Mistähän sitä alottaisi... jottei menisi ihan tylsäksi treeniraportiksi, niin puhutaan noista ongelmista: minä olen hiukan epäileväinen Nanon suhteen. Onkohan se sittenkään ihan niin kiva harrastuskoiran alku kuin toivoin...se nimittäin on kovin rauhallinen meidän koulutusleikkituokioissamme. Herranjestas, 9-viikkoinen pentu joka istuu paikoillaan ja napittaa silmiin, ei hypi, pompi ja riehu ympäriinsä koko ajan. Olen miettinyt tätä asiaa jo pari päivää, ja nyt se mokoma sivulletulo harjoituksissa jää oma-alotteisesti sivulle istumaan ja tarjoaa kontaktia...se pitää ihan hätistää pois siitä...kyllä siinä jotain vikaa on!!!
Samille jo eilen tai toissapäivänä puhuin asiasta, ja Sami vain myötäili...taisi mokoma sanoa vaan joo joo kuuntelematta sen enempää mitä puhuin...ei olisi ensimmäinen kerta. Tänään käytiin Päivin kanssa treenaamassa päivällä ja purin aiheesta sydäntäni Päiville...kyllä se taas kerran kattoi meikäläistä vähän hittaanlaisesti...ennen kuin purskahdimme molemmat nauruun. Kyllä tää elämä voi olla vaikeeta, kun tollastakin pitää miettiä. Eikös vaan välillä voisi olla iloinen kun on koira jolle ei tarvi syöttää rauhoittavia ennenkuin sen kanssa yrittää jotain tehdä. Ja löytyyhän Nanostakin sitten sopivan tilanteen tullen se salamannopea pikku pirulainen.
Eli Nanon treenit sujuvat jees. Ainoa ongelma meillä on noissa kapuloiden kantamisissa...mistäs taiot sopivat kapulat 2-kiloiselle , alle 20cm korkealle kääpiölle? Jopa tunnaripalikka on sille ihan tolkuttoman iso. Ehkä me vaan tyydytään jatkossakin leikkimään risuilla ja pilttipurkkien kansilla. Jos tota pienintä ohjatun kapulaa kokeilisi; se olis ainakin kevyt.
Kapuloista puheenollen...Jekku pitää nyt metallia suussaan!!!!!! Ei tosin mitenkään nätillä otteella, mutta ottaa suuhun, eikä tiputa ennen kuin otan sen. Ja mikä ihmekeinoista tepsi; no perinteinen Hippu-metodi. Treenaan metallinpitoa siis yhtä aikaa kahdella koiralla. Hippu pitää ensin onnellisena kapulaa suussaan ja saa namin. Parin toiston jälkeen Jekku on jo ihan kypsä kokeilemaan ja sen jälkeen tehdään jo vuorotellen. Into on molemmilla loistava ja ne kyttää koko ajan omaa vuoroaan. Joten ehkä se tästä.
Jekun kanssa on tehty nyt paljon nenänkäyttöharjoitusta tunnarilla. En tosin usko, että se Jekulle mikään ongelma tulee olemaan...edelleen suurin ongelma on se palikan pureskelu. Mutta josko sen niillä Jessican harjoitteilla saisi kitkettyä. Toivossa on hyvä elää.
Hippu puolestaan rellestää omaan tyyliinsä. Hallissa eilen tein lähinnä häiriö ja rauhoittumisharjoituksia: Seuraamista ihan ihmisten ja toisten koirien edessä, pysähdyksiä, käännöksiä ja pitkää sivulla oloa. Häiriö haittasi sitä yllättävän vähän, mutta käännökset eivät nyt sitten olletkaan ihan sitä mihin viime aikoina on totuttu...miksi? Siinäpä vasta pulma...joka tapauksessa niiden kanssa tarvitaan näköjään kuitenkin paljon toistoja vielä.
Samille jo eilen tai toissapäivänä puhuin asiasta, ja Sami vain myötäili...taisi mokoma sanoa vaan joo joo kuuntelematta sen enempää mitä puhuin...ei olisi ensimmäinen kerta. Tänään käytiin Päivin kanssa treenaamassa päivällä ja purin aiheesta sydäntäni Päiville...kyllä se taas kerran kattoi meikäläistä vähän hittaanlaisesti...ennen kuin purskahdimme molemmat nauruun. Kyllä tää elämä voi olla vaikeeta, kun tollastakin pitää miettiä. Eikös vaan välillä voisi olla iloinen kun on koira jolle ei tarvi syöttää rauhoittavia ennenkuin sen kanssa yrittää jotain tehdä. Ja löytyyhän Nanostakin sitten sopivan tilanteen tullen se salamannopea pikku pirulainen.
Eli Nanon treenit sujuvat jees. Ainoa ongelma meillä on noissa kapuloiden kantamisissa...mistäs taiot sopivat kapulat 2-kiloiselle , alle 20cm korkealle kääpiölle? Jopa tunnaripalikka on sille ihan tolkuttoman iso. Ehkä me vaan tyydytään jatkossakin leikkimään risuilla ja pilttipurkkien kansilla. Jos tota pienintä ohjatun kapulaa kokeilisi; se olis ainakin kevyt.
Kapuloista puheenollen...Jekku pitää nyt metallia suussaan!!!!!! Ei tosin mitenkään nätillä otteella, mutta ottaa suuhun, eikä tiputa ennen kuin otan sen. Ja mikä ihmekeinoista tepsi; no perinteinen Hippu-metodi. Treenaan metallinpitoa siis yhtä aikaa kahdella koiralla. Hippu pitää ensin onnellisena kapulaa suussaan ja saa namin. Parin toiston jälkeen Jekku on jo ihan kypsä kokeilemaan ja sen jälkeen tehdään jo vuorotellen. Into on molemmilla loistava ja ne kyttää koko ajan omaa vuoroaan. Joten ehkä se tästä.
Jekun kanssa on tehty nyt paljon nenänkäyttöharjoitusta tunnarilla. En tosin usko, että se Jekulle mikään ongelma tulee olemaan...edelleen suurin ongelma on se palikan pureskelu. Mutta josko sen niillä Jessican harjoitteilla saisi kitkettyä. Toivossa on hyvä elää.
Hippu puolestaan rellestää omaan tyyliinsä. Hallissa eilen tein lähinnä häiriö ja rauhoittumisharjoituksia: Seuraamista ihan ihmisten ja toisten koirien edessä, pysähdyksiä, käännöksiä ja pitkää sivulla oloa. Häiriö haittasi sitä yllättävän vähän, mutta käännökset eivät nyt sitten olletkaan ihan sitä mihin viime aikoina on totuttu...miksi? Siinäpä vasta pulma...joka tapauksessa niiden kanssa tarvitaan näköjään kuitenkin paljon toistoja vielä.
Keiju puolestaan on piristänyt elämääni loistavilla kepeillä sekä eilen että tänään. Ehkä se vielä siitä. Takaakierrot sujuvat vaihtelevasti. Joka tapauksessa niihinkin on nyt satsattu treeneissä, jotta minä säästyisin sellaisilta huimilta juoksukuviolta joita viime viikon ryhmätreeneissä oli pakko kokeilla, jotta frouva ylipäätänsä liikkui mihinkään. Mutta mikäs siinä, kun on hidas koira ehtii tällainen täyteläisempikin malli mukaan piruetteihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti