Taas on aikaa hurahtanut hurjaa tahtia ja töiden aloitus lähenee päivä päivältä. Muuten on kyllä kiva mennä töihin, mutta hiukan pelottaa miten ahkerasti silloin jaksaa koirien kanssa treenata. Yritämme tosin aikatauluttaa ja suunnitella kaiken lasten takia niin, että aina toinen meistä olisi kotona ja toinen saisi rauhassa treenata ja silti lapset saisivat hoitopäivien päätteeksi ja viikonloppuisin olla rauhassa kotona tai ainakin äidin tai isän kanssa.
Viimeisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut hurjasti. On treenattu, treenattu ja treenattu. 10.7. meillä oli kasvattitapaaminen ja olikin aivan ihanaa nähdä niin paljon Even pentuja samalla kertaa. Olemme myös nauttineet huippuagilitysta ja -tokosta agin MM-karsinnoissa ja tokon SM-kisoissa. Vieraitakin on käynyt, kiitos vain kaikille mukavista hetkistä, ja itse olimme käytännössä viikon verran Lappeenrannassa nauttimassa uimarannan läheisyydestä ja ihanasta kesästä. Mummulle erityiskiitos lastenhoidosta!!! Eli hurjasti vallan ihania juttuja on heinäkuussa tapahtunut. :)
Kasvateistamme pääsi yhteiseen tapaamiseen 8 kaikista yhdestätoista pennusta. Jokaisesta pentueesta puuttui yksi koira. Ensin treenasimme yhdessä agilitya ja sitten söimme ja kahvittelimme täällä meillä. Kuvia ja pientä kertomusta päivästä löytyy täältä. Kaikenkaikkiaan sanottakoon kuitenkin, että olin oikein tyytyväinen koirien luonteisiin ja ulkonäköönkin, vaikka etenkin Even ja Iken pennuissa on ulkonäössä tosi paljon vaihtelua. Kyllä ne kaikki shelteiksi kuitenkin tunnistaa. ;)
Samana viikonloppuna kasvattipäivämme kanssa olivat Heinolan agikisat joihin lähdimme Nanon ja lasten kanssa turisteiksi tarkoituksena tulla välillä kotiin, mutta niin vain se päivä hurahti siellä uimarannalla käydessä ja eväsherkkuja maiskutellessa. Illalla kävimme vielä Peten seniorimestaruutta juhlistamassa ja kivaa oli. Alla muutama Oilin ottama kuva lasten (ja koirien) vesileikeistä.
Treeneistä sen verran, että tuskailtuani kevään ja kesän kolmen alkeistason koiran kanssa, päätin vihdoin tehdä sen vaikean päätöksen, että joku koirista on jätettävä pois...aika ei vaan riitä. Vaikka Jekku osaa paljon ja on perustaidoiltaan varmoin koiristamme, oli melko helppo päätös jättää se tokoeläkkeelle, kunhan se ensin saa TK2-koularin. Jekku kun vaan on niin perästävedettävä, etten oikein itse jaksa aina innostaa sitä ja käsitellä sitä silkkihansikkain ettei sen into läsähdä kuin puhjennut ilmapallo. Nanon kanssa jatkan ilman muuta ja Hippu on ehkä kuitenkin enemmän minun tyyliseni koira kaikkine omituisuuksineenkin. Jekku saa siis ryhtyä tokon osalta eläkeläiseksi pikkuhiljaa, ellei Sami sitten innostu yrittämään sen kanssa voittajan opettelua. Nyt Jekku on sitten ilmoitettu muutamaan AVO-kokeeseen tarkoituksena saada vain niitä ykköstuloksia koularia varten jotta tuo eläkeputki pääsisi alkamaan.
Nanon kanssa on treenattu kovasti ja kehitystäkin on tapahtunut. Tokotemppujen osalta laitan blogiin yksityiskohtaisempaa selostusta muutaman päivän sisällä kun teen itselleni ja kurssipaikan takia väliaikaraporttia, mutta paljon muutakin on saatu aikaan kuin itse temppujen treenausta. Ennen kaikkea olemme treenanneet yhteiseloa. Oili taas kerran pöllytti minua Nanon suhteen sanoen ettei siitä tule koskaan superhyvää harrastuskoiraa, jos annan sen itse päättää milloin ja miten töitä tehdään. Eli edelleen saisin olla Nanon kanssa tiukempi ja kertoa sille napakammin mikä sopii ja mikä ei, eikä missään nimessä antaa sille vaihtoehtoja tyyliin "teetkö vai et?", "ai et tänään". Paljonhan Nano on jo keväästä petrannut, mutta paljon on vielä tehtävääkin.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun Oili kysyi osaako se istua paikoillaan. Jolloin minä tyypilliseen tapaani olin sitä mieltä että eihän se mitään osaa, ja näytin kuinka sen luota pitää hiipiä varovaisesti pois ja toisella käskyä koko ajan. Eipä vaan tarvinnutkaan. Kun Nanon vain jätti istumaan ja käveli pois, se istui tyynenä paikoillaan. Sain kävellä ja juosta n. viiden metrin päähän ihan rauhassa, hyppiminenkään ei tuottanut N:lle ongelmia. Ainoan kerran se nousi silloin kun aloin kaukana siitä repiä heinää ja heitellä sitä ilmaan. Ja ei muuta kuin Nano takaisin paikoilleen ja homma uudestaan käyntiin. Myös still-käskyllä Nano pysyi nätisti paikoillaan odottamassa kun juttelimme aiheesta. Olin aivan järkyttynyt siitä mitä kaikkea Nano osaa ja taitaa jos minä vaan vaadin siltä jotain.
Oilin neuvojen avulla Nano on muuttunut koko ajan helpommaksi ja yhteistyökykyisemmäksi pikku otukseksi ja sen kanssa on jo ilo tehdä hommia. Olisimmepa vaan tienneet kaiken tämän jo silloin kuin Hippu oli pentu...Nano on monessa suhteessa sen kaltainen ja jo nyt näkee miten paljon helpompi Nanosta tulee eri tavalla toimien. No kaikkea ei voi saada ja oppia ikä kaikki. Kyllähän Hippukin voi vielä kehittyä vaikka se vaatiikin enemmän töitä.
Hippu on tehnyt myös paljon kaikenlaista, välillä huonommin, välillä paremmin. Eteenpäin mennään kuitenkin. Keijunkin kanssa on treenailtu enemmän ja vähemmän agilitya kesän aikana. Sehän on väläytellyt aivan hurjan hienoja pätkiäkin ja kyllä se aina jotenkin menee, kun itse vaan on maailman selkein ja odottaa sen aina rauhassa mukaan. Keijun treeniin on kuulunut kerran myös melko pitkä näytelmäharjoittelu Lotan kanssa, kun Lotta treenasi sen kanssa esittämistä (josko syksymmällä kävisi jonkun mätsärin ja Lotta voisi osallistua lapsi-koira-kisaan). Olikin pienelle ihmiselle vaikeaa muistaa kaikki vaativat yksityiskohdat: Koiralle pitää kertoa sanallisesti milloin lähdetään liikkeelle (ei vetää hihnasta), koiraa taluttaessa ei voi hypellä, käännöksessä pitää muistaa antaa koiralle tilaa, koiraa seisottaessa ei saa nostaa kättä ylös (koira istuu) yms yms. Lotta totesikin jossain vaiheessa fiksusti: "Ei tämä koiran kouluttaminen ihan helppoa ole!"...juu ei ole ei!!!
MM- karsintojen ajaksi koirat ja lapset lahjoitettiin viikonloppuhoitoon kuka minnekin. Ensin ajoin torstaina lapset Lappeenrantaan. Perjantaina kotiuduttuani kiikutin Keijun Maikun luokse, josta se siirtyi aikanaan Sirkalle. Ja matkalla Turkuun tiputimme Hipun ja Nanon sukuloimaan Tuulokseen Vinskin ja Enskan seuraksi, jossa niillä olikin luksus-viikonloppu: Nano sai leikkiä Enskan kanssa sydämensä kyllyydestä... (ja Aino oli tyytyväinen kun se aina leikkien jälkeen nukkui kuin raato pitkän aikaa) vaikka isoveikka oli kuulemma liiankin kiltti Nanolle eikä uskaltanut hakea siltä palloa pois. Hippu puolestaan piti jälkeläisensä tiukassa kurissa ja kun palloleikit alkoivat ärsyttää, se haki pallon tyynesti pois nuoremmiltaan ja makasi sen päällä näyttäen muille hampaita. Niin tyypillistä Hippua. Merika oli ottanut ihania kuviakin viikonlopun aikana, niitä luvassa kunhan Merika ehtii niitä lähettää. Suurkiitokset Aino, Jari, Merika, Niko ja Toni koirien hoidosta!!!
Itse nautiskelimme siis kuumuudesta ATT-areenalla ja seurasimme toinen toistaan parempia koiria ja kunhan nautimme vapaa-ajasta ilman lapsia tuttuja tapaillen. Samihan kisasikin kahdella koiralla ja molemmat pääsivät toiselle päivälle, Eve kaikille viidelle radalle 28-pisteen turvin. Tulokset eivät kuitenkaan olleet ihan sellaisia kuin Sami olisi toivonut, mutta minimi-tavoite tälle vuodelle (5-rataa karsinnoissa) tuli kuitenkin täyteen, joten kovin pettynyt ei voi olla.
Viime viikonloppuna pääsimme siis seuraamaan tokon SM-kisoja ja kannustamaan Oilia ja Megiä, jotka tekivätkin sunnuntain finaalissa huikean nousun sijalle 6. Mielettömästi onnea Oilille, kyllä sinä sen ansaitsitkin! :D
Viikonloppu oli oikein antoisa ja ajatuksia herättävä. Itselle tuli entistä enemmän se olo, että tuonne on päästävä, ja treenimotivaatio on jälleen huipussaan. Sami sen sijaan meinasi ihan tuskastua tuomareiden epäloogiseen pisteytykseen ja oli jo sitä mieltä, että ihan yhtä tyhmää hommaa kuin näyttelyt, jos arvostelussa ei ole mitään linjaa eivätkä pitkän linjan konkariharrastajatkaan keksi miksi jokin arvosana oli sellainen kuin oli. Joka tapauksessa sunnuntaina Samilla oli ajankulua pisteiden seuraamisessa ja laskemisessa. Itse seurasin silmätarkkana sitä miten koiria käskytettiin, ja muutenkin miten niiden kanssa toimittiin, etsien itselleni vinkkejä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Koiratkin olivat mukana ja Nano järjesti jälleen kerran meille sydämen tykytyksiä karkaamalla autosta etuikkunan kautta ja humppailemalla parkkipaikalta kisapaikalle. Onneksi joku perhe oli nähnyt sen paon ja ilmoittanut järjestäjälle, jolloin asiasta kuulutettiin ja sain Nanon kiinni (se tuli luokseni niin nätisti...vieläkin olen ihmeissäni!!) ennen kuin se pääsi varsinaiselle kisa-alueelle asti. Hoh hoijaa mihin kaikkeen tuon kauhukakaran kanssa vielä päädytään. Onneksi tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä Nano päätynyt auton alle, ehtinyt SM-kehään häiriköimään tai satuttanut itseään hypätessään korkealta ikkunalta. Hiukan kyllä meinasi naurattaa kun muutamat HOT:n kevään kurssilla olleet ihmiset kyselivät myöhemmin, että taisi olla Nano joka oli karkuteillä. Nanolla on jo mainetta noista tempauksistaan. tällä alueella..ja kohta taitaa olla ihan maan laajuisesti jos sama meno jatkuu.
Nyt on sitten viimeinen lomaviikko menossa ja nautimme ihan kunnon lomasta uimisineen ja lepohetkineen...ihanaa! Tosin niin löysäksi emme osaa kumpikaan heittäytyä, ettei koirien kanssa treenattaisi ahkerasti. ;)
Viimeisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut hurjasti. On treenattu, treenattu ja treenattu. 10.7. meillä oli kasvattitapaaminen ja olikin aivan ihanaa nähdä niin paljon Even pentuja samalla kertaa. Olemme myös nauttineet huippuagilitysta ja -tokosta agin MM-karsinnoissa ja tokon SM-kisoissa. Vieraitakin on käynyt, kiitos vain kaikille mukavista hetkistä, ja itse olimme käytännössä viikon verran Lappeenrannassa nauttimassa uimarannan läheisyydestä ja ihanasta kesästä. Mummulle erityiskiitos lastenhoidosta!!! Eli hurjasti vallan ihania juttuja on heinäkuussa tapahtunut. :)
Kasvateistamme pääsi yhteiseen tapaamiseen 8 kaikista yhdestätoista pennusta. Jokaisesta pentueesta puuttui yksi koira. Ensin treenasimme yhdessä agilitya ja sitten söimme ja kahvittelimme täällä meillä. Kuvia ja pientä kertomusta päivästä löytyy täältä. Kaikenkaikkiaan sanottakoon kuitenkin, että olin oikein tyytyväinen koirien luonteisiin ja ulkonäköönkin, vaikka etenkin Even ja Iken pennuissa on ulkonäössä tosi paljon vaihtelua. Kyllä ne kaikki shelteiksi kuitenkin tunnistaa. ;)
Samana viikonloppuna kasvattipäivämme kanssa olivat Heinolan agikisat joihin lähdimme Nanon ja lasten kanssa turisteiksi tarkoituksena tulla välillä kotiin, mutta niin vain se päivä hurahti siellä uimarannalla käydessä ja eväsherkkuja maiskutellessa. Illalla kävimme vielä Peten seniorimestaruutta juhlistamassa ja kivaa oli. Alla muutama Oilin ottama kuva lasten (ja koirien) vesileikeistä.
Treeneistä sen verran, että tuskailtuani kevään ja kesän kolmen alkeistason koiran kanssa, päätin vihdoin tehdä sen vaikean päätöksen, että joku koirista on jätettävä pois...aika ei vaan riitä. Vaikka Jekku osaa paljon ja on perustaidoiltaan varmoin koiristamme, oli melko helppo päätös jättää se tokoeläkkeelle, kunhan se ensin saa TK2-koularin. Jekku kun vaan on niin perästävedettävä, etten oikein itse jaksa aina innostaa sitä ja käsitellä sitä silkkihansikkain ettei sen into läsähdä kuin puhjennut ilmapallo. Nanon kanssa jatkan ilman muuta ja Hippu on ehkä kuitenkin enemmän minun tyyliseni koira kaikkine omituisuuksineenkin. Jekku saa siis ryhtyä tokon osalta eläkeläiseksi pikkuhiljaa, ellei Sami sitten innostu yrittämään sen kanssa voittajan opettelua. Nyt Jekku on sitten ilmoitettu muutamaan AVO-kokeeseen tarkoituksena saada vain niitä ykköstuloksia koularia varten jotta tuo eläkeputki pääsisi alkamaan.
Nanon kanssa on treenattu kovasti ja kehitystäkin on tapahtunut. Tokotemppujen osalta laitan blogiin yksityiskohtaisempaa selostusta muutaman päivän sisällä kun teen itselleni ja kurssipaikan takia väliaikaraporttia, mutta paljon muutakin on saatu aikaan kuin itse temppujen treenausta. Ennen kaikkea olemme treenanneet yhteiseloa. Oili taas kerran pöllytti minua Nanon suhteen sanoen ettei siitä tule koskaan superhyvää harrastuskoiraa, jos annan sen itse päättää milloin ja miten töitä tehdään. Eli edelleen saisin olla Nanon kanssa tiukempi ja kertoa sille napakammin mikä sopii ja mikä ei, eikä missään nimessä antaa sille vaihtoehtoja tyyliin "teetkö vai et?", "ai et tänään". Paljonhan Nano on jo keväästä petrannut, mutta paljon on vielä tehtävääkin.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun Oili kysyi osaako se istua paikoillaan. Jolloin minä tyypilliseen tapaani olin sitä mieltä että eihän se mitään osaa, ja näytin kuinka sen luota pitää hiipiä varovaisesti pois ja toisella käskyä koko ajan. Eipä vaan tarvinnutkaan. Kun Nanon vain jätti istumaan ja käveli pois, se istui tyynenä paikoillaan. Sain kävellä ja juosta n. viiden metrin päähän ihan rauhassa, hyppiminenkään ei tuottanut N:lle ongelmia. Ainoan kerran se nousi silloin kun aloin kaukana siitä repiä heinää ja heitellä sitä ilmaan. Ja ei muuta kuin Nano takaisin paikoilleen ja homma uudestaan käyntiin. Myös still-käskyllä Nano pysyi nätisti paikoillaan odottamassa kun juttelimme aiheesta. Olin aivan järkyttynyt siitä mitä kaikkea Nano osaa ja taitaa jos minä vaan vaadin siltä jotain.
Oilin neuvojen avulla Nano on muuttunut koko ajan helpommaksi ja yhteistyökykyisemmäksi pikku otukseksi ja sen kanssa on jo ilo tehdä hommia. Olisimmepa vaan tienneet kaiken tämän jo silloin kuin Hippu oli pentu...Nano on monessa suhteessa sen kaltainen ja jo nyt näkee miten paljon helpompi Nanosta tulee eri tavalla toimien. No kaikkea ei voi saada ja oppia ikä kaikki. Kyllähän Hippukin voi vielä kehittyä vaikka se vaatiikin enemmän töitä.
Hippu on tehnyt myös paljon kaikenlaista, välillä huonommin, välillä paremmin. Eteenpäin mennään kuitenkin. Keijunkin kanssa on treenailtu enemmän ja vähemmän agilitya kesän aikana. Sehän on väläytellyt aivan hurjan hienoja pätkiäkin ja kyllä se aina jotenkin menee, kun itse vaan on maailman selkein ja odottaa sen aina rauhassa mukaan. Keijun treeniin on kuulunut kerran myös melko pitkä näytelmäharjoittelu Lotan kanssa, kun Lotta treenasi sen kanssa esittämistä (josko syksymmällä kävisi jonkun mätsärin ja Lotta voisi osallistua lapsi-koira-kisaan). Olikin pienelle ihmiselle vaikeaa muistaa kaikki vaativat yksityiskohdat: Koiralle pitää kertoa sanallisesti milloin lähdetään liikkeelle (ei vetää hihnasta), koiraa taluttaessa ei voi hypellä, käännöksessä pitää muistaa antaa koiralle tilaa, koiraa seisottaessa ei saa nostaa kättä ylös (koira istuu) yms yms. Lotta totesikin jossain vaiheessa fiksusti: "Ei tämä koiran kouluttaminen ihan helppoa ole!"...juu ei ole ei!!!
MM- karsintojen ajaksi koirat ja lapset lahjoitettiin viikonloppuhoitoon kuka minnekin. Ensin ajoin torstaina lapset Lappeenrantaan. Perjantaina kotiuduttuani kiikutin Keijun Maikun luokse, josta se siirtyi aikanaan Sirkalle. Ja matkalla Turkuun tiputimme Hipun ja Nanon sukuloimaan Tuulokseen Vinskin ja Enskan seuraksi, jossa niillä olikin luksus-viikonloppu: Nano sai leikkiä Enskan kanssa sydämensä kyllyydestä... (ja Aino oli tyytyväinen kun se aina leikkien jälkeen nukkui kuin raato pitkän aikaa) vaikka isoveikka oli kuulemma liiankin kiltti Nanolle eikä uskaltanut hakea siltä palloa pois. Hippu puolestaan piti jälkeläisensä tiukassa kurissa ja kun palloleikit alkoivat ärsyttää, se haki pallon tyynesti pois nuoremmiltaan ja makasi sen päällä näyttäen muille hampaita. Niin tyypillistä Hippua. Merika oli ottanut ihania kuviakin viikonlopun aikana, niitä luvassa kunhan Merika ehtii niitä lähettää. Suurkiitokset Aino, Jari, Merika, Niko ja Toni koirien hoidosta!!!
Itse nautiskelimme siis kuumuudesta ATT-areenalla ja seurasimme toinen toistaan parempia koiria ja kunhan nautimme vapaa-ajasta ilman lapsia tuttuja tapaillen. Samihan kisasikin kahdella koiralla ja molemmat pääsivät toiselle päivälle, Eve kaikille viidelle radalle 28-pisteen turvin. Tulokset eivät kuitenkaan olleet ihan sellaisia kuin Sami olisi toivonut, mutta minimi-tavoite tälle vuodelle (5-rataa karsinnoissa) tuli kuitenkin täyteen, joten kovin pettynyt ei voi olla.
Viime viikonloppuna pääsimme siis seuraamaan tokon SM-kisoja ja kannustamaan Oilia ja Megiä, jotka tekivätkin sunnuntain finaalissa huikean nousun sijalle 6. Mielettömästi onnea Oilille, kyllä sinä sen ansaitsitkin! :D
Viikonloppu oli oikein antoisa ja ajatuksia herättävä. Itselle tuli entistä enemmän se olo, että tuonne on päästävä, ja treenimotivaatio on jälleen huipussaan. Sami sen sijaan meinasi ihan tuskastua tuomareiden epäloogiseen pisteytykseen ja oli jo sitä mieltä, että ihan yhtä tyhmää hommaa kuin näyttelyt, jos arvostelussa ei ole mitään linjaa eivätkä pitkän linjan konkariharrastajatkaan keksi miksi jokin arvosana oli sellainen kuin oli. Joka tapauksessa sunnuntaina Samilla oli ajankulua pisteiden seuraamisessa ja laskemisessa. Itse seurasin silmätarkkana sitä miten koiria käskytettiin, ja muutenkin miten niiden kanssa toimittiin, etsien itselleni vinkkejä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Koiratkin olivat mukana ja Nano järjesti jälleen kerran meille sydämen tykytyksiä karkaamalla autosta etuikkunan kautta ja humppailemalla parkkipaikalta kisapaikalle. Onneksi joku perhe oli nähnyt sen paon ja ilmoittanut järjestäjälle, jolloin asiasta kuulutettiin ja sain Nanon kiinni (se tuli luokseni niin nätisti...vieläkin olen ihmeissäni!!) ennen kuin se pääsi varsinaiselle kisa-alueelle asti. Hoh hoijaa mihin kaikkeen tuon kauhukakaran kanssa vielä päädytään. Onneksi tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä Nano päätynyt auton alle, ehtinyt SM-kehään häiriköimään tai satuttanut itseään hypätessään korkealta ikkunalta. Hiukan kyllä meinasi naurattaa kun muutamat HOT:n kevään kurssilla olleet ihmiset kyselivät myöhemmin, että taisi olla Nano joka oli karkuteillä. Nanolla on jo mainetta noista tempauksistaan. tällä alueella..ja kohta taitaa olla ihan maan laajuisesti jos sama meno jatkuu.
Nyt on sitten viimeinen lomaviikko menossa ja nautimme ihan kunnon lomasta uimisineen ja lepohetkineen...ihanaa! Tosin niin löysäksi emme osaa kumpikaan heittäytyä, ettei koirien kanssa treenattaisi ahkerasti. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti