No nyt on tehokeskiviikko ohitse ja kliseisesti voisi todeta, että illalla kävin nukkumaan väsyneenä mutta onnellisena. :) Aamulla Sami lähti siis jo ennen kuin lapset heräsivät. Lotalla oli kerhopäivä, joten me Sagan kanssa menimme agihallille ensin pitkälle lenkille ja sitten hiukan treenaamaan. Oli kyllä suorastaan nautinnollista lenkkeillä kaikessa hiljaisuudessa auringon paistaessa. Sai pitkästä aikaa ajatella kaikessa rauhassa mitä mieleen nyt sattui tulemaan...Saga kun ei vielä ole mitenkään puheliasta tyyppiä ;)

Ja paljonhan siinä ehti ajatellakin. Ehdin miettiä omien koirien tokoilua, keskeneräisiä kotisivujamme, bordercollieita ja shelttien jalostusta. Viimeksi mainittua pohdin jälleen kerran siltä kannalta, että sheltin pitäisi olla paitsi hyväpäinen ja terve, myös sheltin näköinen. Koska meillä on vielä rodussa olemassa kauniita ja hyvin toimivia sekä vielä terveitäkin yksilöitä, miksi pitää väen väkisin "jalostaa" niitä kauniita toimintakyvyttömiä arkajalkoja tai toisaalta upealuonteisia harrastuskavereita, joita vain ei sheltiksi meinaa tunnistaa. Oiva esimerkki toimivasta pääkopasta ja toisaalta kauniista terverakenteisesta ulkoasusta on viime vuoden juniorivoittaja Kriisi (Minimonsin Shoking Crisis) Minusta on myös hiukan naurettavaa, että jotkut kasvattajat ovat sitä mieltä ettei heidän kasvattiensa kanssa tulisi harrastaa agilitya jottei ilmene shelttikinnertä (pinnallisen koukistajajänteen luksaatio...se mikä Jekulta leikattiin 2008). Jos sheltti ei kestä kunnon juoksemista ja höntsäämistä, niin eiköhän silloin kannattaisi ennemmin miettiä mitä tehdä rodun katastrofaaliselle terveystilanteelle kuin työntää päätä piiloon pensaaseen ja syyttää kaikesta harrastamista.

Mutta se shelttivuodatuksesta. Lenkin jälkeen treenailin hiukan isojen koirien kanssa. Nanohan oli saanut jäädä kotiin keskittymään illan tuplatreeneihin. Hipun kanssa tein edestä pyöritystä ja kyllähän se taas paremmin sujui kuin viimeksi, mutta Hippu tarvitsi ihan hurjasti kättä avuksi, ja minä kun yritän niin kovin päästä käsistä eroon. Lisäksi tein Hippulan kanssa keppejä täydestä vauhdista. Tämän jälkeen pilasin Even ja kokeilin samaa edestäohjausharjoitusta sen kanssa, ja kappas, sehän sujuin melkoisen paljon paremmin. Kerran nostin vastakkaisen niin, että Even pysähtyi ja kerran käänsin sen verran kylkeä, että lopetti tekemisen, mutta muuten sujui, joten ehkä minä sittenkin kehityn!!! Arvioidessani itse harjoitusta nyt jälkeen päin, huomaan uudenkin ongelman omassa toiminnassani: Minä en osaa päästää koiraa juoksemaan rinkiä edessäni täydellä vauhdilla, vaan pidän koiraa liiaksi hallussa sen tullessa eteeni. No onneksi tiedostamalla saa muutostakin ainakin alkuun. Even kanssa tein lisäksi noutoa ja siivekkeen ympäri kiertäen eteen pysäytystä. Eve pysähtyikin kuin seinään, ekalla kerralla jopa hypähti hiukan taakse, joten erittäin hienosti sujunut harjoitus. Jekku puolestaan teki muutaman keinun, kiersi siivekkeen ympäri maahan tippuen tai pysähtyen ja piti hiukan kapulaa. Oikein onnistuneet treenit koko jengillä ja itselle jäi tosi hyvä mieli etenkin tuosta Even kanssa toimimisesta.

Iltapäivä oli oikein mukava kun Lotan kummitäti tuli perheen lasten kanssa vierailulle Hyvinkäältä ja lapsilla oli touhuseuraa. Viideksi piti taas ehtiä hallille Nenon vauvaagilityyn, johon minun piti ottaa lapset mukaan, koska Sami oli edelleen koulutuksessa Tampereella ja lapsenvahtimme sairaana. Yllättävän hyvinhän se sujui likkojen kanssakin, kun aurinko paistoi ja eväät maistuivat. Ja kun Samikin tuli jo puoli kuuden aikaan ja vei lasten kanssa isot koirat lenkille, saimme Nanon kanssa keskittyä ihan rauhassa treenaamiseen. Nano olikin tänään(kin) huippuhyvä, mitä nyt Satun (varapeten) puolella oli pientä käynnistymisvaikeutta. Satun kanssa tehtiin valssia, mikä sujui vauhdikkaasti ja ongelmitta, kunhan koira vaan alkoi yhteityöhön....sitä kun kiinnosti paljon enemmän Oilin puoli...jälleen kerran. Myös emännän tulee muistaa odottaa koiraa rauhassa eikä kaahottaa sinne tänne, mutta tuohan on jo ihan tiedostettu tyyppivika minussa, joten jälleen kerran ajoituksen ja rytmityksen kanssa tarkkana. Tuossa tilanteessa huomasi hyvin, että tulevaisuudessa se lelu on ehdottomasti Nanolle paras palkka, sillä nakeilla ei ollut mitään vaikutusta kun Nano haikaili Oilin luo, mutta lelusta se kiinnostui.

Oilin puolella tehtiin ensin pituutta ihan yksittäin, ja hyvinhän sekin sujui. Kyllähän Nano yli menee kaikesta mitä eteen tulee (mukaan lukien muut koiramme, putket, sängyn pääty, lelulaatikot yms. yms. yms.). Ainoa ongelma oli vain se, että ohjaaja oli jättänyt lelut autoon, paljonpa ne siellä hyödyttävät. Tulipa siinä sitten todistettua sekin, että Nano leikkii ihan hyvin myös vieraalla lelulla. Alkuun piti tietysti vähän nuukailla oudon hajuista ja kovaa narupalloa (meidän on hiukan pehmeä), mutta milläpä pieni raivopääsheltti ei leikkisi, joten lelu suuhun ja menoksi. Pienen tauon jälkeen tehtiin pienen pieniä kulmia kepeille. Nano oli jälleen superhyvä. Kaipa se alkaa vähitellen muistaa miten kepit tehdään.

Loppujen lopuksi Oilin puolella tehtiin pussia, jota Nano oli siis tehnyt edellisenä keskiviikkona ja perjantaina, ja muutaman toiston jälkeen se ryömi oma-aloitteisesti pussin läpi. Vautsi vau mikä pikkuotus. Pussin eteen liitettiin sitten putki, ja mentiin vauhdilla läpi. Ekalla kerralla Nano kääntyi pussista pois, mutta Marian pitäessä pussia hiukan ylhäällä, se meni taas tuulispäänä läpi, haki Oilin namit, tarkisti antaisiko Maria mitään ja tuli luokseni. Kyllä luitte ihan oikein, tuli luokseni. Markon naksutinharjoitus näytti siis auttavan tosi hyvin. Putken eteen liitettiin seuraavaksi kepit, ja juostiin kepit, putki ja pussi...ei ongelmaa. Lopuksi lisättiin vielä pituus pussin perään. Nyt pussista ei pidetty kiinni, vaan Maria piteli Nanoa alussa ja minä kutsuin keppien takana tai sivulla. Ja Taitava pieni Nanohan meni...ja kovaa.

Olin ihan suunnattoman ylpeä pikku koirastani. Sami tosin tuli heti antamaan palautetta, että turhat hyvä-kehut esteitten väliltä pois ja käskyt ajoissa. Viimeisellä kerralla kuulemma sujui erinomaisesti kun huusin vain käskyjä ja pidin mölyt mahassani. Jotenkin sitä vaan automaattisesti tulee tuollaiselle vauvalle huudettua sitä kehuakin, joten oikein hyvä huomio. Pitääpä olla tarkkana asian suhteen.

Pennalasta kiikutin muun väen kotiin ja jatkoin toko-kurssille Hollolaan. Tällä viimeisellä kerralla jokaisen piti tulla oman ongelman kanssa jota sitten työstettiin Markon ja Oilin avustuksella. Minun oli kovin vaikea keksiä ongelmaa, me kun olemme vielä niin alkutekijöissä, ettei mitään grande katastrofeja ole ilmennyt. Ja kun Marko maanantaina neuvoi käyttämään luoksetulossa naksua, sekin asia tuntui helpottuneen heti. Siinä seuratessani muitten ongelmia, päätin kysyä kapulan pitämisestä kiertäen (pitoharjoitus) ja jäävien opetuksesta, seisomaan jäämistähän minä olen jo Nanon kanssa hiukan tehnytkin. No ensin piti näyttää kuinka Nano kiertää ilman kapulaa ja Nanohan kiersi: esteen, ihmisiä, kenttää.... eli toisin sanoen juoksi hulluna ympäriinsä ihan vanhaan malliin. Kun se lopulta tuli luokseni leluun hiekka vain pöllysi. Eli se siitä ongelmattomuudesta. :) No saatuaan kapulan, Nano päätti mennä kentän toiseen päähän heinikkoon pissalle. (Olin vain kolmen edellisen koiran ajan yrittänyt saada sitä pissalle, mutta eihän tuollainen vapaan kasvatuksen tulos osaa hihnassa tehdä tarpeitaan ) Eipä siinä mitään, kun suurin hätä oli helpotettu, Nano palasi kentän reunaan katselemaan meitä. Minä huutelin sitä kovasti, mutta se lähti määrätietoisesti takaisin heinikkoon, sillä pitihän sen hakea kapulansa!!! Eli ei ongelmaa kapulan pitämisessä. Oili ja Marko vaan totesivat, ettei tarvitse ihan heti pitämistä harjoitella.

Toisena asiana käsittelimme sitten jääviä, eli kierrätin Nanon lautahypyn ympäri ja sen tullessa kohti pysäytin ja lelu lensi. Oikein hyvä...kunhan Nanon tuollaisen leikin jälkeen taas saa kiinni... maahan tippumista kierron jälkeen tehtiin namin kanssa, mikä myös sujui ok, ja koirankin sai helpommin kiinni. :b

Se mikä tuossa illassa oli kaikkein positiivisinta, on se, että Nanolla säilyi sen hurja into koko illan ajan, mikä on aiemmin ollut vähän niin ja näin. Se ei tehnyt mitään puoliteholla vaan täpisi vielä tokojen jälkeenkin. Kävin vielä Elinan kanssa hiukan kävelemässä Hollolassa ja kuvittelin pikkukoiran olevan kotiin päästyämme ihan kanttuvei, mutta kissanviikset, se nappasi pihasta kävyn ja alkoi haastaa leikkimään. Ihana pieni superkoirani! :D

Lapset syövät aamupuuroa ja äiti istuu koneella...hyi minua! Aikataulutuksen mestarillekin tuottaa vaikeuksia ehtiä koneelle meidän tämän viikon aikatauluilla. Onneksi huomisesta lähtien pitäisi helpottaa. Ja viikonloppu on ruhtinaallisesti kokonaan vapaa, mita nyt sunnuntaina olisi kummipojan 1-vuotisjuhlat Hyvinkäällä.

Maanantain treeneissä Nano puhkui jälleen intoa kuin ilmapallo, joten on siitä treenitauosta ollut hyötyä. Nano kiemurteli pikku matosena maata pitkin ja yritti olla mielikielin kaikille. Se osaa Hippu-ketkutuksen, eli heiluttaa koko peräpäätä hännä tahtiin, tai edes sinne päin. On aika villin näköistä kun koiran etu- ja takapää liikkuvat eri tahtiin ja parhaassa tapauksessa häntäkin kiemurtelee omaa elämäänsä. Kun tuollaisen näkee, ei voi muuta kuin nauraa.

No itse treeniin: Oilin kanssa treenailtiin kaukkareita ja uutena vinkkinä maahan-seiso-vaihtoon saatiin pikkunousu, eli koiraa ei vedetäkään ylös asti, vaan sitä heijataan pari senttiä ylös maasta ja taas alas, jolloin se oppii tekniikan, mutta virhemahdollisuus pienenee. Sitä sitten innokkaana kokeilemaan. Kaukkarit sinänsä olen pohtinut pitkän kaavan mukaan Jekun kanssa: istu-seiso-istu-vaihto tuli mukaan puolisen vuotta muiden jälkeen kun en osannut päättää miten sen opetan enkä oikein itse hahmottanut koko vaihtoa.

Marko puolestaan käsitteli noutoa, joka on Nanosta superhauska juttu. Nanohan siis juoksee kyllä mielellään hakemaan kapulan ja kantaa sitä, mutta minulle se ei tuo sitä vahingossakaan vaan juoksee hulluna se suussaan. Markon kanssa teimme niin, että ensin leikitin Nanoa kapulalla, ja sitten heitin ja päästin sen perään. Nano otti ensin kapulan huonosti, mutta tiputti ja korjasi oikein aika pian. Itse lähdin juoksemaan narulelun kanssa karkuun ja Nano tietysti perässä. Kun se oli suhahtamassa ohitseni, naksautin Markon ohjeiden mukaan ja kappas, Nanon korvat kuulivat klikkerin ja se kiepsahtikin luokseni leikkimään. Eli meille ohjeeksi naksauttaa aina kun se tulee lähelle. Ja se olikin superhyvä neuvo, sillä kokeilin samaa temppua myös eilen, ja Nanohan suorastaan tuli joka kerta luokseni ja alkoi tarjota lelua minulle. Aivan mahtava juttu! Ihan jo tämän neuvon ansiosta tämä kurssi olisi maksanut itsensä takaisin. :)

Tiistaina reippailimme Sagan kanssa kovasti aamupäivällä. Sami oli autolla koulutuksessa Tampereella, joten veimme Lotan kävellen kerhoon Patomäkeen. Sen verran matkaa sinne kuitenkin on, että ehdimme olla kotosalla vain reilut puoli tuntia, ennen kuin tarvitsi taas lähteä takaisin. Minä tietysti käytin ajan hyväkseni, ja tein Nanon kanssa noutoa ja poispäinkäännöstä. Nano oli hyvä!

Jekku ja Hippu pääsivät mukaamme Lotanhakureissulle, ja ne käyttäytyivätkin koko ajan aivan erityisen hienosti. Mikään ei niitä lenkillä hetkauttanut, mikä oli positiivista vaihtelua. Edes se ihan liki sujahtanut pyöräilijä ei saanut aikaan kuin hämmästyneitä vilkaisuja minun suuntaani ja minun sappeni kiehumaan. On se sitten kumma, kun aikuisten ihmisten on pakko ajaa niin läheltä. Ja miksei sitä pyörän kelloa voi soittaa jos näkee ettemme ole huomanneet tulijaa. Olisi huomattavasti turvallisempaa, jos saisin 4-vuotiaan sankaripyöräilijän ja löysissä hihnoissa leveällä kulkevat koirat koottua samaan laitaan kanssani. Tokihan minä yritän ennakoida tällaisia tilanteita ja katsella joka suuntaan, mutta välillä vaan ei repeä joka suuntaan. Käyttäkää niitä kilikellojanne ihmiset!!!

Kotosalla treenailin hiukan vielä isojen koirien kanssa. Jekku teki istumista vapaana ympärilläni, seisoen pysymistä ja kapulan pitoa. Jekullahan on tosi huono ote kapulaan ja se alkaa helposti mällätä kapulaa. Ihan hyviä neuvoja tuli maanantaina Markolta, ja niitä nyt kokeilin. Saattaisivat toimiakin, joten eiköhän kokeilla. Hippu piti myös kapulaa. Lopuksi laitoin muut koirat sisään ja jätin ulos kanssamme Even, joka ei siis ollut päässyt mukaamme lenkille. Eve sai tehdä sivulletuloa ja noutoa. Tein siis Even kanssa täysin samaa harjoitusta kuin Nano kanssa edellisenä päivänä ja Evehän oli aikuisten oikeasti tosi hyvä. Leikitin sitä siis kapulalla, jolle se murisi tuimasti. Kapulan lentäessä Eve syöksyi perään ja toi kapulan minulle kauniisti pitäen. Ainoa ongelma tuli vastaan siinä vaiheessa kun Even olisi pitänyt vaihtaa kapula leluun. Se puri kapulaa entistä tiukemmin ja tökki vain lelua kuonollaan. Harmi etten saanut tuota Even harjoitussessiota nauhalle, niin mahtavaa menoa se oli. No ehkä loppuviikosta kun olemme taas Samin kanssa samaan aikaan samassa paikassa. Nyt alkuviikosta se ei toimi.

Sami on palannut muutaman vuorokauden rellestysreissultaan ja minulla on vihdoin mahdollisuus olla koneella kauemmin kuin se pieni hetki joka Sagalta kuluu täydellisen kaaoksen aikaansaamiseen. Tuli kyllä jälleen kerran todistetuksi, että neljän koiran ja kahden lapsen yksinhuoltajilla ei ole kivaa. Tosin tältä räkäpäältä meni hermot jo perjantaina ja natsikurista ovat nauttineet niin lapset kuin koiratkin. Lotta rauhoittui portailla useaan otteeseen ja haukkujat rauhoitettiin suihkepullon voimin. Onneksi tukiverkot ovat kunnossa ja eilen sain iltapäivällä käyttää muutaman tunnin omaa aikaa (=lenkittää koirat ja nukkua flunssaväsymystä pois) kun lapset olivat mummin ja papan hoivassa ja tänään ukki kävi meillä lenkittämässä koirat ruokapalkalla.

Eipä tullut treenattua juurikaan tässä viikonlopun aikana, mutta uskoisin sen tekevän ihan hyvääkin ainakin Nanolle, sen verran tiiviisti on viime aikoina treenailtu. Mutta aspergerin aivopuoliskoni vaatii etenemään selkeän kronologisesti, joten aloitetaanpa alusta, keskiviikon treeneistä.

Keskiviikkona oli siis ensin agitreenit, joissa Nano tekikin Oilin puolella valtavan hienosti putkia ja keppejä. Taas mentiin hyvällä tatsilla ensin pelkkiä keppejä, lisättiin putki eteen ja sitten perään ja kaikki sujui, kunhan vain alkuun päästiin. Ensin toki piti hiukan auttaa Nanoa keppien sisäänmenon kanssa siivekkeiden avulla, mutta kun oikea reitti sisään kepeille oli selvä ja virhemahdollisuudet minimoitu, homma toimi mainiosti. Lisäksi tutustuimme renkaaseen.

Peten puolella Nanoa kiinnosti enemmän juoksentelu pitkin poikin ja haistelu. Heti kun tulee taukoja tekemiseen, Nano ei vielä jaksa odotella, vaan keksii heti omaa kivaa. Tuokin on sellainen juttu, johon pitäisi kiinnittää selvästi huomiota. Peten kanssa kertailtiin poispäinkäännöstä ja loivennettiin käännös ihan reiluksi kaareksi, ei paikallaan kiepsahdukseksi. Ja koska minä olin viikon epätoivoisesti harjoitellut tiukkaa, paikallaan tapahtuvaa käännöstä, ei valuva puolikaarikäännös tietenkään ottanut onnistuakseen. Siinä Peten kanssa jutellessa tuli mieleen, että kyllähän meiltäkin löytyy se Janitan pentuvideo (olivat kuulemma Oilin kanssa sitä taas katselleet) joten miksi ihmeessä en ole sitä viime aikoina hyödyntänyt. Tyhmä minä!!!

Lisäksi Peten kanssa työstettiin sitä edestäohjausta kolmella hypyllä. Ja edelleen se tuottaa suuria ongelmia minulle itselleni. Nanohan itse asiassa lähtee ohjauksiin aika hyvin, jos ne vaan tehdään oikein. Ja se oikein tekeminen onkin sitten iso haaste minulle. Minä huidon käsillä ja tarjoan jatkuvasti vastaista kättä. Lisäksi en osaa liikkua taaksepäin lainkaan. Muutaman kerran kokeilimme Nanon kanssa. En kuitenkaan haluaisi Nanon kanssa sählätä tässäkään asiassa oman taitamattomuuteni kanssa, vaan treenaisin itse ensin omaa ohjaustekniikkaa Hipun kanssa, ja vasta kun se sujuu jollain tavalla, ottaisin noita harjoituksia Nanon kanssa. Näin ihan jo siksikin, että Nano saisi keskittyä vaan siihen reippaaseen menemiseen kyselemättä koko ajan mitä seuraavaksi pitikään tehdä.

Agitreeneistä ajoimme tokoilemaan. Aiheina tällä kertaa olivat ohjattu ja tunnari. Ohjatussa käytiin kaikkien koirien kanssa vain suuntia, ja sehän ei Nanolle ollut ongelma, kunhan joku vain piti sitä merkillä paikoillaan. Kuten Oilille torstaina kahvikupin ääressä totesinkin, vielä enemmän kurssista olisi hyötyä, jos sillä olisi paljon eri tasoisia koirakoita, jolloin olisi mahdollista nähdä käytännössä liikkeiden eri osioiden ja vaiheiden opettamista sekä mahdollisesti saada vinkkejä koulutuksessa jo tapahtuneiden virheiden korjaamiseen. Nyt kaikki ovat lähes samalla viivalla, eli eivät osaa mitään. Nano antaa tasoitusta lähinnä vain siinä, että se ei osaa mistään muuta kuin alkeita eikä pysy paikoillaan. Sehän ei tietenkään ole kenenkään säädeltävissä millaista väkeä kurssille ilmottautuu, mutta tuo olisi sellainen ideaalitilanne näin innokkaan oppijan kannalta. :)

Toisena liikkeenä oli siis tunnarin alkeet, eli palikan etsiminen kentän reunusheinikosta. Eihän se nenänkäyttö sinällään ole Nanolle ongelma, vaan se että sieltä heinän keskeltä löytyneen ihanan aarteen kenellekään toisi. Nano siis löysi pienellä avustuksella palikkansa ja karkasi se suussaan iloisesti kentän päästä metsikköön ihmettelemään. Onneksi tuli kuitenkin aika hyvin kutsulla takaisin, kunhan sain siihen näköyhteyden. Lähinnä itselle ajatuksen aiheita antoi se, että Nanolle on varmasti muodostunut tunnarista mielikuva noutoliikkeenä, koska silloin sen ollessa pienen pieni pentu, heittelin sille tuota palikkaa. Markon mukaan olisi parempi opettaa liike korostamalla nenän käyttöä, ei noutoa. Mutta katsellaan nyt mihin suuntaan tuo lähtee kehittymään ja tuleeko asiasta meille ongelmaa. Ainakaan yhtään ei tarvitse korostaa tuota noutopuolta pitkään aikaan. Lisäksi saimme hyvän vinkin siihen miten koira opetetaan käsittelemään tunnaripalikkaa kauniisti...Markon sanoja mukaillen (kun sanasta sanaan en muista ;) ) koiran voi opettaa ajattelemaan palikkaa herkkänä pienenä aarteena joka voi vaikka parkua jos sitä ottaa liian kovasti suuhun. Olisinpa tämän kikan tiennyt silloin kun Jekkua aloin opettaa, eipä tarvitsisi todennäköisesti nyt tapella koiran kanssa palikan puremisesta. Oppia ikä kaikki! :)

Torstaina Oili käveli koirien kanssa lenkillä päiväkahville ja oli oikein mukava jutustella. Hiukan kyselin olisiko mahdollista saada jatkoa tälle kevään alkeita käsitelleelle kurssille, ja lupailin kysellä porukkaakin. Samana iltana meitä oli jo neljä innokasta ilmoittautunut facebookissa toisillemme. Joten täytyy kai kerjätä Oililta kurssia ihan tosissaan. Kyllähän se kannustaisi (vai pakottaisi) treenaamaan ihan oikeasti koko kesän, kun tietäisi että syksyllä pitää esitellä Oilille ja Markolle mihin heidän opeillaan on siihen mennessä päästy.

Torstai-iltana Sirkka piti pentukurssilla näyttelytreenejä, joihin menimme mukaan. Nano oli tosi rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä, vaikka ei ole ikinä näyttelyseisomista tai -juoksemista harjoitellutkaan. Itseasiassa ei edes ikinä näytelmähihnaa käyttänyt. Se jopa seisoi namin toivossa paikoillaan oikein rauhallisesti. Sen verran itsekin tein ajatustyötä, että jos oikeasti meinaan sen näyttelyihin raahata enemmän kuin kerran, niin pakkohan tässä on sitäkin puolta treenata ja opettaa pienelle ihan omat showkäskyt, joilla ei ole mitään tekemistä tokokäskyjen kanssa. Näyttelyseisontaan ajattelin käskyksi sanaa kaunis ja seuraamiseenkin pitäisi olla jokin oma sanansa jolla se erotetaan "oikeasta" seuraamisesta. Muutenhan Nano tarjoaa koko ajan katsekontaktia.

Sirkka ei ollut nähnyt Nanoa pitkään aikaan ja oli positiivisesti yllättynyt pienen kehityksestä...kuten ole aiemminkin sanonut, se on sellainen ruma ankanpoikanen. Kovastihan siitä on tullut kaunis neiti, joten eivät ne näyttelytkään nyt aivan poissuljettu ajatus ole. Korvat kun vielä saisi kuriin...josko emäntä itse ensin ryhdistyisi niitten kanssa, niin jotakin kehitystä voisi tapahtuakin. Nythän ne ovat saaneet sojottaa ihan sinne minne haluavatkin...useimmiten siis pystyssä.

Perjantaina kävimme hallilla. Nano teki ensin pussia, ihan vaan puhtaasti esteharjoitteluna, ja ihan reippaana tekikin. Sen jälkeen tarkoitukseni oli vielä ottaa keppejä, mutta jotenkin Nano oli hiukan vaisu, joten lopetin senkin melko nopeasti. Olisiko pieni ollut uupunut tämän viikon rankasta treeniohjelmasta, vai eikö Sami vaan osannut kehua sitä yhtä innostavasti kuin sen suuri suosikki Oili. ;) Hipun kanssa harjoittelin tuota edestä pyöritystä, joka oli edelleen yhtä vaikeaa. Kyllä se lopulta onnistui molemmilta puolilta parin kierroksen verran, mutta aika takkuamista se oli. Tärkeintä kuitenkin oli se, että ainakin ajoittain minä tunnistin virheeni itse, jolloin on mahdollista päästä niitä tehokkaamin korjaamaankin. Tiedostamisesta niiden muuttamiseen on kuitenkin pitkä tie. Onneksi olemme sentään jo kääntyneet risteyksestä oikeaan suuntaan.

Lauantai meni ihan harakoille, mutta tänään tein Jekun kanssa pientä treeniä omassa pihassa. Vahvistin istu käskyä naksulla ja namilla, ja koko ajan varmempi se alkaa ollakin. Seisomaan jäämistä treenailimme Markon oppien mukaan narupallon kanssa, ja leikimme samalla kovasti. Ihan ok. Ensimmäisellä kerralla sain käydä korjaamassa siirtyneen jalan takaisin paikoilleen kahdesti, mutta sen jälkeen tein kerran helpotettuna ja sitten taas vaikeampana eikä lopussa ollut enää mitään ongelmia. Päätimme treenisession istu-seiso vaihtoon puolen metrin etäisyydellä ja täytyy sanoa, että toimi erinomaisesti. Ensimmäisellä kerralla yritti istuessaan siirtää itseään eteenpäin, mutta kahden korostetusti taakset ohjanneen istu- käskyn jälkeen tassut eivät liikkuneet paikoiltaan kertaakaan. Eli toistoja toistoja ja toistoja matkaa vähitellen kasvattaen. Aurinko paistoi ja olin vallan tyytyväinen Jekku-miäheen. :D

Viikolla tulivat Lyytinkin tulokset liitosta, ja priimana nekin. Nyt on jo kaksi Eevastiinan pennuista saanut tuomion A/A-lonkat ja 0/0 kyynärät. Ja kyllä tuntuu hyvälle. Kun nuo Even ekat pennut olivat kaikki niin kivan näköisiä ja luonteisia...tai ainakin mitä omistajat ovat luonteita kuvanneet, Enskaa ja Lyytiä lukuunottamatta en ole niitä niin paljon nähnyt että luotettavasti voisin asiaa arvioida....niin peruspessimisti oli taas varma, että jotain vikaahan niissä varmasti täytyy olla. No, jospa kaikki viat ovat sitten kasautuneet Nanoon. Sehän on kivaluonteinen ja ihan nättikin, joten eiköhän sillä ole Ö/Ö-lonkat ja PRA:kin puhkeaa jo vuoden vanhana. Miten niin minä muka negatiivinen? :o

Kun sillä tulee ikä täyteen, niin siltä tutkitaankin sitten kaikki: silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä ja virallinen sydänkuuntelu. Geenitestiäkin olen cea:n osalta miettinyt. Mihin sitä muuhun käyttäisi rahojaan kuin eläinlääkärinsä elättämiseen, Juhalle vain terveisiä, leipä on taattu jatkossakin!

Hohhoijaa...josko pienen hetken kaiken härdellin keskellä ehtisi kirjoittaakin...näitä on sitten vanhana ja ryppyisenä hauska lukea, kun ei muuta olekaan kuin aikaa. Viime viikko sujui tehokkaasti lasten kanssa touhuten: perjantaina oli oikein huippupäivä kun pääsimme seuraamaan pientä musiikkinäytelmää ja kavereiden kanssa sen jälkeen Raxiin syömään. En tiedä oliko kanssaruokailijoilla yhtä leppoissa kun ruokaseurueeseemme kuului kolme 1-1,5v muksua ja kaksi 4-5-vuotiasta. Hyvinhän nuo kyllä käyttäytyivät ja mukava päivä oli. Illalla olimme vielä AGI-SM2011-palaverissa ja sen jälkeen syömässä seurakavereiden kanssa. Kyllä oli harvinaisen mukavaa ja nauru herkässä.

Nyt on ollut treenien osalta aikamoista hiljaiseloa...tai ainankin olemme pysytelleet harvinaisen pitkään poissa agihallilta. Sehän ei todellakaan tarkoita ettei olisi treenattu, mutta tietysti erilaisia asioita. Nanon kanssa keskeisiä juttuja ovat olleet sivulletulo ja siinä olo sekä sylkkäri ja poispäinkäännös. Lisäksi Nano on hauskuuttanut (tai järkyttänyt...miten sen nyt ottaa) naapurustoa juoksemalla pitkin katuja punaisena karjuva emäntä tai isäntä perässään. Taitohan se on sekin. Minä olen sentään vain tuosta naapurin pihasta viime aikoina sitä hakenut, mutta Sami on saanut juosta tuolla hiukan kauempanakin...ja välillä melko vähissä vaatteissa...on ainakin naapuruston rouvilla ollut silmäniloa. ;)

Sylkkärit alkaa omasta mielestäni sujua ihan jollain tapaa, mutta eiköhän Pete keskiviikkona tiputa maanpinnalle ja kerro mitä pitää tehdä vielä paremmin. :) Poispäinkäännös on sen sijaan edelleen kovin hankala. Meikäläiselle on selvästi annettu väärät kädet kun osia aikanaan yhdisteltiin. Nää nykyset ei nimittäin toimi millään tavalla yhteistyössä muun kropan kanssa vaan tekee koko ajan ihan omiaan. Voiskohan niitä vaihtaa? Ohjausten harjoittelua tietysti suunnattomasti edesauttaa se, että Nano ei tiedä mitä suoraan juokseminen tarkoittaa, vaan siitä on kiva lähestyä minua isoilla loikilla...boing boing boing...mitähän kengurumuonaa Sami sille syöttää.

Kuten tekstin alkupuolella saattoi rivien välistä lukea, Nano on tällä hetkellä maailman ärsyttävin pikkuotus (ja tietysti ihanin aina ajoittain :) ) Toiset tosin on vain sitä mieltä, että sillä on hyvä hermorakenne tai että se on mukavan itsevarma...niiin, nuo kaikki voivat olla synonyymeja myös sille, että pentu juoksentelee siellä täällä omien intressiensä mukaan eikä piittaa ohjaajasta p****an vertaa. Itse asiassa eilen tuolla HOT:n tokotreeneissä se teki luoksetulon (minun kutsumanani) kauniisti Oilin luo. Se on selvästi päättänyt muuttaa Oilin ja Peten huomaan saamaan vähän tasokkaampaa ohjausta. :)

Eilen leikin koirien kanssa pihassa noutoleikkejä ohjatun kapulalla ja tunnaripalikalla. Nano ja Hippu saivat vuorollaan etsiä palikkaa omenapuun takaa muutaman metrin päästä...ja hyvinhän tuo molemmilta sujuu. Jekku puolestaan opetteli pitämään ohjatun kapulaa kunnolla suussaan. Nano vain kanteli sitä edestakaisin. Lisäksi leikin kaikkien neljän kanssa vuorollaan vetoleikkejä ja totesin taas kerran, että kyllä me vaan olemme varsinaisia aaseja kun emme hyödynnä enemmän niiden leikkitaitoja.

Illalla vedin sitten omat koulutukset ja kiiruhdin tunnin myöhässä Hollolaan HOTin tokoon, jossa aiheina olivat idioottirinki ja luoksetulo. Ihan hyviä vinkkejä tuli tälläkin kertaa, mutta meille Nanon kanssa nuo idarin harjoitukset olivat vielä liian vaikeita, koska se ei osaa vielä kunnolla mennä maahan, istua tai seisoa, saati sitten että satavarmasti tuollaisessa häiriötilanteessa pysyisi missään noista asennoista. Niinpä katselimme ja etenkin kuuntelimme mitä muut tekivät ja imimme oppia. Luoksetuloja teimme pari, ja yllättävän hyvin ne sujuivatkin. Etenkin jälkimmäisellä kerralla vauhti säilyi hyvänä ihan luokseni vaikka seisoin ihan hiljaa, vain hiukan narua kädessä heilutellen. Lisäksi kiersimme lautahyppyä muutaman kerran, ja senhän Nano osaa...mitäs muutakaan me teimme koko talven omassa pihassa kuin kiersimme.

Tänään kävin Oilin kanssa Pennalan hallissa juosuttamassa pentusia. Nano teki putkea ja hienosti tekikin. Ohjaaja puolestaan yritti vain kovasti muistaa että kädet eivät ole keskeisessä osassa tässä lajissa. :) Eli lähetin Nanoa putkeen jonka toisessa päässä Oili palkkasi ja etäisyyttä putkeen pidennettiin koko ajan sekä lopuksi kokeiltiin muutaman kerran sitä että Nanon lähtiessä kohti putkea minä juoksenkin suoraan sivulle. Hyvin sujui. Putkitreenit ovat nykyään vähän hankalia koska Saga on äärimmäisen ihastunut putkiin (voisiko jopa sanoa että putkihullu?) ja tuppaa aina putkeen koirien perässä!!! Tänäänkin kiskoin neiti aurinkoisen nilkasta pois putkesta. Ja sitten vain nakki suuhun ja menoksi uudelleen.

Toisessa sessiossa lähetin Nanon kepeille joiden jälkeen Oili palkkasi hypyn takana. Hyvin sujui tämäkin sekä niin että lähetin että mukana juosten. Zipu teki kivaa jumppasarjaa, jota kaiholla katselin: harjoitus olisi sopinut Hipulle sen nuoruuden päivinä kuin nenä päähän. Ehkä silloin olisi vältetty muutama turvalleenmeno ja kaatuminen.

Pikkulenkillä säikähdin aivan valtavasti, kun Nano vinkaisi yhtäkkiä kovasti. Olin aivan varma että johan sitä pisti käärme, mutta Oili ei paikalta löytänyt käärmettä, eikä Nanosta löytynyt reikiä saati että se olisi aristanut mitään. Vauhtikin oli samantien ihan normaalia kun se painatti menemään Zipun perässä. Ehkä se vain astui huonosti oksaan tai jotain vastaavaa, mene ja tiedä.

Kävimme välillä nukuttamassa Sagan kotosalla ja leipomassa vähän evässämpylöitä toiseen treenisessioon joka oli iltapäivällä. Sami treenasi hallissa Peten opastuksella ja me likkojen kanssa olimme kentällä. Neidit saivat kevään ensimmäisen piknik-hetkensä ja minä sain treenata rauhassa tokoa Hipun ja Nanon kanssa. Kaikki olivat tyytyväisiä ja aurinkokin paistoi...vallan mainio iltapäivä siis.

Tein molempien koirien kanssa ruutua joka sujui markkerilla hyvin. Hipun kanssa ei vaan saa ahnehtia matkaa liikaa vaikka se periaatteessa on työstänyt aihetta ennenkin, ei se kuitenkaan oikeasti osaa. Nano teki myös ok. Toisena aiheena treenissäni oli tunnaripalikan etsiminen, jota siis teimme eilen omassa pihassakin. Piilot olivat ekstrahelppoja, kuten näkösuojassa ojan ylittävän sillan takana yms. Hippu etsi kapulan vauhdilla ja toi sen jalkoihini. Nanokin lähtee hyvin hakemaan kapulaa, mutta helposti se alkaakin puuhata kaikenlaista muuta ja kiinnostuu kaikesta mahdollisesta ympärillään. Lisäksi Nano on niin ihastunut aarteisiinsa, että se helposti lähtee juoksemaan pitkin kenttää niiden kanssa eikä tuo niitä lähellekään minua. Enhän minä toki siltä mitään käteen palauttamista vaadikaan, mutta tuopa ei kehujen jälkeenkään tule luokseni tai pudota kapulaa, vaan juoksee se suussaan hulluna ympäriinsä. Olen siis vaan peruutellut karkuun ja aika hyvin se tänään lähtikin tulemaan perässäni ja tuli luokseni.
Hipun kanssa teimme lisäksi maahan putoamista sekä kiertäen että peruuttaen. Ja kappas, sehän osasi. Lisäksi kokeilin Markon maanantaina näyttämää harjoitusta jolla vahvistetaan koiran pysymistä jäävissä liikkeissä. Hipulla ei ollut mitään ongelmaa maata maassa vaikka heitin lelun tai namin sen eteen ja kiertelin sen ympärillä. On sillä siis kaiken kohelluksensa alla ihan oikeatakin taitoa.

Huomenna olisi taas agility- ja tokotreenit, joten kirjoitettavaa pitäisi niiden jälkeen riittää.

No ei ihan päästy siihen kuukauteen. :)

Eilen oli kyllä taas sellainen päivä, että olisi aamulla kannattanut kaivautua takaisin peittojen alle ja pysyä siellä koko päivä. Jälleen päti Murphyn laki: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen. Aamu alkoi lupaavasti kun Aino soitteli että Enskan lonkkatulokset ovat vihdoin tulleet A/A:na takaisin Kennelliitosta ja kyynärätkin ovat priimakamaa. Lotan kerhon aikana olin laumoineni Pennalassa treenamassa Oilin kanssa. Siinä loppulenkkiä tehdessä tajusin äkkiä, että kello on 10.55 ja Lotta pitäisi hakea kerhosta 11.00, ei muuta kuin puhelin kauniiseen kouraan ja puhelua tutulle perhepäivähoitajalle: Voisitko tehdä ison palveluksen ja ottaa Lotan mukaan kerhosta. Onnistui. No jotta homma ei olisi ollut liian helppoa, peruutin auton päin liikennemerkkiä pysähtyessäni tuonne tienvarteen poimimaan Lottaa matkaan. Takapuskuri on mukavasti halki. :(

Kotona odottikin sitten seuraava mukava yllätys: Verohallinto muisti minua 600€ mätkyillä. Kun tuota rahaa muutenkin on liiaksi asti, niin tämä oli vallan ihana juttu. Tämän jälkeen pysyin visusti neljän seinän sisällä, jottei uusia katastrofeja ilmaantuisi näköpiiriin. Ihan tämäkään logiikka ei toiminut, sillä nukkumaan käydessäni onnistuin vielä rikkomaan yläkerran televisio-systeemin yleiskaukosäätimen...sen näyttö on nyt entinen. Että vallan mainio päivä siis.

Ainoa positiivinen asia eilen olivat Nanon superhienot treenit: aamulla hallissa se teki irtoamista eteen ensin yhden ja vähitellen lisäten aina neljän hypyn taakse. Lisäksi teimme piiloputkia, jotka sujuivat oikeinkin mallikkaasti kunhan vain koheltava hihnanjatke muisti hallita heiluvia ulokkeitaan joita myös käsiksi kutsutaan. Nano juoksi iloisesti putkeen kolmen metrin päästäkin. Illalla teimme Nanon kanssa vielä sivulletuloja ja kaukkareitten asennonvaihtoja sekä pientä odottamista. Sami oli tuomarina P-Haun cup-kisassa ja minä päätin vielä järjestää Nanolle omaa kivaa aktivointilelun muodossa. No Nano oli suorastaan järkyttävän innostunut ajatuksesta: Se istui puolisen minuuttia lelun vieressä tuijottamassa sitä, ja siirtyi sitten sänkyyn nukkumaan. Aktiivinen pieni koira siis.

Tänäänkin nautin Oilin kanssa auringosta Pennalan hallilla aamusella. Nano sai jäädä suosiolla kotiin kerämään kierroksia illan rankkaa treenirupeamaa varten, mutta muu lauma pääsi pikkulenkille ja hiukan tokoilemaan. Oili antoi taas kerran hyviä vinkkejä Hipun kanssa toimimiseen. Minä kun olen taas miettinyt luovuttamista sen suhteen, mutta en raatsisi jättää sitä täysin ilman tekemistä, kun se ei tuota agiakaan voi tehdä. Kohtahan siltä hajoaa pää ihan täysin kun ei ole riittävästi puuhaa, ja sitähän ei sitten kestä kukaan.

Iltapäivällä olin hurjan tehokas ja kävin varaamassa kirpparipöydän toukokuulle. Josko meidän yläkertammekin viimein alkaisi siistiytyä kun sieltä saisi kaikki pieneksi jääneet vauvanvaatteet yms. kiertoon. Nythän tuolla yläpakastimen vieressä on mitä ihanin kasa jätesäkkejä ja pussuikoita missä noita vaatteita on.

Ilta olikin sitten Nanon osalta hurjan tehokas ja minusta kovin mukava ja opettavainen. Ensin oli pentuagility, jossa Nano teki hienoa eteenmenoa jälleen kauimmillaan neljän hypyn takaa. Poispäinkäännöksen treenaamisessa on ihan sama juttu kuin sylkkärissä: kunhan tumpelo ohjaaja ensin saisi itselleen oikean mielikuvan ja sitä kautta oikeanlaisen liikkeen, voisi pieni taitava koirakin onnistua. Pussista Nano ei ollut oikein millänsäkään, nyt pitäisi vaan saada paljon toistoja, niin sen kyllä oppisimme nopeasti...luulen ma. Keppejä tehtiin putken kautta ja tänään Nanolla oli vaikeuksia osua kepeille putkesta tullessaan. Alkuun ainakin minä häiritsin sitä tulemalla hiukan päälle, ja sen jälkeen toistamalla liikaa kepi-käskyä. Ihan hyvinhän se sitten meni, kun minä olin itse ihan hiljaa ja Oilin kutsui sitä keppien päässä.

Sen huomaa kyllä hyvin, että Nano ei oikein vielä jaksa keskittyä. Heti kun on pienikin tauko se lähtee haahuilemaan itsekseen, tai niinkuin tänään, terrorisoi muiden treenejä. Onneksi Essu on oikein kiltti pikku-ärrieri eikä syönyt Nanoa vaikka tuo tyrkylle menikin. Samoin melko pienetkin ärsykkeet saavat sen välillä unohtamaan mitä se olikaan puuhamassa.

Agilityn jälkeen ajaa posotimme Nanon kanssa Hollolaan tokoilemaan Markon ja Oilin johdolla. Seuraamisen harjoittelu oli meille hiukan haastavaa, emmehän ole aloittaneetkaan sen opettelua. Siinä harjoiteltiin sitten sivulletuloa ja pientä häiriötä. Tosin Nanolle häiriöt olivat isoja, koska lähellä sitä höpötti ja häiritsi ihanainen namutäti Oili, joka tuntia aikaisemmin agilityssa hihkui ja tarjosi makkaraa. Lisäksi kentän toisesta päästä kuului vielä Elinan riemunkiljunta Novan hyvästä ruudusta ja Elinakin kuuluu Nanon suosikkeihin. Hienosti pieni kuitenkin skarppasi.

Markon kanssa tehtiin ruutua, joka puolestaan sujui ihan mallikkaasti. Nano osaa käydä tökkäämässä markkeria ja kun markkeri oli ruudussa, niin sinnehän se Nanokin sitten meni. Kuulemma nyt vaan toistoja ja merkki samaan syssyyn. Lisäksi pitää opettaa Nanolle, että kun alustaa mennään koskettamaan, sinne myös jäädään, eikä tulla samantien pois.

Oikein hyvä mieli jäi tämän illan koulutuksista ja nyt olen innoissani kuin ilmapallo tekemään sitä sun tätä Nano kanssa.

Kuukauden kirjoitustauko...ohoh! Puolustaudun niin tiukalla treenaamisella, ettei ole koneelle ehtinyt...eikä varsinkaan jaksanut. :)

Olemme Nanon kanssa aloittaneet pentuagilityn ja koska koutsimme ovat vaativia ja hurjan tiukkoja (;p), on ollut pakko ryhdistäytyä ja treenata valtavasti. Lisäksi koulutus on vaatinut monessa mielessä paljon aivotyötä, mikä tunnetusti väsyttää enemmän kuin pitkäkään hihnalenkki, joten tämä yksilö on ollut kovin väsynyt.

Olen ajoittain Samille valittanut, että minulla ei ole harrastuksia, vaan olen loukussa kotosalla...no se asia on nyt korjattu; agilityn lisäksi aloitamme Nanon kanssa huomenissa myös lyhyen mutta sitäkin tehokkaamman (ainakin odotukset ovat korkealla) tokokurssin. Kun tuohon lisää vielä normaalit Kennelkerhon keväthulinat kursseilleilmoittautumisineen, on tämä tyttö jatkossakin aika kanttu vei.

Koiratouhujen lisäksi on puuhattu Lotan prinsessasynttäreitä (ihan muutama marsipaaniruusu tuli väännettyä), ikuisuusprojektiani nukkekotia ja uitettu lapsia urakalla eri kylpylöissä. Täytyyhän niidenkin ressujen saada vastapainoa ikuiselle agihallilla pyörimiselle...niin kivaa kuin siellä onkin leikkiä ja uida lätäköissä. Sagankin estevalikoima on kasvanut huimasti sitten viime syksyn. Nyt sujuvat jo putki ja pussi (on aika villin näköistä kun muksu ryömii mahallaan pussin kankaiden välissä) ja puomin alastuloakin on hiukan treenattu, tosin alastulo on ollut vain pöydän päällä, ei ihan normikorkeudessa, eikä todellakaan ole tehty koko puomia. :o

Nano puolestaan treenaa kovasti keppejä kujana. Nyt onnistuu jo putken kautta kepeille meno, putket kohtuu hyvin ja erilaisia ohjauksia pitäisi opetella koko ajan. Nano tosin kuvittelee osaavansa jo sylkkärin...ihan kuten Pete viime keskiviikkona ennusti...ja yritti tänään esittää omaa versiotaan pyörähtämällä ilmassa 180 astetta ympäri lähes edessäni. Ei muuta kuin hidastettuna ja kaikessa rauhassa. Kyllä se siitä sitten.

Nano on kyllä oikea ruma ankanpoikanen. Pidin sitä pitkään hurjan rumana pikku shelttinä, mutta nyt se alkaa näyttää päivä päivältä enemmän kauniilta pikku sheltiltä...tai sitten minä vain olen tottunut sen ulkonäköön. :) Pienihän Nano on edelleen, ehkä sentin verran Eveä pienempi, eli sellaiset 32-33cm. Juuri sopiva minisheltti siis.

Eve-reppana on välillä ihan hätää kärsimässä vallattoman jälkikasvunsa kanssa. Nano kun hyökkii sen kimppuun aina kun mahdollista. Kuvia äidin ja tyttären juoksuleikeistä ja painista löytyy täältä.

Muutoin laumallemme ei kuulu mitään uutta ja ihmeellistä. Joten voin taas pitää kuukauden tauon, ja sitten kopioida edellisen tekstini, kun mikään ei muutu. :P Ei vaineskaan; Lottovoittoa ei ole tullut, kukaan ei ole kuollut tai loukkaantuntu ja elämä soljuu uomassaan. Lopuksi vielä kuvat koiriin liittymättömistä ajankuluistani. Kakku oli ok, nukkekoti alkaa olla leikkikunnossa, mutta paljon tehtävääkin on vielä, verhotangot, verhot, peitot, lastenhuoneet, pikkutilpehöörit yms.

PS: Lonkkatuloksia odotellessa....yhä!!!