Villiä vilskettä helinään helskettä...

Jokohan tämä joulurumba alkaa rauhoittua? Tosin tuskin tämä rytmi tästä paljon arkeen rauhoittuu, sellaista rumbaa tämä elämä on muutenkin. ;)

Tänä(kin) aamuna Sami heräsi ensimmäisenä lähteäkseen Peten ja Mariannen kanssa A-hallille treenaamaan. Nano kävi pihalla ja kipusi sitten välittömästi takaisin yläkertaan joten Sami toi sen minun kanssani jatkamaan unia. Ei siitä mitään harrastuskoiraa tule vaan puhdas seurakoira...nukuimme yhdessä vielä tunnin verran Nano minun kainalossani...ihan kirjaimellisesti. Kovin rauhallista minun uneni ei tosin ollut, sillä näin kurjaa painajaista; unessani vein Nanon elukka-asemalle, jossa siltä tutkittiin sydänääniä jne. jne. Ja tietysti koira oli kovin vakavasti sairas ja se piti leikata heti. Ongelma vain oli se, että Pärnäsen Juha on sairaslomalla koko tammikuun (aivan oikeassa elämässäkin) ja niin Nanoa tutkimaan ja operoimaan saapui joku ihan vieras lääkärisetä, joka puhuin lääkärislangia, eikä tahtonut selittää minulle tyhmälle omistajalle mitään ihan ihmisten kielellä. Minähän siitä tietysti suivaannuin ja laitoin pystyyn aikamoisen mekkalan, jonka jälkeen suuri tohtorikin yritti kangerrellen puhua suomea ja hoitajat ottivat yhteyttä Pärnäseen. Huoh, kyllä taas hävetti oma käytös ihan herättyänikin! Olipa uni! Toivottavasti koiramme eivät kaipaa rokotuksia kummepaa hoivaa Juhan loman aikana. ;)

Herättyäni varasinkin sitten Nanolle rokotusajan ensi viikoksi ja kerroin samalla puhelimeen vastanneelle Elinalle unestani. Mahtaa elukka-asemalla taas olla henkilökunnalla hauskaa! Elina kyllä lupaili, että jos jotain ihan akuuttia tulee, niin kyllähän se Juha voi töihin tulla. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Joulu on siis jolkotellut jo menemään. Meillä oli hiukan erikoinen joulu, kun Lotta oli koko aaton 39,5 asteen kuumeessa ja lähinnä vain nukkui. Onneksi kuume ei ole tarttunut meihin muihin, tosin Kuopion suunnalta tuli viestiä, että tätsy on saanut nauttia samanlaisesta kuumeesta nyt tällä viikolla. Oli se kumma tauti, kun mitään muita oireita ei ollut, vain kova kuume ja sekin laski vuorokaudessa. Alla Lotta-reppana voipuneena mummulan sohvalla jouluaattona ja edellämainittu kainolakoira kauniine sheltinkorvineen lämmikkeenä vieressä.

Joulun olimme siis Lappeenrannassa mummulassa, jossa koirilla oli oikein luksusoltavat; paljon rapsuttajia, mukavat lenkkimaastot ja tietysti omat joulupaketit nameineen. Itse muistelen kaiholla mummulan pesuhuoneen lattialämmitystä, jolla koirat kuivattelivat tassunsa lenkkien päälle.

Joulun jälkeen tungimme Tuulokseen moikkaamaan Enskaa ja Vinskiä ja Nano pääsi tietysti mukaan isoveikkaa ja enoa katsomaan ja siinä varjolla uusia maisemia katsastamaan. Nano oli kahden sekunnin alkujännityksen jälkeen oma itsensä; Enskan kimpussa koko ajan. Hyvin noilla leikki sujuikin. Vauhti oli kova, ja Nanosta ihanaa, että kerrankin oli leikkikaveri jolta ei jatkuvasti tullut hammasta. Nano ei ollut millänsäkään Lotan, Tonin tai Niko halailusta. Itseasiassa siinä istuskellessamme alkoi keittiöstä kuulua Lotan laulua; "pää, olka, polvi ja varvas, pää, olka, polvi ja varvas..." ja kukas muu se siellä Lotan sylissä köllötti leikkimässä kuin Nano. Eipä tuo siitäkään ollut millänsäkään. Merikankin piti sitten kokeilla, ja niin vain Nano nukkui siinä sylissä kun Merikan harakka keitti huttua Nanon paljaalla vauvamassulla.:o Alla vielä sisko ja veli vauhdissa.


Nyt kotosalla Sami on treenannut agilitya sanoisinko aktiivisesti. Kun on hyvää treeniseuraa aamu-uninenkin nousee mielellään reippaana treenaamaan. Meillä on kyllä roolit heittäneet ihan häränpyllyä, kun minä sitten aamuisin nukun pitempään. Hiukan olen minänkin yrittänyt hyödyntää lomaa ja treenailla koirien kanssa. Maanantaina ja eilen kävin hallin kentällä tokoilemassa, kun omalla pihalla ja tässä lähistöllä on lunta niin tolkuttomasti, ettei Nanon kanssa oikein ole järkeä siellä kahlata. Nanon kanssa onkin ollut hyvä siellä auratulla kentällä puuhata, se kun matalassa lumessa menee helposti kauemmaskin, ja sieltä sitä sitten on hyvä kutsua taas luo. Eilen se tuli jo ihan kom-käskylläkin, mutta maanantaina vaadittiin nan-nan-naata...sävelenä käy joko Nylon beatin viimeinen tai "tänä iltana ei tuu pakkeja"...mikähän tosimies se biisi nyt lie. Eilen Nano kävi ekaa kertaa hallissa sisälläkin...kovastihan siellä oli haisteltavaa ja ihmeteltävää, mutta kyllä siellä narulelun kanssa leikittiinkin pari sylkkärin ja putken läpijuoksun verran. Eli oikein hyvät treenit. Hippu on edelleen aika turhauttava treenikaveri, joten minulla on isoja vaikeuksia löytää sen kanssa oikeaa viretilaa itselleni. Jekku sen sijaan on aivan ihana; Eilen tein alkuun pitkän pätkän siirtymiä oikealle (jättehyvä), vasemalle (hyvä...alan saada homman toimimaan kunhan muistan antaa sille käskyn selvästi ennen kuin lähden itse liikkumaan), taakse (yksi askel hyvä+ , kahta en vielä ota, jotta se uskoo etten jyrää varpaille), ja eteen parin askeleen verran. Sen jälkeen tein ruutua, joka sujui ok namilla/narupallolla palkaten...kovin alkuvaiheessahan se on vielä. Lopuksi Jekku sai superpalkaksi odottaa piilossa maaten kun vein tunnarikapulan piilon kentän toiseen reunaan lumikinokseen ja palkattuani paikallamakuun lähetin Jekun hakemaan kapulaa...se ole superhyvä!!!! Tuota pitää muistaa hyödyntää samoin kuin muitakin noutoja, kun se kerran niistä tykkää niin paljon. Metallin kanssa kun vaan saadaan homma toimimaan.

Nanokin näyttää tykkäävän kapuloista, sillä maanantaina se mietti selvästi hetken kannattaako kapulaa tuoda minulle pelkän namin takia, vai leikkisikö sillä mieluummin itse. Ei huono juttu ollenkaan. :)

Nanosta alkaa löytyä koko ajan enemmän Even ja Hipun piirteitä...joko opittuja tai perittyjä. Todellinen Hippulainen siitä paljastui kun Sami unohti jossain hässäkässä tyhjän oluttölkin nojatuoliin: Kukas se siellä olikaan lipomassa jossei Nano. Vertailun vuoksi alla kuva myös Hipusta syksyllä 2004 lonkeropullon kimpussa. Evehän ei viinaksista piittaa, vaan siirtyy pärskien kauemmaksi jos ahneuksissaan sattuu jotain sellaista haistamaan/maistamaan. Ja alimpana koirien vesikuppia hävyttömästi hyväkseen käyttävä pikkujuomari...olisikohan meillä kasvamassa sellainen susilapsi. Saisikos sellaisesta paljon rahaa joltain sirkukselta. :p

Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin... :P

Nonniin nonniin...kyllä sitä tekstiä tulee...ja kuvia, kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä samalla kuittaantuu sitten aikasta monta kirjoituskertaa, vai miten se nyt menikään. ;)

Viime viikko oltiin tiiviisti sängyn pohjalla. Sami oli saikulla koko viikon, Lotta sisätiloissa, Sagalla antibiootit ja minulla ei ääntä. Että voi koira-parkoja. Nyt muilla alkaa helpottaa, minulla ääni edelleen kähisee. Asiaahan tietysti auttoi käynti Messarissa lauantaina. Shelttikehän laidalla katselimme nartut...urokset olen katsellut jälkikäteen kuvagallerioista. Ja täytyy sanoa, että olipa vaihtelevan tasoisia koiria. Lauantaina tykkäsin kovasti Narttujen voittajasta ja juniorivoittajasta, mutta muuten olikin vähän siinä ja siinä. Uroksissa oli kuvien puolesta kauniita koiria, mutta sanotaanko näin, ettei Enskalla olisi junnu-uroksissa ollut mitään hävettävää. Tosin enhän minä ole nähnyt sitä aikoihin, enkä tiedä kuinka turkiton se todellisuudessa on. :)

No, kun kotiin pääsimme, ehti Hippu tarkistaa kassin noin minuutissa ja löysi tietysti eväspussin...tyhjän sellaisen. Kauan se tosin ei tyhjänä pysynyt, siitä muori piti huolta. Ahneella on kakkainen loppu...vai kuinka? :D Frouva oli hiukan nolona jäätyään kiinni verekseltään ja vielä kuvattavaksikin.


No, siitä sitten pika pikaa jatkoimme Sirkan luo Huvikumpuun avointen ovien glögipäivään. Olipa mukava nähdä Heliä, Raijaa ja Ullaakin pikaisesti. Näin talvisaikaan kun on kylmää ja pimeää ja treenit enemmän tai vähemmän tauolla ja omaehtoisia, ei tule tuttujakaan nähtyä niinkuin kesäaikaan. Nano pääsi Sirkalle mukaan kavereita katsomaan, ja se olikin aivan onnessaan juostessaan jäljellä olevien Usvan pentujen kanssa. Etenkin Trickin kanssa meno oli huimaa. Riiviö-kissa oli tällä kertaa jo vanha kaveri, mutta ihmisistä tuo pieni ei edelleenkään piittaa. Se kyllä käy moikkaamassa ja pikaisesti vilkaisemassa, mutta muuten se ei ole tippaakaan kiinnostunut heistä. En nyt tiedä pitäisikö minun ruveta oikein opettamaan sitä pitämään ihmisistä (jonkinsortin makkararinkiä) vai annanko vain olla, niinkauan kun se ei pelkää ketään.

Treenaaminen on edelleen jäänyt hävettävän vähälle. Nanon kanssa lähinnä olen jotain tehnyt. Aloitimme viime viikolla nenänkäyttöharjoitukset namipiiloilla sisällä, ja hyvinhän tuo tuntuu nenäänsä käyttävän. Lähinnä ajattelin pohjustaa tällä tunnaria, joka voi Hipulle olla täyttä hepreaa, koska se ei juuri nenäänsä välitä käyttää. Kärjistetysti se ei löydä namia vaikka tökkäisi nenänsä siihen. Eri asia sitten jos se on nähnyt mihin se on laitettu. Eilen intouduin pitämään koko jengille yhteiset metallitreenit; Jekku kun edelleen kaipaa Hipun tukea kapulan pitämiseen, vaikka se nyt suostuu jo laittamaan suutaan kiinni kun kapula on siellä, eikä enää roikuta sitä hampaiden varassa. No, ihan hyvä treenihän siitä tuli; Hipun kanssa treenattiin kapulan luovuttamista (se tarjoaa edelleen iloisena tassua kapulan seuraksi) ja Samin ehdotuksesta otin kapulan pois yläkautta, en alakautta kuten Jekulta. Ainakin pääasiassa se toimikin hyvin. JEE!!! Jekku siis piti jo kohtuullisesti kapulaa, ja Evekin otti sen hetkeksi suuhunsa namin toivossa, ja saikin hurjan kehutulvan (sen kanssa ei ole noutoa tehty ikinä...ja Samihan sen kanssa on luvannut tokoilla ;) ) Ainoa haittapuoli tässä treenissä oli se, että Even sylkäistessä kapulan suustaan namin ilmestyessä näkyviin, Nano oli kärppänä paikalla ja varasti kapulan, juoksi onnellisena sen kanssa toiseen huoneeseen/pöydän alle, ja alkoi jäytää aarrettaan. Sen kanssa tuskin tulee ongelmaa metallin suuhunotosta. ;)



Nano tuli eilen kunnioitettavat 3 kuukautta, ja sen kunniaksi mittasimme sen; painoa noin 2,9kg ja korkeus huitelee 25 cm kieppeillä. Sievä pieni siis. Kuukausien täyttymisen kunniaksi kuva pikkuhirviöstä valloitetun lelukorin päällä. Ja lisäksi siirtäessäni kuvat kameralta koneelle, silmiini sattui tyttöjen rumpubändi...ja sen vieraileva tähti... onko se sitten ihme, etteivät kovat äänet pelota meidän koiriamme (tai kasvattejamme).

terveisiä sairastuvalta!

Edelleen kipeinä koko sakki! Huoh! Sagalla ja Samilla on ihan antibiootit ja me Lotan kanssa toistaiseksi sinnittelemme. Saisi jo parantua tämä olo. Koirillakin on jos jotain; ne ovat oksennelleet vuorotellen öisin (tietenkin öisin). Eve eniten ja luulimmekin aluksi, että vikaa on vain siinä ja mietimme jo kaikki mahdolliset vakavat eri elinten vajaatoiminnot, suolitukokset ja myrkytykset, mutta kun Keiju ja Jekkukin oksensivat, aloimme uskoa, että kyseessä on jokin muu...mikä? Hauskinta tässä on, ettei yhdelläkään ole ripulia, joka liittyisi koirien normaaleihin vatsavaivoihin. Mutta ehkä se tästä...seuraillaan.

Nano ja Keijukin kävivät tänään lääkärillä; Keijulta jäi kohtu sinne ja kyynärätkin mummulta tarkistettiin, kun Omar-pojalla oli niitten suhteen niin heikko tuuri. Eihän niissä mitään vikaa ollut vaan ihan priimaa ilman minkäänlaisia nivelrikkomuutoksia...eli agilityn parissa pelleily jatkuu. ;)Nano puolestaan kävi ekoilla rokotuksilla ja olikin oikein edukseen. Se ei piitannut rokotuksesta mitään, tylsempää oli hampaitten katsominen. Siitä oli hurjan hauskaa tutkia huoneita elukka-asemalla ja yrittää seurata henkilökuntaa joka suuntaan. Pärnänen antoi epävirallisen lausunnonkin; "onpa erikoinen tapaus" (ihmetellen Nanon maailmanvalloittajan mentaliteettia) Ja minä olin supertyytyväinen Nanon reippauteen.

Nyt Nano onkin sitten kovin huolissaan, kun hänen Keiju-mummonsa makaa vain lattialla kauluri päässään ja on surkea ja haiseekin vähän oudolle (vatsassa on edelleen lappu, johon haava on hiukan vuotanut...otan sen pois huomenna). Se nuolee Keijun suupieliä, kiehnäisi kyljessä...ja pureskelisi kauluri reunaa.

Eilen Nano pääsi ensimmäisen kerran mummilaan...ja ihan yksin, isot koirat jätettiin kotiin. Se teki myös Nanolle tosi hyvää; se tutki paikat ihan reippaana, mutta vinkui aluksi hiukan ilmeisesti ihan sitä, että hän on aivan yksin. Kävimme myös mummilan pihassa pyörähtämässä ja tutustumassa naapurin ajokoiraan. Nanosta se, kuten kaikki muutkin koirat Tuubia lukuunottamatta, oli aivan ihana ja Nano yritti kovasti saada sen leikkimään kanssaan.

Nanon treeni edistyy omalla painollaan, aina jotain yritetään tehdä joka päivä. Pitäisi tehdä suunnitelmallisempi treenisuunnitelma, mutta en yksinkertaisesti ole jaksanut. Jekun kanssa treenasin viime viikolla useampanakin päivänä, Hipun kanssa hiukan vähemmän. Nyt kun ollaan sairaina ja väsyneinä, pitää treenimotivaatio repiä itsestä vaikeimman kautta, ja oikean mielentilan löytyminen on työn takana. Jotain kuitenkin on saatu aikaan, siitä todisteena allaoleva kuva, jonka siskoni mies otti kun he toissa viikonloppuna olivat täällä ja lähetti minulle nyt myöhemmin. Huomatkaa miten isolta pikkuinen tunnaripalikka näyttää pikkuisen Nanon suussa...Nano painoi elukka-aseman vaa'an mukaan tänään 2,7kg ja korkeutta sillä on sellaiset 23-24cm, eli ei mikään iso elukka.


Ehkä meikäläinen keskittyy vain jouluvalmisteluihin ja unohtaa koko koiraharrastuksen hetkeksi...että tip tap tip tap vaan kaikille!

Niin on viikko vierähtänyt juhliessa. Allekirjoittaneella oli synttärit, joita viikonloppuna juhlittiin sitten meillä tätsyjen ja niitten puoliskojen kanssa. Eli siskoni ja Nea-serkku olivat vieraina pe-su. Ja kyllä oli Nanolla leikittäjää. Perjantai-illan jälkeen tuomio oli, että kamala pentu...sehän roikkuu koko ajan lahkeissa ja itse kukin esitteli naarmuuntuneita ranteitaan. :)

Hyväähän tuo Nanolle teki, kun oli talo täynnä väkeä! Ja jotta viikonloppu olisi ollut vieläkin mukavampi, kävimme Sirkalla viemässä Keijukaisen näytille kun sen lapsenlapsia tultiin katsomaan. Minä nappasin Nanon mukaan ja se sai tutustua tulevaan leikkikaveriinsa Trick:iin, joka muuttaa Maikun luo. Meillä kun on Maikun kanssa tapana ottaa koirat yhtä aikaa; Hipulla ja Omarilla on päivä ikäeroa, Usvalla ja Evellä kaksi viikkoa ja nyt Nanolla ja Trickillä viisi viikkoa. Saavat sitten pentuset juosta keskenään kuten äitinsäkin aikanaan. Lisäksi Sirkalla oli lauma muita koiria ihmeteltävänä; Juulia vähän pelotti Nanoa, mummot Helmi ja Metku olivat ihan kivoja, Usvaa piti hiukan varoa ja isi-Röllin kanssa laitettiin pystyyn kunnon juoksuleikki. Kaikkein kummalisin juttu Sirkalla oli kuitenkin se harmaa pitkähäntäinen koira, joka ei tainnut koira olla ollenkaan. Onneksi vara-mummo Keiju näytti kuinka kissan kanssa toimitaan, ettei Nanon tarvinnut koko aikaa sille haukkua. Varsin tapahtumarikas reissu siis.

Nanon elämään ei juuri muuta sitten kuulukaan; noutoja on treenailtu enemmän tai vähemmän, aika kivasti tuo jo alkaa tuoda tunnaripalikkaa luo, kun juoksee karkuun ja sikahyvin se lähtee hakemaan sitä. Tarkoitukseni ei ollut lainkaan näyttää Nanolle vielä muita kapuloita, mutta Saga päätti, että kyllä Nano on jo riittävän kypsä (iso?) niillekin, ja kaatoi kapulapurkkini eteisen lattialle; Nano sitten tyytyväisenä haki kasasta metallikapulan ja kantoi sen olohuoneeseen, ei siis mitään ongelmia. Hippu-muori vahti Nanoa ja kapulaa silmä kovana ja kun tilaisuus tuli, haki sen Nanolta ja meni sohvalle vahtimaan aarrettaan; olishan se nyt katastrofi jos joku muu saisi kapulan kanssa pelaamisesta namia, Hipullehan ne kuuluvat! ;)

Lisäksi Nano on harjoitellut hihnassa kulkemista...joka ei suju vielä kovin kaksisesti. :P Hiukan agilityohjauksia ja kiertämistäkin on aloiteltu, joten eiköhän tässä vauvakouluksi ole ihan riittävästi.

Saga ja nyt Sami ovat olleet kipeinä, joten minä olen saanut nauttia koirien lenkittämisestä enemmän tai vähemmän mudassa... onneksi tänä aamuna oli pakkasta ja ulkona kaunis, lähes aurinkoinen ilma. Olemme käyneet Päivin kanssa sekä eilen että tänään hallilla lenkillä ja treenanneetkin hiukan. Oikein hyviä ratoja. Keijulla ei ollut eilen vauhtia, mutta takaakierrot sujuivat. Tänään oli vauhtikin löytynyt. Lisäksi olen viihdyttänyt itseäni hammaslääkärikäynneillä; kaksi takana tällä viikolla ja kaksi edessä... plääh! :(