Edelleen kipeinä koko sakki! Huoh! Sagalla ja Samilla on ihan antibiootit ja me Lotan kanssa toistaiseksi sinnittelemme. Saisi jo parantua tämä olo. Koirillakin on jos jotain; ne ovat oksennelleet vuorotellen öisin (tietenkin öisin). Eve eniten ja luulimmekin aluksi, että vikaa on vain siinä ja mietimme jo kaikki mahdolliset vakavat eri elinten vajaatoiminnot, suolitukokset ja myrkytykset, mutta kun Keiju ja Jekkukin oksensivat, aloimme uskoa, että kyseessä on jokin muu...mikä? Hauskinta tässä on, ettei yhdelläkään ole ripulia, joka liittyisi koirien normaaleihin vatsavaivoihin. Mutta ehkä se tästä...seuraillaan.
Nano ja Keijukin kävivät tänään lääkärillä; Keijulta jäi kohtu sinne ja kyynärätkin mummulta tarkistettiin, kun Omar-pojalla oli niitten suhteen niin heikko tuuri. Eihän niissä mitään vikaa ollut vaan ihan priimaa ilman minkäänlaisia nivelrikkomuutoksia...eli agilityn parissa pelleily jatkuu. ;)Nano puolestaan kävi ekoilla rokotuksilla ja olikin oikein edukseen. Se ei piitannut rokotuksesta mitään, tylsempää oli hampaitten katsominen. Siitä oli hurjan hauskaa tutkia huoneita elukka-asemalla ja yrittää seurata henkilökuntaa joka suuntaan. Pärnänen antoi epävirallisen lausunnonkin; "onpa erikoinen tapaus" (ihmetellen Nanon maailmanvalloittajan mentaliteettia) Ja minä olin supertyytyväinen Nanon reippauteen.
Nyt Nano onkin sitten kovin huolissaan, kun hänen Keiju-mummonsa makaa vain lattialla kauluri päässään ja on surkea ja haiseekin vähän oudolle (vatsassa on edelleen lappu, johon haava on hiukan vuotanut...otan sen pois huomenna). Se nuolee Keijun suupieliä, kiehnäisi kyljessä...ja pureskelisi kauluri reunaa.
Eilen Nano pääsi ensimmäisen kerran mummilaan...ja ihan yksin, isot koirat jätettiin kotiin. Se teki myös Nanolle tosi hyvää; se tutki paikat ihan reippaana, mutta vinkui aluksi hiukan ilmeisesti ihan sitä, että hän on aivan yksin. Kävimme myös mummilan pihassa pyörähtämässä ja tutustumassa naapurin ajokoiraan. Nanosta se, kuten kaikki muutkin koirat Tuubia lukuunottamatta, oli aivan ihana ja Nano yritti kovasti saada sen leikkimään kanssaan.
Nanon treeni edistyy omalla painollaan, aina jotain yritetään tehdä joka päivä. Pitäisi tehdä suunnitelmallisempi treenisuunnitelma, mutta en yksinkertaisesti ole jaksanut. Jekun kanssa treenasin viime viikolla useampanakin päivänä, Hipun kanssa hiukan vähemmän. Nyt kun ollaan sairaina ja väsyneinä, pitää treenimotivaatio repiä itsestä vaikeimman kautta, ja oikean mielentilan löytyminen on työn takana. Jotain kuitenkin on saatu aikaan, siitä todisteena allaoleva kuva, jonka siskoni mies otti kun he toissa viikonloppuna olivat täällä ja lähetti minulle nyt myöhemmin. Huomatkaa miten isolta pikkuinen tunnaripalikka näyttää pikkuisen Nanon suussa...Nano painoi elukka-aseman vaa'an mukaan tänään 2,7kg ja korkeutta sillä on sellaiset 23-24cm, eli ei mikään iso elukka.
Ehkä meikäläinen keskittyy vain jouluvalmisteluihin ja unohtaa koko koiraharrastuksen hetkeksi...että tip tap tip tap vaan kaikille!
Nano ja Keijukin kävivät tänään lääkärillä; Keijulta jäi kohtu sinne ja kyynärätkin mummulta tarkistettiin, kun Omar-pojalla oli niitten suhteen niin heikko tuuri. Eihän niissä mitään vikaa ollut vaan ihan priimaa ilman minkäänlaisia nivelrikkomuutoksia...eli agilityn parissa pelleily jatkuu. ;)Nano puolestaan kävi ekoilla rokotuksilla ja olikin oikein edukseen. Se ei piitannut rokotuksesta mitään, tylsempää oli hampaitten katsominen. Siitä oli hurjan hauskaa tutkia huoneita elukka-asemalla ja yrittää seurata henkilökuntaa joka suuntaan. Pärnänen antoi epävirallisen lausunnonkin; "onpa erikoinen tapaus" (ihmetellen Nanon maailmanvalloittajan mentaliteettia) Ja minä olin supertyytyväinen Nanon reippauteen.
Nyt Nano onkin sitten kovin huolissaan, kun hänen Keiju-mummonsa makaa vain lattialla kauluri päässään ja on surkea ja haiseekin vähän oudolle (vatsassa on edelleen lappu, johon haava on hiukan vuotanut...otan sen pois huomenna). Se nuolee Keijun suupieliä, kiehnäisi kyljessä...ja pureskelisi kauluri reunaa.
Eilen Nano pääsi ensimmäisen kerran mummilaan...ja ihan yksin, isot koirat jätettiin kotiin. Se teki myös Nanolle tosi hyvää; se tutki paikat ihan reippaana, mutta vinkui aluksi hiukan ilmeisesti ihan sitä, että hän on aivan yksin. Kävimme myös mummilan pihassa pyörähtämässä ja tutustumassa naapurin ajokoiraan. Nanosta se, kuten kaikki muutkin koirat Tuubia lukuunottamatta, oli aivan ihana ja Nano yritti kovasti saada sen leikkimään kanssaan.
Nanon treeni edistyy omalla painollaan, aina jotain yritetään tehdä joka päivä. Pitäisi tehdä suunnitelmallisempi treenisuunnitelma, mutta en yksinkertaisesti ole jaksanut. Jekun kanssa treenasin viime viikolla useampanakin päivänä, Hipun kanssa hiukan vähemmän. Nyt kun ollaan sairaina ja väsyneinä, pitää treenimotivaatio repiä itsestä vaikeimman kautta, ja oikean mielentilan löytyminen on työn takana. Jotain kuitenkin on saatu aikaan, siitä todisteena allaoleva kuva, jonka siskoni mies otti kun he toissa viikonloppuna olivat täällä ja lähetti minulle nyt myöhemmin. Huomatkaa miten isolta pikkuinen tunnaripalikka näyttää pikkuisen Nanon suussa...Nano painoi elukka-aseman vaa'an mukaan tänään 2,7kg ja korkeutta sillä on sellaiset 23-24cm, eli ei mikään iso elukka.
Ehkä meikäläinen keskittyy vain jouluvalmisteluihin ja unohtaa koko koiraharrastuksen hetkeksi...että tip tap tip tap vaan kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti