Viime torstaina suuntasimme sukuloimaan kummitätini luo Pohjanmaalle, josta palasimme viime yönä kotiin tehtyämme ex tempore kotimatkalla mutkan Oripään kautta. Ihan siinä matkan varrellahan tuo oli...eihän siitä tullut ylimääräisiä kilometrejä edes sataa viittäkymmentä...ihan. Nyt on arki koittanut, mutta laukut ovat enemmän tai vähemmän levällään olkkarin matolla ja kaikki ihan sekaisin...tänään on nimittäin palattu normaalielämään ihan rytinällä ja kaahotettu ties missä ja huomenna sama meno vain jatkuu.
Otin tietysti reissuun mukaan tokoiluvarusteetkin ja ahkerasti säästä riippumatta (lauantaina oli muuten hiukkasen kylmää) on tullut treenailtua. Rakensin ensitöikseni ruudun kummitädin pihamaalle ja sekä Hippu että Jekku ovat saaneet nautiskella siitä. Tein myös joka päivä ohjatun suuntia, jotka molemmilta sujuvat jo melkoisen mallikelpoisesti hiukan kauempaakin keskilinjalta lähetettyinä. Hippu teki lisäksi seuraamista joka päivä ja oikeaa paikkaa on siis tahkottu urakalla. Usein treenin alussa se koettaa siirtyä liian eteen, mutta muutaman muistuttelupätkän jälkeen se tekee oikeassa paikassa heti liikkeelle lähdöstä aina palkkaukseen eikä yritäkään siirtyä eteen. Teki Hippu maahanmenoja, istumisia ja kiertojakin, sekä tietysti rauhottui jatkuvasti liikkeiden välissä maaten.
Vähemmän mairittelevana meriittinä kerrottakoon, että Hippu kunnostautui myös keittiön pöydän valtaamisessa. Pirttipöydän penkkien kautta kun on niin mukavaa hyppiä pöydälle tarkistamaan josko sinne sittenkin olisi unohtunut jotain. Ja kyllähän sitä sitkeällä työllä aina tuloksiin pääsee: Hipun saaliisiin kuului mm. nippu kalkkunaleikettä, pari pullaa, lasten ruuanjämiä, sokeria ja maitoa. Lopulta keittiön ovi oli ihan pidettävä kiinni, jolloin Hippu inisi oven takana surkeana oli huoneessa joku tai ei. (ei meillä ihmisillä niin väliä, ruuathan siellä ovat joka tapauksessa) Onneksi kummitäti otti asian ihan rauhallisesti ja ehdotteli Hipulle jopa pitempää lomaa luonaan kun se niin mukava on...harmi vaan että välimatka on noin pitkä, muutenhan Hippu voisi satunnaisesti häntä vierailuillaan ilahduttaakin.
Jekun kanssa tehtiin vähän päivästä riippuen ruudun ja ohjatun lisäksi seuraamista, kiertoja, istumista tai tunnaria. Ihan kivastihan se tekee...ja itseasiassa yllättävän reippaastikin. Jotenkin sitä aina ajattelee että Jekku on niiiiiin hidas, mutta kyllä sekin omalla riittävällä tempollaan tekee. Ei paranisi verrata koiria toisiinsa. Sunnuntaina Jekulla oli tokoilusta välipäivä, sillä se sai luksusaikaa Samin kanssa kahdestaan agilitykisoissa Vaasassa. Jekku teki pitkästä aikaa kaksi nollarataa ja pikkuruisissa kisoissa molemmilla radoilla irtosi näin voitot. Kyllä oli isäntä onnellinen koirastaan... ja koira onnellinen isännän palkaksi ostamasta grillimakkarasta. :D
Nano reppana toipui koko viime viikon anturahaavastaan ja koska tassu näytti vallan hyvältä, otimme sen lauantaina mukaan lenkille. Ajattelin jo että voimme pehmeällä pihanurmella vähän treenaillakin, mutta kissan viikset: sunnuntaina haava aukeni uudestaan, tai itseasiassa repesi hiukan lisää. Joten Nano on nyt totaalilevossa ja ulkoilee yksikseen hihnassa pehmeällä alustalla. Me emme kumpikaan Nanon kanssa suhtaudu asiaan kovinkaan nätisti. Nano itse alkaa selvästi turhautua ja keksii kaikenlaista kurjaa puuhaa sisätiloissa. Saapa nähdä onko rahissamme ensi viikolla enää yhtään kangasta, niin tehokkaasti pikkujyrsijä lankoja repii. Minä taas olen ensimmäistä kertaa paitsi huolissani koirastani, myös turhautunut siihen ettemme pääse treenaamaan. Meillähän menee aikataulut ihan sekaisin ja jäämme hurjasti jälkeen suunnitelmistani...niin tärkeitä kun ne yhdeksänkuiselle pennulle ovat! :b
Eli ehkä tauko tekee Nanolle ihan hyvääkin. Ainakin se on kovasti ruvennut tarjoamaan minulle kaikenlaista. Eilen Eevalla ja Roopella "hylkäsimme" sen lenkin ajaksi Roopen huomaan ja palattuamme se yritti kovasti tarjota sivulletuloa ja seuraamista! Ja tänään huutelin jostain syystä eteisessä "pipipää, pipipää" (Sagalle tai Nanolle), jolloin pikkukoira ryntäsi olkkarista, hyppäsi minua vasten ja kääntyi ilmasta sivulle istumaan. Kuinkahan se tiesi että pipipäällä tarkoitettiin juuri sitä?
Kotimatkalla poikkesimme siis tervehtimässä Eevaa ja Roopea, emmekä varmastikaan olleet ihan parhaita mahdollisia vieraita silmät ristissä Sagan huonojen yöunien jäljiltä. Lisäksi rakkahat lapsemme ovat lapsettomissa kyläpaikoissa kovin vahdittavia tapauksia kaikkien ihanien pikkutavaroiden kanssa. Lapsilla tosin oli varmasti ihan kivaa, mitä nyt Saga lopuksi väsähti ihan totaalisesti. (Nukkuisi mokoma paremmin öisin...ja antaisi vanhempiensakin nukkua). Kiitos joka tapauksessa Eevalle ja Roopelle vieraanvaraisuudesta koko kiertävän sirkuksen puolesta.
Kotiin pääsimme himppasen vaille kaksitoista yöllä ja aamulla lapsetkin onneksi nukkuivat kahdeksaan. Siinä sitten oli pakko suunnata samantien kauppaan koska kaapista ei löytynyt kuin hunajamuroja ja puoli litraa kelvollista maitoa (lapsille) sekä juustoa ja margariiniä, mutta tylsää niitäkään on pelkästään syödä. Yhdeltä oli sopinut treenit Elinan kanssa Hollolaan, johon menin jo aiemmin lenkittämään isot piskit. Treenit olivatkin sitten oikein onnistuneet vaikka aamulla kotona laiskotti aivan mahdottomasti.
Hippu teki ruutua, jossa se kaahotti ajoittain aivan hurjasti, tuijotteli Elinaa, unohti koko markkerin yms. Helpotimme siis roimasti lyhentämällä matkaa ja näyttämällä markkeria kunnolla sekä siirtämällä Elinan pois tulilinjalta taaksemme ruutuun lähetyksessä. Kyllähän se sitten siitä. Ennen seuraamista teimme hiukan häiriötä sivulla. Ensin Hipulla oli taas vaikeuksia olla välittämättä ympäristöstä, mutta kyllä se taas treenin lopuksi oli jo erittäinkin skarppina minun suuntaani. Seuraamista alustimme muutamalla sivulletulolla, jotka Hippu tekee rutiinilla. Seuraaminen itsessään oli tänään jättehyvää!!! Ihanhan tässä mieli herkistyy kun ajattelee miten hienosti kaikki sujui. Elina naksutteli kun paikka oli hyvää, mutta tänään Hippu ei yrittänytkään edistää, vaan piti paikan todella kauniisti. Voi että olin tyytyväinen muoriin.
Toisessa osiossa Hippu teki tunnarin etsimistä heinikosta, ja tänään se tekikin molemmilla kerroilla töitä kunnolla. Se haisteli eikä häslännyt tai kysellyt mitään vaan etsi rauhallisesti oman palikkansa heinikosta ja toi sen eteeni. Lisäksi teimme Hypyn varmistamista laittamalla markkerin hypyn taakse aika kauas, jotta se etenisi hiukan kauemmas itse hypystä. Hyvin se lähti käskyllä liikkeelle ja juoksi suoraan markkerille. Onnistunut juttu siis. Lisäksi tein pari sivulle tuloa hypyn takaa...nekin erinomaisesti. Elina sanoikin tässä vaiheessa että Hippu tulee niin innoissaan sivulle, siitä Sivu on tosi kiva juttu.
Jekku puolestaan teki hyppyä ihan samalla kaavalla kuin Hippukin, mutta jostain syystä se alkoi parin toiston jälkeen arpomaan hyppyyn lähtöä. Mikähän sille tuli. Pitää tehdä huomennakin ja katsoa lähteekö se silloin paremmin vai onko meillä jokin oikea ongelma. Sivulletulot hypyn takaa myös Jekku teki tasaisen varmasti. Ruutu sujui myös tasaisesti. Ensimmäinen ja toinenkin meno hidastui lopuksi, joten teimme myös lelun kanssa niin, että Elina palkkasi ruudun takana narupallolla, eli sai juosta suoraan läpi. Se toikin jonkin verran lisävauhtia pikkumiäheen.
Toisessa sessiossa teimme tunnaria niin, että oma palikka oli löyhässä kasassa reunalla. Ensimmäinen kerta oli erinomainen, samoin toinen. Kolmannella kerralla pyysin Elinaa laittamaan oman selvästi ryhmään, jolloin Jekku otti oman vieressä olevan palikan, mutta jäi sen kanssa epävarmana seisomaan palikoiden luo, ja kun annoin uuden etsi käskyn, se vaihtoi omaan. Taisi siis kuitenkin olla liian vaikea noin pienillä kapuloiden väleillä. Koska tuo kolmas kerta epäonnistui, teimme vielä neljännen, jossa oma oli myös muiden seassa, mutta väljemmin, ja nyt Jekku oli taas varma oma itsensä ilman pienintäkään epäröintiä. Lopuksi teimme Jekun ja Novan kanssa paikallamakuun, jossa menin halliin sisälle piiloon. Jekku oli sillä aikaa kääntynyt lonkalle, ja oli siksi jotenkin hassusti vinossa takaisin tullessani, mutta Elinan mukaan se oli ollut muutenkin ihan rauhallinen, eikä ollut kääntyillyt asennosta toiseen edestakaisin. Hyvä siis.
Agilitykin on nyt ollut visusti tauolla tuon Nanon tassuvamman takia, mutta kirjoitettakoon nyt kuitenkin siitäkin hiukan, kun tuolle ajatustyölle on ollut enemmän aikaa. Pääsin viimeksi treeneihin kaksi viikkoa sitten, jolloin ihan ok-pätkien lisäksi törmättiin taas vanhaan ongelmaani ryntäämiseen. Kuinka sitä voikaan olla vaikeaa odottaa rauhassa koira mukaan...mutta ei. Ensin rynnätään hurjaa vauhtia menemään ja sitten onkin jo pakko pysähtyä ettei törmää esteisiin tai ajaudu ihan väärälle puolelle ja mitä tekee tietysti koirakin...pysähtyy luonnollisesti sekin. "Taitavan" ohjaajan ratkaisu on tietysti huitoa epätoivoisesti käsillään, josko se koira kuitenkin liikkuisi käsien mukana eteenpäin. Voih! Ja vaikka asian tiedostaa, niin miten se voikin olla niin supervaikeaa toteuttaa käytännössä. Edelleen olisi varmasti parasta kääntyä aikuisviihdettä mainostavien putiikkien puoleen ja hommata käsiraudat, jotta nuo kädet saataisiin kuriin. Ja kai niistä jotain jalkapuitakin myydään tuon ryntäilyn kitkemiseksi. ;) Vakavasti puhuen, ajatustyötä on tehtävä, ja paljon käytännön harjoitusta, jotta nuo pahat tavat saadaan kitkettyä ohjaajasta.
Lopuksi vielä kuvasatoa Härmän reissultamme täällä...tasapuolisesti karvaisista ja karvattomista matkakumppaneista...tällä kertaa en jaksa tehdä erillisiä kansioita, täältähän ne ovat nähtävissä kaikille.
Otin tietysti reissuun mukaan tokoiluvarusteetkin ja ahkerasti säästä riippumatta (lauantaina oli muuten hiukkasen kylmää) on tullut treenailtua. Rakensin ensitöikseni ruudun kummitädin pihamaalle ja sekä Hippu että Jekku ovat saaneet nautiskella siitä. Tein myös joka päivä ohjatun suuntia, jotka molemmilta sujuvat jo melkoisen mallikelpoisesti hiukan kauempaakin keskilinjalta lähetettyinä. Hippu teki lisäksi seuraamista joka päivä ja oikeaa paikkaa on siis tahkottu urakalla. Usein treenin alussa se koettaa siirtyä liian eteen, mutta muutaman muistuttelupätkän jälkeen se tekee oikeassa paikassa heti liikkeelle lähdöstä aina palkkaukseen eikä yritäkään siirtyä eteen. Teki Hippu maahanmenoja, istumisia ja kiertojakin, sekä tietysti rauhottui jatkuvasti liikkeiden välissä maaten.
Vähemmän mairittelevana meriittinä kerrottakoon, että Hippu kunnostautui myös keittiön pöydän valtaamisessa. Pirttipöydän penkkien kautta kun on niin mukavaa hyppiä pöydälle tarkistamaan josko sinne sittenkin olisi unohtunut jotain. Ja kyllähän sitä sitkeällä työllä aina tuloksiin pääsee: Hipun saaliisiin kuului mm. nippu kalkkunaleikettä, pari pullaa, lasten ruuanjämiä, sokeria ja maitoa. Lopulta keittiön ovi oli ihan pidettävä kiinni, jolloin Hippu inisi oven takana surkeana oli huoneessa joku tai ei. (ei meillä ihmisillä niin väliä, ruuathan siellä ovat joka tapauksessa) Onneksi kummitäti otti asian ihan rauhallisesti ja ehdotteli Hipulle jopa pitempää lomaa luonaan kun se niin mukava on...harmi vaan että välimatka on noin pitkä, muutenhan Hippu voisi satunnaisesti häntä vierailuillaan ilahduttaakin.
Jekun kanssa tehtiin vähän päivästä riippuen ruudun ja ohjatun lisäksi seuraamista, kiertoja, istumista tai tunnaria. Ihan kivastihan se tekee...ja itseasiassa yllättävän reippaastikin. Jotenkin sitä aina ajattelee että Jekku on niiiiiin hidas, mutta kyllä sekin omalla riittävällä tempollaan tekee. Ei paranisi verrata koiria toisiinsa. Sunnuntaina Jekulla oli tokoilusta välipäivä, sillä se sai luksusaikaa Samin kanssa kahdestaan agilitykisoissa Vaasassa. Jekku teki pitkästä aikaa kaksi nollarataa ja pikkuruisissa kisoissa molemmilla radoilla irtosi näin voitot. Kyllä oli isäntä onnellinen koirastaan... ja koira onnellinen isännän palkaksi ostamasta grillimakkarasta. :D
Nano reppana toipui koko viime viikon anturahaavastaan ja koska tassu näytti vallan hyvältä, otimme sen lauantaina mukaan lenkille. Ajattelin jo että voimme pehmeällä pihanurmella vähän treenaillakin, mutta kissan viikset: sunnuntaina haava aukeni uudestaan, tai itseasiassa repesi hiukan lisää. Joten Nano on nyt totaalilevossa ja ulkoilee yksikseen hihnassa pehmeällä alustalla. Me emme kumpikaan Nanon kanssa suhtaudu asiaan kovinkaan nätisti. Nano itse alkaa selvästi turhautua ja keksii kaikenlaista kurjaa puuhaa sisätiloissa. Saapa nähdä onko rahissamme ensi viikolla enää yhtään kangasta, niin tehokkaasti pikkujyrsijä lankoja repii. Minä taas olen ensimmäistä kertaa paitsi huolissani koirastani, myös turhautunut siihen ettemme pääse treenaamaan. Meillähän menee aikataulut ihan sekaisin ja jäämme hurjasti jälkeen suunnitelmistani...niin tärkeitä kun ne yhdeksänkuiselle pennulle ovat! :b
Eli ehkä tauko tekee Nanolle ihan hyvääkin. Ainakin se on kovasti ruvennut tarjoamaan minulle kaikenlaista. Eilen Eevalla ja Roopella "hylkäsimme" sen lenkin ajaksi Roopen huomaan ja palattuamme se yritti kovasti tarjota sivulletuloa ja seuraamista! Ja tänään huutelin jostain syystä eteisessä "pipipää, pipipää" (Sagalle tai Nanolle), jolloin pikkukoira ryntäsi olkkarista, hyppäsi minua vasten ja kääntyi ilmasta sivulle istumaan. Kuinkahan se tiesi että pipipäällä tarkoitettiin juuri sitä?
Kotimatkalla poikkesimme siis tervehtimässä Eevaa ja Roopea, emmekä varmastikaan olleet ihan parhaita mahdollisia vieraita silmät ristissä Sagan huonojen yöunien jäljiltä. Lisäksi rakkahat lapsemme ovat lapsettomissa kyläpaikoissa kovin vahdittavia tapauksia kaikkien ihanien pikkutavaroiden kanssa. Lapsilla tosin oli varmasti ihan kivaa, mitä nyt Saga lopuksi väsähti ihan totaalisesti. (Nukkuisi mokoma paremmin öisin...ja antaisi vanhempiensakin nukkua). Kiitos joka tapauksessa Eevalle ja Roopelle vieraanvaraisuudesta koko kiertävän sirkuksen puolesta.
Kotiin pääsimme himppasen vaille kaksitoista yöllä ja aamulla lapsetkin onneksi nukkuivat kahdeksaan. Siinä sitten oli pakko suunnata samantien kauppaan koska kaapista ei löytynyt kuin hunajamuroja ja puoli litraa kelvollista maitoa (lapsille) sekä juustoa ja margariiniä, mutta tylsää niitäkään on pelkästään syödä. Yhdeltä oli sopinut treenit Elinan kanssa Hollolaan, johon menin jo aiemmin lenkittämään isot piskit. Treenit olivatkin sitten oikein onnistuneet vaikka aamulla kotona laiskotti aivan mahdottomasti.
Hippu teki ruutua, jossa se kaahotti ajoittain aivan hurjasti, tuijotteli Elinaa, unohti koko markkerin yms. Helpotimme siis roimasti lyhentämällä matkaa ja näyttämällä markkeria kunnolla sekä siirtämällä Elinan pois tulilinjalta taaksemme ruutuun lähetyksessä. Kyllähän se sitten siitä. Ennen seuraamista teimme hiukan häiriötä sivulla. Ensin Hipulla oli taas vaikeuksia olla välittämättä ympäristöstä, mutta kyllä se taas treenin lopuksi oli jo erittäinkin skarppina minun suuntaani. Seuraamista alustimme muutamalla sivulletulolla, jotka Hippu tekee rutiinilla. Seuraaminen itsessään oli tänään jättehyvää!!! Ihanhan tässä mieli herkistyy kun ajattelee miten hienosti kaikki sujui. Elina naksutteli kun paikka oli hyvää, mutta tänään Hippu ei yrittänytkään edistää, vaan piti paikan todella kauniisti. Voi että olin tyytyväinen muoriin.
Toisessa osiossa Hippu teki tunnarin etsimistä heinikosta, ja tänään se tekikin molemmilla kerroilla töitä kunnolla. Se haisteli eikä häslännyt tai kysellyt mitään vaan etsi rauhallisesti oman palikkansa heinikosta ja toi sen eteeni. Lisäksi teimme Hypyn varmistamista laittamalla markkerin hypyn taakse aika kauas, jotta se etenisi hiukan kauemmas itse hypystä. Hyvin se lähti käskyllä liikkeelle ja juoksi suoraan markkerille. Onnistunut juttu siis. Lisäksi tein pari sivulle tuloa hypyn takaa...nekin erinomaisesti. Elina sanoikin tässä vaiheessa että Hippu tulee niin innoissaan sivulle, siitä Sivu on tosi kiva juttu.
Jekku puolestaan teki hyppyä ihan samalla kaavalla kuin Hippukin, mutta jostain syystä se alkoi parin toiston jälkeen arpomaan hyppyyn lähtöä. Mikähän sille tuli. Pitää tehdä huomennakin ja katsoa lähteekö se silloin paremmin vai onko meillä jokin oikea ongelma. Sivulletulot hypyn takaa myös Jekku teki tasaisen varmasti. Ruutu sujui myös tasaisesti. Ensimmäinen ja toinenkin meno hidastui lopuksi, joten teimme myös lelun kanssa niin, että Elina palkkasi ruudun takana narupallolla, eli sai juosta suoraan läpi. Se toikin jonkin verran lisävauhtia pikkumiäheen.
Toisessa sessiossa teimme tunnaria niin, että oma palikka oli löyhässä kasassa reunalla. Ensimmäinen kerta oli erinomainen, samoin toinen. Kolmannella kerralla pyysin Elinaa laittamaan oman selvästi ryhmään, jolloin Jekku otti oman vieressä olevan palikan, mutta jäi sen kanssa epävarmana seisomaan palikoiden luo, ja kun annoin uuden etsi käskyn, se vaihtoi omaan. Taisi siis kuitenkin olla liian vaikea noin pienillä kapuloiden väleillä. Koska tuo kolmas kerta epäonnistui, teimme vielä neljännen, jossa oma oli myös muiden seassa, mutta väljemmin, ja nyt Jekku oli taas varma oma itsensä ilman pienintäkään epäröintiä. Lopuksi teimme Jekun ja Novan kanssa paikallamakuun, jossa menin halliin sisälle piiloon. Jekku oli sillä aikaa kääntynyt lonkalle, ja oli siksi jotenkin hassusti vinossa takaisin tullessani, mutta Elinan mukaan se oli ollut muutenkin ihan rauhallinen, eikä ollut kääntyillyt asennosta toiseen edestakaisin. Hyvä siis.
Agilitykin on nyt ollut visusti tauolla tuon Nanon tassuvamman takia, mutta kirjoitettakoon nyt kuitenkin siitäkin hiukan, kun tuolle ajatustyölle on ollut enemmän aikaa. Pääsin viimeksi treeneihin kaksi viikkoa sitten, jolloin ihan ok-pätkien lisäksi törmättiin taas vanhaan ongelmaani ryntäämiseen. Kuinka sitä voikaan olla vaikeaa odottaa rauhassa koira mukaan...mutta ei. Ensin rynnätään hurjaa vauhtia menemään ja sitten onkin jo pakko pysähtyä ettei törmää esteisiin tai ajaudu ihan väärälle puolelle ja mitä tekee tietysti koirakin...pysähtyy luonnollisesti sekin. "Taitavan" ohjaajan ratkaisu on tietysti huitoa epätoivoisesti käsillään, josko se koira kuitenkin liikkuisi käsien mukana eteenpäin. Voih! Ja vaikka asian tiedostaa, niin miten se voikin olla niin supervaikeaa toteuttaa käytännössä. Edelleen olisi varmasti parasta kääntyä aikuisviihdettä mainostavien putiikkien puoleen ja hommata käsiraudat, jotta nuo kädet saataisiin kuriin. Ja kai niistä jotain jalkapuitakin myydään tuon ryntäilyn kitkemiseksi. ;) Vakavasti puhuen, ajatustyötä on tehtävä, ja paljon käytännön harjoitusta, jotta nuo pahat tavat saadaan kitkettyä ohjaajasta.
Lopuksi vielä kuvasatoa Härmän reissultamme täällä...tasapuolisesti karvaisista ja karvattomista matkakumppaneista...tällä kertaa en jaksa tehdä erillisiä kansioita, täältähän ne ovat nähtävissä kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti