Pitkä päivitystauko takana. Ja suoraan sanottuna, se johtuu vanhuudesta. Vietin viikko sitten syntymäpäiviäni matkaillen, kuten tällaisen vanhemman rouvashenkilön sopiikin (toim. huom. itse en miellä itseäni niin kovin vanhaksi, mutta uskoa se kai pitää kun kuuntelee/lukee parikymppisten kommentteja) Joka tapauksessa näin vanhat ihmiset eivät enää toivu railakkaista juhlista ihan samassa ajassa kuin nuo kymmenen vuotta nuoremmat. Edes blogitekstiä ei ole jaksanut vääntää! ;)
Tiistaina 20.11. kävin yksityistunnilla Jessicalla Sipoossa ja siitä onneksi tein muistiinpanot heti samalla viikolla. Nano oli reissussa tosi kivalla asenteella ja jaksoi hyvin piiitkän treenin. Kyllähän siitä loppua kohti näki, ettei se enää tehnyt töitä sillä apinanraivolla, jolla se parhaimmillaan työskentelee, mutta se yritti silti parhaansa eikä ollut lopussakaan mitenkään tavattoman vetelä. Treenin kohteena olivat tutut ruutu, tunnari ja seuraaminen. Välijumppana teimme myös kaukot.
Ruudusta olimme Jessican kanssa samaa mieltä; N ei tiedä oikeaa paikkaa. Jessican ohjeilla vahvistetaan paikkaa, ja nimenomaan niin, ettei ruudussa ole apuja (markkeri, nami, lelu), vaan apu tehdään (tarvittaessa) käymällä itse ruudussa tai silloin tällöin markkerilla. Eli lähettelyä eri suunnista ja iloinen palkka kun N on oikeassa paikassa. Treenin lopussa Nano oli taas tosi varman oloinen paikasta.
Seuraamisessa Jessica näki paljon hyvää, mutta myös ongelmakohtamme. Hänen mukaansa namikäden käyttöä silloin tällöin ei tarvitse pelätä...kuten minä olen tehnyt...eihän nyt isoa koiraa voi seurauttaa namilla, sehän on ihan pentujen hommaa. :o Lisäksi saimme ohjeeksi miettiä täyskäännöksen suuntaa, tehdä paljon käännöksiä pysähdyksellä (herätellään pikkuotusta skarppaamaan käännöksissä) ja miettimään omaa kävelyrytmiä eri temmolla. Palkkaamisessa hän suositteli palkkaamaan ulkokautta pään taakse, kun tähän asti on palkattu suoraan alas jalkaa pitkin.
Myös oikeasti paikasta kävimme keskustelua. Samaa jota olemme jo aiemmin käyneet Oilin kanssa...terveisiä vaan Oili! :) Miten lähellä jalkaa pikkukoiran pitäisi olla? Minun mielestäni se ei voi olla aivan kiinni, koska silloin se joutuu päähänpotkituksi, mutta mikä on se sopiva etäisyys ja ennen kaikkea, miten saa pidettyä kriteerin oikeana, kun puhutaan parista sentistä, eikä koiraa voi koko ajan katsellakaan.
Tunnarissa Nano teki töitä ihan niin kuin sillä on tapana; äärimmäisen varmasti oman tuoden, mutta hiukan laiskanlaisesti takaisin tullen. Nenän käyttö sinänsä ei ole pikkukoiran ongelma, vaan se, että se kokisi tämänkin tempun Tärkeäksi Tehtäväksi isolla T:llä! Jessican mukaan se oli hiukan sen oloinen, että se haukottelee ja toteaa mennessään "jaahas, tää on tätä, kyllähän mä tän osaan". Koska Nanon nenänkäyttö on niin vahvaa, teimme sitten erilaisia harjoituksia joissa yritettiin nostaa palikan palauttamisen arvoa. Esim. Lelu lensi heti kun oikea kapula nousi. Ei innostanut! Nakkien heittely puolestaan oli liian inspiroivaa, ja lopulta N jäi jumiin nakkiin ja unohti koko kapulat. Niinpä taidamme yrittää mieluummin lelulla...josko vinkupallo toimisi paremmin, kuin lentävä naru.
Nakkijumin jälkeen käänsimme N:n ajatuksia nakeista tekemällä pientä ja kivaa välijumppaa, eli kaukoja. Sinänsä tekniikassa ei ollut mitään korjattavaa. Hieman N kuulemma steppasi vaihtojen yhteydessä paikoillaan, mutta muuten kaikki oli oikein siistiä. Lähinnä tämäkin herätti vain keskustelua palkkauksesta: voisiko palkan jättää koiran taakse maahan/kuppiin. Sillä tavallahan kaukojen opettelu Nanon kanssa aloitettiin, mutta jossakin vaiheessa luovuin siitä koska aloimme päätyä siinäkin nakkijumiin. Pikkukoira sähläsi vaihtoja menemään ajatukset nakissa. Mutta joskos sitä kokeilisi nyt isompana ja viisaampana? uudelleen.
Kokonaisuutena itselle jäi vahvimmin mieleen tästä visiitistä se että ei ole häpeä auttaa koiraa ja tehdä välillä helppojakin juttuja. Minä kun kaadun aina siihen samaan kuoppaan, että vaadin koiralta hurjia. Kyllähän se jo tämän osaa...tehdääs vielä vähän vaikeampi...ja vaikeampi ja...Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun muistuttelen itselleni armollisuutta itseäni ja koiraa kohtaa. Jos joku juttu joskus ei onnistu, se ei ole maailmanloppu.
Keskiviikon vietin sairaan Lotan kanssa kotosalla ja lenkkeilin koirien kanssa pariinkin otteeseen Harjulla reilun tunnin. N:n kanssa tehtiin kaukoja, seuraamista ja aivojumppaa, eikä siitä sitten sen enempää! Illalla maalasin kuukauden tauon jälkeen kattoa. Nyt on kaikki keskikerroksen katot on saatu uudistettua, mutta koville se otti. Sami pakeni lähes saman tien yläkertaan kun mamma maalasi kattoa seisoen pöydällä ja hoilaten korvia vihloen Apulannan tahtiin. Nyt on katonmaalaukseen liittyvät muistikuvat ja kattopaholaiset selätetty, joten maalaaminen voi jatkua yläkerran katoista! ;)
Torstaina kävimme Hollolan hallilla tokoilemassa. Nano oli hyvä! Seuraaminen paranee kerta kerralta, mutta taukoja treenistä ei kovin paljoa saisi tulla. Paljon lyhyttä pätkää, käännöksiä pysähdyksin ja koirahan pelitti...mikä ihana tunne. Ruutu oli ekalla kerralla tutun epävarma...mutta hei, se meni sinne. Teimme Jessican ohjein ruudun sivuilta ja edestä oikean paikan hakemista, ja hyvinhän se meni. N nauttii selvästi, kun siltä vaaditaan aivotyötä, eikä kaikkea anneta tarjottimella. Lopuksi teimme leikinomaisesti jääviä ja ihan vain juoksuleikkejä...niistähän N tykkää. Kivat treenit.
Perjantaista sunnuntaihin olinkin sitten rakkaista rakkaimpien siskojeni kanssa risteilemässä. Oli ihan nostalginen olo, kun ensimmäistä kertaa kymmeneen? vuoteen majoittui autokannen alapuolella, käytäväbileitten luvatussa maassa. Meno laivalla oli näin pikkujouluaikaan melkoista katseltavaa. Tämmöinen kristillissiveellinen vanhempi rouvashenkilö oli aivan ihmeissään laivan lihatiskimeiningistä. Ehdotusta kun tuli jos minkälaista. Itsellehän pääasia reissussa oli pitää hauskaa ja ennen kaikkea, tuulettaa päätä maailman parhaassa seurassa. Nauruterapian ja hiukan vakavammankin keskustelun voimalla jaksaa taas pitkään! Kiitos siskot!
No kahden yön (tai oikeastaan kuukauden) valvomisen jälkeen olinkin niin töttöröö, että Sami epäili sunnuntai-iltapäivällä! minun nauttineen liikaa ehtoollisviiniä, pyhäpäivä kun oli. Maanantain taistelin vielä väsymyksen ja energiavajeen kanssa(laihduttaa voi monella tavalla ja ruokahalun menettää monesta syystä...), mutta tiistaiaamuna oli pakko antaa tämän vuoden (ja ehkä parin sitä edeltävänkin vuoden) pahimmalle migreenille periksi ja jatkaa unia kotona muiden suunnatessa töihin.
Koko tämä viikko lipunut ohi kuin sumussa. Jos joku kysyisi minulta nyt mitä viikon aikana olen tehnyt, milloin käynyt lenkillä koirien kanssa, mitä syönyt minäkin päivänä, en osaisi vastata. Kai me jotakin on treenattukin. Kai sitä perushuttua...kai!
Perjantaina joukko ystäviämme tuli kylään juuston ja viinin merkeissä...ja samalla katsastamaan uutta keittiötä. Lauantai oli täästä syystä rauhallinen ja tyyni päivä. Mutta nyt sunnuntaina olin Samin matkassa Kotkassa agikisoissa. N teki parkkiksella pakkastokoa. Seuraaminen oli häiriöistä huolimatta hyvää...kun oli ensin vähän puhunut sille hepreaa. Lopuksi olin hurrrjan tyytyväinen pieneen. Treenasimme myös luoksetulon stoppeja, jotka ovat ikuinen ongelmamme...huoh! Nyt on ihan viimeinen hetki alkaa niiden työstäminen, jotta ne saisi kisakuntoon ensi kesäksi. Kaukot olivat kovin vaikeat...maa oli kylmä ja ihmiset ympärillä olivat hyvä tekosyy olla kuulematta maa tai down käskyjä. Bak, istu ja up toimivat ihan hyvin. Eli häiriötä, häiriötä, häiriötä...miksihän tämä ei ole minulle uusi asia?
Oli ihan kiva olla pitkästä aikaa mukana kisareissulla...pitkäänhän minä jäin lasten kanssa kotiin ja Sami reissasi ihan muiden kanssa, mutta eiköhän siihenkin yritetä saada muutosta. Lapset ovat nyt isompia ja olemme löytäneet uuden luottolapsenvahdin, terveiset vaan Vilmalle! Paljon olemme käyneet keskustelua siitä kumpi tekee mitäkin lajeja minkäkin koiran kanssa ja millä tasolla. Ensi kesä voi tuottaa yllätyksiä itsekullekin tämän asian osalta...muille, mutta myös meille itsellemme. Ehkä Sami löytää vihdoin tiensä tokokentälle ja minä yritän nipistellä itseäni hereille painajaisesta agiradalla. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti