Sekametelisoppaa

Nyt on takana yksi tämän kesän tärkeimmistä agilitytapahtumista, SM-kilpailut Vantaalla. Pääsin tänä vuonna mukaan tunnelmaan vain sunnuntaina yksilökilpailujen merkeissä, koska sukulaisista ei löytynyt lapsenvahtia koko viikonlopuksi. Kävin toki paikalla perjantainakin, mutta puoli tuntia kisapaikalla Sagan ja Lotan kanssa nostatti otsalle tuskan hien ja poskille nolouden punan: Eivät nämä huutavat ja juoksentelevat lapset ole minun... Onneksi pääsin pois kisapaikalta Ikeaan shoppailemaan Hanna-tädin kanssa. Ostoslistalla olleet lastenkalusteet leikkimökkiin jäivät ostamatta mutta jotenkin sitä tavaraa silti kertyi mukaan reilun 80 euron arvosta, joten ihan tehokas reissu. Hauskan kauppareissun jälkeen kävimme taas kääntymässä kisapaikalla ja näimme kaukaa Jekun ensimmäisen radan ja katsomosta käsin Even toisen radan. (Eipä niissä tuloksellisesti juuri nähtävää ollut) Koska Even urakka oli jo ohi, se sai lähteä kanssamme Hanna-tädin luo kylään lähtiessämme lasten kanssa sinne iltapalalle ja iltatoimia tekemään, jotta lapset voisivat sitten nukkua autoon kotimatkalla.

Hanna-tädin luona olikin ratkiriemukasta; Lotta kertoi Hanna-tädille että pihallamme kasvaa perunasalaattia (ruohosipulia), Saga yritti käydä potalle vesiämpäriin (että voikin olla koomisen näköistä kun lapsi istuu viilipyttynä kylppärin lattialla ämpäri pyllyynsä takertuneena) ja ruokailu muuttui totaaliseksi kikatukseksi omia ja toisten tissejä tarkastellessa...kyllä lapset sitten voivat olla välillä yksinkertaisia...ja seuraavassa hetkessä niiiiin syvällisiä.

Lauantaina jäin siis suosiolla kotiin muksujen kanssa, mikä varmasti oli kaikkien kannalta parempi vaihtoehto: Sami sai keskittyä kisoihin rauhassa, minä säilytin hermoni jotakuinkin kasassa ja lapset saivat rauhassa leikkiä omassa pihassa juuri niin äänekkäästi ja riehakkaasti kuin halusivat. Seurasin toki koko ajan netistä joukkuekilpailuja, ja kovasti tuli jännitettyä tuttujen puolesta niinkin. Ja kyllähän siinä olikin jännitettävää kun Pete ja Meg joukkueineen voittivat maksien suomenmestaruuden! Onnea vain vielä kerran!!!

Sunnuntaina pääsin mukaan ja päivä olikin oikein kiva tuttuja moikkaillessa ja kisoja seuratessa. Nyt koin ekaa kertaa myös sen, että olin itse jännityksestä täristen radan reunalla Samin kisatessa. Ei minua yleensä ole noin jännittänyt, mutta eipä aiemmin ole tainnut ihan tällaisia menestymisen mahdollisuuksiakaan olla. Eve ja Sami olivat siis ensimmäisen radan (SM-titteli jaetaan hyppyradan ja agilityradan yhteistuloksen perusteella) jälkeen seitsemänsinä ja siten loistavissa asemissa toista rataa ajatellen. Minulla tärisivät kädet jo pitkään ennen heidän suoritustaan, jossa sitten tulikin kurja hylkäys väärän esteen suorittamisesta. Se oli niiin lähellä, mutta niin kaukana. Eve oli kuitenkin huippuhyvä pieni koira ja voimme olla kovin ylpeitä siitä. Onneksi seurakaverimme Marianne paikkasi omalla hienolla menestyksellään Samin virheen. Hiukan on tietysti ristiriitainen olo: Olen tosi iloinen Mariannen ja Vilin pronssista, mutta samalla sitä vaan miettii, että olisi tuolla palkintokorokkeella voinut olla tutumpikin koira. No ensi vuonna sitten. Ja onhan tässä tulossa MM-karsinnatkin. Mariannelle ja Vilille kuitenkin valtavasti onnea mitalista, samoin Katjalle ja Kokolle!

SM-kisojen jälkeen ja tietysti jo itse kisoissa ihmisiä puhuttivat viikonlopun radat: useat kisaajat pitivät niitä liian vaikeina, eikä minien ja maksien hyppyradoilta oikein syntynytkään tulosta, mikä latisti kisojen tunnelmaa. Olen kuitenkin ollut aika järkyttynyt siitä miten katkerat kanssakisaajat mollaavat mitalisteja netin keskustelupalstoilla nyt jälkeenpäin. Eihän se ole mitalistien vika jos ns. huiput eivät radoista selvinneet. Joku kuitenkin selvisi, ja on siten mitalinsa ansainnut. Ja itse olen kuitenkin sitä mieltä, että SM-kisoissa saa radoilla olla vaikeuttakin, liian helppoja radat eivät myöskään saisi olla (kuten medien hyppyrata). Olisi kuitenkin parempi, että hyppyrata olisi se helpompi ja todellinen mestaruus ratkottaisiin sitten vaikeilla agilityradoilla. Nyt asia oli ainakin mineissä ja makseissa toisin päin.

No, ehkä unohdamme SM-kisat ja siirrymme muihin aiheisiin. Viime keskiviikkona vietimme ihanan päivän Ainon ja Merikan vieraina Tuuloksessa. Olikin pitkästä aikaa kiva nähdä Enskaa ja Vinskiä. Treenailimme pihalla tokoa ja agilitya, katsoimme treenivinkkejä netistä ja kunhan turisimme. Vinski on edelleen oma ihana itsensä, mutta Enskasta on talven aikana kasvanut paljon miehekkäämpi ja aikuisempi kuin se vielä viime syksynä oli. Tein myös aivan mahtavan havainnon Enskan palkkauksesta kokeillessani sen kanssa takaakiertoja. Enska palkkautuu lelulla huomattavasti paremmin kuin namilla. Se myös tuo lelun kauniisti takaisin ja tarjoaa sitä uuteen leikkiin, mikä on Nanon kanssa ollut aikalailla työlästä. Olen aivan ihastunut Enskaan...edelleen. Kuvia Tuuloksen vierailusta löytyy täältä.

Tällä viikolla maanantaina uskaltauduin viimein kokeilemaan pihatreeniä nurmikolla Nanon kanssa. Jalka on parantunut kivasti, mutten uskalla vieläkään juoksuttaa sitä hiekka/kivialustalla, ettei vahingossakaan tulisi mitään uusia repeämiä. Nano olikin treenistä aivan innoissaan ja vauhtia todella riitti. Tein ensin pari ihan tavallista takaakiertoa ja palkkasin narupallolla. Tämän jälkeen teimme yhdistelmiä takaakierroista, sylkkäreistä ja poispäinkäännöksistä sekä hiukan edestäkääntymistä. Ja Nano oli niin jättehyvä ettei paremmasta väliä. Vauhtia riitti, etäisyyttä hyppyihin pystyi pitämään melko paljon jamuutenkin kaikki sujui. :D

Tiistaina kävimme aamulla halissa treenaamassa agilitya. Tein Nanon kanssa hypyn takana istumista (=odottamista) ja Maikun ohjeiden mukaan keinua bang game idealla. Nano oli keinun kanssa tosi hyvä ja teimme siis aluksi vain tassuilla alas pamauttamista, mutta koska se ei ollut äänestä millänsäkään, tein samaan pötköön myös ylös hyppäämistä ja siten keinun alas pamauttamista. Tuntui tosi hyvältä menetelmältä... joten tällä jatketaan. Tein pientä pätkää myös Keijun kanssa ja se olikin oikein pirtsakka jälleen.

Illalla kävin vielä Kennelkerhon toko-treeneissä Jekun (paikallaolo leikkiminen), Hipun (paikallaolo, häiriö, seuraaminen) ja Nanon (sivulle tulo, seuraaminen ja istuminen) kanssa. Jekku teki oman osuutensa mallikelpoisesti, mitä nyt jälleen kääntyi lonkalle paikallamakuussa. En aio kuitenkaan Jekun kanssa tuommoista asiaa käydä korjaamaan, vaan kääntyköön, jos kerran tekee sen vain kerran ja muuten pysyy hyvin paikoillaan.

Hippu puolestaan teki pitkästä aikaa tosi huonon treenin. Paikallaolossa se ei mennyt maahan kuin toisella käskyllä, oli levoton haukkuen ja koko ajan päätään käännellen. Toisaalta pääsin nyt huomauttamaan sille mitä ei saisi tehdä, joten ehkä siinä oli jotakin hyvääkin. Häiriöharjoittelu alkaa vähitellen tuottaa tulosta, ja Hippu istuu jo melko rauhallisesti sivulla ja yrittää olla näkemättä häiritsijää, ihan niin kuin pitäisikin. Seuraamisessa mikään ei sitten sujunutkaan. Jonna ja Mari katsoivat vieressä ja ensinnä kun pyysin Hipun sivulle ja se jäi mielestäni hiukan eteen, joten pyysin sitä korjaamaan paikkaa toisella sivu-käskyllä, jolloin se korjasi. Etupää näytti hyvältä mutta takapää kääntyi vinoon taakseni. Huoh! Siinä sitä sitten aikansa ihmeteltiin ja minä yritin perustella miksi haluan Hipun mieluummin hiukan taakse kuin yhtään eteen. Kaipa tässä nyt on hyväksyttävä sellainen ok perusasento, jolloin se on heti ensimmäisellä käskyllä hyvä eikä vaatia liikoja. Seuratessa Hippu onneksi korjaa sivu-käskyllä suoraan taakse eikä ala kiemurrella. Itse seuraaminenkaan ei kuitenkaan Marin ja Jonnan mukaan sujunut kolmea metriä pitemmälle hyvin, sillä heidän mukaansa Hippu alkoi kääntää takapäätä ulos, mikä oli minulle ihan uusi juttu, kun tuota seuraamista nyt on hiottu jo jonkin aikaa ja sitä ovat katsoneet useat ihmiset eikä kukaan aiemmin ole tuollaisesta huomauttanut. ISO HUOH! :(

Nano harjoitteli paikallaistumista, jossa olen jo nyt tarkkana siitä että istuminen on rauhallista ja katsekontakti pysyy minussa. Hipulta tätä ei ole alusta asti vaadittu ja se kyllä näkyy. Nano on niin paljon Hipun tyyppinen säheltäjä, että sen kanssa kerrotaan reilusti alusta asti mitä siltä toivotaan ja mitä ei. Lisäksi Nano teki häiriötä sivulla, joka sujuu jo melkoisen hyvin, sen päässä on selvästi tapahtunut jokin Klik-ilmiö tässä asiassa. Teimme myös liikkeelle lähtöjä, jotka ovat sujuneet yhden askeleen verran ok, kuten nytkin, mutta pitemmässä liikkeessä Nano alkaa irrota sivulle.

Tänään, tai tätä kirjoittaessa eilen, kävin Elinan ja Tuijan kanssa treenailemassa Hollolan kentällä ja sain paljon selvyyttä noihin seuraamisiin. Itseasiassa molemmat, sekä Nano että Hippu, kulkevat tosi kauniisti oikealla paikalla kunhan vain itse liikun riittävän rauhallisesti mutta silti rennosti, ja huomioin liikkeelle lähdössä oman vauhtini ja koiran. Eli nyt alkoi sitten omat seuraamisharjoitukseni. Kyllä on naapureilla taas katsottavaa kun rouva talsii ilman koiraa edestakaisin ja mutisee itsekseen. ;) Hipun seuraamisessa ei tälläkään kertaa havaittu mitään ongelmaa vaan se kulki suorassa. Ehkä tämä vaatii korkeampien voimien apua, joten pitäisköhän ottaa yhteyttä Oiliin ja pyytää sitä katsomaan asiaa ennen kuin kokonaan yöunet asian takia menee. :o

No, joka tapauksessa Jekku teki kiertoja ja leikki taas yhdellä narupallolla oikein innoissaan ja vauhdikkaana. Olin oikein iloisesti yllättynyt sen kiertonopeudesta ja innosta. Kiertoleikin lisäksi Jee ei tehnyt muuta kuin tunnaria, jossa se oli tänään superhyvä etsien joka kerta omansa kasan takaa ja muiden joukosta. Vähän meitä kyllä nauratti kun se omansa löydettyään pysähtyi hetkeksi poseeraamaan Elinalle ja Tuijalle ilmein "helppo nakki, huomaatteko kuinka hyvä olen!" :)

Hippu teki seuraamisen lisäksi ohjatun suuntia, joissa se oli ajoittain aivan kumma: ensimmäisellä lähetyksellä se lähti kiertämään hurjasti taakseen...älkää kysykö miksi, en ole vielä siirtänyt namialustoja kuin korkeintaan metrin merkiltä taaksepäin. Hyvin se teki töitä ja etsi koko ajan kohdettaan, mutta outoa silti. Tuon ensimmäisen haahuilun jälkeen se teki joukon hyviä suoria syöksyjä namialustoille, mutta kun olin jo lopettelemassa, se lähtikin käskyllä haahuamaan etuviistoon, eli lähti tulemaan eteenpäin kovasti namialustaa etsien. Se kävi tarkistamassa n. 15m päässä olevan oranssin merkin, ihmetteli hiukan hyppyä ja siinä vaiheessa annoin jo lisäkäskyjä jolloin sen toiminta keskeytyi ja se tuli luokseni kyselemään. Teimme sitten yhden helpotetun suorituksen niin että Elina näytti Hipulla kuinka hän laittaa namin alustalle, ja siitä tehtiin sitten kaksi sujuvaa suoraa lähetystä. Ihme otus tuo Hippu kuitenkin on!

Lisäksi Hippula teki tunnarin, jossa silläkin oli ensimmäistä kertaa mukana kasa vieraita kapuloita oman edessä. Ensimäisellä kerralla se katsoi mihin Elina oman laittoi, eikä vilkaissutkaan vieraita vaan juoksi lähelle omaa, jota se kuitenkin ei meinannut löytää, vaikka seisoi sen päällä ja touhusi kovasti. Tuija sanoi jälkeen päin, että hän jo mietti etsiikö se silmillä eikä nenällä. Toisella kerralla sama juttu, vieraat eivät kiinnostaneet pätkääkään, mutta nyt nenän käyttö oli jo huomattavasti parempaa. Kolmas kerta toden sanoo, ja kolmannella kerralla touhusimme muuta jottei se seuraisi mitä Elina tekee. Mennessä Hippu varmisti pikaisesti vieraat ja syöksyi taakse nurmeen etsimään omansa pikavauhtia. Elina sanoi, että kun se nuuskutti heinässä, kuului koko ajan nenän tuhinaa siiheen sivullekin. Olin hurjan onnellinen Hipun osaamisesta, etenkin eilisen sähläämisen jälkeen.

Nano teki sivulletuloja, jotka alkavat olla erinomaisia ja Elina häiriköi sitä sivulla. Kuten kirjoitinkin, se on tainnut tajuta jutun juonen ja oli hyvin rauhallisena sivullani piittaamatta Elinasta paljoakaan. Liikkeelle lähtöä ja seuraamispätkää mietimme sitten koko joukolla aika pitkään ja tulimme siihen tulokseen, että minun pitää lähteä liikkeelle oikealla jalalla vasemman sijaan, ja ottaa ensimmäiset askeleet riittävän pieninä, jotta Nano pääsee rytmiin mukaan, muuten se poukkoilee edestakaisin sivulla. Se kuitenkin haluaa kovasti tehdä oikein ja tietää jo aika hyvin mitä se sivu tarkoittaa, nyt vain minun pitää tarjota sille onnistumisen edellytykset. :D

Juhannuksena menemme taas mökille ja toiveissa on haku/jälkileikkejä koirille, jos vain ei sataisi ihan koko viikonloppua. :)

Tuhannen kilometrin kiertoajelu

Viime torstaina suuntasimme sukuloimaan kummitätini luo Pohjanmaalle, josta palasimme viime yönä kotiin tehtyämme ex tempore kotimatkalla mutkan Oripään kautta. Ihan siinä matkan varrellahan tuo oli...eihän siitä tullut ylimääräisiä kilometrejä edes sataa viittäkymmentä...ihan. Nyt on arki koittanut, mutta laukut ovat enemmän tai vähemmän levällään olkkarin matolla ja kaikki ihan sekaisin...tänään on nimittäin palattu normaalielämään ihan rytinällä ja kaahotettu ties missä ja huomenna sama meno vain jatkuu.

Otin tietysti reissuun mukaan tokoiluvarusteetkin ja ahkerasti säästä riippumatta (lauantaina oli muuten hiukkasen kylmää) on tullut treenailtua. Rakensin ensitöikseni ruudun kummitädin pihamaalle ja sekä Hippu että Jekku ovat saaneet nautiskella siitä. Tein myös joka päivä ohjatun suuntia, jotka molemmilta sujuvat jo melkoisen mallikelpoisesti hiukan kauempaakin keskilinjalta lähetettyinä. Hippu teki lisäksi seuraamista joka päivä ja oikeaa paikkaa on siis tahkottu urakalla. Usein treenin alussa se koettaa siirtyä liian eteen, mutta muutaman muistuttelupätkän jälkeen se tekee oikeassa paikassa heti liikkeelle lähdöstä aina palkkaukseen eikä yritäkään siirtyä eteen. Teki Hippu maahanmenoja, istumisia ja kiertojakin, sekä tietysti rauhottui jatkuvasti liikkeiden välissä maaten.

Vähemmän mairittelevana meriittinä kerrottakoon, että Hippu kunnostautui myös keittiön pöydän valtaamisessa. Pirttipöydän penkkien kautta kun on niin mukavaa hyppiä pöydälle tarkistamaan josko sinne sittenkin olisi unohtunut jotain. Ja kyllähän sitä sitkeällä työllä aina tuloksiin pääsee: Hipun saaliisiin kuului mm. nippu kalkkunaleikettä, pari pullaa, lasten ruuanjämiä, sokeria ja maitoa. Lopulta keittiön ovi oli ihan pidettävä kiinni, jolloin Hippu inisi oven takana surkeana oli huoneessa joku tai ei. (ei meillä ihmisillä niin väliä, ruuathan siellä ovat joka tapauksessa) Onneksi kummitäti otti asian ihan rauhallisesti ja ehdotteli Hipulle jopa pitempää lomaa luonaan kun se niin mukava on...harmi vaan että välimatka on noin pitkä, muutenhan Hippu voisi satunnaisesti häntä vierailuillaan ilahduttaakin.

Jekun kanssa tehtiin vähän päivästä riippuen ruudun ja ohjatun lisäksi seuraamista, kiertoja, istumista tai tunnaria. Ihan kivastihan se tekee...ja itseasiassa yllättävän reippaastikin. Jotenkin sitä aina ajattelee että Jekku on niiiiiin hidas, mutta kyllä sekin omalla riittävällä tempollaan tekee. Ei paranisi verrata koiria toisiinsa. Sunnuntaina Jekulla oli tokoilusta välipäivä, sillä se sai luksusaikaa Samin kanssa kahdestaan agilitykisoissa Vaasassa. Jekku teki pitkästä aikaa kaksi nollarataa ja pikkuruisissa kisoissa molemmilla radoilla irtosi näin voitot. Kyllä oli isäntä onnellinen koirastaan... ja koira onnellinen isännän palkaksi ostamasta grillimakkarasta. :D

Nano reppana toipui koko viime viikon anturahaavastaan ja koska tassu näytti vallan hyvältä, otimme sen lauantaina mukaan lenkille. Ajattelin jo että voimme pehmeällä pihanurmella vähän treenaillakin, mutta kissan viikset: sunnuntaina haava aukeni uudestaan, tai itseasiassa repesi hiukan lisää. Joten Nano on nyt totaalilevossa ja ulkoilee yksikseen hihnassa pehmeällä alustalla. Me emme kumpikaan Nanon kanssa suhtaudu asiaan kovinkaan nätisti. Nano itse alkaa selvästi turhautua ja keksii kaikenlaista kurjaa puuhaa sisätiloissa. Saapa nähdä onko rahissamme ensi viikolla enää yhtään kangasta, niin tehokkaasti pikkujyrsijä lankoja repii. Minä taas olen ensimmäistä kertaa paitsi huolissani koirastani, myös turhautunut siihen ettemme pääse treenaamaan. Meillähän menee aikataulut ihan sekaisin ja jäämme hurjasti jälkeen suunnitelmistani...niin tärkeitä kun ne yhdeksänkuiselle pennulle ovat! :b

Eli ehkä tauko tekee Nanolle ihan hyvääkin. Ainakin se on kovasti ruvennut tarjoamaan minulle kaikenlaista. Eilen Eevalla ja Roopella "hylkäsimme" sen lenkin ajaksi Roopen huomaan ja palattuamme se yritti kovasti tarjota sivulletuloa ja seuraamista! Ja tänään huutelin jostain syystä eteisessä "pipipää, pipipää" (Sagalle tai Nanolle), jolloin pikkukoira ryntäsi olkkarista, hyppäsi minua vasten ja kääntyi ilmasta sivulle istumaan. Kuinkahan se tiesi että pipipäällä tarkoitettiin juuri sitä?

Kotimatkalla poikkesimme siis tervehtimässä Eevaa ja Roopea, emmekä varmastikaan olleet ihan parhaita mahdollisia vieraita silmät ristissä Sagan huonojen yöunien jäljiltä. Lisäksi rakkahat lapsemme ovat lapsettomissa kyläpaikoissa kovin vahdittavia tapauksia kaikkien ihanien pikkutavaroiden kanssa. Lapsilla tosin oli varmasti ihan kivaa, mitä nyt Saga lopuksi väsähti ihan totaalisesti. (Nukkuisi mokoma paremmin öisin...ja antaisi vanhempiensakin nukkua). Kiitos joka tapauksessa Eevalle ja Roopelle vieraanvaraisuudesta koko kiertävän sirkuksen puolesta.

Kotiin pääsimme himppasen vaille kaksitoista yöllä ja aamulla lapsetkin onneksi nukkuivat kahdeksaan. Siinä sitten oli pakko suunnata samantien kauppaan koska kaapista ei löytynyt kuin hunajamuroja ja puoli litraa kelvollista maitoa (lapsille) sekä juustoa ja margariiniä, mutta tylsää niitäkään on pelkästään syödä. Yhdeltä oli sopinut treenit Elinan kanssa Hollolaan, johon menin jo aiemmin lenkittämään isot piskit. Treenit olivatkin sitten oikein onnistuneet vaikka aamulla kotona laiskotti aivan mahdottomasti.

Hippu teki ruutua, jossa se kaahotti ajoittain aivan hurjasti, tuijotteli Elinaa, unohti koko markkerin yms. Helpotimme siis roimasti lyhentämällä matkaa ja näyttämällä markkeria kunnolla sekä siirtämällä Elinan pois tulilinjalta taaksemme ruutuun lähetyksessä. Kyllähän se sitten siitä. Ennen seuraamista teimme hiukan häiriötä sivulla. Ensin Hipulla oli taas vaikeuksia olla välittämättä ympäristöstä, mutta kyllä se taas treenin lopuksi oli jo erittäinkin skarppina minun suuntaani. Seuraamista alustimme muutamalla sivulletulolla, jotka Hippu tekee rutiinilla. Seuraaminen itsessään oli tänään jättehyvää!!! Ihanhan tässä mieli herkistyy kun ajattelee miten hienosti kaikki sujui. Elina naksutteli kun paikka oli hyvää, mutta tänään Hippu ei yrittänytkään edistää, vaan piti paikan todella kauniisti. Voi että olin tyytyväinen muoriin.

Toisessa osiossa Hippu teki tunnarin etsimistä heinikosta, ja tänään se tekikin molemmilla kerroilla töitä kunnolla. Se haisteli eikä häslännyt tai kysellyt mitään vaan etsi rauhallisesti oman palikkansa heinikosta ja toi sen eteeni. Lisäksi teimme Hypyn varmistamista laittamalla markkerin hypyn taakse aika kauas, jotta se etenisi hiukan kauemmas itse hypystä. Hyvin se lähti käskyllä liikkeelle ja juoksi suoraan markkerille. Onnistunut juttu siis. Lisäksi tein pari sivulle tuloa hypyn takaa...nekin erinomaisesti. Elina sanoikin tässä vaiheessa että Hippu tulee niin innoissaan sivulle, siitä Sivu on tosi kiva juttu.

Jekku puolestaan teki hyppyä ihan samalla kaavalla kuin Hippukin, mutta jostain syystä se alkoi parin toiston jälkeen arpomaan hyppyyn lähtöä. Mikähän sille tuli. Pitää tehdä huomennakin ja katsoa lähteekö se silloin paremmin vai onko meillä jokin oikea ongelma. Sivulletulot hypyn takaa myös Jekku teki tasaisen varmasti. Ruutu sujui myös tasaisesti. Ensimmäinen ja toinenkin meno hidastui lopuksi, joten teimme myös lelun kanssa niin, että Elina palkkasi ruudun takana narupallolla, eli sai juosta suoraan läpi. Se toikin jonkin verran lisävauhtia pikkumiäheen.

Toisessa sessiossa teimme tunnaria niin, että oma palikka oli löyhässä kasassa reunalla. Ensimmäinen kerta oli erinomainen, samoin toinen. Kolmannella kerralla pyysin Elinaa laittamaan oman selvästi ryhmään, jolloin Jekku otti oman vieressä olevan palikan, mutta jäi sen kanssa epävarmana seisomaan palikoiden luo, ja kun annoin uuden etsi käskyn, se vaihtoi omaan. Taisi siis kuitenkin olla liian vaikea noin pienillä kapuloiden väleillä. Koska tuo kolmas kerta epäonnistui, teimme vielä neljännen, jossa oma oli myös muiden seassa, mutta väljemmin, ja nyt Jekku oli taas varma oma itsensä ilman pienintäkään epäröintiä. Lopuksi teimme Jekun ja Novan kanssa paikallamakuun, jossa menin halliin sisälle piiloon. Jekku oli sillä aikaa kääntynyt lonkalle, ja oli siksi jotenkin hassusti vinossa takaisin tullessani, mutta Elinan mukaan se oli ollut muutenkin ihan rauhallinen, eikä ollut kääntyillyt asennosta toiseen edestakaisin. Hyvä siis.

Agilitykin on nyt ollut visusti tauolla tuon Nanon tassuvamman takia, mutta kirjoitettakoon nyt kuitenkin siitäkin hiukan, kun tuolle ajatustyölle on ollut enemmän aikaa. Pääsin viimeksi treeneihin kaksi viikkoa sitten, jolloin ihan ok-pätkien lisäksi törmättiin taas vanhaan ongelmaani ryntäämiseen. Kuinka sitä voikaan olla vaikeaa odottaa rauhassa koira mukaan...mutta ei. Ensin rynnätään hurjaa vauhtia menemään ja sitten onkin jo pakko pysähtyä ettei törmää esteisiin tai ajaudu ihan väärälle puolelle ja mitä tekee tietysti koirakin...pysähtyy luonnollisesti sekin. "Taitavan" ohjaajan ratkaisu on tietysti huitoa epätoivoisesti käsillään, josko se koira kuitenkin liikkuisi käsien mukana eteenpäin. Voih! Ja vaikka asian tiedostaa, niin miten se voikin olla niin supervaikeaa toteuttaa käytännössä. Edelleen olisi varmasti parasta kääntyä aikuisviihdettä mainostavien putiikkien puoleen ja hommata käsiraudat, jotta nuo kädet saataisiin kuriin. Ja kai niistä jotain jalkapuitakin myydään tuon ryntäilyn kitkemiseksi. ;) Vakavasti puhuen, ajatustyötä on tehtävä, ja paljon käytännön harjoitusta, jotta nuo pahat tavat saadaan kitkettyä ohjaajasta.

Lopuksi vielä kuvasatoa Härmän reissultamme täällä...tasapuolisesti karvaisista ja karvattomista matkakumppaneista...tällä kertaa en jaksa tehdä erillisiä kansioita, täältähän ne ovat nähtävissä kaikille.

Kesäloma!!!!

Nyt alkoi meidän perheellä kesäloma. Jotkut mokomat kehtaavat naureskella kuinka minulla ja lapsilla muka loma alkoi, kun kerran kotona ollaan oltu koko ajan, mutta onhan se ihan eri asia kun Samikin on kotona koko ajan. :)

Viime viikko oli siis vielä koulua ja minullakin (ja tietysti hurjan kärsivällisillä lapsillamme) meni pari iltapäivää ensi vuoden työsuunnitelmia katsastaessa. Treenikin on sitten ollut enempi kotipihassa tapahtuvaa, kun ei ole kaikelta hässäkältä ole mihinkään ehtinyt. Ja koska Eve aloitti ne juoksutkin, niin eihän sitä edes voi mihinkään koirakentille tai halleihin viedä, niin muukin porukka on saanut nauttia harvinaisen rauhallisesta toiminnasta...suorastaan lomailusta.

Viime viikolla tiistaina kävin aamulla Oilin ja Reijan kanssa Patomäessä tokoilemassa. Sainkin sekä Hipulle että Nanolle hyviä vinkkejä seuraamisen kanssa. Lisäksi tein sellaisen havainnon, että Hippua on aivan turhaa kieltää kun se haukkuu (komentaa), sillä se kokee sen haluamakseen huomioksi ja siten haukkuu kahta kauheammin. Parempaan lopputulokseen päästään, kun sen jättää rauhoittumaan maahan eikä ole sitä näkevinään.

Iltapäivällä töissä pistäytymisen ja Samin hakemisen jälkeen kävimme vielä agihallilla, jossa Sami tekin Jekun ja Even kanssa kontaktia. Nano teki keppejä (hyvin) ja jotakin, jota nyt juuri en muista...mutta hyvin joka tapauksessa. :)

Illalla Miia tuli meille lapsenvahdiksi kun Samilla oli agitreenit ja minä lähdin Kennelkerhon möllitokoon. Oli tosi mukava nähdä miten paljon monet koirakot ovat esim. viime vuodesta kehittyneet ja miten ohjaajilla on intoa tehdä töitä koiran kanssa. Lopuksi Sami toi vielä Jekun treeniensä jälkeen minulle ja tein sen kanssa avoa läpi. Jekun vire ei todellakaan ollut mikään paras mahdollinen, mitä tuskin voi odottaakaan, kun se oli jo iltapäivällä tehnyt agitreeniä ja vielä Even treenien yhteydessä rataa. Joka tapauksessa se teki kaiken muun paitsi kaukkarit ihan kunnialla, joskin enemmän tai vähemmän perässä valuen. Sanoinkin saman tien että Jekun alter ego on intiaani Valuva Räkä. ;)

Ehkä koomisin osa ohjelmasta oli se, kun Jekku kiipesi lautoja pitkin hypyn yli ja suorastaan valui alas sivulleni. Kaukkareiden kohdalla pieni koira oli jo hyvin hyvin uupunut, eikä jaksanut muuta kuin nytkähdellä hiukan ylös-käskyllä. Vaikkei Jekku koskaan mikään supertsäpäkkä olekaan, oli se nyt ihan ekstrahidas ja teki monta asiaa hurjan laiskasta, mm. palautti kapulan ravilla ja tuli luoksetulon pysäytyksen jälkeen ravilla. Kaikkiaan pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että se kuitenkin teki kaiken eikä heittäytynyt täysin osaamattomaksi. Paikallaolo oli oikeinkin hyvä, kun koirat ympärillä häsläsivät ja tuota täyspitkää piiloa on kuitenkin harjoiteltu aika vähän. Alla vielä muutama kuva pikkumiähestä.

Ei näin...

...vaan näin!

Paikallaolo meni siis hienosti. Hiukan Jekku alkoi välillä haistella ilmaa, ja olin jo varma, että se nousee, mutta taisi vaan pitsanhaju olla niin ihanaa, että oli pakko vähän tuoksutella. Seuraaminen oli aika vaihtelevaa. Välillä oli hyviä pätkiä ja käännökset olivat hyviä, mutta ajoittain sain muistutella että seurata pitäisi. Liikkeestä maahanmeno oli niin järkyttävän hidas, että Maikku-tuomari ehti jo sanoa ettei se mene, ja kun käännyin katsomaan se oli valumassa maahan. :o Luoksetulon pysäytys oli hyvä, mutta siitä jatkoi todellakin ravilla. Höh! Liikkeestä seisominen oli muuten ok, mutta hiukan liikutti etujalkoja kun kuljin ohi taakse. Eipä ole sitäkään tehnyt hetkeen. Nouto oli muuten hyvä, mutta palautti ravilla. Nouto on sikäli kiva liike, että Jekku mieltää sen ennemmin palkaksi kuin varsinaiseksi työnteoksi ja se nostaa siten kierroksiakin. Kaukkarit olivat siis ainoa asia jota Jee ei tehnyt ollenkaan, vaan nyki vaan paikoillaan nousu-käskyt. Eli tiesi, että jotain pitäisi tehdä, mutta ylös asti nousemiseen ei voimat enää riittäneet. Hyppy oli myös pienoinen katastrofi hypyn yli valumisineen.

Ihanainen noutokapula

Keskiviikkona rakentelin sitten ruudun omaan pihaan ja tein Hipulle treeniohjelman jota olemme tehneet enemmän tai vähemmän orjallisesti joka päivä tähän päivään saakka: 1) ruutuun lähetystä, 2) kiertoja ja niiden kautta pysäytyksiä, 3) seuraamista ja 4) kapulaharjoituksia.

Hippu alkaakin mennä ruutuun jo tosi hyvin ja jää hienosti markkerille odottelemaan eikä enää juokse suin päin takaisin luokseni. Olen tehnyt ruutua suoraan ja puun kierron kautta ja Hippu on tyytyväinen ja ihan hiljaa...kaipa se on paras todiste siitä, että se tietää mitä pitää tehdä. Seuraaminen sujuu päivä päivältä paremmin...luonnollisesti. Olen pyrkinyt tekemään ihan lyhyitä pätkiä ja kiinnittämään kaiken huomioni oikeaan paikkaan. Onneksi Hippu tietää mitä sivu tarkoitta ja korjaa hienosti jos pyydän sen alkaessa edistää.

Kapulan kanssa opettelemme edelleen pitämistä, mikä sekin paranee koko ajan. Mielestäni Hippu alkaa koko ajan selvemmin ymmärtää ettei kapulaa voi noin vain räkäistä menemään. Toistojahan se vielä vaatii ja edelleen Hippu kokeilee helposti saisiko sen kapulan sittenkin vaivihkaa tiputtaa...sen verran inhottavaa pitäminen sen mielestä kuitenkin on. Lisäksi olen muutamana päivänä tehnyt vielä vauhtinoudonkin siten, että Hippu tuo kapulan edessä odottaviin käsiini. Tämä vastapainoksi tylsille pitoharjoituksille, jotta kapula itsessään ei muuttuisi tylsäksi. Ensimmäisen pitotreenin jälkeenhän Hippu ei ollut hetkeen näkevinään koko kapulaa.

Torstaina kävin Nanon ja Keijun kanssa Sirkan shelttitapaamisessa, jossa Nano sai hetken huidella vapaana lelupalkan kanssa...ja mitä tekee pikkusheltti. No juoksee tietysti yksin lelunsa kanssa kauas kentän reunaan katselemaan eikö kukaan tulisi perään. Ei sitä kiinnostanut tippaakaan se että kentän toisella reunalla hengailee lähes parikymmentä lajitoveria. Sen verran olemme kuitenkin päässeet eteenpäin, että kun en huutele sitä tai ylipäätänsä ole näkevinäänkään sitä, se aika nopeasti hipsii takaisin luokseni tarjoamaan leluaan. Tosi positiivinen juttu!!! Kyllä sitä ihminen voi olla iloinen pienistä asioista. :)

Lisäksi treenailimme Sirkan avustuksella pöydällä oloa. Alkuun Nano oli hiukan ihmeissään, etenkin kun Sirkka päätti trimmata sen tassukarvoja siinä samalla. Minä vain kehuin ja syötin namia ja summa summarum: lopulta se oli pöydällä jos nyt ei ihan onnellisena, niin ainakin rauhallisena korvat ylhäällä. Todella tervetullutta treeniä tämäkin.

Sunnuntaina lähdimme Samin mukana Helsinkiin Stadi Gameseihin. Sami kisasi Jekun kanssa, ja me lasten kanssa seikkailimme Hanna-tätsyn ja Mikon kanssa pitkin Helsinkiä, matkustimme junalla heidän kotiinsä (junamatka oli ainakin Lotasta ihan reissun kohokohta) ja nautiskelimme yhdessäolosta. Taisivatpa lapset päästä joidenkin japanilaisturistien kuviinkin leikkiessään leikkipuistossa Sibeliusmonumentin tuntumassa. Kiitos vaan molemmille hauskasta päivästä. Illalla tuli vielä joukko työkavereita juhlistamaan kesäloman alkua grillibileiden muodossa. Kylläpä oli mukava päivä.

Maanantaina nautimme kesälomasta täysin siemauksin käyden aamulla agihallilla. Kaikki muut koirat paitsi Eve saivat treenailla. Nano teki ensin ohjausharjoitusta muutamalla hypyllä ja putkella ja toisessa sessiossaan putkitreeniä. Ja se olikin itseasiassa todella hyvä. Se jopa odotti hetken paikoillaan ihan rauhassa, mikä helpottaa kovasti ohjauspätkiin lähtöä, kun jonkun ei tarvitse koko ajan pitää sitä paikoillaan. Nanon putkeen hakeutuminen paranee koko ajan, ja onhan tässä koko kesä aikaa vahvistaa sitä.

Jekku teki väleissä vauhti- ja kontaktitreeniä ja minä tein molempien, Hipun ja Keijun kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että Keiju väläytteli taas sellaista tekemisen meininkiä, että olimme aivan ihmeissämme. Tein samaa pätkää kuin Sami Jekun kanssa, ja Keiju todella meni kovaa ja luki ohjausta todella hyvin. Poissa oli se perässä vedettävä kädessä kiinni oleva lässykkä, joka Keiju välillä on ollut. Putkista Keiju on tykännyt aina, mutta nyt se teki rengastakin varsin mukavasti eikä missään vaiheessa epäiröinyt sen suorittamista. Pelkäsin nimittäin hiukan että se menisi näin pitkän tauon jälkeen taas renkaan välistä, koska vielä viime kesänä se oli ajoittain aika epävarma renkaan oikeasta suoritustavasta.

Keijun kanssa sattui myös aika hassu tilanne, kun se teki tuo radanpätkäänsä. Se nimittäin kerran viipyi putkessa aavistuksen kauemmin kuin yleensä, mutta ei niin kauaa, että olisin asiaan sen enempää kiinnittänyt huomiota. Siinä vaiheessa minä sitten aloin ihmettelemään, kun putki heilahteli itsekseen ja rapisi! Lottahan se oli putkeen ryöminyt enkä minä ollut huomannut asiaa. Onneksi hän sanoi väistäneensä (mihin putkessa voi väistää?) Keijua huomatessaan sen tulevan.

Hippu puolestaan teki hommia tutulla raivolla. Se teki ensin minun kanssani ja sitten Samikin kokeili pätkän sen kanssa. Sami olikin ihan myyty ja harkitsi jo Hipun kanssa kisaamistakin. Ja onhan sitä ihana ohjata jos homma sujuu: Se menee kovaa ja lukee ohjausta hyvin. Mutta jos itse sählää ohjauksen kanssa ja on epäselvä, sen ohjaaminen voi myös olla aika helvetillinen juttu. Silloin menee hermot niin ohjaajalta kuin koiraltakin.

Maanantaina illansuussa pahoinpitelin sitten Nanon toimintakyvyttömäksi jättämällä sen tassun oven väliin, jolloin sen anturaan tuli haava ja se ontuu. Nyt onkin seurailtu ja rauhoiteltu sitä pitkin päivää, se itse kun ei ymmärrä ollenkaan olevansa kipeä ja tarvitsevansa lepoa...ehei, paljon kivempaa olisi hiukan kiusata äitiä ja haastaa Keijua. Joka tapauksessa nyt meille alkoi epämääräisen pituinen treenitauko, kunnes tassu on taas kasassa. Onneksi kotona sisällä voi tehdä paljonkin, ilman että koiran täytyy kovasti koheltaa menemään. Ainakin kaukkareiden alkeita pitää nyt tehdä ja nenänkäyttöleikkejä voi hyvin tehdä esim. lasten huoneessa.

Tänään...tai oikeastaan eilen...kävin treenaamassa yhdessä Elinan ja Sarin kanssa Hollolan hallilla. Jekku ja Hippu tekivät molemmat seuraamista Elinan naksutellessa oikeaa paikkaa. Yritin Oilin vinkkien mukaan muistaa itse kulkea rennosti ja reippaasti ja sain Elinalta hyvää palautetta, että liikkeelle kannattaisi kuitenkin lähteä hiukan rauhallisemmin ja kiihdyttää täyteen vauhtiin vasta pikkuhiljaa. Näin koira ehtii paremmin mukaan vauhtiin. Tästä huomiosta olikin selvästi hyötyä molempien koirien kanssa. Jekku teki myös siirtymiä oikealle ja vasemmalle Elinan naksutellessa etenkin vasemmalle oikeaa perusasennon paikkaa. Jekku kun helposti tahtoo vähän karata sivulle kun se reppana niin pelkää että jyrään sen tassuille.

Hippu puolestaan teki ohjatun suuntia, joita viimeksi on tehty joskus kuukausi pari sitten. Aluksi molemmilla puolilla oli alusta mutta nami vain toisella puolella, ja lopuksi nami molemmilla puolilla. Tosi hyvin Hippulainen kuunteli. Kerran jouduin pysäyttämään sen ja huomauttamaan että väärä suunta, mutta muuten se ei vilkuillutkaan vääriin suuntiin. Tätä vaan lisää.

Molemmat koirat tekivät lisäksi kierron kautta seisomista, jossa Jekku on hyvä ja Hippu tarvitsee harjoitusta. Jekku teki vielä lopuksi tunnaria. Ensin minä pöljä ,menin tekemään samaan paikkaan jossa Elina ja Sarikin olivat tehneet. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ns. väärät kapulat eivät oikeasti olleet vääriä, koska olin itse aiemmin asetellut ne omin pikku kätösin sopivaan muodostelmaan muille. Jekku oli siis tosi kiinnostunut niistä ja alkoi nostella niitä vuortellen suuhunsa. Minkäs sille pieni koira voi, jos kaikki kapulat haisevat äidille.

Teimme sitten uudestaan uusilla kapuloilla. Elina laittoi eteemme väljään kasaan kapuloita ja niitten taakse oman. Ensin omaan oli etäisyyttä vajaa metri, sitten alle puoli metriä ja lopuksi oma oli puoliksi kasassa. Hyvin Jekku omansa joka kerta löysi.

Nyt illalla oli Kennelkerhon hallituksen kokous ja grillipileet Maikulla ja siinä se ilta viivähti jutustellessa niin, että tulin kotiin vasta äsken. Joka tapauksessa mukavaa oli ja maailmaa tuli taas parannettua oikein urakalla...ainakin koiramaailmaa.