Viime viikko oli siis vielä koulua ja minullakin (ja tietysti hurjan kärsivällisillä lapsillamme) meni pari iltapäivää ensi vuoden työsuunnitelmia katsastaessa. Treenikin on sitten ollut enempi kotipihassa tapahtuvaa, kun ei ole kaikelta hässäkältä ole mihinkään ehtinyt. Ja koska Eve aloitti ne juoksutkin, niin eihän sitä edes voi mihinkään koirakentille tai halleihin viedä, niin muukin porukka on saanut nauttia harvinaisen rauhallisesta toiminnasta...suorastaan lomailusta.
Viime viikolla tiistaina kävin aamulla Oilin ja Reijan kanssa Patomäessä tokoilemassa. Sainkin sekä Hipulle että Nanolle hyviä vinkkejä seuraamisen kanssa. Lisäksi tein sellaisen havainnon, että Hippua on aivan turhaa kieltää kun se haukkuu (komentaa), sillä se kokee sen haluamakseen huomioksi ja siten haukkuu kahta kauheammin. Parempaan lopputulokseen päästään, kun sen jättää rauhoittumaan maahan eikä ole sitä näkevinään.
Iltapäivällä töissä pistäytymisen ja Samin hakemisen jälkeen kävimme vielä agihallilla, jossa Sami tekin Jekun ja Even kanssa kontaktia. Nano teki keppejä (hyvin) ja jotakin, jota nyt juuri en muista...mutta hyvin joka tapauksessa. :)
Illalla Miia tuli meille lapsenvahdiksi kun Samilla oli agitreenit ja minä lähdin Kennelkerhon möllitokoon. Oli tosi mukava nähdä miten paljon monet koirakot ovat esim. viime vuodesta kehittyneet ja miten ohjaajilla on intoa tehdä töitä koiran kanssa. Lopuksi Sami toi vielä Jekun treeniensä jälkeen minulle ja tein sen kanssa avoa läpi. Jekun vire ei todellakaan ollut mikään paras mahdollinen, mitä tuskin voi odottaakaan, kun se oli jo iltapäivällä tehnyt agitreeniä ja vielä Even treenien yhteydessä rataa. Joka tapauksessa se teki kaiken muun paitsi kaukkarit ihan kunnialla, joskin enemmän tai vähemmän perässä valuen. Sanoinkin saman tien että Jekun alter ego on intiaani Valuva Räkä. ;)
Ehkä koomisin osa ohjelmasta oli se, kun Jekku kiipesi lautoja pitkin hypyn yli ja suorastaan valui alas sivulleni. Kaukkareiden kohdalla pieni koira oli jo hyvin hyvin uupunut, eikä jaksanut muuta kuin nytkähdellä hiukan ylös-käskyllä. Vaikkei Jekku koskaan mikään supertsäpäkkä olekaan, oli se nyt ihan ekstrahidas ja teki monta asiaa hurjan laiskasta, mm. palautti kapulan ravilla ja tuli luoksetulon pysäytyksen jälkeen ravilla. Kaikkiaan pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että se kuitenkin teki kaiken eikä heittäytynyt täysin osaamattomaksi. Paikallaolo oli oikeinkin hyvä, kun koirat ympärillä häsläsivät ja tuota täyspitkää piiloa on kuitenkin harjoiteltu aika vähän. Alla vielä muutama kuva pikkumiähestä.
Ei näin...
...vaan näin!
Paikallaolo meni siis hienosti. Hiukan Jekku alkoi välillä haistella ilmaa, ja olin jo varma, että se nousee, mutta taisi vaan pitsanhaju olla niin ihanaa, että oli pakko vähän tuoksutella. Seuraaminen oli aika vaihtelevaa. Välillä oli hyviä pätkiä ja käännökset olivat hyviä, mutta ajoittain sain muistutella että seurata pitäisi. Liikkeestä maahanmeno oli niin järkyttävän hidas, että Maikku-tuomari ehti jo sanoa ettei se mene, ja kun käännyin katsomaan se oli valumassa maahan. :o Luoksetulon pysäytys oli hyvä, mutta siitä jatkoi todellakin ravilla. Höh! Liikkeestä seisominen oli muuten ok, mutta hiukan liikutti etujalkoja kun kuljin ohi taakse. Eipä ole sitäkään tehnyt hetkeen. Nouto oli muuten hyvä, mutta palautti ravilla. Nouto on sikäli kiva liike, että Jekku mieltää sen ennemmin palkaksi kuin varsinaiseksi työnteoksi ja se nostaa siten kierroksiakin. Kaukkarit olivat siis ainoa asia jota Jee ei tehnyt ollenkaan, vaan nyki vaan paikoillaan nousu-käskyt. Eli tiesi, että jotain pitäisi tehdä, mutta ylös asti nousemiseen ei voimat enää riittäneet. Hyppy oli myös pienoinen katastrofi hypyn yli valumisineen.
Ihanainen noutokapula
Keskiviikkona rakentelin sitten ruudun omaan pihaan ja tein Hipulle treeniohjelman jota olemme tehneet enemmän tai vähemmän orjallisesti joka päivä tähän päivään saakka: 1) ruutuun lähetystä, 2) kiertoja ja niiden kautta pysäytyksiä, 3) seuraamista ja 4) kapulaharjoituksia.
Hippu alkaakin mennä ruutuun jo tosi hyvin ja jää hienosti markkerille odottelemaan eikä enää juokse suin päin takaisin luokseni. Olen tehnyt ruutua suoraan ja puun kierron kautta ja Hippu on tyytyväinen ja ihan hiljaa...kaipa se on paras todiste siitä, että se tietää mitä pitää tehdä. Seuraaminen sujuu päivä päivältä paremmin...luonnollisesti. Olen pyrkinyt tekemään ihan lyhyitä pätkiä ja kiinnittämään kaiken huomioni oikeaan paikkaan. Onneksi Hippu tietää mitä sivu tarkoitta ja korjaa hienosti jos pyydän sen alkaessa edistää.
Kapulan kanssa opettelemme edelleen pitämistä, mikä sekin paranee koko ajan. Mielestäni Hippu alkaa koko ajan selvemmin ymmärtää ettei kapulaa voi noin vain räkäistä menemään. Toistojahan se vielä vaatii ja edelleen Hippu kokeilee helposti saisiko sen kapulan sittenkin vaivihkaa tiputtaa...sen verran inhottavaa pitäminen sen mielestä kuitenkin on. Lisäksi olen muutamana päivänä tehnyt vielä vauhtinoudonkin siten, että Hippu tuo kapulan edessä odottaviin käsiini. Tämä vastapainoksi tylsille pitoharjoituksille, jotta kapula itsessään ei muuttuisi tylsäksi. Ensimmäisen pitotreenin jälkeenhän Hippu ei ollut hetkeen näkevinään koko kapulaa.
Torstaina kävin Nanon ja Keijun kanssa Sirkan shelttitapaamisessa, jossa Nano sai hetken huidella vapaana lelupalkan kanssa...ja mitä tekee pikkusheltti. No juoksee tietysti yksin lelunsa kanssa kauas kentän reunaan katselemaan eikö kukaan tulisi perään. Ei sitä kiinnostanut tippaakaan se että kentän toisella reunalla hengailee lähes parikymmentä lajitoveria. Sen verran olemme kuitenkin päässeet eteenpäin, että kun en huutele sitä tai ylipäätänsä ole näkevinäänkään sitä, se aika nopeasti hipsii takaisin luokseni tarjoamaan leluaan. Tosi positiivinen juttu!!! Kyllä sitä ihminen voi olla iloinen pienistä asioista. :)
Lisäksi treenailimme Sirkan avustuksella pöydällä oloa. Alkuun Nano oli hiukan ihmeissään, etenkin kun Sirkka päätti trimmata sen tassukarvoja siinä samalla. Minä vain kehuin ja syötin namia ja summa summarum: lopulta se oli pöydällä jos nyt ei ihan onnellisena, niin ainakin rauhallisena korvat ylhäällä. Todella tervetullutta treeniä tämäkin.
Sunnuntaina lähdimme Samin mukana Helsinkiin Stadi Gameseihin. Sami kisasi Jekun kanssa, ja me lasten kanssa seikkailimme Hanna-tätsyn ja Mikon kanssa pitkin Helsinkiä, matkustimme junalla heidän kotiinsä (junamatka oli ainakin Lotasta ihan reissun kohokohta) ja nautiskelimme yhdessäolosta. Taisivatpa lapset päästä joidenkin japanilaisturistien kuviinkin leikkiessään leikkipuistossa Sibeliusmonumentin tuntumassa. Kiitos vaan molemmille hauskasta päivästä. Illalla tuli vielä joukko työkavereita juhlistamaan kesäloman alkua grillibileiden muodossa. Kylläpä oli mukava päivä.
Maanantaina nautimme kesälomasta täysin siemauksin käyden aamulla agihallilla. Kaikki muut koirat paitsi Eve saivat treenailla. Nano teki ensin ohjausharjoitusta muutamalla hypyllä ja putkella ja toisessa sessiossaan putkitreeniä. Ja se olikin itseasiassa todella hyvä. Se jopa odotti hetken paikoillaan ihan rauhassa, mikä helpottaa kovasti ohjauspätkiin lähtöä, kun jonkun ei tarvitse koko ajan pitää sitä paikoillaan. Nanon putkeen hakeutuminen paranee koko ajan, ja onhan tässä koko kesä aikaa vahvistaa sitä.
Jekku teki väleissä vauhti- ja kontaktitreeniä ja minä tein molempien, Hipun ja Keijun kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että Keiju väläytteli taas sellaista tekemisen meininkiä, että olimme aivan ihmeissämme. Tein samaa pätkää kuin Sami Jekun kanssa, ja Keiju todella meni kovaa ja luki ohjausta todella hyvin. Poissa oli se perässä vedettävä kädessä kiinni oleva lässykkä, joka Keiju välillä on ollut. Putkista Keiju on tykännyt aina, mutta nyt se teki rengastakin varsin mukavasti eikä missään vaiheessa epäiröinyt sen suorittamista. Pelkäsin nimittäin hiukan että se menisi näin pitkän tauon jälkeen taas renkaan välistä, koska vielä viime kesänä se oli ajoittain aika epävarma renkaan oikeasta suoritustavasta.
Keijun kanssa sattui myös aika hassu tilanne, kun se teki tuo radanpätkäänsä. Se nimittäin kerran viipyi putkessa aavistuksen kauemmin kuin yleensä, mutta ei niin kauaa, että olisin asiaan sen enempää kiinnittänyt huomiota. Siinä vaiheessa minä sitten aloin ihmettelemään, kun putki heilahteli itsekseen ja rapisi! Lottahan se oli putkeen ryöminyt enkä minä ollut huomannut asiaa. Onneksi hän sanoi väistäneensä (mihin putkessa voi väistää?) Keijua huomatessaan sen tulevan.
Hippu puolestaan teki hommia tutulla raivolla. Se teki ensin minun kanssani ja sitten Samikin kokeili pätkän sen kanssa. Sami olikin ihan myyty ja harkitsi jo Hipun kanssa kisaamistakin. Ja onhan sitä ihana ohjata jos homma sujuu: Se menee kovaa ja lukee ohjausta hyvin. Mutta jos itse sählää ohjauksen kanssa ja on epäselvä, sen ohjaaminen voi myös olla aika helvetillinen juttu. Silloin menee hermot niin ohjaajalta kuin koiraltakin.
Maanantaina illansuussa pahoinpitelin sitten Nanon toimintakyvyttömäksi jättämällä sen tassun oven väliin, jolloin sen anturaan tuli haava ja se ontuu. Nyt onkin seurailtu ja rauhoiteltu sitä pitkin päivää, se itse kun ei ymmärrä ollenkaan olevansa kipeä ja tarvitsevansa lepoa...ehei, paljon kivempaa olisi hiukan kiusata äitiä ja haastaa Keijua. Joka tapauksessa nyt meille alkoi epämääräisen pituinen treenitauko, kunnes tassu on taas kasassa. Onneksi kotona sisällä voi tehdä paljonkin, ilman että koiran täytyy kovasti koheltaa menemään. Ainakin kaukkareiden alkeita pitää nyt tehdä ja nenänkäyttöleikkejä voi hyvin tehdä esim. lasten huoneessa.
Tänään...tai oikeastaan eilen...kävin treenaamassa yhdessä Elinan ja Sarin kanssa Hollolan hallilla. Jekku ja Hippu tekivät molemmat seuraamista Elinan naksutellessa oikeaa paikkaa. Yritin Oilin vinkkien mukaan muistaa itse kulkea rennosti ja reippaasti ja sain Elinalta hyvää palautetta, että liikkeelle kannattaisi kuitenkin lähteä hiukan rauhallisemmin ja kiihdyttää täyteen vauhtiin vasta pikkuhiljaa. Näin koira ehtii paremmin mukaan vauhtiin. Tästä huomiosta olikin selvästi hyötyä molempien koirien kanssa. Jekku teki myös siirtymiä oikealle ja vasemmalle Elinan naksutellessa etenkin vasemmalle oikeaa perusasennon paikkaa. Jekku kun helposti tahtoo vähän karata sivulle kun se reppana niin pelkää että jyrään sen tassuille.
Hippu puolestaan teki ohjatun suuntia, joita viimeksi on tehty joskus kuukausi pari sitten. Aluksi molemmilla puolilla oli alusta mutta nami vain toisella puolella, ja lopuksi nami molemmilla puolilla. Tosi hyvin Hippulainen kuunteli. Kerran jouduin pysäyttämään sen ja huomauttamaan että väärä suunta, mutta muuten se ei vilkuillutkaan vääriin suuntiin. Tätä vaan lisää.
Molemmat koirat tekivät lisäksi kierron kautta seisomista, jossa Jekku on hyvä ja Hippu tarvitsee harjoitusta. Jekku teki vielä lopuksi tunnaria. Ensin minä pöljä ,menin tekemään samaan paikkaan jossa Elina ja Sarikin olivat tehneet. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ns. väärät kapulat eivät oikeasti olleet vääriä, koska olin itse aiemmin asetellut ne omin pikku kätösin sopivaan muodostelmaan muille. Jekku oli siis tosi kiinnostunut niistä ja alkoi nostella niitä vuortellen suuhunsa. Minkäs sille pieni koira voi, jos kaikki kapulat haisevat äidille.
Teimme sitten uudestaan uusilla kapuloilla. Elina laittoi eteemme väljään kasaan kapuloita ja niitten taakse oman. Ensin omaan oli etäisyyttä vajaa metri, sitten alle puoli metriä ja lopuksi oma oli puoliksi kasassa. Hyvin Jekku omansa joka kerta löysi.
Nyt illalla oli Kennelkerhon hallituksen kokous ja grillipileet Maikulla ja siinä se ilta viivähti jutustellessa niin, että tulin kotiin vasta äsken. Joka tapauksessa mukavaa oli ja maailmaa tuli taas parannettua oikein urakalla...ainakin koiramaailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti