Yksinhuoltajakokeiluni jatkui läpi viikon. Käytännössähän minä olen ollut lasten ensisijainen huoltaja jo pitkään, kun Sami on liihottanut maailmalla. Tänä talvena olemme puhuneet asiasta paljon, ja huolimatta treenikaverin kovasta kannustuksesta jatkaa entiseen malliin, Sami on itsekin tajunnut, että hänen on tehtävä muutoksia elämäänsä ja löydettävä aikaa olla lastenkin kanssa. On ollut ilo seurata kuinka hän on lähentynyt lasten kanssa, niin että Sagakin hyväksyy jo isin seurakseen ja avukseen ja välillä jopa pyytää isiä, eikä kelpuuta äitiä...vaikka olisikin ihanaa olla aina se ykkönen, näin sen kuuluu oikeasti mennä!
Lasten kanssa selviäisin kyllä arjesta yksin, mutta viisi koiraa on jo aikamoinen haaste arkipäivinä. Viittä ei kukaan järkevä käytä hihnalenkillä yhtä aikaa, joten edes jonkinlaisen tehokkuuden säilyttämiseksi kävin aamuisin metsässä juoksuttamassa laumaa vapaana. Luulen, että noista aamuhetkistä nauttivat niin koirat kuin minäkin. Päivisin käyn normaalistikin metsälenkillä ja illat ovat aina helpompia kun koirille riittää pikainen pissatus 20min kentän reunassa ja sen voi tehdä kun lapset ovat nukahtaneet.
Tiistaina olin virkavapaalla ja kävin Lotan kanssa tutustumassa kouluun. Joku kysyi jännittääkö äitiä, tai onko haikea olo, kun lapsi on jo noin vanha. Tiedättekö, ei yhtään! Enemmän tämä äiti on innoissaan...odotan jo niin kovin yhteisiä läksyjen tarkistushetkiä. Kun vielä Lotan osalta saimme jättipotin luokkajärjestelyissä, en voi muuta kuin hymyillä. Moni vanhemmista oli hiukan epäileväinen yhdysluokan suhteen, mutta itse sellaista opettavana näen myös sen hyödyt (päiväkodissa Lotan molemmat Katja-opettajat olivat myös tyytyväisiä Lotan sijoittumisesta yhdysluokkaan...meistä kaikista se on hänelle ihanneratkaisu!). Myöskään lasten koulunaloitus parakissa ei pelota yhtään. Mieluummin parakissa, kuin homeisessa koulussa. Parakissa on kivaa, nimim. kokemusta on! Ja kun kaikki mahdolliset kaveritoiveetkin toteutuivat, oli lapsikin onnellinen.
Lotan kanssa lenkkeilimme Renkomäen harjulla jotta koirat saivat humpata päivälläkin, ja juttelimme niitä näitä. On ihana seurata kuinka lapsen ajattelu kehittyy, ja kuinka hän tulee vähitellen tietoiseksi omasta kyvystään vaikuttaa omaan toimintaansa, ja toisaalta oppii huijaamaan sääntöjä ja systeemiä. Fiksu tyttö tuo meidän Lotta!
Hänellä on ollut vaikeutena hillitä toimintaansa ja itsekkyyttään kinkkisissä tilanteissa. Niinpä äiti on jutellut hänen kanssaan kerran jos toisenkin valinnoista. Kuinka pitää miettiä etukäteen omien valintojensa seurauksia ja pyrkiä siihen, että aiheuttaa omilla valinnoillaan mahdollisimman vähän pahaa kenellekään. Lotta fiksuna kysyi vastakysymyksen: mikseivät aikuiset tee vääriä valintoja? Ja millä siinä sitten selittää, että aikuisetkin tekevät vääriä valintoja koko ajan. On vain pystyttävä kantamaan vastuu myös niistä vääristä valinnoista ja pyrittävä korjaamaan niiden seuraukset jos vain mahdollista. Kukapa meistä nauttisi virheidensä myöntämisestä, saati anteeksipyytämisestä (En minä ainakaan!), mutta eiköhän se juuri erota kypsän aikuisen lapsesta...tietoisuus omien tekojen seurauksista ja kyky kantaa vastuu niistä seurauksista.
Oho, mitä pohdintaa...mutta Lotallakin on tarhassa sujunut tosi hienosti joitakin viikkoja, joten eiköhän äidin juttutuokioilla ole jotakin merkitystäkin! :)
Illaksi vein lapset mummille ja papalle Hollolaan ja lähdin hoitamaan talkoovelvotettani agilitykisoihin. Kakkoset saivat niin vähän nollia aikaiseksi, ettei kilpailukirjoja täyttäessä päässyt ranne kipeytymään. Sen sijaan oli ihanaa nähdä monia tuttuja pitkän talven jälkeen ja höpötellä niitä näitä. Kisat venähtivät yli kymmeneen ja kun sen jälkeen haki lapset, sai heidät sänkyyn ja koirat lenkitettyä oli kello yli puolen yön. Kuten jokunen viikko sitten täälläkin uhosin, osaan pitää itsestäni huolen, ja niinpä yösyännä oli vielä ruokailtava (4 kuppia kahvia ja päivällä syöty makaronilaatikko ja omena eivät taida riittää tämän kokoiselle ihmiselle koko päiväksi). Onneksi sain koneelle juttuseuraa, joten ruokailu sujui leppoisissa merkeissä. :)
Keskiviikkona, tervetulleen neljän tunnin unen jälkeen, jälleen yksi aamulenkki metsässä, tehokas työpäivä (musiikkia, askartelua, sählypelejä ja jäätelöä) ja taas lenkki päivällä. Lapset tarhasta kotiin, Samia hakemaan, Sami kisoihin töihin, Sagan kanssa kauppaan, erotuomaritoimintaa kotosalla ja kisoja katsomaan. Huoh! Välillä kaipaan sellaista Harry Potter-kelloa jolla voi siirrellä aikaa eteen ja taaksepäin tarpeen mukaan!
Kisoissa oli jälleen kivaa. Milloinhan olemme Päivin ja Marin kanssa viimeksi höpöttäneet ja nauraneet yhdessä...ihan tuli vanhat hyvät ajat mieleen. Kiitos muruset! Koska "kävele katastrofikin" pysyi hyvin aisoissa, sai äiti nauttia ihan rauhassa omasta ajastaan!
Torstaiaamu tuntuikin sitten ihan luksukselta, kun Sami käytti koirat ja minä sain keskittyä lapsiin ja itseeni. Jottei arki muuttuisi liian tylsäksi käytin päivällä lenkkillä Hipun, Jekun ja Nanon, joita ei huolittu mukaan Pennalaan. Pennalassa Sami kisasi ja meikäläisellä oli äärimmäisen tärkeä tehtävä...kokoonkutsuja. Sellaisella ei kuulkaa ole kolmosten kisoissa mitään virkaa, jos on olemassa edes jotenkuten pätevä kuuluttaja joka osaa lukea listasta koirien nimiä ja numeroita. Ja sellainenhan Pekka on! Joten meikäläinen sai rauhassa katsella kisoja. :)
Perjantai lenkitin koirat päivällä töitten jälkeen ja hain Samin töistä. Pikatreeni Hollolassa ei ollutkaan niin pikainen, vaan ehdin tehdä niin aksaa kuin tokoakin, kahdessa erässä. Nano teki kepit tosi hienosti takaakiertojen kautta. Meikäläinen oli ihan suu auki! Se oli niin hurjan pätevä.... Keinua tehtiin paljon paremmalla innolla kuin maanantaina...edelleen Sami otti kolahduksen pois. Even nostatukseksi tehtiin vielä Kaarre (rengas, hyppy, A, hyppy), jossa rengas tuotti ensin hiukan ongelmia.
Tokoa piti tehdä hallissa, koska kentällä oli muita. Ohjelmassa oli metallinoutoa, tunnarin pitämistä, ruutu, luoksetulon stoppeja, seuraamista. Hyvä treeni!
Väsymys!
Lauantaina aamulenkki, päiväunet, kirppari, alikiitoa... Nano oli hyvä!!! Ja mammakin selvisi tilanteesta. Ghanalaisia miehiä, Jumalan ääni, synttärikutsu, ei hiviä tai hepatiittia.
Ylläolevan merkinnän tein heti sunnuntaiaamuna muistaakseni mitä on tapahtunut. Teen usein lyhyitä merkintöjä treeneistä saman tien, ja avaan niitä sitten ajan kanssa. Tämä jäin avaamatta ja nyt se näyttää hassulta. :)
Eli lauantaiaamuna annoin Samin nukkua pitkään ja käytin koirat aamusella metsässä tarpomassa. Saga kun päätti vapaapäivän kunniaksi ponkaista pystyyn klo 6.05! Aamupäivällä olinkin sitten niin väsynyt, että päiväuniaika tuli jo ennen puoltapäivää! Sami vei lapset uimahalliin ja minä kävin kirpparilla ja kaupassa. Illan suussa oli vuorossa kimppatreeniä Hollolassa, agilitysellaista. Koska päätin satsata maanantai-iltana tokoon ja jättää agitreenit väliin, käytin tilaisuutta hyväksi ja treenasin kun mahdollista. Katjan kanssa sovittiin etukäteen, että lapset pitävät seuraa toisilleen, ja mammat (sekä isi) saavat treenata rauhassa...tai ainakin jotakin sinnepäin.
Ratana oli maksi kolmosten rata keskiviikon kisoista, ja koska Nano ei vielä tee keppejä eikä muita kontakteja kuin A:n radalla, teimme rataa muutaman esteen pätkissä. Eihän kysymys muutenkaan ole siitä, että Nano ei osaisi, vaan siitä, että täti opettelee valitsemaan sopivia ohjauksia ja rytmittämään ne oikein. Ja huolimatta helvetillisestä päänsärystä se sujui ihan hienosti. Tottakai minä teen virheitä, enkä ole yhtä sujuva liikkeessäni tai ohjauksessani, kuin ihmiset, jotka satsaavat agilityyn päälajina, treenaavaat useita kertoja viikossa, eivätkä ole pitäneet vuosien taukoa. Mutta minä kehityn ohjaajana koko ajan, ja se riittää minulle!
Muutenkin oli mukava ilta. Tuli höpöteltyä niitä näitä (kuten tuosta muistiinpanostani voi päätellä), ja kun lapsetkin viihtyvät hyvin yhdessä, ei ole koko ajan huono omatunto siitä, että heidät on raahattu tunneiksi treenikentän laidalle. :)
Illalla väsyneet lapset sammuivat samantien ja jättivät yhtä väsyneet vanhemmat katsomaan kuinka pieni ponnistaa maasta ja pikkuinen Sveitsi näytti suurvallalle mistä kana pissii! Väsyneitä loikoiluiltoja tarvitaan...aamulla hymyilytti ja päässä soi Haloo Helsingin Hetki on kaunis... vaikkei saanutkaan nukkua mitenkään superpitkään!
Sunnuntaina Sami oli kisaamassa Kotkassa ja me tyttöjen kanssa siivottiin, pestiin pyykkiä ja hoidettiin muutenkin juoksevia asioita. Sokerina pohjalla tehtiin pyöräretki ABC:lle jätskille. Aika vähällä saa lapset tyytyväiseksi. Päivä ilman tokoa aiheuttaisi varmasti vieroitusoireita, joten lähikentällä tehtiin ruutu, hinkattiin luoksetuloa, kerrattiin kaukot, ja muistuteltiin noudon palautukset.
Ruutu sujui ok...jälleen pientä banaania, mutta näillä ylipitkillä matkoilla aletaan saada vähitellen pikkupikulle itseluottamusta juosta vaan eteenpäin tuntui matka kuinka pitkältä vain.
Luoksetuloa suoraan vahvalla vartaloavulla, Nano hyvä.
Kaukoissa saatiin aikaan pientä neuvottelua, kun Nano päätti hypätä maa-seiso-vaihdossa eteen. Ei muuta kuin hurja ihmettely ja koira takaisin taaksepäin. Sen jälkeen teki siistejä vaihtoja, mutta otti häiriötä takaa leikkarista kuuluvista huudoista. Sami siellä huuteli Sagaa joka oli kadonnut leikkarista, mutta istui äitin treenirepun vieressä kentällä. Periaatteessa olen tyytyväinen suoritukseen...mutta aina olisi parannettavaa, ja pitäisihän sen jo kestää noita häiriöitä paremmin. ;)
Noudon palautuksissa metalli ja sorvattu ovat tällä hetkellä ok...etenkin kun ne ovat omia (tai pitkään lainassa olleita). Tunnarissa muistuttelua tarvitaan enemmän. Mutta en epäile, etteikö sitkeällä työllä ja johdonmukaisella palkkauksella (vain suoraan sivulle siististi pitäen tuodut) päästäisi hyviin lopputuloksiin.
Maanantaina lenkki lähimetsässä. Voi saakeli mitä säätöä tähän lenkkiin mahtui: meikäläinen kiehui jo ensimmäisten 300m jälkeen. Even hihna tippui metsään ja vaikka palasin katselemaan sitä, en löytänyt...onneksi se oli Carin katkoma.... ja onneksi Sami kävi myöhemmin etsimässä sen. Hippu ja Eve ryömivät aidan ali vedenottamon puolelle...saatuani ne takaisin oikealle puolelle, Hippu päätti lähteä hippaamaan ylös rinnettä erittäin määrätietoisesti. Mielessä Samin parin illan takaiset kokemukset (Hippu kävi ensin tsekkaamassa komposteja pihoissa ja tuli sitten tyynesti kotiin kesken iltalenkin) karjuin sitä naama punaisena takaisin. Onneksi sillä vielä kuulo pelaa ja minulla uskottavuus riittää, joten se tuli viattoman näköisenä takaisin. Seuraavaksi totesin, ettei Nano ymmärrä lainkaan tule- käskyä. Huoh! Cari oli kyllä kiva ja totteli...ja Jekku!
Samin työpäivän päätyttyä menimme Hollolaan treenaamaan. Koska illalla oli luvassa vielä kokeenomaista tokoa, teimme Nanon kanssa vain vähän aksaa: keppirallatusta putken kautta...ja sehän teki tosi hienosti! Minulla on ihana koira! :) Lisäksi tehtiin keinua ja hiukan kapulan palautuksia.
Illalla oli vuorossa HOTin kokeenomainen treeni Mukkulassa. Huoh! paljon on vielä hommaa... mutta jotenkin ei edes harmittanut kamalasti. Paljon on tekemistä muillakin...ja ne sentään on tokon tosiharrastajia, tosin kuin meikämamma. ;) Paikkakin oli supervaikea, koska nurmi oli tooodella pitkä ja aurinko paistoi kehiin ikävän matalalta. Paikkamakuut Nano teki EVL koirien kanssa...eikä ongelmia.
Ekassa kehässä teimme seuraamisen, joka oli ok. Ei hyvä, koska pikkupikku levisi vähän sinne tänne. Se on kuitenkin ymmärrettävää, koska ruoho oli todellakin sitä lähes kainaloon. Siinä on aika vaikea liikkua yhtä tasaisesti kuin tasaisella hiekalla. Toisena liikkeena luoksetulo, jossa annoin kunnon vartalonavun seisomiseen. Se olikin super! Loppu oli myös hyvä (hyvä maahanmeno ja suora sivulla), joten ei valittamista.
Istuminen oli ok, mutta minä huomaan tekeväni rytmiavustusta ihan tahtomattanikin. Siihen täytyy kiinnittää huomiota! Toki käskyn voi antaa samaan aikaan kuin vasen käsi heilahtaa luonnollisesti taakse kävelyliikkeessä, jolloin se toimii huomaamattomana apuna, mutta sellainen pieni askelkevennys saisi jäädä tekemättä. Lopuksi teimme kaukot, joissa myös oli pari lisäkäskyä...Nano kuunteli kovasti taakse viereiseen kehään. Teknisesti vaihdot olivat hyviä, ongelmana siis "vain" häiriöt. Olin silti tosi tyytyväinen kaukoihin...nyt pääsin huomauttamaan Pientä keskittymisestä koetilanteessa.
Pitkän tauon jälkeen toisessa kehässä oli vuorossa hyppynouto, metalli, ruutu ja tunnari. Hyppynoutoon otimme Novan painavan, vieraan, sorvatun kapulan, jonka pitämistä kokeiltiin ennen kehään menoa. No, kuten EVL-koirakot olivat osoittaneet, kehä ei ollut helppo, vaan kapulat katosivat pitkään ruohoon. Nano lähti hyppyyn hyvin, mutta ei löytänyt kapulaa. Kehänauhan vieressä (sisäpuolella) oli rivissä ohjatun kapuloita, joita se kävi kurkkaamassa, mutta fiksuna tyttönä tajusi, ettei nyt haeta niitä, ja jatkoi matkaa. Lopulta liikkuri-Elinan piti näyttää sille kapula. Sen jälkeen loppu sujui hyvin.
Metallia aloitellessa Nano istui johonkin piikkiin tms., sillä se pomppasi äkkiä ilmaan sivulta eikä suostunut enää tulemaan siihen kohtaan...eikä oikein sivullekaan. Vieraan metallin otti hyvin suuhun, muttei tullut suoraan sivulle, vaan alkoi kiertää. Eli oli edelleen sitä mieltä, että sivulla tapahtui jotain kamalaa. Teimme uudestaan eri kohdassa...hyvin!
Ruutuun veimme yhdessä markkerin, ja pieni jatkoi hyvin ruutuun asti, muttei mennyt markkerille, vaan alkoi kiertää tötsiä. Huoh. Kyllä se siitä sitten, kun vain sain sen ruutuun asti... siellä se odotti kävelykaavion ja tuli reippaasti sivulle.
Tunnari oli ok.
Treenailin vielä lainametalleilla noutoja ja kävimme hiukan keskustelua vieraiden kapuloiden suuhun ottamisesta. Nano kun on sitä mieltä, ettei ällöjä vieraan hajuisia kapuloita ole ihan pakko nostaa jos ei tahdo.
Loppulenkki illan hiljentyessä, vuokkojen ja ketunleipien kukkiessa metsässä ja auringon suunnatessa kohti taivaanrantaa oli sopiva lopetus mukavalle illalle. Nano tosin oli hiukan sitä mieltä, että kaahailevat bc:t voisi siirtää toiseen ulottuvuuteen. Lopulta se kulki mielenosoituksellisesti polun sivulla metsässä.
Tiistaina hallissa kepit putkelta ja A:lta sekä takaakierron kautta, lopuksi takanaleikkaus kepeille. On minulla mahdottoman pätevä koira! Keinu tehtiin lopuksi ilman mitään kevennystä. Kovin montaa viikkoa ei tarvittaisi, että kepit ja keinu olisivat kisavalmiita. Kukahan opettaisi Nanolle puomin?
Kentällä tehtiin humppatokoa edellisen päivän palautteluna: Luoksetuloleikkiä Samin ja minun välillä. Palkka Samilta takaa. Tunnari liikkeenä. Noutoleikkiä. Hyvä oli!
Viikonloppuna oli Nanon Dippi-vali startannut toiset kisansa, ja on nyt yhtä nollaa vaille kakkosissa! Hienoa työtä Dippi ja Iina! :)
Minä olen taas sekaisin kuin seinäkello. Kun pää rakoilee, se rakoilee, halusi tai ei. Nyt kuitenkin yritän kaikkeni pysyäkseni täyspäisenä, toisin kuin talvella, jolloin sillä...tai millään muullakaan...ei tuntunut olevan väliä. Joten jos ette saa minulta heti vastausta viestiinne, jos en soita heti takaisin, tai jos näytän pystyynkuolleelta, älkää ottako sitä nokkiinne, olen ihan samanlainen kaikille muillekin. Välillä elämä vaan on vähemmän suoraa ja tasaista. Onneksi joukkoon mahtuu koko ajan enemmän noita kauniita hetkiäkin. Niiden voimalla jaksaa!
Onneksi minulla on ihana työ ja ihanat työkaverit!!! Nauru tunnetusti pidentää ikää ja ehkäisee dementiaa. Minä yritän pitää vatsalihakseni kunnossa säännöllisellä naurutreenillä! Kiitos Huvikummun naiset! Alla muutama lainalasteni väläytys viime päiviltä...nekin jaksavat nostaa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.
1) Pidin eilen puhetta siitä kuinka oppilaat ensi viikon jälkeen siirtyvät eteenpäin koulu-urallaan. Kakkoset lähtevät eteenpäin alkuluokasta, kolmoselle. Ykkösistäni tulee kakkosia, joilla on tärkeä rooli esimerkkinä uusille, koulun ulkopuolelta tuleville eskareille ja ykkösille. Kerroin heille heidän olevan ensi vuonna oikeita mallikoululaisia pienemmille. Hetken hiljaisuuden jälkeen eräs pikkunappula totesi kovaan ääneen "Ei kyllä aina uskois!"
Mitä siihen enää saattoi sanoa?
2) Tänään keskustelimme ruokalassa lautasen syömisestä tyhjäksi, ja jotenkin keskustelu johti siihen, että oppilaani kysyi onko hänellä pupu pöksyissä. Minä tietysti kurkistin ja kerroin, että takataskusta pilkottaa korvapari. Poika alkoi kieppua tuolissaan ja taputella housujaan " Höh, eihän siellä mitään ole, vaan ihan tyhjät taskut!"
3) Leikkasimme lehdestä kuvia yhdyssanoista. Eräs oppilas paiskasi lehden pöytään, huokaisi ja sanoi kovaan ääneen: "Ei tästä lehdestä mitään löydy, siinä on vaan alastomia naisia" Opella meinasi purskahtaa kahvit paidan rinnuksille kun tuli kiire katsomaan mikä lehti askartelukaappiin oli eksynyt. Kyseessä oli niinkin vaarallinen julkaisu, kuinYhteishyvä!
4) Toisen kerran etsimme lehdistä julkkiksia yms. erisnimiharjoitukseen. Erään tytön paperissa oli tunnin jälkeen kuvat kakusta ja marjakulhosta. Kysyessäni mitäs erisnimiä ne ovat, tyttö vastasi: "En minä siitä tiedä, mutta kun minulla on kamala nälkä".
Huomenna luokkaretkelle Korkeasaareen, ja sen jälkeen on varmasti taas nippu uusia kokemuksia ja väläytyksiä muisteltavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti