Nanolla on ollut oikeaa teho-opetusta; maanantaina ajeltiin illalla Hollolaan koululle hakemaan Samia töistä kun sillä oli taas niitä vanhempainvartteja. Mukaan pääsivät Nano ja Hippu. Perillä Nano sai vaan ihmetellä, ja pari paikalle osunutta oppilasta silitteli sitä. Hippu puolestaan sai pienen tokotreenin, häiriöitä yllättäen.
Eilen käytiin isojen koirien kanssa hallilla iltapäivällä ja sekä Jekku että Hippu tekivät erinomaisen tokotreenin; molemmat hyppyä ja suoran luoksetulon (Jekulla loistava vauhti...jee!) ja lisäksi merkkiä sekä pientä takapäänkäyttötreeniä. Illalla sitten lähdin muka pikaisesti käymään piirin hallilla hakemassa tiliotteita jotta voin tarkistaa jäsenmaksut. Nano lähti tietysti totuttelemaan mukaan ja Hippu autoon tueksi ja turvaksi. Nano sitten saikin tehdä vähän sivulletuloja, pari luoksetuloa (kiitos vaan Elina avusta) ja leikimme tunnaripalikalla. Tuo muksuhan on kasvanut ihan huimasti ja tunnaripalikka toimi jo kohtuullisesti. Innolla se juoksi perään kun heitin kapulaa n. puolen metrin päähän itsestäni ja toi sen myös hyvin minulle asti, jolloin vähän härnäsin sitä kapulalla ja heitin taas jotta Nano pääsi hyökkäämään kimppuun. Oli sen osalta jättehyvä päivä. :D
Hippu puolestaan teki kokeenomaista; ensin heti hallin ovella kun se tuotiin sisään Jutta tervehti ja katsoi juoksut talouspaperilla, siitä suoraan paikallaolo (ei ongelmia). Pian tämän jälkeen edelleen kokeenomaisesti seuraaminen (voi apua!) ja liikkeestä seisominen (ok) ja vasta koko setin jälkeen palkka. No seuraamisen H teki pitkästä aikaa kamalasti; paikka väärä, ei istunut kuin kerran ilman käskyä ja käännökset valui Hankoon asti. Seisomaan jäämisessä huonoa oli vain se ettei se istunut ekasta käskystä sivulle. Hohhoijaa...mitähän tässä on viimeset puoli vuotta tehotreenattu...olisko sivu-komento ja seuraaminen! Mari antoi palautetta, että kokeenomaisesti pidän käsiä eri tavalla kuin muussa treenissä. Pitääpä siihen kiinnittää huomiota ja testailla auttaisiko se mitään.
Tänään kävin aamulla itsekseni...tai no Sagan kanssa...metsälenkillä ja hallilla treenaamassa. Hipulla hyviä seuraamispätkiä ja sivulletuloja pitäen kättä niinkuin Mari neuvoi. Ruututreeni oli myös ekstrahyvä samoin kapulan haku. Sen sijaan luovutus on edelleen hiukan hakusessa; Hippu on edelleen sitä mieltä, että samalla kun antaa kapulan, pitää antaa tassua, oikein hyvässä suorituksessa molemmat. Se on kyllä harvinaisen kumma piski. Jekku puolestaan teki ok peruutusta, ok ruutua, tosihyvää tunnarin etsintää ja kauniita käännöksiä. Iltapäivällä Nano ja Hippu pääsivät taas ajelulle...tänään vain ei käyty autosta ulkona.
Nyt Nano on alkanut näyttää sitä räyhäenergiaa, jota olen kaipaillut...edelleen se keskittyy tuon ikäiseksei (ja Hipun jälkeläiseksi) aivan valtavan hyvin yhteistoimintaan, mutta muuten se onkin sitten jo pikkuinen riiviö. Keiju on ajoittain hätää kärsimässä kun tuo roikkuu hännässä, korvassa, turkissa...joka paikassa, eikä oikein usko kun komennetaan. Eilen Nano kokeili kamikaze-uraa ja alkoi retuuttaa Jekun häntää. :o No rähähdyshän siitä seurasi...Jekku ei tuollaista suvaitse. Mammat ja mummot tuota naperoa jatkuvasti pyörittää äristen ja muristen. Ehkä siitäkin kunnon koira kasvaa. Hippumaisia piirteitäkin alkaa löytyä; Sami kiroili aika rumasti eilen, kun se yritti leikata Nanon kynsiä. Aika kauanhan tuo kesti ja Nanon ulina oli kieltämättä aika ärsyttävää. Puhumattakaan siitä miten se rimpuili. Pitäisiköhän tänään yrittää leikata tassukarvoja. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti