös hyvin minulle asti, jolloin vähän härnäsin sitä kapulalla ja heitin taas jotta Nano pääsi hyökkäämään kimppuun. Oli sen osalta jättehyvä päivä. :D

Hippu puolestaan teki kokeenomaista; ensin heti hallin ovella kun se tuotiin sisään Jutta tervehti ja katsoi juoksut talouspaperilla, siitä suoraan paikallaolo (ei ongelmia). Pian tämän jälkeen edelleen kokeenomaisesti seuraaminen (voi apua!) ja liikkeestä seisominen (ok) ja vasta koko setin jälkeen palkka. No seuraamisen H teki pitkästä aikaa kamalasti; paikka väärä, ei istunut kuin kerran ilman käskyä ja käännökset valui Hankoon asti. Seisomaan jäämisessä huonoa oli vain se ettei se istunut ekasta käskystä sivulle. Hohhoijaa...mitähän tässä on viimeset puoli vuotta tehotreenattu...olisko sivu-komento ja seuraaminen! Mari antoi palautetta, että kokeenomaisesti pidän käsiä eri tavalla kuin muussa treenissä. Pitääpä siihen kiinnittää huomiota ja testailla auttaisiko se mitään.

Tänään kävin aamulla itsekseni...tai no Sagan kanssa...metsälenkillä ja hallilla treenaamassa. Hipulla hyviä seuraamispätkiä ja sivulletuloja pitäen kättä niinkuin Mari neuvoi. Ruututreeni oli myös ekstrahyvä samoin kapulan haku. Sen sijaan luovutus on edelleen hiukan hakusessa; Hippu on edelleen sitä mieltä, että samalla kun antaa kapulan, pitää antaa tassua, oikein hyvässä suorituksessa molemmat. Se on kyllä harvinaisen kumma piski. Jekku puolestaan teki ok peruutusta, ok ruutua, tosihyvää tunnarin etsintää ja kauniita käännöksiä. Iltapäivällä Nano ja Hippu pääsivät taas ajelulle...tänään vain ei käyty autosta ulkona.

Nyt Nano on alkanut näyttää sitä räyhäenergiaa, jota olen kaipaillut...edelleen se keskittyy tuon ikäiseksei (ja Hipun jälkeläiseksi) aivan valtavan hyvin yhteistoimintaan, mutta muuten se onkin sitten jo pikkuinen riiviö. Keiju on ajoittain hätää kärsimässä kun tuo roikkuu hännässä, korvassa, turkissa...joka paikassa, eikä oikein usko kun komennetaan. Eilen Nano kokeili kamikaze-uraa ja alkoi retuuttaa Jekun häntää. :o No rähähdyshän siitä seurasi...Jekku ei tuollaista suvaitse. Mammat ja mummot tuota naperoa jatkuvasti pyörittää äristen ja muristen. Ehkä siitäkin kunnon koira kasvaa. Hippumaisia piirteitäkin alkaa löytyä; Sami kiroili aika rumasti eilen, kun se yritti leikata Nanon kynsiä. Aika kauanhan tuo kesti ja Nanon ulina oli kieltämättä aika ärsyttävää. Puhumattakaan siitä miten se rimpuili. Pitäisiköhän tänään yrittää leikata tassukarvoja. ;)

Jaahas, jaahas...mistähän aloittaisi. Nano vetää sikeitä häkissään...ihan oikein, häkissään, ovi auki. Sehän ei ole ollut kovin innostunut häkistä...kun sinne ei saa koko sakkia mukaan, vaan joutuu olemaan ihan issekseen. Nyt on ollut niin tehokas iltapäivä, että pieni lepää onnellisena missä vain.

Joopa joo, Nanon kanssa käytiin tänään rautatieasemalla seikkailemassa ja katsomassa suurta maailmaa. Nano oli tosi reipas, vain kaksi asiaa meinasi hirvittää; pelottavasti kolisevat trolley-malliset laukut ja se boxissaan rumasti haukkunut pieni valkoinen. Niistäkin lopulta selvittiin kunnialla, vaikka kävimme kyllä vielä tekemässä uuden kierroksen aseman aulassa kun se pieni ja valkoinen oli kadonnut, ettei siitä jäänyt traumoja. Kovinhan tuo on vielä pieni neiti, joten pitkään ei voi seikkailla isossa maailmassa. Joten emmeköhän me mene toisenkin kerran samaan paikkaan, nähtävää kun jäi vieläkin.

Samalla harjoittelimme myös automatkustamista, joka ei edelleenkään oikein suju. Tällä kertaa henkiseksi tueksi pääsi Hippu-muori, joka viihtyy autossa erinomaisesti. Ja aika hyvinhän tuo toimikin. Siellä ne poistullessa nukkuivat vierekkäin. Hippukin pääsi asemalaiturille tokoilemaan...häiriötähän tuo nimenomaan kaipaa. Kyllä oli kontaktiharjoitus vaikea kun toisella puolen liikkui ihmisiä ja idän pikajunakin saapui ihmeteltäväksi. Taidan jatkossakin kuljettaa Hippua autossa Nanon mukana ja samalla saan sille omaa treeniaikaa vieraissa paikoissa.

Niin tuosta häkistä; meillä oli eilen työkavereita illanistujaisissa juuston ja viinien merkeissä. Lotta tietysti esitti heti heidän tullessaan koko normaalin riehurepertuaarinsa ja minä pelkäsin, ettei L satuta Nanoa vahingossa riehuessaan, joten laitoin sen häkkiin nukkumaan. Hiukan tuo alkuun piippasi, mutta nukahti sitten ja nukkui siellä useamman tunnin vaikka avasin ovenkin. Ja tänään siis myös...ehkä se tästä.

Nano tutustui tänään myös puomiin...tai ainakin osaan siitä. Meillä on täällä kellarissa puomin alastulon Jekun ja Even kontaktitreeniä varten ja Nano pääsi kanssani alakertaan päivällä. Minä lueskelin sähköposteja ja Nano kulki edestakaisin alastulolla. Pääsi se hiukan maistamaankin...;)

Agilitystä puheenollen; Merika ja Vinski saivat tänään kaksi LUVA-nollaa...enää yksi ja kolmosissa ollaan. Kyllä olimme tyytyväisiä Merikan puolesta ja skoolasimme omppulimpsalla heidän kunniakseen. :)

Yhdessä suhteessa Nano on kyllä tullut täysin kaheliin mummoonsa, nimittäin pissaamisessa. Minä jo iloitsin alkuun, että Nanohan tekee hienosti pissoja pihalle...no tekeehän se edelleenkin jos sen vaan saa aina vietyä sinne juuri oikealla hetkellä. Mutta sisällä se sitten pissaa usein juuri siihen missä sattuu hädän hetkellä olemaan. Paperitkin käyvät, mutta yhtä hyvin ihan mikä vaan lattialla oleva. Perjantaina olimme lasten kanssa lähdössä ulos, ja laitoin Sagan vaatteet lattialle, käännyin kaivamaan Lotalle hanskat ja totesin Nanon pissanneen Sagan haalarin päälle. Että näin meillä.

Koirille on koittanut varsinainen juhla-aika: Saga opettelee syömään itse! Ja kyllähän sen arvaa,. että suurin osa Sagan ruuista päätyy lattian kautta parempiin suihin...tai en nyt tiedä ehtiikö mitään tipahtaa lattialle asti, vai napataankö ne lennosta, sen verran tehokkaita kerjäläisiä Sagan ympärillä päivystää.

Meillä jäi taas agitreenit väliin...kyllä pääsi muutama ruma sana. Tällä kertaa hajosi autosta akku. Sami huomasi akun kunnon maanantaina kun auto ei aamulla käynnistynytkään. Torstaina haimme sitten lasten kanssa Samia vanhempainvartista, ja auto simahti koulun pihaan. En sitten jostain syystä halunnut lähteä Pennalaan, keskelle metsää kokeilemaan käynnistyisikö se sillä kerralla. Onneksi akku oli alle vuoden vanha, ja uusi saatiin siis takuuseen perjantaina. Nyt uskaltaa taas ajella.

Koiraongelmia vai ongelmakoiria?

Mistähän sitä alottaisi... jottei menisi ihan tylsäksi treeniraportiksi, niin puhutaan noista ongelmista: minä olen hiukan epäileväinen Nanon suhteen. Onkohan se sittenkään ihan niin kiva harrastuskoiran alku kuin toivoin...se nimittäin on kovin rauhallinen meidän koulutusleikkituokioissamme. Herranjestas, 9-viikkoinen pentu joka istuu paikoillaan ja napittaa silmiin, ei hypi, pompi ja riehu ympäriinsä koko ajan. Olen miettinyt tätä asiaa jo pari päivää, ja nyt se mokoma sivulletulo harjoituksissa jää oma-alotteisesti sivulle istumaan ja tarjoaa kontaktia...se pitää ihan hätistää pois siitä...kyllä siinä jotain vikaa on!!!

Samille jo eilen tai toissapäivänä puhuin asiasta, ja Sami vain myötäili...taisi mokoma sanoa vaan joo joo kuuntelematta sen enempää mitä puhuin...ei olisi ensimmäinen kerta. Tänään käytiin Päivin kanssa treenaamassa päivällä ja purin aiheesta sydäntäni Päiville...kyllä se taas kerran kattoi meikäläistä vähän hittaanlaisesti...ennen kuin purskahdimme molemmat nauruun. Kyllä tää elämä voi olla vaikeeta, kun tollastakin pitää miettiä. Eikös vaan välillä voisi olla iloinen kun on koira jolle ei tarvi syöttää rauhoittavia ennenkuin sen kanssa yrittää jotain tehdä. Ja löytyyhän Nanostakin sitten sopivan tilanteen tullen se salamannopea pikku pirulainen.

Eli Nanon treenit sujuvat jees. Ainoa ongelma meillä on noissa kapuloiden kantamisissa...mistäs taiot sopivat kapulat 2-kiloiselle , alle 20cm korkealle kääpiölle? Jopa tunnaripalikka on sille ihan tolkuttoman iso. Ehkä me vaan tyydytään jatkossakin leikkimään risuilla ja pilttipurkkien kansilla. Jos tota pienintä ohjatun kapulaa kokeilisi; se olis ainakin kevyt.

Kapuloista puheenollen...Jekku pitää nyt metallia suussaan!!!!!! Ei tosin mitenkään nätillä otteella, mutta ottaa suuhun, eikä tiputa ennen kuin otan sen. Ja mikä ihmekeinoista tepsi; no perinteinen Hippu-metodi. Treenaan metallinpitoa siis yhtä aikaa kahdella koiralla. Hippu pitää ensin onnellisena kapulaa suussaan ja saa namin. Parin toiston jälkeen Jekku on jo ihan kypsä kokeilemaan ja sen jälkeen tehdään jo vuorotellen. Into on molemmilla loistava ja ne kyttää koko ajan omaa vuoroaan. Joten ehkä se tästä.

Jekun kanssa on tehty nyt paljon nenänkäyttöharjoitusta tunnarilla. En tosin usko, että se Jekulle mikään ongelma tulee olemaan...edelleen suurin ongelma on se palikan pureskelu. Mutta josko sen niillä Jessican harjoitteilla saisi kitkettyä. Toivossa on hyvä elää.

Hippu puolestaan rellestää omaan tyyliinsä. Hallissa eilen tein lähinnä häiriö ja rauhoittumisharjoituksia: Seuraamista ihan ihmisten ja toisten koirien edessä, pysähdyksiä, käännöksiä ja pitkää sivulla oloa. Häiriö haittasi sitä yllättävän vähän, mutta käännökset eivät nyt sitten olletkaan ihan sitä mihin viime aikoina on totuttu...miksi? Siinäpä vasta pulma...joka tapauksessa niiden kanssa tarvitaan näköjään kuitenkin paljon toistoja vielä.

Keiju puolestaan on piristänyt elämääni loistavilla kepeillä sekä eilen että tänään. Ehkä se vielä siitä. Takaakierrot sujuvat vaihtelevasti. Joka tapauksessa niihinkin on nyt satsattu treeneissä, jotta minä säästyisin sellaisilta huimilta juoksukuviolta joita viime viikon ryhmätreeneissä oli pakko kokeilla, jotta frouva ylipäätänsä liikkui mihinkään. Mutta mikäs siinä, kun on hidas koira ehtii tällainen täyteläisempikin malli mukaan piruetteihin.

Tänään kuvattiin kuvia joulukorttiin (ja tilattiin netin kautta yks miljoona korttia) ja lavastus oli mahtava. Pitihän korttiin saada jouluinen tunnelma ja pikkuneidit kauneimmillaan, että saavat sitten sukulaistädit ihastella. ;p No hiukan uskalsin veikata, että myös pieni koiraneiti innostuu touhusta kun esiin kaivetaan kiiltävät joulupallot ja hopeanauhat. Siellähän se sitten poseerasi muiden mukana, milloin ei vetänyt hopeanauhaa perässään pitkin kämppää tai purrut Sagaa. Tässä hiukan maistiasia session tuloksista!

Treenasin tänään Hipun kanssa agihallilla tokoa. Sami naksutteli, kun otimme hiukan seuraamista (paikka pysyi hyvin!!Jes!), täyskäännöksiä (jotka alkavat olla 90 prosenttisesti erinomaisia ja loputkin hyviä) ja hiukan kaukkareita, jotka sitten tänään tuottivat vaikeuksia...eihän sitä voi koskaan kaikessa onnistua. Otimme myös kapulan hakua, jälleen kerran. Sitä saa tehdä varmaan ziljoona toistoa, että muori suvaitsee hakea kapulan käskystä. Muutoinhan se leikkii sillä ihan mielellään. Joka tapauksessa onnistunut treeni...kerrankin jäi ihan hyvä mieli!

Nanonkin kanssa "treenailimme" nyt illalla, kun Sami oli isojen kanssa lenkillä. Nanolla alkaa olla jo hämärä käsitys sivulletulosta ja katsekontaktista...ainakin tänä iltana...saa nähdä sitten huomenaamulla toimivatko ne vielä silloin!

Eilen tuli déja vu... pesin seiniä ja lattiaa hellan takaa ja mietin miten mukavaa on kerrankin kun Lotta leikkii itsekseen ja Saga puuhaa ruokapurkkiensa kanssa. Kunnes rysähdin pilvilinnoistani räminällä todellisuuteen; hellan takana olevaan koloon ilmestyi valkonaamainen pieni koira, josta jäi valkoinen pölyävä vana!!!

Saga ja Nano olivat hiukan laajentaneet tietojaan maailmasta tutustumalla maissitärkkelykseen...ou jeah sitä siivoa! Kyllä tuli elävästi mieleen Lotan ja Even toilailut kolmisen vuotta sitten. Piti ihan kaivella kuva-arkistoa. Edellä Lotta ja Eve korppujauhoineen, alla Saga ja Nano maissijauhoineen.

Meillä on ollut tehokas alkuviikko, ja yhtä tehokkaana jatkuu. Huoh!

Nano on päässyt hiukan katselemaan isoa maailmaa, ja eipä voi muuta sanoa, kuin reipas neiti.

Maanantaina käytiin Mustissa ja Mirrissä etsimässä pienelle sopivan kevyttä hihnaa. Siellä sitten harjoiteltiin myös hihnassa kävelyä, niinkin menestyksellisesti, että Sirkka tiistaina ihmetteli moneen otteeseen kuinka kauniisti se sujuu. (Sirkan Viima-pentu ei ollut yhtä innostunut hihnassa olosta) Autossa Nano tosin piippasi mennentullen, joten nyt sitten vaan autoharjoittelua paljon. Muutenkin pieni kammoksuu yksinoloa, mistä aiheutuu pientä piippausta, joten sitäkin täytyy siis harjoitella.

Tiistaina käytiin sitten Kennelkerhon pentutreffeillä piirin hallilla. Häntä tötteröllä mentiin tilanteesta toiseen ja kaikki kiinnosti. Häntä laski vain muutaman kerran alas, ei silloinkaan koipien väliin. Esim. 14-viikkoisen Tuubi-dogin leikkiinkutsu sai Nanon suuntaamaan vaivihkaa toiseen suuntaan. Fiksu piski siis. Ihmisiä neiti yllättäen ei ehtinyt käydä moikkaamassa, kun oli niin paljon muuta puuhaa. Täytyy siis jatkossakin ottaa sitä treeneihin mukaan ja komentaa treenikaverit maantasolle syöttämään sille makkaraa. ;)

Tiistaina saatiin myös ensimmäinen tokon ykköstulos Applefield's-sheltille. Kyllä meillä hurrattiin kun Merika soitti ja kertoi saaneensa Vinskin kanssa ykköstuloksen Tuuloksen tokossa. Vautsi vau...ihan kateeksi käy! Kukahan tuon Even kouluttaisi? Haluaisikohan Merika lainakoiran? ;) Entäs Hippu-muori sitten? Niin ne vaan lapset jyrää ohi joka rintamalla...muori vaan keskittyy rellestämiseen...hitsi että turhauttaa! Eikö nykyaikainen geenimanipulaatio muka pysty aivojen päivityksiin? Hippu ilmottautuu ensimmäiseksi koekaniiniksi!!!

Eilen hain Keijukaisen rellestämään välillä tänne meille...johan sitä ehti tulla ikävä kun se oli reilun viikon Sirkalla. ;) Sirkka tapansa mukaan antoi mukaan kaikenlaista herkkua...tällä kertaa koirille, ja meillä olikin illalla varsinaiset juhlat kun koirat pääsivät luun makuun. Nano tietysti etunenässä. On se muuten kumma juttu, että kaikkiruokainen Hippumme kävi vain vilkaisemassa luuta ja siirtyi puretusta pentuaitauksesta löytämänsä puristeluun pariin. Eihän se kyllä ole kovin innostunut puhtaasta lihastakaan, kun Sami välillä lihoja siistiessään antaa koirille kalvoja ja muita maistiaisia. Ja sitten se kuitenkin syö nahkaa, muovia ja vihanneksia....Ihme piski!!! (Vaikka se nyt kai ei ollut kenelläkään epäselvää)

No meikäläisellä olisi tänään kalan keittoa luvassa, sillä Sirkka tökkäsi myös kuhaa mukaan. Saavat koirat pitkästä aikaa kunnon puuro-vihannes-kala-mössöä. Illalla sitten Keijun agitreenit, samaan aikaan Samilla agijaos meillä (ja lapset siinä sivussa). Ja jotta iltapäivä olisi rauhallinen, niin Samilla on vielä pitkä opekokous viiteen asti. Huomenna Sami on menossa P-HAU:N koulutusohjaajien koulutukseen, jota Pete pitää ja sama koulutus jatkuisi käytännön harjoituksilla lauantaina...että rauhallista perhe-elämää luvassa.

No nyt se sitten on päätetty! Nimi nääs.

Minullahan oli nimi valmiina jo monta viikkoa sitten, mutta Sami ilmoitti, että ei käy, hän ei lenkitä sen nimistä koiraa. (Sami nyt muutenkin on niin huumorintajuton ;p) Mitä vikaa Tirppusessa muka on. Tirppunen on niin pitkä nimi, että Tirpuksi tai pelkästään nimellä Tirp sitä olisi kuitenkin kutsuttu. No ei tullut Tirppaa meidän taloon.

Katjan käydessä täällä syyslomalla mietimme porukalla erilaisia nimiä. Seuraava suosikkini oli Mirri...jota sitten agilityradalla huudeltaisiin Mir, Mir! (Rauha venäjäksi) Kaikenlaisia toinen toistaan hurjempia nimivaihtoehtoja heiteltiin ilmaan mutta mikään ei tuntunut sopivalta.

Seuraava kehitysvaihe oli testata nimiä Mimi ja Fiiu. Ei tarvinne kysyä kumman luulette olevan minun suosikkini. Fiiu tietysti...tässä vaiheessa oli jo selvinnyt, että meille jää se pienin ruippana, joten eikö pikku-Fiiu kuvaisi sitä kivasti? ;)

Tässä välissä sitä on kutsuttu joko Pennuksi tai Pieneksi. Tänään Sami pelotteli, että kohta sen nimeksi todella jää Pentu tai Vauva, jos en kohta keksi mitään sopivaa. No tyttöjä nukutellessani sitten pohdin tätä nimiasiaa ja päädyin nimeen jota Katjan ja Samin kanssa aivoriihessä ilmaan heiteltiin; minun pentuni on nimeltään Nano. Terapian (edesmennyt kristillinen rock-yhtye, jos wikipediaa on uskominen) sanoitusta lainaillakseni " Neljästä- seitsemään nanometriä, siinä on kaikki mitä voimme nähdä"...en ole vieläkään ihan varma onko tuo pikkiriikkinen otus viittä nanometriä, mutta toivottavasti sen lopullinen koko asettuu tuohon haarukkaan (näkyvän valon aallonpituus).

Katjan kanssa kyllä löysimme hiukan toisenlaisenkin kannusteen Nano (tai Nana) nimelle; tarvitseehan pentu oman tunnuslaulun. Tähän nimeen sopisi vallan mainiosti Nylon Beatin rallatus; sä oot viimeinen ( Nan nan naana, nan nanna naana, nan nan naana, nan nanna naana, nan nan naana, nanna naana naa aa aa aa .... sä oot sellainen, kaikki tietää sen, sä oot viimeinen, suo jättäis en...) Toivottavasti tämäkään ei ihan pidä paikkaansa. :p

No, joka tapauksessa pienellä on nimi ja treenitkin on aloitettu: tänään harjoittelimme sivulletuloa ja maahanmenoa...ja hienosti sujui. Myös pantaa pidettiin kaulassa useampi tunti...vähän sitä piti jalalla rapsutella, mutta muuten homma sujui hienosti...saapa nähdä mitä sitten tapahtuu kun pantaan kiinnitetään hihna!!!

Kahdeksannen viikon täyttymisen kunniaksi punnitsimme jälleen neitosemme; tällä kertaa painoa oli kunnioitettavat 1583g...ei mikään jättiläinen tämä neiti.

Hoh hoijaa...kyllä meillä on hiljaista. Pennut ovat lähteneet omiin koteihinsa, vain pienin mellastaa täällä. Kyllä tässä vähän on haikea olo taas...ja etenkin kun katselee tuota pientä joka oli iltapäivällä aivan ihmeissään kun viimeinenkin sisko katosi. Nukkuakseen sen täytyi aina etsiä pehmolelu viereensä.

Viikko on ollut sellaista hulabaloota, etten ole edes kirjoittaa ehtinyt...vaikka on mieli tehnyt. Eeva pentutesteineen oli suureksi avuksi ja pitkin hampain minä vaihdoin Hippu kakkosen ihmishakuiseen pieneen. Emme varmasti olisi uskaltaneet pientä jättää kotiin ilman testiä, sen verran se kuitenkin on ollut koko ajan muita perässä, ja toisaalta pienimpänä aina jäänyt vähän isompien ja äänekkäämpien varjoon kun niitä on tarkkaillut. Oli kyllä testi itsessäänkin aivan valtavan mielenkiintoinen juttu. Jos vain mahdollista, niin kyllä meillä tullaan jatkossakin testaamaan pentuja. Niin että varo vain Eeva! :)

Nyt meillä on sitten iso ongelma; emme keksi pienelle nimeä. Tai vaihtoehtoja heitellään koko ajan järkevästä vähemmän järkevään, mutta ihan yhtä vaikeata tää on kuin nimenvalitseminen Sagalle alkuvuodesta. Plääh.

Tuleva viikonloppu on aika hurja. Sami on bemari-leirillä ja minä huomenna koulutuksessa, lapset mummilla ja papalla hoidossa, josta ukki hakee ne tänne kotiin ja sunnuntaina me sitten likkojen kanssa juhlimme isänpäivää ihan keskenämme. Jee!

Pennut kävi tänään elukka-asemalla. Neidit otti heti paikan haltuunsa ja herrakin pienen mietinnän jälkeen. Tarkastuksen ja sirutuksen jälkeen otettiinkin sitten tuttuun tapaan matsia, tosin pikkuinen kantoboxi jossa eläinlääkäriin menimme rajoitti hiukan toimintaa. Pärnänenkin pääsi maistamaan Iso-Viirun ihanaa? tempperamenttia, kun neiti hermostui hampaiden sörkkimisestä ja alkoi rimpuilla ja huutaa koko puolitoistakiloisella voimallaan. Tehokas tyttö! ;)

Iltapäivällä kävimme sitten treenaamassa Hollolassa. Yleensä verralenkit siellä ovat mukavia, mutta tänään ei kyllä nautinnosta voinut puhua kun vettä tuli taivaan täydeltä. Koirat olivat märkiä, lapset olivat märkiä ja me olimme märkiä. Onneksi treeni sentään oli erinomainen kaikilla koirilla, muuten olisi voinut ottaa päähän enemmäkin. Hippu tokoili pieniä pätkiä; vauhdista seisomista, merkille menoa, peruutusta, sivullaoloa ja maahanmenoa. Maahanmeno on syystä tai toisesta ihan hakusessa, joten ei muuta kuin perusteiden pariin. Ja asiasta sadanteen, Jekku on viime aikoina tehnyt erinomaisia kaukkaritreenejä. Jättekiva!

Keiju puolestaan teki pari vauhtipätkää, ja menikin kovaa. Kepit alkaa sujua koko ajan paremmin ja kontaktikin oli vauhdikas ja pysähdys hyvä, tosin harkkapuomilla. Kokonaisuudessaan kuitenkin erinomainen treeni sillekin. Samikin oli tyytyväinen Jekkuun ja Eveen, mikä tekee tunnelmasta treenin jälkeen hyvän, kun kumpikaan ei istu mököttämässä pieleen mennyttä treeniä. :p

Tässä alkaa haikein mielin tajuta, että pennuthan piru vie lähtevät kohta!!! Kyllä aika vaan on mennyt nopeasti...vastahan ne syntyivät. Nämä ovat kyllä huipputyyppejä kaikki, ja meillä on viikonloppuna vaikea valinta edessä kun yritämme valita omamme tyttöjen joukosta. Toivottavasti Eevasta ja pentutestistä on apua.

Jaahas...Eilen oli Kennelkerhon 25-vuotisjuhlat naamajaisten merkeissä, ja kivaa oli. Kiitos hyvästä seurasta ja hauskasta illasta kaikille...etenkin pisimpään mukana keikkuneille Punahilkalle, susihukalle, Pimennolle ja Tähkäpäälle...Texiä unohtamatta ;) Tänään hiukan väsytti kun muksut herättivät puoli kahdeksalta, mutta kyllä se siitä. Kun on riittävästi tekemistä ei ehdi olla väsynyt.

Torstaina jäi agilitreenit...siis ryhmäsellaiset...väliin jo toisen kerran peräkkäin kun kunnon migreeni kävi kimppuun. Kyllä ottaa pattiin. Onneksi sentään kävimme torstaiaamuna hallilla ja tein Keijukaisen kanssa edes hiukan keppejä ja kontaktia. Jekun ja Hipun kanssa yritin tokoilla, mutta itseä turhauttaa niin vietävästi kun edistyminen on niin pientä...ja Hipun kohdalla voi aina välillä kysyä että mikä edistyminen... :(

No onneksi Hippu sentään on loistavassa kunnossa tällä haavaa...ei vaivaa muoria kankeus ei...tuhatta ja sataa vaan menemään ja desibelit kattoon. Varmistus hyvälle kunnolle tuli tänään, kun Sami käytti Jekun ja Hipun osteopaatilla. Olihan molemmilla pientä jumia, mutta hyvin kuulemma aukesi.

Nyt kun Hipun hyvä kunto on todistettu, uskaltaudun tunnustamaan, että olen silloin tällöin hallilla yksin tai Päivin kanssa käydessä tehnyt Hipunkin kanssa pientä treeniä. Kun Keijun kanssa oikein takkuaa tarvitsen hiukan todistetta sille, että pystyn ylipäätänsä ohjaamaan jotain...ja Hipun kanssahan kaikki käy kuin tanssi...kyllä se menee kovaa!!! Ja täytyy sanoa, että kyllä muori itsekin on suu messingillä aina päästessään kiitämään. Tekee siis hyvää senkin päälle.

Huomenna on syksyn viimeinen tokotreeni... ja olen suunnitellut kaikenlaista kivaa päänne menoksi...odottakaahan aamua! :p

No niin, nyt se on tehty! Kun kerran kaikilla muillakin on...Samillakin. Samin oma on tiukan asiallinen (?) treeniblogi, mutta minä halusin oman avautumiskanavan. Sami tosin oli sitä mieltä, että jos kovasti meinaan avautua, pitää blogi pistää salasanan taakse. Enköhän minä kuitenkin sen verran asiallisesti osaa käyttäytyä ettei kukaan kunnianloukkaussyytteitä nostele...kurisen sitten itsekseni täällä kotona ne pahimmat kurinat. ;)

En siis missään nimessä tahtonut mitään treeniblogia vaan lähinnä nimenomaan meidän koiriemme ja kasvattiemme kuulumisiin ja muihin koiramaisiin juttuihin tarkoitetun paikan....kotisivut kun kuitenkin jäävät pakostakin kovin pintaraapaisuksi. Voihan tännekin silti joskus jotain treeneistäkin livahtaa...

Pennut nukkuvat rauhallisesti kopassaan ensimmäisen ulkoilun ja Sirkan, Maikun ja Arin vierailun uuvuttamina mutta tuo oma jälkeläistuotanto alkaa olla aika sippiä, joten ei muuta kuin suunta kohti sänkyjä.