Ihan oikeasti jalat olivat seuraavana päivänä pitkästä aikaa hyvät, ilman lihassärkyä. Olinkin viime sunnuntaista lähtien miettinyt mikä on kun kaikkia lihaksia särkee ja kun yrittää liikkua, on olo kohta kuin hakatulla. Mietin tuleeko vastaan liian vähäinen ravinto suhteessa liikkumiseen, vai sainko Satun kahvikupista sittenkin lauantaina ruton, joka nyt ilmoittelee itsestään. Ilmeisesti ei kumpaakaan, sillä nyt olo on mitä mainioin.
Korkeasaaressa oli mukavaa, tuli pohdittua yhden pojan kanssa voisiko saarella eleleviä valkoposkihanhia kouluttaa lemmikiksi. Poika mietti jos sitä kuljettaisi hihnassa pitkin Hollolaa. Ja kun sille heittäisi pallon, se hakisi sen. Ja jos joku aukoisi hänelle päätään, hanhi hyökkäisi sen kimppuun ja nokkaisisi. Ajattelin ehdottaa naksutinkoulutusta, mutta jätin kuitenkin sanomatta!
Törmäsimme pois lähdön hetkellä myös erilaisiin isänmaantoivoihin, jotka heittelivät kyseisiä hanhia kivillä ja sylkivät niiden päälle. Tsiisus mitä urpoja. Kävin jututtamassa poikia, jotka kirkkain silmin väittivät, etteivät tehneet mitään vaikka meitä oli kaksikymmentä todistamassa tapahtumia. Samaan syssyyn paikalle tuli myös ope samasta koulusta kuin pojat. Eivät pojat siinä oikein voinut puolustautua, kun poikien ärsyttämä hanhi hyökki edelleen kaikkien pikkuoppilaiden kimppuun. Vaikken intohimoinen eläinten asian puolestapuhuja olekaan (vaahtoan enemmän ihmisten puolesta ;) ), nyt kyllä ärsytti niin, että minun puolestani kyseiset jannut olisi voinut lyödä häkkiin yleisön töllisteltäviksi ja kivitettäviksi. Ehkä oppisivat jotakin! Pakkoko tuollaiset on päästää irti neljän seinän ulkopuolella. Ja vielä raahata eläintarhaan eläimiä rääkkäämään. Ja saman tien herää mielessä kysymys millaisia ovat näiden sankareiden vanhemmat...miten on kasvatettu lapsi josta on hauskaa satuttaa eläintä...ärsyttää se tahalla hyökkimään kenen vain ohikulkijan kimppuun. Voi sitä tyhmyyden määrää! Taas voisi palata kysymykseen ihmisen valinnoista ja kyvystä ymmärtää niiden seurauksia. Pyrkimyksestä valita siten, että aiheuttaa mahdollisimman vähän pahaa kenellekään.
Kun illalla vielä oli tarhan kevätjuhla, ei treenaamisesta tarvinnut torstaina haaveillakaan. Siivosin kuitenkin illalla lattiat, keittiön ja pelasin lasten kanssa uunoa. Ei paha!
Perjantaina olin vielä aamulla siinä luulossa että lähden iltapäivällä heti yhdeltä kotiin lenkittämään koiria ja menemme sitten treenaamaan. Kissan viikset. Päivän aikana totesin, että kai tätä työtä voi välillä tehdä kunnollakin...edes sitten viimeisellä viikolla. Jäin töihin kirjaamaan numeroita todistuksiin ja kasaamaan keskeneräisiä hommia. Niinpä lenkki hoidettiin lasten kanssa Tiirismaalla samoillen. Pitkästä aikaa lenkki jolla lapset eivät valittaneet ollenkaan. :) Asiaa auttoivat eväät ja metsän tarkkailu: näimme kieloja, metsätähtiä, kasteisia hämähäkinseittejä, tikan, puolukan- ja mustikankukkia, kanervia ja yllättäen koiria! Lopetellessamme lasten kanssa eväshetkeä Pirunpesän yläpuolisella kalliolla, ilmestyi toiselle puolelle rotkoa yhtäkkiä ketunpunainen kaunis koira: mamman pikku muorihan se siellä pällisteli...niiiiiiiin kauniina kuin vain Hippu voi olla. Lähdimme kulkemaan rotkon vastakkaisilla puolilla kohti sen pohjukkaa, jossa Sami odotteli ja huuteli olenko nähnyt Hippua.
Kunnon lenkin jälkeen käytiin vielä Hollolan hallilla tekemässä treeniä. Eve teki kontakteja, Nano teki ensin pari hyppy- hyppy- hyppy ja putki kaarretta, jonka päässä Sami palkkasi narulla. Sen jälkeen tehtiin keinua, ensin pelkästään, sitten putken kautta ja lopuksi tuon alussa tehdyn kaarteen kautta. Kyllä Nano vaan on pätevä!
Kepit sujuvat koko ajan paremmin. Enää ei kättä tarvita, mutta ei Nano kestä vielä kovin suurta etäisyyttä minusta (tai myöskään etäisyyden vaihtelua) pujoitellessaan. Lopuksi lähetin sitä kepeille parin hypyn kautta ja keppien sijaan treenin kohteeksi nousi käännös hypyltä kepeille. Kuinka ohjaan sen. Kun on ihan agilityvalmentaja kouluttamassa, niin kyllähän tämmöinen aloittelevampikin täti tajuaa! ;) Niinpä sain Samin ohjeilla aikaan "ihan täydellisen jaakotuksen", enkä edes tarvinnut siihen suurta määrää toistoja. Kuten olen joskus aiemminkin todennut...enhän minä mikään tyhmä ole, kyllä minä teen, kunhan vaan joku kertoo miksi tehdään niinkuin tehdään ja selittää ohjauksen idean. Sen jälkeen osaan ajatella itsekin...vaikka välillä se vaatiikin parin päivän ajatustyön. Kiitos siis Sami rautalangan vääntämisestä...taaskaan emme saaneet riitaa pystyyn! ;)
Kentällä tehtiin vielä ruutua...ja sehän osasi! Vau! Nyt ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! :)
Hyppynoutoa tehtiin metallilla ja palautukset olivat kaikki hienoja. Vähän taakse se saattaa jäädä, mutta aina suoraan ja pitää kapulaa siististi! Lähinnä hypyn kanssa kikkailimme vinoilla linjoilla, josko joskus kävisi niin huono tuuri että kapula lentää tai kimpoilee ihan sivulle. Ainakaan tällä hetkellä Nano ei halua korjata vinoa linjaa hypylle, vaan tarjoaa mieluiten suoraa linjaa luokseni eli hypyn ohi. Niitä työstimme jonkin verran.
Lauantaina lähdimme lasten kanssa mukaan Ojankoon kisoihin. Koirista otettiin mukaan vain Eve ja Cari, joten minullakaan ei ollut mitään paineita hinkata mitään Nanon kanssa, vaan saatoin keskittyä lasten vilkuiluun, juoruiluun ja ratojen katsomiseen. Kylläpä oli kiva päivä! Ei meidän pitänyt ihan niin pitkään olla siellä, mutta lopulta katsoimme kaikki medit ja vielä ekan maksien radankin. Ja lapset viihtyivät myös.
Vähän oli koko porukka töttöröö, kun päästiin vihdoin kotiin. Pikaisen ruuan jälkeen jätin lapset puuhaamaan pihaan ja Samin tekemään koulujuttuja ja lähdin Pennalaan kotijoukkojen kanssa. Teimme leppoisan lenkin ilta-auringossa. Voiko olla helpompaa lenkkiseuraa kuin kaksi eläkeläistä ja oma pikkupikkuni. Tosin pikkupikku sai lenkkeillä hihnassa suurimman osan lenkistä, sillä kun on viime aikoina ilmennyt taas pientä taipumusta pentuaikana ilmenneeseen humppaamiseen.
Lenkin jälkeen tein kentällä tokoa: luoksetulon stoppeja kierron kautta, stop ja uusi pieni vinkupiru lensi. Hyviä olivat! Tein myös suoraa pitkästä matkasta. Stoppi oli niin hyvä, että oli pakko palkata ja vein sen takaisin seisomaan, kutsuin ja tein myös maahanmenon. Hyvin sujui sekin. Pitäisi oikeasti alkaa tehdä enemmän liikkeitä kokonaisina. SM-karkeloihin on enää viisi viikkoa! Ja ensi viikonloppunahan olemme taas menossa kokeeseenkin, mutta sen otan enemmän harjoituksen kannalta.
Luoksetulon jälkeen tein noutoja Oilin raskaalla sorvatulla, joka poikkeuksetta palautui reippaasti, kauniiseen perusasentoon ja yhtään mälväämättä! Tein kolmannen suorana noutona sivulta, ja tuohan jopa palautti kauniilla laukalla. Täydellinen toteutus!
Ruutu sujui myös mallikkaasti. Ekan se meni sivusta sisään. Lähti nimittäin kentän toisesta päästä kohti ruudun kanssa samassa reunassa, mutta toisessa nurkassa ollutta noutokapulaa, mutta päätti puolivälissä kenttää suunnata kuitenkin ruutuun. Kaksi muuta olivat hyviä!
Kaukoja treenasin naksutellen, ja jalkojen paikalla pysymistä muistutellen. Kun on intoa, pikkupikku saattaa hypätä ylös, ja silloin tassut kyllä tuppaavat myös siirtymään. Eivät matkallisesti paljoakaan, mutta vaihto ei silloin ole teknisesti sellainen kuin haluan. Eli pientä viilausta! Ihan hyvinhän tuo sujui. Etäisyyttä pitää vielä treenata lisää, mutta periaatteessa Nanolla on oikein hyvät kaukot!
Tunnaripalikalla leikimme nostoleikkiä. Kerran se poikkeuksetta korjaa nostettuaan hiukan huonosti. Eteenpäin on tässäkin kuitenkin menty, sillä sivulle tullaan suoraan ja vauhdilla, eikä kapulaa juuri mälvätä siinä. Joten ei kai tässä vielä kannata ranteita viiltää auki.
Lopuksi teimme hallissa vähän keppejä. Lähinnä taas testailua siitä, kuinka hyvin ja millä vauhdilla se hakee sisään kepeille. Lopuksi tein kaksi kertaa alle putki-A-hyppy-putki ja siitä kepit reilulla etäisyydellä putkesta. Pikku oli superpätevä!
Nyt pitää ihan oikeasti alkaa miettiä josko opettaisi sen puominkin, niin pääsisi kisaamaan. Tosin agility aiheuttaa minulle suurta ahdistusta tällä hetkellä. Nautin kyllä koirani kanssa tekemisestä, ja niistä oivalluksista, joita itse saan jatkuvasti ymmärtäessäni taas jotakin uutta. Mutta samalla luon itselleni hurjia paineita: minun pitäisi olla heti superhyvä. Tai ehkä enemmän niin päin, että minä tiedostan, etten ole superhyvä, ja se saa minut surkeaksi: kysyin jo Samiltakin, että häpeätkö sinä minua? Arvosteletko minua selkäni takana, tyyliin: "silläkin mammalla on kiva koira, muttei se itse ymmärrä agilitysta yhtään mitään."...Oikeasti olen tosi epäreilu, sillä Sami on päässyt jo vuosien saatossa suurimmasta ehdottomuudestaan, ja alkaa ymmärtää että erilaisuutta, erilaisia perhetilanteita, erilaisia arvovalintoja yms. on olemassa, eikä siis sorru kuvaamaani käytökseen. Se ilo on vanhenemisessa...ymmärrys lisääntyy. Ymmärtää, miten vähän oikeasti ymmärtää...ja alkaa vielä hyväksyä ymmärtämättömyytensä. Se vain hymyilyttää...ainakin ajoittain!
Eevan kanssa juttelimme asiasta joululomalla ja Eeva sanoi sen niin hyvin: "kaksikymppisen kropan ottaisin kyllä, mutta en sitä päätä (ajatuksia)". Olet muuten Eeva vaikuttanut ajatteluuni ennenkin: joskus muinoin kun olin jo epätoivoinen Hipun kanssa ja työntämässä sitä Samille ohjattavaksi, sanoit että mieti nyt vielä vähän; mieti että tämä on sinun koirasi, sinä teet sen kanssa sen mihin sinä pystyt, tärkeintä on se että teet itse parhaasi, ei se mihin lopulta päädytään. Vitsit nyt tuli ikävä teitä Eeva ja Roope! Kesäloma alkaa kohta, toivottavasti jokin lomareiteistä johtaa sinne Varsinais-Suomeenkin! :)
Sunnuntaina Sami oli taas kisaamassa, minä huilasin kotona, eli hoidin lapset, pyykkäsit, vein Lotan kaverille leikkimään, hain hänet, tein pihahommia jne. Illalla Samin tultua kävin vielä Patarilla tekemässä pikatokot. Ruutua, stoppeja ja kapulan palautusta. Nano oli superhyvä, vaikka olin unohtanut namit kotiin ja palkaksi oli vaan leikkiä.
Tänään iltapäivällä aksatreeni Hollolassa: eteen irtoamista, Sami palkkasi edessä. Renkaan muistuttelua...ei se pirulainen osaa sitä! Keinua, superhyvin!
Illalla vedin ensin pentukurssin Jokimaalla, ja sitten teimme Pirjon kanssa tokoa. Kommentoin ensin Viimaa, ja teimme Nanon kanssa ruutusulkeisia ja kapulan nostoja. Nostot erinomaisia, ruutuun lähetykset ensin perseestä, mutta lopuksi ajateltiin.
Alla vielä kuvia (taattua kännylaatua) perjantaiselta Tiirismaan lenkiltämme...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti