Kevät tulee, valo lisääntyy ja viikon olin jo onnellinen!
Viimeisestä horinastani on jo kuukausi aikaa. Siihen kuukauteen on mahtunut paljon tunteita; iloa, surua, vihaa ja toivoa. Olen todennut, että oikeista ystävistä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain, hyvän eteen kannattaa tehdä töitä eikä periksi saa antaa. "Eräät ihmiset tulevat elämääsi siunauksina. Eräät tulevat elämääsi opetuksina" päivitti eräs ystävä facebookissa. Se oli niin osuvasti sanottu, että olen palannut tuohon ajatukseen useasti uudestaan. Olen saanut viime vuosille paljon opetuksia...eivätkö ne jo riittäisi? Toisaalta koen saaneeni myös siunausta, jota toivon elämääni vielä tulevaisuudessakin.
Pennut lähtivät maailmalle ja viestit uusista kodeista ovat olleet ihania. Pennut ovat juuri niin reippaita, itsepäisiä ja leikkisiä kuin uudet omistajat odottivatkin. Pieni pettymys, puolin ja toisin, koettiin Salaman kohdalla. Sillä sen uusi omistaja herkistyi pennulle niin pahoin, että se palautui viikon kuluttua takaisin kotiin. Se on suuri harmi, sillä Salamalla oli loistava koti täällä Lahdessa ja ehdimme jo käydä yhdessäkin treenaamassa. Tänään Salama vihdoin pääsee omaan kotiinsa ja uusien koirakavereidensa luo. Toivoa sopii, että Salama on sellainen tarmonpesä, jota Katja on etsinyt ja tällä kertaa kaikki sujuu hienosti. Toiveissa on nähdä Salama kisaamassa agilitya muutaman vuoden päästä.
Nanon kanssa on treenattu säännöllisen epäsäännöllisesti...pitkästä aikaa enemmän säännöllisesti. :)
Nakkiksella oli juoksujen jälkeen selvästi jotakin ihme masennusta, sillä nyt se taas pelittää paljon paremmin. Hiihtolomalla treenasimme pari kertaa Jessicalla ja nyt olen päässyt treenaamaan ja tuulettamaan päätäni Oilin kanssa. Kiitos Oili niin treeniavusta kuin kuuntelusta ja lohduttavasta olkapäästäkin. :)
Nanon kanssa haimme sen puuttuvan AVO-ykkösen Porvoosta maaliskuun alussa. Nano oli toinen luokassaan saaden 181 pistettä. Joukkoon mahtui muutama ihan selvä virhe, jotka pudottivat pisteitä, mutta ne olivat luokkaa liian vähän koetreeniä. Eli en ole huolissani. Voittajaa varten on vielä saatava ruutu kuntoon ja hiottava sitä sun tätä pientä. Isot linjat ovat hallussa, mutta pieniä voisi säätää loputtomiin. Jossakin kohdassa on vain tehtävä päätös, että olemme nyt valmiita kokeilemaan meni syteen taikka saveen ja oltava tyytyväinen jos koira tekee sen minkä osaa.
Ei minusta ainakaan tässä elämäntilanteessa ole treenaamaan koiraa vimpan päälle viimeistellyksi kisatykiksi. Minä haluan harrastuksesta itselleni henkireiän arkeen. Jotakin kivaa itselleni ja koiralle...ei hampaat irvessä puurtamista, vaan onnistumisen kokemuksia ja oppimisen haasteita.
Tällä hetkellä uskon, että moni asia on kiinni omasta tahdosta ja valinnasta. Uskon, että tekemällä töitä sen eteen mitä haluan, voin saavuttaa sen. On vain itsestäni kiinni kuinka paljon jotakin haluan ja kuinka paljon olen siihen valmis panostamaan. Kaikki ei elämässä aina mene niin kuin Strömsössä, muttei saa luovuttaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti