Ilon pisaroita

Jälleen sairaslomalla, on aikaa kirjoittaa blogia. Olen tosin ollut tehokaskin, siivonnut lattioita urakalla, koska Samin venakossa on paha vika...se vuotaa! Ja sen lammikot ovat hiukan eri kokoluokkaa kun pikkuisten shettiäisten. Pariin otteeseen on venakon kanssa käyty pihassakin....nyt se taitaa nukkua, koska on niin hiljaista...ei kuulu puuhailun ääniä mistään, eikä toisaalta yhtää murinaa tai kurinaa. Tässä pari kuvaa idän ihmeestä, joka oikeasti on ihan kiva ja hyvinkin helppo tapaus...ainakin toistaiseksi. Vauvahan se on sekin, joten ei siltä vielä voi kaikkea vaatia. Ja kiltisti se kyllä uskoo kun sille asioista huomauttaa!

Nyt minusta jo tuntuu, että tässä taloudessa on liikaa koiria. Onneksi puolet niistä lähtee parin viikon sisään pois! Pikkupennut alkavat olla siinä iässä, että käyvät rasittaviksi kiljuessaan huomiota (ruokaa, juoksutilaa, rapsutusta...ihan mitä vaan) tasaisin väliajoin alkaen kello viidestä aamulla. Lisäksi niiden aitausta saa tässä vaiheessa olla siivoamassa ihan jatkuvasti. Ja nyt kun tuo idän ihmekin on huushollissa, täytyy olla hiukan tarkempana pikkuisten vapaana juoskemisen suhteen. Kovin nätisti ne ovat tähän asti tehneet tuttavuutta kompostiverkon eri puolilta, mutta en minä niitä pitkäksi aikaa valvomatta samaan kerrokseen aidan eri puolillekaan jättäisi! Onneksi Lotta on jo niin iso tyttö, että hänestä on ollut iso apua pentujen kanssa. Meillä on aika säännöllinen aamurytmi; minä päästään pennut ruokahuoneeseen Lotan valvontaan ja siivoan sillä aikaa pentuaitauksen, laitan pennuille ruokaa, siivoan idän ihmeen yölliset puuhailut ja lammikot sekä yritän saada Sagalle vaatteet päälle. Kerrankin lapset nousevat sängyistä ilman mutinoita ja pukevat päivävaatteet reippaasti päälle, se kun on ehtona pentujen luo pääsyyn. ;)

Aika vähän olen Nanon kanssa treenannut...sillä oli joku ihme juoksujen jälkeinen uupumus...se on ollut aika vaisu tässä kotosalla. Lisäksi sille pukkasi viime viikolla silmätulehdus, johon haimme tipat. Sama tulehdus iski nyt myös Jekkuun, joten koputetaan puuta, että muu lauma säästyy siltä! 

Olemme kuitenkin Nappulan kanssa menossa Jessicalle parikin kertaa hiihtolomalla, ja treenisuunnitelma on tarkka. Kyllähän se on tosissaan tehnyt töitä ne muutamat treenit jotka nyt olemme tehneet. Ruutu on edelleen ihan levällään, enkä oikein tiedä mitä sen kanssa tekisin, mutta kaikki muu toimii enemmän tai vähemmän hyvin. Seuraaminenkin oli maanantaina ihan jees. Ja viikonloppuna korkeavireellä! Sitä avon koettakin olen jo sillä silmällä katsonut, kun se on vähän sellainen pakollinen paha, joka pitäisi saada alta pois, että voisi ilmottautua kokeilemaan voittajaa. Kesä tulee yllättävän nopeasti, ja kesällä haluaisin sen olevan hyvässä iskussa ainakin voittajan liikkeiden suhteen. EVL tulisi siinä sivussa, tosin ohjattu on meillä myös aika hakusessa...eikä sitä juuri ole nyt treenattukaan, joskus syksyllä tein sitä kuuriluontoisesti. Aika näyttää mihin kuosiin sen saamme!

Mutta nyt pääasiaan, eli pentuihin; Pennut kasvat ja voivat pulskasti. Edelleen nämä ovat helppoja pentuja. Uteliaita ja ihmisen luo hakeutuvia. Selkeästi on nähtävissä luonne-erojakin, vaikka paljon on toki viretiloistakin kiinni. Joku pennuista voi välillä hillua hepulissa hurjaa vauhtia ja seuraavalla kerralla olla itse rauhallisuus ja nyhjätä ihmisen vieressä ollessaan pentulaatikon ulkopuolella.

 "Salama", eli pikkuinen trikkinarttu on aivan oma lukunsa. Se on sinnikäs, erittäin vahvatahtoinen ja todella saalisviettinen. Se tietää tarkalleen mitä tahtoo ja tekee kaikkensa sen eteen. Sitä on vaikea huijata pois kiinnostavan asian luota. Jos se on päättänyt päästä pois ruokahuoneesta (jossa pennut yleensä saavat juoksennella isommassa tilassa), sen päätä ei käännetä nostamalla se aidan vierestä pois ja leikkimällä sen kanssa...ei, se palaa kohta aidan luo. Jos joku pennuista onnistuu luikertelemaan pois aitauksesta, se on salama. Se menee häntä tötteröllä isojen koirien luo. Kun Jekku murisee sille, se nostaa hännen pystympään ja komentaa haukkuen Jekkua. Salaman kanssa täytyy sen uuden omistajan olla alusta lähtien tiukkana ja kertoa kuinka asiat hoidetaan eikä poikkeuksia sallita! Jos minä jättäisin itselleni pennun tästä pentueesta, se olisi ehdottomasti Salama. ;)

Iita, eli merletyttö on mielenkiintoinen tyyppi. Sehän oli edellisten kirjausteni aikaan aikamoinen huutaja, ja sitä se on edelleen. Se huutaa kuin päätä leikattaisiin irti halutessaan pois pentulaatikosta. Olen monta kertaa mennyt katsomaan onko joku pennuista oikeasti satuttanut itsensä tai jäänyt johonkin jumiin, kun huuto on niin karmivaa. Eihän siellä mitään hätää ole, Iitalla vaan on tylsää. Iita tykkää kyllä tulla syliinkin, mutta jotenkin  minusta tuntuu, että siitä löytyy myös narttulinjassamme tyypillistä itsenäisyyttä. En oikein vielä tiedä onko Iita lintu vai kala, joten sen kanssa tuleva pentutestaus kiinnostaa minua erityisesti!

Luna, suurempi trikkityttö, on pesueen sydäntenmurskaaja. Se haluaa aina olla ihmisen kanssa. Kyllä siitäkin vähitellen on löytynyt muriseva pikkuriiviö, joka painii sisarustensa kanssa, mutta ensisijaisesti sille on ollut tärkeintä päästä syliin ja saada rapsutusta. Tällä taipumuksellaan se on voittanut puolelleen kaikki pennun katsojat. On vaikea vastustaa pientä nappisilmää joka tuijottaa sinua ja haluaa kieli lipoen nuolla naamaasi. Se on näyttänyt pennuista selvästi rauhallisimmalta. Lunaa ei ole tarvinnut kertaakaan metsästää karkuretkiltä...ei, sille riittää kun ihminen on sen kanssa samassa tilassa, ei sillä ole tarvetta tutkimusmatkoihin. Se kyllä leikkii hyvin, on ihan reipas ja menee ulkonakin häntä heiluen tutkimaan hankea, mutta samalla se seuraa ihmisen jalkoja.

Pesueen ainoa poika, Kamu on kävelevä karvapallo. Se on vielä aika pulska poika kun tytöt puolestaan ovat jo hiukan hoikistuneet pahimmasta pallovaiheestaan ja sen liikkuminenkin on vielä hiukan holtitonta. Vauhtia olisi, mutta kordinaatio ei ihan ole samalla tasolla. Kun Kamun tulevat omistajat tulivat ensimmäisen kerran katsomaan sitä, se juoksi suoraan emäntänsä luo, kipusi syliin ja kiemurteli sylissä monta minuuttia. Oikeasti se leikkii ja puuhailee paljon myös yksikseen tai jonkun toisen pennun kanssa. Se on vetänyt verkkojohdon seinästä jo kolme kertaan, se on jäänyt jumiin arkun taakse (on reppana sellainen pallo) ja se on yleensä aina leikissä mukana jos jotkut pennuista innostuvat painimaan tai juoksemaan keskenään. Vaikka en pikkuisia shelttipoikia yleensä katsele sillä silmällä (tiedän meille tulevan vain narttuja), olen aika vaikuttunut Kamusta. Tarjouduin jo viemään sen ensi kesänä johonkin pentunäyttelyynkin...minä, näyttelyihminen henkeen ja vereen! ;) 

Eeva tulee tänä iltana tekemään pennuille pentutestiä. Odotan jo tosi innoissani kuinka testitilanteen havainnot tukevat omiani. Jo sekin, että pennut viedään yksin tilaan jossa ne eivät ole koskaan aiemmin olleet, on mielenkiintoinen juttu. 

Pentujen kanssa voisi puuhata loputtomiin. Tuleva viikko meillä on hiihtolomaa, jolloin niiden kanssa puuhailulle jää aikaakin ihan oikeasti. Nyt satsataan esim. autoiluun ja käydään kylässäkin. ;) Ja vieraita meillä käy nyt päivittäin; koiraihmisiä, työkavereita ja sukulaisia. Kaikki ovat odottaneet, että pennut kasvavat isommiksi ja niitä on kivempi leikittää ja pukkaavat nyt käymään ennenkuin pennut lähtevät.

On oikeastaan ihan kiva nähdä ihmisiäkin ja leipoa tarjoamisia. Minähän olen ollut viime syksystä lähtien täydellinen erakko, enkä ole ollut yhteydessä keneenkään siskoja ja ihan muutamia ystäviä lukuunottamatta (niitä jotka eivät antaneet minun vetäytyä kuoreeni). Oma pää on vaatinut aikaa. Pelkäsin kovasti mitä muutamat ystävät nyt sanovat, kun laitan viestiä jätettyäni ensin tylysti vastaamatta heidän viesteihinsä. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja kasvatinomistajia, jotka ymmärsivät tilanteen ja itku meinasi tulla kun kuulin heidän olleen jo huolissaan minusta. Kyllä maailmaan mahtuu hyviäkin ihmisiä! Kiitos teille kaikille...yritän muistaa sanoa sen teillä kerta toisensa jälkeen, enkä silti pysty sanomaan sitä riittävän usein! Todellinen ystävyys on kultaakin kalliimpaa, kiitos siitä! 

Pulinaa pentulaatikon reunalta

Kirjoitin  joitakin viikkoja sitten tällaista pohdintaa...laitan senkin nyt julki ja voin sitten perään julkaista ajatukseni pennuista tällä hetkellä... 3-4 viikkoa myöhemmin.



Pentulaatikon laidalla voisi istua vaikka kuinka kauan. Etenkin nyt kun pennuilla on silmät auki. Toisaalta nämä ovat olleet myös äärimmäisen helpot pennut: ne olivat isoja, virkeitä ja niillä on erinomainen emä. Verrattuna kahteen edelliseen pentueeseemme, on helppous pentujen koossa. Olivathan Nano ja Lilykin (ja Susa) reippaita ja jänteviä, mutta on se aika eri asia onko pennun syntymäpaino 84 grammaa vai 230 grammaa. Vaikka Nanokin kasvoi koko ajan tasaisesti, se kaipasi kuitenkin alkumetreillään enemmän huomiota, hiukan  apua kilpailussa nisälle etteivät isommat jyränneet sitä, hiukan nutriplus geeliä ja paljon silmälläpitoa kehityksensä suhteen. Maasta se pienikin ponnistaa, ja Nano painoi ensimmäisen viikkonsa jälkeen huimat 170 grammaa. Suunnilleen saman verran kuin pienin Lyytin pennuista syntyessään. Toisaalta olen usein miettinyt onko ihmiseen itsenäisiä sukulaisiaan voimakkaammin leimautunut Nano sellainen mikä on juuri siksi, että sitä pidettiin sylissä ja käsiteltiin keskimääräistä enemmän ensimmäisinä elinviikkoinaan.

Periaatteessa terveet hyvinvoivat pennut eivät ensimmäiseen pariin viikkoon tarvitse juuri mitään "hoitoa" ihmiseltä. Emä tekee kaiken työn. Lyytinkin pentuja olemme toki käyneet päivittäin katsomassa ja käsitelleet ja kosketelleet, mutta aika omassa rauhassaan ne ovat saaneet olla. On muuten aina yhtä jännä huomata jo tässäkin vaiheessa eroja pentujen reaktioissa käsittelyyn. Tässä pentueessa Iso-Iita huutaa joka kerta suoraa huutoa kun sen ottaa syliinsä laatikosta. Muut pennut käpertyvät tyytyväisinä nukkumaan ihmisen rintaa vasten, mutta ei Iita...ei ikinä. On mielenkiintoista nähdä seuraavan parin kolmen viikon aikana millaisia nämä pennut oikeasti ovat. Minulla on kovat odotukset niiden luonteiden suhteen. Sillä mitä enemmän Lyytin kanssa vietän aikaa, sitä tyytyväisempi olen sen luonteeseen. Se on raivostuttava, mutta myös valtavan ihana. Se on melko avoin vieraita kohtaan, varsinkin kotosalla. Se tykkää olla ihmisen vieressä, se on aina valmis lähtemään lenkille, leikkimään tai muuten vain puuhaamaan ihmisen kanssa. Sillä on vahva saalisvietti ja se tuntuu nopeaoppiselta. Toki terävyyttäkin löytyy yllinkyllin. Sillä on myös paljon enemmän itsevarmuutta kuin äkkiseltään ajattelin. Se ei aina ole ihan helppo koira, mutta johdonmukaisesti käsiteltynä se toimii aikalailla mukavasti. Siitä saisi tosi mukavan harrastuskaverin jos sen kanssa jaksaisi tehdä töitä. Tosin voisin kuvitella sen kanssa tulevan eteen samantyyppisiä ongelmia kuin aikanaan Hipun kanssa: liikaa itsenäisyyttä ja kovuutta ohjaajaa kohtaan sekä vahvaa äänenkäyttöä. Toisaalta jos äänenkäyttö olisi pennusta lähtien kielletty töitä tehdessä, se ei välttämättä olisi ongelma. Hippuakaan ei koskaan kunnolla koulutettu siitä pois ennen kuin vanhemmalla iällä ja se pyrki puskemaan silti, tai juuri siksi, läpi.

Minulta kysytään jatkuvasti ovatko kaikki pennut jo varattuja. Enhän minä edes ole vielä markkinoinut niitä missään. Kyselyitä on toki tullut joitakin muutenkin. En ymmärrä miksi kaikki pennut pitäisi olla moneen kertaan kaupattu jo ennen syntymäänsä. En muutenkaan lupaa kenellekkään mitään tiettyä pentua heti sen synnyttyä...paitsi Enskalla oli aikanaan koti alusta alkaen, jos koti vain sen haluaisi... :) Haluan nähdä millaisia pennuista tulee, kuulla niiden terveystutkimukset ja nykyään pentutestatakin pennut ennen kuin teen lopulliset päätökset. Koska olen aina joko jättänyt itselleni jotakin tai sijoittanut pennun, olen tietenkin halunnut itselleni sen omiin tarkoituksiin sopivimman pennun ja se on selvinnyt välillä vasta aika loppuvaiheessa. Nanokaan ei missään nimessä ollut ykkösvaihtoehtoni ennen kuin ihan lopussa. Onneksi minulle on siunaantunut niin joustavia pennunottajia, että kaikki ovat ymmärtäneet tämän periaatteeni. Karsastan muutenkin pennunkyselijöitä, joiden ykköskriteeri on väri ja valkoisista merkeistäkin esitetään vielä toiveita. Haluaisin sen ja sen värisen pennun ja sillä pitäisi olla täyskaulus. No tietysti jos puhtaasti näyttelytähteä haetaan, niin kaipa sekin voi olla tärkeä kriteeri, mutta onko sillä nyt kotikoiran kanssa niin väliä. Samoin ne kyselijät, jotka haluavat satavarmasti sen muotovalion tai agivalion...niille löytyy varmasti parempia pentuja muualta, koska meillä on myynnissä vain kotikoiria.

Itseasiassa tämäkin on niitä asioita, joista olemme Samin kanssa vääntäneet kättä tässä taannoin. Minä olen tässäkin asiassa tämmöinen kukkahattutäti, enkä ymmärrä sitä että koira on harrastusväline, ei lemmikki. Toki sekin voi onnistua ja koira ei kärsi siitä, voi jopa saada paljon parempaa kohtelua kuin perusmusti perähikiältä. Voi saada...sillä tässä asiassa liikutaan aika viettävällä maaperällä. Onko menestyminen toisille niin tärkeää, että koirasta todella tulee vain se väline, joka kulutetaan surutta "loppuun" tai jos väline ei toimi kuten sen pitäisi, sen laitetaan monttuun tai kiertoon. En missään nimessä sano, että tavoitteellinen koiraharrastus olisi huono juttu, mutta omien unelmien ja tavoitteiden lisäksi pitää tiedostaa ne riskit jotka vaanivat polun varrella jos voitonkiilto silmissä hämärtää todellisuuden tajua niin, että elävän pelivälineen hyvinvointi meinaa unohtua. Mutta ei siitä sen enempää! Ugh, olen puhunut! ;)

Koirien laumaelämää olen myös pohtinyt seuratessani Lyytin sopeutumista osaksi omaa joukkoamme. Tosin joitakin vuosia sittenhän kumottiin jo koko ajatus koirasta laumaeläimenä, joten aivan turhanpäiväistä pulinaahan se on tämäkin, mutta tuleepa pulistua. ;) Sheltithän tulevat melkein poikkeuksetta hyvin toimeen keskenään isossakin laumassa. Ne ovat siis melko sosiaalisia toisia koiria kohtaan ihan luonnostaan. Omia shelttejä seuratessa huomaa hyvin tämän sosiaalisuuden, mutta myös erot eri koirien luonteissa. Hippu tulee periaatteessa kaikkien kanssa toimeen, kunhan vaan kaikki muistavat kunnioittaa häntä riittävästi. Hippu ei itse haasta turhaa riitaa, mutta se pitää kyllä puolensa. On olemassa yksi koira jota se liehitteli maata myöten madellen (Marittan edesmennyt Pimu), mutta muuten se ei juuri kuvia kumartele. Jekku ja Eve ovat vähän hankalampia laumassa. Eve siksi, ettei se pidä vieraiden seurasta...ei ihmisten eikä eläinten. Se saattaa mennä kiinnostuneena katsomaan vierasta, mutta jos vieras yrittää ottaa siihen kontaktia, sillä menee ennemmin tai myöhemmin hermot...yleensä ennemmin. Rauhallinen vieras koira voi olla Evelle ihan jees, mutta se ei tiedä mitään inhottavampaa kuin säheltävä nuori (iso) koira. Silloin sillä tapaa mennä herne nenään ihan kunnolla. Evellä vaan on ongelmana se, ettei sillä oikein ole uskottavuutta. Se murisee hurjana hampaat irveessä ja tekee valehyökkäyksiä, mutta useimmiten muut koirat vaan tyynesti ohittavat sen mielenilmaukset. Ne tehoavat lähinnä nuoriin ja kovin epävarmoihin koiriin. Jekku puolestaan tuntuun välillä vähän kielipuolelta kun on kysymys koirien kielestä.

Tällainenkin helmi oli luonnoksen lopussa... olen siis joskus treenannutkin! :) Lauantaina treeniä Nanon kanssa Pennalassa. Seuraaminen ok, Ruutua joka suunnasta , luoksetulon stoppia, suoraa luoksetuloa, jääviä (top), kepit seitsemän tai kahdeksan kertaa ja vain yksi virhe! JEE!