Joulun aika itsessään oli juuri niin rauhallista ja tunnelmallista kuin halusinkin. Kynttilöitä, glögiä, yhdessä pelailua, toisten huomioimista. Sisareni oli luonamme pari päivää, itse vierailin isovanhempieni luona Nokialla ja poikkesin ystävien luona Tuuloksessa. Lasten ja koirien kanssa ei ole liikaa hiljaisia hetkiä, mikä on tavallaan hyvä, sillä tällä nykyisellä päälläni ratkeaisin varmasti liitoksista jos täällä olisi liian hiljaista ja rauhallista. :)
Edellisessä päivityksessä vaahtosin lahjoista. Ja kun katsoo tuota pääasiassa kahdelle pienelle tytölle tullutta lahjavuorta ihanan kuusemme juurella, en voi kuin hymyillä itseironisesti. Kamala mikä määrä tavaraa. Itsekin sain loistavia lahjoja, joten kai minä olen ollut kovin kovin kiltti. :) Uusi astianpesukone on ihanaakin ihanampi, auto kulkee uudella akulla ja uudet punaiset huopikkaat odottavat lunta kenkähyllyllä. Termari on jo testattu minttukaakaolla metsässä ja isompi paistinpannu helpottaa kokkaamista kummasti. Ehkä lahjani eivät ole niin persoonallisia ja keskittyvät kovin käytännöllisiin asioihin, mutta uskokaa pois, olen äärimmäisen kiitollinen lähipiirilleni niistä!
Sain työkaverilta joulumuistamisena Raskasta joulua-levyn ja sieltä yhdeksi suosikikseni nousi kappale enkelikello, jonka innoittamana piti käydä ostamassa uusi enkelikello. Meillä oli joskus yksi, mutta joku (Saga?) hukkasi osat. Nyt istuimme Sagan kanssa pitkän aikaa kuuntelemassa kellon kilinää ja tuijotimme liekkeihin. Kyllä minäkin muista enkelikellon sieltä lapsuusjouluilta, ja jotenkin tuli niin nostalginen olo. Vanhuus ei tule yksin.
Joulun aika oli koiraharrastuksen kannalta kovin rauhallista aikaa. Nanolla oli juoksut sopivasti jouluna, ja kun auton akkukin temppuili, kävin treenaamassa tasan kaksi kertaa jouluviikolla ja pidin sitten reilun viikon tauon. Nyt töiden taas alettua ja juoksujen alettua olla ohi, olemme ottaneet vahingon takaisin ja vierailleet hallilla harva se päivä. Tällä hetkellä työnalla tehotreenissä ovat kepit. Sisään pikkuotus hakee kyllä hyvin, jos vaan annan sille tilaa, mutta syystä tai toisesta se on hyppinyt ulos toiseksi tai kolmanneksi viimeisestä välistä. Niinpä nyt on tehty hurjasti keppejä etupalkalla. Pienenä ongelmana yksin treenatessa on se, että Nano menee lelulle joka tapauksessa, teki se oikein tai ei. Ja välillä edessä näkyvä lelu on niin suuri houkutin, että se suorastaan vetää pikkukoiran ulos kepeiltä ja suoraan lelulle. Onneksi minulla oli pari kertaa avustaja joka palkkasi koiran keppien päässä ja yksin ollessa heitin itse lelun eteen keppien jälkeen. Toivottavasti tämä tehokuuri tuottaa tuloksia ja pikkukoira saisi keppivarmuutta. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, sillä virheitä ei ole viime treeneissä tullut.
Jouluaaton kunniaksi myös muori ja setämies saivat aksata. Niiden raihnaiset jalat huomioitiin treenissä siten, että ne tekivät putkea ja neljää hyppyä ilman rimoja. Jekku tosin suoritti itsenäisesti myös puomia, koska se on sen mielestä hurjan kiva este josta saa aina namia. Molemmat olivat ihan into piukkana: Hippu oma raivostuttava räksyttävä itsensä ja Jekku valtavan pätevä. Sami joka ei ole nähnyt Jekkua tekemässä mitään pitkään aikaan... varmasti lähemmäs vuoteen.... oli ihan ihmeissään, kun setä palkkasi itseään narulelulla sitä heitellen. Ei ollut ahdistusta tai kipuja, vaan koira silmin nähden nautti puuhaamisesta. Itselläkin oli hymy herkässä (ja toisaalta tippa linssissä) ihan vaan sen koiran innon katsomisesta. Sen pyhän lupauksen tein itselleni, että yritän jatkossa säännöllisesti leikittää noita esteilläkin. Vaikka ne ovat vanhoja ja niillä on kaikenlaisia kremppoja, ne kaipaavat omia tähtihetkiään. Minun vanhukseni! Kyllä ne vaan ovat rakkaita!
Joulu on koirille oikeaa houkutusten aikaa. Leivotaan, suklaata on joka paikassa, ihania paketteja revittäviksi jne. Meidän laumastamme etenkin Hippu on aiheuttanut jouluisin ylimääräistä ohjelmaa. 2006 se tekaisi jouluaattona kolme pentua. Olihan vähän erilainen joulu kun koko päivän päivysti synnytystä ja iltayöstä pentulaatikossa tuhisi kolme pentua. 2007 vierailtiin Hipun kanssa aattona päivystyksessä sen satutettua tassunsa. Se oli astunut todennäköisesti orapihlajan piikkiin ja haava oli tietysti tulehtunut ja sille nousi korkea kuume yhdessä päivässä. 2010 se vietti omia pikkujouluja viikkoa ennen joulua syömällä raakaa pullataikinaa ja saamalla alkoholimyrkytyksen. Siitä selvittiin päivällä tipassa elukka-asemalla. Tänä vuonna sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin kun Hippu yhtäkkiä Tapaninpäivänä olikin kolmijalkainen ja selvästi tuskainen eikä kävellyt yhtään mihinkään, makasi vain paikoillaan. Annoin sille kipulääkettä ja soitin jo päivystykseenkin. Vieläkään en tiedä mikä sillä oli vikana, mutta parin päivän ontumisen jälkeen se oli jo ihan kunnossa. Mitähän kivaa sille ensi vuonna sattuu?
Uusi vuosi aloitettiin juhlimalla Oilin ja Zipun toko-menestystä PM-kisoissa marraskuussa. Sain mahdollisuuden olla välillä auttavana osapuolena ja leipoa Oilin juhliin tarjottavia. Apuna leipomisessa häärivät tietysti myös apukokit Saga ja Nano. Kiitos ihanista juhlista Oili ja Pete, niissä oli niin mahtavan lämmin tunnelma!
Näin uuden vuoden alussa olen koettanut taas tehdä päätöksiä... en mitään uuden vuoden lupauksia, mutta yrittänyt asettaa suuntaa kompassiini, luoda suunnitelmia keväälle. Ennen joulua vain lilluin eteenpäin virran mukana. En ottanut elämästäni otetta vaan annoin sen viedä mennessään. En ehkä miettinyt kaikkia asioita ihan loppuun asti, vaan tartuin hetkeen. Se ei missään nimessä ole minulle tyypillistä. Varmoista lähteistä saatujen lausuntojen mukaan minä olen ykkösluokan pilkunviilaaja ja nipottaja, joten tuo elämän jäsentymättömyys aiheuttaa minulle suoranaista tuskaa. Nyt olen taas miettinyt mitä haluan, mihin pystyn ja mikä on minulle tärkeää. Olisi ihanaa aloittaa uusi vuosi uudelta pohjalta ja edetä suunnitelmallisesti kohti tavoitteitaan. Tällaisia tavoitteita voin asettaa harrastuksiin ja työhön, mutta myös yksityiselämään. Lähinnä omalle päälleni. Olen käynyt paljon keskusteluja siitä millaisena nykyään näen elämän ja ihmisten väliset suhteet. Kiitos etenkin Maurille ja Sari-Liisalle loistavista keskusteluista. Olette antaneet paitsi tukea ajatuksilleni, myös uutta ajateltavaa... erilaisia näkemyksiä. Ja tietysti suurkiitos niin Oilille kuin Päivillekin kuuntelusta ja henkisestä tuesta!
Ja tästä tulikin mieleeni: olen kauhuissani kuunnellut muutamaa ystävää, jotka ovat kertoneet eroni innoittaneen heitä miettimään samaa. Minä kuulemma olen nyt niin iloinen, niin tyytyväinen. Minulla on vapaina viikonloppuina (lasten ollessa Samilla) mahdollisuus asioihin, jotka perheenäidille ovat haastavampia järjestää. jne. jne. Älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö: Ei eroaminen ole mikään tavoiteltava asia, vaikka minä siitä näyttäisin hyötyneen ja myöntäisin julkisestikin näkeväni paljon hyviä seurauksia erosta. En missään nimessä halua olla esimerkkinä tuossa asiassa! On tämä emotionaalisesti kuitenkin aika rankka juttu, etenkin kun on nuo lapset. Yrittäkää loppuun asti ja miettikää rauhassa. Ei se ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolen...erilaista ehkä, muttei välttämättä parempaa.
Koskaan ei ole liian vanha asettaakseen
uutta päämäärää tai löytääkseen uuden
unelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti