Nano-päivityksiä osa miljoona

Hoh hoijaa. Loppukesä ei ollut niin kiireinen kuin näin pitkästä kirjoitustauosta olisi voinut olettaa. Työt ovat kyllä syöneet valtavasti energiaa ja vieläkin hommaa olisi töissä melkoisesti, ennen kuin voisi solahtaa siihen "normaaliin" työrutiiniin, jossa iltapäivisin voisi suunnitella ja valmistella rauhassa tulevia tunteja....ehei, nyt täytyy vielä siivota tavaroita paikoilleen, etsiä puuttuvia tarvikkeita ja käydä milloin missäkin aloituspalavereissa, joiden hyödyllisyyttä en nyt ole tässä kiistämässä. Helpostusta tilanteeseen ei tuo sekään, että olen maanantaista lähtien ollut sairaiden kirjoissa. Tuo kuuluisa enterovirus iski myös minuun mikä näkyi karmivana 39 ja risat kuumeena ja yleisenä heikkona olona. Nyt ei ole enää kuumetta, mutta olo on edelleen uskomattoman heikko: jo se, että puen tytöille aamulla vaatteet päälle, saa tuskanhien otsalle. :o

Onneksi Nano mamman pikku mussukkana aloitti juoksun juuri samaan aikaan koulujen alun kanssa ja niinpä olen hyvällä omalla tunnolla antanut sille hiukan treenitaukoa. ja saaanut itse keskittyä rauhassa puurtamiseen. Sami jo treenitauon perään kuuluttikin. Olemme siis tehneet todella kevyesti töitä viimeiset 2-3 viikkoa, mutta ensi viikolla se muuttuu!!! Pääsimme jälleen Oilin ja Markon oppiin HOTin tokokurssille, joka alkaa maanantaina. Innolla odotan.

Viimeksi kirjoittaessani lupailin raporttia Nanon edistymisestä. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Laitan tähän saman tekstin jolla pyrimme tuonne HOT:n kurssille, pienin muutoksin, sillä onhan tässä välissä sentään vähän edistytty. ;)

VÄLIAIKARAPORTTI NANON OSAAMISESTA 28.7.2010

Nanon kanssa on kesän ajan treenattu päivittäin, usein parikin pientä sessiota päivässä. Tassuvamman takia lähes koko kesäkuu jouduttiin tekemään vain kevyttä treeniä ja kaikki vauhdikkuutta vaativat liikkeet jäivät tyystin väliin. Nyt heinäkuussa onkin sitten työstetty niitä oikein ajatuksella.

Tokoliikkeiden lisäksi Nanon kanssa on työstetty lelupalkkausta, joka keväällä vielä oli hankalaa, sillä Nanolla oli tapana leikkiä yksikseen lelulla sen kerran saatuaan. Nyt palkkaus onnistuu niin narulelulla, narupallolla kuin pallollakin. Nanolle on myös opetetty ns. rauhoittumiskäsky Still, joka toimiin jo erittäin hyvin, vaikka Nano ei itse vielä tuolla käskyllä maahan mene, vaan se on laitettava sinne.

Ja analyysia eri liikkeiden työstämisestä.

Paikallaolot: Nano pysyy kohtuullisesti paikallaan istuen ja maaten. Paikallaolo on kerran kokeiltu ryhmäliikkeenäkin n. 2 min ohjaajan ollessa lähellä ja palkatessa kerran välillä. HYvin pysyi! :)

Seuraaminen: Liikkeellelähdöt ja suora seuraaminen alkavat valmistua. Peräpään käyttöä on treenattu ympyräharjoituksin ja vähitellen alettu myös treenata sivu-paikan säilyttämistä sivusiirtymissä ja paikallaan käännöksissä.

Noudot: Noutoleikkejä on tehty melko harvoin, koska Nano noutaa mielellään esineitä ja alkaa helposti niiden kanssa leikkiä itsekseen. Metallikapulallla on leikitty pari kertaa ja kyllähän Nano senkin suuhunsa otti, kuten oli ennakoitavissakin sen leikkiessä mielellään metallisilla ruokailuvälineillä joita Saga ajoittan huusholliimme kylvää.

Tunnari: Yksittäisen palikan etsimistä piiloista on tehty jonkin verran. Muutaman kerran on kokeiltu myös niin, että oma kapula on piilotettu heinään kun kasa vieraita on lähellä näkyvissä. Hyvin käyttää nenäänsä. Ei ongelmaa.

Ruutu: Ruutu on ollut heinäkuun probleema. Nano kyllä meni kosketusalustalle ruutuun, mutta ei ollenkaan sellaisella innolla kuin haluaisin. Niinpä olen miettinyt ja kokeillut erilaisia palkkaustapoja (kosketusalusta ja naksu+nami, staattinen lelu ruudussa, elävä lelu avustajan kädessä ruudun takana ) joista parhaimmaksi vauhdin lähteeksi löytyi markkerille juoksun jälkeen lentävä vinkupallo. Tällöin Nano menee ruutuun hyvällä vauhdilla ja innolla (suoraan tai kierron kautta) ja olen palkannut sen heti markkerin tökkäämisestä pallolla. Tästä syntyi puolestaan sellainen ongelma, että Nano nappasi joka kerta alustan matkaansa ja juoksi se suussaan pallon perään. Tätä mietin aikani ja Elinan kanssa kokeiltiin eri tapoja, jolloin saimme kuin saimmekin se jättämään alustan ruutuun.

Ohjattu: Ohjattua ei juurikaan ole tehty, koska ongelmana oli sama kuin ruudussa: laiska alustalle meni suuntien harjoittelussa. Ajattelin ratkaista tämän ongelman yksi kerrallaan.

Kaukot: Tehty tekniikkaa ihan läheltä jonkin verran. Istu-maa-istu ideana ok, seiso-maahan seiso namin kanssa hankalaa koska koira säheltää namia liikaa. istu-seiso-istu perusteita harjoiteltu, alkaa tajuta. Tehdään siis vielä ihan "nenästä pitäen".

Luoksetulo: Tehty jonkin verran. Viime aikoina niin, että istuu itse käskyllä paikoillaan josta kutsun ja palkkaan leluun tai pallolla taakseni. Pysäytyksiä tehty kiertojen kautta lyhyellä matkalla. Itse saisin olla tiukempi.

Loppukesästä opeteltu paljon ihan peruskäskyjä istu, maa, seiso, joista istu ja maa alkavat käsiavulla toimia, mutta seiso tarvii vielä paljon harjoitusta.

Viimeistä lomaviikkoa viedään!

Taas on aikaa hurahtanut hurjaa tahtia ja töiden aloitus lähenee päivä päivältä. Muuten on kyllä kiva mennä töihin, mutta hiukan pelottaa miten ahkerasti silloin jaksaa koirien kanssa treenata. Yritämme tosin aikatauluttaa ja suunnitella kaiken lasten takia niin, että aina toinen meistä olisi kotona ja toinen saisi rauhassa treenata ja silti lapset saisivat hoitopäivien päätteeksi ja viikonloppuisin olla rauhassa kotona tai ainakin äidin tai isän kanssa.

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut hurjasti. On treenattu, treenattu ja treenattu. 10.7. meillä oli kasvattitapaaminen ja olikin aivan ihanaa nähdä niin paljon Even pentuja samalla kertaa. Olemme myös nauttineet huippuagilitysta ja -tokosta agin MM-karsinnoissa ja tokon SM-kisoissa. Vieraitakin on käynyt, kiitos vain kaikille mukavista hetkistä, ja itse olimme käytännössä viikon verran Lappeenrannassa nauttimassa uimarannan läheisyydestä ja ihanasta kesästä. Mummulle erityiskiitos lastenhoidosta!!! Eli hurjasti vallan ihania juttuja on heinäkuussa tapahtunut. :)

Kasvateistamme pääsi yhteiseen tapaamiseen 8 kaikista yhdestätoista pennusta. Jokaisesta pentueesta puuttui yksi koira. Ensin treenasimme yhdessä agilitya ja sitten söimme ja kahvittelimme täällä meillä. Kuvia ja pientä kertomusta päivästä löytyy täältä. Kaikenkaikkiaan sanottakoon kuitenkin, että olin oikein tyytyväinen koirien luonteisiin ja ulkonäköönkin, vaikka etenkin Even ja Iken pennuissa on ulkonäössä tosi paljon vaihtelua. Kyllä ne kaikki shelteiksi kuitenkin tunnistaa. ;)

Samana viikonloppuna kasvattipäivämme kanssa olivat Heinolan agikisat joihin lähdimme Nanon ja lasten kanssa turisteiksi tarkoituksena tulla välillä kotiin, mutta niin vain se päivä hurahti siellä uimarannalla käydessä ja eväsherkkuja maiskutellessa. Illalla kävimme vielä Peten seniorimestaruutta juhlistamassa ja kivaa oli. Alla muutama Oilin ottama kuva lasten (ja koirien) vesileikeistä.


Treeneistä sen verran, että tuskailtuani kevään ja kesän kolmen alkeistason koiran kanssa, päätin vihdoin tehdä sen vaikean päätöksen, että joku koirista on jätettävä pois...aika ei vaan riitä. Vaikka Jekku osaa paljon ja on perustaidoiltaan varmoin koiristamme, oli melko helppo päätös jättää se tokoeläkkeelle, kunhan se ensin saa TK2-koularin. Jekku kun vaan on niin perästävedettävä, etten oikein itse jaksa aina innostaa sitä ja käsitellä sitä silkkihansikkain ettei sen into läsähdä kuin puhjennut ilmapallo. Nanon kanssa jatkan ilman muuta ja Hippu on ehkä kuitenkin enemmän minun tyyliseni koira kaikkine omituisuuksineenkin. Jekku saa siis ryhtyä tokon osalta eläkeläiseksi pikkuhiljaa, ellei Sami sitten innostu yrittämään sen kanssa voittajan opettelua. Nyt Jekku on sitten ilmoitettu muutamaan AVO-kokeeseen tarkoituksena saada vain niitä ykköstuloksia koularia varten jotta tuo eläkeputki pääsisi alkamaan.

Nanon kanssa on treenattu kovasti ja kehitystäkin on tapahtunut. Tokotemppujen osalta laitan blogiin yksityiskohtaisempaa selostusta muutaman päivän sisällä kun teen itselleni ja kurssipaikan takia väliaikaraporttia, mutta paljon muutakin on saatu aikaan kuin itse temppujen treenausta. Ennen kaikkea olemme treenanneet yhteiseloa. Oili taas kerran pöllytti minua Nanon suhteen sanoen ettei siitä tule koskaan superhyvää harrastuskoiraa, jos annan sen itse päättää milloin ja miten töitä tehdään. Eli edelleen saisin olla Nanon kanssa tiukempi ja kertoa sille napakammin mikä sopii ja mikä ei, eikä missään nimessä antaa sille vaihtoehtoja tyyliin "teetkö vai et?", "ai et tänään". Paljonhan Nano on jo keväästä petrannut, mutta paljon on vielä tehtävääkin.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun Oili kysyi osaako se istua paikoillaan. Jolloin minä tyypilliseen tapaani olin sitä mieltä että eihän se mitään osaa, ja näytin kuinka sen luota pitää hiipiä varovaisesti pois ja toisella käskyä koko ajan. Eipä vaan tarvinnutkaan. Kun Nanon vain jätti istumaan ja käveli pois, se istui tyynenä paikoillaan. Sain kävellä ja juosta n. viiden metrin päähän ihan rauhassa, hyppiminenkään ei tuottanut N:lle ongelmia. Ainoan kerran se nousi silloin kun aloin kaukana siitä repiä heinää ja heitellä sitä ilmaan. Ja ei muuta kuin Nano takaisin paikoilleen ja homma uudestaan käyntiin. Myös still-käskyllä Nano pysyi nätisti paikoillaan odottamassa kun juttelimme aiheesta. Olin aivan järkyttynyt siitä mitä kaikkea Nano osaa ja taitaa jos minä vaan vaadin siltä jotain.

Oilin neuvojen avulla Nano on muuttunut koko ajan helpommaksi ja yhteistyökykyisemmäksi pikku otukseksi ja sen kanssa on jo ilo tehdä hommia. Olisimmepa vaan tienneet kaiken tämän jo silloin kuin Hippu oli pentu...Nano on monessa suhteessa sen kaltainen ja jo nyt näkee miten paljon helpompi Nanosta tulee eri tavalla toimien. No kaikkea ei voi saada ja oppia ikä kaikki. Kyllähän Hippukin voi vielä kehittyä vaikka se vaatiikin enemmän töitä.

Hippu on tehnyt myös paljon kaikenlaista, välillä huonommin, välillä paremmin. Eteenpäin mennään kuitenkin. Keijunkin kanssa on treenailtu enemmän ja vähemmän agilitya kesän aikana. Sehän on väläytellyt aivan hurjan hienoja pätkiäkin ja kyllä se aina jotenkin menee, kun itse vaan on maailman selkein ja odottaa sen aina rauhassa mukaan. Keijun treeniin on kuulunut kerran myös melko pitkä näytelmäharjoittelu Lotan kanssa, kun Lotta treenasi sen kanssa esittämistä (josko syksymmällä kävisi jonkun mätsärin ja Lotta voisi osallistua lapsi-koira-kisaan). Olikin pienelle ihmiselle vaikeaa muistaa kaikki vaativat yksityiskohdat: Koiralle pitää kertoa sanallisesti milloin lähdetään liikkeelle (ei vetää hihnasta), koiraa taluttaessa ei voi hypellä, käännöksessä pitää muistaa antaa koiralle tilaa, koiraa seisottaessa ei saa nostaa kättä ylös (koira istuu) yms yms. Lotta totesikin jossain vaiheessa fiksusti: "Ei tämä koiran kouluttaminen ihan helppoa ole!"...juu ei ole ei!!!

MM- karsintojen ajaksi koirat ja lapset lahjoitettiin viikonloppuhoitoon kuka minnekin. Ensin ajoin torstaina lapset Lappeenrantaan. Perjantaina kotiuduttuani kiikutin Keijun Maikun luokse, josta se siirtyi aikanaan Sirkalle. Ja matkalla Turkuun tiputimme Hipun ja Nanon sukuloimaan Tuulokseen Vinskin ja Enskan seuraksi, jossa niillä olikin luksus-viikonloppu: Nano sai leikkiä Enskan kanssa sydämensä kyllyydestä... (ja Aino oli tyytyväinen kun se aina leikkien jälkeen nukkui kuin raato pitkän aikaa) vaikka isoveikka oli kuulemma liiankin kiltti Nanolle eikä uskaltanut hakea siltä palloa pois. Hippu puolestaan piti jälkeläisensä tiukassa kurissa ja kun palloleikit alkoivat ärsyttää, se haki pallon tyynesti pois nuoremmiltaan ja makasi sen päällä näyttäen muille hampaita. Niin tyypillistä Hippua. Merika oli ottanut ihania kuviakin viikonlopun aikana, niitä luvassa kunhan Merika ehtii niitä lähettää. Suurkiitokset Aino, Jari, Merika, Niko ja Toni koirien hoidosta!!!

Itse nautiskelimme siis kuumuudesta ATT-areenalla ja seurasimme toinen toistaan parempia koiria ja kunhan nautimme vapaa-ajasta ilman lapsia tuttuja tapaillen. Samihan kisasikin kahdella koiralla ja molemmat pääsivät toiselle päivälle, Eve kaikille viidelle radalle 28-pisteen turvin. Tulokset eivät kuitenkaan olleet ihan sellaisia kuin Sami olisi toivonut, mutta minimi-tavoite tälle vuodelle (5-rataa karsinnoissa) tuli kuitenkin täyteen, joten kovin pettynyt ei voi olla.

Viime viikonloppuna pääsimme siis seuraamaan tokon SM-kisoja ja kannustamaan Oilia ja Megiä, jotka tekivätkin sunnuntain finaalissa huikean nousun sijalle 6. Mielettömästi onnea Oilille, kyllä sinä sen ansaitsitkin! :D

Viikonloppu oli oikein antoisa ja ajatuksia herättävä. Itselle tuli entistä enemmän se olo, että tuonne on päästävä, ja treenimotivaatio on jälleen huipussaan. Sami sen sijaan meinasi ihan tuskastua tuomareiden epäloogiseen pisteytykseen ja oli jo sitä mieltä, että ihan yhtä tyhmää hommaa kuin näyttelyt, jos arvostelussa ei ole mitään linjaa eivätkä pitkän linjan konkariharrastajatkaan keksi miksi jokin arvosana oli sellainen kuin oli. Joka tapauksessa sunnuntaina Samilla oli ajankulua pisteiden seuraamisessa ja laskemisessa. Itse seurasin silmätarkkana sitä miten koiria käskytettiin, ja muutenkin miten niiden kanssa toimittiin, etsien itselleni vinkkejä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Koiratkin olivat mukana ja Nano järjesti jälleen kerran meille sydämen tykytyksiä karkaamalla autosta etuikkunan kautta ja humppailemalla parkkipaikalta kisapaikalle. Onneksi joku perhe oli nähnyt sen paon ja ilmoittanut järjestäjälle, jolloin asiasta kuulutettiin ja sain Nanon kiinni (se tuli luokseni niin nätisti...vieläkin olen ihmeissäni!!) ennen kuin se pääsi varsinaiselle kisa-alueelle asti. Hoh hoijaa mihin kaikkeen tuon kauhukakaran kanssa vielä päädytään. Onneksi tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä Nano päätynyt auton alle, ehtinyt SM-kehään häiriköimään tai satuttanut itseään hypätessään korkealta ikkunalta. Hiukan kyllä meinasi naurattaa kun muutamat HOT:n kevään kurssilla olleet ihmiset kyselivät myöhemmin, että taisi olla Nano joka oli karkuteillä. Nanolla on jo mainetta noista tempauksistaan. tällä alueella..ja kohta taitaa olla ihan maan laajuisesti jos sama meno jatkuu.

Nyt on sitten viimeinen lomaviikko menossa ja nautimme ihan kunnon lomasta uimisineen ja lepohetkineen...ihanaa! Tosin niin löysäksi emme osaa kumpikaan heittäytyä, ettei koirien kanssa treenattaisi ahkerasti. ;)

Huh hellettä!

Viime viikonloppuna oli agirotu-suurtapahtuma Tampereella ja kaikkien kunnon koiraihmisten blogit pursuavat kisakuulumisia. Niitä on kiva lukea ja iloita ystävien ja tuttujen menestyksestä: Onnea Suomenmestaruudesta Pete ja Meg (seniorit) ja etenkin MERIKA ja oma kasvattini VINSKI (juniorit)!!!! Kun ilmat olivat tuollaiset ja Eevertin kisat menivät niinkuin menivät, olen kuitenkin oikastaan aika tyytyväinen omaan valintaani nauttia hellesäästä Suomenlinnassa Hannan ja Mikon aina yhtä mukavassa seurassa. Ilmat todella hellivät mutta mereltä puhaltanut tuuli teki olon mukavan raikkaaksi ja Suomenlinnassa tunneleita tutkien ja eväistä ja auringosta nauttien kuluikin lähes seitsemän tuntia. Kuvia tältä reissulta löytyy täältä (koirakuvia kaipaavat älkää vaivautuko, nämä ovat lapsikuvia! )

Sunnuntaina puolestaan nautimme Lotan kanssa helteestä Suur-Hollola ajojen katsomopuolella. Kennelkerholta oli tilattu koirien temppunäytöstä lasten viihdykkeeksi ja siellä me siis temppuilimme. Koirat olivat loistavia ja kivaa oli, yleisöä vaan olisi saanut olla paljon enemmän. Jekku käyttäytyi vanhan herrasmiehen tavoin ja antoi lasten rapsutella itseään ja syöttää nameja (yllätys!). Jekku on tosi loistava koira tuollaisiin paikkoihin, koska se on niin rauhallinen ja rakastaa rapsutuksia. Nano pääsi mukaan haistelemaan tunnelmaa ja katsottavaa kyllä riitti: hevoset ja ponit, yleisö, teltat, kuulutukset yms. Alkuun Nano bongaili radalla juoksevia hevosia häntä pörröllään, mutta kun kukaan muukaan ei niihin reagoinut, se unohti nopeasti koko jutun. Lasten ratsuina olleita poneja se pääsi haistamaan ihan lähietäisyydeltä ja niille piti hiukan pöhistä, niin hurjan suuria ja pelottavia ne olivat. Parin metrin päästä se katseli ihan rauhassa Lotan ratsastusta. Jokimaa oli tällä hellekelillä todellinen sauna ja aika inhottava paikka koirille, etenkin kun esityksemme oli heti puolen päivän jälkeen. Olimme paikanpäällä pari tuntia ja sen jälkeen niin Nano kuin Jekkukin nukkuivat kuin tukit monta tuntia.

Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Jekku teki pallotemppuja.

Aija puolestaan tanssi hienossa hamosessaan.

Jekulla riitti rapsuttajia! Katsokaa pikkumiähen hymyä!

Jaettu jäätelö= paras jäätelö

Maanantaiaamuna treenasin pitkästä aikaa Oilin kanssa Patomäessä, ja sain kommenttia siitä kuinka tuo jokapäiväinen seuraamisharjoittelumme on purrut. Ihan hyvää palautetta tulinkin, mutta jälleen uutta hyvää vinkkiä siitä kuinka tästä edetään vielä paremmiksi. Loistojuttu! Itse kun ei aina tajuakaan mitä tekee ja miten toimii. Sitä luulee olevansa niin pätevä ja välttävänsä aiemmat virheensä, kunnes joku huomauttaa, että by the way, olet edelleen palkannut koiraa eteen. Kiitos vaan Oili peräänkatsomisesta! :)

Seuraamispätkien ja keskittymisharjoitusten lisäksi molemmat koirat tekivät tunnaripalikan etsimistä pitkästä heinikosta. Nano oli vallan hyvä (oma itsensä) ja Hippu vallan mahdoton (oma itsensä). Hippu lähti kovalla vauhdilla sinne päin, mutta nenä unohtui matkasta ja se vaan kovin touhukkaana juoksenteli edestakaisin kentän reunaa muttei oikeasti yrittänytkään etsiä palikkaa. Pienellä...tai itseasiassa aika järkyttävän isolla avustuksella se muisti mikä oli homman nimi ja aloitti tutun nenänkäyttö-tuhinansa ja johan löytyi palikka. Oilin mukaan se ei tajua koko hommaa ja helppoja toistoja pitää tehdä paljon lisää jotta sille syntyy jonkinlainen käsitys siitä mistä on kyse. Että näin meillä!

Lopuksi Nano sai Zipusta juoksuseuraa, mutta alkuinnostuksen jälkeen Zipu alkoi vähän ojentaa itsetietoista Nanoamme joka juoksi heti mamman helmoihin kantelemaan: toi ei leikikään minun sääntöjeni mukaan. ;) Mutta joka tapauksessa hyvät juoksupätkät pikkukoiralle.

Iltapäivällä kylään saapuivat Sagan kummitäti miehineen ja ilta kuluikin mukavasti syödessä, uidessa ja syödessä...ruoka oli hyvää ja sitä todellakin oli riittävästi. Äskettäin kävin rakentamassa ruudun tuonne pihan reunaan ja nyt sormet syyhyävät treenaamaan. Kunpa vain ei olisi näin tukalan kuumaa koko ajan, jotta päiväajankin pystyisi käyttämään paremmin hyödyksi.

Jaahas, jaahas, kuinka tämä kirjoittaminen voi olla näin vaikeaa...tai oikeastaan koneelle ehtiminen niin pitkäksi ajaksi että ehtisi rauhassa pitkän jutun kirjailla. Olen kyllä hiukan repsahtanut vanhan paheeni lukemisen pariin, ja se mokoma tuppaa viemään aikaa kaikelta muulta.

Juhannus oli ja meni ja kivaa oli. Matkasimme siis perjantaina Nokialle mökkeilemään. Juhannusaattona sää oli vilakka ja sateinen, mutta siitä huolimatta uitiin ja saunottiin ja makkara maistui hyvälle viinistä nyt puhumattakaan ;). Yllä kuva Sagan saunomisesta...isokin amme olisi ollut, mutta neiti nautti hiukan alkeellisemmista pesuoloista täysin siemauksin.

Hippu sai tällä reissulla kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen vedessä...eihän siihen tainnut mennä edes varttia sen jälkeen kun pääsimme perille. Nano seuraa monessa asiassa mummonsa jalanjälkiä, eikä tämä ollut poikkeus: siellähän se pikkumustakin räpiköi. Ei sillä että se olisi kuivana säilynyt muutenkaan, sillä sateessa se metsästi rännistä valuvaa vettä kovin tohkeissaan muristen. Kyllä siinä oli koko suvulla naurussa pitelemistä kun pikkupiski rähjää veden alla, yrittää napsia sitä suuhunsa, pyörii itsensä ympäri ja hyppii ylöspäin vesiputouksen alla. Hoh hoijaa miten fiksu pikku otus. Märkä!!!

Koirat saivat elää kolme päivää kuin elopellossa, eli mitään ei treenattu, mitä nyt Nanon kanssa hiukan sivulletuloa ja seuraamista tehtiin. (minäkö kaavoihin kangistunut) Lauantaina Nano, Hippu ja Jekku saivat kyllä hiukan hupia jälki- ja hakuleikkien muodossa. Ensin Hanna-täti ja Lotta menivät Jekkua piiloon ja Jekku into piukkana heidät löysikin, ennenkuin hyttyset ehtivät imeä heitä täysin kuiviin. Sen jälkeen tein Hipulle jälkeä tasaiseen hyväpohjaiseen koivikkoon (vanhaa peltoa), mutta Nano-mokoma karkasi Samilta ja tuli suorittamaan jälkeä oma-aloiteisesti ja kappas, löysi matkalla tunnaripalikankin jonka kanssa sitten riehui innoissaan puiden lomassa. Niinpä minun piti tehdä uusi jälki hiukan hankalampaan maastoon, mikä näkyi sitten kyllä siinä, että Hippu oli hippusen epävarma jäljen alussa. Kyllähän se oikeaan suuntaan meni, tosin puoli metriä sivussa koko ajan, mutta kerran tai kaksi se pysähtyi syömään alussa heinää, ja vasta lopussa kun pääsimme parempipohjaiseen maastoon, se alkoi vetää jälkeä pitkin kuin höyryveturi. Siitä selvästi näki kun se pääsi kärryille hommasta ja oli taas oma itsevarma itsensä.

Tuossa välillä, tehtyäni jäljen ja Hipun odotellessa omaa vuoroaan, teimme vielä Nanon kanssa hakuleikkiä: Lotta meni Nanon nähden piiloon 10-20m päähän ja Nano sai juosta perään "etsimään" hänet. Hyvinhän se sujui ja molemmat pienet olivat tyytyväisen oloisia leikkiinsä.

Tiistaina aloitimme epätoivoisen siivousprojektin...taas kerran. Miksi ihmeessä sitä ei saa pidettyä taloa siistinä jatkuvasti vaan silloin tällöin epätoivoisesti raivaa tuota kaatopaikkaa. Voi kyllä minä odotan aikaa jolloin Sagalla on edes jonkinlainen tolkku tavaroiden kanssa ja häneltä voi vaatiakin jonkinlaista siisteyttä.

Illalla oli cup-kisa Pennalassa ja lähdimme lasten kanssa mukaan katsomaan Merikaa ja Vinskiä sekä moikkaamaan Enskaa. Lotta puuhasi Tonin ja Nikon kiusana ja Saga koetteli vähän kaikkien hermoja, mutta kaiken kaikkiaan ilta oli mukava ja Vinskin ja Merikan meno oikein lupaavaa.

Kisaavien Jekun ja Even lisäksi Nano pääsi mukaan treenailemaan häiriössä. Nano teki ensin hallissa keinuleikkiä pamauttamalla keinua maahan ja myöhemmin hiukan putkea jossa se haki koko ajan "väärää" päätä, eli siis meni eri päähän kuin yritin ohjata. Järkeilin, että lähtiessäni liikkeelle rintamasuunta oli varmasti aavistuksen vinossa, ja Nano lukitsi tuon väärän pään jo silloin, eikä muuttanut suuntaansa vaikka minä liikkuessani yritin kuinka tähdätä sitä oikeaan päähän. Treenimme jäi kuitenkin turhauttavasti kesken, sillä treeniassistenttini Saga yritti kovasti siirtyä tuomarin apulaiseksi kentälle. Lisäksi Nano teki seuraamispätkiä parkkialueella kovassa häiriössä ja olikin vallan mainio. Muutaman kerran se yritti liikkeellelähdössä syöksyä eteenpäin hurjalla vauhdilla, mutta kokonaisuudessaan se oli todella hyvä! :D

Keskiviikkona kävimme pitkästä aikaa hallilla. Nano sai tehdä ekassa sessiossaan keppejä (putken ja hypyn kautta, Sami palkkasi edessä) ja ihan hyvin se kaiken kaikkiaan menikin. Kaksi kertaa vedin omalla liikkeellä Nanon keppien keskellä pois, mutta kun jättäydyin rauhassa taaemmas ja annoin sen tehdä itse, se teki vallan mainiosti. Toisessa sessiossa Nano teki putkea ja sokkareita. Putkeen lähetyksessä tuli nyt eteen sama juttu kuin tiistaina: Nano lukee ohjausta jo ennen edeltävää hyppyä ja menee helposti väärään päähän. Minun on nyt vaan itse oltava supertarkkana asian kanssa ja varmistettava että napani on koko ajan kohti oikeaa suuntaa. Ei auta kierrellä siivekkeitä tai tehdä sivuaskelia. Sokkareissa olin auttamatta myöhässä alkuun, kun Nano tuli kovaa, eikä tietenkään vielä lukenut niitä kunnolla, koska niitä ei ole tehty. Se ei siis korjannut minun hitauttani kuten Hippu on aina tehnyt vaihtamalla suuntaa ihan viime tipassakin. Mutta ei se mitään, viimeinen kerta oli jo hyvä minulta, ja kuten kaikessa muussakin, harjoitusta tarvitaan nyt lisää. Treenistä jäi oikein hyvä maku, ja taas tuntui, että tajusin monta juttua lisää. :)

Illalla Nano teki vielä pihassa seuraamista, kierron kautta pysäytyksia ja maahanmenoa. Liikkeellelähdöissä tuli nyt eteen oikein kunnolla tiistaina välähdellyt ongelma: Nano lähti liikkeelle kuin ammus emmekä siten päässeet yhteiseen rytmiin. Teinkin sitten paljon sellaisia seuraamisharjoituksia, että kävelin vain pitkin pihaa ja kun Nano tarjosi seuraamista ja oli oikeassa paikassa kehuin ja palkkasin.Lisäksi otimme hiukan takapakkia ja teimme ihan puhdasta sivulletuloa ja siinä istumista. Pysäytykset olivat ok ja maahanmenoon tarvitaan vaan miljoona toistoa...

Tänä aamuna tein pihassa Nanon kanssa seuraamista (kas miten yllättävää), maahanmenoja ja suoria kiertoja. Kierrot ok, samoin maahanmenot...sitä perustreeniä siis. Seuraaminen oli tänään paljon parempaa. Muistuttelin ensin Nanolle ilman käskyä kävellen oikeaa paikkaa sivulla, tein muutaman sivulletulon ja sitten liikkeellelähtöä eri pituisin matkoin. Olin eilisen jälkeen funtsinut kovasti tuota kävelynopeutta ja kappas, sehän toimi! Lähdin siis oikealla liikkeelle, riittävän pitkän askeleen, mutta kävelynopeus vauhdin tasaannuttua ei kuitenkaan saanut olla liian kova, jolloin Nano teki loistavia pätkiä! Jippiaijee! Paistaa se päivä risukasaankin.

Puolenpäivän jälkeen ajelimme lasten kanssa tänne Lappeenrantaan mummua viihdyttämään ja rannalla loikoilemaan. Kyllä olikin ihanaa leikkiä Lotan kanssa rantavedessä ja istua Sagan kanssa rantahietikolla. Miksi ihmeessä me asumme niin kaukana rannasta? :o

Sekametelisoppaa

Nyt on takana yksi tämän kesän tärkeimmistä agilitytapahtumista, SM-kilpailut Vantaalla. Pääsin tänä vuonna mukaan tunnelmaan vain sunnuntaina yksilökilpailujen merkeissä, koska sukulaisista ei löytynyt lapsenvahtia koko viikonlopuksi. Kävin toki paikalla perjantainakin, mutta puoli tuntia kisapaikalla Sagan ja Lotan kanssa nostatti otsalle tuskan hien ja poskille nolouden punan: Eivät nämä huutavat ja juoksentelevat lapset ole minun... Onneksi pääsin pois kisapaikalta Ikeaan shoppailemaan Hanna-tädin kanssa. Ostoslistalla olleet lastenkalusteet leikkimökkiin jäivät ostamatta mutta jotenkin sitä tavaraa silti kertyi mukaan reilun 80 euron arvosta, joten ihan tehokas reissu. Hauskan kauppareissun jälkeen kävimme taas kääntymässä kisapaikalla ja näimme kaukaa Jekun ensimmäisen radan ja katsomosta käsin Even toisen radan. (Eipä niissä tuloksellisesti juuri nähtävää ollut) Koska Even urakka oli jo ohi, se sai lähteä kanssamme Hanna-tädin luo kylään lähtiessämme lasten kanssa sinne iltapalalle ja iltatoimia tekemään, jotta lapset voisivat sitten nukkua autoon kotimatkalla.

Hanna-tädin luona olikin ratkiriemukasta; Lotta kertoi Hanna-tädille että pihallamme kasvaa perunasalaattia (ruohosipulia), Saga yritti käydä potalle vesiämpäriin (että voikin olla koomisen näköistä kun lapsi istuu viilipyttynä kylppärin lattialla ämpäri pyllyynsä takertuneena) ja ruokailu muuttui totaaliseksi kikatukseksi omia ja toisten tissejä tarkastellessa...kyllä lapset sitten voivat olla välillä yksinkertaisia...ja seuraavassa hetkessä niiiiin syvällisiä.

Lauantaina jäin siis suosiolla kotiin muksujen kanssa, mikä varmasti oli kaikkien kannalta parempi vaihtoehto: Sami sai keskittyä kisoihin rauhassa, minä säilytin hermoni jotakuinkin kasassa ja lapset saivat rauhassa leikkiä omassa pihassa juuri niin äänekkäästi ja riehakkaasti kuin halusivat. Seurasin toki koko ajan netistä joukkuekilpailuja, ja kovasti tuli jännitettyä tuttujen puolesta niinkin. Ja kyllähän siinä olikin jännitettävää kun Pete ja Meg joukkueineen voittivat maksien suomenmestaruuden! Onnea vain vielä kerran!!!

Sunnuntaina pääsin mukaan ja päivä olikin oikein kiva tuttuja moikkaillessa ja kisoja seuratessa. Nyt koin ekaa kertaa myös sen, että olin itse jännityksestä täristen radan reunalla Samin kisatessa. Ei minua yleensä ole noin jännittänyt, mutta eipä aiemmin ole tainnut ihan tällaisia menestymisen mahdollisuuksiakaan olla. Eve ja Sami olivat siis ensimmäisen radan (SM-titteli jaetaan hyppyradan ja agilityradan yhteistuloksen perusteella) jälkeen seitsemänsinä ja siten loistavissa asemissa toista rataa ajatellen. Minulla tärisivät kädet jo pitkään ennen heidän suoritustaan, jossa sitten tulikin kurja hylkäys väärän esteen suorittamisesta. Se oli niiin lähellä, mutta niin kaukana. Eve oli kuitenkin huippuhyvä pieni koira ja voimme olla kovin ylpeitä siitä. Onneksi seurakaverimme Marianne paikkasi omalla hienolla menestyksellään Samin virheen. Hiukan on tietysti ristiriitainen olo: Olen tosi iloinen Mariannen ja Vilin pronssista, mutta samalla sitä vaan miettii, että olisi tuolla palkintokorokkeella voinut olla tutumpikin koira. No ensi vuonna sitten. Ja onhan tässä tulossa MM-karsinnatkin. Mariannelle ja Vilille kuitenkin valtavasti onnea mitalista, samoin Katjalle ja Kokolle!

SM-kisojen jälkeen ja tietysti jo itse kisoissa ihmisiä puhuttivat viikonlopun radat: useat kisaajat pitivät niitä liian vaikeina, eikä minien ja maksien hyppyradoilta oikein syntynytkään tulosta, mikä latisti kisojen tunnelmaa. Olen kuitenkin ollut aika järkyttynyt siitä miten katkerat kanssakisaajat mollaavat mitalisteja netin keskustelupalstoilla nyt jälkeenpäin. Eihän se ole mitalistien vika jos ns. huiput eivät radoista selvinneet. Joku kuitenkin selvisi, ja on siten mitalinsa ansainnut. Ja itse olen kuitenkin sitä mieltä, että SM-kisoissa saa radoilla olla vaikeuttakin, liian helppoja radat eivät myöskään saisi olla (kuten medien hyppyrata). Olisi kuitenkin parempi, että hyppyrata olisi se helpompi ja todellinen mestaruus ratkottaisiin sitten vaikeilla agilityradoilla. Nyt asia oli ainakin mineissä ja makseissa toisin päin.

No, ehkä unohdamme SM-kisat ja siirrymme muihin aiheisiin. Viime keskiviikkona vietimme ihanan päivän Ainon ja Merikan vieraina Tuuloksessa. Olikin pitkästä aikaa kiva nähdä Enskaa ja Vinskiä. Treenailimme pihalla tokoa ja agilitya, katsoimme treenivinkkejä netistä ja kunhan turisimme. Vinski on edelleen oma ihana itsensä, mutta Enskasta on talven aikana kasvanut paljon miehekkäämpi ja aikuisempi kuin se vielä viime syksynä oli. Tein myös aivan mahtavan havainnon Enskan palkkauksesta kokeillessani sen kanssa takaakiertoja. Enska palkkautuu lelulla huomattavasti paremmin kuin namilla. Se myös tuo lelun kauniisti takaisin ja tarjoaa sitä uuteen leikkiin, mikä on Nanon kanssa ollut aikalailla työlästä. Olen aivan ihastunut Enskaan...edelleen. Kuvia Tuuloksen vierailusta löytyy täältä.

Tällä viikolla maanantaina uskaltauduin viimein kokeilemaan pihatreeniä nurmikolla Nanon kanssa. Jalka on parantunut kivasti, mutten uskalla vieläkään juoksuttaa sitä hiekka/kivialustalla, ettei vahingossakaan tulisi mitään uusia repeämiä. Nano olikin treenistä aivan innoissaan ja vauhtia todella riitti. Tein ensin pari ihan tavallista takaakiertoa ja palkkasin narupallolla. Tämän jälkeen teimme yhdistelmiä takaakierroista, sylkkäreistä ja poispäinkäännöksistä sekä hiukan edestäkääntymistä. Ja Nano oli niin jättehyvä ettei paremmasta väliä. Vauhtia riitti, etäisyyttä hyppyihin pystyi pitämään melko paljon jamuutenkin kaikki sujui. :D

Tiistaina kävimme aamulla halissa treenaamassa agilitya. Tein Nanon kanssa hypyn takana istumista (=odottamista) ja Maikun ohjeiden mukaan keinua bang game idealla. Nano oli keinun kanssa tosi hyvä ja teimme siis aluksi vain tassuilla alas pamauttamista, mutta koska se ei ollut äänestä millänsäkään, tein samaan pötköön myös ylös hyppäämistä ja siten keinun alas pamauttamista. Tuntui tosi hyvältä menetelmältä... joten tällä jatketaan. Tein pientä pätkää myös Keijun kanssa ja se olikin oikein pirtsakka jälleen.

Illalla kävin vielä Kennelkerhon toko-treeneissä Jekun (paikallaolo leikkiminen), Hipun (paikallaolo, häiriö, seuraaminen) ja Nanon (sivulle tulo, seuraaminen ja istuminen) kanssa. Jekku teki oman osuutensa mallikelpoisesti, mitä nyt jälleen kääntyi lonkalle paikallamakuussa. En aio kuitenkaan Jekun kanssa tuommoista asiaa käydä korjaamaan, vaan kääntyköön, jos kerran tekee sen vain kerran ja muuten pysyy hyvin paikoillaan.

Hippu puolestaan teki pitkästä aikaa tosi huonon treenin. Paikallaolossa se ei mennyt maahan kuin toisella käskyllä, oli levoton haukkuen ja koko ajan päätään käännellen. Toisaalta pääsin nyt huomauttamaan sille mitä ei saisi tehdä, joten ehkä siinä oli jotakin hyvääkin. Häiriöharjoittelu alkaa vähitellen tuottaa tulosta, ja Hippu istuu jo melko rauhallisesti sivulla ja yrittää olla näkemättä häiritsijää, ihan niin kuin pitäisikin. Seuraamisessa mikään ei sitten sujunutkaan. Jonna ja Mari katsoivat vieressä ja ensinnä kun pyysin Hipun sivulle ja se jäi mielestäni hiukan eteen, joten pyysin sitä korjaamaan paikkaa toisella sivu-käskyllä, jolloin se korjasi. Etupää näytti hyvältä mutta takapää kääntyi vinoon taakseni. Huoh! Siinä sitä sitten aikansa ihmeteltiin ja minä yritin perustella miksi haluan Hipun mieluummin hiukan taakse kuin yhtään eteen. Kaipa tässä nyt on hyväksyttävä sellainen ok perusasento, jolloin se on heti ensimmäisellä käskyllä hyvä eikä vaatia liikoja. Seuratessa Hippu onneksi korjaa sivu-käskyllä suoraan taakse eikä ala kiemurrella. Itse seuraaminenkaan ei kuitenkaan Marin ja Jonnan mukaan sujunut kolmea metriä pitemmälle hyvin, sillä heidän mukaansa Hippu alkoi kääntää takapäätä ulos, mikä oli minulle ihan uusi juttu, kun tuota seuraamista nyt on hiottu jo jonkin aikaa ja sitä ovat katsoneet useat ihmiset eikä kukaan aiemmin ole tuollaisesta huomauttanut. ISO HUOH! :(

Nano harjoitteli paikallaistumista, jossa olen jo nyt tarkkana siitä että istuminen on rauhallista ja katsekontakti pysyy minussa. Hipulta tätä ei ole alusta asti vaadittu ja se kyllä näkyy. Nano on niin paljon Hipun tyyppinen säheltäjä, että sen kanssa kerrotaan reilusti alusta asti mitä siltä toivotaan ja mitä ei. Lisäksi Nano teki häiriötä sivulla, joka sujuu jo melkoisen hyvin, sen päässä on selvästi tapahtunut jokin Klik-ilmiö tässä asiassa. Teimme myös liikkeelle lähtöjä, jotka ovat sujuneet yhden askeleen verran ok, kuten nytkin, mutta pitemmässä liikkeessä Nano alkaa irrota sivulle.

Tänään, tai tätä kirjoittaessa eilen, kävin Elinan ja Tuijan kanssa treenailemassa Hollolan kentällä ja sain paljon selvyyttä noihin seuraamisiin. Itseasiassa molemmat, sekä Nano että Hippu, kulkevat tosi kauniisti oikealla paikalla kunhan vain itse liikun riittävän rauhallisesti mutta silti rennosti, ja huomioin liikkeelle lähdössä oman vauhtini ja koiran. Eli nyt alkoi sitten omat seuraamisharjoitukseni. Kyllä on naapureilla taas katsottavaa kun rouva talsii ilman koiraa edestakaisin ja mutisee itsekseen. ;) Hipun seuraamisessa ei tälläkään kertaa havaittu mitään ongelmaa vaan se kulki suorassa. Ehkä tämä vaatii korkeampien voimien apua, joten pitäisköhän ottaa yhteyttä Oiliin ja pyytää sitä katsomaan asiaa ennen kuin kokonaan yöunet asian takia menee. :o

No, joka tapauksessa Jekku teki kiertoja ja leikki taas yhdellä narupallolla oikein innoissaan ja vauhdikkaana. Olin oikein iloisesti yllättynyt sen kiertonopeudesta ja innosta. Kiertoleikin lisäksi Jee ei tehnyt muuta kuin tunnaria, jossa se oli tänään superhyvä etsien joka kerta omansa kasan takaa ja muiden joukosta. Vähän meitä kyllä nauratti kun se omansa löydettyään pysähtyi hetkeksi poseeraamaan Elinalle ja Tuijalle ilmein "helppo nakki, huomaatteko kuinka hyvä olen!" :)

Hippu teki seuraamisen lisäksi ohjatun suuntia, joissa se oli ajoittain aivan kumma: ensimmäisellä lähetyksellä se lähti kiertämään hurjasti taakseen...älkää kysykö miksi, en ole vielä siirtänyt namialustoja kuin korkeintaan metrin merkiltä taaksepäin. Hyvin se teki töitä ja etsi koko ajan kohdettaan, mutta outoa silti. Tuon ensimmäisen haahuilun jälkeen se teki joukon hyviä suoria syöksyjä namialustoille, mutta kun olin jo lopettelemassa, se lähtikin käskyllä haahuamaan etuviistoon, eli lähti tulemaan eteenpäin kovasti namialustaa etsien. Se kävi tarkistamassa n. 15m päässä olevan oranssin merkin, ihmetteli hiukan hyppyä ja siinä vaiheessa annoin jo lisäkäskyjä jolloin sen toiminta keskeytyi ja se tuli luokseni kyselemään. Teimme sitten yhden helpotetun suorituksen niin että Elina näytti Hipulla kuinka hän laittaa namin alustalle, ja siitä tehtiin sitten kaksi sujuvaa suoraa lähetystä. Ihme otus tuo Hippu kuitenkin on!

Lisäksi Hippula teki tunnarin, jossa silläkin oli ensimmäistä kertaa mukana kasa vieraita kapuloita oman edessä. Ensimäisellä kerralla se katsoi mihin Elina oman laittoi, eikä vilkaissutkaan vieraita vaan juoksi lähelle omaa, jota se kuitenkin ei meinannut löytää, vaikka seisoi sen päällä ja touhusi kovasti. Tuija sanoi jälkeen päin, että hän jo mietti etsiikö se silmillä eikä nenällä. Toisella kerralla sama juttu, vieraat eivät kiinnostaneet pätkääkään, mutta nyt nenän käyttö oli jo huomattavasti parempaa. Kolmas kerta toden sanoo, ja kolmannella kerralla touhusimme muuta jottei se seuraisi mitä Elina tekee. Mennessä Hippu varmisti pikaisesti vieraat ja syöksyi taakse nurmeen etsimään omansa pikavauhtia. Elina sanoi, että kun se nuuskutti heinässä, kuului koko ajan nenän tuhinaa siiheen sivullekin. Olin hurjan onnellinen Hipun osaamisesta, etenkin eilisen sähläämisen jälkeen.

Nano teki sivulletuloja, jotka alkavat olla erinomaisia ja Elina häiriköi sitä sivulla. Kuten kirjoitinkin, se on tainnut tajuta jutun juonen ja oli hyvin rauhallisena sivullani piittaamatta Elinasta paljoakaan. Liikkeelle lähtöä ja seuraamispätkää mietimme sitten koko joukolla aika pitkään ja tulimme siihen tulokseen, että minun pitää lähteä liikkeelle oikealla jalalla vasemman sijaan, ja ottaa ensimmäiset askeleet riittävän pieninä, jotta Nano pääsee rytmiin mukaan, muuten se poukkoilee edestakaisin sivulla. Se kuitenkin haluaa kovasti tehdä oikein ja tietää jo aika hyvin mitä se sivu tarkoittaa, nyt vain minun pitää tarjota sille onnistumisen edellytykset. :D

Juhannuksena menemme taas mökille ja toiveissa on haku/jälkileikkejä koirille, jos vain ei sataisi ihan koko viikonloppua. :)

Tuhannen kilometrin kiertoajelu

Viime torstaina suuntasimme sukuloimaan kummitätini luo Pohjanmaalle, josta palasimme viime yönä kotiin tehtyämme ex tempore kotimatkalla mutkan Oripään kautta. Ihan siinä matkan varrellahan tuo oli...eihän siitä tullut ylimääräisiä kilometrejä edes sataa viittäkymmentä...ihan. Nyt on arki koittanut, mutta laukut ovat enemmän tai vähemmän levällään olkkarin matolla ja kaikki ihan sekaisin...tänään on nimittäin palattu normaalielämään ihan rytinällä ja kaahotettu ties missä ja huomenna sama meno vain jatkuu.

Otin tietysti reissuun mukaan tokoiluvarusteetkin ja ahkerasti säästä riippumatta (lauantaina oli muuten hiukkasen kylmää) on tullut treenailtua. Rakensin ensitöikseni ruudun kummitädin pihamaalle ja sekä Hippu että Jekku ovat saaneet nautiskella siitä. Tein myös joka päivä ohjatun suuntia, jotka molemmilta sujuvat jo melkoisen mallikelpoisesti hiukan kauempaakin keskilinjalta lähetettyinä. Hippu teki lisäksi seuraamista joka päivä ja oikeaa paikkaa on siis tahkottu urakalla. Usein treenin alussa se koettaa siirtyä liian eteen, mutta muutaman muistuttelupätkän jälkeen se tekee oikeassa paikassa heti liikkeelle lähdöstä aina palkkaukseen eikä yritäkään siirtyä eteen. Teki Hippu maahanmenoja, istumisia ja kiertojakin, sekä tietysti rauhottui jatkuvasti liikkeiden välissä maaten.

Vähemmän mairittelevana meriittinä kerrottakoon, että Hippu kunnostautui myös keittiön pöydän valtaamisessa. Pirttipöydän penkkien kautta kun on niin mukavaa hyppiä pöydälle tarkistamaan josko sinne sittenkin olisi unohtunut jotain. Ja kyllähän sitä sitkeällä työllä aina tuloksiin pääsee: Hipun saaliisiin kuului mm. nippu kalkkunaleikettä, pari pullaa, lasten ruuanjämiä, sokeria ja maitoa. Lopulta keittiön ovi oli ihan pidettävä kiinni, jolloin Hippu inisi oven takana surkeana oli huoneessa joku tai ei. (ei meillä ihmisillä niin väliä, ruuathan siellä ovat joka tapauksessa) Onneksi kummitäti otti asian ihan rauhallisesti ja ehdotteli Hipulle jopa pitempää lomaa luonaan kun se niin mukava on...harmi vaan että välimatka on noin pitkä, muutenhan Hippu voisi satunnaisesti häntä vierailuillaan ilahduttaakin.

Jekun kanssa tehtiin vähän päivästä riippuen ruudun ja ohjatun lisäksi seuraamista, kiertoja, istumista tai tunnaria. Ihan kivastihan se tekee...ja itseasiassa yllättävän reippaastikin. Jotenkin sitä aina ajattelee että Jekku on niiiiiin hidas, mutta kyllä sekin omalla riittävällä tempollaan tekee. Ei paranisi verrata koiria toisiinsa. Sunnuntaina Jekulla oli tokoilusta välipäivä, sillä se sai luksusaikaa Samin kanssa kahdestaan agilitykisoissa Vaasassa. Jekku teki pitkästä aikaa kaksi nollarataa ja pikkuruisissa kisoissa molemmilla radoilla irtosi näin voitot. Kyllä oli isäntä onnellinen koirastaan... ja koira onnellinen isännän palkaksi ostamasta grillimakkarasta. :D

Nano reppana toipui koko viime viikon anturahaavastaan ja koska tassu näytti vallan hyvältä, otimme sen lauantaina mukaan lenkille. Ajattelin jo että voimme pehmeällä pihanurmella vähän treenaillakin, mutta kissan viikset: sunnuntaina haava aukeni uudestaan, tai itseasiassa repesi hiukan lisää. Joten Nano on nyt totaalilevossa ja ulkoilee yksikseen hihnassa pehmeällä alustalla. Me emme kumpikaan Nanon kanssa suhtaudu asiaan kovinkaan nätisti. Nano itse alkaa selvästi turhautua ja keksii kaikenlaista kurjaa puuhaa sisätiloissa. Saapa nähdä onko rahissamme ensi viikolla enää yhtään kangasta, niin tehokkaasti pikkujyrsijä lankoja repii. Minä taas olen ensimmäistä kertaa paitsi huolissani koirastani, myös turhautunut siihen ettemme pääse treenaamaan. Meillähän menee aikataulut ihan sekaisin ja jäämme hurjasti jälkeen suunnitelmistani...niin tärkeitä kun ne yhdeksänkuiselle pennulle ovat! :b

Eli ehkä tauko tekee Nanolle ihan hyvääkin. Ainakin se on kovasti ruvennut tarjoamaan minulle kaikenlaista. Eilen Eevalla ja Roopella "hylkäsimme" sen lenkin ajaksi Roopen huomaan ja palattuamme se yritti kovasti tarjota sivulletuloa ja seuraamista! Ja tänään huutelin jostain syystä eteisessä "pipipää, pipipää" (Sagalle tai Nanolle), jolloin pikkukoira ryntäsi olkkarista, hyppäsi minua vasten ja kääntyi ilmasta sivulle istumaan. Kuinkahan se tiesi että pipipäällä tarkoitettiin juuri sitä?

Kotimatkalla poikkesimme siis tervehtimässä Eevaa ja Roopea, emmekä varmastikaan olleet ihan parhaita mahdollisia vieraita silmät ristissä Sagan huonojen yöunien jäljiltä. Lisäksi rakkahat lapsemme ovat lapsettomissa kyläpaikoissa kovin vahdittavia tapauksia kaikkien ihanien pikkutavaroiden kanssa. Lapsilla tosin oli varmasti ihan kivaa, mitä nyt Saga lopuksi väsähti ihan totaalisesti. (Nukkuisi mokoma paremmin öisin...ja antaisi vanhempiensakin nukkua). Kiitos joka tapauksessa Eevalle ja Roopelle vieraanvaraisuudesta koko kiertävän sirkuksen puolesta.

Kotiin pääsimme himppasen vaille kaksitoista yöllä ja aamulla lapsetkin onneksi nukkuivat kahdeksaan. Siinä sitten oli pakko suunnata samantien kauppaan koska kaapista ei löytynyt kuin hunajamuroja ja puoli litraa kelvollista maitoa (lapsille) sekä juustoa ja margariiniä, mutta tylsää niitäkään on pelkästään syödä. Yhdeltä oli sopinut treenit Elinan kanssa Hollolaan, johon menin jo aiemmin lenkittämään isot piskit. Treenit olivatkin sitten oikein onnistuneet vaikka aamulla kotona laiskotti aivan mahdottomasti.

Hippu teki ruutua, jossa se kaahotti ajoittain aivan hurjasti, tuijotteli Elinaa, unohti koko markkerin yms. Helpotimme siis roimasti lyhentämällä matkaa ja näyttämällä markkeria kunnolla sekä siirtämällä Elinan pois tulilinjalta taaksemme ruutuun lähetyksessä. Kyllähän se sitten siitä. Ennen seuraamista teimme hiukan häiriötä sivulla. Ensin Hipulla oli taas vaikeuksia olla välittämättä ympäristöstä, mutta kyllä se taas treenin lopuksi oli jo erittäinkin skarppina minun suuntaani. Seuraamista alustimme muutamalla sivulletulolla, jotka Hippu tekee rutiinilla. Seuraaminen itsessään oli tänään jättehyvää!!! Ihanhan tässä mieli herkistyy kun ajattelee miten hienosti kaikki sujui. Elina naksutteli kun paikka oli hyvää, mutta tänään Hippu ei yrittänytkään edistää, vaan piti paikan todella kauniisti. Voi että olin tyytyväinen muoriin.

Toisessa osiossa Hippu teki tunnarin etsimistä heinikosta, ja tänään se tekikin molemmilla kerroilla töitä kunnolla. Se haisteli eikä häslännyt tai kysellyt mitään vaan etsi rauhallisesti oman palikkansa heinikosta ja toi sen eteeni. Lisäksi teimme Hypyn varmistamista laittamalla markkerin hypyn taakse aika kauas, jotta se etenisi hiukan kauemmas itse hypystä. Hyvin se lähti käskyllä liikkeelle ja juoksi suoraan markkerille. Onnistunut juttu siis. Lisäksi tein pari sivulle tuloa hypyn takaa...nekin erinomaisesti. Elina sanoikin tässä vaiheessa että Hippu tulee niin innoissaan sivulle, siitä Sivu on tosi kiva juttu.

Jekku puolestaan teki hyppyä ihan samalla kaavalla kuin Hippukin, mutta jostain syystä se alkoi parin toiston jälkeen arpomaan hyppyyn lähtöä. Mikähän sille tuli. Pitää tehdä huomennakin ja katsoa lähteekö se silloin paremmin vai onko meillä jokin oikea ongelma. Sivulletulot hypyn takaa myös Jekku teki tasaisen varmasti. Ruutu sujui myös tasaisesti. Ensimmäinen ja toinenkin meno hidastui lopuksi, joten teimme myös lelun kanssa niin, että Elina palkkasi ruudun takana narupallolla, eli sai juosta suoraan läpi. Se toikin jonkin verran lisävauhtia pikkumiäheen.

Toisessa sessiossa teimme tunnaria niin, että oma palikka oli löyhässä kasassa reunalla. Ensimmäinen kerta oli erinomainen, samoin toinen. Kolmannella kerralla pyysin Elinaa laittamaan oman selvästi ryhmään, jolloin Jekku otti oman vieressä olevan palikan, mutta jäi sen kanssa epävarmana seisomaan palikoiden luo, ja kun annoin uuden etsi käskyn, se vaihtoi omaan. Taisi siis kuitenkin olla liian vaikea noin pienillä kapuloiden väleillä. Koska tuo kolmas kerta epäonnistui, teimme vielä neljännen, jossa oma oli myös muiden seassa, mutta väljemmin, ja nyt Jekku oli taas varma oma itsensä ilman pienintäkään epäröintiä. Lopuksi teimme Jekun ja Novan kanssa paikallamakuun, jossa menin halliin sisälle piiloon. Jekku oli sillä aikaa kääntynyt lonkalle, ja oli siksi jotenkin hassusti vinossa takaisin tullessani, mutta Elinan mukaan se oli ollut muutenkin ihan rauhallinen, eikä ollut kääntyillyt asennosta toiseen edestakaisin. Hyvä siis.

Agilitykin on nyt ollut visusti tauolla tuon Nanon tassuvamman takia, mutta kirjoitettakoon nyt kuitenkin siitäkin hiukan, kun tuolle ajatustyölle on ollut enemmän aikaa. Pääsin viimeksi treeneihin kaksi viikkoa sitten, jolloin ihan ok-pätkien lisäksi törmättiin taas vanhaan ongelmaani ryntäämiseen. Kuinka sitä voikaan olla vaikeaa odottaa rauhassa koira mukaan...mutta ei. Ensin rynnätään hurjaa vauhtia menemään ja sitten onkin jo pakko pysähtyä ettei törmää esteisiin tai ajaudu ihan väärälle puolelle ja mitä tekee tietysti koirakin...pysähtyy luonnollisesti sekin. "Taitavan" ohjaajan ratkaisu on tietysti huitoa epätoivoisesti käsillään, josko se koira kuitenkin liikkuisi käsien mukana eteenpäin. Voih! Ja vaikka asian tiedostaa, niin miten se voikin olla niin supervaikeaa toteuttaa käytännössä. Edelleen olisi varmasti parasta kääntyä aikuisviihdettä mainostavien putiikkien puoleen ja hommata käsiraudat, jotta nuo kädet saataisiin kuriin. Ja kai niistä jotain jalkapuitakin myydään tuon ryntäilyn kitkemiseksi. ;) Vakavasti puhuen, ajatustyötä on tehtävä, ja paljon käytännön harjoitusta, jotta nuo pahat tavat saadaan kitkettyä ohjaajasta.

Lopuksi vielä kuvasatoa Härmän reissultamme täällä...tasapuolisesti karvaisista ja karvattomista matkakumppaneista...tällä kertaa en jaksa tehdä erillisiä kansioita, täältähän ne ovat nähtävissä kaikille.

Kesäloma!!!!

Nyt alkoi meidän perheellä kesäloma. Jotkut mokomat kehtaavat naureskella kuinka minulla ja lapsilla muka loma alkoi, kun kerran kotona ollaan oltu koko ajan, mutta onhan se ihan eri asia kun Samikin on kotona koko ajan. :)

Viime viikko oli siis vielä koulua ja minullakin (ja tietysti hurjan kärsivällisillä lapsillamme) meni pari iltapäivää ensi vuoden työsuunnitelmia katsastaessa. Treenikin on sitten ollut enempi kotipihassa tapahtuvaa, kun ei ole kaikelta hässäkältä ole mihinkään ehtinyt. Ja koska Eve aloitti ne juoksutkin, niin eihän sitä edes voi mihinkään koirakentille tai halleihin viedä, niin muukin porukka on saanut nauttia harvinaisen rauhallisesta toiminnasta...suorastaan lomailusta.

Viime viikolla tiistaina kävin aamulla Oilin ja Reijan kanssa Patomäessä tokoilemassa. Sainkin sekä Hipulle että Nanolle hyviä vinkkejä seuraamisen kanssa. Lisäksi tein sellaisen havainnon, että Hippua on aivan turhaa kieltää kun se haukkuu (komentaa), sillä se kokee sen haluamakseen huomioksi ja siten haukkuu kahta kauheammin. Parempaan lopputulokseen päästään, kun sen jättää rauhoittumaan maahan eikä ole sitä näkevinään.

Iltapäivällä töissä pistäytymisen ja Samin hakemisen jälkeen kävimme vielä agihallilla, jossa Sami tekin Jekun ja Even kanssa kontaktia. Nano teki keppejä (hyvin) ja jotakin, jota nyt juuri en muista...mutta hyvin joka tapauksessa. :)

Illalla Miia tuli meille lapsenvahdiksi kun Samilla oli agitreenit ja minä lähdin Kennelkerhon möllitokoon. Oli tosi mukava nähdä miten paljon monet koirakot ovat esim. viime vuodesta kehittyneet ja miten ohjaajilla on intoa tehdä töitä koiran kanssa. Lopuksi Sami toi vielä Jekun treeniensä jälkeen minulle ja tein sen kanssa avoa läpi. Jekun vire ei todellakaan ollut mikään paras mahdollinen, mitä tuskin voi odottaakaan, kun se oli jo iltapäivällä tehnyt agitreeniä ja vielä Even treenien yhteydessä rataa. Joka tapauksessa se teki kaiken muun paitsi kaukkarit ihan kunnialla, joskin enemmän tai vähemmän perässä valuen. Sanoinkin saman tien että Jekun alter ego on intiaani Valuva Räkä. ;)

Ehkä koomisin osa ohjelmasta oli se, kun Jekku kiipesi lautoja pitkin hypyn yli ja suorastaan valui alas sivulleni. Kaukkareiden kohdalla pieni koira oli jo hyvin hyvin uupunut, eikä jaksanut muuta kuin nytkähdellä hiukan ylös-käskyllä. Vaikkei Jekku koskaan mikään supertsäpäkkä olekaan, oli se nyt ihan ekstrahidas ja teki monta asiaa hurjan laiskasta, mm. palautti kapulan ravilla ja tuli luoksetulon pysäytyksen jälkeen ravilla. Kaikkiaan pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että se kuitenkin teki kaiken eikä heittäytynyt täysin osaamattomaksi. Paikallaolo oli oikeinkin hyvä, kun koirat ympärillä häsläsivät ja tuota täyspitkää piiloa on kuitenkin harjoiteltu aika vähän. Alla vielä muutama kuva pikkumiähestä.

Ei näin...

...vaan näin!

Paikallaolo meni siis hienosti. Hiukan Jekku alkoi välillä haistella ilmaa, ja olin jo varma, että se nousee, mutta taisi vaan pitsanhaju olla niin ihanaa, että oli pakko vähän tuoksutella. Seuraaminen oli aika vaihtelevaa. Välillä oli hyviä pätkiä ja käännökset olivat hyviä, mutta ajoittain sain muistutella että seurata pitäisi. Liikkeestä maahanmeno oli niin järkyttävän hidas, että Maikku-tuomari ehti jo sanoa ettei se mene, ja kun käännyin katsomaan se oli valumassa maahan. :o Luoksetulon pysäytys oli hyvä, mutta siitä jatkoi todellakin ravilla. Höh! Liikkeestä seisominen oli muuten ok, mutta hiukan liikutti etujalkoja kun kuljin ohi taakse. Eipä ole sitäkään tehnyt hetkeen. Nouto oli muuten hyvä, mutta palautti ravilla. Nouto on sikäli kiva liike, että Jekku mieltää sen ennemmin palkaksi kuin varsinaiseksi työnteoksi ja se nostaa siten kierroksiakin. Kaukkarit olivat siis ainoa asia jota Jee ei tehnyt ollenkaan, vaan nyki vaan paikoillaan nousu-käskyt. Eli tiesi, että jotain pitäisi tehdä, mutta ylös asti nousemiseen ei voimat enää riittäneet. Hyppy oli myös pienoinen katastrofi hypyn yli valumisineen.

Ihanainen noutokapula

Keskiviikkona rakentelin sitten ruudun omaan pihaan ja tein Hipulle treeniohjelman jota olemme tehneet enemmän tai vähemmän orjallisesti joka päivä tähän päivään saakka: 1) ruutuun lähetystä, 2) kiertoja ja niiden kautta pysäytyksiä, 3) seuraamista ja 4) kapulaharjoituksia.

Hippu alkaakin mennä ruutuun jo tosi hyvin ja jää hienosti markkerille odottelemaan eikä enää juokse suin päin takaisin luokseni. Olen tehnyt ruutua suoraan ja puun kierron kautta ja Hippu on tyytyväinen ja ihan hiljaa...kaipa se on paras todiste siitä, että se tietää mitä pitää tehdä. Seuraaminen sujuu päivä päivältä paremmin...luonnollisesti. Olen pyrkinyt tekemään ihan lyhyitä pätkiä ja kiinnittämään kaiken huomioni oikeaan paikkaan. Onneksi Hippu tietää mitä sivu tarkoitta ja korjaa hienosti jos pyydän sen alkaessa edistää.

Kapulan kanssa opettelemme edelleen pitämistä, mikä sekin paranee koko ajan. Mielestäni Hippu alkaa koko ajan selvemmin ymmärtää ettei kapulaa voi noin vain räkäistä menemään. Toistojahan se vielä vaatii ja edelleen Hippu kokeilee helposti saisiko sen kapulan sittenkin vaivihkaa tiputtaa...sen verran inhottavaa pitäminen sen mielestä kuitenkin on. Lisäksi olen muutamana päivänä tehnyt vielä vauhtinoudonkin siten, että Hippu tuo kapulan edessä odottaviin käsiini. Tämä vastapainoksi tylsille pitoharjoituksille, jotta kapula itsessään ei muuttuisi tylsäksi. Ensimmäisen pitotreenin jälkeenhän Hippu ei ollut hetkeen näkevinään koko kapulaa.

Torstaina kävin Nanon ja Keijun kanssa Sirkan shelttitapaamisessa, jossa Nano sai hetken huidella vapaana lelupalkan kanssa...ja mitä tekee pikkusheltti. No juoksee tietysti yksin lelunsa kanssa kauas kentän reunaan katselemaan eikö kukaan tulisi perään. Ei sitä kiinnostanut tippaakaan se että kentän toisella reunalla hengailee lähes parikymmentä lajitoveria. Sen verran olemme kuitenkin päässeet eteenpäin, että kun en huutele sitä tai ylipäätänsä ole näkevinäänkään sitä, se aika nopeasti hipsii takaisin luokseni tarjoamaan leluaan. Tosi positiivinen juttu!!! Kyllä sitä ihminen voi olla iloinen pienistä asioista. :)

Lisäksi treenailimme Sirkan avustuksella pöydällä oloa. Alkuun Nano oli hiukan ihmeissään, etenkin kun Sirkka päätti trimmata sen tassukarvoja siinä samalla. Minä vain kehuin ja syötin namia ja summa summarum: lopulta se oli pöydällä jos nyt ei ihan onnellisena, niin ainakin rauhallisena korvat ylhäällä. Todella tervetullutta treeniä tämäkin.

Sunnuntaina lähdimme Samin mukana Helsinkiin Stadi Gameseihin. Sami kisasi Jekun kanssa, ja me lasten kanssa seikkailimme Hanna-tätsyn ja Mikon kanssa pitkin Helsinkiä, matkustimme junalla heidän kotiinsä (junamatka oli ainakin Lotasta ihan reissun kohokohta) ja nautiskelimme yhdessäolosta. Taisivatpa lapset päästä joidenkin japanilaisturistien kuviinkin leikkiessään leikkipuistossa Sibeliusmonumentin tuntumassa. Kiitos vaan molemmille hauskasta päivästä. Illalla tuli vielä joukko työkavereita juhlistamaan kesäloman alkua grillibileiden muodossa. Kylläpä oli mukava päivä.

Maanantaina nautimme kesälomasta täysin siemauksin käyden aamulla agihallilla. Kaikki muut koirat paitsi Eve saivat treenailla. Nano teki ensin ohjausharjoitusta muutamalla hypyllä ja putkella ja toisessa sessiossaan putkitreeniä. Ja se olikin itseasiassa todella hyvä. Se jopa odotti hetken paikoillaan ihan rauhassa, mikä helpottaa kovasti ohjauspätkiin lähtöä, kun jonkun ei tarvitse koko ajan pitää sitä paikoillaan. Nanon putkeen hakeutuminen paranee koko ajan, ja onhan tässä koko kesä aikaa vahvistaa sitä.

Jekku teki väleissä vauhti- ja kontaktitreeniä ja minä tein molempien, Hipun ja Keijun kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että Keiju väläytteli taas sellaista tekemisen meininkiä, että olimme aivan ihmeissämme. Tein samaa pätkää kuin Sami Jekun kanssa, ja Keiju todella meni kovaa ja luki ohjausta todella hyvin. Poissa oli se perässä vedettävä kädessä kiinni oleva lässykkä, joka Keiju välillä on ollut. Putkista Keiju on tykännyt aina, mutta nyt se teki rengastakin varsin mukavasti eikä missään vaiheessa epäiröinyt sen suorittamista. Pelkäsin nimittäin hiukan että se menisi näin pitkän tauon jälkeen taas renkaan välistä, koska vielä viime kesänä se oli ajoittain aika epävarma renkaan oikeasta suoritustavasta.

Keijun kanssa sattui myös aika hassu tilanne, kun se teki tuo radanpätkäänsä. Se nimittäin kerran viipyi putkessa aavistuksen kauemmin kuin yleensä, mutta ei niin kauaa, että olisin asiaan sen enempää kiinnittänyt huomiota. Siinä vaiheessa minä sitten aloin ihmettelemään, kun putki heilahteli itsekseen ja rapisi! Lottahan se oli putkeen ryöminyt enkä minä ollut huomannut asiaa. Onneksi hän sanoi väistäneensä (mihin putkessa voi väistää?) Keijua huomatessaan sen tulevan.

Hippu puolestaan teki hommia tutulla raivolla. Se teki ensin minun kanssani ja sitten Samikin kokeili pätkän sen kanssa. Sami olikin ihan myyty ja harkitsi jo Hipun kanssa kisaamistakin. Ja onhan sitä ihana ohjata jos homma sujuu: Se menee kovaa ja lukee ohjausta hyvin. Mutta jos itse sählää ohjauksen kanssa ja on epäselvä, sen ohjaaminen voi myös olla aika helvetillinen juttu. Silloin menee hermot niin ohjaajalta kuin koiraltakin.

Maanantaina illansuussa pahoinpitelin sitten Nanon toimintakyvyttömäksi jättämällä sen tassun oven väliin, jolloin sen anturaan tuli haava ja se ontuu. Nyt onkin seurailtu ja rauhoiteltu sitä pitkin päivää, se itse kun ei ymmärrä ollenkaan olevansa kipeä ja tarvitsevansa lepoa...ehei, paljon kivempaa olisi hiukan kiusata äitiä ja haastaa Keijua. Joka tapauksessa nyt meille alkoi epämääräisen pituinen treenitauko, kunnes tassu on taas kasassa. Onneksi kotona sisällä voi tehdä paljonkin, ilman että koiran täytyy kovasti koheltaa menemään. Ainakin kaukkareiden alkeita pitää nyt tehdä ja nenänkäyttöleikkejä voi hyvin tehdä esim. lasten huoneessa.

Tänään...tai oikeastaan eilen...kävin treenaamassa yhdessä Elinan ja Sarin kanssa Hollolan hallilla. Jekku ja Hippu tekivät molemmat seuraamista Elinan naksutellessa oikeaa paikkaa. Yritin Oilin vinkkien mukaan muistaa itse kulkea rennosti ja reippaasti ja sain Elinalta hyvää palautetta, että liikkeelle kannattaisi kuitenkin lähteä hiukan rauhallisemmin ja kiihdyttää täyteen vauhtiin vasta pikkuhiljaa. Näin koira ehtii paremmin mukaan vauhtiin. Tästä huomiosta olikin selvästi hyötyä molempien koirien kanssa. Jekku teki myös siirtymiä oikealle ja vasemmalle Elinan naksutellessa etenkin vasemmalle oikeaa perusasennon paikkaa. Jekku kun helposti tahtoo vähän karata sivulle kun se reppana niin pelkää että jyrään sen tassuille.

Hippu puolestaan teki ohjatun suuntia, joita viimeksi on tehty joskus kuukausi pari sitten. Aluksi molemmilla puolilla oli alusta mutta nami vain toisella puolella, ja lopuksi nami molemmilla puolilla. Tosi hyvin Hippulainen kuunteli. Kerran jouduin pysäyttämään sen ja huomauttamaan että väärä suunta, mutta muuten se ei vilkuillutkaan vääriin suuntiin. Tätä vaan lisää.

Molemmat koirat tekivät lisäksi kierron kautta seisomista, jossa Jekku on hyvä ja Hippu tarvitsee harjoitusta. Jekku teki vielä lopuksi tunnaria. Ensin minä pöljä ,menin tekemään samaan paikkaan jossa Elina ja Sarikin olivat tehneet. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ns. väärät kapulat eivät oikeasti olleet vääriä, koska olin itse aiemmin asetellut ne omin pikku kätösin sopivaan muodostelmaan muille. Jekku oli siis tosi kiinnostunut niistä ja alkoi nostella niitä vuortellen suuhunsa. Minkäs sille pieni koira voi, jos kaikki kapulat haisevat äidille.

Teimme sitten uudestaan uusilla kapuloilla. Elina laittoi eteemme väljään kasaan kapuloita ja niitten taakse oman. Ensin omaan oli etäisyyttä vajaa metri, sitten alle puoli metriä ja lopuksi oma oli puoliksi kasassa. Hyvin Jekku omansa joka kerta löysi.

Nyt illalla oli Kennelkerhon hallituksen kokous ja grillipileet Maikulla ja siinä se ilta viivähti jutustellessa niin, että tulin kotiin vasta äsken. Joka tapauksessa mukavaa oli ja maailmaa tuli taas parannettua oikein urakalla...ainakin koiramaailmaa.

Viikonloppu takana ja uusi aurinkoinen viikko alussa. Mökkeily sujui ihan mukavasti vaikkei sää nyt mikään paras mahdollinen ollutkaan...mutta kun riittävän aikaisin aamulla aloittaa touhuamisen, ehtii paljon. Saga nimittäin ilahtui uudesta paikasta niin paljon, että heräsi jo kuudelta lauantaiaamuna ja aamutoimien jälkeen olimme ulkona jo kahdeksalta.

Nano oli mökille päästyään juuri niin innoissaan kuin voi olettaakin: Se juoksi ympäriinsä hölmönä ja yritti kovasti yllyttää muita riehumaan kanssaan. Se löysi kompostin hetkessä, ja kaivoi jatkuvasti jostain vanhoja soppaluita vaikka komposti peitettiin tuttuun tapaan etteivät koirat sinne pääsisi. Se myös aiheutti vaurioita kukkapenkeille ryntäilemällä mitä kummallisimmista paikoista. Mutta mikä positiivista, se ei haukkunut rannassa kaikelle mahdollisille kuten Jekku joka yrittää komentaa aaltoja.

Seurailtuani taannoin Oilin ja Zipun jäljestystä olen miettinyt niitä etsintäleikkejä joita ennen lapsia tehtiin Jekun ja Hipun kanssa ja nyt ehdotinkin Samille vastaavaa. Niinpä lauantaiaamuna Nano sai tehdä pientä tuoretta namijälkeä mikä yllätys yllätys ei tuottanut sille mitään ongelmia. Hipulle tehtiin vähän pitempi namijälki mutkalla ja aika harvaan tiputetuilla nameilla metsään ja se oli aivan innoissaan. Namit vaan tuntuivat jopa häiritsevän sitä hiukan. Jäljen lopuksi se jatkoi nuuskutellen reitin jota pitkin Sami oli tullut pois metsästä. Siellä ei ollut nameja, vaan Hippu sai rauhassa edetä reippaasti eteenpäin ja sen meno olikin mukavaa katsottavaa. Siinä se taas nähtii että kyllä siltäkin nenän käyttö onnistuu jos vain sitä itseään huvittaa.

Jekun leikki toteutettiin hiukan eri idealla. Me menimme lasten kanssa metsään piiloon sitä, ja Samikin tiesi vain mistä kohdasta olemme lähteneet liikkeelle. Eli Jekku pääsi heti peräämme tuoreelle jäljelle. Kuljimme vaihtelevassa maastossa mutkitellen maaston mukaan noin 250 metriä, jonka jälkeen istuimme mättäälle huitomaan hyttysiä, eikä aikaakaan kun Jekku ilmestyi innoissaan paikalle. Lotta oli myyty tällaiseen leikkiin ja halusi mennä uudestaan Jekkua piiloon, joten Sami ja tytöt menivät mökkitien toiselle puolelle piiloon sillä aikaa kun me Jekun kanssa tokoilimme pihassa. Tällä kertaa tuore jälki ei ollut niin pitkä (~100m) mutta sitäkin vaikeakulkuisempi. Olin aivan varma, ettei Jekku ollut oikeassa paikassa, koska jouduimme molemmat tekemään todella töitä päästäksemme hakkuujätteessä eteenpäin. Kerran Jekku kulki mutkan pitkäksi, mutta korjasi sen hetimmiten hienosti ja pomppi kivenlohkareita pitkin menemään. Lopussa se ei myöskään mennyt ihan suoraa reittiä vaan kulki hiukan ylempänä rinteessä kuin Sami ja tytöt olivat menneet, mutta ilmeisesti tuuli painoi hajua sinne päin. Hienosti se kuitenkin löysi etsimänsä kiven kupeesta saaden tietysti hurjat kehut. Kyllä se oli onnessaan tuollaisesta puuhasta. Pitäisi vaan useammin keksiä koirille tuollaista ei niin tavoitteellista hupia, josta ne nauttivat niin selvästi.

Tokoiluakaan en suinkaan unohtanut, sillä Hippu sai tehdä seuraamista Samin naksutellessa...yritän edelleen vahvistaa oikeaa paikkaa. Lisäksi treenasimme kapulan pitämistä, toista ajankohtaista teemamme. Nyt päästiin jo siihen, että Hippu piti kapulaa ihan itse, ilman että pidin sen kuonosta kiinni. Hippu tuntuu oppivan asioita nopeastikin, kunhan vain löytyy oikea tapa opettaa.

Nano puolestaan treenaili sivulletuloa, pientä seuraamista, sivulla oloa ja kiertämistä. Jekun kanssa tein muutaman noudon ja pientä kivaa.

Puolelta päivin lauantaina alkoi sadella, ja loppu päivän olimmekin sitten enemmän tai vähemmän sisällä. Kyllähän koirat saivat olla vielä 1,5-2h illan aikana ulkona, mutta mitään järkevää emme tehneet. Itse nautiskelimme saunomisesta ja makkaranpaistosta, noista pakollisista mökkihuveista. Myös Sagan kummitäti miehensä kanssa kävi moikkaamassa meitä kun nyt heidän kulmilleen oltiin päästy. Eve ja minä kunnostauduimme talviturkin heitossa, muut jättivät sen suosiolla väliin, sillä veden lämpötila oli hyytävät 13 astetta. Evekään ei tainnut tulla järveen ihan tarkoituksella. En tosin huomannut miten tai mistä se veteen tuli, kun itse seisoin kylmässä vedessä ja Lotta olisi kovasti halunnut tulla "uimaan" mutta kylmä vesi sai hänet heti kiljumaan rantaan. Yhtäkkiä Evekin vaan oli kanssani vedessä pyrkimässä rantakiville. Eipä se uimareissu Eveä paljoa hetkauttanut, kohta se oli taas muiden kanssa kivillä keikkumassa.

Sunnuntaina Sami lähti heti aamusta kisaamaan Even ja Jekun kanssa, kun me tyttöjen ja mummokoirien sekä Nanon kanssa jäimme mökille puuhailemaan. Kisamenestys ei päätä huimannut, päivän ainoalla nollaradallaan Eve tosin sai hyppysertin ollen kolmas, mutta muuten päivästä ei tuloksellisesti juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Sen sijaan meillä oli oikein mukava iltapäivä kisapaikalla. Lotta tapasi viime kesäisen ystävänsä Hilman, jonka kanssa leikit sujuivat heti ja kivaa oli. Minä puolestaan sain rauhassa tutustua uudelleen Even Siru-pentuun. Olin heti myyty Sirun ulkonäöstä: Näin siinä paljon ihanaista Hippuani. Se on siis kivarakenteinen kaunis narttu. Liian iso näyttelykoiraksi, mutta Jenni-omistaja ei onneksi näyttelyihin ole koskaan haikaillutkaan. Luonne puolestaan oli sitten kinkkisempi juttu. Jennin mukaan Siru on jossain vaiheessa pentuaikanaan ollut oikeinkin pelokas, ja edelleen se oli arka ihmisiä ja muita koiria kohtaan. Nameilla se kyllä tuli luo, ja kun sille antoi aikaa ja antoi sen rentoutua rauhasssa, se esimerkiksi istui edessäni rauhallisesti odottamassa namia. Näkemättä Sirua pitempään en sano mitään lopullista sen luonteesta, mutta kyllä se ehdottomasti on Even pennuista se ainoa jolla on näin vahvasti samoja piirteitä kuin äidissään ihmisten suhteen. Onneksi ihmisarkuus ei kuitenkaan haittaa harrastamista vaan Jenni vaikutti ihan tyytyväiseltä harrastuskaveriinsa. Tavoitteena heillä on päästä virallisiin kisoihin syksypuolella.

Muutama kuva kauniista Sirusta ja mökkeilystä ylipäätänsäkin on löydettävissä täältä.

Tänään onkin sitten toivuttu mukavasta mutta ah niin rankasta reissusta. Jekku pääsi tekemään seuraamista käännöksin, pääpaino täyskäännöksissä ja käännöksissä paikallaan. Kyllä se siitä. Lisäksi teimme kiertojen kautta ja leikkien maahan tippumista ja pysähtymistä. Istumista tehtiin sekä vauhdikkaana käskyn vahvistamisena että paikalla istumisena. Lopuksi teimme pelkkää suoraa kiertoa. Nano puolestaan teki sivulletuloa, sivullaoloa ja liikkeelle lähtöjä sekä maahanmenoja. Lopuksi teimme kierron kautta hiukan sylkkäreitä ja poispäinkäännöstä sekä kaukaa putkelle lähetystä. Kyllä pienellä koiralla voikin olla suuri into tehdä. Nyt se pihalla jo seurailee minua ja tarjoaa joka välissä seuraamista. :D

On tämä kurjaa että kesä tuli ja meni. Ei sillä että se tahtia hiljentäisi, mutta lasten kanssa liikkuminen on huomattavasti helpompaa kun ulos voi vaan mennä, eikä tarvi miettiä jatkuvasti onko riittävästi päällä ja pitävätkö vaatteet vettä (ja tuulta ja mutaa ja kuraa ja liejua ja hyttysiä ja ja ja...) Lotta on päättänyt, että nyt on kesä, ja kesällä käytetään hellemekkoja. Tällä viikolla onkin ollut aika joka-aamuista kinata siitä puetaanko päälle jotain muutakin.

Olen viimeksi kirjoittanut viime viikolla, ja täytyy sanoa, että nyt mennään jo sellaisessa sumussa, etten edes muista mitä kaikkea olen tässä välissä treenannut, joten kovin tarkkaa treeniraporttia on turha odotella. Ja viikonloppuna annoin itseasiassa itselleni luvan huilata ja treenasimme vain vähän kotipihalla. Nanolle se ainakin tekee hyvää, kun välillä on myös taukopäiviä...täytyy kuitenkin muistaa että se on ihan vauva vielä.

Lauantaina pääsimme Lotan kanssa nauttimaan Sirkan pennuista ihanassa aurinkosäässä. Onneksi menimme aamupäivällä, sillä iltapäivällä tulikin sitten rakeita ja ukkosti. Lotta nautti pennuista kovasti ja lisäksi saimme Sirkan kanssa kuvattua niin Nanoa kuin Keijuakin. Oli kyllä hurjan kivaa vaihtelua. Nanonkaan kanssa ei tarvinnut miettiä mitä treenaisi, koska se makasi pitkään kuin raato lattialla riehuttuaan neljä tuntia Sirkan pihamaalla. Alla pari kuvaa isästä ja tyttärestä, jotka ovat kyllä ilmeiltään kuin kaksi marjaa.
Lisää kuvia Sirkan luota löytyy täältä

Sunnuntaina etsin taas jännitystä elämääni lenkittämällä koirat (Hippu, Nano ja Keiju) työntäen Sagaa rattaissa ja Lotta pyöräili mukana. Ja me siis kuljimme ihan julkisilla teillä...autotien laitaakin. Muutaman kerran kävi mielessä ettei olisi kannattanut, kun Lotan meno oli erityisen huojuvaa. Mutta hyvin siitäkin selvittiin. Lenkki olisi ollut jopa leppoisa, jos Sagan olisi saanut rinkkaan selkään, mutta rinkkahan oli autossa ja Samin mukana Mikkelissä.

Koska Keiju tarttui taas matkaan Sirkalta, muistan hämärästi tehneeni sen kanssa pihassa agitreeniä viikonloppuna...siis lähinnä erilaisia käännöksiä ja kiertoja parin siivekkeen ympäri. Samaa treeniä teki Nano ja Hippukin. Hippu ja Keiju lisäksi keppejä. Keijulla on selvästi tässä tauon aikana taas ollut tuollainen hiljaisen prosessoinnin kausi, sillä sen kepit olivat jo tosi hyvät. Ja Hippu on niin ihana, se kun menee niin tuulispäänä ja innoissaan.

Alkaa Hipunkin kanssa hiukan tuskan hiki nousta otsalle, jos meidän ihan tosissamme pitää SM-joukkueessa kisata. Minä alunperin vähän vitsillä heitin, että kyllä me varakoiraksi voimme tulla jos puutetta koirista on, mutta omien laskelmien mukaan meitä ei tarvittaisi. Nyt kuitenkin Hippu on joukkueen neljäntenä koirana, jos en saa Virpiä suostuteltua tilallemme. Ja me sentään olemme Hipun kanssa tehneet rataa viimeksi joskus viime vuonna. Onhan se hienoa kisata vain SM-tasolla, mutta hiukan hassu tilanne tämä nyt kieltämättä on, etenkin kun seurassa olisi ihan oikea, säännöllisesti treenaava ja kisaava kolmosen koira tilallemme. Että ei kai tässä auta muu kuin lisenssi maksaa ja tehdä edes muutama ratatreeni ennen kisoja.

Tällä viikolla olen tahkonnut enemmän toko parissa...pentutreenitkin jäivät väliin Lotan kerhon kevätjuhlan takia. Maanantaina tein kyllä jotain ohjausharjoitusta Nanon ja Keijun kanssa, mutta siihen se sitten jäikin ja siitäkin on tällä hetkellä vain haipuva muistikuva.

Tiistaina treenasimme Oilin kanssa Venetsian kentällä ja kyselin Oililta vinkkejä pitämisen opettamiseen. Vinkkejä sainkin ja kotosalla tehtyjen harjoitusten perusteella uskoisin Hipun oppivan tuo taidon melkoisen nopeasti. Tänään nimittäin Hippu piteli kapulaa jo ihan rauhallisesti, niin että minä vain tuin hiukan alaleuasta. Tuossa pääsi samalla helposti huomauttamaan jokaisen pienenkin virheen, kuten kapulan pureskelun tai löysäksi muuttuvan puruotteen.

Hipun kanssa treenasin tänään myös tunnarin etsimistä, ja tosi helposti se lopettaa etsimisen ja kääntyy kyselemään mitä pitikään tehdä. Ei sille tarvitse sanoa mitään, vaan näytän vaan sille avokämmeniä, mikä on lenkilläkin merkki mennä eteenpäin...se siis palaa etsimään. Ensimmäisen onnistuneen ja kovasti kehutun suorituksen jälkeen teimme toisen, jossa se jo jaksoi huomattavasti paremmin tehdä hommia eikä kysellyt yhtään. Ehkä se vaan ei ole ihan varma siitä mitä siltä odotetaan joten nyt paljon helppoa onnistunutta toistoa josta se saa itseluottamusta ja varmuutta tähän hommaan.

Lisäksi teimme Hipun kanssa kiertoja ja kiertojen kautta maahan putoamista...ja se kyllä tekee sen juuri niinkuin tahdonkin, eli tippuu vauhdissa eteenpäin maahan. Jekun on aina pakko saada ensin pysähtyä tai ainakin hiljentää reilusti ennen kuin se voi kuvitellakaan menevänsä maahan, mutta Hippu tekee tämänkin omalla tyypillisellä raivollaan. Toivottavasti Nanosta saadaan samanlainen.

Nanon kanssa on kaksi päivää tehty häiriötä ja eilen teimme Oilin valvovan silmän alla sivulta liikkeelle lähtöjä, jotka onnistuivat yllättävän hyvin. Nyt vaan siis paljon toistoja eri pituisilla matkoilla palkaten. Kotipihalla Nanon kanssa on tehty tunnariakin (en vaan malta olla tekemättä ;) ), ja sain sen palauttamaan palikan minulle suht suoraan kun en ollut näkevinäni sitä vaan rapsuttelin ja kehuin kovasti Keijua. Tämä siis alkuviikosta. Eilen tein sitten pelkästään Nanon kanssa, ja johtuiko sitten tuosta edellisestä onnistuneesta treenistä vai siitä että tein odotusharjoitusta samalla kun vein palikan nurmikkoon piiloon, mutta Nano teki töitä tosi rauhallisesti ja toi palikan suoraan jalkoihini. Joka tapauksessa sillä ei ollut yritystäkään lähteä juoksemaan palikan kanssa hullunkiilto silmissään. JEE!!!! Lisäksi tein sellaisen kokeilun, että vain lasten puiset lelupalikat oikean palikan eteen hämäykseksi. Ensimmäinen kerta siis, kun Nano löytää edestään jotain muutakin kuin yhden tunnaripalikan. Nano matkalla nuuskaisi vauhdissa lelupalikoita, eli huomasi ne, mutta jatkoi samantien taaemmas etsimään oman aarteensa. Tosi hyvä juttu, mutta kyllä taidan vieläkin tehdä paljon ihan yhdellä palikalla, matkaa pidentäen ja etsintää vaikeuttaen.

Nanon kanssa on tehty myös paljon maahan menoa ja kierron kautta pysähtymistä, mikä alkaa itseasiassa olla aika kivalla mallilla. Narupallo on Nanosta huippulelu, ja sillä olemme nyt leikkineetkin ihan "oikeaoppisesti", ilman turhia kunniakierroksia ja koiran metsästystä.

Jekun kanssa on treenailtu paikallaoloa, jossa ei tunnu suurempia ongelmia olevan, tuota tunnarin etsimistä, jääviä ja seuraamista, johon sain Oililta keskiviikkona oikein hyviä vinkkejä.

Tässä päivänä muutama säikähdin kovasti kun eteisestä alkoi kuulua hurjaa vikinää ja voimakasta hengitystä. Koiratkin nostelivat unesta päätään ja kuuntelivat pää kallellaan, Nanon piti ihan nousta kurkkimaan nurkalta. Hippuhan siellä näki pitkästä aikaa oikein kunnolla unta. SE sätki ja potki monta minuuttia vinkuen ja täristen, kunnes minun oli ihan pakko herättää se, ja katsoa saiko se jonkin sortin kohtauksen vai oliko todella kyseessä uni. Ja kyllähän se siitä ihan normaalisti heräsi ja oli oma itsensä. En muistanutkaan, että Hippu voi noin uneksia. On se aiemminkin nuorempana nähnyt unia noin antaumuksella, muttei nyt vähään aikaan. Se on kyllä sitten hauska koira: se tekee kunnon volyymilla kaiken, niin hereillä kun unessakin.

Viikonlopuksi lähdemme Nokialle mökkeilemään. Toivottavasti ei sataisi paljon, tämän viileyden vielä kestää, mutta jos olemme märkiä koko ajan, ei paljon naurata. Koirat tosin nauttivat varmasti joka tapauksessa ihanasta vapaudestaan juostessaan mökin ympäristössä. Nano ei ole koskaan mökilllä käynytkään, joten saapa nähdä millaiset hepulit se saa tajustessaan millainen lääni niillä on täyspäiväisenä leikkikenttänään. Sunnuntaina Sami kisaa Nokialla ja yritämme tällä reissulla myös katsastaa Even Siru-tyttären jota emme ole nähneet pentuajan jälkeen ollenkaan. Kameran akku on jo latautumassa ja innolla odottelen tapaamista. :)

Annetaan silkkihansikkaat...

Tehokkaan alkuviikon jälkeen on taas hyvä pysähtyä miettimään kolmen edellisen päivän treenien saldoa. Ja paljonhan tässä on taas tullut uutta ja mielenkiintoista. Tärkeimpinä asioina varmasti se, ettei Jekun kanssa kannata ollenkaan heittää hanskoja tiskiin ja että Hippua ja Nanoa ei todellakaan tarvitse käsitellä silkkihansikkain.

Aloitetaanpa alusta, eli maanantaista. Maanantaina olimme lasten kanssa tuossa lähileikkarissa, kun Oili soitteli olevansa viereisellä kentällä treenaamassa Zipun kanssa. Mehän menimme tietysti katsomaan mitä he puuhaavat, kun leikkikaveritkin lähtivät kotiin syömään. Siinä sitten ihmettelimme Zipun jäljestystä, Lotta onki ojasta, ja Saga heitti talviturkin samaisessa ojassa. :)

Illalla hakiessamme Samin töistä neljän jälkeen, menimme vielä Hollolan hallille treenailemaan. Nano aloitti keppitreenillä, mutta muutaman toiston jälkeen sitä alkoi kiinnostaa enemmän tyttöjen eväät joten vein sen autoon...kun ei kerran työnteko kiinnosta, niin olkoon muualla. Jekku ja Eve treenasivat välillä ja Nano teki paljon paremmalla innolla rengasta. Ensin suoraan renkaan läpi ja sitten sylkkärin kautta renkaaseen ja lopuksi putken kautta renkaaseen. Huomattavasti paremmin toimi kuin ensimmäisessä treenisessiossa. Hipunkin kanssa tein hiukan yhden hypyn ympäri kierrätystä edestakaisin...ja sehän toimi. Hippu huusi onnessaan päästessään tekemään ja minä olin kovin tyytyväinen pikkumuoriin.

Teimme myös verralenkit Hollolassa ja törmäsimme erittäin epäkohteliaaseen herraan, joka alkoi pauhata, että pitääkö niitä koiria lenkittää täällä kuntoilumaastossa. Minä menin hiukan hämilleni, kun en ymmärtänyt missä niitä sitten pitäisi ulkoiluttaa...jossain keskustan betoniviidakossako. Sen verran sain huudettua perään, että tämä on ihan sallittua ja laillista, johon herra huuteli vastaan ettei muuten ole. Johan tuli taas v-mäinen olo, vaikkemme me mitään väärä tehneetkään. Tai itseasiassa Jekku ja Hippu olivat irti, mutta kulkivat käskyn alla vierellä eivätkä vilkaisseetkaan setää. Sen sijaan hihnassa olevat Eve ja Nano puhisivat ja Nano veti hänen suuntaansa. Päätin siinä paikassa opetella ulkoa kohdan josta tuollaiset hapannaamat voivat käydä tarkistamassa kuinka laillista koirien ulkoilutus (tosin kytkettynä) pururadoilla on. Höh! Vieläkin kiukuttaa kun tuota kohtaamista muistelee.

Tiistaiaamuksi olin sopinut Oilin kanssa treffit tuohon Venetsian kentälle. Tein Jekun kanssa avon ohjelmaa läpi...ensimmäistä kertaa muuten...ja muuten sujui hienosti, mutta Jekku keskittyi kyllä liikaa sivulla palkaksi odottaneeseen aamuruokaansa. Ohjelman loppua kohti sen keskittyminen herpaantui täysin ja jo noudolla jouduin antamaan kaksi käskyä, vaikka nouto on yksi Jekun suosikeista. Hypyltä se yritti karata kupille. Oilin kommentti oli, että perusasioissa ei ole mitään hirveitä virheitä, mutta itse pitää vaan olla tarkkana ja tehdä itsekin työtä napakasti. Ja kuulemma kokeisiin voisi jo tuolla mennä ihan hyvin. Kyllähän sekin...siis koe... on tavoitteena sitten myöhemmin, loppukesästä tai syksyllä.

Seuraamisen ja nuo pyllylleen menneet hypyn ja noudon otimme uudestaan. Seuraamisessa minun itse pitää muistaa luottaa koiraan ja siihen että se tulee mukana eikä kytätä sitä koko ajan. Lisäksi totesin sellaisen jutun, että täyskäännökset olisivat tod. näk. vielä parempia , jos hidastaisin vielä reilummin vauhtia ennen käännöstä...pääsisi Jekku paremmin mukaan käännökseen. Tätä tukee se havainto, että paikalta lähtenyt täyskäännös oli hyvä.

Nano puolestaan teki sivulletuloa ja saimme Oililta sitä positiivista palautetta jota kaipasinkin. Kyllähän sitä itsekin aavistelee, että Nano alkaa tulla hyvin sivulle, mutta jotenkin sitä vaan kaipaa aina että joku muu sanoo ääneen että homma on hyvällä mallilla. On sitä ihmismieli kumma. No seuraavaksi päätin tehdä Nanon kanssa tunnarin etsimistä. Ja hyvinhän tuo etsikin...palikan poistuomisen laita sen sijaan oli vähän niin ja näin. Olisko kestänyt viisi minuuttia, että sain sen kiinni palikan löytymisen jälkeen. Juoksin karkuun, heilutin lelua, tarjosin lihapullaa, naksautin, kaivoin maata, jupisin itsekseni ja mitä teki Nano. Tuijotti minua kentän toiselta puolelta tai juoksi hulluna pitkin poikin ja koko ajan kapulan kanssa. Lopulta se pudotti palikan ja meni haistelemaan ja minä sain palikan varastettua siltä. Sen jälkeen se lopulta tuli luokseni. Että näin meillä. Aina välillä minua kyllä masentaa tuon pienen koiran kanssa. Tunnari on vähän aikaa pannassa. Nano osaa etsiä ja kantaa palikkaa, joten treenataan tätä juttua lisää sitten kun koira on edes jollakin tapaa hanskassa.

Hippu sai vielä lopuksi käydä imuroimassa Zipun jäljet. Oili oli nimittäin tehnyt Zipulle lyhyitä harjoitusjälkiä viereiselle pellolle. Jäljelle oli kylvetty nameja, joita Zipu ei kuitenkaan ollut malttanut poimia. Hippu kyllä jaksoi. Sen menoa ei voinut sanoa mitenkään nopeaksi, mutta nameja se kyllä imuroi kiitettävän hyvin. Se siis pysyi hyvin jäljellä ja käytti nenäänsä kivasti. Tosi kivaa vaihtelua Hippuselle. Ja jälleen tuli todistettua, että kyllä se nenäänsä osaa käyttää, jos vain haluaa.

Illalla tein vielä Nanon kanssa pihassa putkea, kiertoja ja odottamista. Se tekikin hyvällä innolla lelun kanssa. Samilla oli treenit ja me tyttöjen kanssa leivoimme pullaa, koska Lotan synttäreitten aikaan ostamani maustamaton tuorejuusto meni vanhaksi. Kokeilevan keittiön vaniljakreemipullat maistuivat kyllä hyvälle, mutta ei niitä kauniiksi voinut sanoa edes hyvällä tahdolla. :)

Tänä aamuna treenasimme jälleen Oilin kanssa, tällä kertaa Patomäen jaliskentällä. Nano teki pari luoksetuloa, joiden jälkeen se taas kirmasi ympäri kenttää ihan vanhaan malliin. Hitsin hitsi. Sain Oililta tiukat ohjeet tehdä sen kanssa töitä ihan oikeasti ja lopettaa turhan silkkihansikkain käsittelyn. Tuo pentu ei mene rikki mistään, eikä se edes todennäköisesti ole millänsäkään mistään, sillä sen verran itsevarma ja kovapäisen oloinen se on. Tällä hetkellä se tekee juuri sen mitä sitä itseä huvittaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Nyt siis alkaa Nanolle kovat ajat ja hilluminen loppuu tähän.

Oili havainnollisti minulle asiaa teettämällä Hipulle harjoitteen, jossa minä laitoin se istumaan ja siirryin kauemmaksi ja Oili puolestaan sen vieressä käski sitä maahan. No tottahan Hippu totteli Oilia, jolloin minun piti kieltää ja käydä nostamassa se takaisin istumaan. Tätä teimme aikansa, ja lopulta Hippu totteli minua ja yritti olla huomaamatta Oilia, eli teki töitä kanssani. JEE! Hipun kanssa tuo oli sinällään helppo harjoitus, että se ei edes näyttänyt painestuvan juurikaan Oilin tiukastakaan käskytyksestä tai ylipäätänsäkään ristiriitaisesta käskytyksestä. Hiukan se pisti korvia luimuun mutta siinä se sitten olikin. Sekin on selvästi vedättänyt minua viimeiset viisi vuotta ihan 6-0. Ehkä se olisi tuntunut itsestä vaikeammalta, jos tilanne olisi ollut koirasta vaikeampi. Tällaisia harjoituksia sekä Nanon että Hipun kanssa täytyisi nyt tehdä ja saada ne ymmärtämään että kun tehdään töitä, tehdään töitä, ja muutenkin ollaan ihmisiksi...tai ehkä kuitenkin kunnon koiriksi. Me olemme Samin kanssa olleet noita molempia kohtaan liian lepsuja ja antaneet niiden puuhata mitä milloinkin. Nyt loppui kynnysmattona olo! Tai ainakin yritetään. :) Jekku teki vielä piilopaikallaoloa, eikä sekään vaikuttanut mitenkään kovin levottomalta, mitä nyt söi eteensä jätetyt namit, vaikka Oili ja Zipu kuinka yrittivät sille rähjätä. Se on kyllä toivoton noitten namien kanssa.

Tänä iltana olisi vielä pentuagilitya...saa nähdä miten pikkupiski jaksaa. Tällä hetkellä se makaa raatona tuossa takana. Joudun taas ottamaan mukaan koko lauman lapsia myöten, sillä Sami on ollut koulutuksessa Tampereella, ja tulee sieltä suoraan hallille.