Tehokkaan alkuviikon jälkeen on taas hyvä pysähtyä miettimään kolmen edellisen päivän treenien saldoa. Ja paljonhan tässä on taas tullut uutta ja mielenkiintoista. Tärkeimpinä asioina varmasti se, ettei Jekun kanssa kannata ollenkaan heittää hanskoja tiskiin ja että Hippua ja Nanoa ei todellakaan tarvitse käsitellä silkkihansikkain.
Aloitetaanpa alusta, eli maanantaista. Maanantaina olimme lasten kanssa tuossa lähileikkarissa, kun Oili soitteli olevansa viereisellä kentällä treenaamassa Zipun kanssa. Mehän menimme tietysti katsomaan mitä he puuhaavat, kun leikkikaveritkin lähtivät kotiin syömään. Siinä sitten ihmettelimme Zipun jäljestystä, Lotta onki ojasta, ja Saga heitti talviturkin samaisessa ojassa. :)
Illalla hakiessamme Samin töistä neljän jälkeen, menimme vielä Hollolan hallille treenailemaan. Nano aloitti keppitreenillä, mutta muutaman toiston jälkeen sitä alkoi kiinnostaa enemmän tyttöjen eväät joten vein sen autoon...kun ei kerran työnteko kiinnosta, niin olkoon muualla. Jekku ja Eve treenasivat välillä ja Nano teki paljon paremmalla innolla rengasta. Ensin suoraan renkaan läpi ja sitten sylkkärin kautta renkaaseen ja lopuksi putken kautta renkaaseen. Huomattavasti paremmin toimi kuin ensimmäisessä treenisessiossa. Hipunkin kanssa tein hiukan yhden hypyn ympäri kierrätystä edestakaisin...ja sehän toimi. Hippu huusi onnessaan päästessään tekemään ja minä olin kovin tyytyväinen pikkumuoriin.
Teimme myös verralenkit Hollolassa ja törmäsimme erittäin epäkohteliaaseen herraan, joka alkoi pauhata, että pitääkö niitä koiria lenkittää täällä kuntoilumaastossa. Minä menin hiukan hämilleni, kun en ymmärtänyt missä niitä sitten pitäisi ulkoiluttaa...jossain keskustan betoniviidakossako. Sen verran sain huudettua perään, että tämä on ihan sallittua ja laillista, johon herra huuteli vastaan ettei muuten ole. Johan tuli taas v-mäinen olo, vaikkemme me mitään väärä tehneetkään. Tai itseasiassa Jekku ja Hippu olivat irti, mutta kulkivat käskyn alla vierellä eivätkä vilkaisseetkaan setää. Sen sijaan hihnassa olevat Eve ja Nano puhisivat ja Nano veti hänen suuntaansa. Päätin siinä paikassa opetella ulkoa kohdan josta tuollaiset hapannaamat voivat käydä tarkistamassa kuinka laillista koirien ulkoilutus (tosin kytkettynä) pururadoilla on. Höh! Vieläkin kiukuttaa kun tuota kohtaamista muistelee.
Tiistaiaamuksi olin sopinut Oilin kanssa treffit tuohon Venetsian kentälle. Tein Jekun kanssa avon ohjelmaa läpi...ensimmäistä kertaa muuten...ja muuten sujui hienosti, mutta Jekku keskittyi kyllä liikaa sivulla palkaksi odottaneeseen aamuruokaansa. Ohjelman loppua kohti sen keskittyminen herpaantui täysin ja jo noudolla jouduin antamaan kaksi käskyä, vaikka nouto on yksi Jekun suosikeista. Hypyltä se yritti karata kupille. Oilin kommentti oli, että perusasioissa ei ole mitään hirveitä virheitä, mutta itse pitää vaan olla tarkkana ja tehdä itsekin työtä napakasti. Ja kuulemma kokeisiin voisi jo tuolla mennä ihan hyvin. Kyllähän sekin...siis koe... on tavoitteena sitten myöhemmin, loppukesästä tai syksyllä.
Seuraamisen ja nuo pyllylleen menneet hypyn ja noudon otimme uudestaan. Seuraamisessa minun itse pitää muistaa luottaa koiraan ja siihen että se tulee mukana eikä kytätä sitä koko ajan. Lisäksi totesin sellaisen jutun, että täyskäännökset olisivat tod. näk. vielä parempia , jos hidastaisin vielä reilummin vauhtia ennen käännöstä...pääsisi Jekku paremmin mukaan käännökseen. Tätä tukee se havainto, että paikalta lähtenyt täyskäännös oli hyvä.
Nano puolestaan teki sivulletuloa ja saimme Oililta sitä positiivista palautetta jota kaipasinkin. Kyllähän sitä itsekin aavistelee, että Nano alkaa tulla hyvin sivulle, mutta jotenkin sitä vaan kaipaa aina että joku muu sanoo ääneen että homma on hyvällä mallilla. On sitä ihmismieli kumma. No seuraavaksi päätin tehdä Nanon kanssa tunnarin etsimistä. Ja hyvinhän tuo etsikin...palikan poistuomisen laita sen sijaan oli vähän niin ja näin. Olisko kestänyt viisi minuuttia, että sain sen kiinni palikan löytymisen jälkeen. Juoksin karkuun, heilutin lelua, tarjosin lihapullaa, naksautin, kaivoin maata, jupisin itsekseni ja mitä teki Nano. Tuijotti minua kentän toiselta puolelta tai juoksi hulluna pitkin poikin ja koko ajan kapulan kanssa. Lopulta se pudotti palikan ja meni haistelemaan ja minä sain palikan varastettua siltä. Sen jälkeen se lopulta tuli luokseni. Että näin meillä. Aina välillä minua kyllä masentaa tuon pienen koiran kanssa. Tunnari on vähän aikaa pannassa. Nano osaa etsiä ja kantaa palikkaa, joten treenataan tätä juttua lisää sitten kun koira on edes jollakin tapaa hanskassa.
Hippu sai vielä lopuksi käydä imuroimassa Zipun jäljet. Oili oli nimittäin tehnyt Zipulle lyhyitä harjoitusjälkiä viereiselle pellolle. Jäljelle oli kylvetty nameja, joita Zipu ei kuitenkaan ollut malttanut poimia. Hippu kyllä jaksoi. Sen menoa ei voinut sanoa mitenkään nopeaksi, mutta nameja se kyllä imuroi kiitettävän hyvin. Se siis pysyi hyvin jäljellä ja käytti nenäänsä kivasti. Tosi kivaa vaihtelua Hippuselle. Ja jälleen tuli todistettua, että kyllä se nenäänsä osaa käyttää, jos vain haluaa.
Illalla tein vielä Nanon kanssa pihassa putkea, kiertoja ja odottamista. Se tekikin hyvällä innolla lelun kanssa. Samilla oli treenit ja me tyttöjen kanssa leivoimme pullaa, koska Lotan synttäreitten aikaan ostamani maustamaton tuorejuusto meni vanhaksi. Kokeilevan keittiön vaniljakreemipullat maistuivat kyllä hyvälle, mutta ei niitä kauniiksi voinut sanoa edes hyvällä tahdolla. :)
Tänä aamuna treenasimme jälleen Oilin kanssa, tällä kertaa Patomäen jaliskentällä. Nano teki pari luoksetuloa, joiden jälkeen se taas kirmasi ympäri kenttää ihan vanhaan malliin. Hitsin hitsi. Sain Oililta tiukat ohjeet tehdä sen kanssa töitä ihan oikeasti ja lopettaa turhan silkkihansikkain käsittelyn. Tuo pentu ei mene rikki mistään, eikä se edes todennäköisesti ole millänsäkään mistään, sillä sen verran itsevarma ja kovapäisen oloinen se on. Tällä hetkellä se tekee juuri sen mitä sitä itseä huvittaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Nyt siis alkaa Nanolle kovat ajat ja hilluminen loppuu tähän.
Oili havainnollisti minulle asiaa teettämällä Hipulle harjoitteen, jossa minä laitoin se istumaan ja siirryin kauemmaksi ja Oili puolestaan sen vieressä käski sitä maahan. No tottahan Hippu totteli Oilia, jolloin minun piti kieltää ja käydä nostamassa se takaisin istumaan. Tätä teimme aikansa, ja lopulta Hippu totteli minua ja yritti olla huomaamatta Oilia, eli teki töitä kanssani. JEE! Hipun kanssa tuo oli sinällään helppo harjoitus, että se ei edes näyttänyt painestuvan juurikaan Oilin tiukastakaan käskytyksestä tai ylipäätänsäkään ristiriitaisesta käskytyksestä. Hiukan se pisti korvia luimuun mutta siinä se sitten olikin. Sekin on selvästi vedättänyt minua viimeiset viisi vuotta ihan 6-0. Ehkä se olisi tuntunut itsestä vaikeammalta, jos tilanne olisi ollut koirasta vaikeampi. Tällaisia harjoituksia sekä Nanon että Hipun kanssa täytyisi nyt tehdä ja saada ne ymmärtämään että kun tehdään töitä, tehdään töitä, ja muutenkin ollaan ihmisiksi...tai ehkä kuitenkin kunnon koiriksi. Me olemme Samin kanssa olleet noita molempia kohtaan liian lepsuja ja antaneet niiden puuhata mitä milloinkin. Nyt loppui kynnysmattona olo! Tai ainakin yritetään. :) Jekku teki vielä piilopaikallaoloa, eikä sekään vaikuttanut mitenkään kovin levottomalta, mitä nyt söi eteensä jätetyt namit, vaikka Oili ja Zipu kuinka yrittivät sille rähjätä. Se on kyllä toivoton noitten namien kanssa.
Tänä iltana olisi vielä pentuagilitya...saa nähdä miten pikkupiski jaksaa. Tällä hetkellä se makaa raatona tuossa takana. Joudun taas ottamaan mukaan koko lauman lapsia myöten, sillä Sami on ollut koulutuksessa Tampereella, ja tulee sieltä suoraan hallille.
Aloitetaanpa alusta, eli maanantaista. Maanantaina olimme lasten kanssa tuossa lähileikkarissa, kun Oili soitteli olevansa viereisellä kentällä treenaamassa Zipun kanssa. Mehän menimme tietysti katsomaan mitä he puuhaavat, kun leikkikaveritkin lähtivät kotiin syömään. Siinä sitten ihmettelimme Zipun jäljestystä, Lotta onki ojasta, ja Saga heitti talviturkin samaisessa ojassa. :)
Illalla hakiessamme Samin töistä neljän jälkeen, menimme vielä Hollolan hallille treenailemaan. Nano aloitti keppitreenillä, mutta muutaman toiston jälkeen sitä alkoi kiinnostaa enemmän tyttöjen eväät joten vein sen autoon...kun ei kerran työnteko kiinnosta, niin olkoon muualla. Jekku ja Eve treenasivat välillä ja Nano teki paljon paremmalla innolla rengasta. Ensin suoraan renkaan läpi ja sitten sylkkärin kautta renkaaseen ja lopuksi putken kautta renkaaseen. Huomattavasti paremmin toimi kuin ensimmäisessä treenisessiossa. Hipunkin kanssa tein hiukan yhden hypyn ympäri kierrätystä edestakaisin...ja sehän toimi. Hippu huusi onnessaan päästessään tekemään ja minä olin kovin tyytyväinen pikkumuoriin.
Teimme myös verralenkit Hollolassa ja törmäsimme erittäin epäkohteliaaseen herraan, joka alkoi pauhata, että pitääkö niitä koiria lenkittää täällä kuntoilumaastossa. Minä menin hiukan hämilleni, kun en ymmärtänyt missä niitä sitten pitäisi ulkoiluttaa...jossain keskustan betoniviidakossako. Sen verran sain huudettua perään, että tämä on ihan sallittua ja laillista, johon herra huuteli vastaan ettei muuten ole. Johan tuli taas v-mäinen olo, vaikkemme me mitään väärä tehneetkään. Tai itseasiassa Jekku ja Hippu olivat irti, mutta kulkivat käskyn alla vierellä eivätkä vilkaisseetkaan setää. Sen sijaan hihnassa olevat Eve ja Nano puhisivat ja Nano veti hänen suuntaansa. Päätin siinä paikassa opetella ulkoa kohdan josta tuollaiset hapannaamat voivat käydä tarkistamassa kuinka laillista koirien ulkoilutus (tosin kytkettynä) pururadoilla on. Höh! Vieläkin kiukuttaa kun tuota kohtaamista muistelee.
Tiistaiaamuksi olin sopinut Oilin kanssa treffit tuohon Venetsian kentälle. Tein Jekun kanssa avon ohjelmaa läpi...ensimmäistä kertaa muuten...ja muuten sujui hienosti, mutta Jekku keskittyi kyllä liikaa sivulla palkaksi odottaneeseen aamuruokaansa. Ohjelman loppua kohti sen keskittyminen herpaantui täysin ja jo noudolla jouduin antamaan kaksi käskyä, vaikka nouto on yksi Jekun suosikeista. Hypyltä se yritti karata kupille. Oilin kommentti oli, että perusasioissa ei ole mitään hirveitä virheitä, mutta itse pitää vaan olla tarkkana ja tehdä itsekin työtä napakasti. Ja kuulemma kokeisiin voisi jo tuolla mennä ihan hyvin. Kyllähän sekin...siis koe... on tavoitteena sitten myöhemmin, loppukesästä tai syksyllä.
Seuraamisen ja nuo pyllylleen menneet hypyn ja noudon otimme uudestaan. Seuraamisessa minun itse pitää muistaa luottaa koiraan ja siihen että se tulee mukana eikä kytätä sitä koko ajan. Lisäksi totesin sellaisen jutun, että täyskäännökset olisivat tod. näk. vielä parempia , jos hidastaisin vielä reilummin vauhtia ennen käännöstä...pääsisi Jekku paremmin mukaan käännökseen. Tätä tukee se havainto, että paikalta lähtenyt täyskäännös oli hyvä.
Nano puolestaan teki sivulletuloa ja saimme Oililta sitä positiivista palautetta jota kaipasinkin. Kyllähän sitä itsekin aavistelee, että Nano alkaa tulla hyvin sivulle, mutta jotenkin sitä vaan kaipaa aina että joku muu sanoo ääneen että homma on hyvällä mallilla. On sitä ihmismieli kumma. No seuraavaksi päätin tehdä Nanon kanssa tunnarin etsimistä. Ja hyvinhän tuo etsikin...palikan poistuomisen laita sen sijaan oli vähän niin ja näin. Olisko kestänyt viisi minuuttia, että sain sen kiinni palikan löytymisen jälkeen. Juoksin karkuun, heilutin lelua, tarjosin lihapullaa, naksautin, kaivoin maata, jupisin itsekseni ja mitä teki Nano. Tuijotti minua kentän toiselta puolelta tai juoksi hulluna pitkin poikin ja koko ajan kapulan kanssa. Lopulta se pudotti palikan ja meni haistelemaan ja minä sain palikan varastettua siltä. Sen jälkeen se lopulta tuli luokseni. Että näin meillä. Aina välillä minua kyllä masentaa tuon pienen koiran kanssa. Tunnari on vähän aikaa pannassa. Nano osaa etsiä ja kantaa palikkaa, joten treenataan tätä juttua lisää sitten kun koira on edes jollakin tapaa hanskassa.
Hippu sai vielä lopuksi käydä imuroimassa Zipun jäljet. Oili oli nimittäin tehnyt Zipulle lyhyitä harjoitusjälkiä viereiselle pellolle. Jäljelle oli kylvetty nameja, joita Zipu ei kuitenkaan ollut malttanut poimia. Hippu kyllä jaksoi. Sen menoa ei voinut sanoa mitenkään nopeaksi, mutta nameja se kyllä imuroi kiitettävän hyvin. Se siis pysyi hyvin jäljellä ja käytti nenäänsä kivasti. Tosi kivaa vaihtelua Hippuselle. Ja jälleen tuli todistettua, että kyllä se nenäänsä osaa käyttää, jos vain haluaa.
Illalla tein vielä Nanon kanssa pihassa putkea, kiertoja ja odottamista. Se tekikin hyvällä innolla lelun kanssa. Samilla oli treenit ja me tyttöjen kanssa leivoimme pullaa, koska Lotan synttäreitten aikaan ostamani maustamaton tuorejuusto meni vanhaksi. Kokeilevan keittiön vaniljakreemipullat maistuivat kyllä hyvälle, mutta ei niitä kauniiksi voinut sanoa edes hyvällä tahdolla. :)
Tänä aamuna treenasimme jälleen Oilin kanssa, tällä kertaa Patomäen jaliskentällä. Nano teki pari luoksetuloa, joiden jälkeen se taas kirmasi ympäri kenttää ihan vanhaan malliin. Hitsin hitsi. Sain Oililta tiukat ohjeet tehdä sen kanssa töitä ihan oikeasti ja lopettaa turhan silkkihansikkain käsittelyn. Tuo pentu ei mene rikki mistään, eikä se edes todennäköisesti ole millänsäkään mistään, sillä sen verran itsevarma ja kovapäisen oloinen se on. Tällä hetkellä se tekee juuri sen mitä sitä itseä huvittaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Nyt siis alkaa Nanolle kovat ajat ja hilluminen loppuu tähän.
Oili havainnollisti minulle asiaa teettämällä Hipulle harjoitteen, jossa minä laitoin se istumaan ja siirryin kauemmaksi ja Oili puolestaan sen vieressä käski sitä maahan. No tottahan Hippu totteli Oilia, jolloin minun piti kieltää ja käydä nostamassa se takaisin istumaan. Tätä teimme aikansa, ja lopulta Hippu totteli minua ja yritti olla huomaamatta Oilia, eli teki töitä kanssani. JEE! Hipun kanssa tuo oli sinällään helppo harjoitus, että se ei edes näyttänyt painestuvan juurikaan Oilin tiukastakaan käskytyksestä tai ylipäätänsäkään ristiriitaisesta käskytyksestä. Hiukan se pisti korvia luimuun mutta siinä se sitten olikin. Sekin on selvästi vedättänyt minua viimeiset viisi vuotta ihan 6-0. Ehkä se olisi tuntunut itsestä vaikeammalta, jos tilanne olisi ollut koirasta vaikeampi. Tällaisia harjoituksia sekä Nanon että Hipun kanssa täytyisi nyt tehdä ja saada ne ymmärtämään että kun tehdään töitä, tehdään töitä, ja muutenkin ollaan ihmisiksi...tai ehkä kuitenkin kunnon koiriksi. Me olemme Samin kanssa olleet noita molempia kohtaan liian lepsuja ja antaneet niiden puuhata mitä milloinkin. Nyt loppui kynnysmattona olo! Tai ainakin yritetään. :) Jekku teki vielä piilopaikallaoloa, eikä sekään vaikuttanut mitenkään kovin levottomalta, mitä nyt söi eteensä jätetyt namit, vaikka Oili ja Zipu kuinka yrittivät sille rähjätä. Se on kyllä toivoton noitten namien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti