Elä elämäsi hymyillen...

"Elämä on kummallinen juttu joka sattui minulle matkallani hautaan!"

En voi kuin hymyillä yläkerran hepun kummalliselle huumorintajulle. Ehkä me tulemme siksi niin hyvin toimeen: meillä molemmilla on äärimmäisen erikoinen huumorintaju! Ihmiset katsovat minua silmät pyöreinä kun kerron mitä kuuluu. He katsovat silmät pyöreinä nähdessään minun nauravan, säteilevän, olevan vapautuneempi kuin moneen vuoteen. Minunhan pitäisi olla surullinen, lyöty... mutta miksi olisin. Vanhasta irti päästäminen on toki omalla tavallaan vaikeaa, mutta tajusin jo keväällä miten vahva olen itse. Selviän kyllä tilanteesta kuin tilanteesta. Minulla on valta ja vastuu omasta elämästäni, voin tehdä valintoja, jotka johtavat sitä oikeaan suuntaan. Välillä teen ehkä tyhmiä valintoja, valintoja jotka tiedän heti kohta vääriksi. Mutta hei, eihän niitä valintoja kiveen ole hakattu, sitten muutetaan suuntaa. Tärkeintä valinnoissa on se, että pystyy itse elämään niiden kanssa. Että miettii mikä on hyväksi minulle, mutta huomioi samalla että tässä maailmassa on paljon muitakin ihmisiä, joita ei turhaan saisi satuttaa. Jos en ole tyytyväinen elämääni, kuka on vastuussa siitä... minä itse. Niinpä en voi kuin hymyillä... olen tehnyt elämästäni elämisen arvoista! :)

 

Siinäpä onkin vaa'alle töitä: kuinka teen itseäni eniten hyödyttävät valinnat, mutta huomioin samalla myös muut ihmiset. Puhdas itsekkyys tuntuu kasvavan lasten ja nuorten keskuudessa koko ajan. Minä, minä, minä! Minä mietin jo talvella, että osa ihmisistä nostaa itsensä jalustalle...tekee itsestään itselleen epäjumalan, jonka etu on kaiken muun edellä. Se voi ilmetä monella tavalla: oman kehon ja ulkonäön epäterveenä palvontana, toisten "yli kävelemisenä", oman edun häikäilemättömänä tavoitteluna. Idealismini on aina välillä töissäkin koetuksella, kun yritän selittää 12-13-vuotiaille, että on olemassa muitakin ihmisiä, muitakin ajatuksia, kuin MINÄ ja minun lähipiirini. Ja pelottavinta on se, että yhä enenevässä määrin myös nuoret aikuiset ovat ihan yhtä itsekkäitä kuin nuo lapset. Missä kohdassa yhteiskuntamme on muuttunut tällaiseksi; vahvat jyräävät heikot! Tai oikeastaan ne joiden omatunto ei turhaan soimaa, jyräävät ne jotka vielä tuntevat myötätuntoa ja häpeää ja osaavat asettua toisen asemaan. Miksi lasten ja nuorten moraalikäsitys jämähtää sinne lapsen tasolle, miksei kehitytä huomaamaan, että kasvun tuoma vapaus tehdä valintoja, tuo myös vastuuta...suurta vastuuta.

 

Oho, taas mentiin lempiaiheeni puolelle... päästäisiinkö tämän ajatuksen myötä eteenpäin!

 

"Olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa niin."

 

Minä siis nautin työstäni, nautin harrastuksistani, elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa, eivätkä ne uomat ole ollenkaan hullummat. Minulla on yhä ihanat lapseni ja ystäväni, harrastukseni, ajatukseni ja arvoni,  työ josta pidän. Lapsilla alkaa olla kavereita tässä naapurustossa, molemmat juoksisivat ulkona koko ajan...tai sitten meillä on joku kaveri. Tavarat löytävät vähitellen paikkansa....toki kaikenlaista on vielä työn alla, mutta osaisiko sitä olla jos ei olisi. Vähitellen loputkin asiat kyllä selviävät, työt tulevat tehtyä. Välillä minäkin tarvitsen aikaa vain olla, kesäni oli kuitenkin aikalailla työn täyteinen.  Eläessäni elämääni tässä uudessa muodossaan, pohdin samalla tulevaisuutta...mitä haluan, mihin olen valmis... sain taannoin ohjeeksi miettiä "ehdot" tulevalle elämälleni. Ikään kuin raamit, joiden rajoissa haluan elämääni elää. Ja valintatilanteessa minun pitäisi kyetä miettimään tilannetta niiden raamien sisällä. Mikäli tarjolla oleva vaihtoehto ei mahdu raamien sisään, en saisi valita sitä. Olen jo joutunut huomaamaan, että käytännössä se ei ole ihan yksinkertaista. Minulla on jo ne raamit, tiedän mitä haluan, mutta on helppoa pettää itseään ja lipsahtaa raamien ulkopuolelle.

Töissä olen vuoden tauon jälkeen saanut taas minulle tyypillisen ryhmän: ihania, luovia ja erittäin ulospäinsuuntautuneita pikkuihmisiä, joiden kanssa aika ei todellakaan tule pitkäksi. "ope, minä olen kyllä aika varma siitä, että ne siellä hoitokodissa (oppilaan koulumatka varrella) kehittelevät joukkotuhoaseita!", "Ei kultaseni, sinun kaksi viikkoa sitten pilkkomasi viivotin ei taida enää olla siellä roskiksessa... kyllä täällä koulussa yritetään tyhjentää ne roskikset ihan joka päivä...vaikkei sitä aina uskoisikaan". Kuinkahan toisille opettajille aina vain valikoituu juuri tällaisia ihania pieniä nuppusia, toisissa ryhmissä ongelmana on päinvastoin saada lapset avautumaan ja rohkaistumaan... miksi minun ryhmissäni ei tapaa olla sellaisia ongelmia?

 

Kun vielä tiimini on osoittautunut ihanaksi ja menemme ongelmatilanteet hurtilla huumorilla, en oikein voisi muuta toivoa. Vaikka työni on välillä sellaista, että työpäivän jälkeen tunnin metsälenkki on todella tervetullutta pään nollausta (kukaan ei puhu mitään, ääntäkään ei kuulu, itse ei tarvitse reagoida mihinkään, eikä varsinkaan 8 juttuun yhtä aikaa...saa vain olla yksin ajatuksineen), nautin siitä todella. Tänään lauantaina oli koko henkilökunnan työpäivä ja vieläkin naurattaa moni juttu... itseasiassa lenkilläkin pyörivät mielessä muutamat poskettomat heitot. Kiitos ihanaiset työkaverit, missä olisinkaan ilman teitä? Siellä pyöreässä huoneessa lääkitys kohdillaan?

 

Kesällä tapasin tuttuja jatkuvasti... minulla kävi vieraita, puhuin puhelimessa, viestittelin netissä... nyt on tullut jokin erakkokausi. Sulkeudun hiljaisuuteen ja nautin omasta seurastani. Olen jälleen huomannut ystävien olleen oikeassa sanoessaan, etten saa kasata liikaa juttuja viikonloppuihini, väsymys tulee jossakin vaiheessa. No, Nyt se on tullut. Päiväni ovat ohjelmoituja aamusta iltaan, eikä muuta juuri voi odottaakaan, kun elämässä on kaksi pientä lasta ja kolme koiraa. Jollekulle sanoinkin, etten minä nyt niin kovin itsellinen nainen ole, tämän laumani kanssa. Nautin siis jokaisesta hiljaisesta hetkestä ja omasta ajasta kuin suurimmasta aarteesta. Saa tänne silti tulla kiskomaan minut ulos omasta yksityisestä maailmastani. En vieläkään ole kovin hyvä pyytämään ketään kylään, tai lähtemään mihinkään...mutta jos joku pyytää, tulen kyllä mielelläni! :)

 

Kesästä en paljoa kirjoitellut... kertokoon alla oleva albumi kesästäni olennaisen...

 

https://plus.google.com/photos/112187532081209039406/albums/5921163111806262433?authkey=CPGEo7jX0P_TigE

Koirapäivitystä luvassa huomenna... tai ylihuomenna... kunhan kerkiän.