Tänä aamuna olin tehokas ja sain kymmeneen mennessä monta juttua hoidettua; Nano ulkoili ja treenasi (=leikki) hiukan, isot koirat pääsivät kunnon aamulenkille ja haimme Nanon kanssa Keijukaisen tänne. Se solahti laumaan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Hiukan mietimme Sirkan kanssa kuinka sujuu kun Sirkan huushollin juoksunartut tuoksuvat väkisinkin Keijussa, mutta Jekku viitisen minuuttia kulki Keijun perässä haistellen, ja se oli sitten siinä. Josko mummokin pääsisi vähän lenkkeilemään ja treenaamaan nyt kun pakkaset ainakin hetkellisesti ovat hellittäneet.

Nanon tämän viikon teemana on ollut naksun ja kosketusalustan opettelu. Se keksi idean kolmen päivän jälkeen, ja eilen se oli jo vanha tekijä tuossa hommassa. Olen käyttänyt isojen koirien iltalenkin suoman oman ajan tuohon naksutreeniin, eli kovin paljoa ei siis olla treenailtu. Nyt vaan toinen viikko helppoja toistoja ja pikkuhiljaa vaikeutellaan ja ruvetaan siirtämään tuota naksua muuhunkin palkkaukseen. Helpottaisi kouluttamista kummasti.

Muuten on eletty samaan malliin kuin viime viikot; pelätty pakkasta sisällä ja puuhattu arkisia juttuja; ompelin Lotan barbieille vaatteita, pidimme eilen lettukestit ja mikä parasta, pääsin vihdoinkin kampaajalle (kiitos vain siskokullat synttärilahjasta ;) ). Eilisillan käytin kennelkerhon jäsenrekisterin tarkistamiseen ja sähköpostilistan tsekkaamiseen, sillä tänään on jäsenmaksujen ja kevään ensimmäisten tiedotteiden postitustalkoot täällä meillä. Maikku lupasi tuoda Trickin Nanoa morjestamaan, jos saisivat sitten juosta kunnolla, kun tuolla piirin hallilla on niin liukasta ettei siellä oikein uskalla antaa leikkiä.

Eikö tää pakkanen lopu ikinä...???

Alkaa ittellä hajota pää kun ei pääse kunnolla ulos, saati sitten koirilla. Ei tartte paljoo tapahtua, jotta koirat innostuu juoksemaan ja räksyttämään. Ja keskenään saavat aikaa jos jonkinlaista härdelliä; Jekku turhaantuneena rähjää muille ja sitten minä rähjään Jekulle. :)

Ja jotta tuntuisi vielä kivemmalta, viime viikonloppua ei ollut, vaan arki jatkui yhtä soittoa. Tämä johtui siitä, että Sami oli Hyvinkäällä bemarileirillä ja minä sain nauttia lasten kanssa olosta. Ainoa helpotus normiarkeen oli se, että Eve ja Jekku oli Samilla mukana. Mikäs meillä oli ollessa Hipun ja Nanon kanssa...Hippuahan ei edes huomaa kun se on yksikseen. Tosin kyllä lauantaina ihmiset katsoivat lämpimistä autoistaan hiukkasen hitaasti kun minä raahasin muksuja pulkan kanssa Hippua lenkittämään. Pakkasta oli vain 17 astetta ja aurinkokin paistoi, pitkästä aikaa oli mukava keli...siis ihan oikeastikin. Ei meille kylmä tullut, kun kaikilla oli asianmukainen vaatetus. Ja jottei muksuillekaan tulisi kylmä, niin välillä piti kävellä. Sagalle asetettiin vielä kevyt tavoite; vain yksi lyhtypylväitten väli (=50m). Kyllähän yksivuotias tuon matkan kävelee helposti. ;) Sunnuntaina ukki pelasti päivän ja vahti lapsia kun minä lenkitin Hipun ja ulkoilutti vielä Lotankin kaiken muun hyvän lisäksi.

Olen ottanut tavaksi päästää koirat puolenpäivän aikoihin pihaan ulkoilemaan, kun lenkit jäävät niin kovin lyhyiksi pakkasen takia. Kovasti nuo viihtyvät pihassakin ja juoksevat välillä kuin heikkopäiset. Tosin kymmenen minuutin jälkeen on ovella jono sisään. Nano on sitkein sissi, joka ihan periaatteesta ei tule sisään kun kerran on ulos välillä päässyt. Tänään sekin tosin syöksyi aika vauhdilla ovesta Jekun vanavedessä, eikä jäänyt ulos steppaamaan. Ehkä se vähitellen alkaa oppia "sisään" käskyn...(saahan sitä haaveilla).

Nanon kanssa olen yrittänyt pihassa joka päivä tehdäkin jotain pientä. Tänään oli huippuhyvä treeni; kuusi kiertoa, kolme molempiin suuntiin. Ei pienintäkään epävarmuutta tai hidastusta vaan pieni kiersi mehukanisterin tiukkaakin tiukemmin hyvällä vauhdilla ja mikä parasta, ampui kierron jälkeen salamana naruleluun kiinni. Mieli teki kovasti tehdä jotain muutakin, kun noin täydellisesti sujui, mutta kerrankin maltoin lopettaa siihen hyvällä mielellä.

Jekun kanssa on tehty kaukkareita, maahan tippumista edessä yms pientä, mitä voi tehdä pienessä tilassa. Tänään hiukan huomasikin, että esim. pitkää seuraamista ei ole tehty aikoihin, sillä kävimme piirin hallissa illalla tokoilemassa, ja hiukan vaihtelevaa oli laadultaan tuo seuraaminen. Tein AVO:n seuraamisen, liikkeestä seisomisen, luoksetulon ja noudon ja palkka vasta lopuksi. Ihan ok meni, pientä hiomista oli monessakin jutussa, mutta mitään suurta ei. Treenistä tehtiin tarkoituksella hankala, sillä hain Jekun suoraan autosta eikä se saanut käydä katsomassa ketä paikalla oli saati että olisi saanut nuuskustella hallissa. Ehei, suoraan vaan treeniä. Lisävaikeutta tuli kun Maikku tuli treenin puolivälissä sisään Trick kainalossaan. Kyllähän Jekun pää kääntyili sinne tänne, mutta hyvin se skarppasi.

Nanon kanssa harjoiteltiin viimeisen viikon listaykköstä; luoksetuloa ja yhdessäoloa. Nano on näet alkanut väistää eikä tule käskystä luo. Osin tämä johtuu varmaan siitä, että sitä on kutsuttaessa napattu kainaloon ja viety sisään, autoon tms. "inhottavaan" paikkaan. No varoitin kaikkia ottamaan koiransa haltuun ennen kuin päästin Nanon hallissa irti ja kerroin myös, ettei se ole millään tavalla hallussa itri pääästyään. Nanohan tietysti oli äärimmäisen vieraskorea, ja kuljeskeli mukanani ympäri hallia välittämättä suuriakaan mistää muusta kuin minusta. Että se siitä treenistä sitten.

Hippu kävi mukana tekemässä paikallaolon. Hyvin meni vaikka paljon oli häiriöitä. Mitään muuta järkevää Hippu ei sitten tehnytkään. Hippu on ollut viimeiset pari viikkoa ihan ihmeellinen (mikähän sitä tällä kerralla riivaa); se leikkii Nanon, mutta ajoittain koko jengin kanssa, mitä se ei tuossa määrin ole tehnyt pariin vuoteen, se hakee koko ajan leikkikaveria minusta ja muutenkin se on jotenkin kovin iloinen. Olen pari viimeistä kertaa agihallilla (eli viime viikolla kerran ja edellisellä tai sitä edellisellä sitä ennen) tehnyt Hipun kanssa tokon loppupalkaksi jotain pientä agiliitoa. Hippu on ollut aivan onnessaan, ja kyllä itsellekin tulee valtavan hyvä mieli sen kanssa tekemisestä. Viimeksi annoin sen juosta kierron jälkeen keppejä (kuja, hiukan auki) , joita se sitten tekikin valtavalla vimmalla. Sami sanoin, että viimeisellä kerralla yksi kepeistä jäi pitkäksi aikaa värisemään itsekseen Hipun osuttua siihen hiukan...ei se muoria hidastanut, liekö edes huomannut moista osumaan. :)

Arkista Aherrusta

Pitkä tauko takana. Loukkaannuin Samille jostain mitä se suustaan päästi tekstejäni koskien, ja päätin olla kirjoittamatta mitään, mutta ehkä minä nyt jo voi armollisesti yrittää unohtaa asian. ;)

Hurjasti on tapahtunut, vaikka Samilla jo työtkin joululoman .jälkeen alkoivat ja meillä lasten kanssa arkinen aherrus. Nanon kanssa on silti ehditty jos jonkinlaista, muiden kanssa hiukan vähemmän. Jekun kanssa olen jonkin verran treenannut, mutta hyvin suunnittelemattomasti, koska treenit on tehty periaatteella, "nyt on pieni hetki, mitä tehdään" ja tietysti sisätiloissa. Lähinnä olemme siis hioneet paikallaoloa ja kaukkareita. Kaukkarit alkavat olla tekniikaltaan ok. Ainoa työstettävä juttu on seiso-maahan vaihto; siinä Jekku valuu maahan eteenpäin...ei siis tipu taakse kuten muut koiramme, mikä nähdäkseni johtuu siitä, että Jekulle on alkujaankin opetettu maahanmeno eri tavoin kuin muille. Mutta kyllä se siitä, enemmän vain toistoja ihan "nenästä pitäen". Muut vaihdot sujuvat ilman että koira liikkuu, nyt vaan toistoja toistoja ja toistoja pikkuhiljaa matkaa pidentäen.

Loppiaisena meillä kyläili Nanon sisko Lily. Vallan ihanainen ja reipas tarmonpesä sekin, ja kyllä tytöillä oli hauskaa. Kiitos vaan Markolle ja Emilialle vierailusta, kylläpä oli hauska nähdä Lilyä ja saada Nanolle juuri sopivan kokoinen ja tapainen leikkitoveri. Kuvia siskoista voi käydä kurkkimassa täältä.

Illalla kävimme vielä Sirkan ja Salaman, Tuulan ja Hopin sekä Maikun ja Trickin kanssa asemalla ihmettelemässä vilinää, sähköovia, hissejä, asematunnelia jne. jne. Kyllä oli pikkukoira väsynyt sen päälle.

Torstaina (siis reilu viikko sitten) kävimme vihdoin hakemassa toiset rokotukset, joten pikkuhiljaa Nanoa saa ihan oikeastikin viedä joka paikkaan. Nano oli elukka-asemalla taas oikein reipas ja sai ihmiset paijaamaan itseään ja minä tietysti hyödynsin tilannetta ja pyysin kaikkia syöttämään sille lihapullaa. Lotta oli mukana ja oli hänkin kovin reipas ja sosiaalinen; elukka-aseman vastaanotossa ollut eläintehoitaja sai Lotan haalarintaskusta "kauniin aarrenkiven" Eli agihallilta tai pihasta kerätyn pikkukiven. Sama kohtalo oli eräällä aseman asiakkaallakin. :D

En taas tiennyt miten tässä nyt hillitsisi periaatteessa ihan nätisti ja ystävällisesti käyttäytyvää lasta. Suurimmalle osalle ihmisistä tuo varmasti ei ole mikään ongelma, mutta jotenkin koiraihmisten joukossa tuntuu olevan keskivertoa enemmän niitä lapsiin karsaasti suhtautuvia ihmisiä...etenkin jos lapselle ei ole opetettu kunnon paikallaoloa ja hiljaa-käskytystä. Ehkä olen vain hiukan vainoharhainen.

Viikonloppuna Nanon kanssa kiertelimme kovasti hihnassa, ihan vain jo siksikin, että tuo joskus oppisi siinä kidutusvälineessä kulkemaan. Sunnuntaina kävimme jopa ihmettelemässä hommia tuossa lähimmällä tontilla ja taas saatiin uhrit tarjoamaan herkkuja pienelle. Samoin nakitin lihapullanantopuuhiin pari arviolta kymmenvuotiasta poikaa jotka tulivat meitä vastaan tuossa lähikadulla.

Menneellä viikolla meillä oli hulinaa. Yritin siivota ja leipoa Sagan tulevia synttäreitä varten joka päivä, ja jotenkin kaikki muukin kasautui samalla viikolle; Samilla parikin palaveria, minulla vain yksi, mutta myös kahden viisaudenhampaan poisto keskiviikkona. Tiistaina ja keskiviikkona Nano pääsi ihmettelemään hiihtäjiä ja luistelijoita, ja ihan hyvää tuo tekikin. Luistelijat olivat suorastaan ihania ja kovasti tuo olisi halunnut mukaan touhuamaan, mutta hiihtäjät olivat vähintäänkin epäilyttäviä keppeineen, joten niitä piti pöhistä huolellisesti. Keskiviikkona hiihtäjätkin olivat jo tutumpia.

Torstaista eteenpäin olemmekin juhlineet (tai valmistelleet) enemmän tai vähemmän täyspäiväisesti Sagan ensimmäisiä syntymäpäiviä (jotka oikeasti ovat vasta ensi viikolla). Nanolla on ollut ihmeteltävää kun talo on ollut täynnä ihmisiä. Hyvinhän tuo kaikkiin suhtautuu. Siskoni ihmettelikin kuinka sosiaalinen muksu se on, koska hänen tulleessaan torstai-iltana ovesta sisään, tuli Nano heti moikkaamaan ja istui sitten kauniisti hänen eteensä odottamaan ja napittamaan häntä kysyvästi; "mitä sitten tehtäisiin?". Jekku ja Hippu ottavat alkutöhötyksensä jälkeen vieraat vastaan mitä sydämellisimmin, mutta Evellä on vaikeuksia rentoutua vieraampien seurassa ja se tuntuu edelleen tarvitsevan tuollaisen vuorokauden verran ollakseen taas sinut sen kanssa, että meillä on vieraita. Tämän jälkeen se kyllä sietää yövieraiden rapsutukset ja kapuaa jopa syliin ihan oma-aloitteisestikin. Stressaava viikonloppu sille siis.

Itseasiassa olin kovin ylpeä Hipusta, kun se eilen otti viimeisinä vieraina synttärijuhlille tulleet lasten tädin ja kaksi serkkua vastaan täysin äänettä, pylly heiluen hännän tahtiin. Se aloitti haukkumisen vasta kun Eve ja Jekku tulivat paikalle ja kannustivat esimerkillään asiaan.

Tänään Sami oli kennelpiirin SM2010-ryhmän koulutuksessa BAT-hallissa Keravalla sekä Jekun että Even kanssa ja minä törkkäsin Nanonkin mukaan ihmettelemään isoa maailmaa. kovin oli kuulemmat Nano ollut reipas ja sosiaalinen. Hyvä juttu! Hipun ja Lotan kanssa teimme puolestaan pitkän pulkkalenkin. Iltapäivällä kylään tupsahti Tuuloksen poppoo kera Enskan. Enska sai Lahden ryhmästä "vain" H:n, mutta nähtyäni arvostelun, olen ihan tyytyväisellä mielellä. Mainintaa tuli turkittomuudesta (se on ilman pohjavillaa), silmien pyöreydestä (mistähän lie peräisin), hiukan suurista korvista, hiukan puuttellisista kulmauksista, sekä kehotuksen harjoitella kehässä oloa. Noista tuo turkki korjaantuu kyllä ajan kanssa, silmät ja korvat ovat sellaiset kuin ovat, enkä niitä pidä häiritsevinä lainkaan. Kulmaukset voisivat olla paremmat, mutta siksipä näyttelykoira pitääkin opettaa seisomaan kauniisti jotta puutteita voi hiukan peitellä. Kyllähän hyvä tuomari ne silti löytää, mutta näyttelytuomareita yhtään väheksymättä, aika monelta ne jäävät silti näkemättä. Kehässäolo sujui kuulemma muuten hyvin, mutta hampaiden katsominen inhotti Enskaa. Eli harjoitusta siihen siis, eikä pöydälläoloa voi muutenkaan harjoitella koskaan liian paljon. :)

Sellaista se, edelleen se treenisuunnitelma on tekemättä. :(

Tykkääkö teillä koirat syödä korvia? Niin meilläkin - toistensa!

Hoh hoijaa, kyllä tuo Hippu vaan on harvinaisen outo koira. Nanolla on jo jonkun aikaa ollut korvat pystyssä, joten minä viimein ryhdistäydyin ja laitoin korviin painot (collien korvavoidetta). Laitoin itseasiassa ekan kerran jo ennen joulua, mutta ne hävisi saman tien, enkä ole jaksanut laittaa uusia. Tänään sitten laitoin, mutta eihän ne kauaa kestäneet; tasan sen aikaa kun Sami oli isojen koirien kanssa pihalla. Sen jälkeen Hippu söi ne. Ihan niin...se kellisti Nanon maahan ja järsi painot irti korvista!!! :o Meillä onkin sitten koko ilta huomauteltu Hipulle, että Nano pitää jättää rauhaan. Aina kun keskityt johonkin muuhun, Hippu komentaa Nanon eteensä ja aloittaa korvien nuolemisen. Jos Nano yrittää nousta pois, kuuluu murahdus; siitä ei liikuta. Eikä niissä korvissa nyt enää kyllä mitään ole jäljellä...vaikka eihän se ennenkään ole Hippua haitannut...niissä on joskus ollut jotain, joten syökäämme ne.

No, pitää katsoa mitä Sirkka keksii korville...sovimme että katsotaan sitten keskiviikkona niitä yhdessä. On se kumma, miten kaksi raskaskorvaista koiraa saa aikaan tällaisia pystykorvapeikkoja. Nythän ne Nanon pystykorvat eivät edes olleet pahan näköiset, vaan ihan hellyyttävät. Eri juttu sitten kun tuolle koiralle tulee turkkikin jonkun vuoden päästä, sitten en enää tykkää pystyistä korvista, joten parempi tehdä niille jotain (tai ainakin näön vuoksi yrittää) nyt heti. Onhan meillä tähänkin asti ollut kaikilla koirilla puolipystyt korvat...onneksi tosi enemmän tai vähemmän hoitamatta. Saapa muutenkin nähdä mitä tuosta koipeliinista koon puolesta tulee; Sami nauraa minulle kun yhtenä päivänä pelkään Nanon kasvavan liian kovaa vauhtia ja seuraavana päivänä mietin taas kuinka pieni se onkaan. Eeva ja Roope kävivät sunnuntaina katsastamassa Nanon, ja Eevankin mielestä se on kasvanut kovasti, eikä ole enää ollenkaan niin pikkuruinen. Sitähän minä pelkäänkin...saapa nähdä millainen jättiläinen siitä oikein tulee. ;)

Eilen kävin Renksun hallissa treenaamassa Jekun ja Nanon kanssa pakkasta paossa. Jekku oli vähän masentava; peruutus itsessään ok, mutta se ei millään haluaisi istua sivulle minun ja seinän väliin...pelkää reppana että astun tassuille (minäkö olisin joskus sellaista tehnyt...pois se minusta! ), sama ongelma on vasemmalle siirtymissä, ja tietysti minä astuin sen tassulle eilen...pitkästä aikaa. Oikealle siirtymä sujuu. Myöskään kapulanpitoharjoitukset eivät onnistuneet; Maikku naksutteli, mutta nyt saatiin Jekku puremaan jo normikapulaakin. Tunnaria se jäyti oikein sydämensä kyllyydestä. Täytyy yrittää harjoitella paljon kotona niin, että Sami naksuttaa. Tuo harjoitus on nimittäin aiemmin sujunut huomattavasti paremmin, niin Samin kuin siskoni miehen naksutellessa, jopa silloin ensimmäisellä kerralla kun Jessica sen näytti. Kaipa se pureminen johtuu lähinnä siitä, että Jekkua turhauttaa istua paikallaan kapula suussa, kun paljon kivempaa olisi noutaa/etsiä kapulaa. Treenasimme lisäksi rauhallista odottamista hallissa, muiden tehdessä. Jekkuhan alkaa helposti komentaa jos ei koko ajan tapahdu, joten sille tekee hyvää vain olla ja odotella hallissa ilman huomiota.

Nanniinilla puolestaan oli aivan loistava treeni; paljon kontaktia (kun häiriötä on paljon, tulee väkisinkin koko ajan kontaktiharjoitusta), hiukan sivulletuloa, kapulan hakua ja paljon yhdessä kulkemista, hihnassa ja ilman. Nano on ihan hulluna naruleluunsa, jonka perässä se kulkee minne vaan, joten sinällään helppo harjoitus, mutta haluaisin sen jo rauhoittuvankin välillä kulkiessaan, niin ettei se koko ajan hypi ja pompi ja sahaa ympärilläni sinne tänne. Onhan sen energisyyskin aivan ihana juttu, mutta on raivostuttavaa varoa koko ajan ettei astu sen päälle, kun se sinkoilee sinne tänne valon nopeudella. Siispä leikkipalkkaa aina kun kuljettiin pieni pätkä suunnilleen samaan suuntaan ja Nano pysyi edes lähellä maan pintaa.

Jatkoimme kauniisti kulkemista tänään kotona, kun kävelimme parin korttelin ympäri hihnassa. Samalla treenattiin vetämättä kulkemista. Kyllä se siitä. Paljon perusjuttuja siis. Tosin teimme me eilen ja tänäänkin muutaman kierron ja sylkkärin kotosalla edellä mainitulla narulelulla. Se on niin pop!

Vauhdikasta uutta vuotta!!!

Niin alkoi uusi vuosi...samoissa merkeissä kuin edellinen loppui; pakkasta ja lunta. Meillä ei siis pitkillä lenkeillä herkutella vaikka näin lomalla olisikin ruhtinaallisesti aikaa siihen. Agitreenitkin ovat hiukan tauolla, sillä Eve aloitti juoksut. Johan niitä odoteltiinkin, onhan edellisistä jo melkein puoli vuotta ja pennutkin 3,5kk. Olisipa meillä joskus koira jolla olisi hiukan pitempi juoksuväli kuin tuo 4-5kk.

Tänään olin kuitenkin karmea roisto ja vein Even hallin maastoon lenkille. En kyllä koe tehneeni vääryyttä, sillä hallin ympäristössä lenkkeilee paljon lähialueen koiria, eikä kukaan pysty valvomaan onko jollakin juoksut. Halliin emme tietenkään mene tai jää kentälle pyörimään. Meidän piti tehdä Lotan ja isojen koirien kanssa lenkki Samin, Sagan ja Nanon toimiessa kotimiehinä. Käytäntö osoittautui taas kerran suunnitelmista piittaamattomaksi, ja pääsimme ajelemaan edestakaisin hallin ja kodin välillä. Sami leikkasi aamulla koirien kynnet ja osui Jekun etutassussa ytimeen. Kynsi näytti kuitenkin olevan ok jo silloin kun lähdimme kotoa. Päästyämme hallille Jekku pääsi noin 20 metriä autolta kun kynsi alkoi taas vuotaa. Niin että eipä siinä auttanut muu kuin heittää Jekku kotiin. Ja jos joku ihmettelee hallilta mastolle vievällä polulla olevia punaisia täpliä niin Jekun tassustahan ne.

Lopulta pääsimme Even, Hipun ja Lotan kanssa ihan mukavalle metsälenkille. Aurinko katseli meitä hyväntahtoisesti...pitkästä aikaa. Puut olivat lumisia ja hanki kimmelsi. Ja pieni polku kiemursi hankien keskellä. Lotta pääsi laskemaan pulkalla mäkeä. Koirilla oli takit; Eve on turkiton pentujen jälkeen ja Hipun kohdalla pelätään nivelkipuja rikkolonkassa kylmällä. Eve selvisi hyvin lenkin puoleen väliin ja sitten se alkoi nostella tassujaan...tosin kyllä sekin loppulenkistä sai taas juoksuhepulit kun Hippu armollisesti suostui leikkimään sen kanssa. Hipulla itsellään ei ollut missään vaiheessa mitään ongelmaa, vaan se painoi pitkin hankia onnellisena ja kyttäsi josko leikkisin sen kanssa. Kaipa se muutaman pikkuotuksenkin bongasi. Että se niistä niveljäykkyyksistä.

Kävimme eilenkin hallilla pikkulenkin niin että Nanokin pääsi mukaan. Se olikin ihan onnessaan, eikä kylmä näyttänyt juuri vaivaavan. Sinne se katosi Hipun kanssa pellolle myyräjahtiin ja tuli vasta kun olimme jo sadan metrin päässä. Hippuhan ei tullut ennen kuin olimme näkymättömissä mäen tákana. Niin se mummo opettaa muksulle kaikki "hyvät" tapansa.

Treeni on siis jäänyt hiukan vähille tokopuolellakin. Jekulle ja Hipulle pidin sikatreenit: paikallamakuuta ja namipalan heiluttelua ympärillä. Hipullehan se oli täyttä tuskaa, kuten oli ennakoitavissa, mutta kyllä heilahteli Jekunkin pylly edestakaisin kun nami houkutteli. Lisää vaan tuollaista siis. Nanon kanssa tein olkkarin matolla muutaman poispäinkäännöksen (miten niin helppoa treenata pikkukoiran kanssa) ja kierrätin legolaatikkoa. jospa huomenna enemmän... tai joskus...tai ei ikinä...

Villiä vilskettä helinään helskettä...

Jokohan tämä joulurumba alkaa rauhoittua? Tosin tuskin tämä rytmi tästä paljon arkeen rauhoittuu, sellaista rumbaa tämä elämä on muutenkin. ;)

Tänä(kin) aamuna Sami heräsi ensimmäisenä lähteäkseen Peten ja Mariannen kanssa A-hallille treenaamaan. Nano kävi pihalla ja kipusi sitten välittömästi takaisin yläkertaan joten Sami toi sen minun kanssani jatkamaan unia. Ei siitä mitään harrastuskoiraa tule vaan puhdas seurakoira...nukuimme yhdessä vielä tunnin verran Nano minun kainalossani...ihan kirjaimellisesti. Kovin rauhallista minun uneni ei tosin ollut, sillä näin kurjaa painajaista; unessani vein Nanon elukka-asemalle, jossa siltä tutkittiin sydänääniä jne. jne. Ja tietysti koira oli kovin vakavasti sairas ja se piti leikata heti. Ongelma vain oli se, että Pärnäsen Juha on sairaslomalla koko tammikuun (aivan oikeassa elämässäkin) ja niin Nanoa tutkimaan ja operoimaan saapui joku ihan vieras lääkärisetä, joka puhuin lääkärislangia, eikä tahtonut selittää minulle tyhmälle omistajalle mitään ihan ihmisten kielellä. Minähän siitä tietysti suivaannuin ja laitoin pystyyn aikamoisen mekkalan, jonka jälkeen suuri tohtorikin yritti kangerrellen puhua suomea ja hoitajat ottivat yhteyttä Pärnäseen. Huoh, kyllä taas hävetti oma käytös ihan herättyänikin! Olipa uni! Toivottavasti koiramme eivät kaipaa rokotuksia kummepaa hoivaa Juhan loman aikana. ;)

Herättyäni varasinkin sitten Nanolle rokotusajan ensi viikoksi ja kerroin samalla puhelimeen vastanneelle Elinalle unestani. Mahtaa elukka-asemalla taas olla henkilökunnalla hauskaa! Elina kyllä lupaili, että jos jotain ihan akuuttia tulee, niin kyllähän se Juha voi töihin tulla. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Joulu on siis jolkotellut jo menemään. Meillä oli hiukan erikoinen joulu, kun Lotta oli koko aaton 39,5 asteen kuumeessa ja lähinnä vain nukkui. Onneksi kuume ei ole tarttunut meihin muihin, tosin Kuopion suunnalta tuli viestiä, että tätsy on saanut nauttia samanlaisesta kuumeesta nyt tällä viikolla. Oli se kumma tauti, kun mitään muita oireita ei ollut, vain kova kuume ja sekin laski vuorokaudessa. Alla Lotta-reppana voipuneena mummulan sohvalla jouluaattona ja edellämainittu kainolakoira kauniine sheltinkorvineen lämmikkeenä vieressä.

Joulun olimme siis Lappeenrannassa mummulassa, jossa koirilla oli oikein luksusoltavat; paljon rapsuttajia, mukavat lenkkimaastot ja tietysti omat joulupaketit nameineen. Itse muistelen kaiholla mummulan pesuhuoneen lattialämmitystä, jolla koirat kuivattelivat tassunsa lenkkien päälle.

Joulun jälkeen tungimme Tuulokseen moikkaamaan Enskaa ja Vinskiä ja Nano pääsi tietysti mukaan isoveikkaa ja enoa katsomaan ja siinä varjolla uusia maisemia katsastamaan. Nano oli kahden sekunnin alkujännityksen jälkeen oma itsensä; Enskan kimpussa koko ajan. Hyvin noilla leikki sujuikin. Vauhti oli kova, ja Nanosta ihanaa, että kerrankin oli leikkikaveri jolta ei jatkuvasti tullut hammasta. Nano ei ollut millänsäkään Lotan, Tonin tai Niko halailusta. Itseasiassa siinä istuskellessamme alkoi keittiöstä kuulua Lotan laulua; "pää, olka, polvi ja varvas, pää, olka, polvi ja varvas..." ja kukas muu se siellä Lotan sylissä köllötti leikkimässä kuin Nano. Eipä tuo siitäkään ollut millänsäkään. Merikankin piti sitten kokeilla, ja niin vain Nano nukkui siinä sylissä kun Merikan harakka keitti huttua Nanon paljaalla vauvamassulla.:o Alla vielä sisko ja veli vauhdissa.


Nyt kotosalla Sami on treenannut agilitya sanoisinko aktiivisesti. Kun on hyvää treeniseuraa aamu-uninenkin nousee mielellään reippaana treenaamaan. Meillä on kyllä roolit heittäneet ihan häränpyllyä, kun minä sitten aamuisin nukun pitempään. Hiukan olen minänkin yrittänyt hyödyntää lomaa ja treenailla koirien kanssa. Maanantaina ja eilen kävin hallin kentällä tokoilemassa, kun omalla pihalla ja tässä lähistöllä on lunta niin tolkuttomasti, ettei Nanon kanssa oikein ole järkeä siellä kahlata. Nanon kanssa onkin ollut hyvä siellä auratulla kentällä puuhata, se kun matalassa lumessa menee helposti kauemmaskin, ja sieltä sitä sitten on hyvä kutsua taas luo. Eilen se tuli jo ihan kom-käskylläkin, mutta maanantaina vaadittiin nan-nan-naata...sävelenä käy joko Nylon beatin viimeinen tai "tänä iltana ei tuu pakkeja"...mikähän tosimies se biisi nyt lie. Eilen Nano kävi ekaa kertaa hallissa sisälläkin...kovastihan siellä oli haisteltavaa ja ihmeteltävää, mutta kyllä siellä narulelun kanssa leikittiinkin pari sylkkärin ja putken läpijuoksun verran. Eli oikein hyvät treenit. Hippu on edelleen aika turhauttava treenikaveri, joten minulla on isoja vaikeuksia löytää sen kanssa oikeaa viretilaa itselleni. Jekku sen sijaan on aivan ihana; Eilen tein alkuun pitkän pätkän siirtymiä oikealle (jättehyvä), vasemalle (hyvä...alan saada homman toimimaan kunhan muistan antaa sille käskyn selvästi ennen kuin lähden itse liikkumaan), taakse (yksi askel hyvä+ , kahta en vielä ota, jotta se uskoo etten jyrää varpaille), ja eteen parin askeleen verran. Sen jälkeen tein ruutua, joka sujui ok namilla/narupallolla palkaten...kovin alkuvaiheessahan se on vielä. Lopuksi Jekku sai superpalkaksi odottaa piilossa maaten kun vein tunnarikapulan piilon kentän toiseen reunaan lumikinokseen ja palkattuani paikallamakuun lähetin Jekun hakemaan kapulaa...se ole superhyvä!!!! Tuota pitää muistaa hyödyntää samoin kuin muitakin noutoja, kun se kerran niistä tykkää niin paljon. Metallin kanssa kun vaan saadaan homma toimimaan.

Nanokin näyttää tykkäävän kapuloista, sillä maanantaina se mietti selvästi hetken kannattaako kapulaa tuoda minulle pelkän namin takia, vai leikkisikö sillä mieluummin itse. Ei huono juttu ollenkaan. :)

Nanosta alkaa löytyä koko ajan enemmän Even ja Hipun piirteitä...joko opittuja tai perittyjä. Todellinen Hippulainen siitä paljastui kun Sami unohti jossain hässäkässä tyhjän oluttölkin nojatuoliin: Kukas se siellä olikaan lipomassa jossei Nano. Vertailun vuoksi alla kuva myös Hipusta syksyllä 2004 lonkeropullon kimpussa. Evehän ei viinaksista piittaa, vaan siirtyy pärskien kauemmaksi jos ahneuksissaan sattuu jotain sellaista haistamaan/maistamaan. Ja alimpana koirien vesikuppia hävyttömästi hyväkseen käyttävä pikkujuomari...olisikohan meillä kasvamassa sellainen susilapsi. Saisikos sellaisesta paljon rahaa joltain sirkukselta. :p

Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin... :P

Nonniin nonniin...kyllä sitä tekstiä tulee...ja kuvia, kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä samalla kuittaantuu sitten aikasta monta kirjoituskertaa, vai miten se nyt menikään. ;)

Viime viikko oltiin tiiviisti sängyn pohjalla. Sami oli saikulla koko viikon, Lotta sisätiloissa, Sagalla antibiootit ja minulla ei ääntä. Että voi koira-parkoja. Nyt muilla alkaa helpottaa, minulla ääni edelleen kähisee. Asiaahan tietysti auttoi käynti Messarissa lauantaina. Shelttikehän laidalla katselimme nartut...urokset olen katsellut jälkikäteen kuvagallerioista. Ja täytyy sanoa, että olipa vaihtelevan tasoisia koiria. Lauantaina tykkäsin kovasti Narttujen voittajasta ja juniorivoittajasta, mutta muuten olikin vähän siinä ja siinä. Uroksissa oli kuvien puolesta kauniita koiria, mutta sanotaanko näin, ettei Enskalla olisi junnu-uroksissa ollut mitään hävettävää. Tosin enhän minä ole nähnyt sitä aikoihin, enkä tiedä kuinka turkiton se todellisuudessa on. :)

No, kun kotiin pääsimme, ehti Hippu tarkistaa kassin noin minuutissa ja löysi tietysti eväspussin...tyhjän sellaisen. Kauan se tosin ei tyhjänä pysynyt, siitä muori piti huolta. Ahneella on kakkainen loppu...vai kuinka? :D Frouva oli hiukan nolona jäätyään kiinni verekseltään ja vielä kuvattavaksikin.


No, siitä sitten pika pikaa jatkoimme Sirkan luo Huvikumpuun avointen ovien glögipäivään. Olipa mukava nähdä Heliä, Raijaa ja Ullaakin pikaisesti. Näin talvisaikaan kun on kylmää ja pimeää ja treenit enemmän tai vähemmän tauolla ja omaehtoisia, ei tule tuttujakaan nähtyä niinkuin kesäaikaan. Nano pääsi Sirkalle mukaan kavereita katsomaan, ja se olikin aivan onnessaan juostessaan jäljellä olevien Usvan pentujen kanssa. Etenkin Trickin kanssa meno oli huimaa. Riiviö-kissa oli tällä kertaa jo vanha kaveri, mutta ihmisistä tuo pieni ei edelleenkään piittaa. Se kyllä käy moikkaamassa ja pikaisesti vilkaisemassa, mutta muuten se ei ole tippaakaan kiinnostunut heistä. En nyt tiedä pitäisikö minun ruveta oikein opettamaan sitä pitämään ihmisistä (jonkinsortin makkararinkiä) vai annanko vain olla, niinkauan kun se ei pelkää ketään.

Treenaaminen on edelleen jäänyt hävettävän vähälle. Nanon kanssa lähinnä olen jotain tehnyt. Aloitimme viime viikolla nenänkäyttöharjoitukset namipiiloilla sisällä, ja hyvinhän tuo tuntuu nenäänsä käyttävän. Lähinnä ajattelin pohjustaa tällä tunnaria, joka voi Hipulle olla täyttä hepreaa, koska se ei juuri nenäänsä välitä käyttää. Kärjistetysti se ei löydä namia vaikka tökkäisi nenänsä siihen. Eri asia sitten jos se on nähnyt mihin se on laitettu. Eilen intouduin pitämään koko jengille yhteiset metallitreenit; Jekku kun edelleen kaipaa Hipun tukea kapulan pitämiseen, vaikka se nyt suostuu jo laittamaan suutaan kiinni kun kapula on siellä, eikä enää roikuta sitä hampaiden varassa. No, ihan hyvä treenihän siitä tuli; Hipun kanssa treenattiin kapulan luovuttamista (se tarjoaa edelleen iloisena tassua kapulan seuraksi) ja Samin ehdotuksesta otin kapulan pois yläkautta, en alakautta kuten Jekulta. Ainakin pääasiassa se toimikin hyvin. JEE!!! Jekku siis piti jo kohtuullisesti kapulaa, ja Evekin otti sen hetkeksi suuhunsa namin toivossa, ja saikin hurjan kehutulvan (sen kanssa ei ole noutoa tehty ikinä...ja Samihan sen kanssa on luvannut tokoilla ;) ) Ainoa haittapuoli tässä treenissä oli se, että Even sylkäistessä kapulan suustaan namin ilmestyessä näkyviin, Nano oli kärppänä paikalla ja varasti kapulan, juoksi onnellisena sen kanssa toiseen huoneeseen/pöydän alle, ja alkoi jäytää aarrettaan. Sen kanssa tuskin tulee ongelmaa metallin suuhunotosta. ;)



Nano tuli eilen kunnioitettavat 3 kuukautta, ja sen kunniaksi mittasimme sen; painoa noin 2,9kg ja korkeus huitelee 25 cm kieppeillä. Sievä pieni siis. Kuukausien täyttymisen kunniaksi kuva pikkuhirviöstä valloitetun lelukorin päällä. Ja lisäksi siirtäessäni kuvat kameralta koneelle, silmiini sattui tyttöjen rumpubändi...ja sen vieraileva tähti... onko se sitten ihme, etteivät kovat äänet pelota meidän koiriamme (tai kasvattejamme).