Nyt kun aurinko paistaa ja lumet saavat kyytiä (eikä ole triljoonaa astetta pakkasta) olemme ulkoilleet pakkaspäivienkin edestä. Agihallilla on vierähtänyt tunti jos toinenkin tällä viikolla ja paljon on tullut tehtyä. Lapsetkin ovat viihtyneet hallilla hyvin; Sagasta on hauskaa katsoa kun koirat juoksevat kovat ja niitä kehutaan, ja eilen neiti sai bonuksena leikkiä noutokapulalla...ihan niin, siis Saga. Noudossa on vähän vielä tekemistä, mutta totutetaan nyt ensin rauhassa kapulaan. ;p

Joka tapauksessa. Keskiviikkona tein ensin Nanon kanssa luoksetuloja sivummalla kun Lotta laski mäkeä mastolle vievällä polulla. Sitten odotellessamme hallin vapautumista tokoilin Hipun ja Jekun kanssa. Hippu teki mukavasti vauhtinoutoa. Vauhtiahan siltä ei ole ikinä puuttunut ja mielellään se myös kantaa tavaroita. Lisäksi teimme käännöksiä vasemmalle tavoitteena hyvä takapään käyttö. Takajalat tekivätkin töitä mukavasti. Myös parin askeleen seuraamispätkiä treenailtiin, ja kokeilin miten oikea paikka pysyy. Kovasti tuo vieläkin yrittää edistää ja aavistuksen kääntää poikittain. Mutta sellainen havainto tuli tehtyä, että mitä hitaampi liike, sitä paremmin paikka pysyy. Voisikohan kaikkien luokkien kaikki seuraamiset siis tehdä hitaassa käynnissä? Mielenkiintoinen havainto, mutta nyt pitää sitten funtsia miten havaintoa voi hyödyntää oikean paikan vahvistamisessa.

Jekku puolestaan sai tehdä suoran vauhdikkaan luoksetulon, joka olikin juuri niin vauhdikas kuin Jekulta voi odottaa, eli tyytyväinen sopii olla. (Jos Hippu olisi tullut noin verrakkaisesti, olisin miettinyt onko se kipeä, mutta Jekulle on eri standardit) Luoksetulon jälkeen tein maahan-istu vaihtoa avon matkalla. Hyvin meni! Istumisetkin olivat oikein tsäpäköitä. Hyvä Jekku-miäs! Sitten tehtiin pitkästä aikaa suoraa noutoa puukapulalla. Hyvinhän se sujui, kuten odottaa sopi. Ensimmäinen palautus oli vino, joten toisella kerralla autoin sitä ja perusasento oli suora. Ehkä se johtui siitä, että pitkään aikaan ei olla noutoa liikkeenä tehty, mutta pitää nyt katsella ja kokeilla miten jatkossa sujuu. Seuraavaksi hetsasin Jekkua tunnaripalikalla ja heitin sen eteen josta Jekku haki sen supervauhdikkaasti, eikä purrut yhtään niillä kolmella toistolla jotka tehtiin. Tuo hellä puruote pitäisi vaan saada vielä palikan pitämiseenkin.

Tämän jälkeen Hippu teki hallissa vauhtipätkää, jonka jälkeen totesimme Samin kanssa molemmat, että yksittäisten esteiden ja eteen irtoamisen harjoittelu on se, mitä me tarvitsemme. Nano puolestaan teki pari kujaa...superhienosti tietenkin :D. Pikkuhiukkasen sitä häiritsi hallissa omaa vuoroaan odotellut Träp ja Lotan eväsmuffinssi, mutta kyllä se siitä.

Eilen kävimme sitten pika pikaa hallilla ennen kuin minun piti sännätä Vääksyyn (!) henkisen valmennuksen toiseen osaan. Nano teki putkea ja kiertoja. Ja itseasiassa molempia yhteen pötköönkin...ihan oma-alotteisesti. Kenellä on vähän intoa tehdä....mikä ei tietenkään ole ollenkaan huono juttu. Eli ensin teimme suoraa putkea niin, että Sami piti kiinni ja minä kutsuin. Ei ongelma...tietenkään. Sitten Nano keksi itse että nurkassa on toinenkin putki...täysmittainen musta mutkaputki...sinne siis. Eli sitten tehtiin mutkaputkea muutama kerta. Tämän jälkeen meinasin vielä tehdä muutaman kierron siivekkeen ympäri. Muttta mitäs tekikään Nano? Kiersi siivekkeen ja.... jatkoi suoraan putkeen. Siitä tietysti tuli sitten superpalkka. :)

Hippu ei tuolloin tehnyt agilitya vaan tokoili. Se piti kapulaa todella upeasti ja haki sitä vauhdilla, eri harjoituksissa tosin. Lisäksi teimme maahanmenoa ja istu-maahan vaihtoa. Istumisessa tarvittiin alkuun pientä muistutusta, mutta kyllä sekin siitä sitten. Lisäksi tein pientä seuruuta etanan vauhtia madellen ja vauhdin merkitystä testaillen. Hyvin pysyi paikka.

Hallilta kiidin siis pika pikaa Julia koulutukseen Vääksyyn. Tällä toisella kerralla tehtiin paljon harjoituksia; rentoutusta, erilaisia testejä joilla testattiin hiukan omaa...toimintaa...viretilan kehitystä peräkkäisissä puuduttavan pitkissä harjoituksissa, itsensä ja toisen kehumista jne. Ihan kivaa oli. Itse sain eniten ehkä tuosta positiivisen asenteen korostuksesta. Tämä perus-pessimisti kun ei aina näe treeneissä niitä hyviä puolia lainkaan. Vain ne epäonnistumiset jäävät painamaan mieltä enkä osaa iloita onnistumisista. Siinä on siis itsellä iso kehittymisen paikka.

Tämä viikko on kyllä ollut melko uuvuttava. Periaatteessa on ihanaa kun voi olla paljon ulkona ja tehdä koirien kanssa, mutta se on myös unettavaa ja illalla huomaa viimeistään kymmeneltä, että uni maistuisi...ikävä kyllä useimmiten vaan ei osaa vielä silloin raahautua nukkumaan, vaan tekee jotakin muka niin tärkeää (lue surffailee netissä, lukee koiramme-lehteä, tuijottaa telkkarista jotain poliisisarjaa) ja sen tietää sitten kuinka paljon aamulla väsyttää.

Olen koko viikon kytännyt koiranettiä ja odottanut Lyytin ja Enskan virallisia lonkkatuloksia. Eikö ne nyt voisi jo tulla. Haloo Kennelliitto...täällä odotellaan jo!

onnistumisia

Huoh! Loma takana ja arki painaa päälle. Onneksi aurinko on kuitenkin hemmotellut meitä lämmöllään, jotta käynnistyminen on sujunut paremmin. ;) Ja iloiset uutiset lämmittävät myös melkoisesti; Merika ja Vinski nousivat kolmosiin sunnuntaina...vautsi vau! Kyllä on Merika tehnyt melkoisen työn Vinskin kanssa. Koira on kolmevuotias ja kisaa jo agilitya kolmosluokassa ja tokostakin löytyy ykköstulos. Kun nuo asiat teettävät paljon töitä useimmille aikuisillekin, niin kyllä minä olen ylpeä päästessäni kehuskelemaan kasvatillani joka on kohta 12-vuotiaan emäntänsä kanssa saavuttanut jo kaiken tämän. Tästä parista kuullaan vielä!!!! Terveisiä vaan Merika! ;)

Tänään haimme Sagalle antibiootit neljän viikon sairastamisen jälkeen (josko se siitä) ja aurinkoenergian voimalla raahasimme Lotan kanssa pikkuisen putken ja parit siivekkeet etupihalle, jossa leikitettiin Nanoa. Hyvinhän tuo kiertäminen sujui myös siivekkeiden kanssa..tähän asti on kierretty vain mehutötsää. Ja putken tuo hokasi hetkessä. Onhan sitä tehty huimat kaksi kertaa hallilla aiemminkin. Pikku treenin jälkeen Nano juoksutti Eve-äitiä pitkin pihaa ja paini oli taas kerran kovin äänekästä.

Iltapäivällä menimme vielä agilityhallille, jossa Nanolla oli paljon puuhaa: ensin käveltiin mastolle ja harjoiteltiin luoksetuloa kutsusta...siis ihan sellaista peruskoulutusta. Hajut, vapaana juoksemisen riemu ja yleinen kohellus kun meinaavat välillä tehdä tepposia Nano-neidin kuulolle....ja ymmärrykselle. Sisällä hallissa kierrettiin hiukan siivekkeitä ja tehtiin kujaa. Enempää ei ollut tarkoitukseni tehdä, mutta Nano päätti itse näyttää, että kyllähän hän putkenkin osaa ja juoksenteli sitä kovaa kyytiä läpi...pakkohan minun oli yhtyä leikkiin ja juosta pari kertaa mukana ja palkata lelulla putken jälkeen. :)

Hippukin sai juosta muutaman hypyn, mutta koska aika oli tiukalla ennen ekan treeniryhmän alkua, ei siitä oikein mitään tullut, joten otin kepit kerran molemmilta puolilta hyvän mielen saamiseksi ja hyvinhän tuo sujui taas kerran.

Tokoiltukin on säännöllisen epäsäännöllisesti. Jekku on treenannut tunnaria hakemalla palikkaa puisten lelupalikoiden seasta...ja hyvin on sujunut. Lisäksi olen tehnyt paljon paikallaoloa ja häiriötreeniä. Myös asennonvaihtoja on hiottu.

Nano puolestaan harjoittelee sivulletuloa ja siinä oloa...edelleen! Huomasin myös, että Nano osaa mennä maahan jos laittaa kättä sen lähellä alas. Eli sillä on alkeellinen ajatus maahanmenostakin. Kovasti Nanolla on intoa ja yritystä tehdä kaikenlaista...kunhan vaan itse ehtisi, jaksaisi ja löytäisi sopivaa mielentilaa. Yhtenä päivänä Nano palkkaili itse itseään ruokapöydän alla naksuttelemalla...mistä lie naksuttimen löytänytkään. Ilmeisesti en ollut riittävästi neidin kanssa treenannut kun piti itse toimia. ;)

Viime viikonloppuna hajauduimme taas ympäri Suomea; Sami kävi Even ja Jekun kanssa Oripään kautta Turussa kisaamassa ja jatkoi siitä Lahden kautta Lappeenrantaan. Menestyksestä...joka ei päätä huimannut... kertokoon hän itse. Me lasten, Hipun ja Nanon kanssa suuntasimme Ukin mukana Pohjanmaalle sukuloimaan. Aikamoista rellestystä Nanolla. Jatkuvasti piti yrittää pöydälle, varastaa ruokia, juosta päättömästi minne sattuu ja pöhistä ja haukkua. Mitään noista jutuista ei ole sallittua kotonakaan, mutta vieraassa paikassa kaikki piti kokeilla. Hippu puolestaan käyttäytyi koko reissun ajan kuten arvokkaan vanhan rouvan sopiikin (:o) Kotona se on sitten ottanut tuota tylsyyttä takaisin räkyttämällä koko alkuviikon pienimmällekin räsähdykselle. Mikä siinä onkaan, että yksin niin mukava Hippumme on laumassa oikea hirviö...tai lähinnä yhdessä Jekun kanssa.

Joka tapauksessa reissussa koirat eivät käyttäneet kertaakaan hihnaa, vaan pääsivät suoraan ovesta pihaan ja lenkit tehtiin lähipelloilla. Sääkin oli lauantaina ihanan aurinkoinen. Kuvia pikkumustasta ja mummosta voi ihailla täältä.

Kyllä tuo työläisen elämä on rankkaa...etenkin kun samaan syssyyn sattuu inhottava flunssa koko perheelle, öisin seurattavat olympialaiset ja autokin mokoma meni ja hajosi. Eli ei ajatustakaan blogille moneen viikkoon. Ja pakko myöntää että tosi vähän on kunnolla treenattukaan. Nanon kanssa viimeistä viikkoa lukuunottamatta on tehty tunnollisesti töitä, koska olen aamupissatuksen yhteydessä leikkinyt sen kanssa koulutusleikkejäkin. Ja puolustukseksi sanottakoon, että ajatustyötä on sitten tehty senkin edestä. On pohdittu Nanon koulutusta, ja hiukan muidenkin.

Mutta aivan mahtavia uutisia on saatu silti. Tänään nimittäin kävivät lonkkakuvilla Even vanhemmat kakarat Lyyti ja Enska, joiden molempien lonkat lähtivät kennelliittoon A/A:na ja polvet ja kyynärät 0/0:na. Kyllä taas kivi putosi sydämeltä kun näki kuvat ja kuuli tulokset. JEEEE!!!!!

Sairaseläkeläisemmekin kävi tarkastuksessa osteopaatilla aktivistiharrastajien kanssa. Ja mitenkäs se nyt menikään....kukas meidän koirista olikaan parhaassa kunnossa. No kukas muu kuin Hippula. Ei merkkiä mistään nivelongelmista tällä hetkellä. Kyllä nyt taas on parempi mieli sen kanssa. Aion Hipun iloksi jatkossakin tehdä pientä agileikkiä hallilla, kun kerran ei se tuollaisesta kevyestä leikkimisestä jumiin mene. Toinen JEEEE!!!

Mistähän saataisiin se kolmas JEEE!!!!... No vaikka siitä, että kävimme Samin kanssa eilen ihan kaksistaan Helsingissä viettämässä laatuaikaa keskenämme. Se on niin harvinaista, etten muistakaan milloin sellaista on tapahtunut edellisen kerran. Joskus ennen Lotan syntymää luulisin. Onhan Lotta ollut yökylässä molemmissa mummoloissa, mutta yleensä me olemme silloin koirien kanssa jossakin...tyyliin SM-kisat tai MM_karsinnat. Nyt saimme siis lähteä reissuun ihan kaksistaan, ilman koiriakaan. Se on kyllä JEEEE:n paikka.

Ehkä tässä nyt on saanut akut ladattua ja kerättyä voimaa tulevalle viikolle, joka sattuu olemaan hiihtolomaviikko. Ja josko tässä lomalla saisi taas aloitettua tehokkaan treenaamisen. Jos on hyvä sana. :)