Jaahas, nyt on pitkästä aikaa rauha maassa, Saga nukkuu, Lotta piirtää ja mummokoirat torkkuvat. Nano ja Samin aktivistikoirat ovat treeneissä Keravalla.

Työviikko on ollut tehokas ja tuntuukin, että koirien kanssa puuhailu on jäänyt kovasti vähälle. Kuitenkin olen Nanon kanssa hiukan ehtinyt päivittäin tekemään. Pientä leikkiä vain. Narulelukin on taas maistunut, kun nuo alakulmurit ovat vaihtuneet. Toinen saatiin ihan talteen, kun Sami alkoi ihmettelemään mitä kummaa Keiju mukeltaa suussaan ja bongasi näin Nanon irronneen hampaan. :o

Christan luento tiistai-iltana oli oikein hyvä. Hyvin paljon oli tuttua asiaa, mikä helpottaa kuuntelua, kun ei tarvitse koko ajan kysymysmerkkinä skarpata ja yrittää ymmärtää kuulemaansa, vaan voi rauhassa kuunnella ja verrata puheita muitten kouluttajien vastaaviin ja peilata omiin koiriin (tehtyihin virheisiin...ja miksei myös onnistuneisiin koulutusvalintoihin). Eli tiivistetysti voisi sanoa, että alan jo vähitellen ymmärtää miten ja miksi koiraa tulisi kouluttaa, toteutus vain vaatii vielä useiden vuosien harjoittelua. ;)

Sami puolestaan totesi, että eihän hän ole koskaan päässyt mihinkään näihin toko-puolen luennoista, joten hänelle oli enemmän uutta. Kotonakin Sami on alkanut vaatia koirilta huomattavasti enemmän, mikä on loistojuttu. Josko tuota turhaa sähläystä saataisiin niiltä pois tiukentamalla sääntöjä ja pitämällä niistä yksimielisesti kiinni.

Keskiviikkona kävimme pikaisesti hallilla...pakkasta oli kuitenkin niin paljon, että ainoa joka teki edes muutaman hypyn oli Keiju. Jekku ja Eve vain leikkivät hallissa ja minä tokoilin Hipun kanssa ja Nanon kanssa tehtiin puhtaasti yhdessätoimimiseen tähtääviä harjoituksia. Hipun kanssa minä yritin pitää oman mieleni avoimena ja olla tyytyväinen siihen mitä se tekee. Ja ihan kohtuullisesti se tekikin. Hiukan sivulle siirtymisiä, lyhyttä seuraamista tavoitteena oikea paikka. Maahantippumista edessä ja vauhtinoutoa.

Aihe josta olemme Samin kanssa pari iltaa jutelleet, on kennelyskä. Sitähän on tänä talvena liikkeellä hurjasti ja kuulemani mukaan myös aika ärhäkkää sellaista. Me olemme toistaiseksi välttyneet tartunnalta, kiitos lähinnä valveutuneiden treenikavereiden ja ystävien jotka ovat pitäneet koiransa poissa yhteistreeneistä. Se, mikä meitä Samin kanssa on puhuttanut, on erilainen ohjeistus jota eri eläinlääkärit ja jopa Kennelliitto asiasta antaa. Moni on sanonut, että ihan eläinlääkärin mukaan koira ei tartuta ketään eikä mitään kun viikko oireiden loppumisesta on kulunut. Toisaalta osa eläinlääkäreistä sanoo, että koira voi erittää bakteeria/virusta (minkä tyypin aiheuttaja yskällä nyt sattuu olemaankaan) vielä pari viikkoa oireiden loputtua. Meitä pidetään taas vähän kajahtaneina, mutta taidamme molemmat olla lähikuukausina aika tarkkoja siitä etteivät koiramme nuuski oman lauman ulkopuolisia koiria. Niin, ja by the way, Kennelliitto määrää yksiselitteisesti että kennelyskään sairastunut koira tai saman perheen muut koirat eivät saa osallistua näyttelyihin, kokeisiin tai kilpailuihin kahteen viikkoon oireiden loputtua.

Ja syy miksi meitä pidetään kajahtaneina on se, että valtaosalla koirista kennelyskä menee ohi tosi lievänä. Sellainen pikkukiusa vain. Mutta eniten olen itse ällistynyt siitä, että useat aktiiviharrastajat jotka muutoin huoltavat koiriaan erinomaisesti ja ovat vimpan päälle tarkkoja esim. lihashuollosta, ovat tämän asian suhteen niin huolettomia. Itselle suurin pelko tuossa taudissa ovat ne inhottavat jälkitaudit. Ehkä se on perua omasta urheilutaustasta, mutta jotenkin minulle on taottu tuonne selkärankaan se, että sairaana ei urheilla. Ja kaipa sama pätee myös koiriin? Kyllähän niilläkin ilmenee kennelyskän jälkitauteina jos jonkinlaisia keuhkosairauksia. Eihän se riski toki kovin suuri ole, ja aktiiviharrastajien koirat ovat järjestään hyvässä peruskunnossa. Itse en silti haluaisi lähteä kokeilemaan kuuluuko minun koirani siihen häviävän pieneen määrään joka saa jonkin vakavan jälkitaudin. Kyllähän se vaan niin on, että täyspainoisessa agilitytreenissä/kisarykäisyssä koirakin saa tehdä töitä kunnolla ja se taas, etenkin jos treenataan tai kisataan ulkona pakkasessa, lisää noita keuhko-ongelmia. Sellainen kevyt tokotreeni ja normipulliaisen päivälenkitys taas ovat ihan eri juttu. Ja voihan sen treenin suunnitella niin, että se on kevyempää eikä liikuta lähelläkään maksimivauhtia tai -kestävyyttä. Tässä vaiheessa kautta, kun kisat ovat...kärjistetysti....tavallisia kyläkisoja, en näe mitään syytä riskeerata koiran terveyttä liialla kunnianhimolla ja omalla kiireellä. Eihän se koiran kunto/osaaminen siitä romahda jos se on pari viikkoa kevyemmällä treenillä. Tai jos romahtaa, niin silloin kannattaa ehkä miettiä monta juttua uudestaan.

Ehkä minusta tekee näin ahdasmielisen ja ymmärtämättömän se, että oma kunnianhimo ei ole niin suuren suuri. Lähinnä minä surisin kisoja peruessani rahan menetystä...ikävä myöntää...näin pihi olen. Samia puolestaan saa välillä toppuutella. Onneksi (tai onneksi ja onneksi, olisi saanut jäädä tapahtumatta) hänkin oppia viime keväänä Jekun kanssa, että kiirehtimällä ei saavuta mitään, vaan pahimmassa tapauksessa voi menettää jotakin. Samillahan oli turhan kova kiire treenaamaan kovaa ja kisaamaan Jekun kanssa sen pitkän sairaslomaputken jälkeen, mikä kostautui inhottavana revähdyksenä ja uutena pitkänä sairaslomana. Se tuoreessa muistissa Samikin on onnistunut hillitsemään kilpailunhaluaan, ja tekemään töitä koirien ehdoilla ja antaen niille kaiken sen ajan ja koulutuksen jota ne kaipaavat ja ansaitsevat.

Pohdiskeli itselleen nuorena urheilijana kurjan rasitusastman ja toistuvat keuhkoputkentulehdukset hankkinut Kirsti