Joulu on mennyt...sanovat. Mutta kyllä minun jouluni vaan jatkuu tuonne loppiaiseen saakka. Silloin kerätään pois joulukoristeet ja kannetaan kuusi ulos! Mutta minä nyt olenkin tällainen vanhanaikainen ihminen.

Joulutunnelmakin löytyi jossain jouluvalmistelujen lomassa. Yksi tärkeä hetki oli pääsy kauneimpiin joululauluihin aatonaattona. Toinen osatekijä oli jouluinen tunnelma kotona; kynttilöiden pehmeässä valossa, joulukuusta ihaillen ja lämmittävää viiniä siemaillen. Kyllä se siitä tunnelma väkisinkin nousee! ;)

Joulun pyhinä ja välipäivinä meillä on ravannut sukulaisia ja ystäviä. On ollut ihanaa nähdä kaikkia. On syöty ja juotu hyvin ja parannettu maailmaa. Kyllä jouluun vaan kuuluu se yhdessäolo. Vaikka ihminen pohjimmiltaan onkin aina yksin, on ihanaa saada välillä voimavaroja ystävien ja rakkaitten seurasta.

Remonttikin on loman aikana edennyt. Lastenhuone alkaa vihdoin saada uutta muotoaan. Siellähän on purettu seinää, rakennettu uutta ja uudistettu kaikki mahdolliset pinnat katosta lattiaan. Kyllä nyt lasten kelpaa siellä asustaa! Tai kelpaisi, kunhan toinenkin puoli huoneesta saataisiin vielä maalattua. Kysehän ei oikeasti ole isosta asiasta ja kunhan otan maalaamisen asiakseni, se valmistuu kyllä Sagan synttäreihin (22.1.) mennessä. Tähän asti ei vaan ole huvittanut, ja koska kaikki muutkin ympärilläni tekevät mitä huvittaa ajattelematta muita, minäkin olen koko loppusyksyn todennut, että voisin maalata, mutta kun ei huvita. Se onkin muuten jännä asia, joka on nähtävissä ihan omassakin sukupolvessani, mutta etenkin noissa vähän nuoremmissa. Asioita tehdään sen mukaan mikä huvittaa, kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa, ja jos jotakin halutaan, se hankitaan hinnalla millä hyvänsä. Sitten ihmetellään kun rahat ei riitä, kun kaverit ei ymmärrä, kun puoliso ei teekään niin kuin itse halutaan jne. Huisia! :o

Treenaamaankin on loman aikana ehditty hurjan hienosti!

ti 25.12. Pennalan hallissa
tunnari...oikein hyvä. Pieni apu (taputus reiteen) jotta Na tuli laukalla takaisin. Mutta tämähän oli tiedossa ja harjoituslistallemme...palautukset siis. Ruutu, johon meno takkusi jälleen kerran. Ensi yrityksellä pieni sinkosi hypylle (takaakierto) ja kun en kehunut, syöksyi toiseen suuntaan putkeen. Yritys ja erehdys menetelmällä saimme lopulta koiran oikeaan paikkaa, jopa useita kertoja peräkkäin. Seuraaminen oli ihan schaissea. Poikitti. Levisi käännöksissä. Takaisin jumpan pariin.

Stopit tehtiin vauvaleikkinä (nami lentää, tule, sei) ja sitten kierron kautta ja lopuksi vielä putken kautta. Kaikki ok.Maahanmeno on erittäinkin hyvä, vaikka tekniikka kieltämättä on omintakeinen. Se kuitenkin menee hyvin maahan ja tekee sen vielä suht nopsasti. Se riittää meille.

Metalli ok. Hiukan jännitti ottaako pikkukoira edes koko kapulaa, kun kylmässä ulkohallissa kymmenen asteen pakkasessa treenattiin, mutta turha pelko. Hetsasin kapulalla, ja vapautin heti perään. Hyvin meni laukalla ja otti suuhun. Palkkasin lelulla vauhdista. Toisella kerralla ihan sama juttu...ei haitannut kapulan viileys. Hiukan löysästi piti kiinni, joten sitäkin on nyt muistuteltava.


ke 26.12. metsälenkki Katjan kanssa. Koirat eivät kiitelleet, sillä niistä ulkona oli turhan kylmää (-18) ja luntakin oli ihan liikaa. Niiden ilmeet olivat suorastaan epätoivoisia, kun lähdin polunpohjalta (jossa kukaan ei ollut kävellyt) kahlaamaan umpimetsään. Onhan se tottakin, että pienelle koiralle lunta oli aika paljon, jos sitä paikoittain oli minuakin puolireiteen.

to 27.12. Korkeavireellä
Seuruujumppaa: parin askeleen pätkiä, käännöksiä paikallaan, pari askelta-käännös-stop jne.
Pikkukoira skarppasi tosi hienosti! Metallikapulalla leikittiin noutoleikkejä...hiukan hetsausta, kapula lentoon ja perään. Ote kapulasta paranee koko ajan...eihän se vieläkään yhtä jämäkkä ole kuin puisesta, mutta parempi koko ajan.

Tämän jälkeen tunnari x2, joissa nenätyöskentely oli erinomaista ja rauhallista. Sen sijaan ensimmäistä kertaa sitten pentutreenien Nano kääntyi mukaani kun käännyin kapuloita viedessä ympäri. Ilmeisesti sillä jäi jotenkin päälle tuo alun jumppa, sillä se nytki selkeästi vasemman jalan mukaan. Ja Nanohan on tunnetusti aika nopea oppimaan uutta, joten sitten oltiinkin jumissa siinä ongelmassa. Jälleen kerran laski ohjaaja kymmeneen, kun muutenkin mieliala oli mikä oli. Lopuksi kyykytettiin Nanoa vielä tunnarikapulan pyörittämisestä suussaan. Vauhdissa se pitää melko hyvin, mutta sivulla se saattaa pyritellä, ei purra, mutta rullata suussaan.

Ruudun päätin tällä kertaa tehdä idioottivarmasti, koska virheitä oli tullut edellisissä treeneissä riittämiin, ja vieressä teki huutava kelpie aksaa hyvänä häiriönä. Niinpä ruutuun vietiin markkeri! Ja sinnehän se pikkukoira kimpoili mihin pitikin. Ensin markkerin kanssa pari kertaa ja sitten pari ilman markkeria. Koska Nanon häiriöreaktioita yritetään häivyttää, en palkannut, jos se mennessään selvästi pälyili sivuille. Lopuksi leikittiin ruutuleikkejä kierron kautta. Ja nehän Nanosta ovat superia!

Jos alun seuruujumppa oli onnistunutta, pitempi seuraaminen olikin sitten taas masentavaa. Nano irtosi sivulle, valutti käännökset ja poikitti suorilla. Teimme paljon temponvaihdoksia ja jonkin verran käännöksiä myös juoksusta ja hitaasta! Huomauttelemalla ja korjaamalla saatiin kuitenkin lopuksi ihan hyväkin pätkä aikaan.Pääsi siis palkkaamaan ihan hyvällä omallatunnolla oikeasta suorituksesta.

Aika masentava treeni kuitenkin...tosin paljon hyvääkin oli ilmassa ja niistä on osattava iloita! En missään nimessä halua sellaiseksi tyypiksi, joka löytää kaikesta vaan virheet eikä osaa aidosti iloita onnistumisista. Kauhulla katselen välillä tuota aksatouhua...kun ollaan niin kamalan vakavissaan, että virhe tai kaksi saa itkupotkuraivarit aikaan. Onko se harrastaminen silloin enää kivaa kenestäkään? Vai onko se enää harrastamista? Onko se sitä urheilua? Mielipiteilläni minä taidan tehdä selväksi sen, että olen huippu(koira)urheilua ymmärtämätön moukka, jolla itsellä ei ole riittävästi kunnianhimoa treenata tosissaan. Mutta on se silti välillä surullista katsottavaa! ;)

pe 28.12. Korkeavireellä
Tunnari; aloitimme eilisen säätämisen jälkeen treenaamalla sitä että koira istuu hievahtamatta paikallaan vaikka minä tanssisin valssia ympärillä. Ts. ei saa kääntyä mukana kun käännyn. Nyt menikin kivasti. Eli eilinen oli jotakin häiriösähläystä. Ékaksi Sami vei kapulat lähelle ruutua, jolloin Nano kävi mennessään kiertämässä ruudunkin. Oikean se valikoi kahdessa rivissä olleista kapuloista, mutta säätämisestä innostuneena päätin tehdä tämän nyt perusteellisesti. Niinpä Sami heitteli kapuloita sinne tänne, ja sekaan oma.  Ja tulos oli? Se, että Nanolta meinasi mennä hermot. Se ei nimittäin tehnytkään töitä enää ollenkaan yhtä huolellisesti kuin pienemmällä kapulamäärällä, vaan turhautui, ja alkoi tökkiä kapuloita. Toipa se jopa kerran vääränkin. Kun oikeaa ei meinannutkaan heti löytyä, pikkukoira turhautui ja oli kahta huolimattomampi. Niinpä muistuttelin sille huolellisuutta menemällä lähemmäs kapuloita kyykkyyn ja antamalla lisäkäskyn (muistutus) juuri ennen kapuloita. Tämäkään ei auttanut, vaan pikkupiskin turhautuminen alkoi näkyä koko ajan selkeämmin ja tarpeen oli totaalirauhoitus. Ei muuta kuin koira kainaloon ja pientä neuvottelua. Sen jälkeen oma palikkakin löytyi ihan eri tarkkuudella. En tiedä hyödyimmekö mitään tuosta harjoituksesta...sehän osaa kohtuuhyvin tempun jossa etsitään kuuden kapulan joukosta oma. Sen sijaan se ei malta ainakaan tällä hetkellä tehdä töitä rauhassa, kun temppua muutetaan. Keskittymis-ja kuunteluharjotuksena toimiva siis.

Tästä muistimme siis taas, että Nano on hiukan samaa "ravistettava ennen käyttöä"-mallia kuin Hippukin, ja siten ei saa pelätä sen pölläyttämistä missään tilanteessa. Se pikemminkin tuntuu terästäytyvät puhutteluista. Tämä on nyt tullut esiin niin monta kertaa viime aikoina (se agissa että tokossa), että uskallan jo aika tiukastikin "puhutella" pikkuotusta kesken treenin. Se ei mene toimintakyvyttömäksi, se ei hidastu, ei, se aloittaa työnteon tosimielellä. Nyt on kuitenkin oltava sen verran tarkkavaistoinen, että on löydettävä se raja, mitä se kestää ja  mitä ei, ja mietittävä toisaalta myös sitä, että pitemmän päälle kesken suoritusten ravistelu ei ole mikään keino, vaan tehot pitäisi saada oikeen käyttöön heti treenin/kokeen alusta alkaen.

Hyppynouto (metalli), sujui erinomaisesti, etenkin ottaen huomioon, milloin olemme viimeksi hyppyä tehneet. (joskus sulan maan aikaan Hollolan hallilla) Metallikapulan pitäminenkin oli taas parempaa, kuin aiemmin, eli ei muuta kuin jatkuvaa treeniä, kyllä se siitä. Tein myös muutaman toiston sivulle tuloja metallin kanssa tuosta edestä. Hyvin piti (ei pyörittänyt, ei roikottanut, ei näyttänyt surkealta)

Luoksetulon stopit tehtiin ensin kierron kautta; kierrä, sei, palkka...kierrä ja pari suoraa... kierrä, maa ja palkka ja vielä kerran kierrä, sei ja palkka. Tämän jälkeen tehtiin liikkeenä ilman käskytystä sekä suora, että seisominen merkille. Hyvin stoppasi!  :D

Ruutu: Yhdessä mentiin ensin ihan lähelle, josta suoraan oikeaan paikkaan ilman apuja (eilisestä markkerista oli selvästi apua tänäänkin). Sitten kauempaa. Ensin lähti kiertämään putkea, eli ei kuunnellut kunnolla vaan seuraili ympäristöä (lapsia) ja teki vaan jotakin. Pieni neuvottelu,ja seurauksena tosi hyvät ruudut (3 toistoa)! Alunperin tarkoitukseni oli tehdä lopuksi vielä kiertojen kautta 90 asteen kulmaa ja siitä ruutuun, mutta kun paikat olivat niin superhyviä, luovuin siitä ja jäimme kaikki hyvälle mielelle tästä treenistä!

Kaukot olivat myös ihan loistavat. Teimme hyvältä matkalta (10m?) vaihtoja Samin huitoessa häiriönä Nanon takana "vaihtoja". Kun edessä vielä oli "yleisöä" ja lapset hyörimässä, meni eka maasta ylösnousu levottomaksi pomppaukseksi, josta huomautus, ja samoin siitä alasmeno istumisen kautta. Näistä huomautettiin ja sen jälkeen pieni skarppasi taas  mukavasti ja teki paljon hyviä vaihtoja, ei valittamista!!!

Eli paljon hyvää mahtui noihin treeneihin, vaikka välillä itsellä  meinasikin itku tulla. Kyllä se siitä kun sitkeästi vaan jaksaa yrittää.

Lopuksi täytyy vielä ihmetellä tätä hurjaa talviangstia jota näkee ja kuulee vähän joka paikassa. Kyllähän jatkuva lumitöiden tekeminen välillä ottaa päähän, mutta hei, sehän on vaan hyvää kuntoliikuntaa. Ja mikä on sen ihanampaa kuin katsella talvisen valkoista maisemaa, nauttia lumisista puista ja talven hiljaisuudesta. Jalassa huopikkaat ja päällä kunnon talvivarustus. Mutta ei, sitä kuljetaan ilman pipoa, farkut jalassa ja vingutaan kylmää. Talvinen ulkoilu ei tule kysymykseenkään (paitsi koiraihmisillä, joiden on pakko harrastaa sitäkin iloa) vaan liikkua voi vain lämpimillä saleilla. Välillä minä niin säälin luonnosta erkaantuneita suomalaisia. Olen viime aikoina löytänyt jälleen erään nuoruusvuosieni (mikäs minä nyt sitten olen? :o) suosikkirunoilijoista, joten Maaria Leinosen sanoin;

"Vähän kokenut se
joka ei koskaan
eksynyt
syvään metsään
tiettömään korpeen,
missä pelkonsa keskellä
kokee puut ystäviksi,
missä voi kysyä
pilviltä tietä.
Eivätkä ne petä.
Puut. Ja pilvet."