Viimeistä lomaviikkoa viedään!

Taas on aikaa hurahtanut hurjaa tahtia ja töiden aloitus lähenee päivä päivältä. Muuten on kyllä kiva mennä töihin, mutta hiukan pelottaa miten ahkerasti silloin jaksaa koirien kanssa treenata. Yritämme tosin aikatauluttaa ja suunnitella kaiken lasten takia niin, että aina toinen meistä olisi kotona ja toinen saisi rauhassa treenata ja silti lapset saisivat hoitopäivien päätteeksi ja viikonloppuisin olla rauhassa kotona tai ainakin äidin tai isän kanssa.

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut hurjasti. On treenattu, treenattu ja treenattu. 10.7. meillä oli kasvattitapaaminen ja olikin aivan ihanaa nähdä niin paljon Even pentuja samalla kertaa. Olemme myös nauttineet huippuagilitysta ja -tokosta agin MM-karsinnoissa ja tokon SM-kisoissa. Vieraitakin on käynyt, kiitos vain kaikille mukavista hetkistä, ja itse olimme käytännössä viikon verran Lappeenrannassa nauttimassa uimarannan läheisyydestä ja ihanasta kesästä. Mummulle erityiskiitos lastenhoidosta!!! Eli hurjasti vallan ihania juttuja on heinäkuussa tapahtunut. :)

Kasvateistamme pääsi yhteiseen tapaamiseen 8 kaikista yhdestätoista pennusta. Jokaisesta pentueesta puuttui yksi koira. Ensin treenasimme yhdessä agilitya ja sitten söimme ja kahvittelimme täällä meillä. Kuvia ja pientä kertomusta päivästä löytyy täältä. Kaikenkaikkiaan sanottakoon kuitenkin, että olin oikein tyytyväinen koirien luonteisiin ja ulkonäköönkin, vaikka etenkin Even ja Iken pennuissa on ulkonäössä tosi paljon vaihtelua. Kyllä ne kaikki shelteiksi kuitenkin tunnistaa. ;)

Samana viikonloppuna kasvattipäivämme kanssa olivat Heinolan agikisat joihin lähdimme Nanon ja lasten kanssa turisteiksi tarkoituksena tulla välillä kotiin, mutta niin vain se päivä hurahti siellä uimarannalla käydessä ja eväsherkkuja maiskutellessa. Illalla kävimme vielä Peten seniorimestaruutta juhlistamassa ja kivaa oli. Alla muutama Oilin ottama kuva lasten (ja koirien) vesileikeistä.


Treeneistä sen verran, että tuskailtuani kevään ja kesän kolmen alkeistason koiran kanssa, päätin vihdoin tehdä sen vaikean päätöksen, että joku koirista on jätettävä pois...aika ei vaan riitä. Vaikka Jekku osaa paljon ja on perustaidoiltaan varmoin koiristamme, oli melko helppo päätös jättää se tokoeläkkeelle, kunhan se ensin saa TK2-koularin. Jekku kun vaan on niin perästävedettävä, etten oikein itse jaksa aina innostaa sitä ja käsitellä sitä silkkihansikkain ettei sen into läsähdä kuin puhjennut ilmapallo. Nanon kanssa jatkan ilman muuta ja Hippu on ehkä kuitenkin enemmän minun tyyliseni koira kaikkine omituisuuksineenkin. Jekku saa siis ryhtyä tokon osalta eläkeläiseksi pikkuhiljaa, ellei Sami sitten innostu yrittämään sen kanssa voittajan opettelua. Nyt Jekku on sitten ilmoitettu muutamaan AVO-kokeeseen tarkoituksena saada vain niitä ykköstuloksia koularia varten jotta tuo eläkeputki pääsisi alkamaan.

Nanon kanssa on treenattu kovasti ja kehitystäkin on tapahtunut. Tokotemppujen osalta laitan blogiin yksityiskohtaisempaa selostusta muutaman päivän sisällä kun teen itselleni ja kurssipaikan takia väliaikaraporttia, mutta paljon muutakin on saatu aikaan kuin itse temppujen treenausta. Ennen kaikkea olemme treenanneet yhteiseloa. Oili taas kerran pöllytti minua Nanon suhteen sanoen ettei siitä tule koskaan superhyvää harrastuskoiraa, jos annan sen itse päättää milloin ja miten töitä tehdään. Eli edelleen saisin olla Nanon kanssa tiukempi ja kertoa sille napakammin mikä sopii ja mikä ei, eikä missään nimessä antaa sille vaihtoehtoja tyyliin "teetkö vai et?", "ai et tänään". Paljonhan Nano on jo keväästä petrannut, mutta paljon on vielä tehtävääkin.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun Oili kysyi osaako se istua paikoillaan. Jolloin minä tyypilliseen tapaani olin sitä mieltä että eihän se mitään osaa, ja näytin kuinka sen luota pitää hiipiä varovaisesti pois ja toisella käskyä koko ajan. Eipä vaan tarvinnutkaan. Kun Nanon vain jätti istumaan ja käveli pois, se istui tyynenä paikoillaan. Sain kävellä ja juosta n. viiden metrin päähän ihan rauhassa, hyppiminenkään ei tuottanut N:lle ongelmia. Ainoan kerran se nousi silloin kun aloin kaukana siitä repiä heinää ja heitellä sitä ilmaan. Ja ei muuta kuin Nano takaisin paikoilleen ja homma uudestaan käyntiin. Myös still-käskyllä Nano pysyi nätisti paikoillaan odottamassa kun juttelimme aiheesta. Olin aivan järkyttynyt siitä mitä kaikkea Nano osaa ja taitaa jos minä vaan vaadin siltä jotain.

Oilin neuvojen avulla Nano on muuttunut koko ajan helpommaksi ja yhteistyökykyisemmäksi pikku otukseksi ja sen kanssa on jo ilo tehdä hommia. Olisimmepa vaan tienneet kaiken tämän jo silloin kuin Hippu oli pentu...Nano on monessa suhteessa sen kaltainen ja jo nyt näkee miten paljon helpompi Nanosta tulee eri tavalla toimien. No kaikkea ei voi saada ja oppia ikä kaikki. Kyllähän Hippukin voi vielä kehittyä vaikka se vaatiikin enemmän töitä.

Hippu on tehnyt myös paljon kaikenlaista, välillä huonommin, välillä paremmin. Eteenpäin mennään kuitenkin. Keijunkin kanssa on treenailtu enemmän ja vähemmän agilitya kesän aikana. Sehän on väläytellyt aivan hurjan hienoja pätkiäkin ja kyllä se aina jotenkin menee, kun itse vaan on maailman selkein ja odottaa sen aina rauhassa mukaan. Keijun treeniin on kuulunut kerran myös melko pitkä näytelmäharjoittelu Lotan kanssa, kun Lotta treenasi sen kanssa esittämistä (josko syksymmällä kävisi jonkun mätsärin ja Lotta voisi osallistua lapsi-koira-kisaan). Olikin pienelle ihmiselle vaikeaa muistaa kaikki vaativat yksityiskohdat: Koiralle pitää kertoa sanallisesti milloin lähdetään liikkeelle (ei vetää hihnasta), koiraa taluttaessa ei voi hypellä, käännöksessä pitää muistaa antaa koiralle tilaa, koiraa seisottaessa ei saa nostaa kättä ylös (koira istuu) yms yms. Lotta totesikin jossain vaiheessa fiksusti: "Ei tämä koiran kouluttaminen ihan helppoa ole!"...juu ei ole ei!!!

MM- karsintojen ajaksi koirat ja lapset lahjoitettiin viikonloppuhoitoon kuka minnekin. Ensin ajoin torstaina lapset Lappeenrantaan. Perjantaina kotiuduttuani kiikutin Keijun Maikun luokse, josta se siirtyi aikanaan Sirkalle. Ja matkalla Turkuun tiputimme Hipun ja Nanon sukuloimaan Tuulokseen Vinskin ja Enskan seuraksi, jossa niillä olikin luksus-viikonloppu: Nano sai leikkiä Enskan kanssa sydämensä kyllyydestä... (ja Aino oli tyytyväinen kun se aina leikkien jälkeen nukkui kuin raato pitkän aikaa) vaikka isoveikka oli kuulemma liiankin kiltti Nanolle eikä uskaltanut hakea siltä palloa pois. Hippu puolestaan piti jälkeläisensä tiukassa kurissa ja kun palloleikit alkoivat ärsyttää, se haki pallon tyynesti pois nuoremmiltaan ja makasi sen päällä näyttäen muille hampaita. Niin tyypillistä Hippua. Merika oli ottanut ihania kuviakin viikonlopun aikana, niitä luvassa kunhan Merika ehtii niitä lähettää. Suurkiitokset Aino, Jari, Merika, Niko ja Toni koirien hoidosta!!!

Itse nautiskelimme siis kuumuudesta ATT-areenalla ja seurasimme toinen toistaan parempia koiria ja kunhan nautimme vapaa-ajasta ilman lapsia tuttuja tapaillen. Samihan kisasikin kahdella koiralla ja molemmat pääsivät toiselle päivälle, Eve kaikille viidelle radalle 28-pisteen turvin. Tulokset eivät kuitenkaan olleet ihan sellaisia kuin Sami olisi toivonut, mutta minimi-tavoite tälle vuodelle (5-rataa karsinnoissa) tuli kuitenkin täyteen, joten kovin pettynyt ei voi olla.

Viime viikonloppuna pääsimme siis seuraamaan tokon SM-kisoja ja kannustamaan Oilia ja Megiä, jotka tekivätkin sunnuntain finaalissa huikean nousun sijalle 6. Mielettömästi onnea Oilille, kyllä sinä sen ansaitsitkin! :D

Viikonloppu oli oikein antoisa ja ajatuksia herättävä. Itselle tuli entistä enemmän se olo, että tuonne on päästävä, ja treenimotivaatio on jälleen huipussaan. Sami sen sijaan meinasi ihan tuskastua tuomareiden epäloogiseen pisteytykseen ja oli jo sitä mieltä, että ihan yhtä tyhmää hommaa kuin näyttelyt, jos arvostelussa ei ole mitään linjaa eivätkä pitkän linjan konkariharrastajatkaan keksi miksi jokin arvosana oli sellainen kuin oli. Joka tapauksessa sunnuntaina Samilla oli ajankulua pisteiden seuraamisessa ja laskemisessa. Itse seurasin silmätarkkana sitä miten koiria käskytettiin, ja muutenkin miten niiden kanssa toimittiin, etsien itselleni vinkkejä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Koiratkin olivat mukana ja Nano järjesti jälleen kerran meille sydämen tykytyksiä karkaamalla autosta etuikkunan kautta ja humppailemalla parkkipaikalta kisapaikalle. Onneksi joku perhe oli nähnyt sen paon ja ilmoittanut järjestäjälle, jolloin asiasta kuulutettiin ja sain Nanon kiinni (se tuli luokseni niin nätisti...vieläkin olen ihmeissäni!!) ennen kuin se pääsi varsinaiselle kisa-alueelle asti. Hoh hoijaa mihin kaikkeen tuon kauhukakaran kanssa vielä päädytään. Onneksi tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä Nano päätynyt auton alle, ehtinyt SM-kehään häiriköimään tai satuttanut itseään hypätessään korkealta ikkunalta. Hiukan kyllä meinasi naurattaa kun muutamat HOT:n kevään kurssilla olleet ihmiset kyselivät myöhemmin, että taisi olla Nano joka oli karkuteillä. Nanolla on jo mainetta noista tempauksistaan. tällä alueella..ja kohta taitaa olla ihan maan laajuisesti jos sama meno jatkuu.

Nyt on sitten viimeinen lomaviikko menossa ja nautimme ihan kunnon lomasta uimisineen ja lepohetkineen...ihanaa! Tosin niin löysäksi emme osaa kumpikaan heittäytyä, ettei koirien kanssa treenattaisi ahkerasti. ;)

Huh hellettä!

Viime viikonloppuna oli agirotu-suurtapahtuma Tampereella ja kaikkien kunnon koiraihmisten blogit pursuavat kisakuulumisia. Niitä on kiva lukea ja iloita ystävien ja tuttujen menestyksestä: Onnea Suomenmestaruudesta Pete ja Meg (seniorit) ja etenkin MERIKA ja oma kasvattini VINSKI (juniorit)!!!! Kun ilmat olivat tuollaiset ja Eevertin kisat menivät niinkuin menivät, olen kuitenkin oikastaan aika tyytyväinen omaan valintaani nauttia hellesäästä Suomenlinnassa Hannan ja Mikon aina yhtä mukavassa seurassa. Ilmat todella hellivät mutta mereltä puhaltanut tuuli teki olon mukavan raikkaaksi ja Suomenlinnassa tunneleita tutkien ja eväistä ja auringosta nauttien kuluikin lähes seitsemän tuntia. Kuvia tältä reissulta löytyy täältä (koirakuvia kaipaavat älkää vaivautuko, nämä ovat lapsikuvia! )

Sunnuntaina puolestaan nautimme Lotan kanssa helteestä Suur-Hollola ajojen katsomopuolella. Kennelkerholta oli tilattu koirien temppunäytöstä lasten viihdykkeeksi ja siellä me siis temppuilimme. Koirat olivat loistavia ja kivaa oli, yleisöä vaan olisi saanut olla paljon enemmän. Jekku käyttäytyi vanhan herrasmiehen tavoin ja antoi lasten rapsutella itseään ja syöttää nameja (yllätys!). Jekku on tosi loistava koira tuollaisiin paikkoihin, koska se on niin rauhallinen ja rakastaa rapsutuksia. Nano pääsi mukaan haistelemaan tunnelmaa ja katsottavaa kyllä riitti: hevoset ja ponit, yleisö, teltat, kuulutukset yms. Alkuun Nano bongaili radalla juoksevia hevosia häntä pörröllään, mutta kun kukaan muukaan ei niihin reagoinut, se unohti nopeasti koko jutun. Lasten ratsuina olleita poneja se pääsi haistamaan ihan lähietäisyydeltä ja niille piti hiukan pöhistä, niin hurjan suuria ja pelottavia ne olivat. Parin metrin päästä se katseli ihan rauhassa Lotan ratsastusta. Jokimaa oli tällä hellekelillä todellinen sauna ja aika inhottava paikka koirille, etenkin kun esityksemme oli heti puolen päivän jälkeen. Olimme paikanpäällä pari tuntia ja sen jälkeen niin Nano kuin Jekkukin nukkuivat kuin tukit monta tuntia.

Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Jekku teki pallotemppuja.

Aija puolestaan tanssi hienossa hamosessaan.

Jekulla riitti rapsuttajia! Katsokaa pikkumiähen hymyä!

Jaettu jäätelö= paras jäätelö

Maanantaiaamuna treenasin pitkästä aikaa Oilin kanssa Patomäessä, ja sain kommenttia siitä kuinka tuo jokapäiväinen seuraamisharjoittelumme on purrut. Ihan hyvää palautetta tulinkin, mutta jälleen uutta hyvää vinkkiä siitä kuinka tästä edetään vielä paremmiksi. Loistojuttu! Itse kun ei aina tajuakaan mitä tekee ja miten toimii. Sitä luulee olevansa niin pätevä ja välttävänsä aiemmat virheensä, kunnes joku huomauttaa, että by the way, olet edelleen palkannut koiraa eteen. Kiitos vaan Oili peräänkatsomisesta! :)

Seuraamispätkien ja keskittymisharjoitusten lisäksi molemmat koirat tekivät tunnaripalikan etsimistä pitkästä heinikosta. Nano oli vallan hyvä (oma itsensä) ja Hippu vallan mahdoton (oma itsensä). Hippu lähti kovalla vauhdilla sinne päin, mutta nenä unohtui matkasta ja se vaan kovin touhukkaana juoksenteli edestakaisin kentän reunaa muttei oikeasti yrittänytkään etsiä palikkaa. Pienellä...tai itseasiassa aika järkyttävän isolla avustuksella se muisti mikä oli homman nimi ja aloitti tutun nenänkäyttö-tuhinansa ja johan löytyi palikka. Oilin mukaan se ei tajua koko hommaa ja helppoja toistoja pitää tehdä paljon lisää jotta sille syntyy jonkinlainen käsitys siitä mistä on kyse. Että näin meillä!

Lopuksi Nano sai Zipusta juoksuseuraa, mutta alkuinnostuksen jälkeen Zipu alkoi vähän ojentaa itsetietoista Nanoamme joka juoksi heti mamman helmoihin kantelemaan: toi ei leikikään minun sääntöjeni mukaan. ;) Mutta joka tapauksessa hyvät juoksupätkät pikkukoiralle.

Iltapäivällä kylään saapuivat Sagan kummitäti miehineen ja ilta kuluikin mukavasti syödessä, uidessa ja syödessä...ruoka oli hyvää ja sitä todellakin oli riittävästi. Äskettäin kävin rakentamassa ruudun tuonne pihan reunaan ja nyt sormet syyhyävät treenaamaan. Kunpa vain ei olisi näin tukalan kuumaa koko ajan, jotta päiväajankin pystyisi käyttämään paremmin hyödyksi.

Jaahas, jaahas, kuinka tämä kirjoittaminen voi olla näin vaikeaa...tai oikeastaan koneelle ehtiminen niin pitkäksi ajaksi että ehtisi rauhassa pitkän jutun kirjailla. Olen kyllä hiukan repsahtanut vanhan paheeni lukemisen pariin, ja se mokoma tuppaa viemään aikaa kaikelta muulta.

Juhannus oli ja meni ja kivaa oli. Matkasimme siis perjantaina Nokialle mökkeilemään. Juhannusaattona sää oli vilakka ja sateinen, mutta siitä huolimatta uitiin ja saunottiin ja makkara maistui hyvälle viinistä nyt puhumattakaan ;). Yllä kuva Sagan saunomisesta...isokin amme olisi ollut, mutta neiti nautti hiukan alkeellisemmista pesuoloista täysin siemauksin.

Hippu sai tällä reissulla kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen vedessä...eihän siihen tainnut mennä edes varttia sen jälkeen kun pääsimme perille. Nano seuraa monessa asiassa mummonsa jalanjälkiä, eikä tämä ollut poikkeus: siellähän se pikkumustakin räpiköi. Ei sillä että se olisi kuivana säilynyt muutenkaan, sillä sateessa se metsästi rännistä valuvaa vettä kovin tohkeissaan muristen. Kyllä siinä oli koko suvulla naurussa pitelemistä kun pikkupiski rähjää veden alla, yrittää napsia sitä suuhunsa, pyörii itsensä ympäri ja hyppii ylöspäin vesiputouksen alla. Hoh hoijaa miten fiksu pikku otus. Märkä!!!

Koirat saivat elää kolme päivää kuin elopellossa, eli mitään ei treenattu, mitä nyt Nanon kanssa hiukan sivulletuloa ja seuraamista tehtiin. (minäkö kaavoihin kangistunut) Lauantaina Nano, Hippu ja Jekku saivat kyllä hiukan hupia jälki- ja hakuleikkien muodossa. Ensin Hanna-täti ja Lotta menivät Jekkua piiloon ja Jekku into piukkana heidät löysikin, ennenkuin hyttyset ehtivät imeä heitä täysin kuiviin. Sen jälkeen tein Hipulle jälkeä tasaiseen hyväpohjaiseen koivikkoon (vanhaa peltoa), mutta Nano-mokoma karkasi Samilta ja tuli suorittamaan jälkeä oma-aloiteisesti ja kappas, löysi matkalla tunnaripalikankin jonka kanssa sitten riehui innoissaan puiden lomassa. Niinpä minun piti tehdä uusi jälki hiukan hankalampaan maastoon, mikä näkyi sitten kyllä siinä, että Hippu oli hippusen epävarma jäljen alussa. Kyllähän se oikeaan suuntaan meni, tosin puoli metriä sivussa koko ajan, mutta kerran tai kaksi se pysähtyi syömään alussa heinää, ja vasta lopussa kun pääsimme parempipohjaiseen maastoon, se alkoi vetää jälkeä pitkin kuin höyryveturi. Siitä selvästi näki kun se pääsi kärryille hommasta ja oli taas oma itsevarma itsensä.

Tuossa välillä, tehtyäni jäljen ja Hipun odotellessa omaa vuoroaan, teimme vielä Nanon kanssa hakuleikkiä: Lotta meni Nanon nähden piiloon 10-20m päähän ja Nano sai juosta perään "etsimään" hänet. Hyvinhän se sujui ja molemmat pienet olivat tyytyväisen oloisia leikkiinsä.

Tiistaina aloitimme epätoivoisen siivousprojektin...taas kerran. Miksi ihmeessä sitä ei saa pidettyä taloa siistinä jatkuvasti vaan silloin tällöin epätoivoisesti raivaa tuota kaatopaikkaa. Voi kyllä minä odotan aikaa jolloin Sagalla on edes jonkinlainen tolkku tavaroiden kanssa ja häneltä voi vaatiakin jonkinlaista siisteyttä.

Illalla oli cup-kisa Pennalassa ja lähdimme lasten kanssa mukaan katsomaan Merikaa ja Vinskiä sekä moikkaamaan Enskaa. Lotta puuhasi Tonin ja Nikon kiusana ja Saga koetteli vähän kaikkien hermoja, mutta kaiken kaikkiaan ilta oli mukava ja Vinskin ja Merikan meno oikein lupaavaa.

Kisaavien Jekun ja Even lisäksi Nano pääsi mukaan treenailemaan häiriössä. Nano teki ensin hallissa keinuleikkiä pamauttamalla keinua maahan ja myöhemmin hiukan putkea jossa se haki koko ajan "väärää" päätä, eli siis meni eri päähän kuin yritin ohjata. Järkeilin, että lähtiessäni liikkeelle rintamasuunta oli varmasti aavistuksen vinossa, ja Nano lukitsi tuon väärän pään jo silloin, eikä muuttanut suuntaansa vaikka minä liikkuessani yritin kuinka tähdätä sitä oikeaan päähän. Treenimme jäi kuitenkin turhauttavasti kesken, sillä treeniassistenttini Saga yritti kovasti siirtyä tuomarin apulaiseksi kentälle. Lisäksi Nano teki seuraamispätkiä parkkialueella kovassa häiriössä ja olikin vallan mainio. Muutaman kerran se yritti liikkeellelähdössä syöksyä eteenpäin hurjalla vauhdilla, mutta kokonaisuudessaan se oli todella hyvä! :D

Keskiviikkona kävimme pitkästä aikaa hallilla. Nano sai tehdä ekassa sessiossaan keppejä (putken ja hypyn kautta, Sami palkkasi edessä) ja ihan hyvin se kaiken kaikkiaan menikin. Kaksi kertaa vedin omalla liikkeellä Nanon keppien keskellä pois, mutta kun jättäydyin rauhassa taaemmas ja annoin sen tehdä itse, se teki vallan mainiosti. Toisessa sessiossa Nano teki putkea ja sokkareita. Putkeen lähetyksessä tuli nyt eteen sama juttu kuin tiistaina: Nano lukee ohjausta jo ennen edeltävää hyppyä ja menee helposti väärään päähän. Minun on nyt vaan itse oltava supertarkkana asian kanssa ja varmistettava että napani on koko ajan kohti oikeaa suuntaa. Ei auta kierrellä siivekkeitä tai tehdä sivuaskelia. Sokkareissa olin auttamatta myöhässä alkuun, kun Nano tuli kovaa, eikä tietenkään vielä lukenut niitä kunnolla, koska niitä ei ole tehty. Se ei siis korjannut minun hitauttani kuten Hippu on aina tehnyt vaihtamalla suuntaa ihan viime tipassakin. Mutta ei se mitään, viimeinen kerta oli jo hyvä minulta, ja kuten kaikessa muussakin, harjoitusta tarvitaan nyt lisää. Treenistä jäi oikein hyvä maku, ja taas tuntui, että tajusin monta juttua lisää. :)

Illalla Nano teki vielä pihassa seuraamista, kierron kautta pysäytyksia ja maahanmenoa. Liikkeellelähdöissä tuli nyt eteen oikein kunnolla tiistaina välähdellyt ongelma: Nano lähti liikkeelle kuin ammus emmekä siten päässeet yhteiseen rytmiin. Teinkin sitten paljon sellaisia seuraamisharjoituksia, että kävelin vain pitkin pihaa ja kun Nano tarjosi seuraamista ja oli oikeassa paikassa kehuin ja palkkasin.Lisäksi otimme hiukan takapakkia ja teimme ihan puhdasta sivulletuloa ja siinä istumista. Pysäytykset olivat ok ja maahanmenoon tarvitaan vaan miljoona toistoa...

Tänä aamuna tein pihassa Nanon kanssa seuraamista (kas miten yllättävää), maahanmenoja ja suoria kiertoja. Kierrot ok, samoin maahanmenot...sitä perustreeniä siis. Seuraaminen oli tänään paljon parempaa. Muistuttelin ensin Nanolle ilman käskyä kävellen oikeaa paikkaa sivulla, tein muutaman sivulletulon ja sitten liikkeellelähtöä eri pituisin matkoin. Olin eilisen jälkeen funtsinut kovasti tuota kävelynopeutta ja kappas, sehän toimi! Lähdin siis oikealla liikkeelle, riittävän pitkän askeleen, mutta kävelynopeus vauhdin tasaannuttua ei kuitenkaan saanut olla liian kova, jolloin Nano teki loistavia pätkiä! Jippiaijee! Paistaa se päivä risukasaankin.

Puolenpäivän jälkeen ajelimme lasten kanssa tänne Lappeenrantaan mummua viihdyttämään ja rannalla loikoilemaan. Kyllä olikin ihanaa leikkiä Lotan kanssa rantavedessä ja istua Sagan kanssa rantahietikolla. Miksi ihmeessä me asumme niin kaukana rannasta? :o