Nyt mennään vähemmän treenillä ja enemmän yleispätevällä jouluvuodatuksella. Joten treenipulinaa odottavat lukekaa vain kolme ekaa kappaletta ja siirtykää vakavammin otettaviin blogeihin.
Viimeksi olen tainnut kirjoittaa viikko sitten, käytyäni Jessicalla. Keskiviikko ja torstai olivat taas yleiseen hyvään uhrattuja päiviä; keskiviikkona mama's taxi kuskasi lapsia urheilukouluun ja torstaina juhlittiin Lotan joulujuhlaa Satakielessä. Ankarasti keskittyen muistan myös tehneeni jotakin joulukortteihin liittyvää keskiviikkona. Eli ei treeniä...
Perjantai-iltana kävin heikkovoimaisena (mikä lie vatsapöpö vaivannut aiemmin) Korkeavireellä treenaamassa agilitytreenien lomassa. N teki seuraamista...ja ihan hyvin, vaihteeksi. Teimme tempon vaihdoksia, voihan hidas...käännöksiä, etenkin oikealle, ja stoppeja käännöksistä. Perusseuraaminen oli ihan jees, mutta niitä käännöksiä on vaan tahkottava. Lisäksi teimme stoppeja, jotka myös olivat ihan ok. Jääviä tehtiin jumpan omaisesti, tarkoituksena vahvistaa istu-käskyä. lopuksi teimme kaukoja, joissa Sami kiinnitti huomiota down-vaihtoon, jossa se tuttu steppaus tulee. Muut vaihdot ovat siistejä. Sami perusteli ihan hyvin, että kun koira saa liikuttaa jalkojaan, se ei tiedä saako niitä liikuttaa millin vai kolme senttiä. Nanohan ei suuremmalti ole liikkunut eteenpäin, mutta sen vaihtoo kuuluu se steppaus olennaisena osana, ja on tietysti mahdollista, että se alkaa stepatessaan liikkuakin. Pitää miettiä ja muistutella...
Lauantaina tein kotona sisällä aamutreenin; jääviä, metallin nostelua ja kaukoja, pääpaino down-käskyllä. Lisäksi teimme käännöksiä paikallaan. Ei mitään ihmeellistä, ihan perustreeni. Sunnuntaina Sami oli koko päivän Kotkassa kouluttamassa, joten meidän treenimme oli taas kotona, kapulan nostoja ja luovutusta, peruskäskyjä temppuina. Maanantaina hyvät ajatukseni pitkästä lenkistä ja treenistä Nanon kanssa kuivuivat joulukiireisiin ja 40minuuttia kestäneisiin lumitöihin!!! Tänään tiistaina olemme taas treenanneet kotona (Sami oli kouluttamassa Villähteellä). Tänään jälleen käännöksiä ja metallin nostelua sekä kaukoja. Ihan jees. Näin lyhyellä matkalla mitä sisällä saa, ei Nanon kanssa saa esiin kaukojen virheitä.
Mitä sitten olen tehnyt, kun treenit ovat jääneet näin vähälle? Siinä päästään kysymykseen, mistä tuntee joulun. Kun kuuntelee tuon laulun, ymmärtää hiukan meikäläisen joulumietteitä tänä vuonna.
http://www.youtube.com/watch?v=5lKAzLMHA38
Ja se ahdistaa minua kovasti. Minähän olen jouluihminen henkeen ja vereen. Yleensä joudun ottamaan itseäni niskasta kiinni jo marraskuun alussa, etten laittaisi kaikkea joulutilpehööriä esille "etuajassa", mutta tänä vuonna jouluverhot ovat yläkerran kaaoksessa, puolet joulukoristeista lojuu edelleen laatikossaan olohuoneen nurkassa ja joulumieli kadonnut syksyn melskeissä. Tänä vuonna mietin ensimmäisen kerran joulukorttien lähettämättä jättämistä. Tai oikeastaan sitä, että lähettäisin kortit vain niille rakkaille läheisille, en velvollisuudentuntoisesti kaikille kumminkaimoille. Joulupiparit olen lasten kanssa leiponut, mutta joulupullaa meillä on turha odotella. Ellei sitten todellinen masis iske, että olisi pakko terapiaksi vaivata taikinaa. Joululahjoja olen hankkinut pitkin syksyä, mutta oikeasti olen äärettömän onnellinen siitä ettei siskosten perheiden kanssa vaihdeta lahjoja. Helpottaa kovasti elämää.
Lasten takia jouluhässäkkää on kuitenkin ylläpidettävä ja askarreltava tontut, koristeltava piparit ja oltava niin kovin positiivinen, vaikka itseä kiinnostaisi lähinnä käpertyä lämpimän takkatulen ääreen hyvän kirjan ja viinilasin kanssa. Tai kulkea pitkin metsiä umpihangessa kahlaten, lumisia puita ihaillen ja omia ajatuksia pyöritellen. Mutta ei, tämä lapsiperheen arki tarkoittaa jotakin ihan muuta.
Tänä vuonna vietämme 10-vuotistaiteilijajuhlaa. Sen kunniaksi muutamat vanhat opiskelukaverit ovat keräilleet porukkaa kasaan ja ehdotelleet yhteistä illanviettoa keväällä tai kesällä nostalgisin tunnelmin Hämeenlinnassa. Meikäläinen on tietysti heti innolla mukana näissä suunnitelmissa. Samalla ne ovat kuitenkin saaneet muistelemaan opiskeluaikoja. Kylläpä silloin oli nuori ja huoleton. Sitä kuvitteli tietävänsä niin paljon ja olevansa kovinkin kypsä. Huolet ja murheet tuntuvat nyt jälkikäteen niin pieniltä ja turhanpäiväisiltä. Mutta kyllä meillä oli myös hauskaa! Ei tarvinnut miettiä menemisiään ja tulemisiaan. Kaveriporukka oli loistava ja aina löytyi kaveri kaikenlaisiin hulluihin tempauksiin. Hetkittäin sitä on kateellinen nuorille opiskelijoille moisesta vapaudesta, mutta kun lapset kainalossa lukee joulukirjaa sohvalla, muistaa miten paljon muuta ihanaa on elämäänsä saanut. Aika aikaansa kutakin.
Ehkä se joulumielikin jostakin vielä löytyy, kunhan tämän viimeisen viikon vielä kärvistelee töissä ja pyörittää normaalia iltarumbaa. Mama's taxi liikennöi jälleen huomenna ja Samillahan on normaalit iltamenot koko viikon. Kun töissä vielä pukkaa päälle muutto toiseen koulurakennukseen (pakkaa, lajittele, siivoa ja hoida vielä opetus ja kasvatuskin siinä sivussa), ei tässä oikein joulutunnelmaan pääse. Onneksi töissä on kuitenkin loistavaa seuraa ja nauru herkässä, eihän tätä muuten jaksaisi. Työparini itsetuntokurssilla käyneeni; taidanpa lähteä hommaamaan itselleni joululahjoja, olenhan ne ansainnut, kun olen niin hurjan mahtava tyyppi! Josko se piristäisi. Seuraava osa itsetuntokurssista taitaakin olla sitten "vanhojen lehmien" laivaseminaarin muodossa kevätpuolella...innolla odotan niitä oppeja! ;)
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=sshllx9eAz0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti