tag:blogger.com,1999:blog-45149232466681205652024-02-08T01:36:09.906+02:00shelttimäistä kurinaaApplefield's poppoon toilailuaKirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.comBlogger79125tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-80599640928855442412014-06-10T18:43:00.002+03:002014-06-10T18:43:18.359+03:00kesä katsoo ikkunastaKesäloman kunniaksi ajattelin päivittää jotakin. Kevät on ollut sellaista matalaliitoa, että itsekään ei ymmärrä kuinka tässä näin kävi. Elän kovin täyttä elämää. Monellakin tavalla. Minulla pitäisi olla aikaa...minulla ON aikaa enemmän kuin vuosiin. Aikaa itselleni. Ja silti tuntuu, että aikaa on vähemmän. Olen aloittanut uusia juttuja, teen asioita eri tavalla. Se syö aikaa joka minulla aiemmin oli. Koneella istuminen on tuntunut vähemmän tärkeältä.Vime viikolla kotikoneeni oli koko viikon irti virtapiuhasta. Enkä tuntenut mitään tarvetta avata sitä. Pitkään aikaan minulla ei ole ollut tällaista rauhan tunnetta. Rauhaa istua itsekseni kirjoittamassa. Olen ollut liian levoton tällaiseen. Liian levoton pysyäkseni paikoillani.Nyt kesäloman kunniaksi, olen löytänyt sen rauhan. Edes hetkeksi....tai silloin tällöin. Moni asia on tehty, ja vaikka aina löytyy uutta tehtävää, on nyt sellainen olo, että voisi välillä nauttia toimettomuudesta, olla vaan. Tai sitten en.<br />
<br />
Jos viimeksi kirjoitin helminauhani olevan niin kaunis ja kirkas, siihen ehti taas välillä kertyä tummia sävyjä. Hehkuvan punaisia vihan raitoja. Välillä on vaikeaa olla vahva. Jaksaa tehdä oikein. Niin kuin tietää oikeaksi. Olen monta kertaa sanonut, että identiteettini tärkein asia on olla äiti. Ja äitinä olen valmis taistelemaan lasteni hyvinvoinnin puolesta vaikka minkälaisia tuulimyllyjä vastaan. Välillä se saa minut parkumaan voimattomana. Kaikkea en voi heille antaa, kaikelta suojella, mutta sen minkä voin, teen. Turhautuminen niissä asioissa, joihin en voi vaikuttaa, on välillä musertavaa, mutta onneksi minulla on loistava tukiverkosto. Ystävät ja sukulaiset ovat jotakin sellaista joka saa minut kerta toisensa jälkeen ihmettelemään miten olen ansainnut tämän kaiken. Kerta toisensa jälkeen se vetää niin nöyräksi. Sekin saa parkumaan,mutta erilaisia kyyneleitä....<br />
<br />
Olen taas tehnyt linjanvetoja sen suhteen minne olen elämässäni matkalla. Kenen kanssa matkaa teen. Mitä haluan.... Ja nyt minun pitäisi taas pysyä vahvana ja pitää kiinni noista tavoitteista. Sekin on välillä julmetun vaikeaa. Helpot ratkaisut eivät aina ole niitä oikeita. Voisin heikkona hetkenä valita niitä helppoja teitä, mutta toivon pysyväni vahvana ja pystyväni elämään niin kuin on oikein. Minulle on tärkeää tehdä oikein: toisia ja itseäni kohtaan. Monta kertaa olen kirjoittanut, että halua katsoa peiliin ja arvostaa ihmistä joka katsoo takaisin. Ystävät sanovat minua sinisilmäiseksi ja liian kiltiksi, mutta onko se väärin. Myös meitä hyväuskoisia tarvitaan. En halua tulla kovaksi. Tabermannin sanoin:<b><span style="color: #3d85c6;"> <i>"<span style="background-color: #fef8e4; font-family: Verdana; font-size: 13px;">Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. </span><span style="background-color: #fef8e4; font-family: Verdana; font-size: 13px;">Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!"</span></i></span></b><br />
<br />
Kun lapset eivät ole minulla, olen kisannut, treenannut ja viettänyt aikaa ystävien kanssa. Ja kun lapset ovat olleet täällä kotona, olen keskittynyt heidän kanssaan oloon. Se on yksi niistä tärkeistä linjanvedoistani. Läsnäoloa ja aikaa lapsille. Todellista läsnäoloa, ei näennäistä yhdessäoloa niin, että teemme asioita rinnakkain. Ei se aina ole leikkiä, tai vain kivoja juttuja. Se voi olla myös terassin pesua yhdessä. Syömistä yhdessä, keskittyen toisiimme. Ihan tavallisia arkisia asioita. Joka tapauksessa se on yhdessäoloa, hetkiä lapsia varten. Välillä se tarkoittaa tolkuttomia raivareita, itkemistä yhdessä. Välillä se on äärimmäisen rankkaa. Välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoa etten minä riitä, ettei minusta ole tähän. Vielä toistaiseksi olen pysynyt kasassa, kiitos ihanien ystävien, vaikka se välillä on ollut täpärällä. Kiitos jälleen kerran kaikki!<br />
<br />
Kesä on kovin rikkonainen. On vaikea suunnitella mitään, kun lapset tulevat ja menevät. Sukulaisia pitäisi käydä katsomassa. Vaikka sanavalinta on pitäisi, ei se ole minulle suurta pakkopullaa. Viikonlopun vietimme lasten ja koirien kanssa mökillä isomummon (82v) kanssa. (kuvia alla) Ja tytöt kysyivät miksi tulimme niin nopeasti pois, milloin menemme uudestaan. Kyllä me menemme...vielä tänä kesänä. Myöhemmin kesällä käydään myös Pohjanmaalla sukuloimassa. Sekin on jotakin josta kaikki nautimme, mutta se vie silti oman aikansa, aikansa siitä yhteisestä ajasta joka meillä on. Jotenkin on niin ristiriitainen olo: toisaalta arvostan kovasti niitä omia hetkiäni kun lapset ovat Samilla, toisaalta arvostan äärettömästi niitä lyhyitä jaksoja jotka lapset ovat luonani. Tai eivät ne nyt niin lyhyitä ole, mutta usein tuntuu, että juuri kun saamme arjen pyörimään, lapset taas menevät. He itse tuntuvat sopeutuneen tähän vaihteluun kodista toiseen kovin hyvin. se on heille ihan luontevaa. Minulle se on vaikeampaa... se tuntuu niin rikkonaiselta. Onneksi kesällä on pari pitempää jaksoa heidän kanssaan, niin että saamme rauhassa nauttia toistemme seurasta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjI-NvQiP9VE6SCmKNSapUm2FTkkdXjztsOik_h6anOmZb7TSkAQRhU0bIOeE_zNm3srqK-0Kj4DOex-TlieE8CRenBrSMXffB9UZxr9NmXhb1DgerTpjM4KvXsY2eSbvVOYWbmeD_TXAs/s1600/CAM04446.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjI-NvQiP9VE6SCmKNSapUm2FTkkdXjztsOik_h6anOmZb7TSkAQRhU0bIOeE_zNm3srqK-0Kj4DOex-TlieE8CRenBrSMXffB9UZxr9NmXhb1DgerTpjM4KvXsY2eSbvVOYWbmeD_TXAs/s1600/CAM04446.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7Kt3SBVNMhPBuJevA_w9jcjAdH8BZZ01sFZUzWnf4NljcZUjTxzHXzFi6refd_2QIu67b_KWWfo2AEr232gzOHj7J7Wyyzkfe4n6bMNRPK81YVMZWlzdcz1iLdKMASa9oLCOEhm3cS9Q/s1600/CAM04466.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7Kt3SBVNMhPBuJevA_w9jcjAdH8BZZ01sFZUzWnf4NljcZUjTxzHXzFi6refd_2QIu67b_KWWfo2AEr232gzOHj7J7Wyyzkfe4n6bMNRPK81YVMZWlzdcz1iLdKMASa9oLCOEhm3cS9Q/s1600/CAM04466.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKDWRAEcSKiKFAHDQ-hGGyop9p98dcxlh9WXSJ2IZLHpZCY3mZYmycM-NQa6yNi-Z-WEYGjGRRtrakTAqxgg-P-lnXgwUuiDDlaP8ywQQ99YzcIAjh6QoJv3ORGhbPjl19G3EKfZk3Iao/s1600/CAM04473.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKDWRAEcSKiKFAHDQ-hGGyop9p98dcxlh9WXSJ2IZLHpZCY3mZYmycM-NQa6yNi-Z-WEYGjGRRtrakTAqxgg-P-lnXgwUuiDDlaP8ywQQ99YzcIAjh6QoJv3ORGhbPjl19G3EKfZk3Iao/s1600/CAM04473.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRp4hELNOxvNWtNKYRQQ5pqdpHrhSU7gdEphG1AhMWxbjxPZSgnsxNpKjrd2v1XKqplr04liV3uhGRSq2CxsK2h3PEkKdgCrL4bUDBhKDqDJLagv1D3Wg0lkebcWr7S0kgWXVeYXFV8Hw/s1600/CAM04507.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRp4hELNOxvNWtNKYRQQ5pqdpHrhSU7gdEphG1AhMWxbjxPZSgnsxNpKjrd2v1XKqplr04liV3uhGRSq2CxsK2h3PEkKdgCrL4bUDBhKDqDJLagv1D3Wg0lkebcWr7S0kgWXVeYXFV8Hw/s1600/CAM04507.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
Koirien kanssa on ollut aika normaalia hulinaa. Lenkkejä, käytöskoulua, agilitya Nanon kanssa. Rakensin pihaan aidat ja nyt koirat ovat opetelleet ulkoilemaan asiallisesti takapihalla. Asiallisesti tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, ettei pihalla haukuta. Ajoittain tuntuu ettei niitä hetkauta mikään, ja taas toisena hetkenä pitää puhahdella kaikelle. Hipun ykkössuosikkeja ovat rullaluistelijat ja -lautailijat, niitä sen on ihan pakko kommentoida joka kerta...yhä vieläkin. Minulla on yleensä suihkepullo käden ulottuvilla, sillä se hillitsee aika hyvin Hipun ja Nanon. Hippu luikkii karkuun jo pullon nähdessään. Jekkukin kyllä hiljenee vesisuihkulla, mutta ei kyllä lähde karkuun, vaan yrittää napata vettä suuhunsa.<br />
<br />
Ensi viikonloppuna on agilityn SM-kisat joihin pääsen pitkän tauon jälkeen mukaan minijoukkueessa. Yksilökisat tulivat meidän kannaltamme liian nopeasti, ja eiväthän ne vielä tänä vuonna edes kuuluneet tavoitteisiimme.... nälkä vaan kasvoi syödessä ja aloin jo hiukan haaveilla niistäkin. No, ensi vuonna sitten ja paremmilla taidoilla. Ensi vuotta ajatellen pitää tehdä päätöksiä nyt. Miettiä miten treenaa, mistä saa riittävästi tukea omalle kehittymiselle, kenen puoleen kääntyy. Nyt olen tumpeloinut lähinnä yksin, ja siihen nähden olemme edistyneet Nanon kanssa loistavasti. Tämä ei kuitenkaan riitä minulle. Jos haluan oikeasti kehittyä, tarvitsen koulutusta ja sitä en tällä hetkellä täällä Lahdessa saa. Ryhmätreenit ovat nyt keväällä olleet ihan jees, en minä niitä arvostele, mutta yksi kerta viikossa ei vaan riitä. On minulla ajatuksia ja niitä pitää nyt työstää. Toivottavasti löytyy minun kukkarolleni ja elämäntilanteeseeni sopiva ratkaisu.<br />
<br />
Yksilö-SM:iäkin meinasin kyllä jäädä katselemaan... ja mökkeillä taas koirien kanssa. Nauttia itse hiljaisuudesta ja järvestä mökillä ja tuskin koiratkaan sitä valintaa pahakseen pistävät, ne nimittäin näyttävät nauttivan suunnattomasti mökillä vapaana hömppäämisestä. Jekku alkaa vinkua jo mökkitielle käännyttäessä (n. 3km ennen mökkiä) ja huutaa surkeasti kun auto starttaa pois mökiltä. Olen joskus miettinyt pitäisikö se haudata sinne, niin rakas paikka se sille tuntuu olevan.<br />
<br />
Alla muutama valikoitu kuva toukokuun tähtihetkistä.... puhukoot ne omaa kieltään. Minä palaan ensi viikolla!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgokABTMkIVE3xZwqObrrtuZEwRH9NwSH5dSIpxEivSWy9pJVBgy7bJiWZPpJspL-QlTJAlVeYDm4Lgw9UoAs4Ml7AB5fNsndfEun1lqvyL94jwdINryS9jiipNRsNnPCND3BQujEpjkPY/s1600/CAM04052-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgokABTMkIVE3xZwqObrrtuZEwRH9NwSH5dSIpxEivSWy9pJVBgy7bJiWZPpJspL-QlTJAlVeYDm4Lgw9UoAs4Ml7AB5fNsndfEun1lqvyL94jwdINryS9jiipNRsNnPCND3BQujEpjkPY/s1600/CAM04052-1.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhMYUSgFiYnBx2koKTeMSljJaVaelU9Eqf4Qqjuzs4oR25dWuJ5Jo1YEI20TguZWyOQ-z8jAj5VAb2hBEq6rbf9K58kYGmjOh5uWIGF5Jq8mh00tBV3OnuYbGGczccbkSMVvhqUChd1a8/s1600/CAM04182.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhMYUSgFiYnBx2koKTeMSljJaVaelU9Eqf4Qqjuzs4oR25dWuJ5Jo1YEI20TguZWyOQ-z8jAj5VAb2hBEq6rbf9K58kYGmjOh5uWIGF5Jq8mh00tBV3OnuYbGGczccbkSMVvhqUChd1a8/s1600/CAM04182.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjukQYrwGcBQVqlssRDl0MC_0OV0a67Y93vUMtGFh9fAAF7YjG0eccwydZguj84PURGWA5goq41kW9kcqvthT29ZPoTmyN4qCAJ-VWDSglLJJDVH0FrjwTAKvLIHWgrQJz435QbNbYmv14/s1600/CAM04367-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjukQYrwGcBQVqlssRDl0MC_0OV0a67Y93vUMtGFh9fAAF7YjG0eccwydZguj84PURGWA5goq41kW9kcqvthT29ZPoTmyN4qCAJ-VWDSglLJJDVH0FrjwTAKvLIHWgrQJz435QbNbYmv14/s1600/CAM04367-1.jpg" height="192" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgs7eMejHGUIbpZ4nd_Rwkmup4eBVb_GE4FoGXQy1mV0Ta3To755OUaX60js4zL0UmgV5zNAAbNoCaYA9zHGTcrXPGdnlXyZxUjYeNEqUfL7Cw34MQ5aQzctH2O9q0q4WyQsybANRBzjR8/s1600/CAM04414-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgs7eMejHGUIbpZ4nd_Rwkmup4eBVb_GE4FoGXQy1mV0Ta3To755OUaX60js4zL0UmgV5zNAAbNoCaYA9zHGTcrXPGdnlXyZxUjYeNEqUfL7Cw34MQ5aQzctH2O9q0q4WyQsybANRBzjR8/s1600/CAM04414-1.jpg" height="239" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqtO_swKIgW_UY4sRhVCPOnLd7V-Yqy0jxdI_WcJV11EmAsQjui30ioBtnkjv0Ij_ga1656OLaaGaJhE6Sxt-I8-3x1SHxwRWrs7kVZmCoVARECo2rC4KbZq8Sz4-lvBroMZf6eM_YhAk/s1600/CAM04421.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqtO_swKIgW_UY4sRhVCPOnLd7V-Yqy0jxdI_WcJV11EmAsQjui30ioBtnkjv0Ij_ga1656OLaaGaJhE6Sxt-I8-3x1SHxwRWrs7kVZmCoVARECo2rC4KbZq8Sz4-lvBroMZf6eM_YhAk/s1600/CAM04421.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-40352111802489194042014-04-10T21:39:00.001+03:002014-04-10T21:39:35.728+03:00Hymy herkässäPäiväkirja-arkiston helmiä helmi-maaliskuun vaihteelta<br />
<br />
Jos elämä olisi helminauha, siinä olisi sekaisin erilaisia helmiä: tummia, vaaleita, kirkkaita, sameita, välillä olisi pitkiä pätkiä pelkkää mustaa, välillä seassa olisi helmiä ja jalokiviä. Mitään säännöllistä kuviota helmistä ei muodostuisi. Minun helminauhaani on pitkien ja sameiden aikojen jälkeen alkanut kertyä kauniin vaaleita ja kiiltäviä helmiä. Toki väliin mahtuu myös niitä harmaita helmiä, jolloin kaverit kysyvät: "Mikä sulla on?", mutta tällä hetkellä helminauhani näyttää jotenkin niin keväisen kauniilta....kirkkaita, leikkisiä värejä, lapsellisia kuvioita helmissä... ja leveä hymy tuntuu karkaavan kasvoilleni koko ajan! Kuinka tämä voi tuntua näin hyvältä?!!<br />
<br />
Loma alkoi lähes täydellisesti: ensin töissä puoli kuuteen höpöttäen ja päätä nollaten. Töistä lähtiessä Oili odotti jo minua metsässä ja koirat saivat mukavan lenkin Renkomäen suunnassa. Iltakahvit ystävien kanssa ja kun vihdoin kotiuduin, olin ihan kypsä nukkumaan. Hymyilytti! Yöllä hymy hyytyi kun heräsin migreeniin. Se muutti myös lauantain suunnitelmia, sillä juhlimaan on ihan turha lähteä jos pää humisee migreenin jälkeistä tyhjyyttään. Onneksi kivaa voi olla ilman viinaakin, joten Amorphis tuli nähtyä. Kiitos ystävät rakkaat! ja vielä höpötettyäkin pitkälle aamuyöhön. Ehkä migreeni kuitenkin muistutti minua pysähtymisestä. Rauhoittumisen tärkeydestä välillä. Vaikka tällä maanisuuden asteella on äärimmäisen vaikea pysäyttää itse konetta. Minä vaan tikitän eteenpäin enkä voi sille itse mitään. Siinähän naureskelette minun levottomuudelleni, mutta välillä se on inhottavaa itselle, kun sille ei vaan voi mitään. Voi miten hyvin minä ymmärrän noita ylivilkkaita pikkuihmisiäkin... töissä sanovat, että puhun adhd:ta heidän kanssaan.<br />
<br />
Pieni kelaus taaksepäin: lauantaiaamulla kävimme Samin ja lasten kanssa katsomassa Sagan päiväkodin taidenäyttelyä keskustassa. On ihanaa kun lastenkin töihin satsataan. Ne pääsevät ihan eri tavalla esille "oikeassa " galleriassa kuin päiväkodin seinällä. Saati sitten sitä pienen taiteilijan onnea kun hänen työnsä pääsee "näyttelyyn". Kivat näyttelyn avajaiset. Alla muutama kuva niistä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiWaB6Q-Mq1UZVkwa647qSlQCfuoRmGi5Xpn4ugYN0RQgytJ1W3sy0O-yy9gKOEsKn4MRt8JZS-FyV4arTyUEJyZxAdrNrxmfl3L6qHDPhJOJjfplCPIfkEo1zDIueqbI6eA1QQxffx28Q/s1600/CAM03153.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiWaB6Q-Mq1UZVkwa647qSlQCfuoRmGi5Xpn4ugYN0RQgytJ1W3sy0O-yy9gKOEsKn4MRt8JZS-FyV4arTyUEJyZxAdrNrxmfl3L6qHDPhJOJjfplCPIfkEo1zDIueqbI6eA1QQxffx28Q/s1600/CAM03153.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsGLEcoqJ3fJDL0Lzpi9ync0G3u5Vdu28gGPCnL2NOurYsK2X-hWT6MVZTH6J_y7FTim7VMQUomrYv41M-i5ZxWyWjGQBmu_c1y-xzpVUegTN4t5wV5DPy_I1U9OXOqU0wEJ1lnwnnae8/s1600/CAM03143.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsGLEcoqJ3fJDL0Lzpi9ync0G3u5Vdu28gGPCnL2NOurYsK2X-hWT6MVZTH6J_y7FTim7VMQUomrYv41M-i5ZxWyWjGQBmu_c1y-xzpVUegTN4t5wV5DPy_I1U9OXOqU0wEJ1lnwnnae8/s1600/CAM03143.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFVAks4XOizx518zdqI99L2F2TfTp-xbTz9iEyPEPwnkaN0HggBzs3F-EcfjCnhyphenhyphen_W9Zn8veSopr3MogDrNWv6xBPxRUqQ7vUsNoKap0bfWjlFwmXlNVKN-kmZjAO2jl4_149LIRCaLEg/s1600/CAM03151.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFVAks4XOizx518zdqI99L2F2TfTp-xbTz9iEyPEPwnkaN0HggBzs3F-EcfjCnhyphenhyphen_W9Zn8veSopr3MogDrNWv6xBPxRUqQ7vUsNoKap0bfWjlFwmXlNVKN-kmZjAO2jl4_149LIRCaLEg/s1600/CAM03151.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
Sunnuntain kisareissu Katin kanssa oli kummallinen. Katin kanssa on kiva reissata, mutta olin itse ihan töttöröö edellisyön valvomisesta ja sitä edellisen migreenistä. Olo oli jotenkin epätodellinen, enkä odottanut päivältä suuria. Emmehän me olleet mitenkään suunnattomasti treenanneet, kepit ja kontaktit olivat ihan levällään, rataa ei oltu tehty pitkään aikaan. Juuri olin pari päivää aiemmin sanonut Oilille, että elämässäni on niin paljon muuta ihanaa, että agility meinaa jäädä vähemmälle. Ennen ekaa rataa istuimme Katin kanssa radan varressa ja kommentoimme väsyneesti kaikkea.... oli jotenkin niiiiiiin raukea olo. Molempia epäilytti oman vireen löytyminen ja hiukan hirvitti se, että pitäisi jaksaa kolme rataa. Sovimmekin, että viimeiselle radalle satsataan sitten kunnolla.... ensimmäiset ovat vain verryttelyä.<br />
<br />
Eka rata meni miten meni, nolla se oli, mutta jotenkin kamalan tahmeaa menoa. Olimme toka lähtijä, enkä ehtinyt virittää Nanoa kunnolla. Se ei oikein tiennyt mitä oltiin tekemässä vaan ihmetteli vielä lähtökarsinaa kun piti mennä radalle. Toka rata oli ihan katastrofi, seisoin välillä keskellä rataa etsimässä koiraani.... onneksi se sieltä jostain ilmestyi luokseni ja jatkoimme rataa.... tuomarin silmälasit olivat hukassa, eikä hän antanut seisoskelustani virheitä, joten pokkasimme taas nollan. Ennen kolmatta rataa minulle tuli julmetun huono olo, ja syljeskelin lenkillä oksennuksen makua suustani. (minulle on saarnattu niin helvetin paljon syömisestäni, että ajattelin olla kaukaa viisas ja varata mukaan pähkinä-rusinasekoituksen ja napostella sitä pitkin päivää.... ei sitten sopinut sekään elimistölleni) Kun rataa rakennettiin, istuin kaksinkerroin ja kyselin Katilta mitähän siitä saa jos oksentaa radalle... mietin jo hetken pitäisikö Katin ohjata Nanoakin viimeisellä radalla. Selvisimme kuitenkin radan läpi, siististi ja sievästi, sillä Nanokin oli jotenkin kamalan jähmeä. Kolmas nolla tarkoitti menolippua kolmosiin.<br />
<br />
Olisi kuvitellut, että olisin hyppinyt onnesta siinä vaiheessa, mutta ei, me makasimme pitkin pituuttamme hallin ruohomatolla kun palkintojen jako alkoi ja pakollisten valokuvausten ja nettipäivitysten jälkeen istuimme kahvilla buffassa ja olimme ihan yhtä väsyneitä kuin koko päivän muutenkin. Vasta kotona aloin tajuta mitä tämä tarkoittaa: minun pitää kisata kolmosissa, siellä meiltä odotetaan jo jotain osaamistakin. Minä kun olin ajatellut, että me treenailemme ratoja rauhassa kakkosissa! Tavallaan tämä siis tuli liian nopeasti. Me emme ole vielä sillä tasolla teknisesti tai yhteistyössä, että pystyisimme kilpailemaan kärkisijoista kolmosluokassa. Ehei, työtä on edessä vielä kovin paljon. Työhän ei minua sinällään pelota.... työtä tässä on tehty monessakin mielessä koko vuosi, mutta hiukan olen kauhuissani kuinka me selviämme taas astetta vaikeammilla radoilla. Kuinka kestän itse sen, että häviämme hyvälläkin radalla 5 sekuntia kärjelle .....<br />
Korkkasin minä kuitenkin pikkuisen kuoharipullon ja juhlistin pientä taitavaa koiraani ennen totaalista katkeamista.<br />
<br />
Hiihtoloma meni loppujen lopuksi huminalla ohi.... kuten tuntuu koko muukin elämäni menevän. Ainakin minä nukuin ja rentouduin muutenkin. Tapasin ystäviä ja nautin ulkoilusta. Säät olivat omalla tavallaan ihania. Ensin täällä Lahdessa päästiin pelloille ja suliin metsiin humppaamaan (Hippu ja Nano nauttivat metsästelystä) aamuauringossa, ja Lappeenrannassa kutsui jää. Miten ihanaa on olla maalla. Sitä tilaa, hiljaisuutta ja avaruutta. Pyysin jo ystäviä ilmoittamaan minut seuraavaan maajussille morisan ohjelmaan. Mutta oikeastaan minulle sopisi paremmin vain villi suhde jonkun maajussin kanssa, ilman sen suurempia sitoumuksia, kunhan pääsisin luontaisetuna maaseudulle lenkkeilemään ja viettämään aikaa. Hiihtolomatunnelmia alla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjumolHnL54fzfDe1PNtuR0MM2N7LzdOc-iJYogKphTLMz0P4jTQOL0KRUEnJCFZHVnsn6AoNqyITStnwO4msWRCfd0qx4V5j7NYf52LBDFEHfNefFGZYITo6f1MuEZNWZM2P_PbyiG2C0/s1600/CAM03279.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjumolHnL54fzfDe1PNtuR0MM2N7LzdOc-iJYogKphTLMz0P4jTQOL0KRUEnJCFZHVnsn6AoNqyITStnwO4msWRCfd0qx4V5j7NYf52LBDFEHfNefFGZYITo6f1MuEZNWZM2P_PbyiG2C0/s1600/CAM03279.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMApAIJl3qFUfWpktP9_ZQTOVIsJONyvXfmZ4vxXDMAze1EPx-DE7FcVoqNnbD-o-7-U62EAhqj4GIAU50rDWDA0NyPkPs4VyC0Fp4asus00MRLXx_9XKsX8UDBvJDUoaQ9eaX1Cm_WZg/s1600/CAM03290.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMApAIJl3qFUfWpktP9_ZQTOVIsJONyvXfmZ4vxXDMAze1EPx-DE7FcVoqNnbD-o-7-U62EAhqj4GIAU50rDWDA0NyPkPs4VyC0Fp4asus00MRLXx_9XKsX8UDBvJDUoaQ9eaX1Cm_WZg/s1600/CAM03290.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZUHFLRmFYSuJBoETLeMquq0_zi6TS9uMUfJIhdFPcZU7VWPFQVIaJeU4dL2sOAiyBuC954sq2UN5AjYCivpvzxEyRj_Jm6SriyShb9lu_XsWxWNTl5JaCL0X7u8XlbEa38989XtqkWow/s1600/CAM03295.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZUHFLRmFYSuJBoETLeMquq0_zi6TS9uMUfJIhdFPcZU7VWPFQVIaJeU4dL2sOAiyBuC954sq2UN5AjYCivpvzxEyRj_Jm6SriyShb9lu_XsWxWNTl5JaCL0X7u8XlbEa38989XtqkWow/s1600/CAM03295.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAy1fYc3n6EaxYmQ1ukR5IWSCFGt7R3n4fYKbMqrxMGgeFmupWRG11iULfvCDfefUZTdvmaT4kSHvwfh_bK4Sb-B2cK9eV8qxiVVueuhcpwypGXcgHV-iiEs7-bxboLiZm5RAJ1_V0DlI/s1600/CAM03298.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAy1fYc3n6EaxYmQ1ukR5IWSCFGt7R3n4fYKbMqrxMGgeFmupWRG11iULfvCDfefUZTdvmaT4kSHvwfh_bK4Sb-B2cK9eV8qxiVVueuhcpwypGXcgHV-iiEs7-bxboLiZm5RAJ1_V0DlI/s1600/CAM03298.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiCk87F9ijKl4pjwVV0BuiwgfTrobX58cgY5OBr35M6uwd_bwQ5TuKdekgDoiTr6DaP6_68lWF9KwCMC6iv2gXJREjC-irUf35LYWggdzzsfxBgQWRl5VXYSmejKKSkKcZu5wwBIXLSH-c/s1600/CAM03301.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiCk87F9ijKl4pjwVV0BuiwgfTrobX58cgY5OBr35M6uwd_bwQ5TuKdekgDoiTr6DaP6_68lWF9KwCMC6iv2gXJREjC-irUf35LYWggdzzsfxBgQWRl5VXYSmejKKSkKcZu5wwBIXLSH-c/s1600/CAM03301.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhkcliw7-T-PqGsBuEWvdQsdZRGXyHzbKcpdWnG5P9Vn4gWm70CCrC8i3twg4iHeAczwpCUFvNrrB3fY965HvDlcpquZ5uQHV2e5ZQhRWdedKbwPWXPOvo74b08IIEPT4ZQey75-cNeMw0/s1600/CAM03308.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhkcliw7-T-PqGsBuEWvdQsdZRGXyHzbKcpdWnG5P9Vn4gWm70CCrC8i3twg4iHeAczwpCUFvNrrB3fY965HvDlcpquZ5uQHV2e5ZQhRWdedKbwPWXPOvo74b08IIEPT4ZQey75-cNeMw0/s1600/CAM03308.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzxryTObJnNgClG8iHQqv1LPqmWFwGLy-Ko0vB6djKeXk73DdVrXCXij2r7pLE3FEuQCf0BpWEgQXUSfsjn0U7JS-4FVoNl8MKYYtJLhLMPDqsL36WNN17QSK6uHvxQrt6qQokNcbqiL0/s1600/CAM03315.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzxryTObJnNgClG8iHQqv1LPqmWFwGLy-Ko0vB6djKeXk73DdVrXCXij2r7pLE3FEuQCf0BpWEgQXUSfsjn0U7JS-4FVoNl8MKYYtJLhLMPDqsL36WNN17QSK6uHvxQrt6qQokNcbqiL0/s1600/CAM03315.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-132042709921797582014-02-16T21:57:00.001+02:002014-02-16T21:57:57.627+02:00Ei mitään uutta auringon allaOho, mikä päivitystauko.... kirjoitin kyllä yhden tekstin jo tammikuussa, mutta minun piti vielä liittää siihen pari kuvaa.... ja siihen se sitten jäikin. Alkuun pätkä siitä tekstistä.... päiväkirjamaisesti. Sitten ihan uutta asiaa.Olisi niin valtavasti aiheita joista kirjoittaa...tällä hetkellä elämäni on täynnä toimintaa...kuvitttelen aina että minulla ei ole mitään ohjelmaa...ja kalenterikin näyttää kohtuutyhjältä. Mutta tosipaikan tullen olen koko ajan menossa, minulla käy jatkuvasti vieraita jne. Niinpä nautin "omista" keskiviikkoilloistani useimmiten nukkumalla sohvalle kesken touhujen. Viikonloppuisin pitäisi yrittää nukkua, mutta aamut ovat niin ihanaa aikaa, että en vaan osaa nukkua silloinkaan.<br />
<br />
<i>22.1. 2014</i><br />
<i><br /></i>
<i>Työparini mietti tänään saisiko työterveydestä minulle rauhoittavan lääkityksen. Eli maanisuus jatkuu. Puuhaamiseen oli kyllä lupakin, sillä Saga täyttää 5 tänään. Juhlimme ensin sukulaisten kanssa viime sunnuntaina ja tänään olivat kaverit Venetsiassa. Jaoimme Samin kanssa juhlien järjestelyvastuun niin, että minä hoidin sukulaiset, Sami kaverit. Viime viikko meni siis leipoessa ja siivotessa. Onneksi ulkona oli niin kova pakkanenkin, että sisällä oleminen tuntui ihan houkuttelevalta vaihtoehdolta... niin minusta kuin koiristakin. Lapset kyllä laskivat mäkeä ja leikkivät ulkona. Kun vielä tipuin tuolilta viikko sitten, ei mikään kovin tehokas liikunta koirien kanssa lenkkeilyä lukuunottamatta ole tullut kysymykseenkään. Älkääkä kysykö miksi tai miten tipuin, en minä tiedä. (olen jo vastannut aika monta kertaa kysymykseen kuinka niin kävi, ja tyytynyt hymyilemään kauniisti kun ihmiset ihmettelevät kuinka joku voi tippua tuolilta.... helposti) Saattaa olla, että ihan itse astuin tuolilta tyhjyyteen ajattelematta asiaa. Tai sitten liukastuin... joka tapauksessa se sattui ja kovasti. Mustelmat ovat pieni seuraus tapaturmasta, suurempi ongelma on tällä hetkellä oikea käteni, joka jumittaa selän nitkahdettua tippumisesta. Hierojallekaan ei tietenkään ole varaa mennä, joten minä kärsin tätä nyt aikani. Mutta eikös sitä sanota että kärsimys kasvattaa... minä olen matkalla suurnaiseksi. </i><br />
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Treenaamisesta ei siis ole tullut mitään, ei näillä pakkasilla kannata rikkoa koiraa. Ei mikään harrastus ole minulle niin tärkeä, että laittaisin treenaamisen koiran hyvinvoinnin edelle Lämpimään halliin menoon minulla taas ei ole varaa. Metsälenkkejä olemme kyllä tehneet. Koirat ovat tosin välillä olleet niilläkin sitä mieltä, että autolle sieltä ja äkkiä. Jos ne osaisivat puhua, ne todennäköisesti sanoisivat välillä: "hullu akka, tee itte lenkkisi..." </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Ja minähän tekisin. En vaan voi olla hymyilemättä kulkiessani hiljaisessa, valkoisessa maailmassa, varsinkin kun päivät ovat valostuneet hetkessä aivan hurjasti. Jotenkin se on hälinän täyteisen työpäivän jälkeen aivan mahtavaa pään nollaamista, kun ei tarvitse puhua kenellekään, ei tarvitse kuunnella mitään. Saa vain ajatella omiaan ja nauttia kaikesta kauniista ympärillään. Olen ennenkin kirjoittanut vahvasta metsäsuhteestani, mutta nyt on taas sellainen olo, että voisin muuttaa jonnekin metsän keskelle ja olla möllöttää siellä. Ei vaiskaan... ihan oikeasti nautin elämästäni juuri tällaisena, mutta en tiedä mitä tekisin, jos en pääsisi säännöllisesti metsään. </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Hiukan kyllä hirvittää nyt, kun Nano ei ole nähnytkään esteitä yli viikkoon ja sunnuntaina pitäisi korkata uramme kakkosluokassa. Mutta niinhän me aloitimme kisaamisen ylipäätänsäkään: ilman että olimme koskaan ikinä milloinkaan tehneet niin pitkiä ratoja putkeen. Nyt Nano on sentään joskus tehnyt jotain. Kyllähän se tekisi, jos minä pystyisin ohjaamaan. Nyt saa nähdä miten sekään onnistuu... nouseeko käsi kunnolla, sattuuko liikkuminen. Mutta todennäköisesti luvassa on joka tapauksessa kiva kisapäivä, meni miten meni. Eikä se menestyskään niin maailman tärkein juttu ole. Kunhan vaan itse voisi olla tyytyväinen siihen mitä Nanon kanssa teemme. Kunhan me molemmat nautimme tekemisestä. Niillä mennään mitä on, ja tällä kertaa se on tämä. </i><br />
<i><br /></i>
No niinhän se meni, miten oli odotuskin. Eli ei mitenkään loistavasti. Eka rata ei ollut edes kivaa yhdessätekemistä, mutta toisella radalla meillä oli hauskaa ja etenimme suht yhtä aikaa suunnilleen samaan suuntaan. Ja itse kisapäivähän oli hauska. Kiitos vaan Katille seurasta. Viikon päästä samalla kokoonpanolla uudestaan. Taso tuskin on kovin paljon parempi, ainakaan meillä, mutta toivottavasti samanlainen mukavan rento päivä on luvassa.<br />
<br />
Käsi ei ole sen kummempi vieläkään. Se ei enää puudu koko ajan, mutta esim. tänään perunoita kuoriessa oli itku tulla. Kyllä se siitä sitten joskus...ehkä. Tällaisia me vanhat naiset olemme, aina joku paikka hajalla. Kai minulla on kohta osteoporoosikin. </div>
<br />
Koiratouhut etenevät tällä hetkellä omalla painollaan. Etsin meille pari viikkoa sitten reitin tutuille lenkkipoluille myös täältä uudesta kodista. Ennen lumien tuloa kävin lenkillä Venetsian suunnasta, nyt siellä on hiihtolatu, enkä halua kulkea latupohjaa. Niinpä lähdin selvittämään mistä pääsen yli Vartio-ojasta tuolla lähipellon takana. Nimestään huolimatta se ei ole mikään oja, vaan Porvoonjoen sivuhaara, joka varsinkin keväällä on aika leveä. Nytkin se on leveimmillään pari metrinen tuossa pellon takana. Onneksi sieltä löytyi myös silta ja lisäksi löysin toisesta kohdasta paikan josta pääsen yli. Niinpä olemme nauttineet metsälenkeistä omassa rauhassa viime viikot. Kukaan muu ei tästä asuntoalueelta näytä tuohon suuntaan lenkkeilevän... ihme juttu. Vai johtuukohan se siitä, että ensin pitää ylittää tuo mutainen pelto päästäkseen metsään.<br />
<br />
Koirat nauttivat myös siitä, että saavat tehdä lenkit pääosin vapaana. Hiukan haasteellista on tosin yrittää pitää Nano jotakuinkin hallinnassa, kun se löytää sopivan jäljen. Tuolla Renkomäen harjulla se on vedellyt välillä puolikin tuntia pitkin poikin jonkin elukan, tai vain jäljen perässä. Ja viikko sitten se läksi ajoon tuolla omalla metsälenkillämmekin, tällä puolen moottoritietä. Olen muutaman kerran harkinnut mustia nahkarukkasia, kun olen sitä odotellut metsänreunassa.<br />
<br />
Tällä viikolla Nano puolestaan kunnostautui kissana, tuoden äidille ihanan lahjan. Koska tuolla meidän lenkkialueellamme ei siis juuri muita ihmisiä liiku, on siellä kiitettävästi metsästettävää Hipulle ja Nanolle. Ne menevätkin jatkuvasti pitkin puskia, kuuntelevat pää kallellaan ja kaivautuvat sitten hankeen metsästämään. Jekku ei siitä touhusta ymmärrä mitään, vaan metsästää itselleen keppejä ja hautaa niitä sitten hankeen. Joka tapauksessa alkuviikosta Nano ilmestyi kutsusta luokseni suussaan julmetun kokoinen vesimyyrä (ainakin oletan sen olleen vesimyyrä). Pikkukoira on kuitenkin niin kiltti, että jätti puoliksi syödyn aarteensa sikseen kun mamma käski. Se oli niin viattoman näköinen ja tottelevainen.... uskottavuus vaan oli vähän heikko kun koko kaulus oli verinen!<br />
<br />
Jekku puolestaan alkaa selvästi osoittaa vanhenemisen merkkejä: se ei näe hämärässä, kuten olen jo jonkin aikaa epäillyt. Se on pitkin talvea ollut kumman ärhäkkä aamu- ja iltalenkeillä. Murissut ohikulkijoille, koululaisillekin, vaikka se muutoin palvoo lapsia. Tässä eräänä päivänä se jäykisteli iltalenkillä tien varressa olevalle isolle kivelle karvat pystyssä. Ei reppana nähnyt mikä möykky siellä vastaan tulee. Eihän tuo sen elämään periaatteessa kovasti vaikuta, ei aiheuta kipua tms., mutta noin epävarmalle koiralle on kamalaa kun ei näe kunnolla. Sen on pakko olla koko ajan varuillaan ja stressata. Ja minun on oltava varuillani, ettei se epävarmuuksissaan pääse nakkaamaan ketään. Ja kun Hipulla on samaa vaivaa näkönsä kanssa, niin meikäläisen pimeän ajan lenkit ovat hassun hauskoja. Onneksi Hipulla on sen verran parempi pää, että sen kanssa ei tarvitse pelätä sen käyvän kenenkään kimppuun. Se vain sulostuttaa meitä ihmeellisillä haukahduksilla ja ulvahduksilla ja saa tietysti Jekun kahta pahemmin tolaltaan.<br />
<br />
Treenaaminen on ollut kortilla viime viikkoina. Käyn vanhempien kanssa arviointikeskusteluja töissä, ja se vie kiitettävästi treeniaikaa. Tälläkin viikolla olin pari iltaa puoli seitsemään töissä. Lähiviikkoina olemme käyneet treenaamassa Satun kanssa pari kertaa Hollolassa. Onpa ollut ihanaa kuulla kommenttia koirasta ja toiminnasta. Omaa uskoani koettelee kyllä keppien kanssa tahkoaminen, sekä A:n kontakti. On kuitenkin ihanaa katsoa pikkukoiraa, joka niin tosissaan kimpoilee sinne tänne ja nauttii useimmiten rallaamisesta tosi kovasti.<br />
<br />
Kaksi viikkoa sitten pääsin varakoirakkona P-Haun valmennusryhmän koulutukseen Iida Vakkurille. Iida ei varsinaisesti häikäistynyt hurjan hienoista agilitytaidoistamme, mutta tykkäsi kyllä kovasti Nanosta koirana. Niin rakenteeltaan kuin moottoriltaan. Ja kuulemma harvoin hän on nähnyt shelttiä jota lelu vetää noin kovasti puoleensa. Juttelimmekin hetken Nanon suvusta ja rakenteesta treenipätkämme lopuksi. Jos agilityohjaajajana olin hiukan surkea taidoistamme, niin kasvattajana koin ilon hetkiä. Onneksi on rooleja joista valita, aina jossain roolissa onnistaa! :)<br />
<br />
Ihan oikeasti Iidan koulutus ei ollut ollenkaan niin katastrofaalinen kuin edellisestä olisi voinut päätellä. Ongelmia aiheuttivat kepit ja A. Jos ne jätetään laskuista, samoin kuin muutama väärälle esteelle kimpoaminen, pääsimme jo ihan samalle aaltopituudelle pikkukoiran kanssa. Ongelmahan on yleensä rytmitys. Minä en osaa ajoittaa mitään oikein, ja radallahan se kertautuu kivasti. Kun yhdessä kohtaa olet myöhässä, seuraavassa oletkin sitten vähän enemmän myöhässä jne. Nyt selvisimme lopuksi koko radan läpi yhtä pientä tyhmää virhettä lukuunottamatta. Se virhe tuli niin helpossa paikassa, ettei se oikeastaan edes harmita minua. Paljon hyvää asiaa siis... ja etenkin itseluottamusta minulle. Emme me niin surkeita ole, joskin äärimmäisen kokemattomia. Mutta mistä sitä kokemusta saisi, jos ei tekemällä.<br />
<br />
Viime lauantaina kävimme Marin kanssa treenaamassa ja jos puomin kontakti oli suuri ilon aihe, niin kepeiltä ulos hyppinen kyllä pudotti taas maan pinnalle. Helvetin helvetti. Nano kyllä hakee loistavasti sisään kepeille, mutta hypppää ulos toiseksi viimeisestä välistä. Etupalkkaus ei toimi ollenkaan, se vaan vetää koiraa ulos entistä enemmän... alan olla jo aika epätoivoinen sen kanssa miten vahvistaisin viimeisiä välejä. Ehkä vaan palaan takaisin päin ja unohdan kaikenmaailman etupalkat. Se tietysti helpottaa, ettei ikinä ehdi treenaamaan: ei tarvitse niin kovasti miettiä mikä olisi paras tapa....<br />
<br />
Ja sitten muuta kuin koiraelämää: Ystävät ovat huolissaan päästäni...itseäni huolettaa enemmän fyysinen puoli. Olen taas kerran enemmän vaikeuksissa syömisen kanssa. Syöminen on ollut minulle ongelma jo yli vuoden. Läheiset ihmiset olivat huolissaan minusta jo ennen kuin itse tajusin missä mennään. Ei minulla varsinaista syömishäiriötä ole. Tai niin ainakin itse tulkitsen.... mutta ongelma tämä syöminen taas on. Syöminen on niin alhaalla minun tehtävälistallani, että teen kaiken muun ennnen sitä. Minulla on koko ajan niin paljon kaikkea muuta työn alla, etten ehdi ajatella niin toisarvoisia asioita kuin syöminen. Niinpä saatan illalla herätä huomaamaan, että kello on seitsemän, enkä ole syönyt koko päivänä muuta kuin lautasellisen puuroa ja kiisseliä lounaaksi töissä. Olen tilanteessa jossa lapseni syö enemmän kuin äitinsä, jossa voin aivan vapaasti kävellä kaupan karkkihyllylle tai katsella leivoksia, eikä minun tee mieli mitään. Se on tavallaan äärimmäisen selkeää ja helppoa, mutta toisaalta ne illat kun on unohtanut syödä, ovat myös äärimmäisen tuskallisia, kun elimistö ei ota ruokaa sovulla vastaan. Jotakin tälle asialle on tehtävä. Olen keskustellut ravitsemuksesta paljon viime aikoina, ja nimenomaan ihmisten kanssa, joilla on jotakin pohjaa puhua aiheesta (terveysala, valmennus), ja kaipa minun täytyisi tehdä itselleni jonkinlainen ruokailusuunnitelma. Toiset vahtivat syömistään laihtuakseen ja juoksevat vaa'alla koska pelkäävät lihoneensa. Minä vahdin painoani, ettei se tipu liikaa ja tarvitsen suunnitelman syömisestä, jotta muistan syödä jotensakin järkevästi. Olen ennenkin kuullut olevani omituinen! :)<br />
<br />
Toinen asia josta ystävät tuntuvat olevan huolissaan, ovat seurustelukuvioni. Rauhoittukaa rakkaat muruseni. Minä en halua seurustella juuri nyt...ja arvatkaapa mitä: vaikka tapailisinkin jotakuta, en todellakaan kuuluttaisi sitä julkisesti. Ei, minä nauttisin rauhassa tuon ihmisen seurasta ja pitäisi hänet vain itselläni niin pitkään kuin mahdollista. Mutta kuten sanottua, en halua tapailla juuri nyt ketään liian vakavissani. Jotenkin koen kaikki parisuhdehässäkät liian sitoviksi. En ole juuri nyt valmis niihin kompromisseihin, joita seurustelu vaatii. Ei, minä haluan vuosien joustamisen ja kompromissien jälkeen olla oman elämäni valtiatar. Ja taas, minä teen asioita omilla ehdoillani.... tiedän että tapani toimia, epämääräiset suhteeni ja vieraani herättävät tällä hetkellä keskustelua monessakin suunnassa, mutta arvatkaapa mitä, se ei kiinnosta minua tippaakaan. Päinvastoin, välillä minuun iskee pikkupiru ja teen ihan tahallani asioita joiden tiedän aiheuttavan paheksuntaa. Minulle on tärkeintä se, että pystyn itse elämään valintojeni kanssa, pystyn katsomaan peilikuvaani silmiin ja tiedän toimineeni oikein. Ei se vaadi muuta kuin viiltävää rehellisyyttä... itselleni ja muille. Kun ihminen on miettinyt arvojaan, valintojaan ja sitä mihin on valmis, mihin ei, yhtä paljon kuin minä viimeisen puolentoista vuoden aikana, on äärimmäisen helppoa olla sinut itsensä kanssa. Kaikki eivät sitä suoruuttani ja ehdottomuuttani omien valintojeni suhteen ymmärrä, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että heidän kanssaan me emme halua samoja asioita... että meidän on turha tuhlata aikaamme yhdessä.<br />
<br />
Eikä se nyt niin sanottua olisi, että edes löytäisin vakavampaan suhteeseen ketään joka kelpaa minulle. Tilitin juuri eräälle ystävälle sitä, kuinka kieltäydyin kahvikutsusta, koska kutsujalle tuntui olevan liian tärkeää se, että "olet niin hurjan hyvännäköinen". Jos se on oleellisin asia, niin antaa olla. Ja samaan hengenvetoon totesin ystävälle, että tuskin olisin lähtenyt sittenkään, jos kutsuja olisi sanonut minua rumaksi. Lienen siis kovin vaikea miellyttää... ja ylpeä siitä! Mikä kiire minulla on rynnätä uuteen suhteeseen... ei minulla ole todellakaan mikään kiire päättää mitä teen ja kenen kanssa. Tiedän, että osalla eronneista ihmisistä on hurja kiire löytää heti joku. Ehkä useitakin ihmisiä joiden kanssa seurustella. Mutta se on vain terapiaa. Sen todistelua itselleen, että kelpaa vielä jollekulle. Eikä minun tarvitse todistella mitään itselleni. Minähän tiedän kelpaavani. Minä voin ihan rauhassa odottaa, että löydän tyypin joka saa minut taas tuntemaan jotain oikeaa. Sitä odotellessa.... :)<br />
<br />
Olin ajatellut lisätä loppuun muutaman valokuvan.... mutta sehän nähtiin jo viimeksi mitä sellaisesta seuraa... joten antaa kuvien nyt olla.<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-16555067280074388692014-01-05T23:15:00.003+02:002014-01-05T23:16:26.570+02:00Elämä tarjoaa sinulle aina uuden mahdollisuuden... sen nimi on huominen!Joulu oli ja meni...uusi vuosi on alkanut. Ja näyttää alkaneen samoissa merkeissä kuin edellinenkin: olen hajoamiseen asti maaninen. Kohta alan itsekin olla sitä mieltä, että tarvitsen kallonkutistajaa. Viestittelin työparini kanssa ja kerroin mitä olen tehnyt ja mitä voisi sitten tehdä. Hän laittoi viestiin kasan hymiöitä (tuntee minut ihan liian hyvin! ) ja painokkaan kehoituksen: "rauhoittuakin voi nainen!". Mutta kun ei osaa! Marille valitin ihan samaa: lapset ovat kavereillaan ja minä vaellan ympäriinsä kuin levoton haamu. Alkaisinko opiskella jotakin, tehdä jotain sivubisnestä, mitä? Tai alanko kouluttaa Nanoa sekopäisyyteen asti. Rajansa se on tuon koirankin sietokyvyllä. Juosta voisin, mutta se taas ei aina onnistu, koska lapsia ei voi jättää yksin pihalle pariksi tunniksi...tai siis Sagaa. Olen puunannut pienen valtakuntani kaappeja ympäri ja ympäri. Lajitellut tärkeitä papereita viimeisen kolmen vuoden ajalta, kollannut läpi ihan kaiken... meneehän se aika näinkin, mutta kohta tulen hulluksi. :)<br />
<br />
Joulun aika itsessään oli juuri niin rauhallista ja tunnelmallista kuin halusinkin. Kynttilöitä, glögiä, yhdessä pelailua, toisten huomioimista. Sisareni oli luonamme pari päivää, itse vierailin isovanhempieni luona Nokialla ja poikkesin ystävien luona Tuuloksessa. Lasten ja koirien kanssa ei ole liikaa hiljaisia hetkiä, mikä on tavallaan hyvä, sillä tällä nykyisellä päälläni ratkeaisin varmasti liitoksista jos täällä olisi liian hiljaista ja rauhallista. :)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPoRdqXWWOflaNJkD3yJruLb4uCD4jjpzjzQaXgReX5cWHI0vOi3t22B2Erf3A8bW_nyrBp5ifqmyTPxVkvpE1hIs7TIP5Pw36PiB_wgwJC1F3WHEWHHK2v1lBCcOCqY4UYC3nbYCGJnc/s1600/CAM02698.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPoRdqXWWOflaNJkD3yJruLb4uCD4jjpzjzQaXgReX5cWHI0vOi3t22B2Erf3A8bW_nyrBp5ifqmyTPxVkvpE1hIs7TIP5Pw36PiB_wgwJC1F3WHEWHHK2v1lBCcOCqY4UYC3nbYCGJnc/s320/CAM02698.jpg" width="240" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhm4rxv0tl953etQetW2xX9PwIubrgxBX3sgdick2b2gd3cFiGrV0WgUu8R_7d_sjhcmFsxNZt8g6Dww8lV7NjsoOTBMzDMA5GOzMeL32WYRuXzA1jwmKw-uiNFwm390vn4I1GVGSPr7ks/s1600/CAM02768.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhm4rxv0tl953etQetW2xX9PwIubrgxBX3sgdick2b2gd3cFiGrV0WgUu8R_7d_sjhcmFsxNZt8g6Dww8lV7NjsoOTBMzDMA5GOzMeL32WYRuXzA1jwmKw-uiNFwm390vn4I1GVGSPr7ks/s320/CAM02768.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
Edellisessä päivityksessä vaahtosin lahjoista. Ja kun katsoo tuota pääasiassa kahdelle pienelle tytölle tullutta lahjavuorta ihanan kuusemme juurella, en voi kuin hymyillä itseironisesti. Kamala mikä määrä tavaraa. Itsekin sain loistavia lahjoja, joten kai minä olen ollut kovin kovin kiltti. :) Uusi astianpesukone on ihanaakin ihanampi, auto kulkee uudella akulla ja uudet punaiset huopikkaat odottavat lunta kenkähyllyllä. Termari on jo testattu minttukaakaolla metsässä ja isompi paistinpannu helpottaa kokkaamista kummasti. Ehkä lahjani eivät ole niin persoonallisia ja keskittyvät kovin käytännöllisiin asioihin, mutta uskokaa pois, olen äärimmäisen kiitollinen lähipiirilleni niistä!<br />
<br />
Sain työkaverilta joulumuistamisena Raskasta joulua-levyn ja sieltä yhdeksi suosikikseni nousi kappale <a href="http://www.youtube.com/watch?v=7NyOWx9Kpx8" target="_blank">enkelikello</a>, jonka innoittamana piti käydä ostamassa uusi enkelikello. Meillä oli joskus yksi, mutta joku (Saga?) hukkasi osat. Nyt istuimme Sagan kanssa pitkän aikaa kuuntelemassa kellon kilinää ja tuijotimme liekkeihin. Kyllä minäkin muista enkelikellon sieltä lapsuusjouluilta, ja jotenkin tuli niin nostalginen olo. Vanhuus ei tule yksin.<br />
<br />
Joulun aika oli koiraharrastuksen kannalta kovin rauhallista aikaa. Nanolla oli juoksut sopivasti jouluna, ja kun auton akkukin temppuili, kävin treenaamassa tasan kaksi kertaa jouluviikolla ja pidin sitten reilun viikon tauon. Nyt töiden taas alettua ja juoksujen alettua olla ohi, olemme ottaneet vahingon takaisin ja vierailleet hallilla harva se päivä. Tällä hetkellä työnalla tehotreenissä ovat kepit. Sisään pikkuotus hakee kyllä hyvin, jos vaan annan sille tilaa, mutta syystä tai toisesta se on hyppinyt ulos toiseksi tai kolmanneksi viimeisestä välistä. Niinpä nyt on tehty hurjasti keppejä etupalkalla. Pienenä ongelmana yksin treenatessa on se, että Nano menee lelulle joka tapauksessa, teki se oikein tai ei. Ja välillä edessä näkyvä lelu on niin suuri houkutin, että se suorastaan vetää pikkukoiran ulos kepeiltä ja suoraan lelulle. Onneksi minulla oli pari kertaa avustaja joka palkkasi koiran keppien päässä ja yksin ollessa heitin itse lelun eteen keppien jälkeen. Toivottavasti tämä tehokuuri tuottaa tuloksia ja pikkukoira saisi keppivarmuutta. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, sillä virheitä ei ole viime treeneissä tullut.<br />
<br />
Jouluaaton kunniaksi myös muori ja setämies saivat aksata. Niiden raihnaiset jalat huomioitiin treenissä siten, että ne tekivät putkea ja neljää hyppyä ilman rimoja. Jekku tosin suoritti itsenäisesti myös puomia, koska se on sen mielestä hurjan kiva este josta saa aina namia. Molemmat olivat ihan into piukkana: Hippu oma raivostuttava räksyttävä itsensä ja Jekku valtavan pätevä. Sami joka ei ole nähnyt Jekkua tekemässä mitään pitkään aikaan... varmasti lähemmäs vuoteen.... oli ihan ihmeissään, kun setä palkkasi itseään narulelulla sitä heitellen. Ei ollut ahdistusta tai kipuja, vaan koira silmin nähden nautti puuhaamisesta. Itselläkin oli hymy herkässä (ja toisaalta tippa linssissä) ihan vaan sen koiran innon katsomisesta. Sen pyhän lupauksen tein itselleni, että yritän jatkossa säännöllisesti leikittää noita esteilläkin. Vaikka ne ovat vanhoja ja niillä on kaikenlaisia kremppoja, ne kaipaavat omia tähtihetkiään. Minun vanhukseni! Kyllä ne vaan ovat rakkaita!<br />
<br />
Joulu on koirille oikeaa houkutusten aikaa. Leivotaan, suklaata on joka paikassa, ihania paketteja revittäviksi jne. Meidän laumastamme etenkin Hippu on aiheuttanut jouluisin ylimääräistä ohjelmaa. 2006 se tekaisi jouluaattona kolme pentua. Olihan vähän erilainen joulu kun koko päivän päivysti synnytystä ja iltayöstä pentulaatikossa tuhisi kolme pentua. 2007 vierailtiin Hipun kanssa aattona päivystyksessä sen satutettua tassunsa. Se oli astunut todennäköisesti orapihlajan piikkiin ja haava oli tietysti tulehtunut ja sille nousi korkea kuume yhdessä päivässä. 2010 se vietti omia pikkujouluja viikkoa ennen joulua syömällä raakaa pullataikinaa ja saamalla alkoholimyrkytyksen. Siitä selvittiin päivällä tipassa elukka-asemalla. Tänä vuonna sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin kun Hippu yhtäkkiä Tapaninpäivänä olikin kolmijalkainen ja selvästi tuskainen eikä kävellyt yhtään mihinkään, makasi vain paikoillaan. Annoin sille kipulääkettä ja soitin jo päivystykseenkin. Vieläkään en tiedä mikä sillä oli vikana, mutta parin päivän ontumisen jälkeen se oli jo ihan kunnossa. Mitähän kivaa sille ensi vuonna sattuu?<br />
<br />
Uusi vuosi aloitettiin juhlimalla Oilin ja Zipun toko-menestystä PM-kisoissa marraskuussa. Sain mahdollisuuden olla välillä auttavana osapuolena ja leipoa Oilin juhliin tarjottavia. Apuna leipomisessa häärivät tietysti myös apukokit Saga ja Nano. Kiitos ihanista juhlista Oili ja Pete, niissä oli niin mahtavan lämmin tunnelma!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaouxNJe6QoLkBaukSf8SlV48OqJlFPm6Xs8gqeQuL4rpwCU3Af6KIKK1MuzCLtnZwIZXTATQUnBSw91n1Naz2SeyJyX2xMPQpXKKiy1mJj4c_pZgKhC7Zb4xju1wOk6kt9wy7Nu1cPoY/s1600/CAM02742.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaouxNJe6QoLkBaukSf8SlV48OqJlFPm6Xs8gqeQuL4rpwCU3Af6KIKK1MuzCLtnZwIZXTATQUnBSw91n1Naz2SeyJyX2xMPQpXKKiy1mJj4c_pZgKhC7Zb4xju1wOk6kt9wy7Nu1cPoY/s320/CAM02742.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcsVpWshCGQVQQjK5AI3mrAeh4IZ8QSZ0GacSfYvEml2Yyd0sNI1wMasHYoPn71s8GXIjABmV_n6llGOCgk8Aj4-3BK93hUM2UZ4Q2qxikwr6HWarznYHxYBWC-VIYq95iuAnz_QLQqlU/s1600/CAM02750.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcsVpWshCGQVQQjK5AI3mrAeh4IZ8QSZ0GacSfYvEml2Yyd0sNI1wMasHYoPn71s8GXIjABmV_n6llGOCgk8Aj4-3BK93hUM2UZ4Q2qxikwr6HWarznYHxYBWC-VIYq95iuAnz_QLQqlU/s320/CAM02750.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAKAeVwh-B9JSY02g9jqjYnS2_n6lNtb_KVSvNfhREiu8ytNeZicKNX0RP_7tpemnhq71oFtLaHXzpxluaKXAdYaK3fQrpBIrXx4BBSo8RckCHNKwFcdh6-Zde1KuMrzJexQGK3dCF8nU/s1600/CAM02745.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAKAeVwh-B9JSY02g9jqjYnS2_n6lNtb_KVSvNfhREiu8ytNeZicKNX0RP_7tpemnhq71oFtLaHXzpxluaKXAdYaK3fQrpBIrXx4BBSo8RckCHNKwFcdh6-Zde1KuMrzJexQGK3dCF8nU/s320/CAM02745.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
Näin uuden vuoden alussa olen koettanut taas tehdä päätöksiä... en mitään uuden vuoden lupauksia, mutta yrittänyt asettaa suuntaa kompassiini, luoda suunnitelmia keväälle. Ennen joulua vain lilluin eteenpäin virran mukana. En ottanut elämästäni otetta vaan annoin sen viedä mennessään. En ehkä miettinyt kaikkia asioita ihan loppuun asti, vaan tartuin hetkeen. Se ei missään nimessä ole minulle tyypillistä. Varmoista lähteistä saatujen lausuntojen mukaan minä olen ykkösluokan pilkunviilaaja ja nipottaja, joten tuo elämän jäsentymättömyys aiheuttaa minulle suoranaista tuskaa. Nyt olen taas miettinyt mitä haluan, mihin pystyn ja mikä on minulle tärkeää. Olisi ihanaa aloittaa uusi vuosi uudelta pohjalta ja edetä suunnitelmallisesti kohti tavoitteitaan. Tällaisia tavoitteita voin asettaa harrastuksiin ja työhön, mutta myös yksityiselämään. Lähinnä omalle päälleni. Olen käynyt paljon keskusteluja siitä millaisena nykyään näen elämän ja ihmisten väliset suhteet. Kiitos etenkin Maurille ja Sari-Liisalle loistavista keskusteluista. Olette antaneet paitsi tukea ajatuksilleni, myös uutta ajateltavaa... erilaisia näkemyksiä. Ja tietysti suurkiitos niin Oilille kuin Päivillekin kuuntelusta ja henkisestä tuesta!<br />
<br />
Ja tästä tulikin mieleeni: olen kauhuissani kuunnellut muutamaa ystävää, jotka ovat kertoneet eroni innoittaneen heitä miettimään samaa. Minä kuulemma olen nyt niin iloinen, niin tyytyväinen. Minulla on vapaina viikonloppuina (lasten ollessa Samilla) mahdollisuus asioihin, jotka perheenäidille ovat haastavampia järjestää. jne. jne. Älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö: Ei eroaminen ole mikään tavoiteltava asia, vaikka minä siitä näyttäisin hyötyneen ja myöntäisin julkisestikin näkeväni paljon hyviä seurauksia erosta. En missään nimessä halua olla esimerkkinä tuossa asiassa! On tämä emotionaalisesti kuitenkin aika rankka juttu, etenkin kun on nuo lapset. Yrittäkää loppuun asti ja miettikää rauhassa. Ei se ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolen...erilaista ehkä, muttei välttämättä parempaa.<br />
<br />
<span style="background-color: white;"><span style="font-family: Arial, Tahoma, Verdana; font-size: 13px; line-height: 18px;">Koskaan ei ole liian vanha asettaakseen </span><br style="font-family: Arial, Tahoma, Verdana; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span style="font-family: Arial, Tahoma, Verdana; font-size: 13px; line-height: 18px;">uutta päämäärää tai löytääkseen uuden </span><br style="font-family: Arial, Tahoma, Verdana; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span style="font-family: Arial, Tahoma, Verdana; font-size: 13px; line-height: 18px;">unelman.</span></span>Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-17728515893408931882013-12-24T02:58:00.002+02:002013-12-24T02:58:48.140+02:00Mielenrauhaa... joulun aikaa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
</div>
<br />
Viikko sitten lapset olivat periaatteessa Samilla, mutta minä lainasin heitä lauantaina, jotta pääsimme Helsinkiin Hannalle ja Mikolle. Lapset eivät ole nähneet heitä pitkään aikaan ja joulumuistamiset saatiin vaihdettua. Höpötystä, kikatusta ja höpsöjä juttuja. Hyvä päivä siis.<br />
<br />
Sunnuntaina tarkoitukseni oli ottaa rennosti siivoillen, lukien ja parhaasta mahdollisesta seurasta (omastani) nautiskellen.Vaan toisin kävi. Oili haastoi minut heille syömään ja höpöttämään. Ensin kävimme vielä Satun ja Katjan kanssa neljän pekkaan Hollolassa Pioni ja Piironki-nimisessä lahja- ja sisustustavaramyymälässä. Aivan ihanaa, epäkäytännöllistä ja kaunista tavaraa täynnä tuo paikka. Ihailimme kilpaa erilaisia tavaroita, mutta aivan kritiikittömästi emme kyllä tavarapaljouteen suhtautuneet. Oman mausteensa isommalla porukalla liikkumiseen antaa sekin, että kaikilla on omanlaisensa maku: joku keskittyy pelkistettyyn värimaailmana musta, valkoinen ja harmaa, toinen on romantikko joka tykkää kaikesta pikkusälästä.<br />
<br />
En tiedä onko minusta tullut vanha, inhorealistinen vai vain äärimmäisen käytännöllinen, mutta en enää nykyään ole niin ihastunut tavarantäyteiisiin sisustuksiin. Ovathan ne kauniita, ja katselen niitä mielelläni, mutta itselle en enää sellaista ottaisi. Ensimmäinen ajatukseni on, millä sellaisen tavarapaljouden pitää pölyttömänä. Koska en todellakaan ole mikään himosiivooja, en myöskään järjestä elämääni turhan hankalaksi ihan tarkoituksella täyttämällä kotiani kaikenmaailman ihanilla härpäkkeillä. Alla kuitenkin muutama kuva Pionin ja Piirongin ihanuuksista. ( lainattu paikan kotisivuilta ) Kannattaa käydä katsastamassa paikka... ainakin siellä voi käydä kahvilla ja herkuttella ihanilla leivonnaisilla, jos ei mitään ostaisikaan. Lisätietoja paikasta löytyy osoitteesta <a href="http://www.kinnarintila.fi/pioni-ja-piironki/">http://www.kinnarintila.fi/pioni-ja-piironki/</a><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://www.kinnarintila.fi/files/cache/b48649ec9da2b1f9596e734be3ebe4a5.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="20121030_220222.jpg" border="0" height="400" src="http://www.kinnarintila.fi/files/cache/b48649ec9da2b1f9596e734be3ebe4a5.jpg" width="298" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<img alt="20121030_220914.jpg" height="300" src="http://www.kinnarintila.fi/files/cache/aca4c1741d62098cd16d7d722a7baa8b.jpg" width="400" /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Viimeinen työviikko oli mukava ja leppoisa. Paljon naurua ja höpsöjä juttuja työkavereiden ja oppilaiden kanssa. Yhdet kuutosluokkalaiset olivat viikolla kysyneet opettajaltaan kuka minä olen, ja kuultuaan nimeni, kysyneet olenko sukua Samille... ehkä hänen tyttärensä. Kylläpä minä nykyään näytänkin nuorelta... tai Sami kamalan vanhalta! :) Olen tosin nauranut itsellenikin moneen otteeseen. Minulla on jotenkin kamala tarve ärsyttää ihmisiä... tuulettaa kaavoihinsa kangistuneita. Ero on saanut minut löytämään taas sen saman tytön joka vuosituhannen vaihteessa vähät välitti muitten mielipiteistä ja uskalsi mitä vain. Sen jota suvaitsemattomuus ja toisten epäreilu kohtelu ärsyttivät suunnattomasti. Se hippitytön, jonka luulin jo kadottaneeni jonnekin aikuisten maailmaan. Ja voi että nautin siitä! Kyllä se tyttö oli kuoren alla olemassa koko ajana. Se pukeutui epäsovinnaisesti töissä ja sai vanhat tantat nikottelemaan. Mutta nyt se tyttö on taas herännyt henkiin oikein kunnolla. Nyt minua harmittaa että myin kirpparilla ihanat pinkit lappuhaalarini, ne joissa oli pikkumyyn kuva. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Joka tapauksessa minua ottaa tällä hetkellä päähän se, miten ihmiset olettavat eronneen nuorehkon naisen käyttäytyvän. Tokihan minä metsästän kaikki miehiä. Tokihan minä olen surun murtama, Tokihan minun pitää käyttäytyä hiljaa ja rauhallisesti, tai olen jotenkin huono nainen. Huoh! Miltähän planeetalta nuo 50+ työkaverit oikein ovat. Mitä ihmeen sosiaalitanttoja ja moraalinvartijoita ne luulevat olevansa. Yritin kovasti saada juoruja aikaan kun vein synttäreiden kunniaksi leivoksia töihin. Olisin halunnut sanoa että toin niitä siksi että olen raskaana. Siinäpä olisi ollut tantoille juoruttavaa. Jos minusta kerran täytyy juoruta, niin juorutkoon sitten kunnolla. Jos jotain tekee, se täytyy tehdä kunnolla! Ettäs tiedätte! Tosin nyt aamukahviporukassamme liikkuu vitsi, jonka mukaan odotan poikaa joka saa nimeksi Aleksanteri ja jonka isä on pappi. Repikää siitä sitten huumoria... minua se ainakin jaksaa naurattaa!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Viikolla treenasin aksaa muutaman kerran, ihan onnistuneesti. Lähinnä puomia ja keppejä. Puomilla totesin jälleen kerran, että nami saa Nanon niin jumiin ettei se pysty ajattelemaan muuta. Sain sen juoksemaan putkia ympäri ja sinkoilemaan pitkin seiniä laittamalla kontaktille namin. Ei siis kovin usein nameja sinne. Kepit sujuivat nyt paremmin loppuun asti kuin viime aikoina muuten. Sen sijaan sisäänmenoissa on yhä työtä. Pikkukoira tarvitsee niin julmetun paljon tilaa hakeakseen sisään oikein. Sitä ei todellakan käydä hakemassa ekasta välistä vaan jäädään riittävän kauas ihan suosiolla. Vaikka treenit olivat kivoja ja sain muistuteltua juuri oikeista asioista ja sain hyviä toistoja, ne tuntuivat kuitenkin toisarvoisilta. Jouluvalmistelut olivat kuumimmillaan. Kuten jo joskus aiemmin kirjoitin... tai ainakin ajattelin, otan tänä vuonna takaisin viime vuoden onnettoman joulun... teen asiat omalla tavallani... käytän niihin rauhassa aikaa. Koska rahatilanteeni on mikä on, en voinut hankkia kalliita lahjoja kenellekään, vaan tyydyin tekemään joulumuistamisia itse. Sukulaisille matkasi monta itse tuunattua kalenteria, ystäville leivonnaisia ja tarhan ja koulun tädeille sekä lasten kummeille lasten koristelemaa posliinia. Itselleni tärkeimpiä ovat aina olleet lahjat joihin liittyy tunnetta ja merkitystä. Minulla on säilössä oppilaiden itse tuunaamia lahjoja jo kymmenen vuoden takaa. Toivottavasti myös meidän muistamisemme ilahduttaa ihmisiä yhtä paljon kuin minua niiden tekeminen ja antaminen. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Eilen meillä ravasi ystäviä ja sukulaisia yhtenä virtana. Se oli mukavaa. Kynttilät paloivat joka puolella, joululaulut soivat ja kahvittelin kolmeen kertaan eri kokoonpanoilla. Joulu on jotenkin niin ihanaa aikaa. Kuinka sitä voikaan ihminen saada nautintoa ihan vaan siitä että paketoi lahjoja? Siitä miten kauniilta paketit näyttävät: omat tai toisten paketoimat. Ihan täydellinen päivä eilinenkään ei todella ollut. Ei oikein tiennyt itkeä vai nauraa kun auto ei käynnistynytkään iltalenkin jälkeen vaan tarvittiin lisää virtaa akkuun. Myös uusi ja odotettu perheenjäsenemme astianpesukone, on osoittautunut paljon hankalammaksi tyypiksi kuin etukäteen oletin. En millään jaksaisi taistella tuollaisten laitteiden kanssa turhan takia. Ja toisaalta auton akku ja pesukoneen poistoputki ovat aika vähäisiä asioita monen muun taakkaan verrattuna. Hyvin on minullakin asiat jos nuo ovat suurimpia murheitani. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Perinteisen joulun ystävä. Minun jouluni on aika kaavoihin kangistunut peruspalikoiltaan. Voin hyvin kokeilla joulupöydässä uusia ruokia, voin viettää jouluni missä vain. Tärkeintä minulle olisi viettää joulua rakkaiden kanssa yhdessä. Lapsena pääsin nauttimaan mummolan jouluista sekä äitini että isäni lapsuudenkodeissa ja siellä olivat paikalla serkut ja ohjelmaan kuului hautausmaalla ja aattohartaudessa käynti, pelailu ja puhdas yhdessäolemisen ilo. Tänä vuonna lastani Lottaa ahdistaa se, että jouluna "meille ei tule ketään". Olen siis saanut jo häneen tartutettua jouluperinteitäni. Ihanaa. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Koskabudjettini on todellakin tänä vuonna erittäin minimaalinen, olen miettinyt rahan käyttöä ihan eri tavoin. Ja kauhistunut sitä tavaramäärää jota itsekin on aiemmin jouluksi hommannut (ja moni hommaa tänäkin vuonna). Ruuat meillä tehdään jouluna (kuten arjessakin) itse. Einekset eivät vaan ole minun juttuni. Joulukukkiin palaa pitkä penni, jos on millä mällätä. Pieninkin jouluasetelma maksaa 6-7€ ja isosta ja komeasta saa helposti maksaa 20-30 euroa. Ja mitä tekee minun kaltaiseni pihi ihminen? Ostaa tarjouksesta neljä hyasinttia ja tuunaa niistä nätteihin ruukkuihin vanhojen koristeiden avulla omat asetelmat. Komea monilatvainen joulutähti tuli lahjana, ja nyt kukkia riittää joka huoneeseen. Lahjat tein siis tänä vuonna pääosin itse. Leipoa ja askarella minä osaan ja tykkään, joten miksi en hyödyntäisi sitä. Sitä paitsi syötävät lahjat ovat niin käteviä. Joku päivittteli tekemisen vaivaa, mutta kun se on minusta suorastaan hauskaa ja rentouttavaa. Väkerrän koristeita pipareihin ihan ilokseni ja koen tyyneyttä ja rauhaa sitä tehdessäni. Vain lapsille on tavaralahjoja. Suurin osa sukulaisilta, minulta vähän ja niistäkin pääosa käytettyjä. Joku aamu töihin mennessä kuuntelin eadiosta hyvää keskustelua siitä, voiko lahja olla kierrätettyä tavaraa. Monelle se tuntui olevan ihan nou nou. Minä en ymmärrä miksi. Jos saan lapselle viisi lukemattoman näköistä kirjaa kahteen euroon kirpparilta, niin miksi maksaisin niistä 50 euroa kaupassa? Miksi lasten lahjojen pitäisi olla muovia, tehty Kiinassa ja maksaa törkeän paljon? Pysähtykääpä miettimään asiaa hyvät ihmiset!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Koska kuva korvaa tuhat sanaa, alla vielä kuvakavalkadi viimeisen viikon projekteistani... jouluvalmisteluistani.Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: HYVÄÄ ja TUNNELMALLISTA JOULUA!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Älkää unohtako kertoa rakkaillenne miten paljon heitä rakastatte!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-JYB_wbN70u0dHWKPWB_10Z4PdRM7O-0I-v4DCuesARcWZnkjGK_x0NMP3TWMrUncVLJJ0fblS2DeAQrHc0CAmwe2wag85fz8Cxg1CJ8VenLWE0acc0Z8kcDHOS08wIKZ3N8LBoIv2Zc/s1600/CAM02617-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-JYB_wbN70u0dHWKPWB_10Z4PdRM7O-0I-v4DCuesARcWZnkjGK_x0NMP3TWMrUncVLJJ0fblS2DeAQrHc0CAmwe2wag85fz8Cxg1CJ8VenLWE0acc0Z8kcDHOS08wIKZ3N8LBoIv2Zc/s320/CAM02617-1.jpg" width="286" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHdcIAnaQSW6IRRa4p5CoS9qkjHkf2XbDhmj-91B2iLA0KenPoAgZLaKwHK-cw8skfCXbDhAIhfwlP_aQXs5rR68tyoKMDAb4h5tSsP9xaz_c0psFafctv8RtfYRKjP8chyi6cTb9Gmq4/s1600/CAM02601.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHdcIAnaQSW6IRRa4p5CoS9qkjHkf2XbDhmj-91B2iLA0KenPoAgZLaKwHK-cw8skfCXbDhAIhfwlP_aQXs5rR68tyoKMDAb4h5tSsP9xaz_c0psFafctv8RtfYRKjP8chyi6cTb9Gmq4/s320/CAM02601.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgD-D_KYh__OlLArOSHz6e-kPMo8IwrvrK7DBusWME56esbphsOlretrEUGflT4-T_PLDJ2ZQs6vx955WqJhgaTlSRGFKD09Xw_NH-NkoflgMMEZOAb-m29QRyOF70sV4BspL5E360p6p8/s1600/CAM02602-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgD-D_KYh__OlLArOSHz6e-kPMo8IwrvrK7DBusWME56esbphsOlretrEUGflT4-T_PLDJ2ZQs6vx955WqJhgaTlSRGFKD09Xw_NH-NkoflgMMEZOAb-m29QRyOF70sV4BspL5E360p6p8/s320/CAM02602-1.jpg" width="277" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvQAySmy3yIphXYTWnsnpzbfR3TRW9cKlT-AnOTrLjHaHmfVF5QpWnM8H3pcWNGN_WBaTNRqYaN1ZQrgXm9oVmUif5Qw0oE_HgyjNi9_ePTus2cd6KtzewnwAt5dJkf5S1dM5_-_k1QZY/s1600/CAM02612.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvQAySmy3yIphXYTWnsnpzbfR3TRW9cKlT-AnOTrLjHaHmfVF5QpWnM8H3pcWNGN_WBaTNRqYaN1ZQrgXm9oVmUif5Qw0oE_HgyjNi9_ePTus2cd6KtzewnwAt5dJkf5S1dM5_-_k1QZY/s320/CAM02612.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjP0QNnOK8r2AlhsM8P11lE6O0Vj26Uvntdim0xeKc6zSlgqy3X4qBEaK4HDgamJB-JrKhYlwhx1PustLfdao46nC5DO401xQXHOlUWbNPoVWHaNhm1trXK9WS6ogJ448j8jNTClUxlOjw/s1600/CAM02639-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="299" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjP0QNnOK8r2AlhsM8P11lE6O0Vj26Uvntdim0xeKc6zSlgqy3X4qBEaK4HDgamJB-JrKhYlwhx1PustLfdao46nC5DO401xQXHOlUWbNPoVWHaNhm1trXK9WS6ogJ448j8jNTClUxlOjw/s320/CAM02639-1.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiTmAIiioUWTwpefGMxH31OZMnIuOPxzqJZJLRDlidYYnx_Px3_ybKAO7LDSGT-dUqMsFNt60MM9WA0NTIb3lVEMEOBlq0lJ2PNtWm23uFJhYAXa6ldljqp04AcPrX5mKnrno5ZwaZrIHE/s1600/CAM02650.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiTmAIiioUWTwpefGMxH31OZMnIuOPxzqJZJLRDlidYYnx_Px3_ybKAO7LDSGT-dUqMsFNt60MM9WA0NTIb3lVEMEOBlq0lJ2PNtWm23uFJhYAXa6ldljqp04AcPrX5mKnrno5ZwaZrIHE/s320/CAM02650.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwAQYu8bbu1uH-29CyTe-uaZLIZ05zLERWrG6WtuJ7g5iPTup_Val2hmSjZE0UUCvYR3MCv0xtPiiR8OK5GLtNVptxPoY7cYxJl2MaEF8yEtIVGnmwpqvWm6z_G7wCq-aKnk74pMjAUE4/s1600/CAM02643.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwAQYu8bbu1uH-29CyTe-uaZLIZ05zLERWrG6WtuJ7g5iPTup_Val2hmSjZE0UUCvYR3MCv0xtPiiR8OK5GLtNVptxPoY7cYxJl2MaEF8yEtIVGnmwpqvWm6z_G7wCq-aKnk74pMjAUE4/s320/CAM02643.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzD0ijLf8a5g-imZKeUd00zjixkO8VANztf8dKj1tKFvtS5NfpA3jrMfQ-fHR_xvtWllAfDPAwALzYHblei0u_NuvfnWBZzJvu1lnu9aLW1K9VVlztDroSN3UdTBigwtzdGakZtKXxYc8/s1600/CAM02653.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzD0ijLf8a5g-imZKeUd00zjixkO8VANztf8dKj1tKFvtS5NfpA3jrMfQ-fHR_xvtWllAfDPAwALzYHblei0u_NuvfnWBZzJvu1lnu9aLW1K9VVlztDroSN3UdTBigwtzdGakZtKXxYc8/s320/CAM02653.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_BRYc5fNgug11sYLPY2RfD8dyfa9OT0bFNR-I_8Rc_Z3CKHhgeBm_aI34F_G0bQOZ_kx3iwmuSDjWtOl_NFqqbirOVTmAmWqjy94aw6K6Rb9v2vZeEhlhbjsG3OjSz3BPGOkXFBzgYXk/s1600/CAM02657.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_BRYc5fNgug11sYLPY2RfD8dyfa9OT0bFNR-I_8Rc_Z3CKHhgeBm_aI34F_G0bQOZ_kx3iwmuSDjWtOl_NFqqbirOVTmAmWqjy94aw6K6Rb9v2vZeEhlhbjsG3OjSz3BPGOkXFBzgYXk/s320/CAM02657.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="background-color: white;"><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Kahta vain joululahjaa </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Kahta vain mä toivoisin</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Vain pientä hetken hengähdystä</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">ja mielenrauhaa tietenkin</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Mä toivon vain, vain joulun taikaa</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">et sydän ois </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">ees hetken aikaa huoleton</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">ja joulu tois </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">tuon hetken toivon</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Jos myötä tuon yötuulen laulan</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">maailmaan sekavaan</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Miksi toivoisin mä kultaa, lisää turhaa rihkamaa</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Toisko nuo tuon levon hetken </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">armahduksen kaltaisen</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Mä toivon vain, vain joulun taikaa</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">et sydän ois </em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">ees hetken aikaa huoleton</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Ja joulu tois tuon hetken toivon</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Jos myötä tuon yötuulen laulan</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen</em><br style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;" /><em style="font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 15.671875px; margin: 0px; padding: 0px; text-align: left;">maailmaan sekavaan</em></span></div>
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-9960704219486206642013-12-14T11:11:00.002+02:002013-12-14T11:11:56.610+02:00Raskasta joulua! Tästä blogista alkaa tulla minulle henkireikä. Blogin ollessa pitkällä tauollaan olen kirjoittanut asioita muistiin muuten, päiväkirjamaisesti. Nyt totesin että olen jo sen verran tasapainossa itseni kanssa, että voin kirjoittaa julkisestikin ajatuksiani. Jos tarkoitus oli alkujaan kirjoittaa ajatuksia ja muistiinpanoja treenaamisesta, on painotus muuttunut enemmän yleiseksi löpinäksi. Ihan muusta kuin koirista.<br />
<br />
Maanantaina kävin erään sortin kauneimmissa joululauluissa. Olin nimittäin Sibeliustalossa kuuntelemassa Raskasta joulua- konserttia. Olen aina ollut joustava musiikkimakuni suhteen, ja painotus on varsinkin nuorempana ollut juuri tuohon raskaaseen suuntaan joten sehän sopi minulle kuin nenä päähän. En voinut estää hymyn leviämistä naamalle kun homma räjähti koko voimaansa biisin alettua ensin rauhallisesti. Ei ollut Ilja Jalkasen Tonttu sellainen rauhaisa harmaahapsi kuin olemme tottuneet. Se oli mahtava! :)<br />
<br />
Ilta kuitenkin herätti ajatuksia: toisten mielestä kukaan täysijärkinen ei kuuntele tuollaista. Toisten mielestä se on joululaulujen raiskaamista. (hei, eihän perinteistä voi poiketa sointuakaan) Ahdasmielisimmät pitävät rienauksena sitä että pitkätukkaiset metallimiehet laulavat Jumalasta. Mutta hei, voiko se yläkerran heppu oikeasti olla niin kaavoihinsa kangistunut ettei ymmärrä eri tavoin esitettyä ylistystä. Eikö tiettyä muotoa tärkeämpää ole sanoma. Kukin julistakoon tavallaan. Aivan mahtava fiilis kun salillinen väkeä laulaa ilouutista tai Varpusta Jouluaamuna Marco Hietalan luotsaamana. (Vaikka inhoankin Ilouutista biisinä). Menen varmasti lasten kanssa myös perinteisiin kauneimpiin joululauluihin, mutta tämä oli sellaista sielun sinfoniaa, että olin yhtä hymyä koko illan ja vielä seuraavana päivänä töissäkin. Kai meillä suomalaisilla on jokin sisäänrakennettu mekanismi melankoliaan ja synkkyyteen. Ja kai se on ihan luonnollista, kun miettii mikä kylmä ja pimeä maa tämä on. Tässä samalla syntyi päätös lähteä kuuntelemaan Amorphista Savonlinnan oopperajuhlille ensi kesänä. Mikä miljöö, mikä musiikki.... sitä odotellessa. <br />
<br />
Maanantaina ehdimme myös käydä Lotta-neidin kanssa metsässä kävelemässä ja tekemässä hallissa pikkutreenin. Lotta oli niin tärkeänä kun sai tehdä Jekun kanssa putkea ja keppejä. Jekku nyt on tuommoinen idioottivarma koira joka sopii tosi hyvin lapsen harjoituskaveriksi. Sen kanssa vaan ei oikein voi tehdä mitään isompia hyppyjä tai tiukkoja käännöksiä ettei sille satu mitään, mutta suoraa pätkää se tekee oikein mielellään. Lotan kanssa kävimme keskustelua siitä mitä ollaan tekemässä : " älä kulta juokse niin kovaa päin sitä putkea vaan sano sille koiralle käsky ja anna sen mennä edellä. Ethän sinä sinne putkeen ole menossa vaan se koira. " ja "Sinun pitää kertoa sille että mennään kepeille jo ennen kuin se tulee ulos tuolta putkesta". Hurjasti on Lottakin kehittynt siitä kun keväällä viimeksi kokeilimme yhdessä aksaa. Nano teki puomia ja keppejä. Lotta palkkasi.<br />
<br />
Tiistaina kävin treenaamassa Katin ja Miinan kanssa. Saimme tällaisen radanpätkän rallatettavaksi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXYoi2IeS0z24bQE0RdqmSC4_kzbCMGAAPIvtW1b_wECDIe0I20CkDzgjozXK8yLGPYwy0zDpRHcbDAQ9pwzi1nGfMPYjb3os7y9M3jDRu3Hw2M-SRlq8pTDmdsH8ryCZLwocK3fp5NVg/s1600/reenivaa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="310" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXYoi2IeS0z24bQE0RdqmSC4_kzbCMGAAPIvtW1b_wECDIe0I20CkDzgjozXK8yLGPYwy0zDpRHcbDAQ9pwzi1nGfMPYjb3os7y9M3jDRu3Hw2M-SRlq8pTDmdsH8ryCZLwocK3fp5NVg/s400/reenivaa.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Nano oli oma sähäkkä itsensä ja ensimmäisen kerran se karkasi käsistä putkeen nro seitsemän kun olisi pitänyt hypätä kutonen takaa. Minä taisin olla hypyn edessä ja huiskaisin sen kädellä putkeen. Muuten selvittiin lähinnä rytmitys/hienosäätö muutoksilla. Ennen keppejä kokeilin sekä heittää sen edestäni kepeille ja leikata sitten sen toiselle puolelle, että tehdä sokkarin hypyn 11 jälkeen. Ekalla kerralla en uskaltanut lähteä eteenpäin ja tehdä puolen vaihtoa sokkarissa, joten koira tuli jaloille, mutta kyllä se siitä kunhan otti ajatukset mukaan toimintaan. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Toisessa pätkässä tein 1,2,3,4, 17 ja puomi, jotta sain puomin kontaktia treenattua. Tarkoitukseni oli kyllä tehdä vain1,4 ja 17, mutta kun huitaisin Nanon puolihuolimattomasti ekalle hypylle se "tiesi" kyllä itsekin mitä siltä odotettiin ja rallasi samantien renkaan ja putkenkin. Ekalla kerralla jäin suu auki nauramaan sille. On se niin mainio pieni otus. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Loppulenkillä se nautti häntä kippuralla Särön kanssa häsäämisestä. Pikkukoira oli kuvainnollisesti suu auki, kun Särö heittäytyi sen edessä maahan ja se sai laittaa tassunsa Särön niskaan. Eihän kukaan oikeasti koskaan eikä milloinkaan alistu sille. Se on aina ollut se pahnanpohjimmainen jota muut ovat kurmuuttaneet. Tällä lenkillä ei tarvinnut olla kovin huolissaan 'Nanon katoamisesta, niin tohkeissaan se juoksi ja rähisi Särön (ja Miinan) kanssa. Jekku ei nähnyt mitään eikä ketään ja kakarat jättivätkin sen ihan rauhaan. Vanhat rouvat Hippu ja Sussu tulivat omaan tahtiinsa takajoukoissa. Tuhannet kiitokset Katille niin treeni- kuin lenkkiseurastakin. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Keskiviikkona olin taas onnistunut triplabuukkaamaan itseni. Kuinka sitä voikin olla niin että joinain iltoina saa juosta tukka putkella paikasta toiseen ja toisina iltoina ohjelmaa ei saa järjestettyä vaikka kuinka yrittäisi. Keskiviikkona aloitin kello viisi täyttämällä kirpparipöytää, kello kuusi Sagan joulujuhla ja puoli seitsemältä meidän Lotan kanssa piti olla Upilassa Kennelkerhon pikkujouluissa. Sieltä kyllä myöhästyimme vartin. Kiitos kaikille seurasta noilla välietapeilla. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Viikon kruunasi Jekun silmätulehdus (taas). Perjantaina työpäivän jälkeen kiirehdin hakemaan sille silmätipat ja Nano sai samalla rokotukset, jotka olivat menossa vanhaksi... yhm... kahden päivän päästä. Vaikka olen tähän asti vannonut elukka-aseman nimiin, alan minäkin nyt luistaa muualle. Juha saa edelleen olla koirieni hovilääkäri silmien suhteen, mutta nämä peruskuviot on niiin paljon vaivattomampaa ja halvempaa hoitaa kaupungin eläinlääkärillä, että sinne minun rahani jatkossa valuvat. Jekulta kuunneltiin sydäntäkin tosi tarkasti ihan vaan tsekkauksen vuoksi kun kerroin, että siltä löytyi pieni sivuääni jo toissakesänä sen lähetyessä yhdeksättä synttäriään. Kuulemma ei ole paha ääni. Kuuluu vaan tietyssä kohdassa eikä ole voimakas. Hyvä kuulla. Nano puolestaan oli oma maailman lunkein itsensä. Se ei piitannut rokotuksista mitään ja häsäsi kaikessa rauhassa ympäriinsä. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=2s_QgMCW9ks">maistiaisia maanantain lauleloista</a></div>
Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-17643732260656795782013-12-08T17:08:00.000+02:002013-12-08T17:08:00.955+02:00Tulkoon joulu... ja joulu tuli!<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Joulukuu on alkanut...ja samalla on virallisesti lupa nauttia joulukynttilöistä, koristeista ja laulaa joululauluja. Täytyy myöntää, että otin kyllä varaslähdön jo pari viikkoa sitten, mutta ei kerrota kenellekään! Nyt on joulukalenterit korkattu, huushollia siivottu koristeita varten ja tunnelma ihanan hämyinen kynttilöiden loisteessa. Myös tokotreenit siirtyivät joulutunnelmiin...</span><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqNASZUpFHTF3GMC1ZFuw7x3yjLfMRUwR8Fhok8v_5MgmXSJc1V64na0-z0jmN-BdU7zSwHlJHqFvveOUVQZ6tKlkXmiSNcmiOyPPXhEgqxvZ0iq6m4pKpNAIN8aQsppNTudWr1uelDYg/s1600/CAM02502.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqNASZUpFHTF3GMC1ZFuw7x3yjLfMRUwR8Fhok8v_5MgmXSJc1V64na0-z0jmN-BdU7zSwHlJHqFvveOUVQZ6tKlkXmiSNcmiOyPPXhEgqxvZ0iq6m4pKpNAIN8aQsppNTudWr1uelDYg/s320/CAM02502.jpg" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Olen siis treenannut Nanon kanssa tunnaripalikan ottoa suuhun. Sillä kun on tapana ottaa se löysästi jommasta kummasta päästä kiinni. Ja kun palikka roikkua lerputtaa suupielestä, on vaikea juosta takaisin ja pahimmassa tapauksessa se tippuukin, kuten viime kesän SM-kisoissa. Nyt on tavoitteena saada Nano ajattelemaan miten kapula kuuluu olla suussa. </span><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi96AWmSCQp6Asx-IKGblbqx8qF8FRmYWLQxXAwNwJW0JEBCv61okE0wY3rLp229QYOzdJSp2aC2F5blR1_IwaZtm8n01aIhvfUkCd9fE8EqCjT_kYztUef17np4IXL_2HrEt6IFFuRw6w/s1600/CAM02444.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi96AWmSCQp6Asx-IKGblbqx8qF8FRmYWLQxXAwNwJW0JEBCv61okE0wY3rLp229QYOzdJSp2aC2F5blR1_IwaZtm8n01aIhvfUkCd9fE8EqCjT_kYztUef17np4IXL_2HrEt6IFFuRw6w/s320/CAM02444.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Treenivälineet toisessa käyttötarkoituksessaan.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Viime viikko oli järkyttävä... mutta kivalla tavalla. Oli useammatkin pikkujoulut ja illat venyivät pitkiksi, yöunet jäivät lyhyiksi. On ratkiriemukasta herätä klo 6 herätyskellon pirinään kun on nukkunut kolme ja puoli tuntia. Onneksi lapset olivat viikonloppuna Samilla ja sain nukkua lauantain aika lailla kokonaan. Heräsin vasta puolilta päivin (pääsin toki nukkumaankin vasta vähän ennen viittä) ja iltapäivällä reippailin tasan sen verran, että koirat tuli lenkitettyä ja kaupassa käytyä, ja sitten takaisin sänkyyn. Kyllä teki terää. Aikaa ilman minkäänlaista aikataulua. Sunnuntaina sitten ryhdistaydyin oikein kunnolla ja siivosin ja touhusin neljän pesukoneellisen verran, vein peitot ja tyynyt pihalle, purin sohvatyynyt ja imuroin sängyt, laittoista ja pölyjen pyyhkimisistä puhumattakaan. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Olisi niin monta aihetta joista kirjoittaa. Voisin avautua rivitolkulla koulumaailman epäkohdista ja säästöistä. Mieleni tekisi kirjoittaa ajatuksia toisten huomioimisesta ja treenaamassakin olen käynyt..Josko tähän nyt vihdoin liittäisi pätkän agilityakin. Edelleen agility on minulle eräänlainen terapiakeino, hartauden harrastamista, jonka jälkeen sielu on taas tasapainossa. Videolla olevan treeninkin aloitin vihaisena ja kaikinpuolin kireänä. Treenin jälkeen naamalla oli hymy ja olemus rento. Eiväthän treenit aina ole täysin onnistuneet tai kaikki onnistu niinkuin on suunniteltu, mutta mitä sitten. Jostakin olen löytänyt sen oikean asenteen treenaamiseen... se on puhdasta nautintoa...useimmiten. </span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dwlx5Jm8Jm9uE9vV2TcbhEFPOdoIT7gLAPHHuYnujHmwM5gGgsdhYsnNiI09i1kPmxuXY6Cg0vwylArgw6VYw' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe><br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Mistähän löytäisin sen oikean asenteen muillekin elämän osa-alueille? Välillä itseäkin hirvittää se, miten paljon vihaa olen onnistunut sisääni kasaamaan. Kyllä se sieltä vähitellen purkautuu, mutta tällä hetkellä se koettelee arvomaailmaani. Minä tiedän kuka olen ja mitä haluan. Olen ollut ylpeä pehmeistä arvoistani ja perinteiden kunnioittamisesta. Vaikka yhä haluan siirtää lapsilleni sen perheen ja kodin, perinteisten arvojen kunnioittamisen, sekä haluan keskustella heidän kanssaan maailman menosta ja toisten kanssa elämisen problematiikasta, en ehkä korosta enää niin paljon toisten huomioimista. Jotenkin päässäni kaikuu Erinin älä tule hyvä tyttö- laulu. "Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, tuhmat minne vaan" . Niinhän se vähän on. Minä olen kiltti ja kilttinä pysyn, mutta lapsilleni en suo samaa kohtaloa. He saavat olla kovempia, itsekkäämpiä. Heidän ylitseen ei kukaan kävele jos se minusta kiinni on. Tämä ajattelumaailman muutos ahdistaa minua melkoisesti. Sanokaa kukkahattutädiksi tai miksi vaan, mutta jos kaikki maailman ihmiset huomioisivat enemmän toisiaan, maailma olisi aika paljon parempi paikka. Sosialismi on loistava aate, harmi vaan että ihmiset eivät pysty ikinä toteuttamaan sitä. Ei, ihmiset onnistuvat sotkemaan kaiken hyvän. "Mutta kokonaan ei saa laittaa mustaa, ei ne mitkään hautajaiset ole!", totesi tokaluokkalaiseni itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien pukeutumisesta. Minä lainaisin tähän hätään Trio Niskalaukausta:</span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="verse" style="box-sizing: border-box; font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; line-height: 16px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Kun yhteinen maailma on</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Pelkkää mielikuvitusta</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Minä pukeudun surupukuun</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Ja surupuku on musta</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i><br /></i></span></div>
<br />
<div class="verse" style="box-sizing: border-box; font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; line-height: 16px;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Jos oikeutta</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Enemmän vain nähdä saan</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Voin verhoutua</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Vaikka lumenvalkeaan.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i><br /></i></span></div>
<br />
<div class="verse" style="box-sizing: border-box; line-height: 16px;">
</div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Mutta jos maailma jatkaa</i></span></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Pimeän matkan taivallusta</i></span></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Ylläni on surupuku</i></span></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<span style="color: #990000;"><i>Ja Surupuku on musta.</i></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Eiköhän siihen kiteydy aika hyvin tämän hetkinen maailmankatsomukseni. En ole kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin, en innostumaan mistään kovin paljoa. Koska sitä samaa paskaa se vaan on. Joskus olin innokas kutsumaan ihmisiä meille iltaa viettämään, joskus meillä oli kaikenlaisia kokouksia ja kissanristiäisiä. Nyt tapaan vain harvoja ja valittuja. Ei, elämäni ei ole lainkaan tylsää. Minä vaan valikoin tarkemmin kenen kanssa vietän kalliin aikani. Voin pitää hauskaa myös random-kavereiden kanssa. En minä tarvitse mitään sydänystäviä siihen. Esim. työkavereiden kanssa on eri lystiä lähteä baanalle, mutta suurin osa on silti minulle aika yhdentekevää väkeä.Joka leikin alkaa se leikin kestäköön. Minä aioin kestää jonkin aikaa tätä yksinäisyyttäni.... en kaipaa uusia ihmisiä sotkemaan asioita. :) </span></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Tällä viikolla haastetta elämään antoivat oman luokan joulujuhlat... siis töissä. Ja Murphyn lain mukaisesti tiimimme oli tietysti alkuviikon vajaalla miehityksellä. Niin vaan saimme järjestettyä julmetun hyvät juhlat kahteen pekkaan työparini kanssa, kun muissa koulumme alkuluokissa samaan hommaan tarvitaan tuplamäärä aikuisia. Meillä alkaakin olla jo rutiininomaista tokaista tilanteessa kuin tilanteessa: " ai, mutta resurssit eivät riittäneetkään"... sillä meidän ryhmämme kohdalla ne loppuivat jo ennen ryhmän muodostamista viime keväänä. Enhän minä itseni puolesta vingu ja valita ( edellisen kerran kävelin rehtorin kansliaan kertomaan että nyt alan olla sippi, tarvittaisiin apua, kevättalvella 2008, joten ihan tavanomaista tämä ei minulle ole), mutta ne lapset. Jos lapselle on tehty päätös tehostetun tuen antamisesta niin kyllähän se resurssi tehostettuun tukeen pitäisi löytyä jostakin. Mutta ylemmät vaan hokevat, että mukauttakaa toimintanne vastaamaan resursseja. Ja jos kuulemassa on isompi joukko väkeä, kiillotetaan kilpeä puhumalla lapsen edusta, joka on meidänkin ryhmässämme usein aika kaukana. Omakohtaisella kokemuksella en ihmettele tippaakaan sitä, että Suomi alkaa pudota Pisa-tutkimuksessa alaspäin. Koulutuksesta kun on niin helppoa säästää: se ei varsinaisesti tuota mitään näkyvää tuotosta. Säästöt sen sijaan ihan tutkitusti tuottavat hurjat määrät kustannuksia sosiaali- ja terveyspuolelle kymmenen vuoden päästä, kun nämä resurssipulan lapsukaiset syrjaytyneinä ja kaikin puolin kyydistä tippuneina pitäisi pitää edes jossain määrin kasassa ja osana yhteiskuntaa. Tervetuloa tutustumaan koulutyön arkeen! Ei se ihan sellaista juhlaa ole, kuin moni tuntuu kuvittelevan. (Mutta en minä silti ammattia vaihtaisi ihan äkkiä... torstainakin olin naama niin messingillä ihanan työpäivän jälkeen. )</span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Kolmen päivän vapaa on ollut ihanan leppoisa...vaikka nukkuminen ei jotenkin taas onnistu minulta, koska teen miljoonaa juttua yhtä aikaa ja ainoa mahdollisuus omiin hiljaisiin hetkiini on iltayöstä, muiden jo nukkuessa. Leppoisuus syntyy siitä, että kukaan ei tee minulle aikatauluja... paitsi minä itse. Olin asettanut tälle viikonlopulle tavoitteet: joulukortit, piparit, piparkakkutalo yms. Mutta se, milloin nuo hommat hoidetaan, oli vapaasti valittavissa ja se antoi tunteen kiireettömyydestä. Tänään tunnelma oli ihana kun joulukynttilät hohtivat, piparit tuoksuivat, lapset laskivat etupihalla mäkeä kavereiden kanssa ja minä hoidin arkisia pikkujuttuja. Jotenkin tuollainen puuhailu kuuluuu niin olennaisena osana joulun odotukseen. Lapset näkevät tonttuja joka paikassa, tuunaavat piparitaloa ja voi sitä riemua, kun äiti on yöllä heidän nukkuessaan koonnut osista valmiin talon. Ei kai sitä suurempaa iloa voi olla kuin tuntee katsoessaan sitä riemua. </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><br /></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"> Perjantaina ja lauantaina olen treenannut aksaakin, muuten aika on kulunut jouluvalmisteluissa. Todistusaineistoa ohessa: </span></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1q_XEumMXBihjptruVi2lbXTD5xsXfn85ctsWg09fSluZrQ0P_uon-DAzbDhkBUZbqXZf7-9gCn-PZHsWmtKGquCoG4nAUK_HBD8x2Xdux4gzRdNsOQGV8hsEZvH00ioju0qkBlIUSyE/s1600/CAM02549-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="261" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1q_XEumMXBihjptruVi2lbXTD5xsXfn85ctsWg09fSluZrQ0P_uon-DAzbDhkBUZbqXZf7-9gCn-PZHsWmtKGquCoG4nAUK_HBD8x2Xdux4gzRdNsOQGV8hsEZvH00ioju0qkBlIUSyE/s320/CAM02549-1.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
Itsenäisyyspäivän kunniaksi syötiin kunnon illallinen neitien prinsessojen kanssa ja nostettiin maljat itsenäisyydelle!</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8q_JVoko_TGEWP5o0WEruVFkqY52T-1wJCFPzAfKC28R70yimRqZrDOgsI7gpHMG7TFjxMRAaY8SVtbRFyVmDTYyrDS6adM7mncHuTCGakU79KOmjwd3krYzNdfrRxPYOo6MtVkaXfxU/s1600/CAM02556.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8q_JVoko_TGEWP5o0WEruVFkqY52T-1wJCFPzAfKC28R70yimRqZrDOgsI7gpHMG7TFjxMRAaY8SVtbRFyVmDTYyrDS6adM7mncHuTCGakU79KOmjwd3krYzNdfrRxPYOo6MtVkaXfxU/s320/CAM02556.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
Yhteistyö on voimaa ja kortteja syntyi aika läjä...</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIcLbiYAu0nbr0jVs-CT9Bm_4PunQn5vcyA0e53GFA_0RttaJCTEQo1KkbTmxaZXewPRnU0BEtpgFpcS9vDu3SeUU-41xq_hg7qbAclRz9cVsxjVzT37KJkiVp0VGnxry77ZjiJRAnkjE/s1600/CAM02570.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIcLbiYAu0nbr0jVs-CT9Bm_4PunQn5vcyA0e53GFA_0RttaJCTEQo1KkbTmxaZXewPRnU0BEtpgFpcS9vDu3SeUU-41xq_hg7qbAclRz9cVsxjVzT37KJkiVp0VGnxry77ZjiJRAnkjE/s320/CAM02570.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
Tyttöjen ihan itse koristelema piparkakkutalo. Sagan lähtökohtana oli: vaaleanpunaista ei voi olla liikaa...</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyMUfzRu4KFoiL4sahn4alzUv5D8lhK0fFdvsZRyjQci0C6_oMymeyiTaI9V-ESE_9rMmpEZNOAmmYUjPf_5Yq_GVLnDsJsODcnowAJBnvL9XK5RvFPTHWDu5-QpukQM2MKeco02bK9Lc/s1600/CAM02579.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyMUfzRu4KFoiL4sahn4alzUv5D8lhK0fFdvsZRyjQci0C6_oMymeyiTaI9V-ESE_9rMmpEZNOAmmYUjPf_5Yq_GVLnDsJsODcnowAJBnvL9XK5RvFPTHWDu5-QpukQM2MKeco02bK9Lc/s320/CAM02579.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="font-family: proxnov-reg, arial, sans-serif; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-59993034417270604582013-11-24T23:06:00.000+02:002013-11-24T23:06:01.963+02:00Ystävät ovat kuin suklaan murusia elämän pikkuleivässä....Lapsena kirjoitettiin ystäväkirjoihin. Oli kunnia-asia, että omassa ystäväkirjassa oli ainakin kaikkien luokkakavereiden sivu, mutta mielellään mahdollisimman paljon muitakin kirjoituksia. Nykyään kerätään kavereita facebookissa. On hienoa kun on 500 kaveria. Se kertoo että olet suosittu, että olet onnistunut elämässä. Vai kertooko sittenkään? Kertooko se ehkä kuitenkin ihmisen epävarmuudesta ja tarpeesta esittää toisille jotakin. Vakuuttaa olevansa jotakin erityistä. Tai todistella itselleen omaa tärkeyttään. <br />
<br />
Laittaessani koko elämäni muutenkin remonttiin, olen alkanut miettiä myös ystävyyttä. Sitä mitä minulle merkkaa ystävyys. Millaisia ihmisiä haluan ystävikseni. Mitä arvostan ystävissäni, mitä taas en voi ystäviltäni sietää. Ja toisaalta millainen ystävä olen itse.<br />
<br />
Tuttu sanonta sanoo: sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi. On kuitenkin kummallista, miten joistakin ihmisistä tulee sinulle niin tärkeitä, toisten kanssa taas ei synkkaa sitten mitenkään päin. Ja aina sitä ei tiedä ulkoisista seikoista, tai ajatuksistakaan, kuka on sinulle tarkoitettu ystävä. Ei voi kuin kiitollisuudella ottaa vastaan sen ystävyyden jonka saa osakseen. Ystävyyttä kun ei voi ansaita... se saadaan lahjana, ja sitä kannattaa vaalia kuin suurta aarretta. On ystäviä joille en mitenkään voi korvata kaikkea sitä tukea ja apua jonka heiltä on saanut. Eikä se kai ole ollut tarkoituskaan. Eivät ystävät odota palkkiota teoistaan.<br />
<br />
Pitääkö ystävien sitten aina olla samaa mieltä kaikesta? Ei minun mielestäni, ei suinkaan. Ei samanlaisia luonteeltaan, ei samaa sukupuolta, ei samaa ikäpolvea...mutta ystäviin pitää voida luottaa. Tiukan paikan tullen pitää tietää, että ystävä on sinun tukenasi, teit mitä tyhmää tahansa. Jotenkin se taas kulminoitui puhuessani siskojen kanssa: vaikka olisimme eri mieltä, tuemme toisiamme valinnoissa. Vaikka en itse valitsisi ikinä samoin kuin toinen, olen valmis tukemaan häntä. Ja samoin saan itse tukea vaikeissa valinnoissani. Vaikka muut ajattelisivat minun tekevän tyhmiä valintoja, ja ehkä sanovatkin epäilyksensä ääneen, he eivät tuomitse, eivät mestaroi minua. Ei, he kannustavat ja kertovat minun olevan tärkeä. Se on ystävyyttä se...he hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen, valintoineni kaikkineen. Se vetää niin julmetun nöyräksi. Miten minä ansaitsenkaan sellaista rakkautta ja välittämistä. Ja toisaalta tiedän olevani valmis samaan heidän puolestaan. Voi kuinka minun käykään sääliksi ihmisiä, joilta puuttuvat tälläiset ihmissuhteet.<br />
<br />
Ja koska tiedän tällaista olevan olemassa, en enää tyydy mihinkään vähempään. Kaverit joiden kanssa on kiva viettää aikaa silloin tällöin, tai tutut, joita nähdään satunnaisesti kisoissa tai törmätään kaupassa, kirpparilla tms. ovat asia erikseen. Minulle riittää muutama todellinen ystävä, joille voin puhua avoimesti, jotka sanovat oman mielipiteensä, oli se samanlainen tai erilainen kuin minun, mutta hyväksyvät minun valintani ja ovat minulle lojaaleja. Minä itse olen äärimmäisen lojaali omille ystävilleni ja odotan kyllä sitä samaa omalle kohdalleni.<br />
<br />
Tällä hetkellä, elämäni heitettyä häränpyllyä, en koe mahtuvani samoihin ympyröihin tiettyjen ihmisten kanssa. Kuten sanoin, en pyydä ketään valitsemaan puoltaan. Mutta en myöskään itse koe haluavani samaan pieneen ystäväpiiriin minua huonsti kohtelevien ihmisten kanssa, joten voin ihan itse tehdä valintoja ja luopua niistä "ystävistä" joiden kanssa en enää koe pystyväni olemaan luonteva. Koin pitkään (ja tavallaan vieläkin) huonoa omaatuntoa siitä, että ylireagoin, että tuomitsen ihmisiä... että olen hankala. Mutta jälleen tosiystävät sanoivat: Kirsti, mieti välillä itseäsi. Jos sinun on vaikea olla jonkun ihmisen seurassa... hänen juttunsa netissä saavat sinut surulliseksi.... ei sinun tarvitse selitellä mitään. Sinulla on oikeus ajatella itseäsi ja luopua noista ihmisistä. Ei sinun tarvitse olla kiltti ja ymmärtäväinen... hyväksyä kaikkea. Sinä itse olet avain omaan onnellisuuteesi. Kiitos tästäkin perseelle potkimisesta. Niin alkoi luuta lakaista facebookissa ja loppui tykkäämiset turhien kavereiden jutuille. He eivät anna minulle niin paljon positiivista energiaa, että se korvaisi negatiivisia tunteita, joita heidän valintansa ja kaveruutensa aiheuttavat. Minulla on oikeus valita!<br />
<br />
Se ystävyydestä. Oli vain pakko saada purkaa, koska olen kipuillut tätä ystävyysasiaa viimeisen kuukauden aika rankasti. Pitkälti itsekseni ja taistellut oman pääni kanssa, mutta kipuillut kuitenkin. Kukaan ei kuitenkaan olla täydellinen... en edes minä itse, joten sallittakoon minullekin se heikkous ette kestä kaikkea.<br />
<br />
Viimeinen kuukausi on ollut muutenkin aikamoista matalalentoa. Syysloma nelisen viikkoa sitten oli mukava... paljon jutustelua viinilasin äärellä, paljon laiskoja päiviä ja metsälenkkejä koirien kanssa. Loman lopulla olimme lasten kanssa mummulassa, ja kisasin Lappeenrannassa muutaman kisankin...HYLlyjä pukkaa meikäläisen huusholliin. Mutta niinhän sitä sanottiin ennenvanhaan että tulevalle menestykselle ja palkinnoille pitää rakentaa kunnon hylly ensin.<br />
<br />
Ja hulluinta on se, että periaatteessa en edes ollut pettynyt. Pikkukoira teki omia ratkaisuja kun äiti jäätyi, ja suoritti omia esteitä. Ja sehän ei ole paha se. Ehdottomasti sellainen koira kuin minä haluan...koira joka etenee, eikä jää pyörimään jalkoihin, kun ohjaus ei ole ajan tasalla. Pikkukoiran kanssa on muutenkin tällä hetkellä hurjan kiva tehdä töitä. Se ärisee, purisee ja on hurjana, ja kuitenkin yrittää tehdä oikein. Se on niin mahtava tapaus.Ilmeisesti pikkukoiran mahtavuus näkyy ulospäinkin, sillä lähes joka kisoissa on joku ihan vieras ihminen tullut kyselemään siitä ja kehumaan sitä. Minun pikku hiirulaiseni!<br />
<br />
Alla vielä muutamia kuvia leppoisista lomatunnelmistamme.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEje23jjGrksOwa6sO50aE69cm0lyZRQycc0oyNHPzj0P2iB5vaOLWiE4R_5NUeYkMikbHJFKAoZNxB7NzjBLRgfB2LPCJv90HBcmGrgSBCm-3ar6kv6ToY0bNceXQrLJgobLJE30DTehG4/s1600/CAM02233.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEje23jjGrksOwa6sO50aE69cm0lyZRQycc0oyNHPzj0P2iB5vaOLWiE4R_5NUeYkMikbHJFKAoZNxB7NzjBLRgfB2LPCJv90HBcmGrgSBCm-3ar6kv6ToY0bNceXQrLJgobLJE30DTehG4/s320/CAM02233.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1dZxxFKIqqbtP0vDN3nlrfzUcjj2dYbBh0i4OsHqfyn-NyxAu2SBIPfbBHI-wHfl-jCQiIRQ0pV0X6ldSgBXAx54TuGmLmSTgH_Qx6IBbkCXwgg5OLMFn6hcU6kP0yTFpC0S0qzLHHfI/s1600/CAM02281.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1dZxxFKIqqbtP0vDN3nlrfzUcjj2dYbBh0i4OsHqfyn-NyxAu2SBIPfbBHI-wHfl-jCQiIRQ0pV0X6ldSgBXAx54TuGmLmSTgH_Qx6IBbkCXwgg5OLMFn6hcU6kP0yTFpC0S0qzLHHfI/s320/CAM02281.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuXojDEk6zMLwwm8MK-ZcQL-EfaQasYt1nXhHOpyfecwqHY5Vd-sZDAlk_2IYP2kX1Lrovh0kYXkPalsx3xF62O-gn6kEa7CvPb8Jxw8uE3KzlJ6jl6acV_yoXBRKE-6HiatwJVOyH9CU/s1600/CAM02185.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuXojDEk6zMLwwm8MK-ZcQL-EfaQasYt1nXhHOpyfecwqHY5Vd-sZDAlk_2IYP2kX1Lrovh0kYXkPalsx3xF62O-gn6kEa7CvPb8Jxw8uE3KzlJ6jl6acV_yoXBRKE-6HiatwJVOyH9CU/s320/CAM02185.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Loman jälkeen tehtiin viikko Halloween-juhlia jotka lupasin joskus heikkona hetkenä elokuussa.Tämmöisissä asioissa lapsilla on norsun muisti, vaikka moni muu juttu tuppaisikin unohtumaan. Eipä tarvinnut iltaisin miettiä mitä tekee, kun väänsi lepakoita, hämähäkkejä ja suklaakoristeita juhlia varten. Silloin alkusyksystä ajattelin että ne olisivat lasten tuparit täällä uudessa kodissa. Jossain vaiheessa tulin järkiini ja mietin haluanko todella asuntooni kymmenkunta muksua temmeltämään. Ja kun Venetsiassa on talo puolityhjänä, teimmekin siitä kummitustalon. Olipa ihanaa itsekin leikkiiä piilosta taskulamppujen ja kynttelikköjen valossa muksujen kanssa.Olla hetki huoleton ja ilman mitään aikuisten maailman murheita. Seuraava viikko puolestaan keskityttiin isänpäivään: kortteja ja lahjoja neljälle hengelle. Huoh! Sen jälkeen ilmoitinkin lapsille että pariin viikkoon ei askarrella mitään... sitten aloitetaan joulutohinat. Ja se olikin varmasti hyvä ratkaisu, koska nyt minulla on jo sellainen olo, että tekee oikeasti mieli väkertää joulukortteja ja joulumuistamisia... enää neljä viikkoa joululomaan.<br />
<br />
Marraskuu on ollut aika matalaliitoa. Pari viikkoa sitten viikonloppu Turussa: agilitya, mukavaa jutustelua kavereiden kanssa shelteistä, niiden luonteista ja jalostuksesta, vauvoista,agilitysta ja monesta muusta. Nautin valtavasti reissusta ilman lapsia ja tuttujen näkemisestä.Kun siihen yhdisti mukavan illan ravintolassa, oli viikonloppu oikein onnistunut vaikka siihen mahtui toki myös vakavaa puhetta ja hippunen itkuakin mausteeksi.<br />
<br />
Sunnuntaina kisasin Nanon kanssa agilitya ja se oli kyllä sellaista sähläämistä, että välillä turhautti jo melkoisesti. Siis pienessä koirassa ei ole vikaa, mutta ohjaaja hakkaa päätään seinään lakkaamatta. Positiivista viikonlopussa oli huomata, että Nanolla säilyy loistavasti vire, se on oma hurmaava itsensä vielä viimeisessäkin startissa. Se on nykyään helppo virittää tekemään: opetin sille joskus pari vuotta sitten Oilin neuvosta leluun tulon luvalla. Siis patoamiseen perustuvaa virittelyä. Aluksi käskin sen odottaa ja heiluttelin lelua sen edessä jolloin sillä nousee kierrokset (saalisvietti), ja kun se sai luvan "SAA", se tuli hyvällä innolla leluun. Nykyään sille ei tarvitse kuin vilauttaa lelua ja kysäistä kuka saa, ja sillä nousee kierrokset saman tien. Itseasiassa radalle mennessä laitan sen odottamaan ja kysäisen "kuka saa?", ja niin on pieni koira viritetty tekemiseen, ei siinä tarvita edes lelua. Nyt pitäisi vielä saada sama vire tokopuolelle. Sielläkin saan sen kyllä viritettyä kehään, mutta vire ei säily läpi pitkän suorituksen, joten ohjaajan täytyy katsoa peiliin ja miettiä miten kehua koiraa kehässä niin, että vire säilyy, tai parhaassa tapauksessa nousee.<br />
<br />
Nano on yhä edelleeen äidin pikku kainaloinen, mutta se on myös saanut rutkasti itseluottamusta ja kuinka sen nyt sanoisi, itsenäisyyttä tänä syksynä. Mistä se sitten johtuu on hyvä kysymys, mutta sillä voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että Nano pääsi pois rajoittavan äidin (Eve) vaikutuspiiristä, ja sai siten nostettua itseään laumassa ylöspäin. Lisäksi se on alkanut huomata murinoillaan olevan vaikutusta toisiin koiriin. Sen uusi itsenäisyys näkyy mm. siinä, että se ei arkaile lähteä omille teilleen metsässä. Aika kultaa muistot, tiedetään, mutta tällä hetkellä Nano tuntuu jopa Hippua pahemmalta noine retkineen. Se saattaa hyvin kadota 10-15 minuutiksi lenkillä. Se ajaa jälkeä. Jos sen lähdön saa katkaistuksi ennen kuin se pääsee kunnolla vauhtiin, on vielä mahdollisuuksia, mutta kun se on lähtenyt, es on lähtenyt. Välillä olemme seuranneet sitä ison soramontun reunalla: se etenee niin määrätietoisesti parin sadan metrin päässä. Pieni musta koira mutkittelee jälkeä eteenpäin. Ja minä kun niin kuvittelin, että kaipuu metsälle olisi siinä vaimeampi kuin Hipussa ja Evessä. Kissanviikset!<br />
<br />
Viikko sitten olimme siskoristeilyllä Tallinnassa. Siskot ovat minulle sellainen peruskallio, jota ilman maailma olisi aika autio. Paljon puhetta, naurua, tanssia, hulvattomia juttuja. Irtiotto arjesta...totaalisesti. Ja toisaalta mentiin taas niin laidasta laitaan: ensin hillitöntä naurua aivan pimeille jutuille, ja hetken päästä vakavaa väittelyä siitä kannattaako kuulua kirkkoon vai ei. Entä voiko suvun perinteistä kastemekkoa käyttää nimiäisissä jos lasta ei varsinaisesti kasteta? Ja lopulta niillä erilaisilla mielipiteillä ei ole mitään väliä...toinen on silti niin tärkeä! Kiitos taas kerran! ei kai sitä voi liian usein sanoa! :)<br />
<br />
Mitähän sitä muuta sanoisi. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän maanis-depressiivinen...en diagnoosiin asti, mutta kai keskimääräistä enemmän. Kesällä ja alkusyksystä minulla oli todella todella pitkä maaninen jakso, jolloin mikään ei tavallaan tuntunut miltään... kävin kuin kone. Lokakuussa tipahdin depression puolelle ja nyt minusta taas tuntuu että alan saada otetta elämästä. Alan ajatella asioita eteenpäin, alan asettaa tavoitteita itselleni ja Nanolle, alan suunnitella eteenpäin. Alan ymmärtää itseäni ja ajatuksiani paremmin. Josko tämä elämä tästä vähitellen tasoittuisi. Joka tapauksessa minulla on tällä hetkellä intoa hoitaa asioita, muuttaa niitä, jaksaa vastoinkäymisiä. Sanoa kyllä se siitä, ja uskoa siihen itsekin.<br />
<br />
Käyn tällä hetkellä treenaamassa agilitya kolmisen kertaa viikossa. Se on minimi, välillä käyn enemmänkin, mutta tuon nyt ainakin. Se on hauskaa, mutta aiemman, vähemmän tavoitteellisen terapia-agilityn sijaan koen nyt tarvetta miettiä omia heikkouksiani ja puutteita Nanon osaamisessa, asettaa tavoitteita meille kummallekin. Esim. keppien ja puomin osaamista pitää Nanon kohdalla vahvistaa. Tarvitsisin treenikaverin, joka olisi edessä palkkaamassa keppien jälkeen tai puomin päässä. Tokossa tulen nyt talvella keskittymään tekniikkaan ja paljon pieniin yksityiskohtiin, ja se perustreeni tehdään kotona.<br />
<br />
<br />
<span style="background-color: white; color: #111111; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 20px; text-align: center;">Enkeleitä on,</span><br style="background-color: white; color: #111111; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 20px; text-align: center;" /><span style="background-color: white; color: #111111; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 20px; text-align: center;">mutta joskus heillä ei vaan ole siipiä,</span><br style="background-color: white; color: #111111; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 20px; text-align: center;" /><span style="background-color: white; color: #111111; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 20px; text-align: center;">ja kutsumme heitä ystäviksi.</span><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-58691292130225788432013-10-09T20:24:00.001+03:002013-10-09T20:24:07.353+03:00Hetken maailma on tässä<div style="text-align: justify;">
Päivät liukuvat ohi hurjalla vauhdilla. Välillä tuntuu, että niitä pitäisi jotenkin pystyä hidastamaan. En vain tiedä miten. Ei minulla varsinaisesti ole mikään hurja kiirekään. Ehdin hyvin lenkkeillä, hoitaa työni, nauttia minulle tärkeistä asioista... mutta jotenkin tuntuu, että olisi välillä ihanaa vain olla ja möllöttää. Sitä minä en osaa... en ole koskaan osannutkaan. Minulla on kunnon luterilainen työmoraali ja tunnen huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä...asioista joita voisi tehdä. Mutta elämänmuutosten myötä olen onneksi alkanut tiedostaa tämänkin ominaisuuteni, ja yritän tietoisesti höllätä välillä. Mitä sitten, vaikka lipaston päällys on sotkuinen. Mitä sitten vaikka pensaiden alla on rikkaruohoja. Mitä siitä että en käytä kaikkea aikaani hyödyllisesti... että välillä luen hyvää kirjaa ja unohdan ajantajun, että istun hiljaa olohuoneessani kynttilöiden valossa enkä tee mitään. </div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Lapset ovat olleet paljon Samin luona. Viikollakin. Ja minusta se on ollut ihanaa. Ihan omaa aikaa. Aikaa elää vain itselleni välillä. Jotenkin roolit ovat vaihtuneet ja minä, joka en tavoitellut vapautta ja aikaa, sainkin sitä. En valita. Me Samin kanssa opimme tästä molemmat tärkeitä asioita. Arvostamme uusia asioita... opimme molemmat uutta itsestämme. Ja jaksamme varmasti molemmat paremmin omaa elämäämme. Tosin oma aika on minulle jotakin niin kallisarvoista, etten oikein aluksi tiennyt mitä tehdä sillä. Yritin tehdä kaiken. Aikatauluttaa aikani tiukasti, jotta saisin siitä mahdollisimman paljon irti. Vasta nyt olen vähitellyt oppinut hölläämään ja nauttimaan vain ajastani. Se onkin varmasti ollut yksi tärkeistä läksyistäni. </div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Viime viikkoihin on mahtunut kaikenlaista. Pari viikkoa sitten olin pitkästä aikaa Sirkalla. Ja Maikun luoksekin ehdin viimein juhlistamaan 100-vuotiasta pariskuntaa. Minulla oli koirat mukana, ja ne nauttivat suunnatttomasti siitä herkkujen ja huomion määrästä jota saivat osakseen. Se lauantai olikin erikoinen päivä. Ensin minulta kysyttiin kaupassa paperit. Olin ymmärrettävää kyllä aluksi H-moilasena, mutta tajuttuani mitä kassa kysyi, näytin paperini ilolla ja olin loppuillan Naantalin aurinkona. Kun vielä erään tuttavan mies höpötteli minulle aikansa tunnistamatta minua, oli päivä kruunattu outoudellaan. Itse en koe olevani niin eri näköinen tai oloinen. Se sama ihminenhän minä olen kuin aiemminkin... samoine vahvuuksine ja heikkouksineni. Kasvot ovat ehkä kaventuneet, mutta sama naama peilistä silti katsoo. Siksi onkin niin outoa, kun jatkuvasti kuulee ihan tutuiltakin, etteivät he meinaa tunnistaa minua. </div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Viikko sitten harrastettiin lasten kanssa kovasti koiraurheilua. Hiukan mietin mitä pikkuihmisiltäni voi vaatia... pitääkö heidän viettää viikonloppunsa koirakisoissa, jos he eivät halua... väsyttääkö se heitä liikaa? Onneksi aikataulut olivat kuitenkin sellaisia, että ehdimme tehdä paljon muutakin: pitää leffaillan lauantaina ja treffata Mikko-sedän kisojen ohessa Helsingissä sunnuntaina. Voi sitää juhlaa kun lapset pääsivät Mikon kimppuun. Lapsissa ja koirissa on paljon samaa ja voitte varmasti kuvitella mielessänne koiranpennun, joka mielistelee aikuista koiraa kierrellen sitä joka suunnasta... tökkien ja nyhjäten sen kimpussa. Vähän samanlaisia ovat lapseni nähdessään rakkaita tätejään tai setäänsä. </div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Lauantaina olin lupautunut mukaan Kennelkerhon joukkueeseen tokon pm-kisoihin. Tosin en ollut treenannut tokoa juurikaan sitten kesän...ja tiesin että paljon ei voi odottaa. Ihan sellaista katastrofia en kyllä osannut ennakoida, johon sitten päädyimme. Alla tuoreeltaan kirjoittamani kuvaus päivän saavutuksistamme: </div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<div class="MsoNormal">
<i>Seuraaminen: ohjaaja nautiskelee aurinkoisesta syyspäivästä
lenkkeillen kehässä. Aina välillä pitää ihan ajatella, että sanoikos se
liikkuri oikea vai vasen, ja mitä se sitten käytännössä tarkoittaa…
pikku-diivaa vaivaa kentän epätasainen pohja, sekä siellä kasvavat rikkaruohot…
siis hyi!</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Istuminen: Ihan nätti seisominen. Tosin oli se alun
seuraaminen samanlaista sunnuntaikävelyä kuin edellisessäkin harrastettiin.</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Luoksetulo: Edelliseen kokeeseen verrattuna huimaa edistystä!
Nano odotti kiltisti käskyä lähteä liikkeelle ja pysähtyi käskystä. Seisominen
vähän valui ja maahan mentiin
mielenosoituksellisen hitaasti…siis yök, onks pakko…äiti hei, tää maa on siis
niin likainen! Mutta sentään suoraan sivulle.</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Ruutu: Kävi se seisomassa tomerasti maassa olevan kehänauhan
ja kaukalon reunan välissä. Kun tuli uusi ruutu käsky se pälyili hämmentyneenä
ympärilleen ja näytti loukkaantuneelta: siis hei, nyt en taas ymmärrä, kun
tässä olen niin nätisti, eikä täällä kyllä näy mitään muuta ruutua…</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Hyppynouto: Voi miten nätisti se lähti, nosti kapulan ja
hyppäsi takaisin… ja meni metrin taakseni istumaan ja sylkäisi kapulan
suustaan. Annoin uuden sivu- käskyn ja nyt se siirtyi istumaan eteeni kapulan kanssa (olisi melkein voinut
luulla meidän treenaavan pk-kokeisiin), siitä sitten vihdoin päästiin sivulle
asti. </i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Metalli: Reippaasti
se lähti kapulalle, otti tyypilliseen tapaansa varovasti, mutta varmasti
suuhunsa ja lähti ravilla tulemaan takaisin…kunnes totesi, että tuossa maassa
on kyllä jotakin epäilyttävää…siihen on ehkä joku pissannut…tai kaatanut
jotakin…tassut voi vaikka likaantua… ja kiersi hurjalla banaanilla varovasti vinoon
sivulle. Sen ajatukset saattoi melkein kuulla: ”voi paska, tää ei kyllä mennyt
nyt oikein, ja äiti on taas kamalan pettynyt… en mene sivulle…se hakkaa minua
kuitenkin (niin kuin sillä on tapana…)”</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Tunnari: Pieni koira
haisteli kapulat ja otti kuin ottikin oman suuhunsa… totesi maan olevan sen
saman kuin metallissakin ja lähti samalle banaanille. Tuomari-setä vaan oli
siirtynyt hiukan ja oli pikkukoiran reitillä eikä siitä tietenkään voinut tulla…
tuollainen vieras mies… eihän sellaisia voi lähestyä. Ja joku oli laittanut
hyppyesteenkin siihen eteen… tämän osaan, siitä yli vaan. Pieleen se meni
kuitenkin, joten pikkukoira päätti taas pysyä kaukana kiukkuisesta äidistä
(joka oli tukehtua nauruun tässä vaiheessa) ja pelata varman päälle tuhoten
todistusaineiston: se kävi hypyn jälkeen maahan ja alkoi pureskella kapulaa
tarmokkaasti. </i></div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Kaukot: Saimme
tuomarilta kehujakin (se ei liikkunut yhtään), vaikka ällö maa ei tällä kertaa
vetänyt lainkaan puoleensa ja maahanmenot jäivät tekemättä. Kai Ossi jo
ajatteli, että ohjaaja on niin epätoivonen, että tarttee jotakin
positiivistakin palautetta…</i> </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Että semmoinen koe. Minä ilmoitin jo hyppynoudon kohdalla tuomarille, että ei me oikeasti olla käyty ikinä aiemmin kokeessa, vaan ollaan nousto voittaja-luokkaan lahjakorteilla. Nano teki hurjasti juttuja, jotka ovat aika epätyypillisiä maailman tunnollisimmalle pikkukoiralle. Mutta ei siltä vaan voi vaatia jos ei kouluta kunnolla ja treenaa koetilanteita. Jotenkin en nyt vaan itse jaksa suhtautua tokoon (tai ylipäätänsä mihinkään harrastukseen) millään valtavalla vakavuudella ja paatoksella. Mitä sitten että nolaamme itsemme säheltämällä kisoissa tähän tyyliin. Mitä sitten ettemme ole huippuhyviä. Jätän itsensä ruoskimisen ja myötätunnon kerjäämisen suosiolla muille. Meillä oli kiva päivä: minä näin tuttuja, lapset pääsivät buffettiin ostoksille ja ulkoilivat pari tuntia, koirat saivat huomiota ja nameja tutuilta. Kun aurinkokin vielä paistoi, ei lauantaipäivältä kai voi paljon muuta vaatia. </div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Sunnuntaina Purinalla aksattiin. Ekalla radalla jyräsin taas kepeille, eli vitonen sisäänmenosta. Ei se kyllä muutenkaan ollut mitään siistiä agilitya... tai ei ainakaan tuntunut siltä. Sellaista pyllistelyagilitya, jossa Nano meni omassa rytmissään ja minä omassani. Jotenkin selvisimme ilman muita virheitä maaliin. </div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Toisella radalla saimme vihdoin ekan nollamme...se oli jo siistimpää. Vaikka ajoittain Nano meinasi karata käsistä siinäkin. Mamma lyllertää pienen koiran perässä eikä anna käskyjä ajoissa. Siinä pitää pikkukoiran tehdä ihan omia ratkaisuja ja kimpoilla sinne tänne. Mutta kun on kesän hakenut koiran kanssa etupalkalla eteen irtoamista, ei voi kuin olla tyytyväinen... parempi koira joka lähtee eteen ja hakee esteitä, kuin koira joka jää pyörimän jalkoihin, tai alkaa räkyttää edessä ja menettää toimintakykynsä kun ohjaus ei ole selkeää ja ajoissa. Siinä sitten vaan pitää ohjaajan opetella ohjaamaan eteen menevää koiraansa. :)</div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Kolmas rata muistutti sitten taas terveestä itseluottamuksesta. Tiesin jo rataan tutustuessa meidän ongelmakohtamme, mutta päätin kuitenkin hakata päätä seinään ja ohjata ilmeisellä tavalla vaikka tiesin ettei se toimisi. Se ei toiminut ja tuloksena kielto ja koiran päälle juoksu ja sitä seurannut kielto. Loppurata oli ok. Kysymys radan jälkeen kuuluikin: miksi se piti tehdä noin eikä luottaa omaan osaamiseen ja ymmärrykseen. No, oppia ikä kaikki ja ehkä tämä taas toi sitä itseluottamusta: minä tunnen koirani ja osaan ainakin jossain määrin arvioida sille sopivia valintoja. </div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Viikot ovat olleet hiukan rankempia, koska olen töissä tavannut oppilaiden vanhempia, mikä edellyttää paitsi ylimääräistä ajankäyttöä, myös pientä skarppaamista henkisesti, mikä väsyttää aika paljon. Lisäksi jokaisesta oppilaasta pitää tehdä oppimissuunnitelma sähköisessä muodossa, ja niitä olenkin sitten värkännyt iltaisin lasten nukahdettua. Tällaisen kiireisen viikon kruunasi tietysti se, että Nanolle kehittyi silmätulehdus. Itse en ehtinyt viemään sitä eläinlääkäriin päiväsaikaan, mutta Sami oli kiltti ja vei sen perjantaina lääkärille tippoja hakemaan. </div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Jotta elämä ei liiaksi hymyilisi, sattui perjantai-iltana vähemmän mukava juttukin. Haettuani Nanon Samilta lähdin koirien kanssa lenkille Renkomäen harjulle. Lenkki oli mukava ja pois tullessa koirat intoutuivat oikein leikkimään. Ensin Nano ja Hippu juoksivat kuin heikkopäät pitkin rinteitä ja lopulta Jekkukin alkoi vaania Hippua ja hyökkiä sen kimppuun. Ehdin vain ajatella, että näinköhän Hipun jalka kestää Jekun astetta rajumpaa leikkiä, kun Jekku itse seisoi kolmijalkaisena rinteellä. Ajattelin ensin vanhan kinnervamman vaivaavan, ja jalan olevan taas kohta käyttökunnossa. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan koira roikotti jalkaansa hassusti mahan alla. Minä yritin tutkia sen, mutta se huusi kuin syötävä ja yritti nakata sormille. Ei muuta kuin koira maahan ja soitto Samille Venetsiaan. Pääsetkö tulemaan tänne soramontulle, Jekun jalka taitaa olla sijoiltaan. Siinä sitten yritin rauhoitella Jekkua pimenevässä illassa. Jos lihakset saisi rentoutumaan, reisiluun pää saattaisi muljahtaa takaisin lonkkamaljaan. Mutta ei, Jekku tärisi kuin haavanlehti ja vikisi välillä hiljaa. Ei se yrittänytkään ylös maasta ja harvoin Hippu ja Nanokaan ovat odottaneet niin hiljaa vieressä. Samin tultua yritimme yhteisvoimin rentouttaa koiraa ja vääntää varovasti jalkaa oikeaan asentoon. Ei auttanut. Mietimme jo molemmat tarvitaanko jalan paikoilleen saamiseksi jotakin lihaksia rentouttavaa. Ja samalla pelotti meneekö koira shokkiin kivusta ja kuolee siihen, Koska emme saaneet Jekkua riittävän rennoksi ulkona kylmässä ja pimeässä, Sami kantoi sen Venetsiaan. Sisällä jalka loksahti paikoilleen aika pian ja kun totesimme sen pysyvän paikoillaan, läksin hakemaan Maikulta sopivat kipulääkkeet. Niillä mennään nyt ja toivotaan että lonkkanivel pysyy paikoillaan eikä ala plopsahdella paikoiltaan jatkuvasti. Setä-parkaa käy sääliksi... se oli viikko sitten Purinalla niin tohkeissaan ja olisi halunnut radalle (se ei ole pitkään aikaan ollut nin kiinnostunut agilitykisoista). Se on muutenkin ollut hyvin pirteä ja aktiivinen viime aikoina, mutta nyt sen täytyy lenkkeillä jonkin aikaa vain hihnassa ja muutenkin ottaa rauhallisesti. </div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal">
<div style="text-align: justify;">
Lauantaina vain olimme... eivät päässeet koirat mihinkään (sattuineista syistä)... itse retkeilin auringossa Hollolan suunnalla hyvässä seurassa. Kahvi nuotiolla ja samoilu hiljaisessa metsässä on jotenkin niin sitä mitä tarvitsen. Tällä hetkellä ruskakin alkaa olla parhaimmillaan. Jotenkin saan hurjasti energiaa siitä että kaikkialla ympärillä hohtaa keltaista valoa. Jopa iltahämärässä näyttää että maasta hohtaisi valoa niissä kohdissa jossa maa on keltaisten lehtien peitossa... en koe itseäni mitenkään syksy-ihmiseksi, mutta tällä hetkellä syksy tuntuu ihanalta. Ja välillä mietin pitäisikö minun tutkituttaa pääni... niin maailmaa syleilevä olo minulla on koko ajan... rajansa kaikella! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sunnuntaiksi olin järjestänyt itselleni ohjelmaa agilityn parissa: Kataiset olivat kouluttamassa P-Haulla ja me Nanon kanssa treenaamassa. Olihan se... aikamoista... Nano sinkoili sinne ja tänne... se on niiiiin ihana! Sain sen mm. ohjattua ulos hallin ovesta ja erinäisenkin kerran vääriin putkiin. Eräässä kohdassa Sanna kysyi osaako koirani mennä etupalkalle...tai onko sitä palkattu niin... siinä vaiheessa nauroin partaani ja hallin ovella seisonut Satukin tajusi vitsin saman tien vaikken sitä sanonutkaan: etupalkkaushan meillä on ollut avainsanana kun olen yrittänyt korjata Samin tukijoukkoineen pikkukoiralle aiheuttamia "vaurioita". Nuorempana se oli kivasti irtoava ja etenevä koira...tässä välissä Samin ohjauksessa se oppi tekemään agilitya tiukassa kontrollissa ohjaajan lähellä. Koska minun näkemykseni agilitysta on erilainen, olen nyt äärimmäisen iloinen siitä että se alkaa taas humpata pitkin poikin. Nyt minun vain pitää osata ohjata sitä sen vauhdissa ja kauempaa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Treenissä oli muutama kohta johon Sanna halusi ohjaamista pyörittämällä, ja kaikenlainen pyöriminenhän on tunnetusti meikäläisen erikoisalaa. Ei ollut nättiä ei. Toiseen pyörimiseen tarjosin jostain selkärangasta koko ajan niisto-sokkaria... en edes tiennyt osaavani sellaista ohjausta... mutta hyvin se toimi. Taas tajusin, että sokkari toimii Nanolle loistavasti. Paremminkin kuin leikkaus... jossa minä helpommin sössin ajoituksen....</div>
<div style="text-align: justify;">
Katsotaan saanko treenistä videon julkaisukuntoon...se on vielä kamerassa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt alkuviikosta olen ihmetellyt hallissa kuinka pitkään koulutusohjaajat aikovat käyttää Sannan rataa. Nyt on keskiviikko, joten ainakin maanantaina ja tiistaina treenattiin sillä radalla. Eilen tein itsekin vaihtoehtoisia ohjauksia sunnuntain radalla, mutta tänään tein luukutussuoraa (ympyrää) etupalkalla sekä treenasin kovalla vauhdilla kepeille taipumista... tai lähinnä toiseenkin väliin osumista kovalla vauhdilla. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kävin myös ekan kerran juoksemassa sitten elokuun. Olin tosi pitkään karmeassa flunssassa, ja koska minulla tapaa jäädä aina päälle jonkinlainen tulehdus keuhkoihin/keuhkoputkiin, en uskaltanut ottaa riskiä aiemmin. Kylläpä juokseminen tuntuikin hyvältä. Juoksin aivan liian lujaa, mutta missään vaiheessa keuhkoissa ei tuntunut pahalta. Juokseminen on leipomisen lisäksi eräs keinoni terapoida itseäni. Hymyssä suin juoksin pimeässä sateessa metsäpolulla. Kai minäkin jossain määrin nautin itseni kiduttamisesta, vaikka mukavuudenhaluinen olenkin... on niin ihanaa juosta pienestä kivusta huolimatta...juostessa saan aina jotenkin niin seesteisen olon. Olen valmis vaikka mihin... sinut niin monien juttujen kanssa, kaukana kavala maailma. Toivottavasti löydän sopivan välin juoksemiselle mahdollisimman pian uudestaan. :)<br />
<br /></div>
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
</div>
Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-47093222816352821102013-09-27T15:08:00.001+03:002013-09-27T15:08:23.462+03:00Mä joka päivä töitä teen.... joka ainoa päivä hallille meen!Arkiston helmiä... kirjoitetttu 18.-19.9.<br />
<br />
Vastako siitä on viikko kun viimeksi kirjoitin. Tuntuu, että joka päivä tapahtuu niin paljon, että siitä tuntuu olevan paljon kauemmin. Olen luonut itselleni niin tarkat rutiinit, että niistä luopuminen aiheuttaa hämmennnystä ja vieroitusoireita. Minulla on tapana käydä työpäivän jälkeen lenkillä, hallilla treenaamassa ja hakea Saga sitten päiväkodista. Kun en eilen ehtinytkään kuin lenkittämään koirat, en tiennyt illalla miten päin olla. Eilen meinasi olla sama tilanne, koska olin sopinut tapaamisen asioiden järjestämiseen iltapäivällä ja oli käydä niin etten olisi ehtinytkään hallille. Voi sitä iloa, kun ehdimme kuitenkin rallaamaan vähän keppejä ja puomia... ja pikkuisen rataakin, kiitos Peten joka sen sinne oli kasannut. Sen ja tunnin loppuverran jälkeen olo oli taas sellainen kuin piti. Tänään päästiin vihdoin normaaliin rytmiin ja miten hyvältä se tuntuikaan.<br />
<br />
Olen saanut agilitya ajatellen ahaa-elämyksiä. Ensimmäisen kisan jälkeen testailin keppejä, ja totesin, ettei koirani ymmärrä käskyä kepit, jota olin käyttänyt saadakseni sen etsimään keppejä ja lähtemään niitä kohti. Ei, se mielsi käskyn pian pian pian keppikäskyksi. Sitähän minä olen aina hokenut sen pujotellessa. Oppia ikä kaikki, ja tämän oivalluksen jälkeen ovat kepit sujuneet paljon paremmin.<br />
<br />
Toinen oivallus keppejä koskien on se, että Nanoa pitää hiukan pidättää ennen keppejä... että se osaa hakea sisään. Satu sanoi lauantain toisesta kisaradastamme, että yritin teleportata koiran kepeille... ja sitä olen miettinyt pari päivää ja eilen hallilla sitten kokeilin muutamia juttuja. Kovalla vauhdilla, esteitä taustalla ja koiran pitäisi hakea kepit. Sain sen kimpoamaan hienosti kaukana edessä olevalle hypylle, jos en katkaissut sen menoa mitenkään. Kun keskityin ohjamiseen, kepit löytyivät joka kerta. Jee!<br />
<br />
Vähän tämä minun yksinäinen agilityharrastukseni toimii yritys-erehdys- taktiikalla. Teen jotain, kokeilen miten se toimii, jos ei toimi, kokeilen jotain muuta. Kuuntelen, ajattelen ja kokeilen taas. Sain palautetta, että jos teen tällä tavalla kaiken, minusta tulee valtavan taitava. Mutta en kyllä näe mitään syytä, miksi minun pitäisi keksiä pyörä uudestaan joka asiassa, joten yritän välillä saada treeniseuraakin.<br />
<br />
Mistä päästään siihen, että olen valtavan ylpeä meistä, vaikka kokonaiset radat tuottavat meille vielä ongelmia...tai ei meille vaan minulle. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että treenaan täysin yksin. Keväällä kävin yhden kurssin Satun ryhmässä ja sain siitä valtavasti irti. Kesällä kävin kerran treenaamassa Satun kanssa, ja nyt syksyllä siellä Janitalla. Sami on muutaman kerran kommentoinut asioita osuessamme hallille yhtä aikaa, mutta päätyön olen tehnyt yksin. Ja se näkyy. Neljän vuoden tauon jälkeen olen aika hukassa. Kesken radan saatan tehdä jonkin ihmeellisen kämmin. Minulla on kuitenkin loistava pieni koira, joka tykkää agilityn tekemisestä. Olen saanut sen asenteen ja ajatuksen taas muuttumaan ja se on oma itsensä...ei sellainen vaisu varjo siitä koirasta joka minulla oli ensimmäisen vuoden ajan.<br />
<br />
Viikonloppuna oli oman seuran kisat. Ai miten hauskaa taas nähdä kaikkia ja höpöttää. Ja kisata. Vaikka ratamme olivat kaikkea muuta kuin hallittuja, meillä oli kivaa... minuakin vain nauratti. Lauantaina sain rauhassa jutustella ja lenkittää koiria, kiitos vaan Katille verraseurasta pariinkin otteeseen ja erityisesti Marille lasten työllistämisestä. Arvostan valtavasti sitä, että keksit tekemistä Lotalle ja Camillalle. Itsellani olisi ehkä mennyt hermo välillä, mutta lapset nauttivat ja talkoilusta jäi überpositiivinen kuva heille. Näin saadaan kasvatettua lapset luontevasti talkoilemaan. Talkooperinne kun tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä. Siitähän on kirjoiteltu lehdissäkin: ihmiset maksavat mieluummin kalliimmat maksut harrastuksistaan, kuin tekevät talkootyötä. Kai se liittyy aikaan (aika on liian kallista ) ja kai vähän siihen itsekkyyteenkin: ei ymmärretä yhteistä hyvää. Itse olen saanut ilon kasvaa aktiivisesti harrastavassa perheessä ja ikäänkuin kasvanut talkoiluun ja yhdistystoimintaan. Toivon kyllä sitä samaa tietoisuutta yhteisestä vastuusta ja toiminnasta lapsilleni. Sunnuntaina olin itse talkoohommissa ja lapset mummilassa... sekin oli mukava päivä. Paljon naurua ja aikuista seuraa (se kun tahtoo välillä jäädä vähiin kun päivät puuhaa lasten kanssa, ja illat vääntää lasten kuvioita kotona.)<br />
<br />
Illatkin käytin tehokkaasti ja leivoin omenapiirakkaa ja - muffineita. Leipominen on minusta yksi rentouttavimmista jutuista mitä olla saattaa... ja Saga nauttii myös keittiössä puuhaamisesta. Lotta sen sijaan on enemmän organisoija, joka järkeistää kaiken ja ohjaa muiden toimintaa. Tässä yksi päivä hän jakoi tiskivuoroja... minulle, itselleen, Sagalle.... ja Samillekin. Yritin kertoa hänelle, että äiti kyllä selviää näistä tiskeistä, vaikkei ehkä tiskaamista rakastakaan.<br />
<br />
Olen myös herännyt miettimään minäkuvaani. Siirryin nimittäin tämän viikon alussa syksyyn ja päätin tarvitsevani pitkät housut töihin, Niinpä kiskoin jalkaani farkut, jotka ostin kesällä kirpparilta. Ne istuvat hyvin, mutta katsoessani peiliin yllätin itseni ajattelemasta, että reiteni näyttävät kovin lihavilta, miten en ole aiemmin asiaa huomannut... ja siinä vaiheessa aikuinen fiksu minäni otti vallan ja totesi, ettei se ole totta, ja että silloin olen pulassa, jos todella rupean ajattelemaan noin. Syöminen on muutenkin ollut ongelmallista minulle, joten en todellakaan kaipaa teinimäisiä murheita omasta kehostani. Muuten minulla on kohta ihan oikeasti jonkinsortin syömishäiriö. Siispä tervettä itsetuntoa peliin ja sapuskaa nassuun. Jotenkin tuntui ihanalta huomata, että pystyn itsekin tiedostamaan hölmöyteni ja huitaisemaan sen pois olankohautuksella...noin niin kuin kuvainnollisesti. <br />
<br />
Töissä meno on ajoittain kuin parhaimmastakin koulumaailmaan sijoittuvasta lastenkirjasta: sattuu ja tapahtuu. Suunnistaessa pojat törmäsivät siltarumpuun, jonka läpi näki kivasti. Toinen katsoi toisessa päässä kun toinen esitteli takapuoltaan toisessa päässä. Samaan aikaan eräs sankari yritti murtautua sähkökaappiin (näin jo silmissäni sarjakuvamaisen kohtauksen jossa oppilas tärisee vaakatasossa ja kuuluuu zzzzzzzzz-ääni sähkön virratessa hänen lävitseen...). Perheestä keskusteltaessa pari poikaa haaveili yhteisestä kodista jossa he asuisivat lemmikkiapinan kanssa: Eräs kaveri siihen: "Ei kyllä naurata, vaikka Korkeasaari tuntuukin välillä olevan noille juuri oikea paikka..." Jos ei muuta niin joku pissaa toisen lippikseen tai puhuu vain naukumalla. Minulla on tänä vuonna työmoodi, jossa puhun kolme kertaa hitaammin kuin normaalisti ja käytän korostetun yksinkertaisia ilmaisuja. Muuten nuppuseni eivät saa puheestani mitään irti. Ja rautalankaa on hyvä olla aina mukana iso pätkä, koska siitä vääntäminen tuntuu olevan jokapäiväistä hupia. Toisaalta on ihanaa, kun lapset haluavat istua sylissä tai vieressä kun luen satua tai leikkivät sulassa sovussa keskenään. Ekaluokan syksy on myös siitä palkitsevaa, että lapset oppivat lukemaan. Ekaluokan opena näkee hyvin konkreettisesti oppimisen tuloksia. <br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-28751697050151889072013-09-09T22:15:00.003+03:002013-09-09T22:15:42.879+03:00LajinvaihdosKesä meni koirapuolella miten kuten. Tokoa treenattiin paljon ja ajatuksella ja kehityttiinkin. SM-kisat tuntuivat ensin suurelta pettymykseltä, mutta kun mietin kehiä tarkemmin, totesin, että jos en olisi tyytyväinen moniin asioihin niissä skaboissa, voisin samantien lähteä pipokauppaan isompaa pipoa etsimään. Kehissä oli paljon hyvää ja eksyn aika kauas olennaisesta, jos nillitän 9 pistettä tuottaneesta metallinoudosta, jossa koira liikkui mielestäni hitaasti ja tuli hiukan vinoon sivulle. Tokoa treenattiin vielä pari viikkoa SM-karkeloiden jälkeen ja taas kesälomareissulla Pohjanmaalla, mutta nyt se on ollut muutostani asti tauolla. Mitään selkeää syytä asiaan ei ole, treenaaminen ei vain tuntunut silloin mielekkäältä... ei minkään lajin.<br />
<br />
Treenien suhteen olen ryhdistäytynyt koulujen alettua todella...mutta lähinnä agilitypuolella. Käyn hallilla keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Tokoa en ole tehnyt temppuja lukuunottamatta lainkaan. Nanosta alkaa aksassa löytyä vähitellen se koira, josta nähtiin lupauksia pentuaikana, se joka katosi matkan varrella, ohjaajan vaihtuessa. Nyt siinä on taas sitä tuttua rähinää ja eteenpäin pyrkimistä, josta pidin niin paljon sen ollessa pentu. Tokokin tulee varmasti taas kuvioihin pikkuhiljaa. Olen jo tuntenut houkutusta tehdä sitäkin. Olen maistellut ajatusta tokoilusta, pyöritellyt sitä kieleni päällä ja miettinyt millaiset treenit teen. Mutta vielä en ole rohjennut. Kohta... kohta... ja sitten se tuntuu ihanalta, olenhan odottanut ja säästellyt aloittamista huolellisesti. <br />
<br />
Agilityssa tavoitteeni ovat erittäin motivoivia, mutta hiukan erilaisia kuin useimmilla muilla. Jätettäköön ne nyt tässä vielä salaisuudeksi, kerron ehkä sitten kun alan saavuttaa niitä. Kyllä minä olen ne ääneenkiin muutamille ihmisille sanonut, niin etten oikein voi niistä luistaa. (Ja sain palautteena mielipiteen, etteivät ne ole ihan terveitä!) Kyllä me ne Nanon kanssa saavutamme, kysymys vain on milloin. Tavoitteistamme johtuen, tai tavoitteiden puutteesta johtuen, en ole ollut turhantarkka Nanon osaamisesta. Olen kokeillut paljon asioita, tehnyt juttuja joihin koira ei ehkä ollut vielä mielestäni valmis... vaikka olihan se sitten oikeasti.<br />
<br />
Pari viikkoa sitten kävimme P-Haulaisten kanssa yhteisessä koulutuksessa Janitalla Turun puolessa. Erittäin silmiä avaavaa...Ryhmässämme oli paljon nuoria koiria ja aloittelevia ohjaajia, joten Janita väänsi rautalankaa. Minä lähdin koulutukseen tyypilliseen tapaani vähän niska kyyryssä: "ei me nyt vielä oikein osata...eikä me nyt niin hyviä olla..." Mutta Nano oli oikeasti hyvä. Janitakin totesi että koirani irtoaa niin hyvin, ettei sen kanssa tule ongelmia... jossain... en nyt muista missä. Ja minähän olisin tietysti yhtä hymyä, koska olemme pitkin kesää ja syksyä yrittäneet saada sitä etupalkalla taas itsenäisemmäksi. Välillähän se vain juoksi ihmisen vierellä, eikä yrittänytkään mitään itsenäisesti. Nyt se työ alkaa vihdoin näkyä ja pikkukoirani on ihana! Itse ymmärsin taas paljon uutta agilitysta. Kiitos Satulle kyydistä ja seurasta. <br />
<br />
Kisaamisenkin aloitin puoli salaa viikko sitten. Vain kaksi ihmistä...siis koiraihmistä, tiesi ilmoittautumisestani. Jos kokeiluni olisi ollut täysi katastrofi, en kertoisi siitä nyt tässä, mutta ei se ollut. Emme me nollaa vielä saaneet tehtailtua, mutta pääasiassa äärimmäisen siistejä, eteneviä ratoja, toiselta Hylly, toiselta vitonen ja voitto. Erittäin hyvä tulos siihen nähden, ettemme ole ikinä aiemmin tehneet 20 esteen rataa yhdellä kertaa. Puomia olimme tehneet yhden ainoan kerran täydessä koossa. (Eikä puomin kontaktikaan ole ihan kunnossa vielä...mutta siitä toisella kertaa) Nano on kyllä maailman helpoin pikkukoira... ja nyt kun siitä alkaa vähitellen löytyä sellaista rähinään ja itseluottamusta, jota olen kaivannut, en oikein tiedä mitä siihen lisää toivoisi. Seuraavan kerran starttaamme oman seuran kisoissa ensi lauantaina. Minulla on niin itsevarma olo etten tietä miten sitä tiputtaisin. Kiva välillä näin päinkin.<br />
<br />
Jyväskylänn reissulla kävin myös katsomassa Lyytiä ja Lyytin Iita pentua. Sitä joka tunnettiin pikkupentuna nimellä iso-Iita. Nyt se ei enää todellakaan ole iso. Se on sentin verran pienempi kuin Nano ja ihan samanlainen luikku kuin Nano oli nuorena. Avoin, utelias ja erittäin vauhdikas pikkuneiti. Tykkäsin!Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-12392434639871447092013-09-08T22:01:00.001+03:002013-09-08T22:01:56.344+03:00Elä elämäsi hymyillen...<div style="text-align: justify;">
<em>"Elämä on kummallinen juttu joka sattui minulle matkallani hautaan!"</em></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En voi kuin hymyillä yläkerran hepun kummalliselle huumorintajulle. Ehkä me tulemme siksi niin hyvin toimeen: meillä molemmilla on äärimmäisen erikoinen huumorintaju! Ihmiset katsovat minua silmät pyöreinä kun kerron mitä kuuluu. He katsovat silmät pyöreinä nähdessään minun nauravan, säteilevän, olevan vapautuneempi kuin moneen vuoteen. Minunhan pitäisi olla surullinen, lyöty... mutta miksi olisin. Vanhasta irti päästäminen on toki omalla tavallaan vaikeaa, mutta tajusin jo keväällä miten vahva olen itse. Selviän kyllä tilanteesta kuin tilanteesta. Minulla on valta ja vastuu omasta elämästäni, voin tehdä valintoja, jotka johtavat sitä oikeaan suuntaan. Välillä teen ehkä tyhmiä valintoja, valintoja jotka tiedän heti kohta vääriksi. Mutta hei, eihän niitä valintoja kiveen ole hakattu, sitten muutetaan suuntaa. Tärkeintä valinnoissa on se, että pystyy itse elämään niiden kanssa. Että miettii mikä on hyväksi minulle, mutta huomioi samalla että tässä maailmassa on paljon muitakin ihmisiä, joita ei turhaan saisi satuttaa. Jos en ole tyytyväinen elämääni, kuka on vastuussa siitä... minä itse. Niinpä en voi kuin hymyillä... olen tehnyt elämästäni elämisen arvoista! :)</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Siinäpä onkin vaa'alle töitä: kuinka teen itseäni eniten hyödyttävät valinnat, mutta huomioin samalla myös muut ihmiset. Puhdas itsekkyys tuntuu kasvavan lasten ja nuorten keskuudessa koko ajan. Minä, minä, minä! Minä mietin jo talvella, että osa ihmisistä nostaa itsensä jalustalle...tekee itsestään itselleen epäjumalan, jonka etu on kaiken muun edellä. Se voi ilmetä monella tavalla: oman kehon ja ulkonäön epäterveenä palvontana, toisten "yli kävelemisenä", oman edun häikäilemättömänä tavoitteluna. Idealismini on aina välillä töissäkin koetuksella, kun yritän selittää 12-13-vuotiaille, että on olemassa muitakin ihmisiä, muitakin ajatuksia, kuin MINÄ ja minun lähipiirini. Ja pelottavinta on se, että yhä enenevässä määrin myös nuoret aikuiset ovat ihan yhtä itsekkäitä kuin nuo lapset. Missä kohdassa yhteiskuntamme on muuttunut tällaiseksi; vahvat jyräävät heikot! Tai oikeastaan ne joiden omatunto ei turhaan soimaa, jyräävät ne jotka vielä tuntevat myötätuntoa ja häpeää ja osaavat asettua toisen asemaan. Miksi lasten ja nuorten moraalikäsitys jämähtää sinne lapsen tasolle, miksei kehitytä huomaamaan, että kasvun tuoma vapaus tehdä valintoja, tuo myös vastuuta...suurta vastuuta. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Oho, taas mentiin lempiaiheeni puolelle... päästäisiinkö tämän ajatuksen myötä eteenpäin!</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
<em>"Olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa niin."</em></div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Minä siis nautin työstäni, nautin harrastuksistani, elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa, eivätkä ne uomat ole ollenkaan hullummat. Minulla on yhä ihanat lapseni ja ystäväni, harrastukseni, ajatukseni ja arvoni, työ josta pidän. Lapsilla alkaa olla kavereita tässä naapurustossa, molemmat juoksisivat ulkona koko ajan...tai sitten meillä on joku kaveri. Tavarat löytävät vähitellen paikkansa....toki kaikenlaista on vielä työn alla, mutta osaisiko sitä olla jos ei olisi. Vähitellen loputkin asiat kyllä selviävät, työt tulevat tehtyä. Välillä minäkin tarvitsen aikaa vain olla, kesäni oli kuitenkin aikalailla työn täyteinen. Eläessäni elämääni tässä uudessa muodossaan, pohdin samalla tulevaisuutta...mitä haluan, mihin olen valmis... sain taannoin ohjeeksi miettiä "ehdot" tulevalle elämälleni. Ikään kuin raamit, joiden rajoissa haluan elämääni elää. Ja valintatilanteessa minun pitäisi kyetä miettimään tilannetta niiden raamien sisällä. Mikäli tarjolla oleva vaihtoehto ei mahdu raamien sisään, en saisi valita sitä. Olen jo joutunut huomaamaan, että käytännössä se ei ole ihan yksinkertaista. Minulla on jo ne raamit, tiedän mitä haluan, mutta on helppoa pettää itseään ja lipsahtaa raamien ulkopuolelle. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Töissä olen vuoden tauon jälkeen saanut taas minulle tyypillisen ryhmän: ihania, luovia ja erittäin ulospäinsuuntautuneita pikkuihmisiä, joiden kanssa aika ei todellakaan tule pitkäksi. "ope, minä olen kyllä aika varma siitä, että ne siellä hoitokodissa (oppilaan koulumatka varrella) kehittelevät joukkotuhoaseita!", "Ei kultaseni, sinun kaksi viikkoa sitten pilkkomasi viivotin ei taida enää olla siellä roskiksessa... kyllä täällä koulussa yritetään tyhjentää ne roskikset ihan joka päivä...vaikkei sitä aina uskoisikaan". Kuinkahan toisille opettajille aina vain valikoituu juuri tällaisia ihania pieniä nuppusia, toisissa ryhmissä ongelmana on päinvastoin saada lapset avautumaan ja rohkaistumaan... miksi minun ryhmissäni ei tapaa olla sellaisia ongelmia?</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Kun vielä tiimini on osoittautunut ihanaksi ja menemme ongelmatilanteet hurtilla huumorilla, en oikein voisi muuta toivoa. Vaikka työni on välillä sellaista, että työpäivän jälkeen tunnin metsälenkki on todella tervetullutta pään nollausta (kukaan ei puhu mitään, ääntäkään ei kuulu, itse ei tarvitse reagoida mihinkään, eikä varsinkaan 8 juttuun yhtä aikaa...saa vain olla yksin ajatuksineen), nautin siitä todella. Tänään lauantaina oli koko henkilökunnan työpäivä ja vieläkin naurattaa moni juttu... itseasiassa lenkilläkin pyörivät mielessä muutamat poskettomat heitot. Kiitos ihanaiset työkaverit, missä olisinkaan ilman teitä? Siellä pyöreässä huoneessa lääkitys kohdillaan?</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Kesällä tapasin tuttuja jatkuvasti... minulla kävi vieraita, puhuin puhelimessa, viestittelin netissä... nyt on tullut jokin erakkokausi. Sulkeudun hiljaisuuteen ja nautin omasta seurastani. Olen jälleen huomannut ystävien olleen oikeassa sanoessaan, etten saa kasata liikaa juttuja viikonloppuihini, väsymys tulee jossakin vaiheessa. No, Nyt se on tullut. Päiväni ovat ohjelmoituja aamusta iltaan, eikä muuta juuri voi odottaakaan, kun elämässä on kaksi pientä lasta ja kolme koiraa. Jollekulle sanoinkin, etten minä nyt niin kovin itsellinen nainen ole, tämän laumani kanssa. Nautin siis jokaisesta hiljaisesta hetkestä ja omasta ajasta kuin suurimmasta aarteesta. Saa tänne silti tulla kiskomaan minut ulos omasta yksityisestä maailmastani. En vieläkään ole kovin hyvä pyytämään ketään kylään, tai lähtemään mihinkään...mutta jos joku pyytää, tulen kyllä mielelläni! :) </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Kesästä en paljoa kirjoitellut... kertokoon alla oleva albumi kesästäni olennaisen...</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
<a href="https://plus.google.com/photos/112187532081209039406/albums/5921163111806262433?authkey=CPGEo7jX0P_TigE">https://plus.google.com/photos/112187532081209039406/albums/5921163111806262433?authkey=CPGEo7jX0P_TigE</a><br />
<br />
Koirapäivitystä luvassa huomenna... tai ylihuomenna... kunhan kerkiän. </div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-11015109410379696072013-07-07T09:42:00.000+03:002013-07-07T09:42:45.067+03:00Kohti seuraavaa rastiaMaailma muuttuu Eskoseni! Ja välillä muutokset vaan ovat kipeitä, eivätkä sellaisia joita ehkä olit omalle osallesi kymmenen vuotta sitten suunnitellut. Elämä kuitenkin jatkuu, ja yhden oven sulkeutuessa aukeaa aina jossakin uusi! Nyt tulee päivitystä vain omista tuntemuksistani tällä hetkellä. Treenaan koko ajan aktiivisesti ja päiväni tuntuvat olevan täynnä kaikenlaista puuhaa, olen suorastaan maaninen hetkittäin. Ne asiat ehtivät kuitenkin odottaa seuraavia päivityksiä. Nyt on tämä aihe käsiteltävä, ja sitten haudattava!<br />
<br />
Viimeisen talven aikana läpikäymässäni kasvuprosessissa olen huomannut että minulla on valtava joukko ihanaakin ihanampia ystäviä, joita ilman en olisi nyt tässä. Peilistä ei katsoisi se sama ruskettunut hymyilevä naama. En voi kuin kerta toisensa jälkeen kiittää teitä kaikkia siitä tuesta ja ystävyydestä jota olen teiltä saanut. Toivottavasti voin tulevaisuudessa maksaa edes pienen osan siitä ystävyyden velasta jota olen tänä viimeisenä talvena kasvattanut.<br />
<br />
Joka tapauksessa minulla on vielä yksi pyyntö teille, rakkaat ystävät: älkää tuomitko ketään, älkää jakautuko leireihin. Eletään elämäämme jokainen eteenpäin. Meille Samin kanssa on tärkeintä se, että lasten elämä jatkuu eteenpäin mahdollisimman normaalina ja tasaisena. Me emme sodi keskenämme, vaan pyrimme yhteistyöhön lasten edut tärkeimpänä maalinamme. Jos me pystymme siihen, varmasti tekin kaikki pystytte suhtautumaan tilanteeseen rauhallisesti ja ilman suuria tunteenpurkauksia. :)<br />
<br />
En toki pyydä ketään toimimaan vastoin omia periaatteitaan ja arvojaan. Jokainen muodostaa kohtaamistaan asioista omat mielipiteensä ja toimii niiden mukaan, mutta minulle ei tule yhtään sen parempi olo, jos joku minun puolestani tekee hätiköityjä tekoja. Meillä ihmisillä on niin erilaisia arvoja. Se mikä on toiselle tärkeää, ei ehkä merkkaa toiselle ollenkaan niin paljon. Suotakoon tämä erilaisuus kaikille: eihän kaikkien kanssa tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta annetaan jokaisen elää omien arvojensa mukaan. Joka tapauksessa ne lähimmät ystävät kuitenkin valikoituvat suunnilleen samanlaiset arvot omaavista ihmisistä. Ja se vain korostaa ystävien arvoa! Ystävät voivat olla eri mieltä asioista, tärkeintä on se, että erimielisyydet pystytään selvittämään ja hyväksymään! Jos arvot ovat kovin erilaisia, voi tosiystävyys, saati sitten parisuhde olla mahdotonta.<br />
<br />
Minun elämäni jatkuu omalla tavallaan paljon helpompana kuin aiemmin. Minulla tulee olemaan enemmän vapaa-aikaa kuin vuosiin, ja syksy alkaa jo nyt täyttyä erilaisista koulutuspäivistä, yhteistreeneistä ja ystävien tapaamisesta. On pitkästä aikaa ihanaa täyttää kalenteria ihan oman mielensä mukaan kysymättä keneltäkään pystynkö osallistumaan tai järjestelemättä lapsenvahtia. On ihanaa kun on oma auto, jolla voi lähteä minne haluaa, juuri silloin kuin haluaa. Minullehan aukeaa ihan uusi elämä, jota odotan jo kovasti!<br />
<br />
Toki paljon vaikeuttakin tulee eteen, mutta jotenkin nekin näin kesän valoisessa hämyssä tuntuvat helposti selätettäviltä...etenkin kun minulla on teidät, ystäväni! Taas palataan siihen aiheeseen: Ystävät!<br />
<br />
Uuden elämäni rakennuspalikat alkavat vähitellen muotoutua: saamme haluamani rivitaloasunnon tuosta lähistöltä, jolloin lasten kaveripiiri ja Lotan koulumatka säilyvät. Uusi auto on koeajettu toissapäivänä, eroon liittyvät muodollisuudet hoidettu, tai hyvällä mallilla. Minulle satelee treeni-, biletys-, ja muutto/remonttiavun- tarjouksia. Vaikka entinen elämä hajosi ympäriltäni, tunnen kaatuvani pehmeälle patjalle, jonka ystävät ovat minua varten kasanneet!<br />
<br />
Edelleen tulen blogiin kirjoittamaan kuulumisiamme ja pohtimaan elämää yleensä. Edelleen tulen harrastamaan koirien kanssa, puuhaamaan lasten kanssa. Nyt kesäisenä aamuna tuntuu siltä, että moni asia joka oli muuttunut pakkopullaksi, tuntuu taas houkuttelevalta. On kuin olisin päässyt irti jostakin tahmeasta, joka söi minulta energiaa. Vanhaa harrastustani hyödyntäen:<br />
<br />
Vuosien saatossa eksyin itseeni ja arkeen. Matkalla kadotin niin kompassin kuin kartankin. Aluksi en itse edes tiedostanut olevani eksyksissä. Vähitellen aloin ymmärtää sitä, ja viimeisen vuoden aikana se kirkastui minulle täydessä kamaluudessaan. Kuten jo talvella kirjoitin: ennen iloa tuottaneet asiat tuntuivat pakkopullalta, enää en hymyillyt. Nauru oli kadonnut kartan ja kompassin mukana. Nyt, eropäätöksen jälkeen, olen taas löytänyt kartan ja kompassin ja kuulen sen naurunkin olevan jossakin lähistöllä. Nyt on minusta itsestäni kiinni, kuinka taitavasti löydän seuraavalle rastille, ja sitä seuraavalle. Harhailua en voi täysin katuakaan, sen varrella sain matkaani kaksi aarretta, joita ohjaan nyt mukanani eteenpäin, jotka tekevät askelillaan polustani vahvemman. Yhdessä suuntaamme nyt askeleemme eteenpäin ja kohti seuraavaa rastia, samalla naurua etsien. Pienet aarteeni houkuttelevat naurua luokseen ja se kiertelee ympärilläni: kohta saan sen kiinni. Ystävät jakavat kanssani joitakin rastivälejä, jollakin voi olla sama hajonta, ja voimme jatkaa matkaamme yhdessä pitkäänkin. Toiset kulkevat kanssani vain yhden rastivälin ja suuntaavat sitten omalle hajonnalleen. Jokainen yhdessä taitettu hetki on kuitenkin tärkeä ja antaa molemmille jotakin. Tervetuloa mukaani suunnistamaan elämää eteenpäin!<br />
<br />
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=BPkshp9L9-c">http://www.youtube.com/watch?v=BPkshp9L9-c</a><br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-43581139839261171522013-05-29T21:27:00.000+03:002013-05-29T21:27:23.630+03:00-20Nyt tulee hehkutusviesti... ja ihan muusta kuin koiratouhuista. Tai oikeastaan ihmettelyä...hämmästystä... jotakin tunnetta. En oikein itsekään tiedä mitä.<br />
<br />
Olen siis viime lokakuusta laihtunut aika tarkalleen 20 kiloa. Eikä laihtuminen tunnu pysähtyvän. Edelleen vaaka näyttää jatkuvasti pienempää lukemaa. Olen määritellyt painolleni alarajan, ja siinä vaiheessa kun se tulee vastaan, täytyy alkaa ihan todella miettimään syömistä, jotta saan pidettyä painoni kurissa.<br />
<br />
Miksi en siis vain hehkuta...no kun...Tympii jo koko laihtuminen! :)<br />
<br />
Kevät ajaa ihmiset ulos koloistaan ja satunnaisia tuttuja näkee paljon enemmän kuin talvella. Ja tällä hetkellä alan kyllästyä kysymykseen : "Vau, sähän olet laihtunut kamalasti. Sulla on varmaan tiukka ruokavalio? Karppaatko sä?" Vastaus kahteen jälkimmäiseen on, EI! Minä syön mitä haluan, silloin kun on nälkä...tai kun tuntuu siltä, että pitäisi muuten vaan syödä. Jonakin päivänä ruokavalioni voi koostua lähinnä suklaasta ja muusta lihottavasta, välillä se on normiruokaa, välillä kovinkin terveellistä. En minä jaksa miettiä syömisiäni...minulla on tärkeämpiäkin asioita mielessä. Tai itseasiassa olen välillä yrittänyt tarkkailla mitä syön, mutta lähinnä siitä näkökulmasta, että saisin todistettua läheisilleni että syön riittävästi. Enkä ole jaksanut niitäkään ruokapäiväkirjoja paria päivää pitempään. Mutta kyllä minä syön.<br />
<br />
En minä itse valinnut laihtua tällä tavalla, mutta kiitollisena otan kyllä muutoksen vastaan. Se käynnistyi sattumalta, ja lopulta olin tilanteessa, jossa en tuntenut nälkää, vaan jouduin pakottamaan itseni syömään. Talven aikana olen kerran jos toisenkin maannut ruokailun jälkeen kippurassa vinkumassa, koska elimistöni on ollut niin sekaisin eikä ole oikein sietänyt ruokaa. Nyt se on alkanut helpottaa. En ole syömättä tahallani, en vain muista tai ehdi syödä, eikä elimistöni muistuta minua siitä tällä hetkellä. Prosessi on siis ollut tavallaan hyvin helppo. Ei tässä mitään kaksista itsekuria ole vaadittu. Sen sijaan henkisesti se on ollut äärimmäisen raskas, ja kun ihmiset pyytävät minua paljastamaan laihtumiseni salaisuuden, sanon vain, ettei kukaan halua laihtua tällä tavalla. Itse en olisi ikinä päässyt tällaisiin tuloksiin näin nopealla aikataululla, vaan tottakai taustalla on muita ihmisiä. Kiitos siis taustapirut tästäkin vähästä!<br />
<br />
Toki olen onnellinen muuttuneesta ulkonäöstäni, siitä miten ihanaa on taas juosta mäkivetoja, hölkätä harjun rinteellä yms. Odotan kesälomaa kuin kuuta nousevaa, jotta pääsen rauhassa juoksemaan lenkkejä, eikä työ häiritse liikaa. Kun katson taaksepäin prosessia jonka seurauksena näytän nyt tältä kuin näytän, olo on kuitenkin jotenkin tyhjä. En minä nyt tiedä mitä tässä pitäisi hehkuttaa. Elämä jatkuu kuten tähänkin asti, painoin minä mitä tahansa. En minä ole sen onnellisempi tällaisena kuin olin 20 kiloa painavampana. Miksi laihtuminen tai tietty paino on itsessään aina hehkuttamisen arvoinen asia? Miksi ihannoimme hoikkuutta niin kovasti?<br />
<br />
... Ja kuitenkin välillä hymyilyttää: vitsit että minä näytän hyvältä! :)<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-10429541095604167542013-05-27T22:50:00.001+03:002013-05-27T22:50:24.100+03:00Pitäsikö hävetä?"Korkeasaari on nähty ja käyty, jaloissa tuntee että on käyty, ihme on jos ei unesta täyty pienet silmät ja pää!"<br />
<br />
Ihan oikeasti jalat olivat seuraavana päivänä pitkästä aikaa hyvät, ilman lihassärkyä. Olinkin viime sunnuntaista lähtien miettinyt mikä on kun kaikkia lihaksia särkee ja kun yrittää liikkua, on olo kohta kuin hakatulla. Mietin tuleeko vastaan liian vähäinen ravinto suhteessa liikkumiseen, vai sainko Satun kahvikupista sittenkin lauantaina ruton, joka nyt ilmoittelee itsestään. Ilmeisesti ei kumpaakaan, sillä nyt olo on mitä mainioin.<br />
<br />
Korkeasaaressa oli mukavaa, tuli pohdittua yhden pojan kanssa voisiko saarella eleleviä valkoposkihanhia kouluttaa lemmikiksi. Poika mietti jos sitä kuljettaisi hihnassa pitkin Hollolaa. Ja kun sille heittäisi pallon, se hakisi sen. Ja jos joku aukoisi hänelle päätään, hanhi hyökkäisi sen kimppuun ja nokkaisisi. Ajattelin ehdottaa naksutinkoulutusta, mutta jätin kuitenkin sanomatta!<br />
<br />
Törmäsimme pois lähdön hetkellä myös erilaisiin isänmaantoivoihin, jotka heittelivät kyseisiä hanhia kivillä ja sylkivät niiden päälle. Tsiisus mitä urpoja. Kävin jututtamassa poikia, jotka kirkkain silmin väittivät, etteivät tehneet mitään vaikka meitä oli kaksikymmentä todistamassa tapahtumia. Samaan syssyyn paikalle tuli myös ope samasta koulusta kuin pojat. Eivät pojat siinä oikein voinut puolustautua, kun poikien ärsyttämä hanhi hyökki edelleen kaikkien pikkuoppilaiden kimppuun. Vaikken intohimoinen eläinten asian puolestapuhuja olekaan (vaahtoan enemmän ihmisten puolesta ;) ), nyt kyllä ärsytti niin, että minun puolestani kyseiset jannut olisi voinut lyödä häkkiin yleisön töllisteltäviksi ja kivitettäviksi. Ehkä oppisivat jotakin! Pakkoko tuollaiset on päästää irti neljän seinän ulkopuolella. Ja vielä raahata eläintarhaan eläimiä rääkkäämään. Ja saman tien herää mielessä kysymys millaisia ovat näiden sankareiden vanhemmat...miten on kasvatettu lapsi josta on hauskaa satuttaa eläintä...ärsyttää se tahalla hyökkimään kenen vain ohikulkijan kimppuun. Voi sitä tyhmyyden määrää! Taas voisi palata kysymykseen ihmisen valinnoista ja kyvystä ymmärtää niiden seurauksia. Pyrkimyksestä valita siten, että aiheuttaa mahdollisimman vähän pahaa kenellekään.<br />
<br />
Kun illalla vielä oli tarhan kevätjuhla, ei treenaamisesta tarvinnut torstaina haaveillakaan. Siivosin kuitenkin illalla lattiat, keittiön ja pelasin lasten kanssa uunoa. Ei paha!<br />
<br />
Perjantaina olin vielä aamulla siinä luulossa että lähden iltapäivällä heti yhdeltä kotiin lenkittämään koiria ja menemme sitten treenaamaan. Kissan viikset. Päivän aikana totesin, että kai tätä työtä voi välillä tehdä kunnollakin...edes sitten viimeisellä viikolla. Jäin töihin kirjaamaan numeroita todistuksiin ja kasaamaan keskeneräisiä hommia. Niinpä lenkki hoidettiin lasten kanssa Tiirismaalla samoillen. Pitkästä aikaa lenkki jolla lapset eivät valittaneet ollenkaan. :) Asiaa auttoivat eväät ja metsän tarkkailu: näimme kieloja, metsätähtiä, kasteisia hämähäkinseittejä, tikan, puolukan- ja mustikankukkia, kanervia ja yllättäen koiria! Lopetellessamme lasten kanssa eväshetkeä Pirunpesän yläpuolisella kalliolla, ilmestyi toiselle puolelle rotkoa yhtäkkiä ketunpunainen kaunis koira: mamman pikku muorihan se siellä pällisteli...niiiiiiiin kauniina kuin vain Hippu voi olla. Lähdimme kulkemaan rotkon vastakkaisilla puolilla kohti sen pohjukkaa, jossa Sami odotteli ja huuteli olenko nähnyt Hippua.<br />
<br />
Kunnon lenkin jälkeen käytiin vielä Hollolan hallilla tekemässä treeniä. Eve teki kontakteja, Nano teki ensin pari hyppy- hyppy- hyppy ja putki kaarretta, jonka päässä Sami palkkasi narulla. Sen jälkeen tehtiin keinua, ensin pelkästään, sitten putken kautta ja lopuksi tuon alussa tehdyn kaarteen kautta. Kyllä Nano vaan on pätevä!<br />
<br />
Kepit sujuvat koko ajan paremmin. Enää ei kättä tarvita, mutta ei Nano kestä vielä kovin suurta etäisyyttä minusta (tai myöskään etäisyyden vaihtelua) pujoitellessaan. Lopuksi lähetin sitä kepeille parin hypyn kautta ja keppien sijaan treenin kohteeksi nousi käännös hypyltä kepeille. Kuinka ohjaan sen. Kun on ihan agilityvalmentaja kouluttamassa, niin kyllähän tämmöinen aloittelevampikin täti tajuaa! ;) Niinpä sain Samin ohjeilla aikaan "ihan täydellisen jaakotuksen", enkä edes tarvinnut siihen suurta määrää toistoja. Kuten olen joskus aiemminkin todennut...enhän minä mikään tyhmä ole, kyllä minä teen, kunhan vaan joku kertoo miksi tehdään niinkuin tehdään ja selittää ohjauksen idean. Sen jälkeen osaan ajatella itsekin...vaikka välillä se vaatiikin parin päivän ajatustyön. Kiitos siis Sami rautalangan vääntämisestä...taaskaan emme saaneet riitaa pystyyn! ;)<br />
<br />
Kentällä tehtiin vielä ruutua...ja sehän osasi! Vau! Nyt ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! :)<br />
<br />
Hyppynoutoa tehtiin metallilla ja palautukset olivat kaikki hienoja. Vähän taakse se saattaa jäädä, mutta aina suoraan ja pitää kapulaa siististi! Lähinnä hypyn kanssa kikkailimme vinoilla linjoilla, josko joskus kävisi niin huono tuuri että kapula lentää tai kimpoilee ihan sivulle. Ainakaan tällä hetkellä Nano ei halua korjata vinoa linjaa hypylle, vaan tarjoaa mieluiten suoraa linjaa luokseni eli hypyn ohi. Niitä työstimme jonkin verran.<br />
<br />
Lauantaina lähdimme lasten kanssa mukaan Ojankoon kisoihin. Koirista otettiin mukaan vain Eve ja Cari, joten minullakaan ei ollut mitään paineita hinkata mitään Nanon kanssa, vaan saatoin keskittyä lasten vilkuiluun, juoruiluun ja ratojen katsomiseen. Kylläpä oli kiva päivä! Ei meidän pitänyt ihan niin pitkään olla siellä, mutta lopulta katsoimme kaikki medit ja vielä ekan maksien radankin. Ja lapset viihtyivät myös.<br />
<br />
Vähän oli koko porukka töttöröö, kun päästiin vihdoin kotiin. Pikaisen ruuan jälkeen jätin lapset puuhaamaan pihaan ja Samin tekemään koulujuttuja ja lähdin Pennalaan kotijoukkojen kanssa. Teimme leppoisan lenkin ilta-auringossa. Voiko olla helpompaa lenkkiseuraa kuin kaksi eläkeläistä ja oma pikkupikkuni. Tosin pikkupikku sai lenkkeillä hihnassa suurimman osan lenkistä, sillä kun on viime aikoina ilmennyt taas pientä taipumusta pentuaikana ilmenneeseen humppaamiseen.<br />
<br />
Lenkin jälkeen tein kentällä tokoa: luoksetulon stoppeja kierron kautta, stop ja uusi pieni vinkupiru lensi. Hyviä olivat! Tein myös suoraa pitkästä matkasta. Stoppi oli niin hyvä, että oli pakko palkata ja vein sen takaisin seisomaan, kutsuin ja tein myös maahanmenon. Hyvin sujui sekin. Pitäisi oikeasti alkaa tehdä enemmän liikkeitä kokonaisina. SM-karkeloihin on enää viisi viikkoa! Ja ensi viikonloppunahan olemme taas menossa kokeeseenkin, mutta sen otan enemmän harjoituksen kannalta.<br />
<br />
Luoksetulon jälkeen tein noutoja Oilin raskaalla sorvatulla, joka poikkeuksetta palautui reippaasti, kauniiseen perusasentoon ja yhtään mälväämättä! Tein kolmannen suorana noutona sivulta, ja tuohan jopa palautti kauniilla laukalla. Täydellinen toteutus! <br />
<br />
Ruutu sujui myös mallikkaasti. Ekan se meni sivusta sisään. Lähti nimittäin kentän toisesta päästä kohti ruudun kanssa samassa reunassa, mutta toisessa nurkassa ollutta noutokapulaa, mutta päätti puolivälissä kenttää suunnata kuitenkin ruutuun. Kaksi muuta olivat hyviä!<br />
<br />
Kaukoja treenasin naksutellen, ja jalkojen paikalla pysymistä muistutellen. Kun on intoa, pikkupikku saattaa hypätä ylös, ja silloin tassut kyllä tuppaavat myös siirtymään. Eivät matkallisesti paljoakaan, mutta vaihto ei silloin ole teknisesti sellainen kuin haluan. Eli pientä viilausta! Ihan hyvinhän tuo sujui. Etäisyyttä pitää vielä treenata lisää, mutta periaatteessa Nanolla on oikein hyvät kaukot!<br />
<br />
Tunnaripalikalla leikimme nostoleikkiä. Kerran se poikkeuksetta korjaa nostettuaan hiukan huonosti. Eteenpäin on tässäkin kuitenkin menty, sillä sivulle tullaan suoraan ja vauhdilla, eikä kapulaa juuri mälvätä siinä. Joten ei kai tässä vielä kannata ranteita viiltää auki. <!--3--><br />
<br />
Lopuksi teimme hallissa vähän keppejä. Lähinnä taas testailua siitä, kuinka hyvin ja millä vauhdilla se hakee sisään kepeille. Lopuksi tein kaksi kertaa alle putki-A-hyppy-putki ja siitä kepit reilulla etäisyydellä putkesta. Pikku oli superpätevä!<br />
<br />
Nyt pitää ihan oikeasti alkaa miettiä josko opettaisi sen puominkin, niin pääsisi kisaamaan. Tosin agility aiheuttaa minulle suurta ahdistusta tällä hetkellä. Nautin kyllä koirani kanssa tekemisestä, ja niistä oivalluksista, joita itse saan jatkuvasti ymmärtäessäni taas jotakin uutta. Mutta samalla luon itselleni hurjia paineita: minun pitäisi olla heti superhyvä. Tai ehkä enemmän niin päin, että minä tiedostan, etten ole superhyvä, ja se saa minut surkeaksi: kysyin jo Samiltakin, että häpeätkö sinä minua? Arvosteletko minua selkäni takana, tyyliin: "silläkin mammalla on kiva koira, muttei se itse ymmärrä agilitysta yhtään mitään."...Oikeasti olen tosi epäreilu, sillä Sami on päässyt jo vuosien saatossa suurimmasta ehdottomuudestaan, ja alkaa ymmärtää että erilaisuutta, erilaisia perhetilanteita, erilaisia arvovalintoja yms. on olemassa, eikä siis sorru kuvaamaani käytökseen. Se ilo on vanhenemisessa...ymmärrys lisääntyy. Ymmärtää, miten vähän oikeasti ymmärtää...ja alkaa vielä hyväksyä ymmärtämättömyytensä. Se vain hymyilyttää...ainakin ajoittain!<br />
<br />
Eevan kanssa juttelimme asiasta joululomalla ja Eeva sanoi sen niin hyvin: "kaksikymppisen kropan ottaisin kyllä, mutta en sitä päätä (ajatuksia)". Olet muuten Eeva vaikuttanut ajatteluuni ennenkin: joskus muinoin kun olin jo epätoivoinen Hipun kanssa ja työntämässä sitä Samille ohjattavaksi, sanoit että mieti nyt vielä vähän; mieti että tämä on sinun koirasi, sinä teet sen kanssa sen mihin sinä pystyt, tärkeintä on se että teet itse parhaasi, ei se mihin lopulta päädytään. Vitsit nyt tuli ikävä teitä Eeva ja Roope! Kesäloma alkaa kohta, toivottavasti jokin lomareiteistä johtaa sinne Varsinais-Suomeenkin! :)<br />
<br />
Sunnuntaina Sami oli taas kisaamassa, minä huilasin kotona, eli hoidin lapset, pyykkäsit, vein Lotan kaverille leikkimään, hain hänet, tein pihahommia jne. Illalla Samin tultua kävin vielä Patarilla tekemässä pikatokot. Ruutua, stoppeja ja kapulan palautusta. Nano oli superhyvä, vaikka olin unohtanut namit kotiin ja palkaksi oli vaan leikkiä.<br />
<br />
Tänään iltapäivällä aksatreeni Hollolassa: eteen irtoamista, Sami palkkasi edessä. Renkaan muistuttelua...ei se pirulainen osaa sitä! Keinua, superhyvin!<br />
<br />
Illalla vedin ensin pentukurssin Jokimaalla, ja sitten teimme Pirjon kanssa tokoa. Kommentoin ensin Viimaa, ja teimme Nanon kanssa ruutusulkeisia ja kapulan nostoja. Nostot erinomaisia, ruutuun lähetykset ensin perseestä, mutta lopuksi ajateltiin.<br />
<br />
Alla vielä kuvia (taattua kännylaatua) perjantaiselta Tiirismaan lenkiltämme...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh09aZgnIrcJslcDxe1g5OwoFIGZgXhS7S2xGoNW3jaSBvTdzOUiqakl93PCySOwUEH6e-XVMf8hxVg82gh3KzDnCO9bIU2Jmpbr5fDl0QTBQMOerpUNUFgbF28pyYKkrZzDQw8kZQ3YwI/s1600/CAM01333.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh09aZgnIrcJslcDxe1g5OwoFIGZgXhS7S2xGoNW3jaSBvTdzOUiqakl93PCySOwUEH6e-XVMf8hxVg82gh3KzDnCO9bIU2Jmpbr5fDl0QTBQMOerpUNUFgbF28pyYKkrZzDQw8kZQ3YwI/s320/CAM01333.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmd1p77ZYxoUCSQMe6bTJiNc9zSFivIXViZdEWntNQSrGahkzfXVEXvktLQ2fPdv4WFZX6eevUC4DhS4T93df2_JzjRISOP8S12f2VtFu_X4zbvgizm98pJexDV3N6AN38wWzDLvSUIF8/s1600/CAM01349.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmd1p77ZYxoUCSQMe6bTJiNc9zSFivIXViZdEWntNQSrGahkzfXVEXvktLQ2fPdv4WFZX6eevUC4DhS4T93df2_JzjRISOP8S12f2VtFu_X4zbvgizm98pJexDV3N6AN38wWzDLvSUIF8/s320/CAM01349.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFUR8z14XS2nZ9pvJfKy0CbkbIAuB1yjaOTWdcmY_68wTzRcdUDl1lx0yL2WSuM4ohwxxZkHD8dF9V9buJJgjt5-Fkvdf8B-iN-NfRB2kO9mCSnOFBU2mqJ1gaE79yS3tURmWcOz8gPyI/s1600/CAM01335.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFUR8z14XS2nZ9pvJfKy0CbkbIAuB1yjaOTWdcmY_68wTzRcdUDl1lx0yL2WSuM4ohwxxZkHD8dF9V9buJJgjt5-Fkvdf8B-iN-NfRB2kO9mCSnOFBU2mqJ1gaE79yS3tURmWcOz8gPyI/s320/CAM01335.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgszkvLmrOxuy3S5HA5h7WDWQH7-GCg2V0RWjjmIhtYZgWrtr30_yEKh4hFIgifvTbmTEKU0lSRIzh-FsWe-8bg2hQvVX2qsl6HCWrfsU2f6A_G-RqudJSaR2LBFYPaXyO4KcI92JWr_p0/s1600/CAM01353.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgszkvLmrOxuy3S5HA5h7WDWQH7-GCg2V0RWjjmIhtYZgWrtr30_yEKh4hFIgifvTbmTEKU0lSRIzh-FsWe-8bg2hQvVX2qsl6HCWrfsU2f6A_G-RqudJSaR2LBFYPaXyO4KcI92JWr_p0/s320/CAM01353.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5lA47J7RhSdxNepgY8kUvWMCnTDsIoEIPPn9WWI8YXYOsFkjx9JQtiV_qTo3Sc2RDS6lee4Zp06D6Gw6tG6vecewFDHqKCulqJbqZ-j_XcsCDAoGR96QaEal9zvAkVUkqXGxCyrKWSxU/s1600/CAM01356.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5lA47J7RhSdxNepgY8kUvWMCnTDsIoEIPPn9WWI8YXYOsFkjx9JQtiV_qTo3Sc2RDS6lee4Zp06D6Gw6tG6vecewFDHqKCulqJbqZ-j_XcsCDAoGR96QaEal9zvAkVUkqXGxCyrKWSxU/s320/CAM01356.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhA4nc1yEAFakc3pfnjOnjDh7gtTj1WGnqa33zAEdQNYltpD-e44atOMIfzMk2J1ImR43y-Xpr2n03CWzYaV0PeGfTcjuoj9lpkAAKhSBf5LBG9hIV1xiWhtvGBax-8pa8rZXLcRMYwvSQ/s1600/CAM01338.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhA4nc1yEAFakc3pfnjOnjDh7gtTj1WGnqa33zAEdQNYltpD-e44atOMIfzMk2J1ImR43y-Xpr2n03CWzYaV0PeGfTcjuoj9lpkAAKhSBf5LBG9hIV1xiWhtvGBax-8pa8rZXLcRMYwvSQ/s320/CAM01338.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoQgXskTuIMOevddb5MxChwF2hOFtHiVs0jgnvW2MqjhNhE0CI2efFltZpkUH1gsgsjWK3zPhgVxsthJ3WUJlEQe8uJjQInr2sDNMcFyDVUHhvRp-EQ5a1FxFWs_xKL-3NAvDbvttnmlY/s1600/CAM01342.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoQgXskTuIMOevddb5MxChwF2hOFtHiVs0jgnvW2MqjhNhE0CI2efFltZpkUH1gsgsjWK3zPhgVxsthJ3WUJlEQe8uJjQInr2sDNMcFyDVUHhvRp-EQ5a1FxFWs_xKL-3NAvDbvttnmlY/s320/CAM01342.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-14845166502509537322013-05-22T19:14:00.001+03:002013-05-22T19:21:24.477+03:00Hetki on Kaunis!!!Yksinhuoltajakokeiluni jatkui läpi viikon. Käytännössähän minä olen ollut lasten ensisijainen huoltaja jo pitkään, kun Sami on liihottanut maailmalla. Tänä talvena olemme puhuneet asiasta paljon, ja huolimatta treenikaverin kovasta kannustuksesta jatkaa entiseen malliin, Sami on itsekin tajunnut, että hänen on tehtävä muutoksia elämäänsä ja löydettävä aikaa olla lastenkin kanssa. On ollut ilo seurata kuinka hän on lähentynyt lasten kanssa, niin että Sagakin hyväksyy jo isin seurakseen ja avukseen ja välillä jopa pyytää isiä, eikä kelpuuta äitiä...vaikka olisikin ihanaa olla aina se ykkönen, näin sen kuuluu oikeasti mennä!<br />
<br />
Lasten kanssa selviäisin kyllä arjesta yksin, mutta viisi koiraa on jo aikamoinen haaste arkipäivinä. Viittä ei kukaan järkevä käytä hihnalenkillä yhtä aikaa, joten edes jonkinlaisen tehokkuuden säilyttämiseksi kävin aamuisin metsässä juoksuttamassa laumaa vapaana. Luulen, että noista aamuhetkistä nauttivat niin koirat kuin minäkin. Päivisin käyn normaalistikin metsälenkillä ja illat ovat aina helpompia kun koirille riittää pikainen pissatus 20min kentän reunassa ja sen voi tehdä kun lapset ovat nukahtaneet.<br />
<br />
Tiistaina olin virkavapaalla ja kävin Lotan kanssa tutustumassa kouluun. Joku kysyi jännittääkö äitiä, tai onko haikea olo, kun lapsi on jo noin vanha. Tiedättekö, ei yhtään! Enemmän tämä äiti on innoissaan...odotan jo niin kovin yhteisiä läksyjen tarkistushetkiä. Kun vielä Lotan osalta saimme jättipotin luokkajärjestelyissä, en voi muuta kuin hymyillä. Moni vanhemmista oli hiukan epäileväinen yhdysluokan suhteen, mutta itse sellaista opettavana näen myös sen hyödyt (päiväkodissa Lotan molemmat Katja-opettajat olivat myös tyytyväisiä Lotan sijoittumisesta yhdysluokkaan...meistä kaikista se on hänelle ihanneratkaisu!). Myöskään lasten koulunaloitus parakissa ei pelota yhtään. Mieluummin parakissa, kuin homeisessa koulussa. Parakissa on kivaa, nimim. kokemusta on! Ja kun kaikki mahdolliset kaveritoiveetkin toteutuivat, oli lapsikin onnellinen.<br />
<br />
Lotan kanssa lenkkeilimme Renkomäen harjulla jotta koirat saivat humpata päivälläkin, ja juttelimme niitä näitä. On ihana seurata kuinka lapsen ajattelu kehittyy, ja kuinka hän tulee vähitellen tietoiseksi omasta kyvystään vaikuttaa omaan toimintaansa, ja toisaalta oppii huijaamaan sääntöjä ja systeemiä. Fiksu tyttö tuo meidän Lotta!<br />
<br />
Hänellä on ollut vaikeutena hillitä toimintaansa ja itsekkyyttään kinkkisissä tilanteissa. Niinpä äiti on jutellut hänen kanssaan kerran jos toisenkin valinnoista. Kuinka pitää miettiä etukäteen omien valintojensa seurauksia ja pyrkiä siihen, että aiheuttaa omilla valinnoillaan mahdollisimman vähän pahaa kenellekään. Lotta fiksuna kysyi vastakysymyksen: mikseivät aikuiset tee vääriä valintoja? Ja millä siinä sitten selittää, että aikuisetkin tekevät vääriä valintoja koko ajan. On vain pystyttävä kantamaan vastuu myös niistä vääristä valinnoista ja pyrittävä korjaamaan niiden seuraukset jos vain mahdollista. Kukapa meistä nauttisi virheidensä myöntämisestä, saati anteeksipyytämisestä (En minä ainakaan!), mutta eiköhän se juuri erota kypsän aikuisen lapsesta...tietoisuus omien tekojen seurauksista ja kyky kantaa vastuu niistä seurauksista.<br />
<br />
Oho, mitä pohdintaa...mutta Lotallakin on tarhassa sujunut tosi hienosti joitakin viikkoja, joten eiköhän äidin juttutuokioilla ole jotakin merkitystäkin! :)<br />
<br />
Illaksi vein lapset mummille ja papalle Hollolaan ja lähdin hoitamaan talkoovelvotettani agilitykisoihin. Kakkoset saivat niin vähän nollia aikaiseksi, ettei kilpailukirjoja täyttäessä päässyt ranne kipeytymään. Sen sijaan oli ihanaa nähdä monia tuttuja pitkän talven jälkeen ja höpötellä niitä näitä. Kisat venähtivät yli kymmeneen ja kun sen jälkeen haki lapset, sai heidät sänkyyn ja koirat lenkitettyä oli kello yli puolen yön. Kuten jokunen viikko sitten täälläkin uhosin, osaan pitää itsestäni huolen, ja niinpä yösyännä oli vielä ruokailtava (4 kuppia kahvia ja päivällä syöty makaronilaatikko ja omena eivät taida riittää tämän kokoiselle ihmiselle koko päiväksi). Onneksi sain koneelle juttuseuraa, joten ruokailu sujui leppoisissa merkeissä. :)<br />
<br />
Keskiviikkona, tervetulleen neljän tunnin unen jälkeen, jälleen yksi aamulenkki metsässä, tehokas työpäivä (musiikkia, askartelua, sählypelejä ja jäätelöä) ja taas lenkki päivällä. Lapset tarhasta kotiin, Samia hakemaan, Sami kisoihin töihin, Sagan kanssa kauppaan, erotuomaritoimintaa kotosalla ja kisoja katsomaan. Huoh! Välillä kaipaan sellaista Harry Potter-kelloa jolla voi siirrellä aikaa eteen ja taaksepäin tarpeen mukaan!<br />
<br />
Kisoissa oli jälleen kivaa. Milloinhan olemme Päivin ja Marin kanssa viimeksi höpöttäneet ja nauraneet yhdessä...ihan tuli vanhat hyvät ajat mieleen. Kiitos muruset! Koska "kävele katastrofikin" pysyi hyvin aisoissa, sai äiti nauttia ihan rauhassa omasta ajastaan!<br />
<br />
Torstaiaamu tuntuikin sitten ihan luksukselta, kun Sami käytti koirat ja minä sain keskittyä lapsiin ja itseeni. Jottei arki muuttuisi liian tylsäksi käytin päivällä lenkkillä Hipun, Jekun ja Nanon, joita ei huolittu mukaan Pennalaan. Pennalassa Sami kisasi ja meikäläisellä oli äärimmäisen tärkeä tehtävä...kokoonkutsuja. Sellaisella ei kuulkaa ole kolmosten kisoissa mitään virkaa, jos on olemassa edes jotenkuten pätevä kuuluttaja joka osaa lukea listasta koirien nimiä ja numeroita. Ja sellainenhan Pekka on! Joten meikäläinen sai rauhassa katsella kisoja. :)<br />
<br />
Perjantai lenkitin koirat päivällä töitten jälkeen ja hain Samin töistä. Pikatreeni Hollolassa ei ollutkaan niin pikainen, vaan ehdin tehdä niin aksaa kuin tokoakin, kahdessa erässä. Nano teki kepit tosi hienosti takaakiertojen kautta. Meikäläinen oli ihan suu auki! Se oli niin hurjan pätevä.... Keinua tehtiin paljon paremmalla innolla kuin maanantaina...edelleen Sami otti kolahduksen pois. Even nostatukseksi tehtiin vielä Kaarre (rengas, hyppy, A, hyppy), jossa rengas tuotti ensin hiukan ongelmia.<br />
<br />
Tokoa piti tehdä hallissa, koska kentällä oli muita. Ohjelmassa oli metallinoutoa, tunnarin pitämistä, ruutu, luoksetulon stoppeja, seuraamista. Hyvä treeni!<br />
<br />
Väsymys!<br />
<br />
<i>Lauantaina aamulenkki, päiväunet, kirppari, alikiitoa... Nano oli hyvä!!! Ja mammakin selvisi tilanteesta. </i><i>Ghanalaisia miehiä, Jumalan ääni, synttärikutsu, ei hiviä tai hepatiittia. </i><br />
<i><br /></i>
Ylläolevan merkinnän tein heti sunnuntaiaamuna muistaakseni mitä on tapahtunut. Teen usein lyhyitä merkintöjä treeneistä saman tien, ja avaan niitä sitten ajan kanssa. Tämä jäin avaamatta ja nyt se näyttää hassulta. :)<br />
<br />
Eli lauantaiaamuna annoin Samin nukkua pitkään ja käytin koirat aamusella metsässä tarpomassa. Saga kun päätti vapaapäivän kunniaksi ponkaista pystyyn klo 6.05! Aamupäivällä olinkin sitten niin väsynyt, että päiväuniaika tuli jo ennen puoltapäivää! Sami vei lapset uimahalliin ja minä kävin kirpparilla ja kaupassa. Illan suussa oli vuorossa kimppatreeniä Hollolassa, agilitysellaista. Koska päätin satsata maanantai-iltana tokoon ja jättää agitreenit väliin, käytin tilaisuutta hyväksi ja treenasin kun mahdollista. Katjan kanssa sovittiin etukäteen, että lapset pitävät seuraa toisilleen, ja mammat (sekä isi) saavat treenata rauhassa...tai ainakin jotakin sinnepäin.<br />
<br />
Ratana oli maksi kolmosten rata keskiviikon kisoista, ja koska Nano ei vielä tee keppejä eikä muita kontakteja kuin A:n radalla, teimme rataa muutaman esteen pätkissä. Eihän kysymys muutenkaan ole siitä, että Nano ei osaisi, vaan siitä, että täti opettelee valitsemaan sopivia ohjauksia ja rytmittämään ne oikein. Ja huolimatta helvetillisestä päänsärystä se sujui ihan hienosti. Tottakai minä teen virheitä, enkä ole yhtä sujuva liikkeessäni tai ohjauksessani, kuin ihmiset, jotka satsaavat agilityyn päälajina, treenaavaat useita kertoja viikossa, eivätkä ole pitäneet vuosien taukoa. Mutta minä kehityn ohjaajana koko ajan, ja se riittää minulle!<br />
<br />
Muutenkin oli mukava ilta. Tuli höpöteltyä niitä näitä (kuten tuosta muistiinpanostani voi päätellä), ja kun lapsetkin viihtyvät hyvin yhdessä, ei ole koko ajan huono omatunto siitä, että heidät on raahattu tunneiksi treenikentän laidalle. :)<br />
<br />
Illalla väsyneet lapset sammuivat samantien ja jättivät yhtä väsyneet vanhemmat katsomaan kuinka pieni ponnistaa maasta ja pikkuinen Sveitsi näytti suurvallalle mistä kana pissii! Väsyneitä loikoiluiltoja tarvitaan...aamulla hymyilytti ja päässä soi Haloo Helsingin Hetki on kaunis... vaikkei saanutkaan nukkua mitenkään superpitkään!<br />
<br />
Sunnuntaina Sami oli kisaamassa Kotkassa ja me tyttöjen kanssa siivottiin, pestiin pyykkiä ja hoidettiin muutenkin juoksevia asioita. Sokerina pohjalla tehtiin pyöräretki ABC:lle jätskille. Aika vähällä saa lapset tyytyväiseksi. Päivä ilman tokoa aiheuttaisi varmasti vieroitusoireita, joten lähikentällä tehtiin ruutu, hinkattiin luoksetuloa, kerrattiin kaukot, ja muistuteltiin noudon palautukset.<br />
<br />
Ruutu sujui ok...jälleen pientä banaania, mutta näillä ylipitkillä matkoilla aletaan saada vähitellen pikkupikulle itseluottamusta juosta vaan eteenpäin tuntui matka kuinka pitkältä vain. <br />
<br />
Luoksetuloa suoraan vahvalla vartaloavulla, Nano hyvä. <br />
<br />
Kaukoissa saatiin aikaan pientä neuvottelua, kun Nano päätti hypätä maa-seiso-vaihdossa eteen. Ei muuta kuin hurja ihmettely ja koira takaisin taaksepäin. Sen jälkeen teki siistejä vaihtoja, mutta otti häiriötä takaa leikkarista kuuluvista huudoista. Sami siellä huuteli Sagaa joka oli kadonnut leikkarista, mutta istui äitin treenirepun vieressä kentällä. Periaatteessa olen tyytyväinen suoritukseen...mutta aina olisi parannettavaa, ja pitäisihän sen jo kestää noita häiriöitä paremmin. ;)<br />
<br />
Noudon palautuksissa metalli ja sorvattu ovat tällä hetkellä ok...etenkin kun ne ovat omia (tai pitkään lainassa olleita). Tunnarissa muistuttelua tarvitaan enemmän. Mutta en epäile, etteikö sitkeällä työllä ja johdonmukaisella palkkauksella (vain suoraan sivulle siististi pitäen tuodut) päästäisi hyviin lopputuloksiin. <br />
<br />
Maanantaina lenkki lähimetsässä. Voi saakeli mitä säätöä tähän lenkkiin mahtui: meikäläinen kiehui jo ensimmäisten 300m jälkeen. Even hihna tippui metsään ja vaikka palasin katselemaan sitä, en löytänyt...onneksi se oli Carin katkoma.... ja onneksi Sami kävi myöhemmin etsimässä sen. Hippu ja Eve ryömivät aidan ali vedenottamon puolelle...saatuani ne takaisin oikealle puolelle, Hippu päätti lähteä hippaamaan ylös rinnettä erittäin määrätietoisesti. Mielessä Samin parin illan takaiset kokemukset (Hippu kävi ensin tsekkaamassa komposteja pihoissa ja tuli sitten tyynesti kotiin kesken iltalenkin) karjuin sitä naama punaisena takaisin. Onneksi sillä vielä kuulo pelaa ja minulla uskottavuus riittää, joten se tuli viattoman näköisenä takaisin. Seuraavaksi totesin, ettei Nano ymmärrä lainkaan tule- käskyä. Huoh! Cari oli kyllä kiva ja totteli...ja Jekku! <br />
<br />
Samin työpäivän päätyttyä menimme Hollolaan treenaamaan. Koska illalla oli luvassa vielä kokeenomaista tokoa, teimme Nanon kanssa vain vähän aksaa: keppirallatusta putken kautta...ja sehän teki tosi hienosti! Minulla on ihana koira! :) Lisäksi tehtiin keinua ja hiukan kapulan palautuksia. <br />
<br />
Illalla oli vuorossa HOTin kokeenomainen treeni Mukkulassa. Huoh! paljon on vielä hommaa... mutta jotenkin ei edes harmittanut kamalasti. Paljon on tekemistä muillakin...ja ne sentään on tokon tosiharrastajia, tosin kuin meikämamma. ;) Paikkakin oli supervaikea, koska nurmi oli tooodella pitkä ja aurinko paistoi kehiin ikävän matalalta. Paikkamakuut Nano teki EVL koirien kanssa...eikä ongelmia.<br />
<br />
Ekassa kehässä teimme seuraamisen, joka oli ok. Ei hyvä, koska pikkupikku levisi vähän sinne tänne. Se on kuitenkin ymmärrettävää, koska ruoho oli todellakin sitä lähes kainaloon. Siinä on aika vaikea liikkua yhtä tasaisesti kuin tasaisella hiekalla. Toisena liikkeena luoksetulo, jossa annoin kunnon vartalonavun seisomiseen. Se olikin super! Loppu oli myös hyvä (hyvä maahanmeno ja suora sivulla), joten ei valittamista.<br />
<br />
Istuminen oli ok, mutta minä huomaan tekeväni rytmiavustusta ihan tahtomattanikin. Siihen täytyy kiinnittää huomiota! Toki käskyn voi antaa samaan aikaan kuin vasen käsi heilahtaa luonnollisesti taakse kävelyliikkeessä, jolloin se toimii huomaamattomana apuna, mutta sellainen pieni askelkevennys saisi jäädä tekemättä. Lopuksi teimme kaukot, joissa myös oli pari lisäkäskyä...Nano kuunteli kovasti taakse viereiseen kehään. Teknisesti vaihdot olivat hyviä, ongelmana siis "vain" häiriöt. Olin silti tosi tyytyväinen kaukoihin...nyt pääsin huomauttamaan Pientä keskittymisestä koetilanteessa.<br />
<br />
Pitkän tauon jälkeen toisessa kehässä oli vuorossa hyppynouto, metalli, ruutu ja tunnari. Hyppynoutoon otimme Novan painavan, vieraan, sorvatun kapulan, jonka pitämistä kokeiltiin ennen kehään menoa. No, kuten EVL-koirakot olivat osoittaneet, kehä ei ollut helppo, vaan kapulat katosivat pitkään ruohoon. Nano lähti hyppyyn hyvin, mutta ei löytänyt kapulaa. Kehänauhan vieressä (sisäpuolella) oli rivissä ohjatun kapuloita, joita se kävi kurkkaamassa, mutta fiksuna tyttönä tajusi, ettei nyt haeta niitä, ja jatkoi matkaa. Lopulta liikkuri-Elinan piti näyttää sille kapula. Sen jälkeen loppu sujui hyvin.<br />
<br />
Metallia aloitellessa Nano istui johonkin piikkiin tms., sillä se pomppasi äkkiä ilmaan sivulta eikä suostunut enää tulemaan siihen kohtaan...eikä oikein sivullekaan. Vieraan metallin otti hyvin suuhun, muttei tullut suoraan sivulle, vaan alkoi kiertää. Eli oli edelleen sitä mieltä, että sivulla tapahtui jotain kamalaa. Teimme uudestaan eri kohdassa...hyvin!<br />
<br />
Ruutuun veimme yhdessä markkerin, ja pieni jatkoi hyvin ruutuun asti, muttei mennyt markkerille, vaan alkoi kiertää tötsiä. Huoh. Kyllä se siitä sitten, kun vain sain sen ruutuun asti... siellä se odotti kävelykaavion ja tuli reippaasti sivulle.<br />
<br />
Tunnari oli ok.<br />
<br />
Treenailin vielä lainametalleilla noutoja ja kävimme hiukan keskustelua vieraiden kapuloiden suuhun ottamisesta. Nano kun on sitä mieltä, ettei ällöjä vieraan hajuisia kapuloita ole ihan pakko nostaa jos ei tahdo.<br />
<br />
Loppulenkki illan hiljentyessä, vuokkojen ja ketunleipien kukkiessa metsässä ja auringon suunnatessa kohti taivaanrantaa oli sopiva lopetus mukavalle illalle. Nano tosin oli hiukan sitä mieltä, että kaahailevat bc:t voisi siirtää toiseen ulottuvuuteen. Lopulta se kulki mielenosoituksellisesti polun sivulla metsässä.<br />
<br />
Tiistaina hallissa kepit putkelta ja A:lta sekä takaakierron kautta, lopuksi takanaleikkaus kepeille. On minulla mahdottoman pätevä koira! Keinu tehtiin lopuksi ilman mitään kevennystä. Kovin montaa viikkoa ei tarvittaisi, että kepit ja keinu olisivat kisavalmiita. Kukahan opettaisi Nanolle puomin?<br />
<br />
Kentällä tehtiin humppatokoa edellisen päivän palautteluna: Luoksetuloleikkiä Samin ja minun välillä. Palkka Samilta takaa. Tunnari liikkeenä. Noutoleikkiä. Hyvä oli!<br />
<br />
Viikonloppuna oli Nanon Dippi-vali startannut toiset kisansa, ja on nyt yhtä nollaa vaille kakkosissa! Hienoa työtä Dippi ja Iina! :)<br />
<br />
Minä olen taas sekaisin kuin seinäkello. Kun pää rakoilee, se rakoilee, halusi tai ei. Nyt kuitenkin yritän kaikkeni pysyäkseni täyspäisenä, toisin kuin talvella, jolloin sillä...tai millään muullakaan...ei tuntunut olevan väliä. Joten jos ette saa minulta heti vastausta viestiinne, jos en soita heti takaisin, tai jos näytän pystyynkuolleelta, älkää ottako sitä nokkiinne, olen ihan samanlainen kaikille muillekin. Välillä elämä vaan on vähemmän suoraa ja tasaista. Onneksi joukkoon mahtuu koko ajan enemmän noita kauniita hetkiäkin. Niiden voimalla jaksaa!<br />
<br />
Onneksi minulla on ihana työ ja ihanat työkaverit!!! Nauru tunnetusti pidentää ikää ja ehkäisee dementiaa. Minä yritän pitää vatsalihakseni kunnossa säännöllisellä naurutreenillä! Kiitos Huvikummun naiset! Alla muutama lainalasteni väläytys viime päiviltä...nekin jaksavat nostaa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.<br />
<br />
1) Pidin eilen puhetta siitä kuinka oppilaat ensi viikon jälkeen siirtyvät eteenpäin koulu-urallaan. Kakkoset lähtevät eteenpäin alkuluokasta, kolmoselle. Ykkösistäni tulee kakkosia, joilla on tärkeä rooli esimerkkinä uusille, koulun ulkopuolelta tuleville eskareille ja ykkösille. Kerroin heille heidän olevan ensi vuonna oikeita mallikoululaisia pienemmille. Hetken hiljaisuuden jälkeen eräs pikkunappula totesi kovaan ääneen "Ei kyllä aina uskois!"<br />
Mitä siihen enää saattoi sanoa?<br />
<br />
2) Tänään keskustelimme ruokalassa lautasen syömisestä tyhjäksi, ja jotenkin keskustelu johti siihen, että oppilaani kysyi onko hänellä pupu pöksyissä. Minä tietysti kurkistin ja kerroin, että takataskusta pilkottaa korvapari. Poika alkoi kieppua tuolissaan ja taputella housujaan " Höh, eihän siellä mitään ole, vaan ihan tyhjät taskut!"<br />
<br />
3) Leikkasimme lehdestä kuvia yhdyssanoista. Eräs oppilas paiskasi lehden pöytään, huokaisi ja sanoi kovaan ääneen: "Ei tästä lehdestä mitään löydy, siinä on vaan alastomia naisia" Opella meinasi purskahtaa kahvit paidan rinnuksille kun tuli kiire katsomaan mikä lehti askartelukaappiin oli eksynyt. Kyseessä oli niinkin vaarallinen julkaisu, kuinYhteishyvä!<br />
<br />
4) Toisen kerran etsimme lehdistä julkkiksia yms. erisnimiharjoitukseen. Erään tytön paperissa oli tunnin jälkeen kuvat kakusta ja marjakulhosta. Kysyessäni mitäs erisnimiä ne ovat, tyttö vastasi: "En minä siitä tiedä, mutta kun minulla on kamala nälkä".<br />
<br />
Huomenna luokkaretkelle Korkeasaareen, ja sen jälkeen on varmasti taas nippu uusia kokemuksia ja väläytyksiä muisteltavana.<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-49259373721091155232013-05-14T00:11:00.000+03:002013-05-14T00:13:31.250+03:00On se siellä, aina se kuitenkin on...Maanantaina töissä venyi niin, etten ehtinyt lenkittää koiria töitten jälkeen ajoissa, vaan menimme Samin kanssa yhdessä Pennalaan pikkulenkille ja tekemään treenit Nanon ja Carin kanssa. Nano teki tokoa: ruudun, noutoja ja istumista, sekä stoppeja. Noudoissa kapula nousee nyt kivasti ja tuodaankin reippaalla ravilla, mutta luovutukset eivät ole ihan sellaisia kuin pitäisi! Niinpä hinkkaan nyt niitä. Istuminen oli ok. Stopit samoin ihan ok, mutta tein ne kiertojen kautta ja käytin lelua. Nano kuuntelee ihan eri tavalla tullessaan kierron kautta. Ruutu markkerilla ok.<br />
<br />
Agitreeneihin menin myöhässä ja pää omista asioista suhisten. Satu oli tuonut meille Muotkan Esan ykkösten hyppyradan, josta teimme Nanon kanssa kaiken lukuunottamatta kahta viimeistä estettä (kepit ja hyppy). Tutustuin rataan siinä sivussa ja tiesin heti meidän haasteemme. Teimme radan ensi yrittämällä puhtaasti kepeille asti...kuten meillä on tapana. Ensi yrityksemme eivät kuitenkaan yleensä ole niin vauhdikkaita, vaan sellaista yhdessä köpöttämistä, joten sitten työstettiin taas ohjaajan liikkeen rytmitystä ja ohjauksen ajoitusta.<br />
<br />
Taas ohjaajalla oli turha kiire, odottelu on valttia agilityssa. ;)<br />
<br />
Lisäksi totesimme, ettei hän osaa valssata liikkeessä, vaan haluaa pönöttää paikoillaan, ja ihan hassussa kohdassa. Ohjaaja kyllä tiesi mitä olisi pitänyt tehdä, mutta se ei tarkoittanut, että kaikki olisi mennyt kuin elokuvissa. Hyvin se kokonaisuudessa kuitenkin sujui, etenkin ottaen huomioon illan mielialani. Ja hyvä niin, koska olisin varmaan kyynelehtinyt jos ei olisi sujunut. Kohta saan laittaa Satulle yksityisen kiitosviestin joka treenien jälkeen paitsi loistavasta ohjaamisesta, myös juttuseurasta. Onnea on loistava koutsi!!!<br />
<br />
Tiistaina kävimme Samin kanssa taas Pennalassa. Teimme ensin Carin kanssa hallissa ja sitten oli Nanon vuoro tokoilla kentällä. Ruutuun (markkeri ruudussa) se meni ekalla kerralla loistavasti kentän toisesta päästä. Tästähän voi päätellä, että runsaiden kehujen ja palkkauksen jälkeen Nano menisi samalla tavoin uudestaan. Mutta mutta...eihän se mennyt, vaan sai nenäänsä matkalla jonkin hajun, johon stoppasi ja alkoi haistella maata. Kävimme tekemässä vierestä pienet muistutukset ja uudestaan, mutta pikkukoira oli nyt epävarma ja jäi taas ruudun eteen haistelemaan. Voi tsiisus! Ei muuta kuin läheltä pari kertaa ja yksi pidempi. mikä siihen nyt taas iski.<br />
<br />
Noutojen palautuksissa sain taas Samilta satikutia kumartelusta. Ensimmäisellä kerralla myönsin syntini, mutta toisella kertaa olin itse varma etten ollut kääntynyt koira puoleen. Niin sitä vain on hyötyä treenikaverista joka huomauttelee toistuvista maneereista. Itse kuvittelee tekevänsä ihan eri tavalla kuin oikeasti tekee.<br />
<br />
Juuri muuhun meillä ei ollut aikaa. Kentältä pois mennessä tein muutamat istumiset. Kerran jäi seisomaan. Muuten ok.<br />
<br />
Keskiviikkoiltana pääsin kuokkimaan HOTin kokeenomaiseen Patarille. Olipa hyödyllistä! Tämä oli ensimmäinen ruohotreenimme tänä keväänä ja lisäksi pitkästä aikaa treeni jossa on paljon muita koiria ja treeniä tehdään kahdessa kehässä yhtäaikaa.<br />
<br />
Teimme ensimmäisessä kehässä metallin, hyppynoudon, luoksetulon ja seuraamisen. Metallilla Nano alkoi arpoa kapulaa ja oli taas kääntymässä pois siltä jolloin jouduin antamaan lisäkäskyn. Sitten se otti kapulan ja palautti sen reippaalla ravilla...vinoon sivulle. Hyppynoudossa heitin itse surkeasti ihan sivuun hypyltä. Nano haki hyvin kapulalle hypyn yli, mutta sen palautuslinja oli selvästi ohi hypystä. Niinpä annoin taas lisäkäskyn ja se tuli kuin tulikin hypyn yli sivulle...taas vinoon.<br />
<br />
Luoksetulossa se rallatti jälleen iloisesti läpi stopin ja pysähtyi kolmannella (?) käskyllä lähellä toista merkkiä. Maahanmenon se seisoi. Että näin.<br />
<br />
Seuraaminen oli ok, ei super, mutta ok. Tosin yllätin taas itseni katselemasta koiraa joka välissä. Hyvin Pikku jaksoi taas koko seuraamisen.<br />
<br />
Pitkää odottelua. Toisessa kehässä ruutu, kaukot, istuminen ja tunnari.<br />
<br />
Ruutu oli supervaikea (keltaiset merkit ja liina ja lähetys kohti aurinkoa, ja bonuksena ihan viereisen kehän kehänauhan vieressä) ja siinä oli jo yksi jos toinenkin EVL-koirakko ollut pulassa. Minä ajattelin olla kaukaa viisas ja käydä näyttämässä Nanolle ruudun etukäteen. Veimme markkerin sinne yhdessä ja tein vielä yhden lähetyksenkin muutaman metrin päästä. Olin varma, että nyt se toimii. Kissanviikset, Nano lähti kyllä iloisesti mutkittelemaan, juoksi ulos kehästä ja meni namilaatikolle seisomaan. Kävimme korjaamassa ja yritin uudestaan, taas sama. Hain koirani niskasta roikottaen pois laatikolta. Lopulta teimme ruudun puolelta matkalta. Loppuosassa ei ollut ongelmia; Nano meni hyvin maahan ja tuli sivulle reippaasti.<br />
<br />
Jälkeenpäin ajatellen namilaatikko niin lähellä ruutua oli Nanolle liian vaikea: talvella haimme asennetta viemällä ihan samanlainen namilaatikko ruutuun. Nyt oli valittavana tylsä tyhjä ruutu ja viisi metriä sivulle namilaatikko. Eli ajattelua hyvä ohjaaja. Kisoissa ei voi namilaatikkoa jättää noin älyvapaasti kehän reunalle...tai ainakin sitä pitää harjoitella paaaaaljon enemmän.<br />
<br />
Ruudun jälkeen oli kaukot, ja niissä Nano otti ilmeisesti alkuun häiriötä joko ruudun säätämisestä, tai todennäköisemmin viereisessä kehässä tekevästä Megistä. Ensimmäiseen istumaannousuun tarvittiin kaksi käskyä. Muuten vaidot sujuivat hyvin ja olivat siistejä. Hieno juttu. Istuminen ok, tunnarissa nenätyöskentely ok, mutta palikan pito ja palautus perseestä! Se jopa tiputti palikan viereeni. Käskin sen nostaa uudelleen ennen kuin otin pois.<br />
<br />
Lopuksi teimme paikkamakuun Dollyn kanssa. Se lyheni kolmiminuuttiseksi, koska Dolly oli niin levoton: liikkui ja äänteli ja Nanokin kuulemma kyttäsi sitä koko ajan. Naiset ajattelivat, että on parempi tehdä lyhyempi kuin antaa kummankaan säheltää enempää. Hyvä niin! Nano osaa pyörittää päätään suunnasta toiseen ihan ilman häiriöitäkin. :)<br />
<br />
Oli kyllä ihana ilta! Kun lähdimme lenkin jälkeen Oilin kanssa kotiin, näytti auton mittari yhä 15,5 astetta ja kello oli sentään melkein yhdeksän!<br />
<br />
Torstai oli laiskottelupäivä. Niitäkin tarvitaan, vaikka itsellä on aina huono omatunto, jos en tee koko ajan jotakin. Kai se on luterilaista työmoraalia, sitä suomalaisille tyypillistä. Minun kohdallani ollaan ehkä kuitenkin siinä pisteessä, että on pakko nukkua, koska en pysy hereillä. Kaikki talven aikana valvotut yöt alkavat vihdoin painaa ja nyt minulla ei ole enää vaikeuksia nukkua. Niinpä nukun. Olen nukkunut lähes joka päivä pienet päiväunet tultuani töistä ja nyt lomapäivän kunniaksi takaraivossa jyskytti mukava pieni päänsärky, joten nappasin tutun punaisen pillericoctailin ja lähdin puoleksi tunniksi torkkumaan. Herätessäni pari tuntia myöhemmin olo oli jo täyspäisempi, joskin kaikki migreenistä kärsivät tietävät sen puuroisen tunteen joka päänsärystä jää.<br />
<br />
Sami lähti illalla treenaamaan ja vetämään treenejä, mutta ehdimme sitä ennen tehdä pikkutreenin Patarilla. Nanon kanssa meillä oli selvät sävelet; ruutua ja kapuloiden palautuksia. Ruudussa markkeri ja kierron kautta (sivusta kiertoon kuin merkille ja suoraan ruutuun pysäyttämättä). Kierron kautta Nanolla on niin hyvä alkuvauhti, ettei sillä ole mitään ongelmia ruutuun menossa, ongelmat alkavat vasta kun lähdetään suoraan sivulta. Joka tapauksessa saimme hyvän sarjan onnistuneita ruutuja, joukossa kuitenkin välissä yksi, jossa pikkukoira hidasti raville ennen ruutua.<br />
<br />
Noudon palautusta otin metallilla. Ja voi kuinka pieni halusikaan jäädä vinoon, kauas tai taakse. Ei muuta kuin naksulla vahvistusta ja palkka vain suoraan oikein tehdyistä. Nano on kuitenkin fiksu pikkuotus, joka tarjoaa mielellään erilaisia vaihtoehtoja, jos palkka ei tule ensi yrityksellä.<br />
<br />
Tunnaripalikan rullaus alkoi hermostuttaa keskiviikkona, joten nyt teimme kyykytystreeniä palikan pitämisestä. Kaukojen vaihtoja palikka suussa, kiertoja palikka suussa ja huomautus jokaikisestä rullauksesta tai mälväämisestä. Parin huomautuksen jälkeen pysyi hyvin suussa.<br />
<br />
Perjantaina laitoin kellon herättämään, koska halusin paitsi treenata, ehtiä myös kirpparille yhdessä käly-Päivin kanssa. Vaikka nautin kirppareiden kiertelystä yksinkin, on vielä paljon hauskempaa, kun mukana on joku jonka kanssa hihittää kaikenlaista älyvapaata jota ihmiset ovat sinne tuoneet!<br />
<br />
Tein lenkin harjulla koko lauman kanssa, ja ajoimme Pennalaan nuoriso-osaston (Cari, Nano, Eve) kanssa. Nano teki hyvän treenin ruutua, stoppeja, kapulanpitoa ja seuraamista.<br />
<br />
Perjantai-iltapäivällä hyppäsimme mummun kyytiin ja lähdimme lasten kanssa tervehtimään isovanhempiani ja katsastamaan kuinka mökki on selvinnyt talvesta. Viimeksi kävin lasten kanssa heitä katsomassa syyslomalla lokakuun lopussa ja monestakin syystä johtuen tämä oli vähän sellainen ahdistus-reissu. Ensinnä isoisäni kunto heikkenee aika nopeasti ja toiseksi edelliseen reissuuni liittyy isoja murheita jotka nyt tulivat mieleen ja saivat apeaksi. Kuinka vaikea sitä onkaan pitää päätään kasassa vaikka haluaisi. Minulle on kuitenkin todella tärkeää tehdä näitä reissuja, ja nimenomaan lasten kanssa (toki Samikin saisi tulla halutessaan mukaan, mutta ainakin lapset raahaan joka paikkaan). Samille perhe ja suku eivät ole ollenkaan niin tärkeitä asioita, mutta lapsilleni haluaisin opettaa omat vanhakantaiset arvoni ja tietoisuuden siitä mistä he ovat tulleet. Millaisia ihmisiä ja kohtaloita löytyy heidän takaansa.<br />
<br />
Lauantaina kävimme isomummun ja lasten kanssa hautmaalla tuttuja tapaamassa, kuten eräs läheisimmistä työtovereistani tapaa sanoa. Saga lähinnä tanssi yli hautojen seuraillessaan perhosia ja ihaillessaan haudoilla olevia istutuksia, mutta Lotta lukutaitoisena tavaili nimiä hautakivistä ja kyseli mitä sukua kukakin on ja miksi eräskin poika on kuollut vain vuoden ikäisenä. Sää oli mitä mainion ja mieli lepäsi. Kyseinen pieni hautausmaa ja kirkko Nokian sivukylillä ovat minulle kovin rakkaita, olenhan lapsena vieraillut siellä usein jouluna, pääsiäisenä ja muina juhlapyhinä, ja itseasiassa meidät on vihittykin siellä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXkGLAK2mpKTiZ-D8CyUJDd2rV5jijU_SmU4_OIxy9mw2okP2GrmprmC7-OUCSdV7WPxHpl6orki3vPwL6SZonRGTa8nDhXgloRUu3PCHI1pvDpCg58N1fkKg_QPYt17luf6nBzQsw_GE/s1600/CAM01120.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXkGLAK2mpKTiZ-D8CyUJDd2rV5jijU_SmU4_OIxy9mw2okP2GrmprmC7-OUCSdV7WPxHpl6orki3vPwL6SZonRGTa8nDhXgloRUu3PCHI1pvDpCg58N1fkKg_QPYt17luf6nBzQsw_GE/s320/CAM01120.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2ECMnsEn9boWozcW7uly4lO4Lo0mJx0nqSHt5rrucIVr4U-b0a78VhI1OR8GzJ_9qZQQ8OW972nqinZBOzvv1F2TdrZyu1UrWJDjOU0blezRG6YBLNQS-1g8F8rn0XMpAQll4YeqLdA8/s1600/CAM01125.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2ECMnsEn9boWozcW7uly4lO4Lo0mJx0nqSHt5rrucIVr4U-b0a78VhI1OR8GzJ_9qZQQ8OW972nqinZBOzvv1F2TdrZyu1UrWJDjOU0blezRG6YBLNQS-1g8F8rn0XMpAQll4YeqLdA8/s320/CAM01125.jpg" width="240" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Iltapäivällä päästimme isomummun ja -vaarin huilaamaan energisistä lapsosista ja lähdimme mummun kanssa mökille. Lapset olivat pakanneet mukaansa uimapuvut ja olivat ehdottomasti menossa uimaan. Koska tiesin että vesi on about 10 asteista, lupasin heille auliisti, että saavat halutessaan uida. En hetkeäkään uskonut kummankaan uskaltautuvan kahlaamista pitemmälle. Mutta niin siinä vain kävi, että molemmat vetivät uikkarit päälle ja kävivät kastamassa!!! Hui hurjia, itseä ei kyllä houkutellut yhtään. Iltapäivä kului nopeasti sinivuokkoja keräillen, hiljaisuutta kuunnellen ja ulkoilmasta nauttien. Lapset kyselivät milloin taas mennään mökille. Äitienpäiväkahvien jälkeen meidän oli jo aika suunnata kohti rautatieasemaa ja kotia. Voi kumpa aikaa joskus olisi rajattomasti, jotta voisi vain olla rauhassa läheisten kanssa. Nyt on reissussa aina jotenkin sellainen kiireen maku. Kun on vähän aikaa, on koko ajan takaraivossa ajatus siitä mitä kaikkea pitää ehtiä tehdä, missä käydä, ketä nähdä, ja oikeasti ei osaa nauttia mistään.<br />
<br />
Sunnuntaina nautin äitinä valmiista aamupalasta ja ihanista lahjoista joita lapset olivat tarhassa tehneet! Aamupäivällä lähdimme Pennalaan treenaamaan kera lasten. Muksut nauttivat kerrankin ulkoilusta sulassa sovussa ja saimme tehdä kivan treenin: ensin aksaa Cari, Nano ja Eve ja sitten vielä tokoa Cari ja Nano.<br />
<br />
Alikiidosta ei sen enempää, kuin että olin pitkästä aikaan vastaanottavainen ja sain kuin sainkin ajateltavaa Samin kommenteista. Paljon on tädillä vielä töitä! Ja joo, poistuimme hallista puheväleissä! ;)<br />
<br />
Tokona teimme ruudun, kapulan nostoja ja stoppeja. Stopit tein kierrosta ja jonkin suoraankin. Vähän yritti valuttaa, mutta huomauttamalla saatiin terävät stopit. Tosin sitten ei enää mennyt maahan, vaan tarjosi vain stoppia. Huoh!<br />
<br />
Metallilla normipalautuksia...huomautusten jälkeen aika hyvinkin. Tunnarilla saimmekin sitten aikaan kunnon show:n. Kun palikan laittaa suuhun ja sanoo pidä, Nano pitää sitä ihan kohtuunätisti. Mutta kun se pitää nostaa maasta, niin paskat, se ottaa sen suuhun päästä ja heittelee mennessään parempaan asentoon. Yritin saada sen nostamaan palikkaa nätisti, ja kikkailemalla sain aikaan turhautuneen koiran ja turhautuneen emännän. Loistava yhtälö siis! No, jos jotakin hyvää tästä treenistä etsitään, niin ainakin tiedän mitä pitää treenata, kunhan vain keksin miten.<br />
<br />
Ruudun kanssa jatkui sama turhautuminen. Nano kyllä meni ruutuun joka kerta...paitsi kerran jolloin se lähti 90 astetta väärään suuntaa. Eka kerta mentiin varoen ja sivulta, mutta mentiin. Sen jälkeen meno oli varmempaa. Se tiesi mihin oli menossa, mutta teki helvetinmoisen banaanin vasemmalle joka kerta. Ekaa kertaa lukuunottamatta se sentään meni edestä sisään.<br />
<br />
Ei todellakaan mikään hyvän mielen treeni. Jälleen kerran oli itku silmässä...tosin ei pelkästään treenistä, vaan muistakin syistä. Onneksi lenkki sujui kommelluksitta...aurinko paistoi, lapset keräsivät valkovuokkoja eivätkö kitisseet yhtään ja pikku <br />
<br />
halailu metsässä nosti mielialaani taas plussa puolelle...ainakin hetkeksi!<br />
<br />
Tällä viikolla testailen miltä tuntuisi elämä yksinhuoltajana...voisiko se tie olla minua varten. (Sami on ma-ke luokkaretkellä, keskiviikko iltana P-HAU:n kisoissa töissä ja torstaina kisaamassa itse) Tänään tein koulun jälkeen koirien kanssa lenkin harjulla ja kävin matkalla päiväkotiin tekemässä pientä tokoa Patarilla kera Nanon ja Carin. Nano teki aluksi yhden askeleen seuraamismuistuttelua. Edelleen se hakee vähän eteen, mutta korjaa itse kun pysähdyn. Toisena teimme istumista, joka takkuili ihan hirveästi. Se ei kuunnellut yhtään. Naksuttelin ja vahvistin.<br />
<br />
Myös tänään teimme...yllätys yllätys...kapuloiden palautusta. Aloitin tunnaripalikalla. Jostakin syystä (ruoho?) Nano otti tällä kerralla kapulat ihan oikein suuhun, jolloin turha korjailu ja rullailu jäi pois. Ihan toivoin sen tekevän virheen ja ottavan päästä kiinni, jolloin pääsisin jättämään sen palkatta. Se tapahtui vain kerran...mikä pettymys! Eli nyt vaan vahvistetaan oikeaa otetta palikan nostossa.<br />
<br />
Tämän jälkeen olivat vuorossa stopit. Kierrätin pylvästä pitkältä matkalta ja stoppailin. Eka valui minusta liikaa, mutta sen jälkeen parani. Tein myös muutaman paikalta, ei kierrosta, sekä luonnollisesti suoria luoksetuloja.<br />
<br />
Seuraamisessa Pikku huijasi minkä ehti, joten teimme ympyröitä ja käännöksiä käännösten perään, jotta se alkaisi kuunnella ja tehdä töitä tosissaan. Lopulta olin ihan tyytyväinen, vaikkei sitä kunnolla itse näekään.<br />
<br />
Carin kanssa tein sivulletuloja ja askeleen seuraamista. Maahanmenoja ja kolme kiertoa. Aikalailla vain leikimme narulla. Sillä oli hauskaa! Ja minulla...koska se ei ole minun koirani, voin rauhassa leikkiä sen kanssa miettimättä tavoitteita sen enempää. Toki jos jotakin treeniä teen, teen sen huolella ja yhdessä sovitusti, mutta muuten voin lällyttää sitä ihan niin paljon kuin haluan, ja niin teenkin...se on pupujussini! :)<br />
<br />
Ai, ja kepit on tuotu kesäksi kotiin Pennalasta ja nytpä teemmekin Nanon ja Carin kanssa runsaasti keppitreeniä. Nanolla on ihan selvä ajatus siitä, mitä kepeillä tehdään. Se alkoi nimittäin eilen pujotella kulkiessamme keppien ohi. Jes!<br />
<b><br /></b>
<br />
<h2>
<span style="font-size: small;"><span style="line-height: 18px;"><span style="font-family: inherit;">Jaksaakseen on opittava katsomaan,</span></span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">kuuntelemaan tarkkaan,</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">josko jossain helähtäisi</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">jokin pieni sävel</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">lämmin sana</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">hymyn häivä</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">ruskojuova pilven raossa.</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">Ja on, on se siellä.</span></span></h2>
<h2>
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><span style="line-height: 18px;">Aina se kuitenkin on.</span></span></h2>
~Maaria Leinonen~<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-27365824367360905472013-05-06T06:55:00.001+03:002013-05-06T06:55:23.231+03:00Studio julma huvi esittää...Tässä vielä Samin ystävällisesti ja ihan oma-aloitteisesti minulle kasaama video vapun tokosähellyksestämme. Videoiden katsominen itsestä on aina kauheaa, mutta yllättävän hyvin sen tällä kertaa kesti. Ja olihan siellä asioita, jotka käyvät hyvin ilmi videolta, mutta joita ei itse muuten näe/tiedosta. Esim. Tämän ohjaajan jatkuva koiran puoleen kurkkiminen seuraamisessa. Voiko olla rasittavampaa! Tiedän ainakin yhden jutun mitä treenaamme toukokuun aikana. Seuraava koepaikkakin on jo varattu, joten syytä olisi!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="item-sub-title" style="border: 0px; color: #666666; font-size: 11px; margin: 0px; padding: 0px;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/SXfT6eq2LWU?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="item-sub-title" style="background-color: white; border: 0px; font-family: arial, sans-serif; margin: 0px; padding: 0px; text-align: start;">
<span class="watch-page-link" style="background-color: transparent; border: 0px; margin: 0px; padding: 0px;"> </span></div>
</div>
<br />
<br />
Eilen olimme lasten kanssa Samin mukana Purinalla kisoissa. Lapset keräilivät leskenlehtiä, nauttivat eväistään, katsoivat isin ratoja, bongasivat muutaman tutunkin ja leikkivät läheisessä "Hannan ja Mikon leikkarissa". Kiitos Mikolle, joka vei lapset edeltä leikkariin, minä sain treenattua Nanon kanssa ihan kaikessa rauhassa setin tokoakin.<br />
<br />
Treenasimme kapuloiden palautusta sekä puulla (ohjatun) että metallilla. Alkuun jäi kauas ja pari kertaa yritti tarjota myös liian taakse. Niinpä tein ison määrän toistoja kapulaleikillä ja palkka vain, jos tuli suoraan hyvin sivulle. Ja sehän tuli. Lopuksi tein vielä pari superpitkää (40-50m) noutoa niin, että Nano jäi odottamaan ja laitoin kapulan pari kolme metriä sen eteen. Taas nähtiin tuttu juttu: kyllä sitä vauhtia saadaan helposti lisää, kun pidennetään matkoja. Talvella vaan on ollut pakko tehdä halleissa, joissa superpitkien matkojen tekeminen on aika vaikeaa. Onneksi kesä tulee, ja voimme tehdä niin noutoja kuin ruutuakin ylipitkiltä matkoilta.<br />
<br />
Luoksetuloa tein sekä suoraan että kierron kautta. Kun matka pysyi kohtuullisena (15-20m) pysähtyi melko hyvin. Kun tein pitkältä matkalta, rallatti iloisesti seisomisen läpi. Eli tiedän mitä teemme lähiviikkoina!<br />
<br />
Kaukot 15m matkalta. Kaikki muut vaihdot siistejä, mutta N huijaa maasta ylösnousussa. Se liikkuu siinä selvästi eteen. Välillä jopa ottaa askeleen eteenpäin noustessaan. Eli tekniikkatreeniä, tekniikkatreeniä ja vielä kerran tekniikkatreeniä.<br />
<br />
Nanolla oli tälläkin kertaa ihan huippuasenne. Jos minä jossain vaiheessa talvella olin aivan kypsä koko pikkukoiraan, olen nyt ihastanut siihen uudestaan. Pikku Varjoni on kuin onkin vakavasti otettava treenikaveri. Niin tosissaan ja niin iloinen!<br />
<br />
Samille ja Evelle kisoista kaksi kakkostilaa, hylly ja kymppi. Kisoissa sattui semmoinenkin kumma juttu, että yhtäkkiä parkkikselle kaartoi auto, josta hypähti eteemme iloisesti tervehtivä perhe. Se oli Lunan kotiväki, joka oli kauppareissulla päättänyt käydä katsastamassa kisoja, harmi kyllä ilman Lunaa. Oli silti tosi mukava nähdä heitä, ja kuulla Lunan kuulumisiakin. Ja kun nyt kasvateista aloin puhumaan, niin mainittakoon, että Nanon velipoika Dippi sai myös tänä viikonloppuna ensimmäisen nollansa. Onnea Dipin kotijoukoille hienosta kisauran starttauksesta!<br />
<br />
Kisojen jälkeen siirryimme Hannalle ja Mikolle herkuttelemaan salaatilla ja pitsalla. Hiukan oli väsynyt meininki, niin lapsilla kuin meillä aikuisillakin, mutta oli kyllä kiva nähdä. Kun on riittävän läheinen, ei väsymys haittaa, vaan yhdessäolo on silti niin luontevaa ja mukavaa! Kiitos ihanaiset!<br />
<br />
Tänään on ollut vähän tällainen toipumispäivä. Aamulla heräilin omia aikojani ja kysyin Samilta paljonko kello on. Olin saada sätkyn kuultuani sen olevan jo puoli yhdeksän. Saga ei koskaan ikinä milloinkaan ole nukkunut niin pitkään. Nyt pyörähti 12 tunnin yöunilla lähemmäs yhdeksää. Olipa ihana olotila kun sai kaikessa rauhassa heräillä sunnuntaiaamuun, eikä tarvinnut nousta kukonlaulun aikaan viihdyttämään Sagaa. Päivä oli omalla tavallaan tehokas:leivoin kummipojan synttäreille piirakkaa, pyykkäsin, laitoin ruokaa ja höpötin kälyni kanssa yli tunnin kun hän toi lasten serkkupojan meille leikkimään. Jotenkin paljon jäi kuitenkin tekemättäkin, ja se potuttaa. Kai minulla olisi aina enemmän tekemistä kuin pystyn tekemään. Iltapäivällä lähdimme kummipojan synttäreille Hyvinkäälle ja olikin tosi kiva nähdä pitkästä aikaa Lotan kummeja ja opiskeluaikaista kämppistäni. Lapsetkin nauttivat kun talo oli täynnä pikkuväkeä. Vitsi kun ehtisi nähdä useammin!!!<br />
<br />
Nyt on alkamassa kolmen päivän työviikko ja luvassa on työpäivien vastapainoksi kaikenlaista mukavaa. Jotenkin sitä alkaa jo olla ihan kesälomatunnelmissa, ja vaikka töissä on mukavaa ja viihdyn niin lainalasteni kuin lähimpien työkavereideni seurassa, on välillä vaikeaa koota itsensä töihin. Enää neljä viikkoa kesäloman alkuun!<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-26378232301201376132013-05-02T22:08:00.002+03:002013-05-02T22:08:12.630+03:00...niin mä voin luvata, et aina lopulta, sä selviit mistä vaan!!!Totesin pari päivää sitten, että kun nyt vaan ehtisin päivittää blogia, tulee tekstistä varsinainen romaani. Ensimmäiset jutut olen kirjoittanut jo reilu viikko sitten ja tallentanut odottamaan päivitystä. Nyt tulee sitten täydennystä!<br />
<br />
Lauantain 20.4. vietin tiiviisti shelttierkkarissa. Olipa taas mukava päivä. Vaikken missään nimessä ole näyttelyihminen, nautin tuttujen tapaamisesta, naurusta etenkin Tuulan ja Maikun kanssa. En muistanutkaan, kuinka minunlaiseni huumori Tuulalla on. Nano sai pystyistä korvistaan ja bikini-turkistaan huolimatta ERIn (onhan se kaunis rakenteeltaan), esitin ihanaisen Keiju-mummon ja sain keskittyä ihan vain itseeni koko päivän. Sheltit ovat niin kauniita, näyttelyt niin kummallisia ja yhdessä olo ystävien kanssa niin mukavaa. Edelleen olen sitä mieltä, että sheltit riittävät minulle. Ne ovat niin kauniita ja simppelin kokoisia, mutta myös tehokkaita pakkauksia. Isoja koiria pienessä paketissa. Ne jotka väheksyvät shelttejä, pitävät niitä vain pieninä arkoina räksyttäjinä, eivät ymmärrä rotua ollenkaan. Shelttejä rekisteröidään vuosittain hurja määrä, joten joukkoon toki mahtuu kaikenlaista tallaajaa. Pääosa shettiäisistä on kuitenkin ihan kivasti toimivia pieniä paimenia. Niiden pääkoppa riittää peruselämään ja harrastuksiin ja niiden terveys on kohtuullisen hyvää. kaikille sheltti ei varmasti sovi, mutta mainettaan parempia koiria ne ovat. Ja niin kauniita!!!<br />
<br />
Sunnuntaina Sami koulutti ensin aamupäivän Kotkassa ja minä lenkkeilin lasten ja kolmen kotona olevan shettiäisen kanssa soramontun reunamilla. Lotalla on eskaritehtävänä seurata kevään merkkejä, ja bongasimme leppäkertun, kahden lajin perhosia, muurahaisia ja leskenlehtiä. Aurinko paistoi ja olin hetken aikaa onnellinen. Illalla Samilla, Katjalla, Satulla ja Petellä oli yhteinen treeniaika Korkeavireellä ja pääsimme Nanon kanssa kuokkimaan treeneihin. Aikamoista rävellystä se taas oli, mutta ymmärsin taas jotakin...mikä on äärimmäisen tyydyttävää. Aina jotakin uutta!<br />
<br />
Tiistai 23.4. lenkki Tiirismaalla, koirat hömppäsivät vapaina. Mikä nautinto kulkea umpimetsässä haistellen keväisen metsän tuoksua. Metsä on ennen ollut meille suomalaisille tuki ja turva. Sinne on paettu vainon aikana ja sodissa suomalaiset korpisoturit ovat pärjänneet taidoillaan liikkua ja elää metsässä. Ennen vanhaan puita palvottiin ja metsä oli tärkeä osa kaikkien elämää. Nykyään tuntuu tuo yhteys kadonneen. Tai ehkä tässäkin on tullut luokkaeroja...on niitä, jotka yhä osaavat nauttia metsästä, ja niitä joille luonto tarkoittaa lähipuiston palanutta nurmikkoa ja kadunvarren istutuksia. Koulussa olen törmännyt ekaluokkalaisiin jotka pelkäävät metsää; siellä on ötököitä (pistävätkö/purevatko ne...voiko siihen kuolla? ) Mitä jos uppoaa suohon? Entä jos karhu/susi/hirvi syö? Herran jestas, eivätkö ihmiset käy enää koskaan metsässä? Juttelin lapseni Lotan kanssa asiasta kiipeilessämme kivillä Renkomäen harjulla sunnuntaina; hän on kulkenut metsässä pienestä vauvasta lähtien, eikä tajunnut ollenkaan miten joku voi pelätä metsässä. Edes jossain olemme lastemme kanssa onnistuneet! :)<br />
<br />
Luin vähän aikaa sitten teologi Pauliina Kainulaisen kirjaa <i>Metsän Teologia</i> esittelevän artikkelin. Kaikenlaista tietoa palvovana kirja-addiktina otin sitten hiukan selvää Kainulaisesta, hänen ajatuksistaan ja teoksistaan. Paljon asiaa! Ainakin minun sieluni lepää metsässä. Kai minä jonkin sortin kristitty olen. En vain pidä siitä meteliä. Oppilaille pyrin antamaan täysin neutraalin kuvan omista ajatuksistani. Ei ole minun tehtäväni vaikuttaa suoranaisesti heidän maailmakatsomukseensa, vaan tarjota heille rakennuspalikoita oman ajattelumallin rakentamiseen. Se että olen kristitty, ei tarkoita että ajattelisin kirkon instituutiona olevan aina oikeassa...ei suinkaan. Etenkin sosiaalisissa kysymyksissä kirkko on liian mitäänsanomaton. Maailmanparantajan sieluni haluaa konkreettisia tekoja. Liian usein historian siipien havistessa kirkko on jäänyt puolueettomaksi sivustaseuraajaksi kun sen olisi lähimmäisenrakkauden nimissä pitänyt ottaa kantaa. Tai suorastaan tukenut julmuuksia parantaakseen omaa vaikutusvaltaansa.<br />
<br />
Mutta se uskonnosta ja kristillisestä kirkosta. Palataanpa takaisin kartalle ja päivä taaksepäin. Maanantaina 22.4. kävimme Samin kanssa treenaamassa iltapäivällä. Nano teki superhyvän ruudun. Se tiesi tasan tarkkaan minne oli menossa ja meni hyvällä draivilla. Teimme ensimmäisen markkerilla, sitten pari ilman markkeria ja yhden kokonaisuuden. Lopuksi humppasimme vielä pari kertaa putken kautta ruutuun. Nanosta se on superkivaa, ja jos tuolla palkkauksella saadaan vielä vahvistettua mielikuvaa ruudusta superkivana juttuna, en valita ollenkaan.<br />
<br />
Hyppynoutoa teimme nopealla tempolla sekä lähetyksenä kapulalle, jonka Nano poikkeuksetta menee nyt hypyn yli, ja palautuksina niin, että laitan kapulan suuhun hypyn takana ja kutsun sen sivulle...ja etenkin vinoilta linjoilta, jotta vahvistaisin ajatusta siitä, että takaisin tullaan aina hypyn yli, oli se edessä tai ei.<br />
<br />
Lisäksi teimme istumista ja keppitreeniä.<br />
<br />
Illalla meillä oli Nanon kanssa treenit, teemana päällejuoksut. Nano on hidas...kovin hidas, mikä helpottaa kovasti minun rävellystäni. Sanoinkin taas Sadulle treenien jälkeen että jotakin vikaa tässä harjoituksessa oli, koska se meni niin hyvin. Oikeasti olen tosi iloinen siitä miten hyvin meillä meni. Minähän tässä treenaan itseäni, joten jos joka treenistä saan itselleni yhden uuden asian, olen äärimmäisen tyytyväinen. Tällä kertaa ymmärsin jotakin päällejuoksusta!<br />
<br />
Treenien jälkeen kävin lenkillä Katin ja Särön kanssa ja juttelimme pitkään parkkiksella. Oli mukava jutella ja kuulla Katin ajatuksia. Kovin samanlaisia pohdintoja Kati on tehnyt kuin minäkin. Oli mukavaa! Kiitos seurasta Kati!<br />
<br />
Keskiviikkona Sagalla oli kaveri leikkimässä, minä siivosin ja laitoin ruokaa. Pakko yrittää välillä tehdä kotitöitäkin, vaikka ne pahasti haittaavat muuta elämää.<br />
<br />
Torstaina lähdin lasten kanssa sukuloimaan Pohjanmaalle. Sain lähimmiltä miehiltäni palautetta ajonopeudestani. Väittivät minun hurjastelleen. Mutta miettikääpä nyt omalle kohdalle: edessä 356km, kyydissä viisi koiraa ja kaksi lasta jotka aloittavat Hollolan kohdalla kyselyn, "koska ollaan perillä". Kyllä siinä kaasujalkaan tulisi painoa itsekullekin. Ja puolustuksekseni voi yhä edelleen sanoa: MINÄ en ole koskaan saanut sakkoja ylinopeudesta...paino sanalla minä. Ettäs tiedätte.<br />
<br />
Kyllähän tuo reissu sai taas miettimään noita välimatkoja. Olisihan se mukavaa ja monesti helpompaakin jos nuo vanhenevat läheiset olisivat lähempänä. Minä ikuisena murehtijana tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten käy heidän luonaan useammin. Ihan sama juttu Nokialla asuvan isoisäni kohdalla. Huoh! Olisiko kuitenkin helpompaa jos kaikki jäisivät iäkseen elämään lähellä synnyinpaikkaansa, kuten ennenvanhaan. Silloin oli jo muutto naapuripitäjään iso juttu.<br />
<br />
Viikonloppu sujui mukavasti ja kului nopeasti. Kummitätini (ikä 60+) asuu maalla...todellisella maaseudulla, jonne ei kulje julkista liikennettä. Hänellä ei ole autoa, ei ajokorttia, vaan sitkeänä sissinä hän polkee pyörällä, tai talvella ilmeisesti potkutteleekin kauppaan kirkolle 12km. Ei voi kuin kunnioittaa. Me täällä kaupungissa ja lähiöissä tarvitsemme auton murto-osan matkoille. Sanoinkin tädilleni, että arvostan todella sitä, että lapseni saavat mahdollisuuden nähdä myös erilaista elämää kuin tämä perus lähiöhuttu. Ehkä se auttaa heitä ymmärtämään, että on olemassa erilaisia ihmisiä, erilaisia arvoja, erilaisia ympäristöjä. Ehkä se saa heidät kestämään erilaisuutta paremmin. Minusta on niin surullista kun lapset, saati sitten aikuiset ihmiset ovat ennakkoluuloisia ja pelkäävät erilaisuutta. Mitä se on keneltäkään pois, jos joku tekee asioita eri tavoin kuin sinä itse.<br />
<br />
Koirien kannalta maaseutu tarjoaa omat etunsa. Tein kolmen päivän aikana yhden hihnalenkin...niin ja sunnuntaiaamuna kävelimme tädin kanssa pikitien varteen aamulehteä hakemaan (koko kylän lehdet jaetaan sunnuntaisin yhteen laatikkoon ison tien varteen) koirien kanssa ja ne joutuivat kulkemaan hihnassa. Muuten lenkkeilimme ilman hihnoja peltotiellä ja metsässä. Ja silkkaa nautintoa se on itsellekin kun aamulla auringon noustessa hitaasti metsän takaa ja muuttaessa maailman oranssiksi, saa katsella pellolla liikkuvia kurkia tai isossa ojassa uiskentelevia joutsenia. Maailma on aivan hiljainen ja oma mieli tyyni ja rauhallinen...edes hetken.<br />
<br />
Toki treenailinkin Nanon ja Carin kanssa kummitädin pihamaalla. Molemmat ovat innokkaita puuhaamaan ja Nanon kanssa keskityimme ruutuun, noutoihin ja pikkuasioiden hiomiseen. Teimme myös muutaman luoksetulon. Noudot sujuivat yllättävän hyvin. Lähinnähän meillä on työn alla kapulan palautus sivulle. N jää helposti hiukan kauas. Teimme noutoleikkiä, jossa iloisella asenteella saadaan paljon toistoja. Naksuttelin oikeista suorituksista ja hyvin meni. Naksuttelin myös maahanmenoja sivulla sekä pieniä seuraamispätkiä.<br />
<br />Kuvia lapsista ja koirista maalaismaisemissa löytyy <a href="https://plus.google.com/photos/111321643002984035730/albums/5873439254051922625?authkey=CMWRjIeqvJ6pogE">täältä.</a><br />
<br />
Maanantaina koitti jälleen arki suruineen ja iloineen. Sami vei lapset sirkukseen ja minä nukuin päivätorkut, sekä tein vähän omia hommia. Illalla pääsin Nanon kanssa agitreeneihin, jotka myös toimivat nykyään loistavana päännollauksena suruista ja murheista. Kotoa lähti kiukkuinen nainen, mutta takaisin tuli, jos nyt ei aivan seesteinen, niin ainakin huomattavasti rauhallisempi ja yhteistyökykyisempi ihminen. Teimme pientä radanpätkää putkella ja hypyillä. Ei mitään erityistä sinällään, mutta pääsin pohtimaan liikeen rytmitystä jälleen kerran. Minulla on selkärangassa ajatus kiireestä ja ryntäilen helposti sinne tänne. Satu pakottaa minua miettimään miten saan koiraan vauhtia ja ohjaukseen sujuvuutta rytmittämällä liikettäni ja osaa selittää asiat niin julmetun selkeästi, että tällainen hiukan yksinkertaisempikin ihminen tajuaa...tai oikeastihan minä olen hyvinkin älykäs, mutta ajattelen liikaa... Kiitos Satulle kärsivällisestä koutsauksesta jälleen kerran.<br />
<br />
Keskiviikkona, eli vappuna, oli minun vuoroni pitkästä aikaa nukkua aamulla pitkään. Tai kävin minä Carin käyttämässä pihalla pissalla kuudelta, mutta kun lapset heräsivät, heidän kanssaan nousi Sami ja minä nukuin yli puoli yhdeksään jolloin heräsin viestin tuloon. Ja hyvä että heräsin, sillä olin hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoittautunut tokokokeeseen ja yhdeltätoista piti jo olla skarppina kehässä. Sami halusi tulla mukaan kuvaamaan suurta debyyttiämme voittaja-luokassa, ja niinpä pakkasimme lapset, eväät, vaihtovaatetta, Carin ja tottakai Nanon autoon ja suuntasimme Orimattilaan. Jotenkin olin itse ihan kamalan rento koko ajan. Tiesin meillä olevan muutama keskeneräinen liike (ruutu, seuraaminen) ja Nanon olevan altis häiriöille. Emme myöskään olleet tehneet ryhmäliikkeitä ollenkaan maaliskuun alun jälkeen jolloin olimme AVO-kokeessa. Silti minulla oli vahva luottamus koiraani. Siihen, että hyvänä päivänä voimme ihan hyvin onnistua suurimmassa osassa liikkeistä, ettei meidän tarvitse yhtään hävetä suoritustamme.<br />
<br />
Nano ei ole koskaan aiemmin käynyt tuossa maneesissa...en itseasiassa ole varma onko se käynyt ikinä missään maneesissa. Hiukan siis jännitti ottaako se häiriöitä hevosenjätöksistä, yläpuolella lentelevistä linnuista tai muusta vastaavasta. Ei ottanut ollenkaan, vaan oli oma häseltävä itsensä.<br />
<br />
<b>Paikkamakuu 9</b><br />
Nano oli vinossa. Laisi oli sitä mieltä, että se meni maahan vinoon, koska se oli sivulla vinossa, mutta itseasiassa se harkitsi hetken mennäkö maahan vai ei, ja meni sitten hassusti vinoon suoraan lonkalle. Oli se kuulemma katsellut sinne tänne kovin tomerana kertoi katsomossa istunut Reija, mutta muuten ollut ihan rauhallinen.<br />
<br />
<b>Tunnari 9,5</b><br />
Siisti työskentely kapuloilla. Piti kapulaa huonosti ja korjasi kerran matkalla. Palautus ravilla. Jäi sivulla vinoon ja kauas.<br />
<br />
<b>Istuminen 9</b><br />
Muuten jees, minä annoin rytminmuutoksella lisäapuja istumiselle, koska Nano on viime aikoina keksinyt arpoa yhtä vahvimmista liikkeistämme. Ei valittamista, hyvin teki ja näytti pätevältä.<br />
<br />
<b>Ruutu 0</b><br />
Murheenkryynimme. Nano lähti ihan hassuun suuntaan suoraan sivulle, ei eteen. Pysäytin sen, ja lähetin uudestaan ruutuun, jonne se hakikin tosi kivasti. Ja sitten teki emäntä mokan. Yritin stopata sen ruutuun, mutta se meni hiukan yli nauhasta. Siinä kohdassa olisi pitänyt ottaa harjoituksen kannalta ja käskeä maahan, jolloin Nano olisi itse kuvitellut tehneensä hienoa työtä. Nyt yritin vielä korjata, mutta se ei kestänyt sitä, vaan lähti juoksemaan hulluna isoja kaaria kohti minua. Iloista rallatusta kyllä! Eli näin luodaan koiralle epävarmuutta osaamisesta!<br />
<br />
<b>Seuraaminen 8</b><br />
Olisi siitä kuulemma voinut saada enemmänkin. Tuntui ja videolta näyttikin yllättävän hyvältä. Ohjaaja nyt oli ihan koomassa ja sompaili käännökset sinne tänne, mutta koira pysyi hyvässä vireessä ja paketti kohtuu hyvin kasassa kaikki temponvaihdokset yms. Minä olen ihan tyytyväinen tähänkin, koska koira todella teki töitä koko ajan.<br />
<br />
<b>Hyppynouto 0</b><br />
Nano lähti noutoon iloisesti, pääsi kapulalle ja totesi, ettei tällaista vierasta sorvattua kapulaa todellakaan ota suuhunsa. Se tökki kapulaa hetken ja päätti lähteä humppaamaan kauemmas. Annoin uuden käskyn. Kävi taas tökkimässä kapulaa ja lähti pois päin. Kolmannella käskyllä lähti takaisin luokseni. Se ryökäle tiesi tasan tarkkaan tehneensä väärin ja pysähtyi hypyn eteen hypäten paikoiltaan ja tullen vähän luimien luokseni. Sami ripitti minua kokeen jälkeen siitä, että treenaan lähinnä ohjatun kapuloilla, enkä taas pitkään aikaan ole tehnyt sorvatulla. Kun siihen vielä lisätään vieraat hajut, ei lopputulos mikään suunnaton yllätys ollut.<br />
<br />
<b>Luoksetulo 6 </b><br />
Se perkele tuli suoraan läpi seisomisesta. Ei ajatustakaan pysähtyä. Laitoin sen sitten vauhdista maahan toisella merkillä, hyvin meni, ja tuli iloisesti sivulle. Tätä en odottanut, vaikka se viikonloppuna tuli kerran läpi. En tiedä vaikuttiko alla olevan hyppynoudon virhe sen keskittymiseen, vai oliko se vaan niin humppatuulella. Tuollaisen virheen jälkeen meiltä olisi kyllä saanut ottaa kaikki pisteet. <br />
<b><br /></b>
<b>Kaukot 9,5</b><br />
Pikkukoira oli superhyvä! Seiso-istu-vaihdossa liikutti hiukan takatassuja eteenpäin, mutta istu-maa vaihdossa toisaalta liikkui hiukan taaksepäin. Kaikki muut vaihdot teknisesti oikein. Palatessani koiran viereen, nousi istumaan ennen käskyä.<br />
<b><br /></b>
<b>Metallinouto 9</b><br />
Oli ihan varma ettei Nano tuo metalliakaan, kun ei tuonut puistakaan. Kuitenkin se lähti kapulalle iloisesti, otti sen melko hyvin suuhun ja toi ravilla vinoon ja irti sivulle. Herran jestas, jo on aikoihin eletty, jos pikkupikku ottaa mieluummin suuhunsa vieraan metallin kuin vieraan puukapulan. Luonnollisesti olin tyytyväinen siihen.<br />
<br />
<b>Kokonaisvaikutus 8,5</b><br />
Minulla on kuulemma joko-tai- koira. (Ihan hyvä niin kun emäntäkin on vähän joko-tai- tyyppiä ja kamalan mustavalkoinen...) Se joko tekee erinomaisesti tai ei tee ollenkaan. Siitä näkee että se tykkää tokon tekemisestä, mutta se on vielä vähän vallaton. Hiukan omilla teillään tänään.<br />
<br />
Kolmostuloksesta huolimatta olin itse yhtä hymyä. Minulla oli hurjan hauskaa. Pystyin ajattelemaan koko ajan selkeästi enkä hajonnut itse missään vaiheessa pahasti. Pikkukoirallakin tuntui olevan hauskaa, sen vire kesti mainiosti koko pitkän ohjelman. Kun helmi-maaliskuun vaihteessa vielä painittiin vireongelmien kanssa ja minulla oli pikkusievää virkamiestokoa tekevä hidastelija, nyt minulla on kaverina iloinen humppaaja, joka nauttii yhdessä puuhaamisesta täysin rinnoin. Ihanaa!!!<br />
<br />
Vappuni oli loppuosaltaankin ihana...aurinko paistoi, grillasimme kanaa ja kasviksia ja juhlan kunniaksi ostin itselleni yhden lonkeron...mahdollisimman ison tölkin vielä! Illalla Oili ja Pete kävivät kahvittelemassa ja kommentoimassa videota päivän kokeesta. Lapset asuivat päivän pihalla ja minun oloni oli hyvä! Hyvän mielen voimalla aloitin taas ruokapäiväkirjan pitämisenkin. Alan vähitellen kyllästyä kuulemaan ihmisiltä, että minun pitää varoa syömishäiriötä... hei haloo! Voin olla hassu ja välillä hieman hullukin, mutta en minä nyt tyhmä ole!!! Osaan pitää itseni kunnossa. Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen!<br />
<br />
Tänään kävimme Hollolassa tekemässä keppejä sekä nollaamassa eilistä koetta. Kepit menivät vaihtelevasti. Tällä hetkellä on niiiiin lähellä se, että Nano hakee ja tekee kepit täysin itsenäisesti. Sitten se tekeekin yhtäkkiä sarjan virheitä ja teemme taas käsiavulla töitä. Kyllä se siitä.<br />
<br />
Tokopuolelta teimme stoppeja putken kautta. Hyvin pysähtyi joka kerta, toisin kuin eilen. Ruutuun lähetin suoraan ja putken kautta. aluksi Nanolla oli vähän hassu suunta: se meni joka kerta viisi metriä ruudusta sivuun, kapean hallin viereiseen reunaan. En tiedä miksi se oli päättänyt ruudun olevan siinä reunassa. Korjatessa se haki hyvin ruudun ja markkerin. Toisella kerralla sama juttu, vaikka olimme käyneet lähellä vahvistamassa markkeria. Se lähti kohti ruutua, päätti hallin puolivälissä että suunta on väärä, mutkitteli toiseen nurkkaan ja kääntyi komentasti hypähtäen neljälle tassulle jääden seisomaan ikään kuin ruutuun. Korjausten kautta saatiin toimimaan hyvin. Asenne pysyi koko ajan loistavana, ääntäkin pääsi, mutta Nanon kanssa en jaksa liiemmälti huomautella siitä, sillä kokeessa se tuskin on ikinä niin korkeassa vireessä, että ääni karkaisi.<br />
<br />
Eilisestä viisastuneena tein myös noutoa sorvatulla, melko painavalla kapulalla. Lienee itseasiassa Oililta lainassa juuri siksi, että pikku tottuisi vieraisiin kapuloihin. Omamme on nimittäin kevyempi. Eikä mitään ongelmaa. Tein ensin pari suoraa noutoa ja pari hypyn kautta. Ainoa ongelma jonka saimme esiin, oli se, ettei Nano odottanut sivulla, vaan karkasi heitosta perään. Ei empimistä kapulalla. Yritin kuitenkin kovasti saada virhettä esiin... (no en ihan oikeasti)...ja tein vielä lopuksi metallilla. Ei mitään ongelmaa siinäkään. Ja asenne koko ajan loistava. Nano on kyllä viime aikoina ollut niin superhyvällä draivilla mukana joka treenissä. Agility tekee sen päälle niin hyvää tokoakin ajatellen. Nyt meillä taas on yhteinen harrastus, jossa voi vähän irrotella ja antaa mennä. Tokossa Nanolta on vaadittu vähän liikaakin kontrollia ja tehty siitä jossain vaiheessa ehkä vähän tylsää. Nano kun haluaisi tehdä aina oikein ja ollessaan epävarma se ei tee töitä täysillä. Se hidastelee ja jahkailee. Huomatessaan tehneensä virheen, se saattoi nuorempana mennä vähän lukkoon. Nyt se on kestänyt kaiken tosi hienosti. Tai sitten allekirjoittanut on vain niin julmetun pätevä kouluttaja, ettei se huomaa yhtään virhettä! Kumpihan on todennäköisempää?<br />
<br />
Summasummarum. Olisi vielä niin paljon muutakin josta voisin kirjoitella. Kuten jokusen kerran olen maininnut...ajattelen liikaa. kaikenlaista. Tänä talvena olen oppinut niin paljon itsestäni ja tiedän pystyväni mihin vaan. On niin vapauttavaa huomata, että selviää yksin ihan mistä vaan. Että ei tarvitse välttämättä ketään. On sitten eri asia, että yksin on tylsää olla ja mieluusti minä jaan elämäni rakkaitten ja ystävien kanssa, mutta se on oma valintani siksi että haluan, ei siksi että minun olisi pakko. Tuo varmuus ja tieto saa minut hymyilemään. Elämä voi olla ihanaa, jos vain niin haluaa!<br />
<br />
Alla vielä yksi ilon aiheeni...teetin eka- ja tokaluokkalaisilla taidetta isolla T:llä. Niistä tuli sikamageita...noin niinkuin pienten kielellä.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsPyP7sqKRqrg4M5loB7hdzO_5-GfUmPGE_N-cQXhCJJ0SxithBV-eVwFsaxW2rEEeMmsFcCOj71S2ntQOBssySejkapEycPVRLGqC27Y9ZIeQxmFZTo7EvgWCRk_SDPq65FmYWcSVRw4/s1600/CAM01038.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsPyP7sqKRqrg4M5loB7hdzO_5-GfUmPGE_N-cQXhCJJ0SxithBV-eVwFsaxW2rEEeMmsFcCOj71S2ntQOBssySejkapEycPVRLGqC27Y9ZIeQxmFZTo7EvgWCRk_SDPq65FmYWcSVRw4/s1600/CAM01038.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<br />
<br />
<br />
<br /><!--3--><!--3-->Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-84734126804658280512013-04-13T21:01:00.003+03:002013-04-13T21:01:56.043+03:00Positiivista ajattelua etsimässäViime viikolla mentiin tutulla kaavalla...torstaina Sagalla neuvola, syöksyilyä sinne tänne ja Sami treeneissä koko illan kaikki koirat mukanaan. Meillä lasten kanssa oli ihanan leppoisa ilta saunomisineen ja piirtelyineen.<br />
<br />
Perjantaina treeniä Hollolassa. Ok.<br />
<br />
Viikonloppu kului ulkoillessa ja leffoja katsoessa (vuokrasimme kuusi leffaa viikoksi...kolme muksuille ja kolme aikuisille...siitä onkin aikaa kun on ihan rauhassa ehtinyt katsoa kotona filmiä). Ilmat olivat mahtavat ja lauantaina kävimmekin Samin kanssa käyttämässä koirat Pennalassa ja teimme Nanon ja Carin kanssa pienet treenit.<br />
<br />
Nanon teki ruudun hyvin häiriöistä (Maikku ja Ari) huolimatta ja sen asenne pysyi koko ajan hyvänä. Seuraamisessa oli jos jonkinlaista...Sami onneksi kommentoi. Kapulaa palautettiin loistavalla vauhdilla, mutta lopuissa oli vähän hienosäätöä. Sami ojensi minua taas siitä, että kumartelen Nanon puoleen sen tullessa sivulle. Anna sille työrauha!!!<br />
<br />
Kepit sujuivat tällä kertaa tosi hienosti. Sami nauroi minulle, että se "vaikea" puoli vaihtelee. Yhdellä kerralla toinen puoli ei suju ollenkaan, ja toisella kertaa se puoli on täydellinen mutta toinen takkuaa oikein kunnolla. Mutta eihän minua muutenkaan juuri syytetä liian selkeästä ja johdonmukaisesta ajattelusta, miksi sitten tässä tapauksessa.<br />
<br />
Päivä kului leppoisasti lasten kanssa puuhatessa. Minä kävin kaupassa, Sami huolsi pyörät kesäkuntoon ja iltapäivällä päästiin lenkkeilemään koirien ja pyörien kanssa. Sunnuntaina mentiin samalla kaavalla: pyöräilyä, ulkoilua ja lenkkeilyä. Tällaisiakin viikonloppuja tarvitaan. Varsinkin kun luvassa oli jälleen kerran erittäin hektinen viikko.<br />
<br />
Maanantaina lenkitin koirat työpäivän jälkeen ja tein Nanon kanssa keppitreeniä. Kyllä se siitä. Kokeilin kepeille hakemista muurin tai putken kautta. Suljettuun kulmaan N löysi kivasti, avokulma oli vielä vähän vaikea. Illalla meillä oli agitreenit, joihin pääsy edellytti taas pientä järjestelyä. Lasten serkkutyttö tuli kaitsemaan heitä ja Satu nappasi minut kyytiinsä, koska auto oli Samilla. Onneksi asumme aikalailla matkalla hallille. Kaikki hihnatkin olivat jääneet autoon, joten Nano lenkkeili koko illan ilman hihnaa. Tosin ei sillä Nanon kanssa juuri mitään teekään, kun se on yksin. Eikä sitä verraamista nyt juuri lenkkeilyksi voi sanoakaan. Hinkkasin neljä kertaa hallille vievän mäen ylös alas tien päähän asti. Ensin reipasta kävelyä ja sitten juoksua. Milloinkohan olen viimeksi tehnyt mäkivetoja?<br />
<br />
Satu oli suunnitellut meille mukavat pikkupätkät aiheena pakkovalssi. Itse pakkovalssi ei meille sinänsä ole ongelma, vaan liikkuminen yleensä. Osassa kohdista tiedostin jo pätkiä suunnitellessa, että yritän liikkua takaperin (mikä tunnetusti on meikäläisen vahvoja puolia...noup!). Sitähän me sitten väänsimmekin molemmissa pätkissä. Sitä että minä juoksen eteenpäin, enkä yritä peruuttaa, kun ei se kuitenkaan onnistu. Joka tapauksessa en kaatunut kertaakaan, ja selvitimme molemmat pätkät kokonaisuudessaan läpi edes jotenkuten kunnialla. Toisilla voi olla treeneissään hiukan vaativampia tavoitteita, mutta tällainen harrastelija-mamma on tyytyväinen vähään! Ettäs tiedätte. Vuoden päästä meilläkin on toivottavasti hiukan korkeammat kriteerit, mutta jos nyt aloitetaan ihan realistisin tavoittein.<br />
<br />
Minulla on kiva pikkukoira ja ainakin kahden treenikerran kokemuksella aksaaminen on taas kivaa. Meillä ei Nanon kanssa ole tavoitteena maailmanmestaruus, vaan mukava yhdessätekeminen. En siis näe mitään syytä itkeä ja harkita itsemurhaa jos koiran vasen viiksikarva osoitti yhdessä käännöksessä väärään suuntaan, tai jos itse tein virheitä ohjauksessa. Oppia ikä kaikki ja ilman virheitä ei voi kehittyä. Ja minulla tuota kehitettävää riittää!<br />
<br />
Tiistaina meillä oli Samin kanssa tarkoitus käydä Hollolassa tekemässä pikatreeni, mutta aika ei vain antanut myöten. Ei se mitään. Ehdin iltapäivällä tehdä töissä vaikka mitä. Oli jotenkin niin itsetyytyväinen olo pitkästä aikaa. Olen tänä talvena hoitanut monta työjuttua niin rutiinilla ja vasemmalla kädellä hutaisten, joten se, että pitkästä aikaa on energiaa tehdä työnsä oikeasti hyvin, tuntuu mahtavalta. Minähän nautin työstäni, mutta ei kerrota sitä kovin julkisesti!<br />
<br />
Aloitin taas uskonnon jakson (pidän jaksoissa uskontoa ja historiaa) jossa puhumme mielipiteistä, ajankäytöstä, haaveista, unelmista, tulevaisuudesta jne. Luokkahan on kuutonen, jolla on isoja muutoksia edessä ensi syksynä. Oppilaat hajoavat eri kouluihin ja luokkiin ja edessä on siirtymä Yläkouluun. Tässä vaiheessa on niin hyvä jutella omista arvoista ja ajatuksista, jotta lapset tulisivat tietoisemmiksi niistä ja osaisivat myös ajatella omilla aivoillaan myöhemmin.<br />
<br />
Keskiviikkona tunnin aiheena oli vastuu ja vapaus sekä ajankäyttö. Jotenkin niin omassakin elämässäni läsnä olevia kysymyksiä. Miten eri ihmisillä voi noistakin asioista olla niin erilainen käsitys. Perinteisestihän se on mennyt niin, että äiti hoitaa lapsia kotona ja isä tekee töitä ja menee omia menojaan. Nykyaikana se luulisi jo muuttuneen, mutta aika tiukassa tuntuu tuo ajatus olevan aika monen selkärangassa. Mutta onko se joku peruste toimia jollakin tavoin; opin tämä mallin kotona ja näin aion itsekin elää. Mikä tässä maailmassa muuttuu jos kaikki vaan toistavat sukupolvesta toiseen samoja asioita, niin hyviä kuin huonojakin toimintamalleja. Kun sitä osaisikin siirtää lapsilleen vain ne toimivat asiat ja saada heidät oppimaan omista virheistään. Yön sanoin " voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan", tai tässä tapauksessa äiti. :)<br />
<br />
Kun on itse niin paljon talven aikana pohtinut (ja tähänkin blogiin kirjoittanut) omaa asennetta ja opetellut olemaan tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina haaveilemaan jostakin muusta, oli helppoa perustella lapsille miksi pitäisi tarttua hetkeen ja olla onnellinen. Sitähän voi elää koko elämänsä tyytymättömänä jos aina vain uskoo elämän olevan jollakulla muulla tai jotenkin muuten. Olen tullut siihen tulokseen, että paljon on kiinni omasta asenteesta ja ajattelusta.<br />
<br />
Ja vapaus ja vastuu. Puhuimme lasten kanssa siitä millaisista asioista tuollainen 12-13-vuotias voi itse päättää. Mitä hyviä puolia on aikuisuudessa tai lapsuudessa? Entä huonoja? Tosi hienosti useimmat lapsista asioita pohtivat. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Kuten uskonnon kirjassa luki, osalle aikuisistakin vastuun kanto omista valinnoista ja teoista on ylivoimaisen vaikeaa. Tästäkin kävimme lasten kanssa keskustelua ja tunti kului kuin siivillä. Joku oppilaista ihmetteli puoli kolmelta kuinka kello voi olla niin paljon, vastahan me aloitimme. On aina ihanaa kuulla tuollaista palautetta, silloin tietää tunnin olleen onnistunut.<br />
<br />
Illansuussa vein tytöt urheilukouluun ja käytin sillä aikaa Nanon ja Hipun lenkillä Radiomäellä. Aurinko paistoi ja menimme reipasta vauhtia. Mikä nautinto!<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPfvIttvQ-dg6Zi-hd5SNH6w-AgOYTeF9CjxtGiD0OocjkZiorTViG6b8HnRVOJ9ABcT8yKX68x4CwPbvWAXa3tkRoqcsJtCBP-lELi0UGGWSpSBkFJl13LVMBSb2B48U7CkKEXkmfmTA/s1600/CAM00964.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPfvIttvQ-dg6Zi-hd5SNH6w-AgOYTeF9CjxtGiD0OocjkZiorTViG6b8HnRVOJ9ABcT8yKX68x4CwPbvWAXa3tkRoqcsJtCBP-lELi0UGGWSpSBkFJl13LVMBSb2B48U7CkKEXkmfmTA/s1600/CAM00964.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Torstaina en ehtinyt koirien kanssa yhtään mitään. Kun työt loppuvat kolmen jälkeen ja Samin pitää olla viideltä vetämässä treenejä, ei siinä välissä juuri luppoaikaa ole. Voisi tietysti kuvitella niin, mutta kun jo ajomatkoihin mene lähes puolituntia, lasten hakeminen päiväkodista kestää oman aikansa ja koirienkin pitäisi työpäivän jälkeen päästä tarpeilleen. Siispä Sami lähti koirien kanssa lähes samantien. Me muksujen kanssa siivoilimme ja torstai on meillä yleinen sauna ja kylpypäivä, joten nytkin lotrattiin alakerrassa lähes tunti. Omalla tavallaan on niin leppoisaa kun kotona ei ole yhtään koiraa, vaikka ei noista vanhemmista shettiäisistäkään mitään vaivaa ole. Yleensä niitä ei juuri edes huomaa. Tosin kyllä Carikin alkaa olla jo sopeutunut laumaan... kuten kuvasta näkyy. (Nano on Karpan ykkösvalinta niin unikaveriksi kuin lenkillä kiusattavaksikin)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidf8kple14-lkn8pK_MB34arksW4mzsioUcQ-i7MwEbjNuQZ5PdDDaSCi9d9CnfWbPBC3Fd8GgVhKOjK2AmM-qBKUV30ync4iX3QKH3pcTojYzl6u5RR_Y3CNn5H339wnYQGMpXY9s2TA/s1600/CAM00822.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidf8kple14-lkn8pK_MB34arksW4mzsioUcQ-i7MwEbjNuQZ5PdDDaSCi9d9CnfWbPBC3Fd8GgVhKOjK2AmM-qBKUV30ync4iX3QKH3pcTojYzl6u5RR_Y3CNn5H339wnYQGMpXY9s2TA/s1600/CAM00822.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
Perjantaina rupesin vallan kamalaksi ja kävelin 100 metriä hiihtolatua pitkin, vaikka ladun alussa on isot kyltit; koirat kielletty talvella. Mutta ohops, eihän nyt ole talvi!!! Jäljistä päätellen, joku oli vielä hiihtänyt baanaa pitkin samana päivänä tai edellisenä. Niinpä kävelin kiltisti reunaa pitkin, ja siirryin metsän puolelle heti kun mahdollista. Metsähän minun tavoitteeni alun alkaenkin oli. Olipa ihanaa pitkän talven jälkeen päästä taas tutuille lenkkipoluille Renkomäen harjulle. Meidän puolelta kun ei talviaikaan pääse kovin helposti moottoritien ali koska tunnelissa kulkee latu. Koirat nauttivat vapaana hömpöttämisestä, tai nauttivat ja nauttivat; Nano ja Karppa nauttivat, Eve ja Hippu metsästävät ja Jekku raahautuu perässä.<br />
<br />
Lenkin jälkeen hain Samin töistä ja teimme Hollolassa treeniä. Nano teki ruutua...tosi hienosti! Ensin ruudussa oli markkeri, sitten ei. Ekalla kerralla tuli kolmisen metriä ennen ruutua pieni epävarmuus, mikä näkyi pienenä hidastumisena. Hyvin N kuitenkin jatkoi loppuun asti ja seuraavat kaksi kertaa se oli hyvin varma. Hyppynoutoa hinkkasimme urakalla. N meni ohi hypystä mennessä tai tullessa tai ei mennyt ohi...eli aika basic-settiä: kapula suuhun esteen takana ja siitä esteen yli sivulle, vauhtinoutoja esteen yli ja takaisin leluun/namiin. Näillä muistutuksilla lopuksi saatiin jo kelpo suoritustakin. Seuraamisessa muistuttelin jälleen paikkaa ettei pieni seilaa eteen taakse. Temponvaihdoksilla saatiin pieni pysymään skarppina koko ajan.<br />
Kepit olivat hyvät...olin tyytyväinen.<br />
<br />
Nyt lauantaina Sami oli kouluttamassa koko päivän. Heräsin aamulla jo puoli seitsemän (jo ennen lapsia!!!) ja lähdin ennen kahdeksaa metsään lauman kanssa. Tällä kertaa Jekku pysyi mukana hienosti, mutta Hippu ja Eve nautiskelivat vapaudesta ja hajuista. Välillä niitä sai huudella sadan metrin päästä mukaan. Vitsi että nautin metsässä kulkemisesta...vaikka vesisateessa. Koiratkin tuntuivat tyytyväisiltä elämäänsä. Kotona tosin oli aika hiljaista lenkin jälkeen kun jokainen koira hävisi omaan nurkkaansa nukkumaan. Nyt illan suussa kävimme vielä Samin kanssa Pennalassa treenaamassa. N teki kokeenomaista, jossa oli hyvää ja huonoa. Se, että pakka alkaa palkattomassa hajota 4-5 liikkeen jälkeen, ei ole mikään yllätys minulle. Nyt vaan täytyy tehdä eri ympäristöissä myös ohjelmatreeniä pelkän liikkeiden vahvistamisen lisäksi.<br />
<br />
Aloitin luoksetulolla, joka oli loistava. Viimeksi sain ohjeeksi antaa käskyt aiemmin, joten tällä kerralla tein työtä käskettyä. Nyt Nano stoppasi kuin seinään ja seisominen tapahtui reilusti ennen tötsää. Ei haittaa. Myös maahanmeno oli hyvä, samoin sivulletulo, vauhti ja kaikki. Olin tyytyväinen. Luoksetulon jälkeen olin valinnut väliliikkeeksi Nanolle helpon liikkeestä istumisen. Tällä kertaa se vaan ei onnistunutkaan. N jäi seisomaan. En tiedä miksi, mutta ei edes harmittanut paljoa. Tunnarissa N meni kerran oma yli, mutta työskentely kapuloilla oli loistavaa; rauhallista ja määrätietoista. N myös palautti kapulan laukalla hyvin sivulle, mikä lämmitti mieltäni. Olin tyytyväinen. Tänään otin ruudun ensimmäisen kerran mukaan ohjelmaan. Sijoitin sen viimeiseksi, jotta voi palkata siitä, jos se on hyvä. Se ei ollut loistava, mutta täytti tarkoituksensa. N ei fokusoinut ruutuun kuten olisin toivonut. Se kuitenkin lähti oikeaan suuntaan (ei luoksetulon tötsille kuten pelkäsin), sähläsi seinänvieressä olevalle treenikassilleni. Stoppasin ja lähetin uudestaan ruutuun. Nyt se suuntasi ulko-ovelle ja namipussille jonka olimme vieneet yhdessä loppupalkaksi. Taas stoppaus ja uusi lähetys ruutuun. Nyt se meni sinne...arpoen, mutta meni. Jes! Nollahan se olisi kokeessa ollut, mutta minulle oli tärkeää, että se meni lopulta oikeaan paikkaan! Palkkasin tuon ja rikoin kaikkia periaatteitani tehden ruudun uudestaan. Täydellinen ja superpalkka!!! Siitä namipussille.<br />
<br />
Namipalkan jälkeen teimme vielä vähän putkia ja kepit humppauspalkaksi. Samin yllyttäessä vieressä teimme keppejä putken ja hypyn kautta. Lopuksi N meni kepit putken kautta ilman mitään apua! Nyt hymyilyttää!! Kyllä ne kepit sieltä tulevat.!!<br />
<br />
Lukiessani tekstiäni jälkikäteen huomaan olevani tällä hetkellä kovin tyytyväinen moneen asiaan. Arjessa kaikki ei ole oikeasti ihan niin ruusuista vaan surkeitakin fiiliksiä ja tyytymättömyyttä löytyy päivistäni. olen kuitenkin itsekin yllättynyt miten positiivinen ajattelu on kevään myötä taas nostanut päätään. Minähän olen lähtökohtaisesti perusnegatiivinen ihminen... vai olenko?Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-83766858677986356872013-04-03T00:06:00.000+03:002013-04-03T08:19:33.413+03:00treenejä treenejä treenejäPääsiäiseni oli lähes täydellinen.<br />
<br />
Perjantaina olin Samin mukana kisoissa Purinalla (Helsingissä). Hieman oli outo olo, kun mietin, että siitä on jo viisi vuotta aikaa, kun viimeksi Hipun kanssa kisasimme pitkänäperjantaina Purinalla naurattaen yleisöä keppipyörimisellämme (ja se oli sivumennen sanoen nollarata). Nyt allekirjoitan viime vuonna käymäni keskustelut siitä, että ilmapiiri kisoissa on ihan erilainen nykyään. Tai minien kisoissa on vielä ihan leppoisaakin...ja maksikisoissakin osalla ohjaajista. Osalla panta kiristää vähän liikaa otsaa.<br />
<br />
Oli kuitenkin mukavaa katsella ratoja sillä silmällä ja miettiä miten itse ohjaisi. Tosin on pitkä matka ohjata jokin rata siten, kuin ajattelee se menevän. Olenkin nauranut, että hiljenen pitkäksi aikaa alkaessani itse ohjata taas, koska tiedän kuluvan aikaa siihen, että saan edes jonkinlaista rutiinia koiran ohjaamisen ja radalla liikkumiseen. Aluksi käy varmasti useimmiten niin, että huomaan olevani ihan eri kohdassa esteeseen nähden, kuin olin suunnitellut. Rävellystä mitä rävellystä. Saavatpahan ylikriittiset toisten mollaajat jotakin puhuttavaa!<br />
<br />
Päivä oli kuitenkin kaikin puolin mukava. Oli mukavaa nähdä edes muutamia tuttuja, vaikka aika vierasta väkeä oli minien kisassa mukana. Lisäksi nautin auringossa lenkkeilystä eläkeläisosaston ja Nanon kanssa, sekä treenasin Nanon kanssa hyvät setit tokoa. Kisapaikoilla on aina niin kätevää treenata kun saa häiriöt ihan ilmaiseksi.<br />
<br />
Teimme seuraamista...joka oli ok. Edelleen panostan oikeaan paikkaan...jos huomaan pienen edistävän, teen stopin ja odotan korjaako se itse, vai joudunko huomauttamaan. Tuo yleensä puree ihan hyvin. Noutoleikkiä tehtiin tunnaripalikalla nostaen sitä maasta ja tullen sivulle, jossa naks ja palikka lensi. Meidän pitää saada kapuloiden kanssa sivulletulo jotenkin parempaan arvoon, koska nyt se on vähän plääh Nanon mielestä.<br />
<br />
Kaukoja tehdessä huomasin pikkuotuksen huijaavan seiso-istu vaihdossa (myös takajalat liikkuivat hiukan eteen), joten sitten hinkattiin oikeaa tekniikkaa naksun kanssa. Kyllä tuo taas tajusi nopsasti mikä oli vikana ja tarjosi lopulta liioitellusti taakse, eli peruutti istumisen.<br />
<br />
Sisällä tein paikkamakuun ja istumisen. Hyvin tuo aina pysyy, mutta pää pyörii minun makuuni liikaa. Teimme yhden tauon, tai luokan alun aikana niin, että Nano oli maassa, minä poistuin oven taakse vessan eteiseen ja Sami huomautteli Nanolle jos se oli liian levoton.<br />
<br />
Luoksetulon stopit tein harkkaesteillä putken kautta. Niissä ei ollut vikaa. Nanon stopit ovat viime aikoina poikkeuksetta olleet hyviä, mistä olen niiiiiiiiiin iloinen. Marraskuussa ilmoitin Jessicalle ettei koirani osaa pysähtyä ollenkaan. :D<br />
<br />
Lauantaina käytin koirat (jälleen) aamutuimaan nauttien aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Aamutunnelmassa on jotakin ihanaa. Aikaisin aamulla aurinko usein paistaa, vaikka myöhemmin päivällä on pilvistä. Aikaisin aamulla linnut sirkuttavat jotenkin niin paljon enemmän. Aikaisin aamulla sielu lepää. Aloitin puoli seitsemän Karin ja Nanon kanssa, ja jatkoin vanhempien shelttien kanssa. Kun aikaisin aloittaa, tuntuu että saa tehtyä niin paljon enemmän. Kymmenen pintaan olin jo Hollolassa treenaamassa Oilin kanssa ja olin jo ehtinyt lueskellakin jonkin aikaa. Voisiko päivä paremmin alkaa?<br />
<br />
Nano teki ruudun, jossa asenne oli nyt kohdallaan ja koira tuntui taas tietävän tasan tarkkaan mitä siltä odotetaan. Kuinka se voikaan niin vaihdella. Nyt se kuitenkin oli skarppi, innokas ja niiiiiin pätevä.<br />
<br />
Seuraaminenkin sujui paljon paremmin kuin viikko sitten. Se ei edistänyt yhtään (hei! treenaaminen ihan oikeasti on tuottanut tulosta! ) ja juoksu ja normiseuruu olivat jees. Hidasta täytyy treenata vielä paljon...minkä kyllä tiesinkin. kyllä se siitä tulee kun vain jaksaa sitkeästi yrittää. Käsissä pikkuotus on liikaakin kiinni...mikä sekin oli kyllä tiedossa. Se että se lintsaa takapään käytössä, oli sen sijaan yllätys. Jumppaa täytyy siis tehdä senkin asian suhteen.<br />
<br />
Tunnarissa haistelu sujui mallikkaasti ja oikea kapula löytyi, kuten tapana on. Sen sijaan kapulan palautus ei ollut ihan mallisuoritus; ensin N mälväsi kapulaa suussaan!!! (se ei tee sitä ikinä!!!) ja sitten se vielä jäi seisomaan puolen metrin päähän minusta eikä tullut sivulle. Kaikenlaisten kapuloiden palautusta täytyy siis treenata oikein urakalla. Onneksi se on niitä juttuja joita voi tehdä kotosallakin, kuten tuo kaukojen tekniikan muistuttelu ja vahvistelu, joten niitä saadaan kyllä eteenpäin.<br />
<br />
Lopuksi teimme vielä luoksetulon stoppeja niin, että Oili palkkasi Nanoa stopin jälkeen taakse. Hyvin teki...kuten odotinkin. Kunhan vain ensin tajusi mikä oli homman nimi! :)<br />
<br />
Treenin jälkeen kävimme vielä Oilin kanssa ihanalla aurinkolenkillä Löytyltä käsin. Minulla oli Nanon lisäksi vanhukset mukana. Lenkki oli loistavaa pään tuuletusta ja sitä omaa aikaa jota niin kovasti olen ollut vailla. Ei kiirettä kotiin, aurinko, ystävä, rakkaat koirani...Tuhannet kiitokset jälleen kerran Oili!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMwS3QicFpHzBanvJJnq2VYMYLwqP6070Ug7U-Wj6Whyphenhyphens5EwncPtKBIakOKChyphenhyphenQsowayryfuwkJdmZTkAp9ScYPnTAZOFISXvx2mqVPI9gx-KKKP3jwbtpIi942qdWUKVM_o00zYMZcf8/s1600/CAM00739-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="211" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMwS3QicFpHzBanvJJnq2VYMYLwqP6070Ug7U-Wj6Whyphenhyphens5EwncPtKBIakOKChyphenhyphenQsowayryfuwkJdmZTkAp9ScYPnTAZOFISXvx2mqVPI9gx-KKKP3jwbtpIi942qdWUKVM_o00zYMZcf8/s320/CAM00739-1.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTmFgMX7EyveXa9VxxWYln2eOYMWUDEXvDWrLRT73yoD6zE7G7-3W3Azr-uFS3kgr7Ckfem1qoS2gMu9CrOMiPgqCTwBiN9sSnWi0SYrbEUxgB1NwbPTqNW9avGR_ICXKNACrBBtLD7Kg/s1600/CAM00741.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTmFgMX7EyveXa9VxxWYln2eOYMWUDEXvDWrLRT73yoD6zE7G7-3W3Azr-uFS3kgr7Ckfem1qoS2gMu9CrOMiPgqCTwBiN9sSnWi0SYrbEUxgB1NwbPTqNW9avGR_ICXKNACrBBtLD7Kg/s320/CAM00741.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicd3vVsLuI97zNjLbvsyDxCuw_sGmJRzLde6jBf3d3GJabI8_Zm9L7YNOderVXGtXj7zD4YiKi2Hng0p0RcQu8xciTR6WOtypdHgaMMrf1XZEyOk7_0z0rUcmfV4Ydb4GjpPuxF0NDsRY/s1600/CAM00744.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicd3vVsLuI97zNjLbvsyDxCuw_sGmJRzLde6jBf3d3GJabI8_Zm9L7YNOderVXGtXj7zD4YiKi2Hng0p0RcQu8xciTR6WOtypdHgaMMrf1XZEyOk7_0z0rUcmfV4Ydb4GjpPuxF0NDsRY/s320/CAM00744.jpg" width="320" /></a><br />
<br />
<br />
Jotta päivä olisi loppuun asti erinomainen, kävin ruokakauppareissulla myös shoppailemassa uusia alusvaatteita. Tässä muuttuneessa ulkomuodossa on se etu, että on pakko uusia vaatekaapin sisältö lähes täysin. Tosin rintaliivejä sovittaessa tuntuu ensi kertaa hiukan haikealta tämä pienentynyt muoto...kuppikokokin on kivasti pienentynyt. ;) Ei vaan, oikeasti oli ihana ostaa uusia alusvaatteita...olo on heti niin paljon fiinimpi, kun alusvaatteet istuvat ja tukevat oikeista paikoista.<br />
<br />
Sami lenkittäessä omia koiriaan, kävin vielä lasten kanssa naapurissa kahvittelemassa ja leikkimässä. Kuinkas minusta nyt näin sosiaalinen on tullut?<br />
<br />
Sunnuntaiksi olin sopinut kimppatreenin Eevan ja Roopen kanssa. Nano teki ensin voittajan koetreeniä (ilman palkkaa tai mahdollisuutta komentaa sitä). Teimme seuruun, jossa pikkukoira tuntui minusta ihan karsealta...se levisi sivulle, jätätti, edisti ja oli kaikin puolin epätasainen. Sami ja Eeva sanoivat ettei se nyt niin paha ollut kuin minusta tuntui. Eeva sanoi sen poikittaneen aika tavalla. Hän oli sitä mieltä, että se hakee niin vahvasti katsekontaktia, ja että minä katson sitä liikaa ja vahvistan sitä. Sen sijaan Eeva oli tyytyväinen siihen miten hyvin Nano pysyy lähellä pieneksi koiraksi, miten sen perusasennot ovat hyvät ja miten sen paikka poikittamista lukuunottamatta on hyvä. Liikkeelle lähtöihin Eeva käski kiinnittämään huomiota, sillä N lähti laiskasti mukaan. Se onkin taas uusi juttu, sillä Nanohan on ennakoinut rankasti liikkeellelähtöä ja syöksynyt siinä kovasti eteen hakien oikean paikan vasta ensimmäisten askelten jälkeen. Kun jotakin korjaa, saa aikaan uuden ongelman, näinhän se menee. Eli myös liikkeellelähtöjä ohjelmassa.<br />
<br />
Luoksetulo alkoi jo surkeasti. Nano ei mennyt ekalla käskyllä maahan, jolloin rikoin kaikkia koesääntöjä ja nappasin sitä kauluksesta kiinni ja autoin maahan. Maahanmeno sivulla onkin jostakin syystä nyt sille ongelma joka oli tiedossa. Sitä vahvistan kotona naksulla ja Eevalta sain siihen lisää treeni-ideoita. Jotenkin en kuitenkaan näe sitä niin suurena ongelmana. Voi olla tulen joskus olemaan ihan eri mieltä asiasta, mutta nyt minusta tuntuu, että sivulla maahanmeno on ongelmistamme pienimpiä ja helposti korjattavissa. Itse luoksetulo sujui tasaisella laukalla. Seisominen valui oikein kovasti, sillä Nano jäi juuri käskyn aikaan tuijottamaan Roopea joka nousi tuolista ja lähti liikkeelle. Häiriöt, häiriöt, häiriöt! Pysähtyi se silti ok. Maahanmeno oli hyvä. Samoin sivulletulo.<br />
<br />
Tässä nähtiin taas se meidän ongelmamme. Nano ei kestä sitä, että hiljaisessa hallissa tulee yksittäinen häiriö. Jatkuva hälinä ja ympärillä häärivät ihmiset ja koirat eivät ole sille ongelma, sillä olemme treenanneet niin paljon agihalleissa ja -kisoissa kun joku tekee agia.<br />
<br />
Liikkeestä istuminen oli kuulemma superhyvä. Ei siitä sen enempää.<br />
<br />
Kaukoissa meillä oli Eevan kanssa pieni kommunikaatio-ongelma, koska emme käyttäneet samoja käskytysmerkkejä. Eeva huitoi käsillään jotakin ja minä huutelin jotakin käskyjä. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Mutta Nano teki hyvin töitä, joten ei voi valittaa. Vähän se taas huijasi muutamissa vaihdoissa, mutta ei mitään katastrofaalista tai mitään mitä en tietäisi ennestään.<br />
<br />
Oli tosi kiva saada ihan vierasta treeniapua ja kommenttia. Vieras katsoo koiraa ihan eri silmin kuin tuttu.<br />
<br />
Treenin lopuksi teimme vielä agilityakin. Kepeillä saatiin ohjaaja turhautumaan kunnolla, kun oma apu ei pysynyt kasassa, mutta kyllä se siitä. Onneksi Nanon pää kestää äipän hajoamisen melko hyvin.<br />
<br />
Itse radanpätkä sujui yllättävän hyvin. Tiesin itse mitkä olisivat niitä ongelmakohtiamme. Samin kanssa kävimme läpi mitä ohjausvaihtoehtoja noissa kohdissa olisi, ja hyvinhän se sitten meni. Nanon kanssa harjoittelua helpottaa se, että se ei mene täyttä vauhtia jos se on epävarma. Sen vauhdissa pysyy hyvin. Oletan sen vauhdin vähitellen kasvavan kun se saa varmuutta. Sama on nimittäin nähtävissä tokossa. Kun se on epävarma, se on hiukan lapanen ja selvästi hitaampi, kuin ollessaan varma siitä mitä on tekemässä.<br />
<br />
Kävimme vielä Eevan ja Roopen kanssa lenkillä, ja taas oli koiria aika lauma. Lapset palvovat Roopea joka jaksaa nujuta heidän kanssaan. Välillä täytyy ihan kieltää, että jättäkää nyt se Roope välillä rauhaan. On kyllä ihanaa kuulla kun joku sanoo että meillä on niin kiva porukka; iloiset lapset, eloisat koirat... kun itse ei aina jaksa löytää iloa koiralauman pyörittämisestä, saati lasten raahaamisesta läpi treenien ja lenkkien. Taas ollaan siinä talvella pohtimassani kysymyksessä; minulla on ilo seurata lasteni kasvua ja kehitystä, ilo elää heidän kanssaan, ilo treenata koirieni kanssa, ilo lenkittää niitä...ei pakko ja velvollisuus. Paljon on kiinni omasta asenteesta. Koska kaikkea (lapsia, koiria, työtä, rajattomasti treeniaikaa, vapautta tehdä mitä haluaa silloin kuin haluaa) ei kuitenkaan voi saada yhtä aikaa, miksi tuhlata aikaa sen suremiseen ja niiden kadehtimiseen joilla on jotakin mitä minulla ei ole. Pitää muistaa nauttia siitä kaikesta mitä on. :)<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_nq00WKG1C65FQMnCBfnpPGHnWcbIyhd7tu4nYtLAtPEHG2hQXhRNEj84bOEOgwDoBNbk-if43BS8uhCfqpNikcdUqVINwFRT0Y7nFVWKOIOM0UKmZZJbmS3ptIAJd1-jzCVDQtIjpOI/s1600/CAM00782.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_nq00WKG1C65FQMnCBfnpPGHnWcbIyhd7tu4nYtLAtPEHG2hQXhRNEj84bOEOgwDoBNbk-if43BS8uhCfqpNikcdUqVINwFRT0Y7nFVWKOIOM0UKmZZJbmS3ptIAJd1-jzCVDQtIjpOI/s320/CAM00782.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEha8ZPxn8k5h_CpXOd4rrp7g26hZinqjRUqaFVdFwTje_Pjvq_YfQWpTvJiJoaVyqCKGL8zDRylzUKzhki3D91coGSvmyD2Veyq5s11dABWbmOEMAI7howyBVPZAhtBTHh9lapRo29_8i4/s1600/CAM00791.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEha8ZPxn8k5h_CpXOd4rrp7g26hZinqjRUqaFVdFwTje_Pjvq_YfQWpTvJiJoaVyqCKGL8zDRylzUKzhki3D91coGSvmyD2Veyq5s11dABWbmOEMAI7howyBVPZAhtBTHh9lapRo29_8i4/s320/CAM00791.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8XUSVbDe3hjHKpq_HZIvGF7CT6dutfDgI8rKKMu-Hp-KMkadSIsaaWq1kMiKWjLnSvc5psmCvxwdx3iEJx7WYnF9WmbDWUNKajJwr6i8XYHMXQybYTpWR5kgI-KZRJrBHIgDCVQ2MnKE/s1600/CAM00751.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8XUSVbDe3hjHKpq_HZIvGF7CT6dutfDgI8rKKMu-Hp-KMkadSIsaaWq1kMiKWjLnSvc5psmCvxwdx3iEJx7WYnF9WmbDWUNKajJwr6i8XYHMXQybYTpWR5kgI-KZRJrBHIgDCVQ2MnKE/s320/CAM00751.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Treenien jälkeen Sami lähti Karpan ja Even kanssa Purinalle kisaamaan ja me shettiäisten ja lasten kanssa jäimme kotimiehiksi. Oli kyllä pitkästä aikaa ihanan leppoisa iltapäivä. Otin kaksi tuntia omaa aikaa ja nukuin päiväunet sekä luin yhden kesken olevan dekkarin loppuun lasten jännätessä suosikkikeijujensa seikkailuja tv:sta. Silti ehdin lenkittää koirat, lämmittää saunan ja mikä parasta, siivota makkaria yhden jätesäkin verran.<br />
<br />
Harvinaisten pitkien yöunien jälkeen nousimme Sagan kanssa aamuun pirteinä ja seesteisinä. Vielä yksi lomapäivä...mikä ihanuus. Maanantaina kävimme päivällä Pennalassa omalla porukalla. Sami treenasi Carin ja Even kanssa ja me Nanon kanssa teimme perussettiä; ruutua (hyvä), tunnaria (luovutuskin toimii kunhan ohjaaja vaan antaa koiralle rauhan eikä kumartele sen päälle), seuraamista ja luoksetulon stoppeja.<br />
<br />
Illalla olin kahden vuoden tauon jälkeen ekoissa ohjatuissa agilitytreeneissä. Ratana helppo ykkösluokan rata, jossa ei keppejä eikä muita kontakteja kuin A. Estevälit pitkät ja koiran irtoaminen toivottavaa. Nanollehan kaukana työskentely ei ole ongelma, mikä teki harjoituksesta meille helpon. Enemmän työtä tuottaa se, että pääsemme Nanon kanssa samalle aaltopituudelle tässäkin lajissa.<br />
<br />
Ensimmäisellä kerralla minä jäädyin täysin ja unohdin kaikki ohjaukseni, kunhan juoksin koiran kanssa radan ympäri. Koutsi-Sadun mukaan Nano näytti Liisalta Ihmemaassa miettiessään mitä tässä nyt ollaan tekemässä. Se ei oikein voi käsittää että minun kanssani voidaan tehdä agiakin. Sen mielestä me hinkkaamme tokoa, eikä aksalla ole mitään tekemistä sen kanssa.<br />
<br />
Toisella yrityksellä kokosin itseni ja muistin hiukan ohjatakin. Rytmittää liikettäni, antaa käskyt ajoissa ja yritin muistaa radankin. Se sujuikin aika hienosti!<br />
<br />
Nyt tänään kävimme pikaisesti Hollolan hallilla. Nano teki ruutua, seuraamista, stoppeja ja niiden erottelua, luoksetuloa, jossa lähetin putkeen ja kahden suoran sivulle tulon lisäksi yksi liioiteltu stoppi. Kaikki ihan hyvin ja Samin kommenteissa ajateltavan aihetta. Erinomainen treeni siis.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-56814303954286131262013-03-27T13:59:00.000+02:002013-03-27T13:59:23.979+02:00Jos tahdot niin....Kevät tulee, valo lisääntyy ja viikon olin jo onnellinen!<br />
<br />
Viimeisestä horinastani on jo kuukausi aikaa. Siihen kuukauteen on mahtunut paljon tunteita; iloa, surua, vihaa ja toivoa. Olen todennut, että oikeista ystävistä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain, hyvän eteen kannattaa tehdä töitä eikä periksi saa antaa. "Eräät ihmiset tulevat elämääsi siunauksina. Eräät tulevat elämääsi opetuksina" päivitti eräs ystävä facebookissa. Se oli niin osuvasti sanottu, että olen palannut tuohon ajatukseen useasti uudestaan. Olen saanut viime vuosille paljon opetuksia...eivätkö ne jo riittäisi? Toisaalta koen saaneeni myös siunausta, jota toivon elämääni vielä tulevaisuudessakin.<br />
<br />
Pennut lähtivät maailmalle ja viestit uusista kodeista ovat olleet ihania. Pennut ovat juuri niin reippaita, itsepäisiä ja leikkisiä kuin uudet omistajat odottivatkin. Pieni pettymys, puolin ja toisin, koettiin Salaman kohdalla. Sillä sen uusi omistaja herkistyi pennulle niin pahoin, että se palautui viikon kuluttua takaisin kotiin. Se on suuri harmi, sillä Salamalla oli loistava koti täällä Lahdessa ja ehdimme jo käydä yhdessäkin treenaamassa. Tänään Salama vihdoin pääsee omaan kotiinsa ja uusien koirakavereidensa luo. Toivoa sopii, että Salama on sellainen tarmonpesä, jota Katja on etsinyt ja tällä kertaa kaikki sujuu hienosti. Toiveissa on nähdä Salama kisaamassa agilitya muutaman vuoden päästä. <br />
<br />
Nanon kanssa on treenattu säännöllisen epäsäännöllisesti...pitkästä aikaa enemmän säännöllisesti. :)<br />
<br />
Nakkiksella oli juoksujen jälkeen selvästi jotakin ihme masennusta, sillä nyt se taas pelittää paljon paremmin. Hiihtolomalla treenasimme pari kertaa Jessicalla ja nyt olen päässyt treenaamaan ja tuulettamaan päätäni Oilin kanssa. Kiitos Oili niin treeniavusta kuin kuuntelusta ja lohduttavasta olkapäästäkin. :)<br />
<br />
Nanon kanssa haimme sen puuttuvan AVO-ykkösen Porvoosta maaliskuun alussa. Nano oli toinen luokassaan saaden 181 pistettä. Joukkoon mahtui muutama ihan selvä virhe, jotka pudottivat pisteitä, mutta ne olivat luokkaa liian vähän koetreeniä. Eli en ole huolissani. Voittajaa varten on vielä saatava ruutu kuntoon ja hiottava sitä sun tätä pientä. Isot linjat ovat hallussa, mutta pieniä voisi säätää loputtomiin. Jossakin kohdassa on vain tehtävä päätös, että olemme nyt valmiita kokeilemaan meni syteen taikka saveen ja oltava tyytyväinen jos koira tekee sen minkä osaa.<br />
<br />
Ei minusta ainakaan tässä elämäntilanteessa ole treenaamaan koiraa vimpan päälle viimeistellyksi kisatykiksi. Minä haluan harrastuksesta itselleni henkireiän arkeen. Jotakin kivaa itselleni ja koiralle...ei hampaat irvessä puurtamista, vaan onnistumisen kokemuksia ja oppimisen haasteita.<br />
<br />
Tällä hetkellä uskon, että moni asia on kiinni omasta tahdosta ja valinnasta. Uskon, että tekemällä töitä sen eteen mitä haluan, voin saavuttaa sen. On vain itsestäni kiinni kuinka paljon jotakin haluan ja kuinka paljon olen siihen valmis panostamaan. Kaikki ei elämässä aina mene niin kuin Strömsössä, muttei saa luovuttaa!<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-13634719468618722692013-02-22T13:56:00.002+02:002013-02-22T14:01:19.537+02:00Ilon pisaroitaJälleen sairaslomalla, on aikaa kirjoittaa blogia. Olen tosin ollut tehokaskin, siivonnut lattioita urakalla, koska Samin venakossa on paha vika...se vuotaa! Ja sen lammikot ovat hiukan eri kokoluokkaa kun pikkuisten shettiäisten. Pariin otteeseen on venakon kanssa käyty pihassakin....nyt se taitaa nukkua, koska on niin hiljaista...ei kuulu puuhailun ääniä mistään, eikä toisaalta yhtää murinaa tai kurinaa. Tässä pari kuvaa idän ihmeestä, joka oikeasti on ihan kiva ja hyvinkin helppo tapaus...ainakin toistaiseksi. Vauvahan se on sekin, joten ei siltä vielä voi kaikkea vaatia. Ja kiltisti se kyllä uskoo kun sille asioista huomauttaa!<br />
<div>
<br /></div>
<div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFQFEiT-KpOIiW11uQM7vuDnQUwYuE-88m7bMi0Qb0l2QOtc2_OZp4Bv0A8iCorcvI3CA3ASzCW94ZlxBne0aq5AO7YcAFKDRM8cIwEi9tmtkKmWaofSAJ9CD7QeIAMEf5vnBAqadpFvg/s1600/DSC_0027.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="306" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFQFEiT-KpOIiW11uQM7vuDnQUwYuE-88m7bMi0Qb0l2QOtc2_OZp4Bv0A8iCorcvI3CA3ASzCW94ZlxBne0aq5AO7YcAFKDRM8cIwEi9tmtkKmWaofSAJ9CD7QeIAMEf5vnBAqadpFvg/s320/DSC_0027.JPG" width="320" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc4Ij_dHhnqRrdI3s2wdpq0EUP0ik6gOAgsM-wGXOtxF5h-PIbbRUXQYGL3EsO6dKa9Kgw74-mN97wLPRo2oQEQITYnn37dUhC5AfWnCO7orycYJHkovlyfX3ZQYEyqfTdDSfMs7ez-AE/s1600/DSC_0008.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="206" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc4Ij_dHhnqRrdI3s2wdpq0EUP0ik6gOAgsM-wGXOtxF5h-PIbbRUXQYGL3EsO6dKa9Kgw74-mN97wLPRo2oQEQITYnn37dUhC5AfWnCO7orycYJHkovlyfX3ZQYEyqfTdDSfMs7ez-AE/s320/DSC_0008.JPG" width="320" /></a></div>
<div>
<br /></div>
Nyt minusta jo tuntuu, että tässä taloudessa on liikaa koiria. Onneksi puolet niistä lähtee parin viikon sisään pois! Pikkupennut alkavat olla siinä iässä, että käyvät rasittaviksi kiljuessaan huomiota (ruokaa, juoksutilaa, rapsutusta...ihan mitä vaan) tasaisin väliajoin alkaen kello viidestä aamulla. Lisäksi niiden aitausta saa tässä vaiheessa olla siivoamassa ihan jatkuvasti. Ja nyt kun tuo idän ihmekin on huushollissa, täytyy olla hiukan tarkempana pikkuisten vapaana juoskemisen suhteen. Kovin nätisti ne ovat tähän asti tehneet tuttavuutta kompostiverkon eri puolilta, mutta en minä niitä pitkäksi aikaa valvomatta samaan kerrokseen aidan eri puolillekaan jättäisi! Onneksi Lotta on jo niin iso tyttö, että hänestä on ollut iso apua pentujen kanssa. Meillä on aika säännöllinen aamurytmi; minä päästään pennut ruokahuoneeseen Lotan valvontaan ja siivoan sillä aikaa pentuaitauksen, laitan pennuille ruokaa, siivoan idän ihmeen yölliset puuhailut ja lammikot sekä yritän saada Sagalle vaatteet päälle. Kerrankin lapset nousevat sängyistä ilman mutinoita ja pukevat päivävaatteet reippaasti päälle, se kun on ehtona pentujen luo pääsyyn. ;)</div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4gsZXwCJIM3zR1RKwSnd15grCv_qe0fw57Aszb_K2NItoWIQ3mVCYbN3AV-VFpRXjZiKXzosMID5gninOHHyEjS_t6pRCHnHPaN3LdCm_9Hb36aF4KvwdpGiz49Q4MdC0jCCIU4ei6hw/s1600/DSC_0068.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="247" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4gsZXwCJIM3zR1RKwSnd15grCv_qe0fw57Aszb_K2NItoWIQ3mVCYbN3AV-VFpRXjZiKXzosMID5gninOHHyEjS_t6pRCHnHPaN3LdCm_9Hb36aF4KvwdpGiz49Q4MdC0jCCIU4ei6hw/s320/DSC_0068.JPG" width="320" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Aika vähän olen Nanon kanssa treenannut...sillä oli joku ihme juoksujen jälkeinen uupumus...se on ollut aika vaisu tässä kotosalla. Lisäksi sille pukkasi viime viikolla silmätulehdus, johon haimme tipat. Sama tulehdus iski nyt myös Jekkuun, joten koputetaan puuta, että muu lauma säästyy siltä! </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olemme kuitenkin Nappulan kanssa menossa Jessicalle parikin kertaa hiihtolomalla, ja treenisuunnitelma on tarkka. Kyllähän se on tosissaan tehnyt töitä ne muutamat treenit jotka nyt olemme tehneet. Ruutu on edelleen ihan levällään, enkä oikein tiedä mitä sen kanssa tekisin, mutta kaikki muu toimii enemmän tai vähemmän hyvin. Seuraaminenkin oli maanantaina ihan jees. Ja viikonloppuna korkeavireellä! Sitä avon koettakin olen jo sillä silmällä katsonut, kun se on vähän sellainen pakollinen paha, joka pitäisi saada alta pois, että voisi ilmottautua kokeilemaan voittajaa. Kesä tulee yllättävän nopeasti, ja kesällä haluaisin sen olevan hyvässä iskussa ainakin voittajan liikkeiden suhteen. EVL tulisi siinä sivussa, tosin ohjattu on meillä myös aika hakusessa...eikä sitä juuri ole nyt treenattukaan, joskus syksyllä tein sitä kuuriluontoisesti. Aika näyttää mihin kuosiin sen saamme!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mutta nyt pääasiaan, eli pentuihin; Pennut kasvat ja voivat pulskasti. Edelleen nämä ovat helppoja pentuja. Uteliaita ja ihmisen luo hakeutuvia. Selkeästi on nähtävissä luonne-erojakin, vaikka paljon on toki viretiloistakin kiinni. Joku pennuista voi välillä hillua hepulissa hurjaa vauhtia ja seuraavalla kerralla olla itse rauhallisuus ja nyhjätä ihmisen vieressä ollessaan pentulaatikon ulkopuolella.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Salama", eli pikkuinen trikkinarttu on aivan oma lukunsa. Se on sinnikäs, erittäin vahvatahtoinen ja todella saalisviettinen. Se tietää tarkalleen mitä tahtoo ja tekee kaikkensa sen eteen. Sitä on vaikea huijata pois kiinnostavan asian luota. Jos se on päättänyt päästä pois ruokahuoneesta (jossa pennut yleensä saavat juoksennella isommassa tilassa), sen päätä ei käännetä nostamalla se aidan vierestä pois ja leikkimällä sen kanssa...ei, se palaa kohta aidan luo. Jos joku pennuista onnistuu luikertelemaan pois aitauksesta, se on salama. Se menee häntä tötteröllä isojen koirien luo. Kun Jekku murisee sille, se nostaa hännen pystympään ja komentaa haukkuen Jekkua. Salaman kanssa täytyy sen uuden omistajan olla alusta lähtien tiukkana ja kertoa kuinka asiat hoidetaan eikä poikkeuksia sallita! Jos minä jättäisin itselleni pennun tästä pentueesta, se olisi ehdottomasti Salama. ;)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Iita, eli merletyttö on mielenkiintoinen tyyppi. Sehän oli edellisten kirjausteni aikaan aikamoinen huutaja, ja sitä se on edelleen. Se huutaa kuin päätä leikattaisiin irti halutessaan pois pentulaatikosta. Olen monta kertaa mennyt katsomaan onko joku pennuista oikeasti satuttanut itsensä tai jäänyt johonkin jumiin, kun huuto on niin karmivaa. Eihän siellä mitään hätää ole, Iitalla vaan on tylsää. Iita tykkää kyllä tulla syliinkin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että siitä löytyy myös narttulinjassamme tyypillistä itsenäisyyttä. En oikein vielä tiedä onko Iita lintu vai kala, joten sen kanssa tuleva pentutestaus kiinnostaa minua erityisesti!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Luna, suurempi trikkityttö, on pesueen sydäntenmurskaaja. Se haluaa aina olla ihmisen kanssa. Kyllä siitäkin vähitellen on löytynyt muriseva pikkuriiviö, joka painii sisarustensa kanssa, mutta ensisijaisesti sille on ollut tärkeintä päästä syliin ja saada rapsutusta. Tällä taipumuksellaan se on voittanut puolelleen kaikki pennun katsojat. On vaikea vastustaa pientä nappisilmää joka tuijottaa sinua ja haluaa kieli lipoen nuolla naamaasi. Se on näyttänyt pennuista selvästi rauhallisimmalta. Lunaa ei ole tarvinnut kertaakaan metsästää karkuretkiltä...ei, sille riittää kun ihminen on sen kanssa samassa tilassa, ei sillä ole tarvetta tutkimusmatkoihin. Se kyllä leikkii hyvin, on ihan reipas ja menee ulkonakin häntä heiluen tutkimaan hankea, mutta samalla se seuraa ihmisen jalkoja.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pesueen ainoa poika, Kamu on kävelevä karvapallo. Se on vielä aika pulska poika kun tytöt puolestaan ovat jo hiukan hoikistuneet pahimmasta pallovaiheestaan ja sen liikkuminenkin on vielä hiukan holtitonta. Vauhtia olisi, mutta kordinaatio ei ihan ole samalla tasolla. Kun Kamun tulevat omistajat tulivat ensimmäisen kerran katsomaan sitä, se juoksi suoraan emäntänsä luo, kipusi syliin ja kiemurteli sylissä monta minuuttia. Oikeasti se leikkii ja puuhailee paljon myös yksikseen tai jonkun toisen pennun kanssa. Se on vetänyt verkkojohdon seinästä jo kolme kertaan, se on jäänyt jumiin arkun taakse (on reppana sellainen pallo) ja se on yleensä aina leikissä mukana jos jotkut pennuista innostuvat painimaan tai juoksemaan keskenään. Vaikka en pikkuisia shelttipoikia yleensä katsele sillä silmällä (tiedän meille tulevan vain narttuja), olen aika vaikuttunut Kamusta. Tarjouduin jo viemään sen ensi kesänä johonkin pentunäyttelyynkin...minä, näyttelyihminen henkeen ja vereen! ;) </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Eeva tulee tänä iltana tekemään pennuille pentutestiä. Odotan jo tosi innoissani kuinka testitilanteen havainnot tukevat omiani. Jo sekin, että pennut viedään yksin tilaan jossa ne eivät ole koskaan aiemmin olleet, on mielenkiintoinen juttu. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pentujen kanssa voisi puuhata loputtomiin. Tuleva viikko meillä on hiihtolomaa, jolloin niiden kanssa puuhailulle jää aikaakin ihan oikeasti. Nyt satsataan esim. autoiluun ja käydään kylässäkin. ;) Ja vieraita meillä käy nyt päivittäin; koiraihmisiä, työkavereita ja sukulaisia. Kaikki ovat odottaneet, että pennut kasvavat isommiksi ja niitä on kivempi leikittää ja pukkaavat nyt käymään ennenkuin pennut lähtevät.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
On oikeastaan ihan kiva nähdä ihmisiäkin ja leipoa tarjoamisia. Minähän olen ollut viime syksystä lähtien täydellinen erakko, enkä ole ollut yhteydessä keneenkään siskoja ja ihan muutamia ystäviä lukuunottamatta (niitä jotka eivät antaneet minun vetäytyä kuoreeni). Oma pää on vaatinut aikaa. Pelkäsin kovasti mitä muutamat ystävät nyt sanovat, kun laitan viestiä jätettyäni ensin tylysti vastaamatta heidän viesteihinsä. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja kasvatinomistajia, jotka ymmärsivät tilanteen ja itku meinasi tulla kun kuulin heidän olleen jo huolissaan minusta. Kyllä maailmaan mahtuu hyviäkin ihmisiä! Kiitos teille kaikille...yritän muistaa sanoa sen teillä kerta toisensa jälkeen, enkä silti pysty sanomaan sitä riittävän usein! Todellinen ystävyys on kultaakin kalliimpaa, kiitos siitä! </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-20057114318208584082013-02-22T12:46:00.002+02:002013-02-22T12:47:18.089+02:00Pulinaa pentulaatikon reunaltaKirjoitin joitakin viikkoja sitten tällaista pohdintaa...laitan senkin nyt julki ja voin sitten perään julkaista ajatukseni pennuista tällä hetkellä... 3-4 viikkoa myöhemmin.<br />
<br />
<br />
<br />
Pentulaatikon laidalla voisi istua vaikka kuinka kauan. Etenkin nyt kun pennuilla on silmät auki. Toisaalta nämä ovat olleet myös äärimmäisen helpot pennut: ne olivat isoja, virkeitä ja niillä on erinomainen emä. Verrattuna kahteen edelliseen pentueeseemme, on helppous pentujen koossa. Olivathan Nano ja Lilykin (ja Susa) reippaita ja jänteviä, mutta on se aika eri asia onko pennun syntymäpaino 84 grammaa vai 230 grammaa. Vaikka Nanokin kasvoi koko ajan tasaisesti, se kaipasi kuitenkin alkumetreillään enemmän huomiota, hiukan apua kilpailussa nisälle etteivät isommat jyränneet sitä, hiukan nutriplus geeliä ja paljon silmälläpitoa kehityksensä suhteen. Maasta se pienikin ponnistaa, ja Nano painoi ensimmäisen viikkonsa jälkeen huimat 170 grammaa. Suunnilleen saman verran kuin pienin Lyytin pennuista syntyessään. Toisaalta olen usein miettinyt onko ihmiseen itsenäisiä sukulaisiaan voimakkaammin leimautunut Nano sellainen mikä on juuri siksi, että sitä pidettiin sylissä ja käsiteltiin keskimääräistä enemmän ensimmäisinä elinviikkoinaan.<br />
<br />
Periaatteessa terveet hyvinvoivat pennut eivät ensimmäiseen pariin viikkoon tarvitse juuri mitään "hoitoa" ihmiseltä. Emä tekee kaiken työn. Lyytinkin pentuja olemme toki käyneet päivittäin katsomassa ja käsitelleet ja kosketelleet, mutta aika omassa rauhassaan ne ovat saaneet olla. On muuten aina yhtä jännä huomata jo tässäkin vaiheessa eroja pentujen reaktioissa käsittelyyn. Tässä pentueessa Iso-Iita huutaa joka kerta suoraa huutoa kun sen ottaa syliinsä laatikosta. Muut pennut käpertyvät tyytyväisinä nukkumaan ihmisen rintaa vasten, mutta ei Iita...ei ikinä. On mielenkiintoista nähdä seuraavan parin kolmen viikon aikana millaisia nämä pennut oikeasti ovat. Minulla on kovat odotukset niiden luonteiden suhteen. Sillä mitä enemmän Lyytin kanssa vietän aikaa, sitä tyytyväisempi olen sen luonteeseen. Se on raivostuttava, mutta myös valtavan ihana. Se on melko avoin vieraita kohtaan, varsinkin kotosalla. Se tykkää olla ihmisen vieressä, se on aina valmis lähtemään lenkille, leikkimään tai muuten vain puuhaamaan ihmisen kanssa. Sillä on vahva saalisvietti ja se tuntuu nopeaoppiselta. Toki terävyyttäkin löytyy yllinkyllin. Sillä on myös paljon enemmän itsevarmuutta kuin äkkiseltään ajattelin. Se ei aina ole ihan helppo koira, mutta johdonmukaisesti käsiteltynä se toimii aikalailla mukavasti. Siitä saisi tosi mukavan harrastuskaverin jos sen kanssa jaksaisi tehdä töitä. Tosin voisin kuvitella sen kanssa tulevan eteen samantyyppisiä ongelmia kuin aikanaan Hipun kanssa: liikaa itsenäisyyttä ja kovuutta ohjaajaa kohtaan sekä vahvaa äänenkäyttöä. Toisaalta jos äänenkäyttö olisi pennusta lähtien kielletty töitä tehdessä, se ei välttämättä olisi ongelma. Hippuakaan ei koskaan kunnolla koulutettu siitä pois ennen kuin vanhemmalla iällä ja se pyrki puskemaan silti, tai juuri siksi, läpi.<br />
<br />
Minulta kysytään jatkuvasti ovatko kaikki pennut jo varattuja. Enhän minä edes ole vielä markkinoinut niitä missään. Kyselyitä on toki tullut joitakin muutenkin. En ymmärrä miksi kaikki pennut pitäisi olla moneen kertaan kaupattu jo ennen syntymäänsä. En muutenkaan lupaa kenellekkään mitään tiettyä pentua heti sen synnyttyä...paitsi Enskalla oli aikanaan koti alusta alkaen, jos koti vain sen haluaisi... :) Haluan nähdä millaisia pennuista tulee, kuulla niiden terveystutkimukset ja nykyään pentutestatakin pennut ennen kuin teen lopulliset päätökset. Koska olen aina joko jättänyt itselleni jotakin tai sijoittanut pennun, olen tietenkin halunnut itselleni sen omiin tarkoituksiin sopivimman pennun ja se on selvinnyt välillä vasta aika loppuvaiheessa. Nanokaan ei missään nimessä ollut ykkösvaihtoehtoni ennen kuin ihan lopussa. Onneksi minulle on siunaantunut niin joustavia pennunottajia, että kaikki ovat ymmärtäneet tämän periaatteeni. Karsastan muutenkin pennunkyselijöitä, joiden ykköskriteeri on väri ja valkoisista merkeistäkin esitetään vielä toiveita. Haluaisin sen ja sen värisen pennun ja sillä pitäisi olla täyskaulus. No tietysti jos puhtaasti näyttelytähteä haetaan, niin kaipa sekin voi olla tärkeä kriteeri, mutta onko sillä nyt kotikoiran kanssa niin väliä. Samoin ne kyselijät, jotka haluavat satavarmasti sen muotovalion tai agivalion...niille löytyy varmasti parempia pentuja muualta, koska meillä on myynnissä vain kotikoiria.<br />
<br />
Itseasiassa tämäkin on niitä asioita, joista olemme Samin kanssa vääntäneet kättä tässä taannoin. Minä olen tässäkin asiassa tämmöinen kukkahattutäti, enkä ymmärrä sitä että koira on harrastusväline, ei lemmikki. Toki sekin voi onnistua ja koira ei kärsi siitä, voi jopa saada paljon parempaa kohtelua kuin perusmusti perähikiältä. Voi saada...sillä tässä asiassa liikutaan aika viettävällä maaperällä. Onko menestyminen toisille niin tärkeää, että koirasta todella tulee vain se väline, joka kulutetaan surutta "loppuun" tai jos väline ei toimi kuten sen pitäisi, sen laitetaan monttuun tai kiertoon. En missään nimessä sano, että tavoitteellinen koiraharrastus olisi huono juttu, mutta omien unelmien ja tavoitteiden lisäksi pitää tiedostaa ne riskit jotka vaanivat polun varrella jos voitonkiilto silmissä hämärtää todellisuuden tajua niin, että elävän pelivälineen hyvinvointi meinaa unohtua. Mutta ei siitä sen enempää! Ugh, olen puhunut! ;)<br />
<br />
Koirien laumaelämää olen myös pohtinyt seuratessani Lyytin sopeutumista osaksi omaa joukkoamme. Tosin joitakin vuosia sittenhän kumottiin jo koko ajatus koirasta laumaeläimenä, joten aivan turhanpäiväistä pulinaahan se on tämäkin, mutta tuleepa pulistua. ;) Sheltithän tulevat melkein poikkeuksetta hyvin toimeen keskenään isossakin laumassa. Ne ovat siis melko sosiaalisia toisia koiria kohtaan ihan luonnostaan. Omia shelttejä seuratessa huomaa hyvin tämän sosiaalisuuden, mutta myös erot eri koirien luonteissa. Hippu tulee periaatteessa kaikkien kanssa toimeen, kunhan vaan kaikki muistavat kunnioittaa häntä riittävästi. Hippu ei itse haasta turhaa riitaa, mutta se pitää kyllä puolensa. On olemassa yksi koira jota se liehitteli maata myöten madellen (Marittan edesmennyt Pimu), mutta muuten se ei juuri kuvia kumartele. Jekku ja Eve ovat vähän hankalampia laumassa. Eve siksi, ettei se pidä vieraiden seurasta...ei ihmisten eikä eläinten. Se saattaa mennä kiinnostuneena katsomaan vierasta, mutta jos vieras yrittää ottaa siihen kontaktia, sillä menee ennemmin tai myöhemmin hermot...yleensä ennemmin. Rauhallinen vieras koira voi olla Evelle ihan jees, mutta se ei tiedä mitään inhottavampaa kuin säheltävä nuori (iso) koira. Silloin sillä tapaa mennä herne nenään ihan kunnolla. Evellä vaan on ongelmana se, ettei sillä oikein ole uskottavuutta. Se murisee hurjana hampaat irveessä ja tekee valehyökkäyksiä, mutta useimmiten muut koirat vaan tyynesti ohittavat sen mielenilmaukset. Ne tehoavat lähinnä nuoriin ja kovin epävarmoihin koiriin. Jekku puolestaan tuntuun välillä vähän kielipuolelta kun on kysymys koirien kielestä.<br />
<br />
Tällainenkin helmi oli luonnoksen lopussa... olen siis joskus treenannutkin! :) Lauantaina treeniä Nanon kanssa Pennalassa. Seuraaminen ok, Ruutua joka suunnasta , luoksetulon stoppia, suoraa luoksetuloa, jääviä (top), kepit seitsemän tai kahdeksan kertaa ja vain yksi virhe! JEE!<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4514923246668120565.post-36220186336134365732013-01-25T09:01:00.001+02:002013-01-25T09:01:49.405+02:00Et saa mua kaatuun, kestän lyönnit vaik ne sattuu. Mä uskon parempaan ja siks laulan mun lauluu...Jassoo..kahtena viime viikkona olen treenannut häpeällisen vähän. Enkä edes ole viiltämässä ranteitani auki sen takia. Hyi minua...en ikinä kelpaa parempiin piireihin, koska en ota treenaamista vakavissani. Ei, olen jopa oppinut armollisuutta itseäni kohtaan ja todennut jälleen kerran, että elämässäni on monta tärkeämpää asiaa kuin se, poikittaako Nano hiukan seuraamisessa. Ja Nanokin on ansainnut tämän juoksutaukonsa. Se on hiukan vaisu juoksujen aikaan, joten ehkä ihan hyväkin näin. Me kummatkin selviämme ilman mielipahaa tästä ajasta.<br />
<br />
Viime viikolla treenasin tiistaina Hollolassa. Ihan Jees!<br />
<br />
Keskiviikkona hiihdätin lapsia ja teimme Sagan synttäreitä varten prinsessakuvaa kakun päälle. Torstaina taisin siivota, kuten perjantainakin. Lähipiirimme oli nimittäin sunnuntaina tulossa juhlimaan neljävuotiastamme, ja minähän olin luvannut saada lastenhuoneen leikkikuntoon. Useampi ilta kului kattoa maalaillessa, mutta leikkikunnossa se oli. Kaikenlaista pientä tuunattavaa (kattolistat, jalkalistat, seinälistat, yhdet ikkunanpielet, koristemaalaukset...) siellä vielä on, mutta niin on myös tilaa leikille ja lasten leluille ihan uudella tavalla.<br />
<br />
Lauantaina Sami oli Korkeavireellä kouluttamassa koko päivän ja minä valmistelin synttäreitä, eli leivoin, siivosin ja shoppailin synttärikrääsää. Ette uskokaan millainen määrä tavaraa yhden lapsen synttäreille tarvitaan. Ensinnä pitää tehdä kaikki tarjottavat sukulaisille ja erikseen kaverisynttäreille (tai eihän se ole mikään pakko, mutta pitkästä aikaa oli ihan kivaa leipoa ja vaikka itse sanonkin, onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään täydellistä kinuskia), toiseksi varataan lapsille pienet pussukat jotakin krääsää ongintaan tai aartenetsintään ja kolmanneksi synttäreistä (tai mistä tahansa muista juhlista) saa oivan tekosyyn ostella kaikkea muutakin: kun kerran vieraita on tulossa, niin eikö olisi kiva laittaa uudet verhot, tai päiväpeitto, tai matto... :)<br />
<br />
Luin joskus jonkin lehtijutun, jossa lasten synttäreitä verrattiin kilpavarusteluun, ja kyllähän se aikalailla paikkansa pitääkin. Nykypäivänä vaatii rohkeutta pitää pienet, muutamalle kaverille tarkoitetut synttärit, kun kaverit pitävät mitä hulppeampia juhlia. Jotenkin sitä miettii saako oma lapsi sitten kutsua ollenkaan, jos hän ei vastavuoroisesti kutsu itse kaikkia mahdollisia kavereita. Ja onko se lapsen onnellisuus kuitenkaan siitä kiinni käykö hän viisillä vai viisillätoista synttäreillä vuoden aikana. Saga on vielä niin pieni, että hän ei ole päässyt kuin yksille kaverisynttäreille, mutta Lotta tuntuu ravaavan niillä jatkuvasti. On HopLop- synttäreitä, on liikuntasynttäreitä (esim. Lahden Ahkera) ja tulevana viikonloppuna Lotta on kutsuttu YogaRocksiin kiipeilysynttäreille. Ja arvatkaapa paljonko tuollaiset synttärit maksavat...paljon!!! Hiukan tulee itselle paineita, kun Lotan maaliskuiset synttärit lähestyvät. Lotta haluaisi tottakai kutsua kaikki tarhakaverinsa ja vielä Riihelän kavereitakin, sekä tästä kotoa. Lapsimäärä nousisi sinne 15-20. Arvatkaapa suostunko sitä määrää pyörittämään meillä kotona....onneksi on kohtuuhintaisia kerhotiloja pariksi tunniksi. Ja luulisi tällä koulutuksella ja työkokemuksella keksivän sopivaa tekemistäkin eskari-ikäisille... mutta aika näyttää.<br />
<br />
Sunnuntaina olikin sitten Sagan juhlapäivä. Aamulla kuskasimme lapset hiihtostadionille lasten talviolympialaisiin, jossa hiihdeltiin "kilpaa" ja ratsastettiin ponilla aikuisten höpöttäessä tuttujen kanssa. Oli kiva nähdä esim. Lotan vanhoja hoitokavereita vanhempineen. Toisaalta tuollaiset massatapahtumat saavat minut usein vähän pahalle tuulelle. Siellä kun tuppaa olemaan noita meikäläisen lainalapsiakin, ja siinä sitten täytyy maireana hymyillä ja moikkailla ja olla niin asiallista ja sosiaalista. Ei siinä mitään, mutta kun muutenkin välillä tunnen niin olevani töissä ja nieleskelen kommenttejani huonosti käyttäytyville (vieraille) lapsille. Nytkin jouduin pariin otteeseen ottamaan itseäni tiukasti niskasta kiinni, kun muutamat isommat lapset seisoivat niin lähellä latua, että 5-6-vuotiaat hiihtäjät horjahtelivat ohi...ja mitä tekivät vanhemmat...eivät mitään. Minä pidän lapsista kovasti...niin omista kuin vieraistakin...mutta usein lasten vanhemmat ovat ihan eri juttu. Jokatapauksessa lapsilla oli mukavaa: Saga "voitti" hiihtokilpailut, (eli sai mitalin kuten kaikki muutkin osallistujat) ja Lotta voitti itsensä rinteessä lasketellessaan vanhan kaverinsa Venlan kanssa ensin huojuen ja sitten jo varmemmin. Sagalla meni jo hiukan herne nenään oman hiihtovuoron odottelussa, mutta ovela äiti kannusti kertoen tutun Samu-pojan hiihtäneen hetkeä aiemmin äidin ohi ja Sagan lähtiessä tavoittamaan häntä loppumatka meni ihan kivuttomasti. Samu tosin löytyi vasta paljon myöhemmin poniratsastusjonosta.<br />
<br />
Itse synttärit olivat mukavat, sankari sai paljon ihanaa pikkutavaraa ja herkkuja jäi yllin kyllin työkavereille syötettäväksi. ;)<br />
<br />
Tämä viikko on mennyt vähän samanlaisissa tunnelmissa. Olen käyttänyt koirat lenkillä työpäivän jälkeen maanantaina ja tiistaina, mutta varsinaisesti treenaamaan en ole ehtinyt. Päiväkoti kun menee kiinni "jo" viideltä ja lapset pitäisi ehtiä hakemaan ennen sitä. Keskiviikkona pitkään yskinyt ja röhissyt Saga sitten olikin kuumeessa ja loppuviikko on sairaslomaa. Sami oli kotona keskiviikkona ja minä tänään ja huomenna. Saga on melko väsynyt, mutta olemme me tänäänkin olleet reippaita ja siivonneet alakerran...tai Saga soitti huilua pennuille sillä aikaa kun Lyyti ja minä imuroimme ja pyyhimme lattiat sekä suoritimme pyykkihuoltoa. Lisäksi leivoimme sämpylöitä ja minä olen yrittänyt hoidella kaikenlaisia juoksevia asioita, nyt kun kerrankin on aikaa soitella päiväsaikaan. Erilaiset soittoajat ovat muuten ihan idioottimainen juttu. Millä luokanopettaja soittaa klo 12-13 mihinkään, kun luokassa hyörii parhaassa tapauksessa koko luokallinen lapsia. Sanonko niille, että älkää riehuko ja olkaa hiljaa, kun ope nyt soittaa yhden puhelun. Olen antanut tästä palautetta jo suoraan esim. Neuvolaankin, mutta aina yhtä vihaiseksi saa tämä juttu. Jos noita omia töitä voisikin rytmitellä tarpeen mukaan niin mikäs siinä, mutta kun ne pienet lainalapseni eivät ole jätettävissä ilman aikuista...sehän olisi virkavirhe.<br />
<br />
Vaikka viime viikot ovat olleet kiireisiä, ja käsillä puuhaa jatkuvasti, ovat aivoni käyneet ylikierroksilla jatkuvalla syötöllä...tai eihän se nyt mikään uutinen ole niille jotka minut tuntevat, mutta paljon erilaisia ajatuksia on taas päässä pyörinyt. Olen esimerkiksi miettinyt sitä, että mitä facebook-päivitykset paljastavat ihmisistä. Me äiti-ihmiset hehkutamme siellä pienten kullannuppujemme saavutuksia kyllästymiseen asti. Koiraihmiset harrastavat vähän samaa koiriensa saavutuksista. Jotkut ihmiset kertovat uusista hankinnoistaan: tänään ostin tällaiset kengät, nyt minulla on uusi puhelin, sain kivan käsilaukun, huomatkaa miten kiva uusi pipo jne. Toiset jakavat hurjat määrät erilaisia hassuja/kantaaottavia/koskettavia linkkejä...jotkut eivät koskaan kirjoita mitään. Onko se varovaisuutta, viisautta vai laiskuutta. Varmasti riippuu ihmisestä. Kun tällainen ihminen joskus päivittää tai kommentoi jotakin, sen täytyy olla hänelle todella merkityksellinen asia. On ehkä hiukan kärjistettyä ajatella, että kukin kertoo elämässään keskeisessä roolissa olevista asioista, mutta tiettyä totuutta siinä on. Fb:ssa on kavereina paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei oikeasti olla juurikaan tekemisissä, joita ei oikeasti tunneta kovin hyvin. Ja ikävä kyllä, näistä ihmisistä muodostuu tietynlainen kuva juuri heidän päivistystensä perusteella. Esim. uusilla tavaroillaan tai hankinnoillaan kehuskelevasta saa aika pinnallisen, materiaa arvostan kuvan, linkkipäivitykset kertovat ihmisen huumorista tai arvomaailmasta jne. Myös ihmisen kaveripiiri kertoo paljon ihmisestä...ainakin jos tuntee edes osan noista kavereista. Kuka tykkää kenenkin päivityksistä...<br />
<br />
Millaisen kuvan sitten olen itsestäni antanut. No minähän olen tällainen lapsiani palvova äiti-ihminen, joka tykkää leipoa (ainakin parit leipomuskuvat olen linkittänyt). Koiraharrastukseni ei ole kovin vakavaa, koska en kovin usein tee treenipäivityksiä. :)<br />
<br />
Olen myös miettinyt paljon etiikkaa ja moraalia. Niin, kovin hankalaa aihetta. Opetan uskontoa kuudennelle luokalle, ja tein juuri viime viikolla kokeen aiheesta (kristillinen) etiikka ja moraali. Kuudennen luokan uskonnonopetus on aina ollut suosikkini, sillä on ihanaa nähdä ainakin osan lapsista heräävän ajattelemaan: "mut, miten se voi olla noin..." olemme nytkin käsitelleet aiheita ihmisoikeudet, lähimmäisenrakkaus, ihmisarvo jne. Tapanani on tuoda tunnille jokin laulu, käytännön esimerkki tai kuvitteellinen tilanne, jossa esiintyy eettinen pulma. Näitä lapset sitten pohtivat omista lähtökohdistaan ja jakamani lähdemateriaalin valossa, eikä oikeita vastauksia ole. Esim. rasismi herättää aina paljon keskustelua. Samoin oikeus mielipiteen ilmaisemiseen. Tänä vuonna keskustelimme paljon myös vammaisten oikeuksista ja tyttöjä kiinnosti abortti ja se, milloin se on oikein vai onko ikinä. Lapset voivat olla julmetun tiukkoja siitä mikä on oikein. Heille ei vielä ole olemassa harmaan eri sävyjä, vaan kaikki on kovin musta-valkoista.<br />
<br />
Joka tapauksessa olen tässä huomioinut, että myös aikuisten moraalikäsityksissä on paljon eroja. Asiat jotka minusta ovat selvästi väärin, ovat toisesta aivan ok. Mikä sitten saa ihmiset ajattelemaan eri tavoin. Olisi helppo ratkaisu sanoa, että eri sukupolvet ajattelevat eri tavoin, mutta sehän ei ole totta. Mikä aiheuttaa sen, että toisten ihmisten moraali ei vain kehity samalle tasolle kuin toisten. Muistan yliopistossa opiskelleeni erilaisia moraaliteorioita ja niiden ja tutkimusten valossa oli vain aika pieni prosentti ihmisistä joka pääsi sinne ylimmille kehitystasoille. Tuskin sinne yllän minäkään, mutta jotenkin on niin surullista, kuinka itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen on nykypäivänä niin yleistä. Taas saan takauman ja muistan kuulleeni jossakin luennolla tai koulutuksessa, että tietyt nykylapsissa ja koulumaailmassa ilmenevät ongelmat johtuvat siitä, että länsimainen yhteiskuntamme korostaa niin vahvasti yksilön vapautta ajatella ja tehdä mitä haluaa. Ennen yhteisöllisyys oli paljon vahvempaa. Lapsissa tämä näkyy kyvyttömyytenä asettua toisen asemaan, jatkuvana kädenvääntönä siitä "etten mä haluu" ja pyrkimyksenä tehdä vain niitä kivoja asioita. Toiset vanhemmat pyrkivät edelleen opettamaan lapsilleen myös pettymysten sietämistä ja ikävienkin asioiden tekemistä, mutta toiset ovat ihan samaa mieltä kuin lapsensakin: jos meidän pekka ei halua hiihtää, niin eihän sen tarvi? Tai toinen esimerkki: kun meidän Lissua nyt kiusataan koulussa. Mitä siitä, että Lissu itse puhuu rumasti muille ja nimittelee heitä. Jos joku erehtyy tekemään sen hänelle, on helvetti irti!<br />
<br />
Ja aikuisissa on nähtävissä ihan samaan. Ollaan itsekkäitä, ei ymmärretä omasta ajatusmaailmasta poikkeavia ajatuksia jne. Meikäläisen tyyppinen kukkahattutäti ja hippityttö ei aina oikein ymmärrä mitä ympärilläni tapahtuu...töissä tai koiramaailmassa. Omien kokemusten pohjalta on vain välillä aika vaikea uskoa ihmisten ajattelevan laajempia kokonaisuuksia kuin mikä juuri minulle, juuri nyt, on tuottavinta, hauskinta, parasta jne. Kai se on ihan luonnollistakin elonjäämisvietin kannalta, mutta aika raadollista silti. Emme me ihmiset kovin erilaisia ole kuin muutkaan eläimet.<br />
<br />
Jopas meni vakavaksi...enkä edes saanut aikaan mitään pennuista tai laumadynamiikasta, jota myös olen viime aikoina pohtinut.... ehkä huomenna sitten. :)<br />
<br />Kirstihttp://www.blogger.com/profile/13902334939410970621noreply@blogger.com0