Tein tuossa syksyn mittaan sellaisen päätöksen, että käytän treenaamiseen kaiken senkin ajan, joka kuluisi blogiin kirjoittamiseen. Jätettäköön facebook, blogit yms. niille joilla on aikaa niiden kanssa leikkiä ja päivystää. Elämä on täynnä valintoja, ja tämä oli minun valintani. Toki käyn silloin tällöin lukaisemassa kavereiden kisatulokset tuolla FB:ssa, mutta hei, turha odottaa minun päivittävän minnekään joka ikistä mielialanmuutostani.
Aika hyvin tuo on toiminutkin. Tosin treenaaminenkin on minun makuuni jäänyt kovin vähälle, mutta hulluksihan tässä tulee jos yrittää olla jokin superihminen joka hoitaa kodin, lapset, työn ja vielä treenaakin täysillä. Pakko tässä on joskus nukkuakin...edes se vähä minkä lapset antavat. Olin ennen joulua mielenkiintoisessa koulutuksessa jossa käsiteltiin lasten psyko-sosiaalisten taitojen ongelmia ja taitojen kehittymisen tukemista. Ja aika karua tekstiähän siellä tuli siitä aikamäärästä jonka nykyvanhemmat lastensa kanssa päivittäin todella viettävät. Omille lapsille sitä tietenkin toivoo niitä parhaita eväitä elämään, joten kyllä se taas pisti miettimään ja kannusti jaksamaan ja olemaan oikeasti läsnä lasten kanssa.
Joka tapauksessa koirien kanssa on siis treenattu myös talvella. Nanon tärkeimmät tavoitteet nyt talvella olivat noudon rakentaminen ja kaukot. Tavoitteesta 50% on hyvällä mallilla (nouto), mutta noissa kaukoissa on edelleen sikamainen työ, enkä saa Nanoa oikeaan mielentilaan millään. Se steppaa ja sählää edelleen kovasti. No, tavoitehan on vain ALO ja AVO nyt äkkiseltään ja sitten rauhassa treenata kuntoon VOI+ EVL, joten aivan epätoivoinen en vielä ole (vain lähes), sillä uskon Nanon kyllä handalaavan kohtsillään AVO:n istu-maahan-vaihdot...jotenkin en edes miellä niitä "oikeiksi" kaukoiksi.
Hippu puolestaan on mennyt hienosti eteenpäin kaikessa muussa, paitsi tunnarissa. Minä hakkaan päätäni seinään siinä asiassa. En oikein tiedä mihin suuntaan kääntyä apua etsimään. Jekun ja Nanon olen saanut tajuamaan tempun suhteellisen helposti, mutta Hippu ei samoilla metodeilla tajua mitään. Nyt tarvittaisiin apua joltakulta oikeasti asiasta jotain ymmärtävältä. Hippu siis etsii ok yksittäistä kapulaa, mutta heti kun kapuloita on useampia, se unohtaa samantien omistavansa nenän ja säntää kapuloille ottaen suuhunsa ensimmäisen vastaan tulevan kapulan. Olen kokeillut kasaa, isoa kasaa ja vielä isompaa kasaa. Olen kokeillut vain kahta kapulaa, ja viimeiseksi Oilin neuvosta sirottelin yksittäisiä kapuloita ympäri olohuonetta. Tällöin Hippu nappasi edelleen kaikki kokeeksi suuhun, tiputti ja jatkoi päämäärätietoisesti matkaa siihen asti kunnes suuhun sattui se oikea, jonka se sitten toi minulle. Eli se tiesi ettei suussa ollut oikea. Toisella kokeilulla se ei enää jaksanut keskittyä sen vertaa, vaan tarjosi ensimmäistä eteentullutta. Ei siis kovin rohkaisevaa.
Ainoa toimiva treenimuoto on ollut Mariannelta plagioimani lasitreenit. Eli palikoita laseissa, joista niitä ei saa pois. Tällöin ei ole mahdollista ottaa kaikkia suuhun. Kun palikat ovat laseissa, Hippu hakee aina suoraan oikean lasin. En tiedä miten on mahdollista, mutta kaipa nuo lasit ovat se tapa, jolla jatketaan ja kehitellään jotenkin eteenpäin.
Hipulla siis alkaa olla jonkinlainen käsitys ruutuun menosta, ohjatusta, kaukojen tekniikkaa on tehty niin, että nyt on toistojen vuoro matkaa pidentäen. Seuraaminen siltä on viime aikoina sujunut lähes poikkeusetta hyvin. Se vain vaati riittävästi treeniä ja tiukkaakin tiukempaa otetta. Oilin neuvot siitä miten Hipulta pitää vaatia asioita ja olla tiukempana ovat olleet meidän pelastuksemme. Hipusta on tullut suorastaan ihana, mukava ja rauhallinen koira. Tosin Sami on välillä lenkkien jälkeen eri mieltä, koska Hippu ei edelleenkään pidä Samia aina ihan tottelemisen arvoisena tyyppinä, mutta hei, kyllä elämä olisi tylsää jos kaikki koirat toimisivat kuin koneet. ;) Eihän se enää olisi Hippukaan.
Tutut kyselevät agilitysta.Ja saavat rauhassa kysellä jatkossakin. Nanon kanssa ei ole treenattu agilitya kertaakaan joulun jälkeen. Kävin pitkästä aikaa Samin mukana kisoissa viikonloppuna. Muutamalle tutulle sanoin olevani hakemassa motivaatiota agilityn harrastamiseen....ja sitä tarvitaan siis paljon. Kyllähän se polte syttyi taas kun katseli kisoja, mutta ihan hirvittävän paljon ei meidän treenimäärämme tässä kevään aikana tule lisääntymään ja toko on kuitenkin ykkössijalla. Kesällä sitten voin ottaa tavoitteeksi esim. keppitreenit päivittäin.
Eli siis blogi-rintamalla voi hiljaiselo jatkua edelleen. Kirjoitttelen näin lomina ja juhlapyhinä, ja käytän energiani siihen tärkeimpään; käytännön treeneihin. Jos tekstiä alkaa tulla taajaan, voi päätellä minun päässeen rauhassa treenaamaan niin paljon kuin haluan. :)
Aika hyvin tuo on toiminutkin. Tosin treenaaminenkin on minun makuuni jäänyt kovin vähälle, mutta hulluksihan tässä tulee jos yrittää olla jokin superihminen joka hoitaa kodin, lapset, työn ja vielä treenaakin täysillä. Pakko tässä on joskus nukkuakin...edes se vähä minkä lapset antavat. Olin ennen joulua mielenkiintoisessa koulutuksessa jossa käsiteltiin lasten psyko-sosiaalisten taitojen ongelmia ja taitojen kehittymisen tukemista. Ja aika karua tekstiähän siellä tuli siitä aikamäärästä jonka nykyvanhemmat lastensa kanssa päivittäin todella viettävät. Omille lapsille sitä tietenkin toivoo niitä parhaita eväitä elämään, joten kyllä se taas pisti miettimään ja kannusti jaksamaan ja olemaan oikeasti läsnä lasten kanssa.
Joka tapauksessa koirien kanssa on siis treenattu myös talvella. Nanon tärkeimmät tavoitteet nyt talvella olivat noudon rakentaminen ja kaukot. Tavoitteesta 50% on hyvällä mallilla (nouto), mutta noissa kaukoissa on edelleen sikamainen työ, enkä saa Nanoa oikeaan mielentilaan millään. Se steppaa ja sählää edelleen kovasti. No, tavoitehan on vain ALO ja AVO nyt äkkiseltään ja sitten rauhassa treenata kuntoon VOI+ EVL, joten aivan epätoivoinen en vielä ole (vain lähes), sillä uskon Nanon kyllä handalaavan kohtsillään AVO:n istu-maahan-vaihdot...jotenkin en edes miellä niitä "oikeiksi" kaukoiksi.
Hippu puolestaan on mennyt hienosti eteenpäin kaikessa muussa, paitsi tunnarissa. Minä hakkaan päätäni seinään siinä asiassa. En oikein tiedä mihin suuntaan kääntyä apua etsimään. Jekun ja Nanon olen saanut tajuamaan tempun suhteellisen helposti, mutta Hippu ei samoilla metodeilla tajua mitään. Nyt tarvittaisiin apua joltakulta oikeasti asiasta jotain ymmärtävältä. Hippu siis etsii ok yksittäistä kapulaa, mutta heti kun kapuloita on useampia, se unohtaa samantien omistavansa nenän ja säntää kapuloille ottaen suuhunsa ensimmäisen vastaan tulevan kapulan. Olen kokeillut kasaa, isoa kasaa ja vielä isompaa kasaa. Olen kokeillut vain kahta kapulaa, ja viimeiseksi Oilin neuvosta sirottelin yksittäisiä kapuloita ympäri olohuonetta. Tällöin Hippu nappasi edelleen kaikki kokeeksi suuhun, tiputti ja jatkoi päämäärätietoisesti matkaa siihen asti kunnes suuhun sattui se oikea, jonka se sitten toi minulle. Eli se tiesi ettei suussa ollut oikea. Toisella kokeilulla se ei enää jaksanut keskittyä sen vertaa, vaan tarjosi ensimmäistä eteentullutta. Ei siis kovin rohkaisevaa.
Ainoa toimiva treenimuoto on ollut Mariannelta plagioimani lasitreenit. Eli palikoita laseissa, joista niitä ei saa pois. Tällöin ei ole mahdollista ottaa kaikkia suuhun. Kun palikat ovat laseissa, Hippu hakee aina suoraan oikean lasin. En tiedä miten on mahdollista, mutta kaipa nuo lasit ovat se tapa, jolla jatketaan ja kehitellään jotenkin eteenpäin.
Hipulla siis alkaa olla jonkinlainen käsitys ruutuun menosta, ohjatusta, kaukojen tekniikkaa on tehty niin, että nyt on toistojen vuoro matkaa pidentäen. Seuraaminen siltä on viime aikoina sujunut lähes poikkeusetta hyvin. Se vain vaati riittävästi treeniä ja tiukkaakin tiukempaa otetta. Oilin neuvot siitä miten Hipulta pitää vaatia asioita ja olla tiukempana ovat olleet meidän pelastuksemme. Hipusta on tullut suorastaan ihana, mukava ja rauhallinen koira. Tosin Sami on välillä lenkkien jälkeen eri mieltä, koska Hippu ei edelleenkään pidä Samia aina ihan tottelemisen arvoisena tyyppinä, mutta hei, kyllä elämä olisi tylsää jos kaikki koirat toimisivat kuin koneet. ;) Eihän se enää olisi Hippukaan.
Tutut kyselevät agilitysta.Ja saavat rauhassa kysellä jatkossakin. Nanon kanssa ei ole treenattu agilitya kertaakaan joulun jälkeen. Kävin pitkästä aikaa Samin mukana kisoissa viikonloppuna. Muutamalle tutulle sanoin olevani hakemassa motivaatiota agilityn harrastamiseen....ja sitä tarvitaan siis paljon. Kyllähän se polte syttyi taas kun katseli kisoja, mutta ihan hirvittävän paljon ei meidän treenimäärämme tässä kevään aikana tule lisääntymään ja toko on kuitenkin ykkössijalla. Kesällä sitten voin ottaa tavoitteeksi esim. keppitreenit päivittäin.
Eli siis blogi-rintamalla voi hiljaiselo jatkua edelleen. Kirjoitttelen näin lomina ja juhlapyhinä, ja käytän energiani siihen tärkeimpään; käytännön treeneihin. Jos tekstiä alkaa tulla taajaan, voi päätellä minun päässeen rauhassa treenaamaan niin paljon kuin haluan. :)
