Nonniin nonniin...kyllä sitä tekstiä tulee...ja kuvia, kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä samalla kuittaantuu sitten aikasta monta kirjoituskertaa, vai miten se nyt menikään. ;)
Viime viikko oltiin tiiviisti sängyn pohjalla. Sami oli saikulla koko viikon, Lotta sisätiloissa, Sagalla antibiootit ja minulla ei ääntä. Että voi koira-parkoja. Nyt muilla alkaa helpottaa, minulla ääni edelleen kähisee. Asiaahan tietysti auttoi käynti Messarissa lauantaina. Shelttikehän laidalla katselimme nartut...urokset olen katsellut jälkikäteen kuvagallerioista. Ja täytyy sanoa, että olipa vaihtelevan tasoisia koiria. Lauantaina tykkäsin kovasti Narttujen voittajasta ja juniorivoittajasta, mutta muuten olikin vähän siinä ja siinä. Uroksissa oli kuvien puolesta kauniita koiria, mutta sanotaanko näin, ettei Enskalla olisi junnu-uroksissa ollut mitään hävettävää. Tosin enhän minä ole nähnyt sitä aikoihin, enkä tiedä kuinka turkiton se todellisuudessa on. :)
No, kun kotiin pääsimme, ehti Hippu tarkistaa kassin noin minuutissa ja löysi tietysti eväspussin...tyhjän sellaisen. Kauan se tosin ei tyhjänä pysynyt, siitä muori piti huolta. Ahneella on kakkainen loppu...vai kuinka? :D Frouva oli hiukan nolona jäätyään kiinni verekseltään ja vielä kuvattavaksikin.
No, siitä sitten pika pikaa jatkoimme Sirkan luo Huvikumpuun avointen ovien glögipäivään. Olipa mukava nähdä Heliä, Raijaa ja Ullaakin pikaisesti. Näin talvisaikaan kun on kylmää ja pimeää ja treenit enemmän tai vähemmän tauolla ja omaehtoisia, ei tule tuttujakaan nähtyä niinkuin kesäaikaan. Nano pääsi Sirkalle mukaan kavereita katsomaan, ja se olikin aivan onnessaan juostessaan jäljellä olevien Usvan pentujen kanssa. Etenkin Trickin kanssa meno oli huimaa. Riiviö-kissa oli tällä kertaa jo vanha kaveri, mutta ihmisistä tuo pieni ei edelleenkään piittaa. Se kyllä käy moikkaamassa ja pikaisesti vilkaisemassa, mutta muuten se ei ole tippaakaan kiinnostunut heistä. En nyt tiedä pitäisikö minun ruveta oikein opettamaan sitä pitämään ihmisistä (jonkinsortin makkararinkiä) vai annanko vain olla, niinkauan kun se ei pelkää ketään.
Treenaaminen on edelleen jäänyt hävettävän vähälle. Nanon kanssa lähinnä olen jotain tehnyt. Aloitimme viime viikolla nenänkäyttöharjoitukset namipiiloilla sisällä, ja hyvinhän tuo tuntuu nenäänsä käyttävän. Lähinnä ajattelin pohjustaa tällä tunnaria, joka voi Hipulle olla täyttä hepreaa, koska se ei juuri nenäänsä välitä käyttää. Kärjistetysti se ei löydä namia vaikka tökkäisi nenänsä siihen. Eri asia sitten jos se on nähnyt mihin se on laitettu. Eilen intouduin pitämään koko jengille yhteiset metallitreenit; Jekku kun edelleen kaipaa Hipun tukea kapulan pitämiseen, vaikka se nyt suostuu jo laittamaan suutaan kiinni kun kapula on siellä, eikä enää roikuta sitä hampaiden varassa. No, ihan hyvä treenihän siitä tuli; Hipun kanssa treenattiin kapulan luovuttamista (se tarjoaa edelleen iloisena tassua kapulan seuraksi) ja Samin ehdotuksesta otin kapulan pois yläkautta, en alakautta kuten Jekulta. Ainakin pääasiassa se toimikin hyvin. JEE!!! Jekku siis piti jo kohtuullisesti kapulaa, ja Evekin otti sen hetkeksi suuhunsa namin toivossa, ja saikin hurjan kehutulvan (sen kanssa ei ole noutoa tehty ikinä...ja Samihan sen kanssa on luvannut tokoilla ;) ) Ainoa haittapuoli tässä treenissä oli se, että Even sylkäistessä kapulan suustaan namin ilmestyessä näkyviin, Nano oli kärppänä paikalla ja varasti kapulan, juoksi onnellisena sen kanssa toiseen huoneeseen/pöydän alle, ja alkoi jäytää aarrettaan. Sen kanssa tuskin tulee ongelmaa metallin suuhunotosta. ;)
Nano tuli eilen kunnioitettavat 3 kuukautta, ja sen kunniaksi mittasimme sen; painoa noin 2,9kg ja korkeus huitelee 25 cm kieppeillä. Sievä pieni siis. Kuukausien täyttymisen kunniaksi kuva pikkuhirviöstä valloitetun lelukorin päällä. Ja lisäksi siirtäessäni kuvat kameralta koneelle, silmiini sattui tyttöjen rumpubändi...ja sen vieraileva tähti... onko se sitten ihme, etteivät kovat äänet pelota meidän koiriamme (tai kasvattejamme).
Viime viikko oltiin tiiviisti sängyn pohjalla. Sami oli saikulla koko viikon, Lotta sisätiloissa, Sagalla antibiootit ja minulla ei ääntä. Että voi koira-parkoja. Nyt muilla alkaa helpottaa, minulla ääni edelleen kähisee. Asiaahan tietysti auttoi käynti Messarissa lauantaina. Shelttikehän laidalla katselimme nartut...urokset olen katsellut jälkikäteen kuvagallerioista. Ja täytyy sanoa, että olipa vaihtelevan tasoisia koiria. Lauantaina tykkäsin kovasti Narttujen voittajasta ja juniorivoittajasta, mutta muuten olikin vähän siinä ja siinä. Uroksissa oli kuvien puolesta kauniita koiria, mutta sanotaanko näin, ettei Enskalla olisi junnu-uroksissa ollut mitään hävettävää. Tosin enhän minä ole nähnyt sitä aikoihin, enkä tiedä kuinka turkiton se todellisuudessa on. :)
No, kun kotiin pääsimme, ehti Hippu tarkistaa kassin noin minuutissa ja löysi tietysti eväspussin...tyhjän sellaisen. Kauan se tosin ei tyhjänä pysynyt, siitä muori piti huolta. Ahneella on kakkainen loppu...vai kuinka? :D Frouva oli hiukan nolona jäätyään kiinni verekseltään ja vielä kuvattavaksikin.
No, siitä sitten pika pikaa jatkoimme Sirkan luo Huvikumpuun avointen ovien glögipäivään. Olipa mukava nähdä Heliä, Raijaa ja Ullaakin pikaisesti. Näin talvisaikaan kun on kylmää ja pimeää ja treenit enemmän tai vähemmän tauolla ja omaehtoisia, ei tule tuttujakaan nähtyä niinkuin kesäaikaan. Nano pääsi Sirkalle mukaan kavereita katsomaan, ja se olikin aivan onnessaan juostessaan jäljellä olevien Usvan pentujen kanssa. Etenkin Trickin kanssa meno oli huimaa. Riiviö-kissa oli tällä kertaa jo vanha kaveri, mutta ihmisistä tuo pieni ei edelleenkään piittaa. Se kyllä käy moikkaamassa ja pikaisesti vilkaisemassa, mutta muuten se ei ole tippaakaan kiinnostunut heistä. En nyt tiedä pitäisikö minun ruveta oikein opettamaan sitä pitämään ihmisistä (jonkinsortin makkararinkiä) vai annanko vain olla, niinkauan kun se ei pelkää ketään.
Treenaaminen on edelleen jäänyt hävettävän vähälle. Nanon kanssa lähinnä olen jotain tehnyt. Aloitimme viime viikolla nenänkäyttöharjoitukset namipiiloilla sisällä, ja hyvinhän tuo tuntuu nenäänsä käyttävän. Lähinnä ajattelin pohjustaa tällä tunnaria, joka voi Hipulle olla täyttä hepreaa, koska se ei juuri nenäänsä välitä käyttää. Kärjistetysti se ei löydä namia vaikka tökkäisi nenänsä siihen. Eri asia sitten jos se on nähnyt mihin se on laitettu. Eilen intouduin pitämään koko jengille yhteiset metallitreenit; Jekku kun edelleen kaipaa Hipun tukea kapulan pitämiseen, vaikka se nyt suostuu jo laittamaan suutaan kiinni kun kapula on siellä, eikä enää roikuta sitä hampaiden varassa. No, ihan hyvä treenihän siitä tuli; Hipun kanssa treenattiin kapulan luovuttamista (se tarjoaa edelleen iloisena tassua kapulan seuraksi) ja Samin ehdotuksesta otin kapulan pois yläkautta, en alakautta kuten Jekulta. Ainakin pääasiassa se toimikin hyvin. JEE!!! Jekku siis piti jo kohtuullisesti kapulaa, ja Evekin otti sen hetkeksi suuhunsa namin toivossa, ja saikin hurjan kehutulvan (sen kanssa ei ole noutoa tehty ikinä...ja Samihan sen kanssa on luvannut tokoilla ;) ) Ainoa haittapuoli tässä treenissä oli se, että Even sylkäistessä kapulan suustaan namin ilmestyessä näkyviin, Nano oli kärppänä paikalla ja varasti kapulan, juoksi onnellisena sen kanssa toiseen huoneeseen/pöydän alle, ja alkoi jäytää aarrettaan. Sen kanssa tuskin tulee ongelmaa metallin suuhunotosta. ;)
Nano tuli eilen kunnioitettavat 3 kuukautta, ja sen kunniaksi mittasimme sen; painoa noin 2,9kg ja korkeus huitelee 25 cm kieppeillä. Sievä pieni siis. Kuukausien täyttymisen kunniaksi kuva pikkuhirviöstä valloitetun lelukorin päällä. Ja lisäksi siirtäessäni kuvat kameralta koneelle, silmiini sattui tyttöjen rumpubändi...ja sen vieraileva tähti... onko se sitten ihme, etteivät kovat äänet pelota meidän koiriamme (tai kasvattejamme).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti