Mennyt viikko on ollut kaikinpuolin tehokas. Päivitin viimeksi maanantaina, jolloin Lyyti alkoi jo olla sen oloinen, että synnytys on käynnistymässä. En siis uskaltautunut enää tiistaina töihin, vaan vietin laiskan kotipäivän löhöillen tulevan äitikoiran kanssa alakerrassa. Aina välillä Lyyti kuopsutteli ja oli jonkin aikaa levoton, mutta sitten se saattoi nukkua tunnin-pari ihan kaikessa rauhassa. Minua alkoi jo huolettaa ettei avautumisvaihe etene kunnolla. Illalla kävin nukkumaan...tai oikeastaan nukahdin vähän ennen puolta yötä Lyytin nukkuessa melko levottomasti lattialla.
Hiukan yli kaksi heräsin vinkunaan, kun Lyyti pyyteli yläkertaan (ja pihalle). En lähtenyt viemään sitä, vaan pyysin pentulaatikkoon, johon se tulikin ja silittelin sitä rauhalliseksi siinä. Nyt se oli selvästi hiukan levottomampi kuin illalla, muttei vieläkään mitenkään tuskainen tai pelokas. Puolen tunnin kuluttua oli jo selvää, että synnytys oli käynnissä ja kolmen jälkeen syntyi ensimmäinen pentu. Lyyti oli heti alusta alkaen erinomainen äiti ja keräsi jo syntyneet lapset huomaansa nuollen ja hoivaten niitä samalla kun ponnisti seuraavaa ulos. Olin aika otettu äitikoiran rauhallisuudesta ja varmoista otteista. Ihanhan se oli kuin vanha tekijä.
Sama meninki on jatkunut nämä pari ensimmäistä päivää. Lyyti pitää lapsistaan kovasti huolta. Se ei tykkää siitäkään, että minä kosken pentuihin, mutta ei ole mitenkään aggressiivinen. Se kerää lapset "alleen", eli kylkiensä alle ja kääntää selkänsä ihmistä kohti. Ensimmäisen päivän se vietti tiiviisti laatikossa, josta se ei olisi tullut edes pissalle. Ruuankin syötin laatikkoon. Nyt se jo haukahtelee tai raapii alakerran ovea jos se haluaa tulla ylös pihalle. Ovathan kaikki narttumme olleet ihan hyviä emoja, mutta Lyyti on kyllä ihan luontainen kyky. Ja se on kyllä helpottavaa, sillä tällä hetkellä minun on pakko käydä töissäkin. Sitten kun pennut ovat isompia saan taas olla talvilomaa niiden kanssa kotona.
Koska itsellä meni yksi yö synnyttäessä, enkä osaa oikein päivällä nukkua, olo on aika pöpperöinen. Jotenkin pennuista sai kuitenkin myös energiaa: lastenhuoneen maalaus on edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Vielä yksi pieni osa kattoa ja ikkunanpielet. Perjantaina töissä oli aivan huippupäivä; kevyttä hiihtolenkkiä, tiskausta lasten leikkiessä, höpötystä ja naurua työkavereiden kanssa, ja vielä tehokkaat äidinkielen/matikan tunnitkin. Sellaisina päivinä voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla on maailman paras työ. Ja loistavat työkaverit, sekä pienet että isot.
Torstai-iltana harkitsin hiukan treenaamista yövuorossa, ysin pintaan, mutta en loppujen lopuksi jaksanut enää lähteä. Ja nyt olen jo itselleni armollinen, ja totean, että tämän viikon yöunilla ja muilla hommilla minulla on oikeus tuntea itseni väsyneeksi! :)
Perjantaina kävin tekemässä pikatreenin Nanon kanssa Hollolassa. Seuraaminen oli ok,
Ruutua tehtiin pitkän kaavan mukaan, jotta pikkukoira joutuisi ajattelemaan. Aloitimme suorilla, mutta teimme myös niitä erilaisia sivuilta ruutuun ja nimenomaan oikeaan paikkaan hakemisia. Ihan hyvin se meni joka kerta, mutta muutama viimeinen kerta etenkin oli hyvä, sillä Na todella katsoi ruudun rajoja ja haki paikkaa ajatuksella, ainakin Samin mukaan.
Hyppy toimi oikein hyvin. Vinoja takaisintuloja täytyy kuitenkin treenata jonkin verran, sillä jos linja on kovin vino, Nano voi ihan hyvin harkita takaisintuloa suoraan, ei hypyn kautta. Mutta uskon senkin asian varmistuvan aika nopeasti, kunhan vain saamme riitävästi toistoja.
Stopit olivat hyviä. Tein myös liikkeenä, Samin seisoessa merkkinä. Hyvin pysähtyi ja oikeaan kohtaankin.
Lauantaina vietimme rattoisan? veso-päivän töissä. Kun vielä haki lapset hoidosta ja lenkitti kaikki koirat (Lyyti erikseen ja muut pitemmällä lenkillä), oli kello kuusi ja taas mietin kannattaako lähteä hallille treenaamaan. Pakkasta oli -16, ja kiristymään päin. Päätin, ettei treenistä ole minulle riittävää hyötyä, jos olen ihan poikki ja väsynyt. Lisäksi kylmyys hirvitti minua. Pikkutreeniä voin tehdä kotonakin, mutta hallilla haluaisin tehdä nimenomaan tilaa vaativia treenejä, kovalla vauhdilla. Siinä on aina riski "pikku"vammoille koiran osalta, jos sää on tuollainen ja lihakset hiukan kohmeessa. Lopulta päätös osoittautui hyväksi. Sain pitää lapsia puoli tuntia kainalossa, ja se oli etenkin Sagalle tarpeen. Lisäksi ehdin levittää lastenhuoneen kattoon uuden kerroksen maalia ennen kuin lasten piti päästä nukkumaan.
Treenaaminen ja treenaamattomuus turhauttavat minua kovasti. Tunnistan tällä hetkellä niin ne samat tunteet, jotka syksyllä 2010 saivat minut lopettamaan treenaamisen pitkäksi aikaa. Koska nyt tiedostan ja tunnistan tilanteeni, olen toivottavasti valmiimpi kohtaamaan tämän turhautumisen. Kysehän on pelkistetysti siitä, että haluaisin treenata, ja nimenomaan järkevästi, suunnitelmallisesti ja tehokkaasti, mutta minulla ei ole siihen aikaa läheskään niin paljon kuin haluaisin. Tunnen, että minua revitään liian moneen suuntaan. Osinhan se on tottakin, mutta osin oman pääni sisällä.
Joskus ajattelin, että kaikki on mahdollista aikatauluttamalla ja organisoimalla, mutta nyt olen huomannut, ettei minun pääni kestä minuuttiaikataulua 6.00-23.00 (tai -24.00 tai -01.00). Se, ettemme ole Samin kanssa koskaan samassa paikassa yhtä aikaa, se, että lapset kyselevät jatkuvasti miksi tänäänkään en ehdi leikkiä heidän kanssaan, se, että työni on jatkuvaa lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista ja sama jatkuu kotona...kaikki se syö minun voimiani valtavasti. Saan omaa aikaa ja hengähdystauon lenkittäessäni koiria, tai syödessäni aamupalaa ennen kuin kukaan muu on hereillä. Silloin ajatukseni saavat rauhassa harhailla. Kukaan ei kysy minulta mitään. Minun ei tarvitse hoitaa mitään. Minun ei tarvitse. Monesta asiasta joka ennen oli minulle nautinto, on nyt tullut minulle pakkopullaa... koska se täytyy tehdä. Huomaan käyttäväni paljon sanaa täytyy...minun täytyy tehdä tämä ja tuo. Nyt onkin tärkeää saada oma pääni käännettyä toisille urille; minun ei täydy, ei tarvitse, ei, minä saan. Minulla on oikeus... minulla on ilo...
Tänä aamuna käytin oikeuttani ja iloitsin aamun hiljaisista hetkistä. Pieni herätyskelloni Saga herätti minut seitsemän jälkeen, joten minulla oli hyvin aikaa käyttää Lyyti omalla aamulenkillään, ruokkia se ja seurustella sen kanssa hetki. Jätin lapset katsomaan lastenohjelmia Samin nukkuessa ja suuntasin oman lauman kanssa Pennalaan lenkille. Onko ihanampaa hetkeä, kuin se sininen hämärä, jolloin taivaanranta alkaa punertaa ja on aivan hiljaista. Hanki kantoi koiria ja minä rämmin huopikkaat jalassa niiden perässä pitkin metsää. Lenkkeilimme vajaan tunnin ja sen jälkeen tein Nanon kanssa treenin. Kotiin ehdimme jo 9.40! Kun aloittaa päivän aikaisin, saa paljon tehtyä!
Seuraamista: pieniä pätkiä, siirtymiä oikealle ja taakse. Käännöksiä paikallaan. Pitempiä pätkiä... Nano on vähän irti koko ajan, mutta korjaa kyllä pyydettäessä...kontakti on nyt hyvä, eikä se edistä tai jätätä. Myös poikittaminen pysyy kurissa. Se vaan on taas liian kaukana...huoh!
Ruutu: Minä kokeilen tätä joka kerta ja toivon ihmettä: tällä kertaa se varmasti menee suoraan ruutuun oikealle paikalle. No eihän se mennyt. Ruutuun kuitenkin. Oikean etumerkin taakse, ruutuliinan sisäpuolelle. Sen jälkeen muistelimme oikeaa paikkaa yhdessä ja uudestaan. Oikea takanurkka. Joka kerran se meni kyllä ruutuun ja itseasiassa aika hyvin taaksekin. Keskellä se ei ollut! Teimme paljon toistoja hypyn ja putken kautta. Samalla kokeilin muutamaa erilaista tapaa lähettää/ohjata se hypyn kautta putkeen ja taas ruutuun.
Stopit: putken kautta. Eka hyvä, toinen valui (ei palkkaa), maahan ei mennyt ekalla. Muistuttelua. Tämänkin on nyt vaan jauhamista ja toistoja...varmuutta, varmuutta, varmuutta! Täytyy vaan itse olla riittävän selkeä kriteerissä. Poikkeamia ei sallita!
Agia: Hyppy, hyppy, putki. Alkuun pikkukoira "tiesi" ihan hyvin itse mitä piti tehdä, ja jyräsi menemään. Eka hyppy oli nimittäin sama kuin ruutuleikissä. Niinpä pupunen jyräsi menemään samalla kaavalla hyppy-putki, vaikka nyt haaveilin sen jatkavan suoraan toiselle hypylle. Kyllähän sekin sitten onnistui, mutta aika liioitellusti sille piti kertoa mihin sen toivotaan suuntaavan. Toki ongelma poistui sillä hetkellä, kun ensimmäinen onnistunut suoritus tapahtui. Nanon päässä ikään kuin naksahti, ja se tajusi, että on olemassa vaihtoehtoisia suoritustapoja ja kuunteli ihan eri tavalla.
Keppejä treenailimme jonkin verran, ja taas pikkukoira yritti lintsata, eli tietää itse parhaiten mitä ja miten kannattaisi tehdä, ja teki ihan omia sovelluksia. Lopuksi saimme kuitenkin onnistuneita toistoja molemmilta puolilta. Tästä jäi hyvä mieli!
Jäävät: Topit loistavia: napakat pysähtymiset ja tassut kuin liimattuna maahan. Ei valittamista. Istuminen tänään taas vähän hakusessa. Muistuttelua sekä liikkeestä, leikkinä, että selän takana seisoen. Kyllä se siitä. Suurin järkytys oli kuitenkin se, että maahanmeno ei sitten toiminutkaan...sehän on idioottivarmajuttu, jota Nano tarjoaa aina kun se on epävarma.
Kaukot: Seuraava järkytys...kaukot ovat olleet Nanon vahvuus. Ehkä niitä ei siksi ole viimeaikoina tehtykään niin paljoa hallitreeneissä vaan lähinnä kotona ja pikkutreeneissä lenkkipoluilla. Nyt Nakki ei ensin noussut istumasta seisomaan ja sitten se tarjosi toistuvasti down-käskyllä istumista. Jouduin laskemaan kymmeneen kun pikkukoira oli taas ihan varma, että näin se menee ja jäi jumiin tuohon toimintamalliin.
Kotona odottikin sitten arki! Herätin Samin, laitoin lapsille aamupalaa ja katsoimme yhdessä eilen vuokrattua jännittävää keijuelokuvaa. Oli luvannut lapsille että käymme luistelemassa, ja sekin ehdittiin tänään. Samoin maalasin pari seinää kahteen kertaan. Nyt pitäisi vielä pakata lasten reput uutta tarhaviikkoa varten, katsoa heille aamuksi vaatteet ja laittaa pyykit kuivumaan. Niin ja lajitella tuo säkillinen puhdasta lasten lipastoihin...huoh! Välillä vaan on vaikea löytää iloa näistä arkiaskareista.
Ai, ja tänä iltana huomasin, että Nanon tuloillaan olevat juoksut ovat nyt alkaneet. Ei siis asiaa kokeeseen lähiviikkoina kuten olin suunnitellut. Sopivasti sattui kuitenkin, että P-haun halleissa saa nyt treenata myös juoksunartun kanssa! Se on kiva juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti