Mielenrauhaa... joulun aikaa

Viikko sitten lapset olivat periaatteessa Samilla, mutta minä lainasin heitä lauantaina, jotta pääsimme Helsinkiin Hannalle ja Mikolle. Lapset eivät ole nähneet heitä pitkään aikaan ja joulumuistamiset saatiin vaihdettua. Höpötystä, kikatusta ja höpsöjä juttuja. Hyvä päivä siis.

Sunnuntaina tarkoitukseni oli ottaa rennosti siivoillen, lukien ja parhaasta mahdollisesta seurasta (omastani) nautiskellen.Vaan toisin kävi. Oili haastoi minut heille syömään ja höpöttämään. Ensin kävimme vielä Satun ja Katjan kanssa neljän pekkaan Hollolassa Pioni ja Piironki-nimisessä lahja- ja sisustustavaramyymälässä. Aivan ihanaa, epäkäytännöllistä ja kaunista tavaraa täynnä tuo paikka. Ihailimme kilpaa erilaisia tavaroita, mutta aivan kritiikittömästi emme kyllä tavarapaljouteen suhtautuneet. Oman mausteensa isommalla porukalla liikkumiseen antaa sekin, että kaikilla on omanlaisensa maku: joku keskittyy pelkistettyyn värimaailmana musta, valkoinen ja harmaa, toinen on romantikko joka tykkää kaikesta pikkusälästä.

En tiedä onko minusta tullut vanha, inhorealistinen vai vain äärimmäisen käytännöllinen, mutta en enää nykyään ole niin ihastunut tavarantäyteiisiin sisustuksiin. Ovathan ne kauniita, ja katselen niitä mielelläni, mutta itselle en enää sellaista ottaisi. Ensimmäinen ajatukseni on, millä sellaisen tavarapaljouden pitää pölyttömänä. Koska en todellakaan ole mikään himosiivooja, en myöskään järjestä elämääni turhan hankalaksi ihan tarkoituksella täyttämällä kotiani kaikenmaailman ihanilla härpäkkeillä. Alla kuitenkin muutama kuva Pionin ja Piirongin ihanuuksista. ( lainattu paikan kotisivuilta ) Kannattaa käydä katsastamassa paikka... ainakin siellä voi käydä kahvilla ja herkuttella ihanilla leivonnaisilla, jos ei mitään ostaisikaan. Lisätietoja paikasta löytyy osoitteesta  http://www.kinnarintila.fi/pioni-ja-piironki/

Viimeinen työviikko oli mukava ja leppoisa. Paljon naurua ja höpsöjä juttuja työkavereiden ja oppilaiden kanssa. Yhdet kuutosluokkalaiset olivat viikolla kysyneet opettajaltaan kuka minä olen, ja kuultuaan nimeni, kysyneet olenko sukua Samille... ehkä hänen tyttärensä. Kylläpä minä nykyään näytänkin nuorelta... tai Sami kamalan vanhalta! :) Olen tosin nauranut itsellenikin moneen otteeseen. Minulla on jotenkin kamala tarve ärsyttää ihmisiä... tuulettaa kaavoihinsa kangistuneita. Ero on saanut minut löytämään taas sen saman tytön joka vuosituhannen vaihteessa vähät välitti muitten mielipiteistä ja uskalsi mitä vain. Sen jota suvaitsemattomuus ja toisten epäreilu kohtelu ärsyttivät suunnattomasti. Se hippitytön, jonka luulin jo kadottaneeni jonnekin aikuisten maailmaan. Ja voi että nautin siitä! Kyllä se tyttö oli kuoren alla olemassa koko ajana. Se pukeutui epäsovinnaisesti töissä ja sai vanhat tantat nikottelemaan. Mutta nyt se tyttö on taas herännyt henkiin oikein kunnolla. Nyt minua harmittaa että myin kirpparilla ihanat pinkit lappuhaalarini, ne joissa oli pikkumyyn kuva. 

Joka tapauksessa minua ottaa tällä hetkellä päähän se, miten ihmiset olettavat eronneen nuorehkon naisen käyttäytyvän. Tokihan minä metsästän kaikki miehiä. Tokihan minä olen surun murtama, Tokihan minun pitää käyttäytyä hiljaa ja rauhallisesti, tai olen jotenkin huono nainen. Huoh! Miltähän planeetalta nuo 50+ työkaverit oikein ovat. Mitä ihmeen sosiaalitanttoja ja moraalinvartijoita ne luulevat olevansa. Yritin kovasti saada juoruja aikaan kun vein synttäreiden kunniaksi leivoksia töihin. Olisin halunnut sanoa että toin niitä siksi että olen raskaana. Siinäpä olisi ollut tantoille juoruttavaa. Jos minusta kerran täytyy juoruta, niin juorutkoon sitten kunnolla. Jos jotain tekee, se täytyy tehdä kunnolla! Ettäs tiedätte! Tosin nyt aamukahviporukassamme liikkuu vitsi, jonka mukaan odotan poikaa joka saa nimeksi Aleksanteri ja jonka isä on pappi. Repikää siitä sitten huumoria... minua se ainakin jaksaa naurattaa!

Viikolla treenasin aksaa muutaman kerran, ihan onnistuneesti. Lähinnä puomia ja keppejä. Puomilla totesin jälleen kerran, että nami saa Nanon niin jumiin ettei se pysty ajattelemaan muuta. Sain sen juoksemaan putkia ympäri ja sinkoilemaan pitkin seiniä laittamalla kontaktille namin. Ei siis kovin usein nameja sinne. Kepit sujuivat nyt paremmin loppuun asti kuin viime aikoina muuten. Sen sijaan sisäänmenoissa on yhä työtä. Pikkukoira tarvitsee niin julmetun paljon tilaa hakeakseen sisään oikein. Sitä ei todellakan käydä hakemassa ekasta välistä vaan jäädään riittävän kauas ihan suosiolla. Vaikka treenit olivat kivoja ja sain muistuteltua juuri oikeista asioista ja sain hyviä toistoja, ne tuntuivat kuitenkin toisarvoisilta. Jouluvalmistelut olivat kuumimmillaan. Kuten jo joskus aiemmin kirjoitin... tai ainakin ajattelin, otan tänä vuonna takaisin viime vuoden onnettoman joulun... teen asiat omalla tavallani... käytän niihin rauhassa aikaa. Koska rahatilanteeni on mikä on, en voinut hankkia kalliita lahjoja kenellekään, vaan tyydyin tekemään joulumuistamisia itse. Sukulaisille matkasi monta itse tuunattua kalenteria, ystäville leivonnaisia ja tarhan ja koulun tädeille sekä lasten kummeille lasten koristelemaa posliinia. Itselleni tärkeimpiä ovat aina olleet lahjat joihin liittyy tunnetta ja merkitystä. Minulla on säilössä oppilaiden itse tuunaamia lahjoja jo kymmenen vuoden takaa. Toivottavasti myös meidän muistamisemme ilahduttaa ihmisiä yhtä paljon kuin minua niiden tekeminen ja antaminen. 

Eilen meillä ravasi ystäviä ja sukulaisia yhtenä virtana. Se oli mukavaa. Kynttilät paloivat joka puolella, joululaulut soivat ja kahvittelin kolmeen kertaan eri kokoonpanoilla. Joulu on jotenkin niin ihanaa aikaa. Kuinka sitä voikaan ihminen saada nautintoa ihan vaan siitä että paketoi lahjoja? Siitä miten kauniilta paketit näyttävät: omat tai toisten paketoimat. Ihan täydellinen päivä eilinenkään ei todella ollut. Ei oikein tiennyt itkeä vai nauraa kun auto ei käynnistynytkään iltalenkin jälkeen vaan tarvittiin lisää virtaa akkuun. Myös uusi ja odotettu perheenjäsenemme astianpesukone, on osoittautunut paljon hankalammaksi tyypiksi kuin etukäteen oletin. En millään jaksaisi taistella tuollaisten laitteiden kanssa turhan takia. Ja toisaalta auton akku ja pesukoneen poistoputki ovat aika vähäisiä asioita monen muun taakkaan verrattuna. Hyvin on minullakin asiat jos nuo ovat suurimpia murheitani. 

Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Perinteisen joulun ystävä. Minun jouluni on aika kaavoihin kangistunut peruspalikoiltaan. Voin hyvin kokeilla joulupöydässä uusia ruokia, voin viettää jouluni missä vain. Tärkeintä minulle olisi viettää joulua rakkaiden kanssa yhdessä. Lapsena pääsin nauttimaan mummolan jouluista sekä äitini että isäni lapsuudenkodeissa ja siellä olivat paikalla serkut ja ohjelmaan kuului hautausmaalla ja aattohartaudessa käynti, pelailu ja puhdas yhdessäolemisen ilo. Tänä vuonna lastani Lottaa ahdistaa se, että jouluna "meille ei tule ketään". Olen siis saanut jo häneen tartutettua jouluperinteitäni. Ihanaa. 

Koskabudjettini on todellakin tänä vuonna erittäin minimaalinen, olen miettinyt rahan käyttöä ihan eri tavoin. Ja kauhistunut sitä tavaramäärää jota itsekin on aiemmin jouluksi hommannut (ja moni hommaa tänäkin vuonna). Ruuat meillä tehdään jouluna (kuten arjessakin) itse. Einekset eivät vaan ole minun juttuni. Joulukukkiin palaa pitkä penni, jos on millä mällätä. Pieninkin jouluasetelma maksaa 6-7€ ja isosta ja komeasta saa helposti maksaa 20-30 euroa. Ja mitä tekee minun kaltaiseni pihi ihminen? Ostaa tarjouksesta neljä hyasinttia ja tuunaa niistä nätteihin ruukkuihin vanhojen koristeiden avulla omat asetelmat. Komea monilatvainen joulutähti tuli lahjana, ja nyt kukkia riittää joka huoneeseen. Lahjat tein siis tänä vuonna pääosin itse. Leipoa ja askarella minä osaan ja tykkään, joten miksi en hyödyntäisi sitä. Sitä paitsi syötävät lahjat ovat niin käteviä. Joku päivittteli tekemisen vaivaa, mutta kun se on minusta suorastaan hauskaa ja rentouttavaa. Väkerrän koristeita pipareihin ihan ilokseni ja koen tyyneyttä ja rauhaa sitä tehdessäni. Vain lapsille on tavaralahjoja. Suurin osa sukulaisilta, minulta vähän ja niistäkin pääosa käytettyjä. Joku aamu töihin mennessä kuuntelin eadiosta hyvää keskustelua siitä, voiko lahja olla kierrätettyä tavaraa. Monelle se tuntui olevan ihan nou nou. Minä en ymmärrä miksi. Jos saan lapselle viisi lukemattoman näköistä kirjaa kahteen euroon kirpparilta, niin miksi maksaisin niistä 50 euroa kaupassa? Miksi lasten lahjojen pitäisi olla muovia, tehty Kiinassa ja maksaa törkeän paljon? Pysähtykääpä miettimään asiaa hyvät ihmiset!

Koska kuva korvaa tuhat sanaa, alla vielä kuvakavalkadi viimeisen viikon projekteistani... jouluvalmisteluistani.Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: HYVÄÄ ja TUNNELMALLISTA JOULUA!

Älkää unohtako kertoa rakkaillenne miten paljon heitä rakastatte!

Kahta vain joululahjaa 
Kahta vain mä toivoisin
Vain pientä hetken hengähdystä
ja mielenrauhaa tietenkin
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
ja joulu tois 
tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen 
maailmaan sekavaan
Miksi toivoisin mä kultaa, lisää turhaa rihkamaa
Toisko nuo tuon levon hetken 
armahduksen kaltaisen
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
Ja joulu tois tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan